Päivän lallatus

Syksy on jo saapunut Kemiinkin. Aurinkoisena ja kauniina se onkin saapunut meille.

Minulla on edelleen Pimu-koiran äitikin hoidossa, ja se on luonani vielä ainakin kuukauden.

Olen ommellut tulevalle lapsenlapselleni suojusta ensisänkyyn, eli äitiyspakkauslaatikkoon. Ohjeet löysin täältä.

Eihän siitä tullut alkuunkaan niin hieno kuin alun perin ajattelin, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin.

Kankaat minulla oli jo olemassa: sininen kangas, josta siskoni Lispe on joskus tehnyt verhot, mutta joita ei ole koskaan käytetty, ja vaaleapohjainen kangas, jossa on vaaleansinisiä rusetteja, joka minulla ollut vuoden 1990 alusta asti pakkauksessaan avaamatta.

Se tilattiin aikanaan Emäsalon taloon sisustuskankaaksi Englannista. Myös helmalakanoita ja koristetyynynpäällisiä tilattiin samasta kankaasta.

Kun menin ostamaan vanua pehmusteeksi kangaskaupasta, huomasin pienen palan Puuha-Pete-kangasta, ja siitä tuli sitten tuon päällisen pääteema. Sitä riitti vain etuosaan. Sinistä kangasta ei riittänyt päätyjen yläosaan. Ohjeen mukaan päädyn yläosa olisi ollut eri väärinen kuin alaosa, ja ompelinkin sitten kapean kangaskaistaleen kohtaan, mistä sinisen kankaan olisi pitänyt alkaa päädyn elävöittämiseksi.

Laatikon oli siis alunperin tarkoitus olla kokonaan sininen sisäpuolelta. Olisi minulla ollut siihen kangastakin, mutta se riippuu verhona makuuhuoneessa, enkä halunnut pilata hyviä verhoja, ja huoneen yleisilme olisi kärsinyt. Tämä laatikkoon laitettu sininen kangas on tehty verhokapoista, jotka olivat ylimääräisiä.

Näitä verhoja en raskinut katkaista, vaikka sivuverhot
ulottuvat lattiaan saakka. Olisi yleisilme kärsinyt.

Oli se kovin työläs tehdä, kun ei ollut laatikon malliakaan, ja minun pitikin heti alkuun ilmoittaa Facebookin "Annetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan Meri-lappi"-sivustolla ottavani vastaan sellaisen laatikon, jos joltakin löytyisi.

Hetikohta tulikin ilmoitus, että sellainen olisi tarjolla - ja mikä parasta, se oli naapurissani seuraavalla kadulla!

Kävin hakemassa sen, ja sitten ompelutyö saattoikin alkaa kunnolla. En usko, että tästä projektista olisi tullut kovinkaan hyvä ilman mallilaatikkoa, jouduin niin monta kertaa mittaamaan ja säätämään, pari saumaa jouduin jopa purkamaankin.

Kuvassa vaavin sängyssä näkyy kaksi tyynyäkin, toiseen niistä ompelin ruutukuvion, toiseen en.

Muutaman lakanan/pussilakanan ja tyynynpäällisiä voisi vielä ommella, koska kangasta on runsaasti jäljellä.

♥ ♪♫ Jännät paikat meillä vaavia odotellessa! ♪♫ ♥

☼☼ Eikä tietenkään postausta ilman koissuja! ☼☼

Pimun ja Nallen kanssa pyöräreissulla. Nallella
ompelemani tissiliivit, joista kerroin aikaisemmin.

Kevään merkit

Talvi on jo ohi, ainakin vaikuttaa siltä. Oikeaa talvea ei kai itse asiassa ollutkaan, muutaman viikon pätkä parinkymmenen asteen pakkasta ja siihen se jäi, ei tullut luntakaan. Alkutalvesta tuli pari senttiä joka suli heti ja helmikuun alussa satoi lunta kahteen otteeseen, kaiken kaikkiaan ehkä noin 5 senttiä täällä Porvoossa. Sekin suli suurimmaksi osaksi pois samantien.

Lauantain kävelylenkki, palaamassa metsästä kotiin

Enää on jäljellä vain pieniä lumiraitoja kävelyteiden varsilla. Helsingissä ei ole lunta näkynyt ollenkaan moneen viikkoon sillä reitillä missä kavelen metrolta töihin.

Märkää on sen sijaan ollut, kuin syksyllä. Oikea talvi olisi varmaan ollut mukavampi, mutta menihän se näinkin. Toivottavasti ei enää tule takatalvea.

