Sain vihdoinkin kirjoitetuksi jatkoa kauan sitten aloittamaani matkakertomukseen.
Klikkaa linkkiä.
American actions - USA:n urheiluja
16. lokakuuta 2012
13. lokakuuta 2012
Kaunis syyspäivä taas - puutarhan putsaamista
 |
| Tässä on omenapuuklapia, palavat kuumasti kunhan ensin kuivuvat |
On kyllä jännä juttu, että nyt muutaman viikon ajan on viikonloppuisin ollut kaunis sää, ja viikolla on satanut. Sehän on sopinut minulle täydellisesti!
Kesäkin meni niin, että öisin satoi ja päivisin oli aika nättiä. Täällä ei ole ollut niin kostea kesä kuin mantereella.
 |
| "Traktori" on melkein risujen peitossa. Tässä ovat risut mitkä jäivät kaadetusta koivusta |
Minä halkaisin loput pölkyt klapeiksi tänään, ja keräsin puista kertyneet risut ja vein ne nuotiopaikalle. Joku päivä poltamme syysnuotion.
 |
| Risut menossa nuotiopaikalle |
Pihalla on kiva olla kun on sopivan lämmintä ja kirkasta sekä kuivaa. Maa on kyllä aika kostea, mutta siihen ovat saappaat hyvä lääke!
 |
| Tyhjä kärry on tosi pieni! |
 |
| Tässä näkyy meidän talokin. |
 |
| Poika laittoi uuden vetopuomin "traktoriin", aikaisempi oli peltiä ja meni poikki. Uusi puomi on myös pitempi. |
12. lokakuuta 2012
Kaunis syysilta meren rannalla
Tulin juuri iltakävelyltä koirien kanssa.Ilta oli mitä kaunein, ei tuulta eikä sadetta. Niitä on viimeisen viikon aikana riittänytkin.
Aurinko oli juuri laskemassa. Kun lähestyin meren rantaa, ajattelin että ehdin kuvata vielä kauneimman auringonlaskun, mutten aivan ehtinytkään, aurinko oli nopeampi ja kuvista tuli hiukan tummia.
Vielä oli muutama venekin satamassa, ihmiset ajelevat täällä tosi pitkälle syksyyn, tai melkeinpä talveen.
Meri täällä ympärillämme lämmittää pitkälle syksyyn, ja siksi täällä on leudompi syksy kuin muualla Etelä-Suomessa, keväällä sen sijaan meri jäähdyttää ja kevät voi tulla myöhemmin.
Syksy on jotenkin rauhallista aikaa, tai rauhoittumisen aikaa, elämä palaa rauhallisempiin uomiin talven tuloa odotellessa.Syksyn pimeät illat ovat mukavia, jotenkin rauhoittavia. En pelkää tuolla ulkona pimeässä ollenkaan koirien kanssa kulkiessani. Jotkuthan eivät pidä pimeästä, minä pidän.
Kun kävin koirien kanssa aamulenkillä, ihmettelin muutamaa ojan pientareella olevaa valkoista kasvin lehteä. Tietenkin kumarruin ja näppäsin yhden käteeni, ja kaduin saman tien! Lehdet olivatkin kuuraisia nokkosen lehtiä, sormia polttelee vieläkin!Kumma että olivat niin vahvamyrkkyisiä!
Pitää vaihtaa kohta autoon talvirenkaat alle, ja tarkistaa että jääraappa on autossa, kohta varmaan tuulilasikin on jäässä aamulla töihin lähtiessä
6. lokakuuta 2012
Kaunis syyspäivä - puun kaatoa ja oksien silppuamista
Tänään onkin ollut todella kaunis syyspäivä, lämmin ja aurinkoinen. Aivan täydellinen pihahommiin.Lähdin raivaamaan pihalta vanhan omenapuun oksia, kun poika kaatoi yhden viime viikolla. Nyt sitten laitoin oksat oksasilppuriin. Poika katkoi puun rungon sopiviksi pölkyiksi, saan sitten joku päivä halkaista ne halkaisukoneella. Pitää hiukan kuivua ensin, kun se ei halkaise kovin sitkeää ja märkää pölkkyä.
Tänään poika sitten kaatoi koivun pihalta, se oli liian lähellä taloa, ja liian lähellä toista koivua. Se toinen jätettiin siihen.
Löysin kiepin veneliinaa, ja sellainen kiinnitettiin kaadettavaan koivuun niin ylös kuin pystyi, sitten toinen pää kiinni päältä ajettavaan ruohonleikkuriin. Sitten tarpeeksi liinaa, enemmän kuin kaadettavan koivun pituus, ja kiristys, että puu lähtee kaatumaan oikeaan suuntaan.Poika teki tietenkin ensin loven koivun juureen sille puolelle mihin puun piti kaatua, ja sitten alkoi sahaaminen. Sähkösahalla se oli kyllä hiukan voimatonta, mutta onnistui kuitenkin.
Minä vedin traktorin avulla liinaa kireälle, ja sitten se puu yhtäkkiä alkoikin kaatumaan, ja vieläpä ihan oikeaan suuntaan!
Tässä poika puuhaa.
Olisin videoinut puun kaadon, mutta kun oli tekemistä siinä liinan kiristämisessäkin!
 |
| Tästä jo huomaa että poika on Mersu-friikki! |
23. syyskuuta 2012
Raivaus, radio ja minä
Ljudspåret nederst!
Raivasin kaikkea vanhaa tavaraa olohuoneesta, osan poltin nuotiossa, osan lahjoitan Emmaukselle. Tilanpuute on aikamoinen olkkarissa, ja sinne on kertynyt liikaa turhaa tavaraa.
Löysin vanhan cd:n vuodelta 2006! Olin unohtanut koko jutun.
Olin silloin perjantaivieraana Ålands radiossa ja sain cd:n sieltä. Siinä haastattelun lomassa soitettiin mielimusiikkiani. Vaikka ei siinä ehtinyt kolmea kipaletta enempää. Olin valinnut useampia.
Haastattelija kertoi jälkeenpäin, että monilta saa vetää sanat suusta suurin piirtein hohtimilla, ja siksi pitää valkata enemmän musiikkia, ettei tule vaivautunutta hiljaisuutta tms., siis voi soittaa vaikka musaa ja jutella haastateltavan kanssa siinä välissä, että saa "pehmenemään". Minua ei tarvitse pehmennellä, olen sellainen joka puhun missä vain. Siksi ei ehdittykään soittaa enempää.
Olin kyllä silti menettää puhekykyni, kun haastattelija alkoi kyselemään asiosta joista en tiennyt hänen tietävän. No, ei se tuossa raidalla kuulu ainakaan kovin paljon, se hämmästys. Vasta kotona sain tietää, että toimittaja oli soittanut pojalleni, ja hän oli kertonut kaikenlaista.
Täällä kun on pulaa uutisista ja uusista ihmisistä, ja kun aloin kylpylänjohtajana Maarianhaminan kaupungilla ja sen jälkeen vapaa-aikatoimen johtajana, olin sitten heidän mielestään mielenkiintoinen.
Kun tulin tänne kylpylänjohtajan sijaiseksi, jotkut ihmettelivät ja kyseenalaistivatkin valinnan, koska monen mielestä olisi pitänyt valita joku joka jo asui Ahvenanmaalla. No, ei sitä minulle tultu sanomaan suoraan, eikä kukaan ollut minua kohtaan negatiivinen.
Tämä radioseikkailu oli oikein miellyttävä kokemus.
Raivasin kaikkea vanhaa tavaraa olohuoneesta, osan poltin nuotiossa, osan lahjoitan Emmaukselle. Tilanpuute on aikamoinen olkkarissa, ja sinne on kertynyt liikaa turhaa tavaraa.
Löysin vanhan cd:n vuodelta 2006! Olin unohtanut koko jutun.
Olin silloin perjantaivieraana Ålands radiossa ja sain cd:n sieltä. Siinä haastattelun lomassa soitettiin mielimusiikkiani. Vaikka ei siinä ehtinyt kolmea kipaletta enempää. Olin valinnut useampia.
Haastattelija kertoi jälkeenpäin, että monilta saa vetää sanat suusta suurin piirtein hohtimilla, ja siksi pitää valkata enemmän musiikkia, ettei tule vaivautunutta hiljaisuutta tms., siis voi soittaa vaikka musaa ja jutella haastateltavan kanssa siinä välissä, että saa "pehmenemään". Minua ei tarvitse pehmennellä, olen sellainen joka puhun missä vain. Siksi ei ehdittykään soittaa enempää.
Olin kyllä silti menettää puhekykyni, kun haastattelija alkoi kyselemään asiosta joista en tiennyt hänen tietävän. No, ei se tuossa raidalla kuulu ainakaan kovin paljon, se hämmästys. Vasta kotona sain tietää, että toimittaja oli soittanut pojalleni, ja hän oli kertonut kaikenlaista.
Täällä kun on pulaa uutisista ja uusista ihmisistä, ja kun aloin kylpylänjohtajana Maarianhaminan kaupungilla ja sen jälkeen vapaa-aikatoimen johtajana, olin sitten heidän mielestään mielenkiintoinen.
Kun tulin tänne kylpylänjohtajan sijaiseksi, jotkut ihmettelivät ja kyseenalaistivatkin valinnan, koska monen mielestä olisi pitänyt valita joku joka jo asui Ahvenanmaalla. No, ei sitä minulle tultu sanomaan suoraan, eikä kukaan ollut minua kohtaan negatiivinen.
Tämä radioseikkailu oli oikein miellyttävä kokemus.
Tämä ei ole video vaan ääniraita.
Den här är ingen video, utan ljudspår.
15. syyskuuta 2012
Pihatöitä ja suloinen auringonpaiste!
Tänään ei tuntunut syksyltä ollenkaan, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Oli kuin keskikesä!
Niinpä pääsinkin töihin pihalle. Edellisenä viikonloppuna oli niin kostea keli ettei huvittanut.
Meillä on aika iso lautakasa autotallin vieressä ja se pitää saada suojaan sateelta. Joten aloin kuskaamaan niitä tontillamme olevaan pikkutaloon.
Siitä lautakasalta ei ole kai kahtakymmentä metriä pikkutalolle, mutta kun kannoin pari sylillistä niitä lautoja, ajattelin että täytyy keksiä jokin toinen keino. Laudat harottivat miten sattuu sylissä, kun kävelin pikkutalolle.
Hainkin sitten ruohonleikkurin, kiinnitin siihen peräkärryn ja lastasin lautoja siihen. Eihän siihen kovin painavaa lastia voi laittaa, mutta kuitenkin viisinkertaisen määrän mitä voin kantaa sylissäni.
Asia hoituikin sitten sutjakasti ja tallin vieressä oleva lautakasa aleni samalla kun pikkutalon kasa kohosi.
Poika harrasti polttopuun tekemistä siinä kun minä "lautailua". Hän sai kasan lautaa työpaikaltaan. Näitä lautoja on hyvä polttaa näin syksyllä, kun ei tarvitse kovin kuumaa. Nämä kuivaavat ilman hyvin ja lämmittävät sopivasti. Kyllä talven varalle pitää hankkia oikeaa polttopuuta kuitenkin.
Päivä kului mukavasti, ja energiaakin, joten on hyvä mieli.
Kun äsken käytin koiria lenkillä jalat olivat niin tönkkönä, etten meinannut päästä rappuja ylös, kun palasin.
No, huomenna jalat ovat taas entistä paremmassa kunnossa, saan kannetuksi loputkin laudat pikkutaloon.
Eilen Pimulla oli muita hommia, ruusunmarjat maistuivat. Tuuli aika reippaasi ja se kyllä kuuluu ikävästi videolla:
Meillä on aika iso lautakasa autotallin vieressä ja se pitää saada suojaan sateelta. Joten aloin kuskaamaan niitä tontillamme olevaan pikkutaloon.
Siitä lautakasalta ei ole kai kahtakymmentä metriä pikkutalolle, mutta kun kannoin pari sylillistä niitä lautoja, ajattelin että täytyy keksiä jokin toinen keino. Laudat harottivat miten sattuu sylissä, kun kävelin pikkutalolle.
Hainkin sitten ruohonleikkurin, kiinnitin siihen peräkärryn ja lastasin lautoja siihen. Eihän siihen kovin painavaa lastia voi laittaa, mutta kuitenkin viisinkertaisen määrän mitä voin kantaa sylissäni.
Asia hoituikin sitten sutjakasti ja tallin vieressä oleva lautakasa aleni samalla kun pikkutalon kasa kohosi.
