Mummihommia ja mummiharrikoita

Oho!! Jopa on aikaa kulunut edellisestä tekstistäni. No, sen korjaan nyt.

Ostin muuten sähköpotkulaudan! Joo, luitte oikein! Tämä mummi osti sähköpotkulaudan! 

Vuoden aikana on tapahtunut ihan kivoja asioita, joskin ikäviäkin polven vaivoihin liittyen. Luunmurtuma on parantunut hyvin jo viime vuoden puolella. Keuhkokuumekaan ei ole jättänyt jälkiä, sekin parantui aika nopeasti.

Pimu säpo-reissulla Takajärven rannalla Kemissä.

Olin töissäkin puoli vuotta, vaikka jäin eläkkeelle, ja hyvä että olin, sain ostettua käteisellä itselleni tämän sähkövempeleen, käytetyn Smartin, sängyn, reclinerin, työtuolin yms. En pienellä eläkkeelläni olisi voinut ostaa näitä. Nytpä on tuoreelle eläkeläiselle uusi sänky ja tv-tuolikin (recliner), kun on aikaa loikoiluun. En halunnut jatkaa töitä pitempään, kun olin saanut säästötavoitteeni täyteen.

Pojanpoika hyppii trampoliinilla
Kotieläinpuisto Arkadiassa Maksniemessä.

Kerron alempana syitä sähköpotkulaudan ostoon.

Oikea polvi on reistaillut, aivan kuin polvilumpio lumpsahtaisi välillä pois paikoiltaan, ja se on aika kivuliasta. En ole voinut kävelläkään kunnolla melkein vuoteen. Nyt keväällä ruiskutettiin kukonhelttaöljyä polveen, vai miksiköhän ne sitä kutsuivatkaan, joku tieteellinen nimi se oli.

Polvi onkin siitä kuntoutunut vähitellen, mutta kyllä se vaiva tuntuu. Vanha lentopallossa saatu urheiluvamma on siis alkanut vaivaamaan. Tai ei vamma vaan vammat, rikoin polveni monta kertaa, kun pelasin paljon lentopalloa.

Yritin taannoin lähteä ajamaan polkupyörällä, kun polvi on tuntunut jo hyvälta, ja pitikin palata takaisin parinsadan metrin päästä. Lähdin sitten uudehkolla potkupyörällä, ostin sen viime vuonna alkusyksystä. En vain ole silläkään päässyt liikkumaan. Ei silläkään voi kovin pitkää matkaa mennä, kun polvi rasittuu liikaa, mutta sentään korttelin ympäri ja vähän enemmänkin.

Nyt siihen sähköpotkulautaan.

Pojanpoika säpon päällä, ollaan käyty lenkillä, ja lähes kotona.

Ostin sen vain sen takia, että Pimu-koirani saisi vähän liikuntaa, kun en itse pysty lenkittämään tehokkaasti. Ja se onkin osoittautunut aivan mainioksi kulkuvälineeksi. Esim. nyt en ole ajanut autolla lähes kuukauteen. Tämä käyttökelpoisuus oli minulle suuri yllätys, en olisi uskonut, että se on niin hyödyllinen vempele. Sillä on todella mukava ajella yksin tai Pimun kanssa, Pimu tietysti Flexissä, kuten polkupyörässä. En aja sillä lujempaa kuin ajoin polkupyörällä, itse asiassa vähän hitaampaa vauhtia, usein pikkupojat ja vanhat mummutkin ajavat minusta ohi polkupyörillään. On niitä juoksijoitakin mennyt ohi.

Olen hoitanut sillä ajaen kaikki kaupunkiasiani ja toisen siskon luona kylässäkäynnit, lääkärikäynnit sekä tietysti lenkkeillyt Pimun kanssa. Sähköpotkulautani luokitellaan polkupyöräksi, koska sen teho on alle maksimitehon, mikä sallitaan, jos haluaa sen luokiteltavaksi polkupyörien kategoriaan.

Tottakai ajoneuvot pitää parkkeerata asianmukaisesti.
Pimu on tarkkana Lappuliisan tehtävässä.