Kevään merkit ovat olleet ilmassa jo viikkoja, kasvit ovat jo tehneet versojaan, talitintit laulavat täysin rinnoin, ja joulukuussa kadonneet harakat ovat palanneet. Pimukin sai taas takaa-ajettavaa kävelylenkeille. Varikset ovat jostakin syystä poissa.

Pimu, Knutsboda, Ahvenanmaa, parisataa metriä talostammme

Naakat parveilivat iltataivaalla sankoin joukoin jokunen viikko sitten "keskustellen" suureen ääneen. Niitäkään en ole nähnyt pariin viikkoon. Kai ne ovat löytäneet paremmat ruokapaikat. Varmaan moni naakka jäi tänne talvehtimaan, kun talvesta ei tullutkaan kylmä. En ole kokenut moista parveilua ennen.

Aamuisin on valoisampaa muttei niin valoisaa, että voisin lähteä aamulenkille läheiseen metsään, mutta kohta sekin on mahdollista. Kun tulen töistä kotiin, on jo niin valoisaa että Pimun kanssa lähdetään metsään lenkille. On se niin mukavaa kuunnella lintujen touhukasta laulua, tuulen keväistä suhinaa puiden latvoissa ja nauttia metsän rauhasta.

Kuvattu Knutsbodassa, alle kilometri talostamme 5.3.2012.

Koska meren rantaan on pitkä matka, metsä on se paras vaihtoehto rauhoittumiseen työpäivän päätteeksi. Onneksi täällä on metsä ihan nurkan takana, vaikka asunkin kerrostalossa. Metsässä tulee harvoin ketään vastaan, siellä risteilee niin paljon polkuja, että kaikki mahtuvat omaan rauhaansa. Joskus tulee joku koira omistajansa kanssa, ja siinä sitten vaihdetaan hyvät päivät ja useimmiten muutama muukin sana.

Ahvenanmaalla oli helppoa kävellä meren rantaan, kun se oli niin lähellä.

Moni sanoo että Etelä-Suomessa katsotaan pitkään sellaista ihmistä, joka juttelee tuntemattomille. Minä juttelen siltikin, ja minusta tuntuu, että ihminen on monesti iloinen, että joku puhuu hänelle. Ehkä ihmiset ovat ujoja ja arkoja, tai pelkäävät juuri hassuksi leimaamista! Pohjoisessa ja itäisessä Suomessa ei tarvitse ajatella sellaisia asioita, puhuminen vieraiden kanssa sujuu kuin luonnostaan. Tottakai sielläkin on ujoja ja arkoja ihmisiä, mutta monesti se on vain pintaa - ja onhan siellä puheliaitakin ihmisiä, minä olen tavannut monta! Ihminen on laumaeläin ja haluaa kommunikoida toisten kanssa. Moni menee araksi jo sen vuoksi, että on yksinäinen, asuu yksin, eikä ole paljon tuttavia eikä sukulaisia lähistöllä.

Erikoista minusta on ollut se, että useimmat, jotka alkavat juttelemaan kun kuljen Pimun kanssa, ovat ruotsinkielisiä. Mistähän se johtuu? Tottakai minä sitten vastaan heille samalla kielellä.

Tämä kuva on otettu 5.3.2012 Ahvenanmaalla lähellä taloamme.
Siinä on joku kiinnittänyt kävyn tosi tiukkaan tuohon
puupölkkyyn. Liekö ollut orava asialla? 

Juttelen lähes joka päivä erään venäläisen naisen, Natashan, kanssa, suomeksi kylläkin. En osaa niin hyvin venäjää, se vähä mitä olen osannut on unohtunut jo vuosia sitten. Natashalla on pieni valkoinen koira, Pusha, joka on ystävystynyt Pimun kanssa.

Natasha kertoi eilen, että he tapasivat erään pikkukoiran asuintaloni lähettyvillä. Pusha-koira ei ollut ollut näkevinäänkään sitä toista koiraa, se oli vain tuijottanut taloa kohti, missä minä asun. Oli odottanut Pimun tapaamista. Satuimme olemaan eri aikaan liikkeellä sillä kertaa. Pusha kuulemma kieltäytyy joskus lähtemästä kotiin, jos ei ole tavannut Pimua kävelyreissulla, se pitää lähes vetää kotiin, kun se yrittää pysyä talomme kulmalla, jos vaikka Pimu ilmestyisikin sieltä. He asuvat viereisessä talossa.

Kerran he tulivat minua vastaan, kun olin tulossa töistä. Pusha innostui hirveästi, kun kuuli ääneni, mutta sitten se alkoi katselemaan ympärilleen kuin jotain etsien. Pimu ei tietenkään ollut mukana, ja Pushan mielenkiinto lopahti siihen. Hauska juttu sinänsä.