Poika harrasti polttopuun tekemistä siinä kun minä "lautailua". Hän sai kasan lautaa työpaikaltaan. Näitä lautoja on hyvä polttaa näin syksyllä, kun ei tarvitse kovin kuumaa. Nämä kuivaavat ilman hyvin ja lämmittävät sopivasti. Kyllä talven varalle pitää hankkia oikeaa polttopuuta kuitenkin.
Kun äsken käytin koiria lenkillä jalat olivat niin tönkkönä, etten meinannut päästä rappuja ylös, kun palasin.
No, huomenna jalat ovat taas entistä paremmassa kunnossa, saan kannetuksi loputkin laudat pikkutaloon.
Eilen Pimulla oli muita hommia, ruusunmarjat maistuivat. Tuuli aika reippaasi ja se kyllä kuuluu ikävästi videolla:
5. syyskuuta 2012
Rakastettava romu
Sain Orvokilta hauskan haasteen, eli minun pitäisi kertoa jostakin rakastamastani vanhasta romusta.
Minulla on monta romua, jota rakastan, esim. vanha Nishiki-maastopyörä. Siitä minun piti luopua, kun vaihteiston hammasrattaat olivat kuluneet melkein kokonaan pois. Ostin uuden pyörän, lähes samanlaisen. Vanhan korjaaminen olisi ollut kalliimpaa kuin uuden pyörän hinta!
No, en laita siitä vanhan pyörän kuvaa tähän, koska en löydä sitä tiedostoistani tähän hätään, tietokone tilttasi, ja piti laittaa uusi kovalevy. Vanha on tallella, pitää vain etsiä sieltä ne talletetut kuvat joku päivä.
Minulla on monta romua, jota rakastan, esim. vanha Nishiki-maastopyörä. Siitä minun piti luopua, kun vaihteiston hammasrattaat olivat kuluneet melkein kokonaan pois. Ostin uuden pyörän, lähes samanlaisen. Vanhan korjaaminen olisi ollut kalliimpaa kuin uuden pyörän hinta!No, en laita siitä vanhan pyörän kuvaa tähän, koska en löydä sitä tiedostoistani tähän hätään, tietokone tilttasi, ja piti laittaa uusi kovalevy. Vanha on tallella, pitää vain etsiä sieltä ne talletetut kuvat joku päivä.
Laitan sen sijaan kuvan toisesta romusta, joka on 82 vuotta vanhempi kuin tuo mainitsemani rakas pyörä.
Kahvan puuosa on melkein kulunut pois, mutta on siinä sentään vielä jotain jäljellä. Ja vaikka ruoste on raiskannut aika reippaasti, puntari toimii. Testasimme sitä siten, että mittasimme elektronisella vaa'alla erilaisia painoja ja verrattiin sitten mitä tämä puntari näyttää. Aika tarkka se on, eli jos tällä punnitsee esim. kalan, ei mene kalavaleen puolelle!
Kiitos Orvokki tästä hauskasta romumatkasta!
Se on vanha puntari. Se ei ole ollut minulla kauan aikaa, vaan se löytyi talosta, kun muutin tänne neljä vuotta sitten. Mutta se on IHANA! Valmistusleimakin näkyy, eli se on valmistettu vuonna 1907.
Kahvan puuosa on melkein kulunut pois, mutta on siinä sentään vielä jotain jäljellä. Ja vaikka ruoste on raiskannut aika reippaasti, puntari toimii. Testasimme sitä siten, että mittasimme elektronisella vaa'alla erilaisia painoja ja verrattiin sitten mitä tämä puntari näyttää. Aika tarkka se on, eli jos tällä punnitsee esim. kalan, ei mene kalavaleen puolelle!
Kiitos Orvokki tästä hauskasta romumatkasta!
1. syyskuuta 2012
Vihdoinkin se löytyi...
Nimittäin kuva talosta, jonka olen suunnitellut ja piirtänyt.
Tämä paritalo on Porvoossa, Emäsalossa. Se on aika suuri, reilut 550 neliötä kaiken kaikkiaan. Tässä uudempi juttu.
Silloin minulla ja ex-aviomiehellä oli rakennusyritys ja suunnittelin taloja ja sisustuksia rakennusprojekteihimme. Toteutin niitä myös, esim. väliseinien tekoa, seinänlevytyksiä, kittauksia, maalaamisia ja tapetointeja. Monissa taloissa on kipsilevyseinät ja väliseinän teko on aika helppoa. Paneloin myös sisäkatot ja tein myös esim. puolipaneeleja keittiöihin yms., hioin parkettilattiat ja lakkasin ne.
Oi niitä aikoja! Silloin tuli tehdyksi monenlaista hommaa, eikä jaksamisessakaan ollut vikaa!
Tähän Emäsalon taloon kaadettiin puut Pohjois-Pohjanmaalta, Iin Olhavassa. Ne olivat ylispuita, osittain exän serkun mailta, osittain valtion mailta.
Ja koska olin suunnitellut talon, halusin myös kaataa ainakin yhden puun sitä varten, ja kaadoinkin. Moottorisaha tuntui raskaalta, mutta onnistuin kuitenkin. Apulaisia oli tietenkin, ettei puu kaadu väärään suuntaan. Ylispuut olivat tosi komeita, paksuja ja suoria mäntyjä.
Exän serkku, maanviljelijä/rakentaja, sitten kuori nämä puut ja kasasi myös rungon omilla maillaan, tietenkin me olimme siinä apuna. Hirsien loveaminen ja salvoksien tekeminen on oikeastaan aika tarkkaa puuhaa, että talosta saa tiiviin. Hirret numeroitiin ja kuljetettiin sitten Emäsaloon uudelleen kasattavaksi.
Kuljetuksessa tapahtuikin aikamoinen haaveri, joka päättyi kuitenkin onnellisesti.
Kun tukkikuorma oli kääntymässä kapealle soratielle, sille tielle joka johti rakennuspaikalle, peräkärry kaatui. Tie oli vain hiukan parempi kuin joku tukkiautotie. Tukit vyöryivät erästä pikkutaloa kohti, joka oli siinä risteyksessä. Yksikään tukki ei osunut taloon, mutta muutama vieri aivan talon seinustalle. Olin itse auton takana omalla autollani, ja näin, kun peräkärry alkoi kaatumaan. Se oikaisi liikaa, ja meni ojan puolelle enkä pystynyt tekemään mitään.
Onni onnettomuudessa oli, ettei ketään ollut sillä puolella taloa. Kahdeksankymppinen mummo, joka asui talossa, syöksyi kauhuissaan ulos, kun näki tukkikuorman vyöryvän kohti taloa. Onneksi ovi oli toisella puolella taloa.
Hän oli todella kauhuissaan. Osasin ruotsia, onneksi, ja pystyin rauhoittamaan hänet. Hän ei osannut suomea ollenkaan. Emäsalossa oli vielä siihen aikaan paljonkin asukkaita, jotka eivät osanneet suomea, eritoten vanhoja ihmisiä.
Lähistöllä töitä tehnyt tuttava tuli kaivinkonellaan apuun kääntämään peräkärryn takaisin pyörilleen ja hirret lastattiin uudelleen kyytiin. Kyllä siinä aikaa vierähti.
Siinä rytäkässä vahingoittui talon pensasaita, muttei sekään pahoin. Se palautui jo seuraavana vuonna. Me tietenkin tarjottiin korvausta siitä pensasaidasta ja harmista, mutta mummo ei millään halunnut ottaa rahaa vastaan. Jätimme kuitenkin hänelle rahaa, että hän voi ostaa uusia pensasaitataimia, jos ne eivät palautuisikaan. Kävin tädin luona myöhemminkin kylässä kahvilla muutaman kerran, ja joskus pysähdyin rupattelemaan hänen kanssaan, kun tulin töistä kotiin. Oikein mukava mummeli.
Asuimme talossa kaksi vuotta, toisella puolella asui liikekumppanimme amerikkalaisine vaimoineen.
Talo myytiin myöhemmin Venäjän Federaatiolle, sen kaupalliselle edustustolle.
Paritalon puolikkaana ollessaan sen oleskelutila oli kai jotain reilut 60 neliötä, ja takka seinän vieressä. Siinä oli mukava istuskella takkatulen loisteessa syksyn sateilla ja talven kylmillä. Siitä tulikin suosittu oleskelupaikka. Telkkari oli takan vieressä olevalla tasolla.
Paritalon puolikkaassa oli ylhäällä kolme makuuhuonetta ja iso kylpyhuone. Yhdestä makuuhuoneesta oli tarkoitus tehdä pukeutumis/vaatehuone. Ylhäältä näki alas olohuoneeseen, aukko noin 20 neliötä. Huoneen korkeus kuutisen metriä. Olohuoneessa oli avoin portaikko, josta pääsi ylös aulaan. Aulaan mahtui täysikokoinen biljardipöytä, ja sellainen meillä olikin. Siellä oli mukava pelata biljardia ja kun järjestettiin juhlia, siellä oli aina pelaajia. Alhaalla oli kaksi makuuhuonetta ja makuuhuoneiden välissä iso kylppäri. Keittiön yhteydessä oli kylppäri ja sauna. Keittiössä oli avoin näköyhteys ruokailutilaan ja oleskelutilaan. Välissä oli tarjoilutiski. Talon puolikkaat olivat identtisiä.
Talo oli suunniteltu niin, että siitä saattoi helposti tehdä edustustilan. Asuntojen väliseinän saattoi purkaa, lattia oli yhtenäinen, leveää, lakattua lankkua. Takkakin oli tehty niin, että väliseinän purkamisen jälkeen oli yksi iso takka, jossa saattoi pitää tulta kahdella puolella. Takka oli silloin keskellä noin 130-neliöistä oleskelutilaa. Venäjän Federaatio purkikin sitten sen väliseinän ja otti talon edustuskäyttöön.
Sinne tulikin suuret edustustilat, ja useampikin vieras saattoi yöpyä; kuusi makuuhuonetta ja kaksi isoa kylppäriä ylhäällä, neljä makuuhuonetta alhaalla. Kaksi vielä isompaa kylppäriä oli alhaalla, noin kymmenen neliötä. Lisäksi kylppäri ja sauna molemmilla puolilla. Kylppärissä, missä oli sauna vieressä, oli iso, kahden hengen poreallas, kummassakin asunnossa. Suosittu paikka se poreallaskin!
Yksi alakerran makuuhuoneista oli sisustettu kirjasto/tupakkahuoneeksi englantilaisilla huonekaluilla, nahkapäällysteinen, mahonkinen kirjoituspöytä, siihen sopiva nahkainen, muhkea kirjoituspöydän tuoli, mahonkinen lasivitriini sekä kaksi aitoa chesterfield-nojatuolia. Verhot siihen huoneeseen ostin Lontoosta siellä käydessäni, nekin tummat ja paksut, sopivat "herrojen" sikarihuoneeseen.
Eli kylppäreitä oli kaiken kaikkiaan kuusi kappaletta, kahdessa poreallas, ja lisäksi kaksi saunaa, yksi naisille ja yksi miehille.
Seinät olivat valkoista marmoria, lattiat samoin. Keittiössä oli musta graniittinen työtaso, jossa välkähteli pieniä spektroliittipaloja sateenkaaren väreissä. Keittiön kaapistot olivat maalarinvalkoista, joiden urissa oli harmaansininen raita.
Tapetit tilattiin Englannista K-Raudan kautta, myös niihin sopivat makuuhuoneiden kankaat sängynpäällisiin, tyynyliinoihin yms. Tilattiin myös helmalakanoita yms. joissa toistui samoja kuvioita kuin tapetissa, jotkut kankaat olivat täsmälleen samoilla kuvioilla kuin tapetitkin. Huoneiden värit olivat vaaleaa, hillittyä sinistä, roosaa ja beigevalkoista, jokaisessa yksi väriteema. Yläaulan tapetti oli ylhäällä hillittykukallista, kellertävää ja vihertävää, alaosa samoja sävyjä olevaa ohutta raitaa, välissä leveä boordi erottamassa eri tapetteja. Biljardipöydän yläpuolella oli tietenkin kolmiosainen biljardivalaisin jossa kolme vihreää kuuppaa ja messinkiset metalliosat. Kuupat olivat sisäpuolelta valkoista lasia.
Oli se upea talo, täytyy sanoa, vaikka itse sen suunnittelinkin! Mutta se tehtiinkin myytäväksi ja sisustettiin sitä silmällä pitäen.
Jännä että yksi kuva saa aikaan tällaisen nostalgiapläjäyksen, ja mieleen muistuu jo unohtuneita asioita!
Laitan lisää kuvia, kunhan löydän niitä ja jos muistan.
