Yöttömän yön juhla - juhannusmuistoja

Sain inspiraation kertoa omista juhannusmuistoistani Petriinan omat jutut-blogista. Kannattaa käydä lukemassa hänen tekstejään, ovat tosi kivoja.

Talsti virvoitusjuomia

Kun olimme pieniä, juhannus oli odotettu ja suuri juhla. Ehkäpä se on sitä tänäänkin. Muistan kun odotimme sitä innolla.

Köyhällä perheellämme ei ollut useinkaan varaa ostaa limuja tai vaikkapa karkkia lapsille. Mutta juhannus oli poikkeus. Silloin saimme kokonaisen korillisen limuja, siinä oli punaista ja keltaista jaffaa, "sittisuutaa" eli sitruunasoodaa, Pommacia, ja mitä silloin 60-luvu puolivälissä olikaan.

Muistan vieläkin kun isä toi limukorin ja laski sen olohuoneen lattialle ja me lapset siinä innoissamme pyörimme korin ympärillä vesi kielellä. Limukka oli harvinaista herkkua.

Isä joi aika harvoin alkoholia, ja hän oli ostanutkin itselleen pullon Koskenkorvaa tai Jaloviinaa juhannukseksi. Äiti ei juonut koskaan. Meistä lapsista oli kiva kun isä otti "näkäräisiä" juhannuksena, silloin hän muuttui kiltistä entistäkin kiltimmäksi, ja antoi meille rahaa. Sillä sitten ostimme jätskiä tai karkkia.

Eräänä juhannuksena, kun me olimme jo muka isoja tyttöjä, 12-13 v, saimme lähteä juhannusretkelle keskenämme. Mukana oli ainakin minun vanhin siskoni ja hänen paras ystävättärensä, mahdollisesti myös vuoden nuorempi siskoni, en muista tarkkaan.

Lähdimme läheiselle soramontulle viettämään juhannusta, montussa oli vettä, ja siellä voi uida.

Leiriydyimme montulle, laitoimme viltit hiekalle, ja aloimme "juhlimaan", limupullot avattiin ja oli meillä voileipäevästäkin mukana. Emme silti aikoneet olla yötä siellä.

Minä kävelin avojaloin hiukan kauempana olevalle hiekkakasalle, ja kas kummaa! Mikä yllätys, upposin lumihankeen! Paikka oli montussa rinteen varjopuolella, ja pinnalla oleva hiekka oli suojannut lunta sulamasta.

Mikä ihmetys siitäkin syntyi! Meistä se oli jännää, kun oli lunta ja sitten saatoimme mennä uimaan! En muista oliko vesi kylmää vai lämmintä. Ehkä olimme karaistuneempia kuin nykyajan lapset. Siellä montulla me polskuttelimme. Ei meillä mitään uimapukuja ollut, alushousuissa uimme, saattoi olla joku "laumapaitaki" päällä, en muista sitäkään kovin tarkkaan.

Mutta sen muistan, kun kuulimme jotain rapinaa sieltä montun pusikoista. Ja pelästyimme oikein kunnolla. Ihmettelimme mikä siellä voisi olla. Lähdimme varovasti katsomaan mikä poro tai hirvi siellä on, siihen aikaan oli porojakin Kuivaniemellä, juoksimme joskus niitä karkuun metsässä.

Yhtäkkiä sieltä pusikosta lähti kaksi poikaa karkuun täyttä vauhtia. Nämä pojathan olivat tirkistelemässä meitä tyttöjä! Isosiskon ystävättären vanhempi veli ja hänen kaverinsahan siellä olivat tyttöjä salaa tiiraamassa!

Kyllä pojat kuulivat kunniansa pikkusiskoltaan myöhemmin. Hän oli aika ärhäkkä tyttö ja tosi vihainen tirkistelystä. No, eihän siinä mitään vahinkoa tapahtunut, mutta ujoina tyttöinä meitä hirvitti mitä pojat olivat nähneet.

Siitä sitten lähdimmekin pikkuhiljaa kotiin, kun limukat oli juotu ja eväät syöty, itikatkin alkoivat häiritsemään ja vilukin tuli. Kello ei ollut varmaan kahdeksaakaan illalla kun jo palasimme kotiin.