Eilen Pimu sai leikkiä samassa rapussa asuvan Rolle-koiran kanssa. Se on jo vanha, eikä jaksakaan kovin paljoa enää, mutta eilen sekin innostui kun Pimu on sellainen hulivili. Pimulla on siis kaksi kaveria ihan lähistöllä, molemmat pienempiä kuin se itse.

Tänä aamuna, sunnuntaina, tehtiin pitkä lenkki metsässä, lauantain lenkki oli lyhempi. On se jännää, että kevään tuntee jo siitä, miten tuuli suhisee puiden latvoissa, se kuulostaa erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.

Sää on hiukan harmaa, mutta kuiva ja lämmin, oli ihanaa tehdä hiukan tavallista pitempi lenkki luonnossa.

Koirapuiston karvakuonot

Pimu vas, Nalle oik.

Vapun aattona kävin kaupungilla ostamassa Alkosta kahden desin Freixenet-kuohuviinipullon, ajattelin törsätä sen illalla, ja törsäsinkin! En voinut ostaa normaalikokoista pulloa, kun en olisi kuitenkaan saanut juoduksi, ja juoma olisi sitten väljähtynyt jääkaapissa.

Tuloksena parhaat yöunet kuukausiin! Nyt tiedän mistä löydän unilääkettä univaikeuksiin, jos niitä tulee.

Mutta minunhan piti kirjoittaa karvakuonoista, joita tapasin, kun ulkoilutin omia pieniä ja suloisia karvakuonojani Maarianhaminan kaupungin koirapuistossa tuolla Alkon reissulla.

Puisto on tien tien varressa hiukan ennen varsinaista kaupungin keskustaa, ja koirat aina innostuvat, kun ajetaan ohi, tietävät mitä siellä puistossa on. Ja tottakai joka kerta käydään sielläkin paluumatkalla. Niin nytkin.

Tässä video: Leikkiä koirapuistossa

Tällä kertaa puistossa olikin oikein lauma koiria, eli kahdeksan kappaletta, minun kaksi koiraani sitten siihen lisäksi. Siinä oli labradorinnoutajaa, saksanpaimenkoiraa, olisko ollut rottiskin, sitten oli springerspanielin ja jonkun muun sekoitus, vain vähän isompi kuin Pimu ja Nalle, lisäksi labbiksen ja jonkun muun sekoitus. Sitten oli pieni "tasku"koira, olisko ollut pitkäkarvainen chihuahua, joku sellainen rusettikoira se kuitenkin oli.

Pimu on aika kova nykimään hihnassa, ihme että nämä
pojan vanhasta koulurepusta tekemäni valjaat ovat
kestäneet jo toista vuotta! Kasariajan värit!  :D

Siellä oli myös isohko sekarotuinen koira, jonka karva oli tosi ihanan punaisenruskea. Se oli hiukan villimpi kuin muut, ja omistaja joutuikin kieltelemään sitä, kun se oli kuitenkin aika suuri. Sen nimi oli Tyson. Sitten se vitivalkoinen tuolla videolla taitaa olla kultainen noutaja, aivan sellaisen näköinen kuitenkin. Mutta ei se tosiaankaan ollut vitivalkoinen, kun se oli leikkinyt toisten kanssa, ja oli itse aina alimmaisena mutelikossa! Siellä oli  hiukan kosteaa.

Pimu pienempänä. Tämä kuva on pankkikorttini kuvana.

Minun karvakuononi ovat mielestäni pieniä, ehkä jotain pystykorvan kokoisia tai hiukan pienempiä, siellä oli vain yksi pienempi koira. Sitäkin omistaja piti sylissään koko ajan, kun varmaan pelkäsi että isot ovat uhka sille. Pimu oli kovasti kiinnostunut siitä pienestä.

Pimun ja Nallen erottaa siitä tuossa videossa, että niillä on valjaat, ja ne ovat muita pienempiä. Ja Nalle vinkuukin, en tiedä miksi.

No, nämä kaikki koirat olivat rauhallisia ja kilttejä - ja leikkisiä.

Edellisellä kerralla puistossa käydessäni siellä oli kolme koiraa. Kaksi niistä samoja kuin tälläkin kerralla.

Nämä kaksi sitten pitivät jöötä Pimulle, nuoremmalle koiralleni, Nallen "vauvalle". Vauva on jo kyllä kaksi vuotta, mutta pidän sitä edelleenkin vauvana! Nalle on 10 v. Pimu pelkäsi ihan kamalasti kun nämä kaksi jättikoiraa kurittivat, toinen oli saksanpaimenkoira ja toinen labbis. Mutta annoimme niiden rauhassa määrätä kuka hallitsee ja on johtaja, eikä kukaan purrut ketään, mutta kyllä ne kurittivat Pimua aika raisun näköisesti.