Tuo yllä oleva kuva Emäsalon talosta on otettu joku vuosi sen jälkeen, kun talo myytiin. Siinä on tällä hetkellä tosi suuri terassi edessä, ja kapeampi ympäri talon, aivan kuin suunnittelinkin. Siinä on merenrantaakin pikkupätkä, tontti on hehtaarin kokoinen.
 |
| Kuvan on ottanut poikani Jan S. Me asuimme vasemmalla puolella olevassa asunnossa. |
Suunnittelin tämän suurimmaksi osaksi itse, kuten erään toisen, pienemmän paritalon Porvoon Uddaksessa ja myös pari yksittäistä taloa, Kemissä ja Porvoossa. Olen myös suunnitellut erään toimistorakennuksen joka on Porvoossa eräällä teollisuusalueella.
Silloin minulla ja ex-aviomiehellä oli rakennusyritys ja suunnittelin taloja ja sisustuksia rakennusprojekteihimme. Toteutin niitä myös, esim. väliseinien tekoa, seinänlevytyksiä, kittauksia, maalaamisia ja tapetointeja. Monissa taloissa on kipsilevyseinät ja väliseinän teko on aika helppoa. Paneloin myös sisäkatot ja tein myös esim. puolipaneeleja keittiöihin yms., hioin parkettilattiat ja lakkasin ne.
Oi niitä aikoja! Silloin tuli tehdyksi monenlaista hommaa, eikä jaksamisessakaan ollut vikaa!
Tähän Emäsalon taloon kaadettiin puut Pohjois-Pohjanmaalta, Iin Olhavassa. Ne olivat ylispuita, osittain exän serkun mailta, osittain valtion mailta.
Ja koska olin suunnitellut talon, halusin myös kaataa ainakin yhden puun sitä varten, ja kaadoinkin. Moottorisaha tuntui raskaalta, mutta onnistuin kuitenkin. Apulaisia oli tietenkin, ettei puu kaadu väärään suuntaan. Ylispuut olivat tosi komeita, paksuja ja suoria mäntyjä.
Exän serkku, maanviljelijä/rakentaja, sitten kuori nämä puut ja kasasi myös rungon omilla maillaan, tietenkin me olimme siinä apuna. Hirsien loveaminen ja salvoksien tekeminen on oikeastaan aika tarkkaa puuhaa, että talosta saa tiiviin. Hirret numeroitiin ja kuljetettiin sitten Emäsaloon uudelleen kasattavaksi.
Kuljetuksessa tapahtuikin aikamoinen haaveri, joka päättyi kuitenkin onnellisesti.
Kun tukkikuorma oli kääntymässä kapealle soratielle, sille tielle joka johti rakennuspaikalle, peräkärry kaatui. Tie oli vain hiukan parempi kuin joku tukkiautotie. Tukit vyöryivät erästä pikkutaloa kohti, joka oli siinä risteyksessä. Yksikään tukki ei osunut taloon, mutta muutama vieri aivan talon seinustalle. Olin itse auton takana omalla autollani, ja näin, kun peräkärry alkoi kaatumaan. Se oikaisi liikaa, ja meni ojan puolelle enkä pystynyt tekemään mitään.
Onni onnettomuudessa oli, ettei ketään ollut sillä puolella taloa. Kahdeksankymppinen mummo, joka asui talossa, syöksyi kauhuissaan ulos, kun näki tukkikuorman vyöryvän kohti taloa. Onneksi ovi oli toisella puolella taloa.
Hän oli todella kauhuissaan. Osasin ruotsia, onneksi, ja pystyin rauhoittamaan hänet. Hän ei osannut suomea ollenkaan. Emäsalossa oli vielä siihen aikaan paljonkin asukkaita, jotka eivät osanneet suomea, eritoten vanhoja ihmisiä.
Lähistöllä töitä tehnyt tuttava tuli kaivinkonellaan apuun kääntämään peräkärryn takaisin pyörilleen ja hirret lastattiin uudelleen kyytiin. Kyllä siinä aikaa vierähti.
Siinä rytäkässä vahingoittui talon pensasaita, muttei sekään pahoin. Se palautui jo seuraavana vuonna. Me tietenkin tarjottiin korvausta siitä pensasaidasta ja harmista, mutta mummo ei millään halunnut ottaa rahaa vastaan. Jätimme kuitenkin hänelle rahaa, että hän voi ostaa uusia pensasaitataimia, jos ne eivät palautuisikaan. Kävin tädin luona myöhemminkin kylässä kahvilla muutaman kerran, ja joskus pysähdyin rupattelemaan hänen kanssaan, kun tulin töistä kotiin. Oikein mukava mummeli.
Asuimme talossa kaksi vuotta, toisella puolella asui liikekumppanimme amerikkalaisine vaimoineen.
Talo myytiin myöhemmin Venäjän Federaatiolle, sen kaupalliselle edustustolle.
Paritalon puolikkaana ollessaan sen oleskelutila oli kai jotain reilut 60 neliötä, ja takka seinän vieressä. Siinä oli mukava istuskella takkatulen loisteessa syksyn sateilla ja talven kylmillä. Siitä tulikin suosittu oleskelupaikka. Telkkari oli takan vieressä olevalla tasolla.
Paritalon puolikkaassa oli ylhäällä kolme makuuhuonetta ja iso kylpyhuone. Yhdestä makuuhuoneesta oli tarkoitus tehdä pukeutumis/vaatehuone. Ylhäältä näki alas olohuoneeseen, aukko noin 20 neliötä. Huoneen korkeus kuutisen metriä. Olohuoneessa oli avoin portaikko, josta pääsi ylös aulaan. Aulaan mahtui täysikokoinen biljardipöytä, ja sellainen meillä olikin. Siellä oli mukava pelata biljardia ja kun järjestettiin juhlia, siellä oli aina pelaajia. Alhaalla oli kaksi makuuhuonetta ja makuuhuoneiden välissä iso kylppäri. Keittiön yhteydessä oli kylppäri ja sauna. Keittiössä oli avoin näköyhteys ruokailutilaan ja oleskelutilaan. Välissä oli tarjoilutiski. Talon puolikkaat olivat identtisiä.
Talo oli suunniteltu niin, että siitä saattoi helposti tehdä edustustilan. Asuntojen väliseinän saattoi purkaa, lattia oli yhtenäinen, leveää, lakattua lankkua. Takkakin oli tehty niin, että väliseinän purkamisen jälkeen oli yksi iso takka, jossa saattoi pitää tulta kahdella puolella. Takka oli silloin keskellä noin 130-neliöistä oleskelutilaa. Venäjän Federaatio purkikin sitten sen väliseinän ja otti talon edustuskäyttöön.
Sinne tulikin suuret edustustilat, ja useampikin vieras saattoi yöpyä; kuusi makuuhuonetta ja kaksi isoa kylppäriä ylhäällä, neljä makuuhuonetta alhaalla. Kaksi vielä isompaa kylppäriä oli alhaalla, noin kymmenen neliötä. Lisäksi kylppäri ja sauna molemmilla puolilla. Kylppärissä, missä oli sauna vieressä, oli iso, kahden hengen poreallas, kummassakin asunnossa. Suosittu paikka se poreallaskin!
Yksi alakerran makuuhuoneista oli sisustettu kirjasto/tupakkahuoneeksi englantilaisilla huonekaluilla, nahkapäällysteinen, mahonkinen kirjoituspöytä, siihen sopiva nahkainen, muhkea kirjoituspöydän tuoli, mahonkinen lasivitriini sekä kaksi aitoa chesterfield-nojatuolia. Verhot siihen huoneeseen ostin Lontoosta siellä käydessäni, nekin tummat ja paksut, sopivat "herrojen" sikarihuoneeseen.
Eli kylppäreitä oli kaiken kaikkiaan kuusi kappaletta, kahdessa poreallas, ja lisäksi kaksi saunaa, yksi naisille ja yksi miehille.
Seinät olivat valkoista marmoria, lattiat samoin. Keittiössä oli musta graniittinen työtaso, jossa välkähteli pieniä spektroliittipaloja sateenkaaren väreissä. Keittiön kaapistot olivat maalarinvalkoista, joiden urissa oli harmaansininen raita.
Tapetit tilattiin Englannista K-Raudan kautta, myös niihin sopivat makuuhuoneiden kankaat sängynpäällisiin, tyynyliinoihin yms. Tilattiin myös helmalakanoita yms. joissa toistui samoja kuvioita kuin tapetissa, jotkut kankaat olivat täsmälleen samoilla kuvioilla kuin tapetitkin. Huoneiden värit olivat vaaleaa, hillittyä sinistä, roosaa ja beigevalkoista, jokaisessa yksi väriteema. Yläaulan tapetti oli ylhäällä hillittykukallista, kellertävää ja vihertävää, alaosa samoja sävyjä olevaa ohutta raitaa, välissä leveä boordi erottamassa eri tapetteja. Biljardipöydän yläpuolella oli tietenkin kolmiosainen biljardivalaisin jossa kolme vihreää kuuppaa ja messinkiset metalliosat. Kuupat olivat sisäpuolelta valkoista lasia.
Oli se upea talo, täytyy sanoa, vaikka itse sen suunnittelinkin! Mutta se tehtiinkin myytäväksi ja sisustettiin sitä silmällä pitäen.
Olen aina tykännyt sisustamisesta ja värien kanssa leikkimisestä. Tykkäsin siitä työstä tosi paljon. Kun olin tyylihuonekaluliikkeen myymälänhoitajana, kävin asiakkaiden luona suunnittelemassa sisustuksia. Samoin, kun teimme korjauksia isoihin taloihin, olin osallisena sisustuksen suunnittelussa, joskaan en aina.
Esim. Villa Hellbergin sisustuksen suunnitteli eräs kohtalaisen kuuluisa sisustusarkkitehti, Ehrnrootin sukua, mutta sain olla mukana siinä hommassa, hänen apunaan. Siihen taloon tuli Laura Ashleyta. Hellberg oli muistaakseni silloin von Rettigin omistuksessa. Siinä oli rallipiireissä olevia omistajia tai osakkuuksia, en oikein tiedä. Tapasin kuitenkin esim. Juha Kankkusen siellä monta kertaa. Hän oli silloin ujohko ja konstailematon mies.
Haikon Kartanon yökerhokin me remontoitiin ja sisustettiin. Satu Tiivola oli todella mukava ihminen, aina niin ystävällinen ja avoin, kun kävin siellä mittailemassa. Hän piti tekemästämme suunnitelmasta tosi paljon, ja se toteutettiinkin yökerhossa, jonka nimeksi tuli muistaakseni Albert E tai sitten koko sukunimellä Edelfelt. En muista tarkkaan. Tätä en suunnitellut itse, vaan olin mukana ideoimassa, exäni suunnitteli sen suurimmaksi osaksi.
Avajaisten cocktail-tilaisuudessa oli kyllä aikamoisen amerikkalaista meininkiä, siellä seisottiin viimeisen päälle pukeutuneena lasi kädessä ja kuljettiin seurueesta toiseen smalltalkia harrastaen. Tuollaisessa mingel-tilaisuudessa en ollut aikaisemmin ollutkaan. Oli ihan ok tavallaan, mutta minun mielestäni aika jäykkää ja jotenkin keinotekoisen iloista meininkiä. No, kyllähän jotkut julkkikset sitten päihtyivätkin aikalailla, ja käytös oli sen mukaista. Nämä olivat oikein julkkisbileet.
Esim. Villa Hellbergin sisustuksen suunnitteli eräs kohtalaisen kuuluisa sisustusarkkitehti, Ehrnrootin sukua, mutta sain olla mukana siinä hommassa, hänen apunaan. Siihen taloon tuli Laura Ashleyta. Hellberg oli muistaakseni silloin von Rettigin omistuksessa. Siinä oli rallipiireissä olevia omistajia tai osakkuuksia, en oikein tiedä. Tapasin kuitenkin esim. Juha Kankkusen siellä monta kertaa. Hän oli silloin ujohko ja konstailematon mies.
Haikon Kartanon yökerhokin me remontoitiin ja sisustettiin. Satu Tiivola oli todella mukava ihminen, aina niin ystävällinen ja avoin, kun kävin siellä mittailemassa. Hän piti tekemästämme suunnitelmasta tosi paljon, ja se toteutettiinkin yökerhossa, jonka nimeksi tuli muistaakseni Albert E tai sitten koko sukunimellä Edelfelt. En muista tarkkaan. Tätä en suunnitellut itse, vaan olin mukana ideoimassa, exäni suunnitteli sen suurimmaksi osaksi.
Avajaisten cocktail-tilaisuudessa oli kyllä aikamoisen amerikkalaista meininkiä, siellä seisottiin viimeisen päälle pukeutuneena lasi kädessä ja kuljettiin seurueesta toiseen smalltalkia harrastaen. Tuollaisessa mingel-tilaisuudessa en ollut aikaisemmin ollutkaan. Oli ihan ok tavallaan, mutta minun mielestäni aika jäykkää ja jotenkin keinotekoisen iloista meininkiä. No, kyllähän jotkut julkkikset sitten päihtyivätkin aikalailla, ja käytös oli sen mukaista. Nämä olivat oikein julkkisbileet.
