Säikähdyttävä tapahtuma

Toinen juttu samalle päivälle! Johan nyt!

Kun olin käynyt pyöräilemässä Pimun kanssa, ja menin uudelleen ulos, talon takapuolella, mattotelineen vieressä makasi nuorehko mies ihan elottoman näköisenä. Tarkistin pulssin ja hengityksen. Miehellä oli naarmuja ohimossa ja silmä mustana. Kai tapellut viime yönä jossakin. Hain asunnosta puhelimen ja soitin hätäkeskukseen.

Kerroin mitä oli tapahtunut, ja sanoivat lähettävänsä partion, pyysivät odottamaan. Odotin ja odotin, ja odotin. Partiota ei tullut. Tarkistin välillä miehen kunnon.

Kaljaa ja ruokaa vieressä, ja liikaa alkoholia päässä
Laitoin kuvan päälle kukkasia, ettei ihmistä tunnista
kuvasta, vaikka uskonkin, ettei tunnista.

Mies alkoi osoittamaan elonmerkkejä, ja joku nainenkin tuli siihen, ja huomasi että mies oli joku tuttu. Hän yritti saada miestä elpymään huutelemalla "A..., mitä sinä tässä teet, nouse ylös", mutta mies vain örisi - näytti olevan sammunut. Nainen lähti tiehensä.

Kohta mies kuitenkin kauheasti öristen ja huitoen nousi ylös, ja nainen palasi. Kai se nainen oli jäänyt seuraamaan tilannetta. 

Mies sanoi naiselle kovaäänisesti öristen "siinähän se minun huora on" ja sitten "ai ei olekaan!" Ja mutisi jotain lisää huorasta. Kai erehtyi naisesta. Mies nousi kuitenkin ylös, horjahteli kaatui mattotelinettä vasten, ja lähti askeleita tapaillen naisen perään. Kun mies kaatui mattotelinettä vasten vaarallisen näköisesti, sanoin naiselle, että sehän tappaa vielä itsensä, sinun pitää tukea sitä. Nainen ei sanonut mitään.

Miehellä oli vieressä kaljapakki ja pussi, jossa jotain ruokaa, ja täysi reppu selässä. Nainen otti miehen kantamukset ja siitä he siirtyivät sitten viereiseen rappuun. 

Miehen ystävä, tämä nainen, ei noteerannut apuani mitenkään, ei ollut näkevinäänkään. Olisi voinut edes sanoa, että kiitti kun autoitte. Mutta kissa kiitoksella elää, jos edes kissa!

Poliisia ei kuulunut.

Kun odottelin poliiseja, huomasin, että olin hädissäni unohtanut avaimet sisään, eli en päässyt kotiin. Soitin huoltomiehelle, ja hän tuli kohta avaamaan. Kerroin, miksi olin pihalla, ja miksi avain oli jäänyt kotiin. Näytin ottamani kuvankin.

Tässä lähdetään mattotelineen
päältä hiukan horjahtelevin askelin

Huoltomies sanoi, ettei hän viitsi periä mitään sellaiselta, joka on kiltisti tehnyt kansalaisvelvollisuutensa, kutsunut apua ja itse jäänyt odottamaan ja unohtanut avaimet sisään kaikessa kiireessä ja hädässä. Heidän kuulemma pitäisi periä siitä 50 euroa. Kiitin vuolaasti että ymmärsivät asian.

Olisi se kumma, jos velvollisuutensa täyttämisestä joutuisikin maksamaan 50 euroa! Kiltteydestä sakotetaan joskus, mutta onneksi ei nyt.

Pääsin siis kotiin ja kohta kuulin avoimesta ikkunasta, kun naapurin pikkupojat huusivat pihalla, että nyt se poliisiauto tuli. Pojat olivat olleet siinä pihalla odottamassa poliisia minun kanssani, kun eivät suostuneet menemään poiskaan. Pojista se oli jännää. Riensin alas ja ulos ja kerroin poliisille mitä tapahtui, ja miksi ketään ei olekaan maassa makaamassa. Meni 45 minuuttia ennen kuin poliisi tuli. Ja resursseja pienennetään edelleen.

Turha hälytyshän tämäkin oli, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä on tapahtunut, kun näkee ihmisen tuupertuneena maahan, naama on naarmuilla ohimosta, ja silmäkin mustana. Maallikon on vaikea tietää milloin tarvitaan oikeasti apua. En edes tiennyt, kuinka kauan mies oli maannut siellä. 

Myöhemmin olin naapurissa kutsuttuna vieraana syömässä näiden poikien isän luona, grillattiin parvekkeella. Kerroimme pojille, että voi käydä huonosti, kuten oli käynyt tälle maassa makaavalle, jos juo liikaa alkoholia. Pojat ovat 6-8-vuotiaita.

Pojat menivät sitten ulos leikkimään, ja he leikkivät nyt poliisia!