Pimu ja naapurin heppa

Pimu oli kyllä arkana siellä silloin, ja yritti olla hissukseen ja kulki pitkin aitauksen reunoja. Nallea ne eivät yrittäneetkään kurittaa. Nalle onkin ärhäkkä tyttö, on se voittanut kerran tappelun rottweilerinkin kanssa, niin että rottis lähti vinkuen kotiin kuono verillä.

No, koska johtajuusasiat oli jo selvitetty edellisellä tapaamisella, tällä tapaamisella ei sitten tullutkaan minkäänlaista kuritusta kenellekään koiralle. Kaikki leikkivät iloisesti. Pimu näyttää videolla hiukan ujolta, haluaa mukaan juoksemaan ja telmimään, mutta arkailee, ei silti näytä pelkäävän. No, aika parantaa varmaan sen. Johtuu se ehkä siitäkin, että käymme aika harvoin tuolla puistossa muita koiria tapaamassa.

Pimu (oik) on puoliksi suomenlapinkoira, osittain bordercollie
ja mitä lie muuta. Nallessa on siis bordercollieta ja muita
rotuja, Pimun isä on puhdasrotuinen suomenlapinkoira.

Kumma juttu on se, että kun kotikulmilla tulee koiria vastaan, nämä minun turrit haukkuvat hulluna, kun ovat hihnassa. Mutta puistossa ei ole merkkiäkään samanlaisesta käytöksestä, mikä on tosi kivaa. Johtuu varmaan siitä etteivät ole hihnassa kiinni. Haukkuvat kyllä ennen kuin ollaan sisällä aitauksessa, mutta kun hihna on irti, ovat kuin eri koiria.

Nalle vilvoittelemassa puskassa kesällä 2011

Hyvää mieltä ja haasteita

Sain Aikulta, Pieniä sanoja - Aikatherine, haasteen.

Täytyy mainita vähintään kymmnen asiaa, jotka aiheuttavat itselle hyvää mieltä. Jos saa haasteen uudelleen, pitää kirjoittaa viidestä uudesta mielihyvää aiheuttavasta asiasta.

Minulla on useita asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jotkut asiat ovat pieniä onnen murusia, jotku suuria lohkareita.

Minä olen peruspositiivinen ihminen, joten olen yleensä aina iloinen ja tyytyväinen, vaikka murheita on minunkin elämässäni ollut paljon, ja tulee varmasti olemaankin. Sellaistahan se elämä on, ylä- ja alamäkeä.

Nyt listaan kuitenkin kymmenen sellaista, jotka tuovat minun elämääni paljon iloa, lämpöä ja hyvää mieltä, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, koska sekin muuttuu päivittäin. Ja ne liittyvät usein myös toisiinsa.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ

Rauhallinen elämä, se että saa tehdä mitä itse haluaa, eikä joku toinen arvostele tekemisiäni, eikä minua tai ulkonäköäni. Saan olla minä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Luonto. On aivan ihanaa vaeltaa Lemlandsledenillä, kuunnella tuulen suhinaa puiden latvoissa. Tuuli suhisee aivan eri tavalla puiden latvoissa eri vuodenaikoina. Nyt kevään korvalla suhina on aivan erityisen kuuloinen, se antaa toivoa kesästä, uudesta kasvusta ja lämmöstä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Koirat. On itsestään selvää, että koirat tuovat elämääni säännönmukaisuutta, iloa ja rakkautta. Ne ovat uskollisia ystäviä, ja ottavat aina iloisena vastaan, kun tulen töistä kotiin. Ja tietysti nämä ihastuttavat karvaturrit seuraavat minua myös ulos luontoon, Lemlandsledenille kuuntelemaan tuulen suhinaa, metsään valokuvaamaan puun käkkyröitä tai istumaan lämpimille kallioille, tai pulahtamaan vaikkapa mereen. Pellon reunoista ne syövät kevään ensimmäiset voikukan nuput ja talvella popsitaan ruusun marjat tontin rajan ruusupuskista. Ja kesällä tietenkin ahmitaan ensimmäiset ahomansikat kylätien varrelta ja mustikat sekä puolukat metsästä. Ne lukevat tienvarsien haju-uutiset innolla, ja ajavat naapurin kissan puuhun, jos se sattuu lähimaille. Olen saanut monet naurut näiden eläinystävieni ansiosta. Mitä tekisin ilman niitä, en varmaan jaksaisi tai viitsisi lähteä edes ulos joka päivä?