Jännä että yksi kuva saa aikaan tällaisen nostalgiapläjäyksen, ja mieleen muistuu jo unohtuneita asioita!
Laitan lisää kuvia, kunhan löydän niitä ja jos muistan.
 |
| Porvoossa, Puimatiellä oleva, piirtämäni talo. Pieni rinnetalo, joka oli ensimmäinen rakentamamme koti Suomessa. Muutimme Ruotsista ja aloimme rakentamaan tätä. |
 |
| Tässä ihka ensimmäinen piirtämäni talo Kemissä. |
 |
| Tämä on piirtämäni paritalo Porvoon Uddaksessa. Istutukset ovat niin reheviä, ettei taloa näy paljon ollenkaan. |
 |
| Tässä piirtämäni toimistorakennus Porvoossa. Meidän toimisto oli tässä tien puoleisessa päädyssä, kolme vuokralaista toisessa päässä. Kuvat on napattu Google mapsista, lukuunottamatta ylimmäistä kuvaa. |
12. elokuuta 2012
Lisää viinaa jos silmät liikkuu. . .
Inspiroiduin
tästä aiheesta kun luin kolmen ihmisen haastattelun parin viikon takaisesta Me
Naiset-lehdestä. Minua on usein ajatteluttanut tämä suomalainen yletön
juomiskulttuuri, johon yhä nuoremmat ihmiset ajautuvat.
 |
| Tämän olen photoshopannut itse ottamastani kuvasta. |
Em. lehdessä yksi
nainen kertoi tavastaan juoda aika reippaasti viikottain, hän ei nähnyt siinä
mitään ongelmaa vielä. Hän aikoikin tarttua siihen, jos ongelmia ilmenee.
Mietin tekstiä lukiessani, että jos ongelma on ilmaantunut, siihen on jo
vaikeampi puuttua, ennakointi olisi parempi. Sen neuvon haluaisin antaa tälle
nuorelle naiselle.
Toinen naisista
oli lopettanut juomisen kokonaan tajuttuaan alkoholiongelmansa. Siinä samalla
oli tupakointikin loppunut ja kaikki muuttunut, lapset vain jäivät, muut elämäntavat
ja kumppani menivät vaihtoon.
Tämä nainen oli
huomannut, että hän tissuttelee kotona enemmän ja enemmän, kun on stressaavaa.
Hän ei kuitenkaan vaadi uudelta kumppaniltaan samanlaista raittiutta, ei
myöskään aikuisilta lapsiltaan.
Kolmas naisista
on streittari, eli hän ei juo, muttei ole absolutistikaan. Tämä streittari oli
juonut joskus niin paljon, että muisti pätki yhä useammin ja useammin, hän oli
myös käyttäytynyt huonosti kännipäissään, ja toiset olivat joutuneet
huolehtimaan hänestä.
Streittaus,
Straight Edge, kuuluu osana hard core punk-kulttuuriin ja on vastaliike
holtittomalle elämäntyylille ja päihteiden käytölle.
Streittari ja
tämä nainen, joka juo edelleenkin reippaasti, ovat alle kolmekymppisiä,
kokonaan lopettanut on viisikymppinen.
Tämä kokonaan
lopettanut viisikymppinen nainen oli joutunut selittelemään juomattomuuttaan jopa läheisilleen, hän joutui usein puolustelemaan juomattomuuttaan myös paikoissa missä juotiin alkoholia; kotijuhlissa, ravintoloissa, työpaikan jutuissa yms.
Juomattomuus esim. firman pikkujouluissa on kuin punainen vaate joillekin, juomaton mielletään tarkkailijaksi, ja sellainen henkilö ei ole toivottu sellaisissa tilanteissa. Joillekin ystävän raitistuminen on kova paikka, koska se aiheuttaa sen, että he alkavat miettimään myös omia juomistottumuksiaan.
Itse asiassa
se, että joutuu puolustelemaan juomattomuuttaan, sai minun kirjoittamaan
tämän tekstin. Olen nimittäin kokenut aivan samaa, jatkuvasti.
Itse en sylje
lasiin, juon viiniä ja joskus jopa konjakin tai viskin. Konjakki on mielestäni
hyvää, ja saatan haistella ja maistella kupulasissa olevaa juomaa koko illan juomatta lasia
tyhjäksi, yksi riittää siis koko illaksi. Mutten koskaan juo alkoholia niin
paljon että olisin humalassa, en yksinkertaisesti tykkää sellaisesta, enkä
pysty edes juomaan niin paljon, jos en sitten väkisin kaada kurkkuuni.
Olen pari kertaa
elämässäni, parikymppisenä, ollut humalassa, silloin kun kokeilin juomista
ensimmäisiä kertoja. Se oli kamalaa!
Olen myös
myöhemmin juonut useammankin drinkin kerrallaan, humaltumiseen asti, mutta se
ei ole koskaan tuntunut hyvältä, joten sellainen juominen on jäänyt jo kauas
monien vuosien taakse, ellei vuosikymmenien.
Se, että minun
pitää selitellä miksi en juo, ärsyttää minua tosi paljon. Miksi minun pitää
selitellä sitä, jos minä en tykkää siitä? Sellainen selitys ei kelpaa koskaan.
Mielestäni pitäisi paremminkin selitellä jos juo, miksi juo. Miksei voi pitää
hauskaa ilman viinaa?
Minulla ei ole
koskaan ollut alkoholiongelmaa – tai no onhan se ollut, se etten juo ja muut
eivät aina sitä hyväksy.
Monen on vaikea tajuta ettei alkoholin käyttö ole
minun juttuni siitä yksinkertaisesta syystä etten tykkää juoda päätäni täyteen.
Moni käsittää
juomattomuuden toisten kyttäämiseksi. Minä kyllä osaan pitää hauskaa ilman
juomistakin, eikä minun tarvitse kytätä toisten juomista. Kerron aina iloisesti, että minulla on syntymäviina päässä, siksi minun ei tarvitse juoda alkoholia. Olen kuitenkin
joutunut tilaamaan drinkin tai lasillisen viiniä eteeni ravintolassa, ettei
joku humalainen alkaisi jankkaamaan, miksi en juo. Se on todella ikävää, ja pilaa hauskankin tunnelman.
Olen myös todella
usein joutunut tilanteeseen, että minun täytyy viedä örvellyskunnossa oleva
ystävä tai ystävätär kotiin, tai hän jää muuten katuojaan sammuneena tai joutuu huonoon seuraan tai vahingoittaa itseään. Tällaiselle ihmiselle onkin selvin päin oleva ystävä ollut suureksi avuksi.
Eräskin ystävätär on kysynyt monena krapula-aamuna puhelimitse, olenko minä vienyt hänet kotiin vai miten hän on selviytynyt kotiin, kun pää on mennyt pimeäksi jo kello yhdeksän illalla. Onneksi näistäkin ajoista on kauan, ja ystävättärenikin on rauhoittunut alkoholin käytön suhteen. Hänen alkoholisoitumisensa oli mielestäni jo pitkällä.
Suomalaisessa
alkoholikulttuurissa pidetään muistinmenetystä normaalina, mutta eihän se voi
olla normaalia! Sehän tuhoaa aivoja ja aiheuttaa jos jonkinlaisia vahinkoja,
kun se toistuu usein.
En silti saarnaa
kenellekään alkoholin vaaroista, koska on jokaisen oma asia miten elämänsä
elää, tuhoaako aivonsa vai ei. En myöskään halua että muut saarnaavat minulle
siitä, etten juo tarpeeksi paljon, pari lasillista viiniä on minulle ihan hyvä
määrä, muut saavat aivan yksinkertaisesti hyväksyä sen.
On vain niin
surullista nähdä, että yhä nuoremmat juovat. Heidän harkintakykynsä on kokonaan
toinen kuin aikuisena aloittavan. Vai onko?
Otsikko on
lainattu Me Naiset-lehden 2.8.2012 julkaistusta lehdestä, tekstistä jossa
haastatellaan Jenni Rantalaa.
30. heinäkuuta 2012
Viking Market - Viikinkimarkkinat
Tein postauksia viikinkimarkkinoita koskien tänne A niin kuin Ahvenanmaa-blogiini.
More about Viking Market here.
On siellä muutakin juttua, kuvia ja videoklippejä eri puolilta Ahvenanmaata. Viikinkimarkkinat on tuorein tapahtuma mitä olen kuvannut täällä tänä kesänä.
Mukavia säitä on pidellyt täällä jo muutaman viikon, vain vähän ollut sateita ja nekin enimmäkseen yöllä ja aikaisin aamulla. Ei kuitenkaan ole ollut kunnon helteitä, mitä nyt viikonlopulla oli.
Tänään oli kuitenkin tihkusadetta pitkälle aamupäivään, mutta on silti ollut lämmintä, ja todella kosteaa. Viime yönä ukkosti, joten piti käyttää korvatulppia, salamoikin aika reippaasti. Ukkonen oli kuitenkin kohtalaisen kaukana meiltä. Tämä olikin ensimmäinen kerta tänä kesänä kun ukkosti.
Toivottavasti kesä jatkuu mukavana. Nyt ei onneksi enää sada ja on lämmintäkin.
15. heinäkuuta 2012
Kesä
Noniin, nyt on sitten kesä jo puolivälissä, enkä ole saanut tehdyksi juuri mitään, en pihalla enkä sisällä talossa. Suunnitelmia on ollut vaikka kuinka paljon, mutta en ole toteuttanut juuri mitään. Ei kyllä ole lomaakaan.
Aloitin uudessa työpaikassa kesäkuun lopulla enkä siis voi pitää lomaa tänä kesänä.
Käväisin pikareissun pohjoisessa sukujuhlissa ja tietenkin tervehdin siskoja samalla. Helvi-siskon kanssa käytiin merenrannassa uimassa Maksniemessä, ja uitiin me joka päivä pihan altaassakin. Ja tottakai saunoimme! Meressä oli aika viileä vesi, mistä minä pidän, ja sisko myös. Olemme kylmävesifriikkejä!
Lispe-siskon luona ehdin käymään vain päiväseltään, kun oli niin lyhyt vapaa, pidennetty viikonloppu. En tullut ottaneeksi kuvia tai videoita hänen puutarhastaan. Helvin puutarhasta otin, ja kuvakavalkadi sekä video ovat tässä lopussa. On se todella kaunis! Kateeksi käy!
Lispe-siskolla on myös puutarha, jota olisi pitänyt kuvata, on se niin upea. Siskot ne jaksavat värkätä puutarhan kanssa, solisevia suihkulähteitä, kasveja, kaikenlaista kivaa.
Kävin myös pojan anoppilassa Utajärvellä, siellä Pimu ja Nalle ovat vieläkin. Poika jäi lomalle samalta reissulta, ja koirat myös. Minä tulin takaisin junalla, koska menin pojan kanssa autolla, ja hän jäi sinne. Video koirien iloisesta menosta on tässä lopussa.
On niin mahdoton ikävä koiria, että tuntuu, ettei osaa tehdäkään mitään. Siksipä olen käynyt pyöräilemässä paremman puutteessa.
Lemlandia on tullut nyt kierretyksi, en kyllä ole tehnyt pitempiä reissuja, vaikka aikaa niissä on mennyt, koska olen kuvannut aika paljon. Ehkä ensi viikolla menen kaupunkiin asti Meripäiville. Eihän sinnekään ole kuin jotain 10-11 km. Kun saisi vain lähdetyksi!
Pyöräilin Lemlandin keskustan ohi Norrbyn laiturille, ja pääsin kuvaamaan veneen vesillelaskua.
Lemströmin kanavalle pyöräilin perjantaina 13 päivä, ja satuinkin mukavasti sillan avaamisen aikoihin. Kun menin sinne, ei näkynyt ainuttakaan venettä, mutta kun kello alkoi olla tasan, siellä oli yhtäkkiä vaikka kuinka monta odottamassa sillan avaamista. Silta avataan tasatunnein. Nyt se kuitenkin avattiin vasta noin kymmenen minuuttia myöhässä. Ehkä he odottivat erästä työvenettä, joka sitten saapuikin. Silta avattiin vielä toisenkin kerran, kun huomasivat että oli tulossa veneitä juuri kun silta oli suljettu melkein kokonaan. En ole ennen sellaistakaan nähnyt.
Lisätietoa Lemströmin kanavasta toisessa blogissani: Lemströmin kanava
Juhannuksena olimme Engelska Parkenissa katsomassa juhannussalon nostoa, mutta se epäonnistui, koska salko murtui heti noston alkuvaiheessa. Siitä olen kertonut toisessa blogissani, eli täällä.