Ostin vempeleen pitkän harkinnan jälkeen kotimaiselta myyjältä, jonka taustat tarkistin hyvin, ja mietin ostoa yli talven. Hinta oli reilusti alle tonnin. Keväällä sen sitten sain kotiin toimitettuna.

Olen käynyt säpolla, joksi sitä kutsun, myös Kemissä festareilla ja Street Food-tapahtumissa ja ihan vaan Satamakaffila Nuotassa Sisäsatamassa, sinne kun saa ottaa koirankin mukaan.

Kesä on ollut vilkas, kun 4 v pojanpoikakin oli hoidossa viikon, siinä riittikin touhua ja vilskettä. Käytiin hänen kassaan säpolla läheisessä kaupassakin ja lyhyillä huviajeluilla. Pojalla ja minulla on tietysti kypärä päässä. Olemme saaneet katseita osaksemme liikkuessammi lähialueilla.

Pojan kanssa keksittiin kaikenlaista kivaa, ja käytiin useissa tapahtumissa täällä Kemin ympäristössä. Täällä on mukavan vilkasta kesäisin.

Pojanpoika on aikamoinen vesipeto, kun haluaa väkisinkin uida kylmässäkin vedessä. Uintisessio on siskoni luona 

On hurjan hankalaa asettaa kuvat niin, että ne ovat oikein, ja alussa eivät kaikki rivitkään ala tasaisesti samasta kohdasta, vaikka kuinka yritin korjata. Jätin sikseen, olkoon.

(Potku)pyöräilyä ja tissiliivit koiralle

Urheiluliivit

Nalle-koira, kohta 13 v, on ollut minulla hoidossa elokuun puolivälistä saakka, ja on edelleen jonkin aikaa.

Kun se tuli meille, opetin koirat olemaan samassa hihnassa pyörälenkillä, että päästään liikkumaan ja kuntoilemaan. 

Ensimmäisestä kerrastahan ne oppivat, ovathan molemmat tottuneet pyöräilemään hihnassa yksin, eikä kynnys kahteen koiraan yhdessä hihnassa ollut kovinkaan korkea. Kyllä ne menevätkin nätisti, en olisi uskonutkaan, että niin nätisti heti alkuun! Fiksuja tyttöjä - äiti ja tytär!

Videolla mallia tyttöjen juoksutyylistä. 

Nalle on vähän laihtunut, on se silti edelleen tanakka, ja sen tissit heiluvat nyt edestakaisin, kun pyöräilen sen kanssa. Ne olivat turvoksissa tässä eräänä päivänä, ja ajattelin, että ehkä se heiluminen jotenkin ärsyttää niitä. Ne heiluvat kuin lehmän utareet, kun se juoksee.

Päätin siis tehdä sille tissiliivit, ja eiku tuumasta toimeen!

Ostin Kemin City-kirppikseltä tyttöjen trikoomekon (92-senttiselle) 2 eurolla, ja modasin sitä - poistin hihat ja suurensin hiha-aukkoja (nyt ne ovat takajalkojen reikinä), kavensin, suurensin kaula-aukkoa (etteivät liivit likaannu, kun koira tekee tarpeensa), leikkasin takaa halki, ja laitoin tarranauhan koko matkalle. Tarrakiinnitys on selkäpuolella, eli on helppo laittaa kiinni. Sitten ompelin tarralliset nauhat, joilla liivit kiinnitetään valjaisiin.

Tein liivit käyttäen Pimua mallina, Nalle kun päätti, ettei se suostu mallinukeksi. Pimua sai kääntää ja vääntää mielin määrin. Pimulle löysä on Nallelle tiukka, ja sehän oli helppo mitta, ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. 

Tällainen siitä sitten tuli 

Nalle ei silti ollut moksiskaan, kun laitoin valmiit liivit sen päälle, kun sanoin, että mennään ulos. Testasimme liivejä, ja jouduin vielä ompelemaan sisään tisujen kohdalta, että liivistä tulisi vähän kireämpi. Nyt tisulit lepäävät nätisti kangasta vasten, eivätkä hölsky edestakaisin juostessa. Näytti siltä, että Nallekin olisi tykännyt asiasta.