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Meri. Meri on aivan ihastuttava elementti, se rauhoittaa, se antaa perspektiiviä, aivan kuin ajatukset laajenisivat, kun istahtaa meren rannalla laiturille tai kallioille ja antaa ajatusten lentää. Meren kohina, laineiden liplatus rantakiviä vastaan, lokin kirkaisu kaukausuudessa... Kaukana putkuttava harvalyöntinen kuulamoottorivene saa minut nostalgiseksi. Kalan polskahdus rantavedessä. Mielenrauha.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Sisarukset, ystävät. Mitä elämäni olisi ilman heitä? En osaa edes kuvitella. Minulla ei ole monta sydänystävää, mutta ei tarvitse monta ollakaan. Ja sisareni ovat myös sydänystäviäni. Vaikka asumme kaukana toisistamme, olemme lähellä. Minun ihanat siskot! Te vaan olette niin ihania!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Taide, kirjat ja musiikki. Eihän elämää voi ajatellakaan ilman niitä! Rakastan kirjoja, enkä tule toimeen ilman niitä, luen kymmeniä kirjoja vuodessa, joskus jopa yli sata. On aivan ihastuttavaa katsella taideteoksia, tauluja, lukea taiteen historiaa, kaikkea mahdollista. Musiikki piristää tai rauhoittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Oma perhe. Kaikki kaikessa! Se ei tarvitse sen enempää sanoja!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Uskon ihmiseen, ja hänen kykyynsä tehdä oikein, vaikka nykyään tuntuukin usein, että ollaan menossa huonoon suuntaan. Kuitenkin uskon, että lopulta hyvä voittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Itsensä toteuttaminen. Oli se sitten tiffanytöiden tekemistä, ruuan laittoa, blogin kirjoittamista, muuten vaan kirjoittamista, ompelemista, politiikkaa, toisten kanssa kommunikointia. On ihanaa, että niin voi ja saa tehdä, voi valita itse mitä tekee, ja milloin. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Positiivinen elämänasenne. On aivan ihanaa tavata ihminen joka on positiivinen, joka ei löydä joka asiasta aina sitä huonointa puolta. Minusta on ilo katsella ilosilmäistä ihmistä, hän on kaunis, oli lihava tai laiha, lyhyt tai pitkä. Itsekin olen peruspositiivinen ihminen, ja ajattelen aina asiat ensin positiiviselta kannalta, ja yritän kääntää negatiivisetkin asiat positiivisiksi. Mutta naiivi en ole, ei kaikkea voi muuttaa eikä nähdä positiivisessa valossa, mutta perusajatukseni on, että elämä on enimmäkseen positiivista.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Laitan myöhemmin tähän haasteen joillekin blogisteille. Nyt jään miettimään kenelle laitan.

Pimu 2 vuotta tänään - Pimu 2 years today, ja vesisade teki lumityöt!

Pimu, 2 vuotta tänään!

Tänään onkin meillä syntymäpäivät! Pimu täyttää kaksi vuotta nyt illalla.

On hassua, että aika on kulunut niin nopeasti! Vastahan Pimu oli ihan pieni ja lutunen koiranpentu, silmätkin niin pienet, ettei niitä kunnolla näkynyt edes. Nyt se on kaunis ja vilkas, täysikasvuinen koira. Vähän villi, mutta teinihän se vielä oikeastaan onkin. Rajoja kokeillaan edelleenkin, vaikka on se melko tottelevainen kuitenkin.

Sitä ilon määrää, kun tulen töistä! On aivan ihanaa tulla kotiin, kun Nalle ja Pimu iloisina odottavat. Eivät ole koskaan pahalla päällä. Onkin aina kiva lähteä heti töistä tultua ulos niiden kanssa, saa itsekin raitista ilmaa. Sitä kaipaakin työpäivän jälkeen.

Eilen illalla alkoi hiljakseen sataa lunta. Myöhemmin se muuttuikin vesisateeksi. Luulin, että joudun tekemään paljon lumitöitä tänään, mutta eihän se niin mennytkään. Lumisade muuttui reippaaksi vesisateeksi yöllä, ja satoikin sitten aamuun asti.

Alla olevassa kuvassa on kuva viime vuoden helmikuulta, kun meillä oli valtava määrä lunta, taisi olla ennätysmäärä, ja toinen kuva onkin sitten tältä päivältä. On hieman eroa lumen määrässä. 