Tämän videon oli Åland24-tv-kanava löytänyt, ja soittivat sitten kysyen lupaa näyttää se televisiossa. Tietenkin lupasin. Ja sitä sitten näytettiinkin jokaisessa lähetyksessä parin päivän ajan. Iso uutinenhan se olikin, uutispula on kai melkoinen juhannusaikaan, kun juuri muita kuin turisteja ei ole pääsaarella.
Pyöräily Lemströmin kanavalle 13.7.2012
Pyöräily Lemlandin keskustan ympäristössä ja Norrbyn laiturille 11.7.2012
Siskon puutarha 1.7.2012 kuvina, slideshow
Siskon puutarha 1.7.2012, video.
Pimu, sen sisko Tytti ja äiti-Nalle iloitsevat Utajärvellä.
Juhannussalon nosto epäonnistuu
.jpg) |
| Klematis kukkii |
Aloitin uudessa työpaikassa kesäkuun lopulla enkä siis voi pitää lomaa tänä kesänä.
Käväisin pikareissun pohjoisessa sukujuhlissa ja tietenkin tervehdin siskoja samalla. Helvi-siskon kanssa käytiin merenrannassa uimassa Maksniemessä, ja uitiin me joka päivä pihan altaassakin. Ja tottakai saunoimme! Meressä oli aika viileä vesi, mistä minä pidän, ja sisko myös. Olemme kylmävesifriikkejä!
Lispe-siskon luona ehdin käymään vain päiväseltään, kun oli niin lyhyt vapaa, pidennetty viikonloppu. En tullut ottaneeksi kuvia tai videoita hänen puutarhastaan. Helvin puutarhasta otin, ja kuvakavalkadi sekä video ovat tässä lopussa. On se todella kaunis! Kateeksi käy!
Lispe-siskolla on myös puutarha, jota olisi pitänyt kuvata, on se niin upea. Siskot ne jaksavat värkätä puutarhan kanssa, solisevia suihkulähteitä, kasveja, kaikenlaista kivaa.
Kävin myös pojan anoppilassa Utajärvellä, siellä Pimu ja Nalle ovat vieläkin. Poika jäi lomalle samalta reissulta, ja koirat myös. Minä tulin takaisin junalla, koska menin pojan kanssa autolla, ja hän jäi sinne. Video koirien iloisesta menosta on tässä lopussa.
On niin mahdoton ikävä koiria, että tuntuu, ettei osaa tehdäkään mitään. Siksipä olen käynyt pyöräilemässä paremman puutteessa.
Lemlandia on tullut nyt kierretyksi, en kyllä ole tehnyt pitempiä reissuja, vaikka aikaa niissä on mennyt, koska olen kuvannut aika paljon. Ehkä ensi viikolla menen kaupunkiin asti Meripäiville. Eihän sinnekään ole kuin jotain 10-11 km. Kun saisi vain lähdetyksi!
Pyöräilin Lemlandin keskustan ohi Norrbyn laiturille, ja pääsin kuvaamaan veneen vesillelaskua.
Lemströmin kanavalle pyöräilin perjantaina 13 päivä, ja satuinkin mukavasti sillan avaamisen aikoihin. Kun menin sinne, ei näkynyt ainuttakaan venettä, mutta kun kello alkoi olla tasan, siellä oli yhtäkkiä vaikka kuinka monta odottamassa sillan avaamista. Silta avataan tasatunnein. Nyt se kuitenkin avattiin vasta noin kymmenen minuuttia myöhässä. Ehkä he odottivat erästä työvenettä, joka sitten saapuikin. Silta avattiin vielä toisenkin kerran, kun huomasivat että oli tulossa veneitä juuri kun silta oli suljettu melkein kokonaan. En ole ennen sellaistakaan nähnyt.
Lisätietoa Lemströmin kanavasta toisessa blogissani: Lemströmin kanava
Juhannuksena olimme Engelska Parkenissa katsomassa juhannussalon nostoa, mutta se epäonnistui, koska salko murtui heti noston alkuvaiheessa. Siitä olen kertonut toisessa blogissani, eli täällä.
Tämän videon oli Åland24-tv-kanava löytänyt, ja soittivat sitten kysyen lupaa näyttää se televisiossa. Tietenkin lupasin. Ja sitä sitten näytettiinkin jokaisessa lähetyksessä parin päivän ajan. Iso uutinenhan se olikin, uutispula on kai melkoinen juhannusaikaan, kun juuri muita kuin turisteja ei ole pääsaarella.
Pyöräily Lemströmin kanavalle 13.7.2012
Pyöräily Lemlandin keskustan ympäristössä ja Norrbyn laiturille 11.7.2012
Siskon puutarha 1.7.2012 kuvina, slideshow
Siskon puutarha 1.7.2012, video.
Pimu, sen sisko Tytti ja äiti-Nalle iloitsevat Utajärvellä.
Juhannussalon nosto epäonnistuu
21. kesäkuuta 2012
20000 kävijää - vanhoja kuvia vuodelta 1981
.jpg) |
| Veneemme Whale 1981 Båtskärsnäsin venesatamassa Pohjois-Ruotsissa, Kalixissa. |
Kävijämääristä päätellen tiffanytyöt ovat kiinnostaneet kaikista eniten. Moni tuntematon on päätynyt blogiini käyttäessään tiffanytöihin liittyvää hakusanaa.
Mielestäni hiukan yllättäen toisella sijalla on Purkitettua sexappealia. Toivottavastiolette saaneet jotain sivultani, inspiraatiota, tietoa tai muuten vain mukavia elämyksiä!
.jpg) |
| Telttasauna rannassa Halsöllä. Sundsvallilainen lehti haastatteli minua tästä, ja sanoi, että pitihän se arvata, että porukka on suomalaisia. |
 |
| Vesisuksilla liikkeellä, mutten minä. Vesisukset tehtiin lastulevyn paloista ja niihin naulattiin puukengät. Toimivat hetken aikaa, ennen kuin likosivat pilalle! |
.jpg) |
| Teltta"kylä" Halsöllä. Kaikkien telttojen yli olivedetty pressu sateensuojaksi |
.jpg) |
| Whalen kanssa Halsön saarella Kalixin edustalla 1981 |
20. kesäkuuta 2012
♥ Äiti ♥ Siitä on neljä vuotta tänään...
Juhannusaattona neljä vuotta sitten menit pois. Juhannusta juhliessamme saimme suruviestin. Tuntui pahalta, mutta silti... ajattelin heti, nyt pääsit isän luo, sinne kaipasitkin jo!
Lähdin pyöräilemään, kun en muuta voinut, itkin, rauhoituin. Keskikesä tuo aina mieleeni rakkaan ja lempeän äitini.
Lämmöllä muistaen iki-ihanaa, värikästä, reipasta, kilttiä ja empaattista Äitiä!
Hautajaisiin tekemäni runo sopii mielialaani:
Äidin muistolle
Kauniit muistot sinusta jää
Eihän se ketään voi yllättää
Olit niin kaunis ja iloinen aina
Sinun silmäs loisti niin kirkkaina
Surit usein isämme poismenon vuoksi
Nyt olet päässyt hänen luokseen
Sinne mekin aikanaan tulemme
Miksi siis onneanne suremme
Vaikk’ suru on vaikea kestää
Ei iloa puolestanne silti voi estää
Muistosi Äitikulta valoisana säilyy
Kuin meren pinta auringossa päilyy
Nuku hyvin Äiti Kulta
Niin paljon saimme rakkautta sulta
17. kesäkuuta 2012
Yöttömän yön juhla - juhannusmuistoja
Sain inspiraation kertoa omista juhannusmuistoistani Petriinan omat jutut-blogista. Kannattaa käydä lukemassa hänen tekstejään, ovat tosi kivoja.
Kun olimme pieniä, juhannus oli odotettu ja suuri juhla. Ehkäpä se on sitä tänäänkin. Muistan kun odotimme sitä innolla.
Köyhällä perheellämme ei ollut useinkaan varaa ostaa limuja tai vaikkapa karkkia lapsille. Mutta juhannus oli poikkeus. Silloin saimme kokonaisen korillisen limuja, siinä oli punaista ja keltaista jaffaa, "sittisuutaa" eli sitruunasoodaa, Pommacia, ja mitä silloin 60-luvu puolivälissä olikaan.
Muistan vieläkin kun isä toi limukorin ja laski sen olohuoneen lattialle ja me lapset siinä innoissamme pyörimme korin ympärillä vesi kielellä. Limukka oli harvinaista herkkua.
Isä joi aika harvoin alkoholia, ja hän oli ostanutkin itselleen pullon Koskenkorvaa tai Jaloviinaa juhannukseksi. Äiti ei juonut koskaan. Meistä lapsista oli kiva kun isä otti "näkäräisiä" juhannuksena, silloin hän muuttui kiltistä entistäkin kiltimmäksi, ja antoi meille rahaa. Sillä sitten ostimme jätskiä tai karkkia.
Eräänä juhannuksena, kun me olimme jo muka isoja tyttöjä, 12-13 v, saimme lähteä juhannusretkelle keskenämme. Mukana oli ainakin minun vanhin siskoni ja hänen paras ystävättärensä, mahdollisesti myös vuoden nuorempi siskoni, en muista tarkkaan.
Lähdimme läheiselle soramontulle viettämään juhannusta, montussa oli vettä, ja siellä voi uida.
Leiriydyimme montulle, laitoimme viltit hiekalle, ja aloimme "juhlimaan", limupullot avattiin ja oli meillä voileipäevästäkin mukana. Emme silti aikoneet olla yötä siellä.
Minä kävelin avojaloin hiukan kauempana olevalle hiekkakasalle, ja kas kummaa! Mikä yllätys, upposin lumihankeen! Paikka oli montussa rinteen varjopuolella, ja pinnalla oleva hiekka oli suojannut lunta sulamasta.
Mikä ihmetys siitäkin syntyi! Meistä se oli jännää, kun oli lunta ja sitten saatoimme mennä uimaan! En muista oliko vesi kylmää vai lämmintä. Ehkä olimme karaistuneempia kuin nykyajan lapset. Siellä montulla me polskuttelimme. Ei meillä mitään uimapukuja ollut, alushousuissa uimme, saattoi olla joku "laumapaitaki" päällä, en muista sitäkään kovin tarkkaan.
Mutta sen muistan, kun kuulimme jotain rapinaa sieltä montun pusikoista. Ja pelästyimme oikein kunnolla. Ihmettelimme mikä siellä voisi olla. Lähdimme varovasti katsomaan mikä poro tai hirvi siellä on, siihen aikaan oli porojakin Kuivaniemellä, juoksimme joskus niitä karkuun metsässä.
Yhtäkkiä sieltä pusikosta lähti kaksi poikaa karkuun täyttä vauhtia. Nämä pojathan olivat tirkistelemässä meitä tyttöjä! Isosiskon ystävättären vanhempi veli ja hänen kaverinsahan siellä olivat tyttöjä salaa tiiraamassa!
Kyllä pojat kuulivat kunniansa pikkusiskoltaan myöhemmin. Hän oli aika ärhäkkä tyttö ja tosi vihainen tirkistelystä. No, eihän siinä mitään vahinkoa tapahtunut, mutta ujoina tyttöinä meitä hirvitti mitä pojat olivat nähneet.
Siitä sitten lähdimmekin pikkuhiljaa kotiin, kun limukat oli juotu ja eväät syöty, itikatkin alkoivat häiritsemään ja vilukin tuli. Kello ei ollut varmaan kahdeksaakaan illalla kun jo palasimme kotiin.
 |
| Talsti virvoitusjuomia |
Köyhällä perheellämme ei ollut useinkaan varaa ostaa limuja tai vaikkapa karkkia lapsille. Mutta juhannus oli poikkeus. Silloin saimme kokonaisen korillisen limuja, siinä oli punaista ja keltaista jaffaa, "sittisuutaa" eli sitruunasoodaa, Pommacia, ja mitä silloin 60-luvu puolivälissä olikaan.
Muistan vieläkin kun isä toi limukorin ja laski sen olohuoneen lattialle ja me lapset siinä innoissamme pyörimme korin ympärillä vesi kielellä. Limukka oli harvinaista herkkua.
Isä joi aika harvoin alkoholia, ja hän oli ostanutkin itselleen pullon Koskenkorvaa tai Jaloviinaa juhannukseksi. Äiti ei juonut koskaan. Meistä lapsista oli kiva kun isä otti "näkäräisiä" juhannuksena, silloin hän muuttui kiltistä entistäkin kiltimmäksi, ja antoi meille rahaa. Sillä sitten ostimme jätskiä tai karkkia.