Liiveihin voisi modata vielä juoksuaikasuojan, eli tarroilla kiinnitettävän "luukun". Pysyy varmaan paremmin päälläkin, kuin perinteiset housut. Tämä vaatekappale ei häiritse Nallea ollenkaan.

Potkupyörä

Mietin tässä eräänä päivänä, että pyöräilykausi on kohta ohi, ja polkupyörä pitää laittaa talvisäilöön. Haluan kuitenkin liikkua vähän tehokkaammin kuin kävelemällä, joten mieleeni tuli aikuisten potkulauta, tai potkupyörä. Sillä voi potkutella liukkaammallakin kelillä, koska ei ole samanlaista vaaraa kaatua korkealta, niin kuin polkupyörällä.

Niinpä minä aloinkin etsimään sellaista kirppiksiltä ja tori.fi:stä, koska minulla ei ole varaa ostaa aivan uutta. Ja pian tärppäsikin, löysin Facebookin kirppikseltä yhden vanhan ja ruosteisen. Ajattelin, että ensi kesäksi voin modata siitä paremman näköisen hiomalla ja maalaamalla kukkia yms siihen.

Sovittiin myyjän kanssa noudosta, ja testasin potkuttimen, joka vaikutti ihan ok:lta. Kaupat tehtiin. Kävin Oulussa, ja poika teki siihen pikahuollon, ja lyhensi seisontatukea, se kun oli liian pitkä, ja osui jatkuvasti maahan. 

Sitten lähdettiin kokeilemaan vempelettä ensimmäistä kertaa koirien kanssa.

Ja pitihän se arvata! Pimu pelkäsi mokomaa kuvatusta hirveästi! Oli kuin olisin vetänyt betoniporsasta , kun yritin saada potkuttimen vauhtiin. Pimu veti narun tosi kireälle yrittäessään pysyä mahdollisimman kaukana moisesta vekottimesta!

Työnsin ja työnsin potkutinta, ja vihdoin pari sataa metriä nahkeasti mentyämme Pimukin hoksasi, ettei se epäilyttävä rumilus olekaan hyökkäävää sorttia. Sitten potkuttelu sujuikin erinomaisesti.

Nalle ei ollut moksiskaan - pyörä kuin pyörä! Vanhan rouvan arvokkuudella se otti tämänkin uutuuden, kuten otti uudet urheiluliivitkin.

Molemmat koirat olivat samassa hihnassa tälläkin reissulla.

Tottahan tarpeetkin tehdään yhtä aikaa,
koska ollaan samassa hihnassa polkupyörässä!

Pimu ei kuitenkaan suostunut kakkimaan tuollaisen kuvatuksen nähden, joten mentiin sitten polkupyörällä muutama kilometri, kun palattiin takaisin kotiin. Ja se onnistuikin heti, polkupyörä kun on jo tuttu ja turvallinen!

Nallella ei ollut mitään vaikeuksia siinäkään asiassa potkuttimen ollessa kyseessä - se on arvokas rouva tilanteessa kuin tilanteessa.

... paitsi silloin, kun joku yllättää sen. Oliskohan sillä vähän huono kuulo tai näkö, kun se joskus saa haukkuhepulin, kun joku, hyvin tuttukin, tulee viereen yllättäen.

Koissut laiduntavat tien vierellä,
ruohoa pitää syödä joka päivä niin
kauan kuin sitä vielä on jäljellä luonnossa!

Lähdin eilen (13.9.2015) tällä uusvanhalla potkupyörällä koirien kanssa ensimmäiselle pidemmälle lenkille. Syksyä varten on hyvä harjoitella.

Alku sujui hyvin, mutta sitten alkoi kuulumaan takaa kummallista ääntä. Ajattelin että lokasuoja ehkä kahnuttaa rengasta vasten, mutta ei vika ollut siinä.

Potkuttelin eteen päin, enkä palannut takaisin, mutta lähdin lyhyemmälle reitille. Sitten rengas alkoi jumittamaan silloin tällöin.