Vasemman puoleisen kuvan (2011) vasemmalla puolella on pojan auto melkein peittynyt lumeen. Seuraavana päivänä ei ollut onneksi töihin lähtöä, joten ei ollut suurempi hätä lumen luonnin takia. Siinä kulahtikin viikonloppu kivasti lunta luodessa. Oikean puoleinen kuva on otettu tänään, 19.2.2012. Aikamoinen lumiero!

Tänä talvena on kolattu piha vain kolme kertaa, eikä millään kerralla ole ollut kovin paljon lunta, muutama sentti vain. Viimeisin kerta oli se kovin, kun lumi oli märkää ja raskasta. Toivottavasti ei enää tule lunta, vaikka kyllä ne lupasivat tiistaina sitä. Toivottavasti tulee vetenä, niin sulaa loputkin lumet!

Viime vuonna lumi jäikin aika pitkään, taisi sitä olla vielä maaliskuun lopullakin. Nyt on maa paljaana osittain. Ei sekään mitään ihanaa ole, on tosi loskaista ja märkää. Ja koirat tuovat tietenkin kuraa sisälle taas. Mutta kyllä sen kuitenkin "kestää", kevät on tulollaan ihan selvästi. Linnutkin suorastaan karjuvat pihan omenapuussa.

Sekin on tyhjentynyt omenoista, ei ole enää yhtään jäljellä. Viime viikolla, kuten aikaisemmista kuvista voi todeta, oli vielä paljon omenoita jäljellä. Nyt on tilhiparvi ollut vieraana joka päivä, sekä muutama räkätti ja talitinttejäkin. 

Kyllä tuolta maasta vielä löytyy omenan jätteitä! Pimun ja Nallen mielestä
tuoksu on mielenkiintoinen! Siellähän ovat käyneet sekä peurat että linnut.
Nalle etualalla, pimu tutkii pikkusillan reunaa. Saattaa siellä olla naapurin
kissankin hajua! 

Ei kai tässä vaan mietitä ikäkysymystä,
niin kuin naiset aina?

Nalle ja Pimu mielipuuhassaan, kaivelemassa koloja puutarhaan.
Pimu etualalla.

Pimun mielipuuhaa. Tuo kolo minkä se on tehnyt, on jo melko syvä.
Se on saanut rauhassa kaivaa sitä, ei ole hankalassa paikassa eikä
pelkoa, että astuisi siihen koloon.

Pimu ja Nalle mielipuuhissaan

Uudenvuodenpäivä 1.1.2012 - kiviaitoja ja maisemia

Tänään lähdin koirien kanssa päivälenkille. En aikonut tehdä pitkää lenkkiä, mutta kyllä siihen sitten loppujen lopuksi tuhrautuikin aikaa. Oli nimittäin kännykkä mukana, ja näin ollen myös kamera.

New Year's Day: I walked the dogs, and took pictures in the neighborhood in the early afternoon. The day was very nice, a little frosty, not wet. But it began raining later in the evening. 

I photographed some stone fences and round pole fences, there are several in this area near us. Of course, I took some picks of Pimu, too! 

Innostuin ottamaan kuvia lähistöllä olevista aidoista. Täällä on paljon kiviaitaa, mutta myös risuaitaa. No, tottakai tuli otetuksi kuvia myös koirista, mutta sain kivaa kuvaa myös naapurin hevosista ja muista maisemista.

Oli todella nätti päivä. Uudenvuoden yönä ja vielä aamullakin oli pari astetta pakkasta, ja maa oli siis kuivaa. Metsän siimeksessä hevoshaassa oleva lampikin oli saanut läpikuultavan jääkerroksen pinnalleen. Sain siitä aika kivan kuvan.

Hevoshaassa puiden siimeksessä oleva lampi on saanut jääriitteen harteilleen.

Pimu aivan naapurissa olevan kiviaidan päällä. Täällä asusti toissa kesänä
villikissoja. Naapurin täti ruokki niitä. Olivat ne kyllä suloisia. Syyspimeällä
näkyi vain neljä paria silmiä aidalla otsalampun loisteessa!

Nuo kiviaidat on varmaan tehty pelloilta kerätyistä kivistä. On siinä ollut maanviljelijöillä tekemistä! Niitä on tässä meidän talon lähistöllä useammassakin paikassa.

Oli vaikea saada "tärähtämättömiä" kuvia, kun oli kaksi koiraa nykimässä. Otin yli sata kuvaa, mutta en säästänyt kuin pienen osan niistä. Laitoin tännekin jonkin hiukan huonomman kuvan, koska ei ollut muutakaan mitä laittaa samasta aiheesta.

Tuossa videolla Pimu on syömässä ruusunmarjoja. Se tykkää niistä kovasti. Nallekin syö, muttei niin usein eikä innokkaasti!