Eräänä juhannuksena, kun me olimme jo muka isoja tyttöjä, 12-13 v, saimme lähteä juhannusretkelle keskenämme. Mukana oli ainakin minun vanhin siskoni ja hänen paras ystävättärensä, mahdollisesti myös vuoden nuorempi siskoni, en muista tarkkaan.
Leiriydyimme montulle, laitoimme viltit hiekalle, ja aloimme "juhlimaan", limupullot avattiin ja oli meillä voileipäevästäkin mukana. Emme silti aikoneet olla yötä siellä.
Minä kävelin avojaloin hiukan kauempana olevalle hiekkakasalle, ja kas kummaa! Mikä yllätys, upposin lumihankeen! Paikka oli montussa rinteen varjopuolella, ja pinnalla oleva hiekka oli suojannut lunta sulamasta.
Mikä ihmetys siitäkin syntyi! Meistä se oli jännää, kun oli lunta ja sitten saatoimme mennä uimaan! En muista oliko vesi kylmää vai lämmintä. Ehkä olimme karaistuneempia kuin nykyajan lapset. Siellä montulla me polskuttelimme. Ei meillä mitään uimapukuja ollut, alushousuissa uimme, saattoi olla joku "laumapaitaki" päällä, en muista sitäkään kovin tarkkaan.
Mutta sen muistan, kun kuulimme jotain rapinaa sieltä montun pusikoista. Ja pelästyimme oikein kunnolla. Ihmettelimme mikä siellä voisi olla. Lähdimme varovasti katsomaan mikä poro tai hirvi siellä on, siihen aikaan oli porojakin Kuivaniemellä, juoksimme joskus niitä karkuun metsässä.
Yhtäkkiä sieltä pusikosta lähti kaksi poikaa karkuun täyttä vauhtia. Nämä pojathan olivat tirkistelemässä meitä tyttöjä! Isosiskon ystävättären vanhempi veli ja hänen kaverinsahan siellä olivat tyttöjä salaa tiiraamassa!
Kyllä pojat kuulivat kunniansa pikkusiskoltaan myöhemmin. Hän oli aika ärhäkkä tyttö ja tosi vihainen tirkistelystä. No, eihän siinä mitään vahinkoa tapahtunut, mutta ujoina tyttöinä meitä hirvitti mitä pojat olivat nähneet.
Siitä sitten lähdimmekin pikkuhiljaa kotiin, kun limukat oli juotu ja eväät syöty, itikatkin alkoivat häiritsemään ja vilukin tuli. Kello ei ollut varmaan kahdeksaakaan illalla kun jo palasimme kotiin.
31. toukokuuta 2012
Älä valita! - No Complaints!
 |
| The picture has been taken from here Nagbur Traffic Police |
Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?
This is a challenge for all of you! Why not try? :)
Real Mind Control: The 21-Day No-Complaint Experiment
19. toukokuuta 2012
Haaste Plättyseltä
 |
| Kuva otettu viikko sitten. Nyt ovat puut aivan vihreänä. Ja voikukkia huimasti enemmän. Pitää lähteä taas ruohonleikurin selkään! |
Tässä Plätyn kysymykset ja minun vastaukseni:
Oletko vilukissa?
Mikä laulu on koskettanut eniten sisintäsi?
11. Yksi kymysys unohtui ja tässäpä olisi: Oletko onnellinen ja mikä olisi syy siihen?
Ja nyt omat vastaukset kysymyksiini (olisikin kiva, jos kaikki vastaisivat omiin kysymyksiinsä sitten myöhemmin samassa kysymysblogissaan):
1. Mitä mieltä olet Facebookista ja sosiaalisista medioista yleensä?
Kiva juttu. Olen yhteydessä sisariini ja serkkuihini ja moneen ystävääni melkeinpä päivittäin. Facebookin kautta olen myös löytänyt kaukaisia sukulaisia aina Australiasta ja Amerikasta asti, ja nyt olen heidänkin kanssaan yhteyksissä Facebookin kautta, myöskin sähköpostilla, englanniksi, tottakai.
Facebook mahdollisti sukulaisten löytämisen. Oma hyvin kaukainen sukulaiseni Turusta, arkeologi, oli tutkinut sukuamme, ja sai sitten Facebookin kautta yhteyden minuun ja minä sitten sain tiedot uusista, hyvin kaukaisista sukulaisistani.
2. Mitä mieltä olet Wikipediasta?
Mukava etsiä tietoa, kohtalaisen luotettavaa. Yliopistotkin käyttävät tätä lähdettä tietojen keruussaan. Mutta tällaisten tietojen kanssa pitää olla aina hiukan varovainen.
Kuka pelkää Wikipediaa?
3. Käytätkö paljon nettiä tietojen hakemiseen?
Olen superutelias ja tiedonhaluinen, isääni kai tullut, hän oli samanlainen, eli käytän, hyvin paljon. Mutta seuraan myös erilaisia medioita ympäri maailman, olen tilannut uutiskirjeet maailman suurimmilta sanomalehdiltä, esim. Wall Street Journal, New York Times, sitten yksi saksalainen, pari englantilaista, pohjoismaalaiset suurimmat lehdet ja yksi kiinalainenkin, englanniksi. Niistä saa ajankohtaista tietoa eri puolilta katsottuna.
4. Oletko deittaillut ihmisen kanssa, jonka olet löytänyt netistä?
Olen.
5. Jos olet, miten kävi? Jos et, kerro miksi et.
Tosi surkeita kokemuksia, suurin ongelma Kuningas Alkoholi niillä miehillä jotka tapasin. Yksi ei kestänyt kahvilassa edes puolta tuntia, piti päästä ravintolaan juomaan, jätin hänet sinne. Oli pikkuhutikassa jo tapaamaan tullessaan. Yhden kanssa asuin monta vuotta yhdessä, ja hänkin osoittautui ilkeäksi ja pelottavaksi ihmiseksi, ihan piti poliisilta pyytää suojelusta.
6. Onko sinulla suosikkoblogi/bloggaaja?
On useampikin, esim. Samakasa, Milena, AnnaY, Plaza de Mustis ja monta muuta, mutta nämä kolme mainitsen erikseen, koska käyn heidän blogeissaan useimmin. PeeQuu kirjoittaa mainiosti.
7. Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Jos olet, milloin?
Olen käynyt 1980-luvulla, ja muutin tänne 2005.
8. Monessako maassa olet käynyt? Luettele ainakin muutama. Ruotsikin lasketaan!
27 maassa, ainakin. USA, matkanjohtajana jääkiekkojoukkueella useamman kerran, Englanti, Mexiko, melkein kaikki Euroopan maat, Vatikaani mukaan lukien, ja Pohjoismaat, ei Islanti (haave päästä sinnekin), Neuvostoliitto. Saarista Korsika, Kreeta, Malta, Mallorca, Gran Canaria, Teneriffa ja Puerto Rico Karibialla.
9. Osaatko monta kieltä? Mitä? Kuinka hyvin?
Osaan suomea, ruotsia ja englantia erittäin hyvin, saksalla pärjään, samoin virolla, ymmärrän hiukan kreikkaa (luen paremmin), latinaa olen lukenut koulussa, venäjääkin omin päin nuorena ja pärjään jotenkuten (melko huonosti tänä päivänä, 90-luvun alussa oli toisin, kun työskentelin Virossa pitkän aikaa oman firman nimissä ja kieltä joutui käyttämään). Avoimessa yliopistossa luin toissa talvena portugalia/espanjaa/ranskaa/italiaa englannin kielen kautta, ja tulen toimeen jotenkuten, ranskalla ja portugalilla kaikista huonoiten, espanjalla kohtalaisesti. Puhuminen hankalampaa kuin kirjoitetun ymmärtäminen. Latinan opiskelu auttaa näissä kielissä.
10. Mikä ruoka, missä maassa, on jäänyt mieleesi? Huono vai hyvä? Myös Suomi lasketaan!
Melkein hiiltyneeksi paistettu, mauton naudanfilé Miamissa, hienossa ja kalliissa ravintolassa. Yllättävän hyvä kokemus oli Lobster-ketjun ravintolassa, niin ikään Miamissa, jättikatkaravut. Uskomattoman hyviä, vaikka ketju on verrattavissa MacDonaldsiin. Siksi ehkä kokemuskin oli niin yllättävän hyvä, kun oli hiukan ennakkoluuloja.
Loisteliain ruokakokemus on Maltalta Winston-hotellista. Ruoka oli superhyvää, ja 10 hengen seurueella oli viisi ”lakeijaa” univormussa selän takana odottamassa että saa palvella. Punaiset takit, kultapoletit, ja -napit yms. Aika jänskä kokemus sinänsä. Siellä söin todella hyvät valkosipulietanat alkuruuaksi. En missään muualla ole saanut niin hyviä etanoita, en edes itse laittaessani niitä.
Hauska ja nolokin ruokakokemus Italian San Remosta on sellainen, että luulin tilaavani hienon, monta eri ruokalajia sisältävän menyyn, ja tarjoilija kysyi, että olenko ihan varma että haluan sen ruokalajin - olin varma. Ja sain eteeni maidossa keitettyä makaroonimössöä! Kyllä nauratti! – ja nolotti! Ja seurueellani oli hauskaa! Maistuihan se ihan samalle kuin kotona maidossa paksuksi keitetty makaroni! Ei se huonoa ollut mutta…
Minä, muka kieli-ihminen, en osannut tilata oikeaa ruokaa Italiassa! Sain ruuan kaiken lisksi ilmaiseksi, koska se on normaali lisuke muiden ruokien yhteydessä.
11. Mistä maasta on paras lomamuistosi, se voi olla myös Suomi!
Kreetalta. Pyöräilimme ystävättäreni kanssa Kreetalla vuoristossa, mentiin kuusi seitsemän tuntia ylös, ja aina vaan tuli uusia huippuja. Lopulta oli lähdettävä takaisin. Ja alas pyöräilemiseen menikin vain tunnin verran.
Piti koko ajan jarrutella, ja kädet olivat liukkaat, kun aurinkovoide ja hiki kostuttivatne. Ei meinannut pystyä jarruttelemaan, kun oli vain jarrukahvat, eikä jalkajarrua. Oli nälkäkin, kun ei ollut paljon evästä mukana, vain vettä. Löysimme pudonneita appelsiineja tieltä, ja kuorimme niitä ruuaksi. Ja huomasimme siinä samalla, että appelsiinin kuori nihkeytti kädet. Hieroimme kuorista sitä nihkeyttä käsiimme, eikä enää ollut vaikeuksia jarrutella.
Samalla reissulla olimme ajamassa pienen laakson pohjalle kärrytietä, ja sen alimmalla kohdalla oli pieni puro joka piti ylittää, olimme eksyneet isommalta tieltä.
Sen puron rannalla oli hevonen, emmekä meinanneet uskaltaa pyöräillä sen ohi. Sitten minä viimein rohkaistuin, ja laskin pyörällä täyttä vauhtia jalat ylhäällä puron yli. Vesi roiskuen ja hevonen korskuen kohdattiin. Hevonen varmaan oli yhtä paniikissa kuin minä, se reuhtoi ja yritti päästä karkuun. Se oli sidottu liekaan siihen puron lähelle, että sai sitten juoduksi siitä, oli tosi kuumaa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin.
Parin tunnin pyöräilyn jälkeen löysimme taas takaisin asfalttitielle, ja kun saavuimme risteykseen, iso lammaslauma lähti peräämme. Siellä ne juoksivat tiellä määkien perässämme, ja me yritimme karkuun, ja pelkäsimme että ne jäävät auton alle. Yritimme pelotella niitä palaamaan takaisin muttei se auttanut. No, piti sotkea polkupyörällä niin lujaa kuin päästiin. Jäiväthän ne loppujen lopuksi jäljestämme.
Kreetalta on muutakin erittäin mukavaa muistoa. Vaellus läpi Samaria-rotkon, ja saapuminen Libyan meren rantaan. Siellä oli kaistale mustaa laavahiekkaa.
Jouduimme yrittämään monta kertaa, ennen kuin pääsimme kuuman hiekan yli mereen. Olimme ottaneet lenkkarit pois jalasta, eikä puhettakaan, että olisivat enää mahtuneet uudelleen jalkaan, kun oltiin tarvottu kivisellä rotkon pohjalla viisi-kuusi tuntia lähes kolmenkymmenen asteen helteessä ja jalat olivat turvoksissa.
No, jalkapohjia polttaen saimme juostuksi mereen. Sitä ihanaa tunnetta! Viileä meri, kelluminen vedessä ja kuumien ja turvonneiden jalkojen rauhoittaminen. Oli aivan ihanaa! Samaria-rotkon pohjalla kulkee puro, eikä meidän tarvinnut kantaa vettä mukana repussa. Eli kaadoimme limupulloista mukaan ottamamme vedet pois, ja joimme raikasta vettä purosta. Vesi maistuikin tosi hyvälle.