Lenkin lopussa rengas jumittui kokonaan! Jouduin nostamaan takaosan ylös, että saan kujetetuksi potkuttimen kotiin.

Eihän se painava ole, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska matkaakin oli vain parisataa metriä - koiratkin ovat aina niin nätisti narussa, joten siltäkään osin ei tullut ongelmaa. Mutta se harmitus! Poika lupasi katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä. Hyvä niin, ehkäpä tästä potkuttelusta tulee vielä jotakin, vaikka alku onkin ollut hankalaa.

Huomasin, että potkuttelu vaatii paljon enemmän energiaa kuin pyöräily! Eli siitä on minulle itselleni enemmän hyötyä. Koirilla kyllä jäävät päivämatkat lyhyemmiksi kuin pyörällä, ja vauhtikin on pienempi eli energiankulutus jää vähemmälle, vaikka minulla se kasvaa.

Polku/potkupyöräilyä kuvina

Äiti ja tytär

Lepotauko metsäniityllä

Metsäniitty reilut pari kilometriä kotoa

Paavonkari, laavu kuvaajan takana noin 10 m päässä.

Paavonkarin laavu

Pimu ja Nalle juomassa ja vilvoittelemassa
"ankkalammella" ihan meidän naapurissa.

Matka"kertomus" 14.9.2015.

Pimu ja Nalle ovat olleet reippaita!
Pimu 167,6 km/22 juoksukertaa 30 viim. päivän aikana.
Nalle 72,26 km/19 juoksukertaa, 18.8.2015 lukien. Hyvä tulos kohta 13 v koiralle!

Kuvasatoa kesän ajalta

Uimassa meren rannalla Maksniemessä (Saaren rannassa)
siskon, Pimun ja Nallen  kanssa

Saaren ranta, Maksniemi

Uimassa Saaren rannassa Maksniemessä. Sisko sukeltaa.

Jumaltenranta, Kemin Sisäsatama. Kyltin takana on tarkennus

mitä tämä nimi tarkoittaa. En vain muista mitä.

Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla siellä käydessäni.

Monta erilaista kylttiä selityksineen löytyy. 

Naarasin nämä kaksi pyörää lähellä olevasta "ankkalammesta". Vain oikeanpuoleinen näkyi vedessä, ja kun vedin sitä maihin venehaalla, toinen pyörä oli tarttunut siihen kiinni. Ilmoitin Facebookin Kemi-ryhmässä kuvien kera, ja omistajat löytyivät parissa tunnissa. 

Pimun kanssa mustikoita etsimässä. Metsäistä matkaa välillä ilman polun häivääkään tuli yli 10 km. Tulos: pari mustikkaa ja parikymmentä ahomansikkaa. Lisäksi kunto koheni siellä hikoillessa. 

Samalla tuloksettomalla marjareissulla. En päässyt puron yli muuten kuin käyttämällä pyörää tukena. Eli pyörä puroon, minä siitä kiinni toisella kädellä, ponnistus ja hupsista - olin toisella puolella. Kun olin toisella puolella, ote piti irrottaa samantien, ja pyörä tietenkin kaatui kohtalaisen hallitusti puroon. Vedin sen sitten pois, Pimu selvisi purosta pienellä kevyellä loikalla. Pimu ihmtettelee emännän touhuja taustalla.

Kiveltä näkee hyvin. Tämä on vain noin sata metriä kotoa.

Pururadalla pyöräillään päivittäin. Tällaisia metsäsopuleita
on löytynyt kuolleina vaikka kuinka paljon.

Tämäkin pururadalta. Luulin ensin kuolleeksi oravaksi, kun se ei reagoinut meihin ollenkaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että se onkin pehmolelu. Ilmoitin tästäkin kuvan kera FB:n Kemi-sivulla. Nopeasti löytyi tämänkin omistaja. Kuulemma joku Elmo-niminen koira on omistaja, eikä mikään pikkuinen ihmispiltti.

Pururadalla tämäkin, syksy on selvästi tulossa.

Mustikoita etsimässä. Hyttyset vaivasivat Pimua aikalailla.
Tässä ollaan aivan meren rannalla olevan laavun lähellä Paavonkarissa