Ahvenanmaa on tunnetusti karua ja merellistä aluetta, mutta tämä on myös tunnettu hyvin muhevana ja hedelmällisenä maanviljelysalueena, myös vauraana. Nykyisten maanviljelijöiden esi-isillä on silti ollut varmaankin kova työ saada maa tuottavaksi keräämällä esimerkiksi kivet pois.

Lähistöllä oleva risuaita.

Puolen yön aikaan sain seurata naapurin ilotulitusta. Siellä olikin aika hieno esitys, kun ajattelee, että tämä ilotulitus oli yksityinen, ei mikään kunnan tai kaupungin järjestämä.

Tämä Knutsboda, missä asun, on siitä erikoinen alue, että melkein kaikki ovat sukua keskenään täällä. Kylällä on reilut kymmenkunta taloa, ja varmaan jonkun suuren maatilan maat on aikanaan jaettu lapsille ja lapsenlapsille perintönä. No, me emme ole sukua, olemme Pohjois-Pohjanmaalta tulleita uudisasukkaita!  :D

Naapurimme on niitä, jotka kuuluvat tähän sukulaisjoukkoon. Varmaan nämä ilotulitteet oli ostettu yhteisvoimin, koska siellä oli paljon ihmisiä katsomassa ilotulitusta.

Minäkin sain ilmaisen esityksen, koska minulla oli suora näköyhteys noin viidenkymmenen metrin päähän pellolle, mistä tulitteet ammuttiin ilmaan.

Kun kuulin ensimmäisen kunnon paukun, tuli kiire ulos kuvaamaan, enkä ehtinyt laittaa edes kenkiä jalkaan. Siellä sitten seisoin kuvaamassa ilotulitusta muutaman asteen pakkasessa avojaloin.

No, eihän se minulle ole mitään epätavallista, että kuljen pakkasessa avojaloin, haen yleensä lehdenkin postilaatikosta avojaloin, oli kuinka kova pakkanen tahansa. 

Aamulla, kun oli vielä pari astetta pakkasta, näin terassin kuurassa jalanjälkeni, eipä tullut kuvatuksi. Nyt illalla nekin jäljet sitten häipyivät, kun alkoi taas satamaan vettä. 

Nalle oli huolissaan paukkeesta koko illan. Se värisi ja pelkäsi, ja kulki perässäni kuin turvaa hakien. Välillä se oli sängynkin alla. Pimu sen sijaan, Nallen pentu, kohta kaksivuotias neiti, ei ollut millänsäkään. Luulin, että Pimulle tulisi vaikeuksia, kun se on hiukan arka. Mutta ei tosiaankaan.

Kun menimme pihalle alkkuillasta, lapset paukuttelivat jo rakettejaan ja papattejaan. Nalle ei tykännyt yhtään, se pissasi ihan portaiden lähelle, ja sitten se istahti keskelle pihaa ja alkoi ulvomaan kohti tähtitaivasta. Yleensä se haluaa mennä tielle ja sitten vielä toisella puolella olevaan ojaan tekemään tarpeitaan. 

Nyt se lähti hetken ulvottuaan kiireesti takaisin portaille, hypähti ovea vasten kuin olisi halunnut itse avata oven. Sitä se ei yleensä koskaan tee, eikä halua  sisällekään, kun on kerran ulos päässyt. No, en minä halunnut sen kärsimystä pidentää, joten menimme  heti takaisin sisälle. Ei silti Nallekaan ollut sellainen hysteerisesti pelkäävä, mutta kuitenkin oli selvästi huolissaan vieraista kovista äänistä.

Pimu sen sijaan olisi halunnut mennä sinne missä paukkui, veti sinne päin, että eikö me nyt voitaisi mennä katsomaan! Kumma otus, onko se koira ollenkaan?  :D

Pimu huomasi herkkupensaan, ruusunmarjoja, nam! :D

Merimaisema

Naapurin hevosia. Meidän talo on ihan tässä lähellä,
rakennusten takana vasemmalla.

Pimu kiviaidalla

Tämä on kävelyreittimme varrella.
Kukkulan Kuningatar Pimu.

Pimu katsoo kotiin päin. 

Nam! Vihdoinkin pääsee syömään ruusunmarjoja. Kuvassa Pimu.

Risuaita aika lähellä kotiani, vajaat puoli kilometriä. Meri näkyy taustalla.

Happy New Year - Hyvää Uutta Vuotta!

This is also in English! 

Tänään oli kaunis auringonpaiste, kun aamupäivällä yhdentoista aikaan lähdin koirien kanssa ulos. Oli kamerakin mukana.