Korsikaltakin on kivoja muistoja, kävin siellä poikani kanssa v. 2002. Vuokrasimme mopot kolmeksi päiväksi, ja ajelimme ympäriinsä, noin 500 km yhteensä. Yhden päivän ajoimme polkupyörillä.
Viime kesän Rooman matkakin oli kiva, siitä onkin blogissani. Aivan ikimuistoinen kokemus, ja haluan sinne vielä uudelleen.
USA:n reissut jääkiekkoporukan kanssa ovat omaa luokkaansa, aivan hurjia tapahtumia, kun lentoyhtiö meni konkkaan, eikä mikään lentoyhtiö halunnut ottaa meitä Eurooppaan. Sain tapella että päästiin Lufthansalla Frankfurtiin, sitten SAS:illa Tukholmaan ja vihdoin Finnairilla Helsinkiin. Tukholmassa meinasi syntyä mellakka kun keski-ikäiset, humaltuneet ja väsyneet ikämieskiekkoilijat alkoivat vaatia erästä lentoyhtiötä viemään meidät kotiin. Sain juuri ja juuri vältetyksi ettei miehiä pidätetty! Huh…
Minä olin ottanut mukaani Nykistä vielä kolme vanhusta, jotka eivä kuulleet eivätkä ymmärtäneet kieltä, kun meitä ajettiin lähtöportilta toiselle koko ajan. Nämä vanhukset näyttivät niin eksyneiltä, että menin kysymään ensin yhdeltä ruotsalaisparilta, onko heillä ongelmia. Olihan heillä, eivät tienneet miten pääsevät Tukholmaan, eivätkä ymmärtäneet kuulutuksia (kuulokojeet estivät kuulemasta kunnolla, ja ehkä kielitaitokin. Vanhalla herralla oli kuulokoje molemmissa korvissa ja rouvalla yhdessä). Näin heidän lipuistaan, että heillä oli sama lento. Otin heidänkin liput itselleni, ja lupasin pitää huolen että he pääsevät kotiin kunnialla.
Sitten näin yhden yksinäisen, eksyneen näköisen mummon. Menin tietenkin kysymään onko ongelmia. Olen aika kiltti, ja aavistelin, että tälläkin mummelilla oli ongelmia. Tämä mummo ei puhunut muuta kieltä kuin suomea. Tytär oli jättänyt odotusaulan ovelle ja sanonut, että sinne vain istumaan ja odottamaan, ja kun porukka nousee pitää seurata perässä koneeseen ja Helsinkiin. Eihän se niin yksinkertaista ollutkaan! Otin tämänkin mummon lipun ja hoidin hänetkin kunnialla kotiin. Oli varmaan ollut tytär huolissaan, kun mummo ei ollutkaan kotona Suomessa 12 tunnin sisällä vaan siihen meni yli 40 tuntia.
Minulla olikin sitten 35 hoivattavaa, parikymmentä superkännistä ja väsähtänyttä ikämiestä, loput tavallisia ihmisiä. Oli siinäkin seikkailua kerrakseen!
Ruotsalainen pariskunta ilmaisi kiitollisuutensa erittäin hyvin Tukholmassa kun erottiin! Oli kiva kun saatoin auttaa. Suomalaisen mummon autoin Helsinkiin saakka, siellä hänellä olikin vastaan ottajat. Soitimme Tukholmasta.
Tykkään aktiivilomista, mutta noin aktiivista ei ihan tarvitse olla mitä tämä Ameriikan reissu oli! Siellä tapahtui paljon muutakin, ja siitä kirjoitankin blogissani.
Olin siis tuttavani ikämiesjääkiekkoilijan suosituksesta yksityisesti matkanjohtajana tällä joukkueella ikämiesten maailmanmestaruusturnauksessa, ja samalla lomalla, en palkallisena.
- En ole, päinvastoin. Tykkään viileästä, ja mieluummin sitten puen enemmän päälle, ettei palele, palelen harvoin.
Oletko uinut avannossa?
- Tottakai, aina kun vain mahdollista. Rakastan kylmiä vesiä. Kun olin kylpylänjohtajana Maarianhaminalaisessa kylpylässä, siellä oli oma ranta, laituri ja avanto. Kävin joka päivä! Ihanaa! Jos on viluinen olo, ei varmasti enää ole avannon jälkeen, mikä euforinen tunne monta tuntia jälkeen päin!
- Kirkan Hetki lyö ja Rolling Stonesien Paint it Black. Nämä molemmat liittyvät samaan henkilöön, joka kuoli kauan, kauan sitten.
Oletko paistanut talvella räiskäleitä nuotiossa?
- Olen paistanut - monta monituista kertaa! Useimmiten Kuivaniemen ulkopuolella olevalla saarella Ryöskärin Kalla, jossa ystävilläni on ikivanha kalastajamökki, ystävättäreni on kalastajan tytär. Myös monta kertaa Porvoon ulkopuolella merellä, hiihtäen, puut, kahvitarpeet, eväät ja lättytaikina valmiina repussa mukana. Mahtavaa!
Oletko yöpynyt telttamajoituksessa talvella?
- En, mutta melkein talvella! Hyvin myöhään syksyllä Ruotsin Lapissa kalareissulla, miinusasteita.
Oletko lapsirakas/pidätkö vanhuksista?
- Olen erittäin lapsirakas ja tykkään vanhuksista. Olen huomannut että he tykkäävät myös minusta. Mietin viimeksi viime viikolla, että pitäisi liittyä sellaiseen vanhusten seurajuttuun. Eli kävisin jonkun vanhuksen luona vaikka viikottain, veisin ulos, keittäisin kahvia ja vain juttelisin.
Pidätkö aktiivisesti yhteyttä sukulaisiisi?
- Pidän hyvin aktiivisesti, päivittäin Facebookin kautta siskoihin, ystäviin ja serkkuihin. Myös erittäin kaukaisiin sukulaisiin Amerikassa ja Australiassa on viikottainen yheys, Facebookin ansiosta. Ensi kesänä onkin sukujuhlat Tyrnävällä.
Matkusteletko paljon vai oletko mieluummin kotiseutuihminen?
- Matkustelen mielelläni, olen käynyt 26 maassa, mutten viime aikoina. Nykyään ei ole ollut varaa matkustella. Rooma oli ihana viime kesänä, kun pitkästä aikaa pääsin matkustamaan. Olen silti kotiseutuihminenkin. Jos matkustelee paljon, se ei sulje pois sitä, että on kotiseutuihminen. Monesti käy niin, että arvostaa kotiseutuaan entistä enemmän, kun on käynyt matkalla jossakin.
Ärsyttääkö tällaiset kyselyjutut/kiertokirjeet ym. vastaavat?
- Kiertokirjeet ja puhelinmyyjät ärsyttävät, mutteivat tällaiset haasteet. Nämä ovat kivoja. Innostuinkin aivan heti! :D
Vastasitko rehellisesti vai valikoiden vai valehtelitko?
- En valehdellut enkä valikoinut, vastasin spontaanisti just niin kuin ajattelenkin.
- Täytyypä sanoa, etten ole kovin onnellinen juuri nyt, on niin paljon ongelmia, kun palkkaa ei ole tullut reiluun kahteen kuukauteen. Jouduin laittamaan palkkaturvaan, tiedä sitten kuinka kauan kestää saada rahat sieltä. Yhdestä asiasta olen silti onnellinen, saan uuden työpaikan! Enkä edes itse hakenut, vaan minua kysyttiin! Niin olen myös onnellinen mun ihanista koissuista ja siitä että kesä on aivan ovella, ovi on jo auki, ainakin puoliksi! :D
Ja nyt kysymykset, jotka laitan henkilöille jotka mainitsen kysymysten jälkeen:
- Mitä mieltä olet Facebookista ja sosiaalisista medioista yleensä?
- Mitä mieltä olet Wikipediasta?
- Käytätkö paljon nettiä tietojen hakemiseen?
- Oletko deittaillut ihmisen kanssa, jonka olet löytänyt netistä?
- Jos olet, miten kävi? Jos et, kerro miksi et.
- Onko sinulla suosikkoblogi/bloggaaja?
- Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Jos olet, milloin?
- Monessako maassa olet käynyt? Luettele ainakin muutama. Ruotsikin lasketaan!
- Osaatko monta kieltä? Mitä? Kuinka hyvin?
- Mikä ruoka, missä maassa, on jäänyt mieleesi? Huono vai hyvä? Myös Suomi lasketaan!
- Mistä maasta on paras lomamuistosi, se voi olla myös Suomi!
Vastaa saamiisi kysymyksiin omassa blogissasi, keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä. Ilmoita minulle kun olet vastannut kysymyksiini. Jos et keksi 11 bloggaajaa, laita niin monta kuin löydät.
Haastan seuraavat henkilöt. Joillekin olen laittanut jo jonkun haasteen, joten en "häiritse" heitä, vaan yritän keksiä muita:
Ja nyt omat vastaukset kysymyksiini (olisikin kiva, jos kaikki vastaisivat omiin kysymyksiinsä sitten myöhemmin samassa kysymysblogissaan):
1. Mitä mieltä olet Facebookista ja sosiaalisista medioista yleensä?
Kiva juttu. Olen yhteydessä sisariini ja serkkuihini ja moneen ystävääni melkeinpä päivittäin. Facebookin kautta olen myös löytänyt kaukaisia sukulaisia aina Australiasta ja Amerikasta asti, ja nyt olen heidänkin kanssaan yhteyksissä Facebookin kautta, myöskin sähköpostilla, englanniksi, tottakai.
Facebook mahdollisti sukulaisten löytämisen. Oma hyvin kaukainen sukulaiseni Turusta, arkeologi, oli tutkinut sukuamme, ja sai sitten Facebookin kautta yhteyden minuun ja minä sitten sain tiedot uusista, hyvin kaukaisista sukulaisistani.
2. Mitä mieltä olet Wikipediasta?
Mukava etsiä tietoa, kohtalaisen luotettavaa. Yliopistotkin käyttävät tätä lähdettä tietojen keruussaan. Mutta tällaisten tietojen kanssa pitää olla aina hiukan varovainen.
Kuka pelkää Wikipediaa?
Olen superutelias ja tiedonhaluinen, isääni kai tullut, hän oli samanlainen, eli käytän, hyvin paljon. Mutta seuraan myös erilaisia medioita ympäri maailman, olen tilannut uutiskirjeet maailman suurimmilta sanomalehdiltä, esim. Wall Street Journal, New York Times, sitten yksi saksalainen, pari englantilaista, pohjoismaalaiset suurimmat lehdet ja yksi kiinalainenkin, englanniksi. Niistä saa ajankohtaista tietoa eri puolilta katsottuna.
4. Oletko deittaillut ihmisen kanssa, jonka olet löytänyt netistä?
Olen.
5. Jos olet, miten kävi? Jos et, kerro miksi et.
Tosi surkeita kokemuksia, suurin ongelma Kuningas Alkoholi niillä miehillä jotka tapasin. Yksi ei kestänyt kahvilassa edes puolta tuntia, piti päästä ravintolaan juomaan, jätin hänet sinne. Oli pikkuhutikassa jo tapaamaan tullessaan. Yhden kanssa asuin monta vuotta yhdessä, ja hänkin osoittautui ilkeäksi ja pelottavaksi ihmiseksi, ihan piti poliisilta pyytää suojelusta.
6. Onko sinulla suosikkoblogi/bloggaaja?
On useampikin, esim. Samakasa, Milena, AnnaY, Plaza de Mustis ja monta muuta, mutta nämä kolme mainitsen erikseen, koska käyn heidän blogeissaan useimmin. PeeQuu kirjoittaa mainiosti.
7. Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Jos olet, milloin?
Olen käynyt 1980-luvulla, ja muutin tänne 2005.
8. Monessako maassa olet käynyt? Luettele ainakin muutama. Ruotsikin lasketaan!
27 maassa, ainakin. USA, matkanjohtajana jääkiekkojoukkueella useamman kerran, Englanti, Mexiko, melkein kaikki Euroopan maat, Vatikaani mukaan lukien, ja Pohjoismaat, ei Islanti (haave päästä sinnekin), Neuvostoliitto. Saarista Korsika, Kreeta, Malta, Mallorca, Gran Canaria, Teneriffa ja Puerto Rico Karibialla.
9. Osaatko monta kieltä? Mitä? Kuinka hyvin?
Osaan suomea, ruotsia ja englantia erittäin hyvin, saksalla pärjään, samoin virolla, ymmärrän hiukan kreikkaa (luen paremmin), latinaa olen lukenut koulussa, venäjääkin omin päin nuorena ja pärjään jotenkuten (melko huonosti tänä päivänä, 90-luvun alussa oli toisin, kun työskentelin Virossa pitkän aikaa oman firman nimissä ja kieltä joutui käyttämään). Avoimessa yliopistossa luin toissa talvena portugalia/espanjaa/ranskaa/italiaa englannin kielen kautta, ja tulen toimeen jotenkuten, ranskalla ja portugalilla kaikista huonoiten, espanjalla kohtalaisesti. Puhuminen hankalampaa kuin kirjoitetun ymmärtäminen. Latinan opiskelu auttaa näissä kielissä.
10. Mikä ruoka, missä maassa, on jäänyt mieleesi? Huono vai hyvä? Myös Suomi lasketaan!
Melkein hiiltyneeksi paistettu, mauton naudanfilé Miamissa, hienossa ja kalliissa ravintolassa. Yllättävän hyvä kokemus oli Lobster-ketjun ravintolassa, niin ikään Miamissa, jättikatkaravut. Uskomattoman hyviä, vaikka ketju on verrattavissa MacDonaldsiin. Siksi ehkä kokemuskin oli niin yllättävän hyvä, kun oli hiukan ennakkoluuloja.
Loisteliain ruokakokemus on Maltalta Winston-hotellista. Ruoka oli superhyvää, ja 10 hengen seurueella oli viisi ”lakeijaa” univormussa selän takana odottamassa että saa palvella. Punaiset takit, kultapoletit, ja -napit yms. Aika jänskä kokemus sinänsä. Siellä söin todella hyvät valkosipulietanat alkuruuaksi. En missään muualla ole saanut niin hyviä etanoita, en edes itse laittaessani niitä.
Hauska ja nolokin ruokakokemus Italian San Remosta on sellainen, että luulin tilaavani hienon, monta eri ruokalajia sisältävän menyyn, ja tarjoilija kysyi, että olenko ihan varma että haluan sen ruokalajin - olin varma. Ja sain eteeni maidossa keitettyä makaroonimössöä! Kyllä nauratti! – ja nolotti! Ja seurueellani oli hauskaa! Maistuihan se ihan samalle kuin kotona maidossa paksuksi keitetty makaroni! Ei se huonoa ollut mutta…
Minä, muka kieli-ihminen, en osannut tilata oikeaa ruokaa Italiassa! Sain ruuan kaiken lisksi ilmaiseksi, koska se on normaali lisuke muiden ruokien yhteydessä.
11. Mistä maasta on paras lomamuistosi, se voi olla myös Suomi!
Kreetalta. Pyöräilimme ystävättäreni kanssa Kreetalla vuoristossa, mentiin kuusi seitsemän tuntia ylös, ja aina vaan tuli uusia huippuja. Lopulta oli lähdettävä takaisin. Ja alas pyöräilemiseen menikin vain tunnin verran.
Piti koko ajan jarrutella, ja kädet olivat liukkaat, kun aurinkovoide ja hiki kostuttivatne. Ei meinannut pystyä jarruttelemaan, kun oli vain jarrukahvat, eikä jalkajarrua. Oli nälkäkin, kun ei ollut paljon evästä mukana, vain vettä. Löysimme pudonneita appelsiineja tieltä, ja kuorimme niitä ruuaksi. Ja huomasimme siinä samalla, että appelsiinin kuori nihkeytti kädet. Hieroimme kuorista sitä nihkeyttä käsiimme, eikä enää ollut vaikeuksia jarrutella.
Samalla reissulla olimme ajamassa pienen laakson pohjalle kärrytietä, ja sen alimmalla kohdalla oli pieni puro joka piti ylittää, olimme eksyneet isommalta tieltä.
Sen puron rannalla oli hevonen, emmekä meinanneet uskaltaa pyöräillä sen ohi. Sitten minä viimein rohkaistuin, ja laskin pyörällä täyttä vauhtia jalat ylhäällä puron yli. Vesi roiskuen ja hevonen korskuen kohdattiin. Hevonen varmaan oli yhtä paniikissa kuin minä, se reuhtoi ja yritti päästä karkuun. Se oli sidottu liekaan siihen puron lähelle, että sai sitten juoduksi siitä, oli tosi kuumaa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin.
Parin tunnin pyöräilyn jälkeen löysimme taas takaisin asfalttitielle, ja kun saavuimme risteykseen, iso lammaslauma lähti peräämme. Siellä ne juoksivat tiellä määkien perässämme, ja me yritimme karkuun, ja pelkäsimme että ne jäävät auton alle. Yritimme pelotella niitä palaamaan takaisin muttei se auttanut. No, piti sotkea polkupyörällä niin lujaa kuin päästiin. Jäiväthän ne loppujen lopuksi jäljestämme.
Kreetalta on muutakin erittäin mukavaa muistoa. Vaellus läpi Samaria-rotkon, ja saapuminen Libyan meren rantaan. Siellä oli kaistale mustaa laavahiekkaa.
Jouduimme yrittämään monta kertaa, ennen kuin pääsimme kuuman hiekan yli mereen. Olimme ottaneet lenkkarit pois jalasta, eikä puhettakaan, että olisivat enää mahtuneet uudelleen jalkaan, kun oltiin tarvottu kivisellä rotkon pohjalla viisi-kuusi tuntia lähes kolmenkymmenen asteen helteessä ja jalat olivat turvoksissa.
No, jalkapohjia polttaen saimme juostuksi mereen. Sitä ihanaa tunnetta! Viileä meri, kelluminen vedessä ja kuumien ja turvonneiden jalkojen rauhoittaminen. Oli aivan ihanaa! Samaria-rotkon pohjalla kulkee puro, eikä meidän tarvinnut kantaa vettä mukana repussa. Eli kaadoimme limupulloista mukaan ottamamme vedet pois, ja joimme raikasta vettä purosta. Vesi maistuikin tosi hyvälle.
Korsikaltakin on kivoja muistoja, kävin siellä poikani kanssa v. 2002. Vuokrasimme mopot kolmeksi päiväksi, ja ajelimme ympäriinsä, noin 500 km yhteensä. Yhden päivän ajoimme polkupyörillä.
Viime kesän Rooman matkakin oli kiva, siitä onkin blogissani. Aivan ikimuistoinen kokemus, ja haluan sinne vielä uudelleen.
USA:n reissut jääkiekkoporukan kanssa ovat omaa luokkaansa, aivan hurjia tapahtumia, kun lentoyhtiö meni konkkaan, eikä mikään lentoyhtiö halunnut ottaa meitä Eurooppaan. Sain tapella että päästiin Lufthansalla Frankfurtiin, sitten SAS:illa Tukholmaan ja vihdoin Finnairilla Helsinkiin. Tukholmassa meinasi syntyä mellakka kun keski-ikäiset, humaltuneet ja väsyneet ikämieskiekkoilijat alkoivat vaatia erästä lentoyhtiötä viemään meidät kotiin. Sain juuri ja juuri vältetyksi ettei miehiä pidätetty! Huh…
Minä olin ottanut mukaani Nykistä vielä kolme vanhusta, jotka eivä kuulleet eivätkä ymmärtäneet kieltä, kun meitä ajettiin lähtöportilta toiselle koko ajan. Nämä vanhukset näyttivät niin eksyneiltä, että menin kysymään ensin yhdeltä ruotsalaisparilta, onko heillä ongelmia. Olihan heillä, eivät tienneet miten pääsevät Tukholmaan, eivätkä ymmärtäneet kuulutuksia (kuulokojeet estivät kuulemasta kunnolla, ja ehkä kielitaitokin. Vanhalla herralla oli kuulokoje molemmissa korvissa ja rouvalla yhdessä). Näin heidän lipuistaan, että heillä oli sama lento. Otin heidänkin liput itselleni, ja lupasin pitää huolen että he pääsevät kotiin kunnialla.
Sitten näin yhden yksinäisen, eksyneen näköisen mummon. Menin tietenkin kysymään onko ongelmia. Olen aika kiltti, ja aavistelin, että tälläkin mummelilla oli ongelmia. Tämä mummo ei puhunut muuta kieltä kuin suomea. Tytär oli jättänyt odotusaulan ovelle ja sanonut, että sinne vain istumaan ja odottamaan, ja kun porukka nousee pitää seurata perässä koneeseen ja Helsinkiin. Eihän se niin yksinkertaista ollutkaan! Otin tämänkin mummon lipun ja hoidin hänetkin kunnialla kotiin. Oli varmaan ollut tytär huolissaan, kun mummo ei ollutkaan kotona Suomessa 12 tunnin sisällä vaan siihen meni yli 40 tuntia.
Minulla olikin sitten 35 hoivattavaa, parikymmentä superkännistä ja väsähtänyttä ikämiestä, loput tavallisia ihmisiä. Oli siinäkin seikkailua kerrakseen!
Ruotsalainen pariskunta ilmaisi kiitollisuutensa erittäin hyvin Tukholmassa kun erottiin! Oli kiva kun saatoin auttaa. Suomalaisen mummon autoin Helsinkiin saakka, siellä hänellä olikin vastaan ottajat. Soitimme Tukholmasta.
Tykkään aktiivilomista, mutta noin aktiivista ei ihan tarvitse olla mitä tämä Ameriikan reissu oli! Siellä tapahtui paljon muutakin, ja siitä kirjoitankin blogissani.
Olin siis tuttavani ikämiesjääkiekkoilijan suosituksesta yksityisesti matkanjohtajana tällä joukkueella ikämiesten maailmanmestaruusturnauksessa, ja samalla lomalla, en palkallisena.
9. toukokuuta 2012
Koirapuiston karvakuonot
 |
| Pimu vas, Nalle oik. |
Tuloksena parhaat yöunet kuukausiin! Nyt tiedän mistä löydän unilääkettä univaikeuksiin, jos niitä tulee.
Mutta minunhan piti kirjoittaa karvakuonoista, joita tapasin, kun ulkoilutin omia pieniä ja suloisia karvakuonojani Maarianhaminan kaupungin koirapuistossa tuolla Alkon reissulla.
Puisto on tien tien varressa hiukan ennen varsinaista kaupungin keskustaa, ja koirat aina innostuvat, kun ajetaan ohi, tietävät mitä siellä puistossa on. Ja tottakai joka kerta käydään sielläkin paluumatkalla. Niin nytkin.
Tässä video: Leikkiä koirapuistossa
Tällä kertaa puistossa olikin oikein lauma koiria, eli kahdeksan kappaletta, minun kaksi koiraani sitten siihen lisäksi. Siinä oli labradorinnoutajaa, saksanpaimenkoiraa, olisko ollut rottiskin, sitten oli springerspanielin ja jonkun muun sekoitus, vain vähän isompi kuin Pimu ja Nalle, lisäksi labbiksen ja jonkun muun sekoitus. Sitten oli pieni "tasku"koira, olisko ollut pitkäkarvainen chihuahua, joku sellainen rusettikoira se kuitenkin oli.
 |
| Pimu on aika kova nykimään hihnassa, ihme että nämä pojan vanhasta koulurepusta tekemäni valjaat ovat kestäneet jo toista vuotta! Kasariajan värit! :D |
 |
| Pimu pienempänä. Tämä kuva on pankkikorttini kuvana. |
Pimun ja Nallen erottaa siitä tuossa videossa, että niillä on valjaat, ja ne ovat muita pienempiä. Ja Nalle vinkuukin, en tiedä miksi.
No, nämä kaikki koirat olivat rauhallisia ja kilttejä - ja leikkisiä.
Edellisellä kerralla puistossa käydessäni siellä oli kolme koiraa. Kaksi niistä samoja kuin tälläkin kerralla.
Nämä kaksi sitten pitivät jöötä Pimulle, nuoremmalle koiralleni, Nallen "vauvalle". Vauva on jo kyllä kaksi vuotta, mutta pidän sitä edelleenkin vauvana! Nalle on 10 v. Pimu pelkäsi ihan kamalasti kun nämä kaksi jättikoiraa kurittivat, toinen oli saksanpaimenkoira ja toinen labbis. Mutta annoimme niiden rauhassa määrätä kuka hallitsee ja on johtaja, eikä kukaan purrut ketään, mutta kyllä ne kurittivat Pimua aika raisun näköisesti.
 |
| Pimu ja naapurin heppa |
 |
| Pimu (oik) on puoliksi suomenlapinkoira, osittain bordercollie ja mitä lie muuta. Nallessa on siis bordercollieta ja muita rotuja, Pimun isä on puhdasrotuinen suomenlapinkoira. |
 |
| Nalle vilvoittelemassa puskassa kesällä 2011 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)