Laitan tähän muutamia maisema/koirakuvia. Kuvat on otettu noin parin-kolmensadan metrin päässä kotoani. Maisema on aika karun kallioista juuri tuolla puolella. Muutoinhan täällä on muhevaa maanviljelysmaata.

Täällä on ollut nyt ensimmäistä kertaa tänä syksynä ( vai pitäisikö kai sanoa talvena, mutta kun ei tunnu talvelta?) parin asteen pakkanen, ja maa on kuiva ja ruohon korret rapisevat kävellessä.

It was very nice and sunny late morning when I walked the dogs today.
Here some pics not far away from our house, about 250-350 yards. This is very barren rock landscape. Otherwise this area is fertile farming soil.

The latest couple of days there has been a little frost, about -2 °C (about 28.4 °F), first time this fall (or shoud I say winter, but it doesn't feel like winter?).

Tapaninpäivä 26.12.2011 - Boxing Day 26th December 2011

Noniin, tänään olenkin sitten ehtinyt käymään jopa töissä kirjanpitohommissa viitisen tuntia. Piti tehdä etätöitä viime torstaina, mutta Exel tilttasi, joten kävin sitten tekemässä sen työn tänään.

Melkein kesäinen maisema,
kuva otettu tänään, Tapanina.

Viime yönä, alkuyöstä, oli jonkin verran myrskyisää, muttei kovin pahasti. Luin uutisista, että sekä Ruotsin että Suomen puolella oli tullut paikoin pahaa jälkeä myrskyn seurauksena. Meistä se pahin myrsky meni hiukan ohi.

Sähköt kyllä kävivät pois hetken aikaa ihan alkuyöstä.

Herätessäni viiden aikaan aamulla, katsoin lämpömittaria, ja se näytti 10 °C (50 °F), mikä on hyvin epätavallista tähän vuodenaikaan nähden. Piti mennä katsomaan kahdesta muustakin mittarista eri puolilla taloa, kun tuntui uskomattomalta, että siihen aikaan olisi niin lämmin. Mutta niin vain oli!

Kylätie on hiljainen
... näin Tapanina, eikä 
kukaan ole ajelulla?!

Aamulla oli mahtava auringonpaiste ja melkein kesäisen lämmintä. Meillä onkin ollut tuuli enimmäkseen etelästä, siksi kai onkin ollut niin lämmintä.

Kävin koirien kanssa kivan lenkin, ja samalla kuvasin maisemia - ja koiria, tietenkin!

Maisemakin on melkein kesäinen, vain puiden ja pensaiden lehdet puuttuvat, ruoho on vielä vihreänä. Uusia silmuja on kyllä sekä puissa että pensaissa, ja yksi pikkuinen ruusukin kukkii pihassa - ja pihasaunio!

Ei minua haittaisi, jos talvet olisivat tällaisia, kuivia, lämpimiä ja aurinkoisia. Märkä ja loska ei oikein hotsita. Koiratkin tuovat sisälle kuraa, kun on maa märkänä.

Koirat tietenkin olivat superonnellisia, kun tänään saivat kaivella pihassa, onkin kauan siitä kun ovat viimeksi saaneet ihan vapaasti tonkia, on ollut niin märkää.

Nalle ja Pimu kaivamassa 

tunnnelia Kiinaan!

Tämä video on otettu tammikuussa

2011, eli melkein vuosi sitten.

Nalle ja Pimu juoksevat 

hangella. Kuvasi Jan sergejeff

Pimu osaa poseerata!

Pimu

Pimu

Nalle, Pimun äiti. Olipa vaikea saada Nalle poseeraamaan!
Siksi Nallesta on vähemmän kuvia.

Nalle

Pimu.
Ei tarvitse sanoa kuin "kissa", niin molemmat koirat
alkavat etsimään takaa-ajettavia! :D

Tontin sisäänkäynnin vieressä on vielä ruusunmarjoja
jäljellä, Pimu ja Nalle syövät niitä joka kerta, kun
käymme ulkona. Niitä riittääkin, melkein koko tontti on
on ympäröity ruusupensailla.

Näitä omenoitakin Pimu syö kun käymme  ulkona.
Onko se koira ollenkaan?

Pimun herkkua, omenoita, ja Pimu itse.

Nallekin on tuossa kuvassa Pimun lisäksi. Nalle
ei omenoista perusta.

Nalle kaivautumassa kai Kiinaan...

Pimu samoissa puuhissa.

Koirilla oli tosi kivaa tänään kun saivat kaivella
sydämensä kyllyydestä.

Pimu

Pimu ja Nalle matkalla Kiinaan...

Edelleenkin...