Minä itte

Kerronpa vähän itsestänikin ja siitä mitä olen tehnyt, tai ajattelen tekeväni, tai toivon että voin tehdä.

Minä olen entinen 'muka'hippi kuten tuolla aiemmin olen jo kertonutkin, mutta laitan tähänkin johdonmukaisuuden vuoksi.

Sanaa 'muka' käytän siksi etteivät huumeet, viina ja tupakka koskaan ole kuuluneet elämääni. :) Punaviinistä tykkään ja juon lasillisen pari silloin tällöin.

Minä olen kyllä ikäisekseni aika lapsellinen, nauran helposti, olen leikkisä ja olen hieman naiivi. Uskon hyvää ihmisistä ja olen hyvin karvaasti saanut kokea ettei aina saa luottaa ja uskoa! Mutta minkäs voit!

♫♫♫♫ Se sukuvika on jos suksi ei luista - tai luistaa liikaa! ♫♫♫♫

ღ(｡◕‿◕｡)ღ 

Kerran, joskus kai vuonna 1969 voitin jopa gogo-tyttökisat kotikyläni Seurojentalolla! Oli se mainio juttu, kyllä olin tyytyväinen. Sain palkinnoksi single-levyn. En tänäkään päivänä tiedä/muista mikä se levy oli. Minulla ei ollut levysoitinta, koska perheemme oli köyhä, eikä kenelläkään kaverilla ollut. Kaikki olimme köyhiä pienen kylän nuoria, jotka eivät seurustelleet "parempien" perheiden lasten kanssa. Silloin se kaikki meni niin. Myöhemmin se kyllä vähän muuttui.

Siis se single. Sitä yritimme soittaa neulalla ja pyörittämällä sitä levyä sopivaa vauhtia isän tekemän leluauton puurenkaan päällä! Jotakin musiikintapaista saimme sieltä vaimeasti kuulumaan, kun laitoimme korvan ihan levyn viereen, mutta eihän siitä siltikään mitään selvää sanut! Ja kun tarpeeksi yritimme, se single ei enää sitten kuulunut ollenkaan kun saimme käsiimme levysoittimen! Oli raapiutunut pilalle! Voi meitä!

Nuoruuden haaveena oli rokkibändi ja rumpalin hommat. Harjoittelimme kaverin isoveljen rummuilla. Siskoni oli kyllä paljon parempi kuin minä, on edelleenkin. Hän soittaa rumpuja vaikka silmät ummessa ja parin-kolmenkymmenen vuoden paussin jälkeen niin että oikean rokkibändin pojat ihmettelivät. Poikani kavereilla oli rokkibändi ja siskoni sai soittaa heidän rummuillaan eräissä juhlissa ja olivat kyllä ihan huuli pyöreänä kun sisko revitteli noin vain eikä ollut ollut rummuissa sen jälkeen kun oli 15-16 vee! Tämä tapahtui 90-luvulla! Ja siskoni on vain vuotta nuorempi kuin minä, eli olemme kohta kuusikymppisiä!

Minua on aina kiinnostanyt näytteleminen tai kirjailijan ammatti. Kirjoitan paljon nykyään mutta tuskin minusta kirjailijaa tulee vaikka kirjoitankin paljon. Koulussa ainekirjoitustunnilla jouduin aina lukemaan aineeni luokan edessä kun se oli aina yksi parhaista.

Olin perustamassa Porvoon Teatteria 1996 ja olin pääosassa ensimmäisessä näytelmässä. Marko Putkonen, Hortto Kaalolainen ja oopperalaulaja, oli vastanäyttelijäni ja mieheni siinä näytelmässä. Hän oli merimies ja kulki maasta toiseen soitellen banjoaan. Minä olin iloluontoinen matami Söderström joka piti majataloa. Näytelmässä odoteltiin tsaarin tulemista Porvoon valtiopäiville 1809. Jouduin ikävä kyllä keskeyttämään näyttelemisen pari kolme kuukautta ennen ensi-iltaa kun sain uuden työpaikan tyylihuonekaluliikkeen johtajana Vantaalla ja illat venyivät niin pitkiksi etten ehtinyt harjoituksiin - työmatka kun oli tunnin pituinen ja työt loppuivat seitsemältä illalla. Se on harmittanut minua aina - ja harmittaa edelleenkin.

Vuonna 1999, sain työtarjouksen Ruotsista, olinhan asunut siellä 1973-1982. Huonekalutehtaan omistajat olivat kuulleet että osasin hyvin ruotsia ja tarjosivat töitä huonekaluliikkeen johtajana Göteborgissa. Mikäs siinä, lähdin sinne kun ei ollut mikään mikä esti, olin eronnut ja lapsikin aikuinen ja omillaan ja töissä. Göteborgista matka vei Tukholmaan saman yrityksen huonekaluliikkeen johtajaksi ja asumaan Lidingön saarelle, Ruotsin eliitin asumapakoille. Mutta minun asuntoni ei ollut eliittiasunto. Olin toisen käden (andrahands - mitä lie suomeksi) vuokralainen, varsinainen vuokralainen istui vankilassa. Asunto oli kuin sikolätti kun muutin sinne. Lusikkalaatikot ja kaapit sekä vessa täynnä sokeritoukkia. Oli tosi inhottava asunto.

No, siivoustahan se vaati ja hyvin tarkan imuroinnin monta kertaa viikossa ja alkoivathan ne ällöoliot häviämään sieltä. Asunto oli 7-kerroksisessa talossa eikä rikkaista julkkiksista eikä ökyrikkaista ollut tietoakaan sillä alueella. Lidingö on todella hienoa aluetta, mutta siellä asuu enemmän tavallista kansaa kuin julkkiksia ja ökyrikkaita. Heidän asuntonsa ovat hajallan ympäri saarta hyvin suojattuina. Pyöräilin siellä paljon. Tukholman keskustaan meni vajaa puoli tuntia pyörällä, ei kannattanut koskaan lähteä autolla. Ja pieni junakin meni metroaseman päätepysäkille mistä sai sitten jatkaa metrolla eikä siihenkään mennyt juuri varttia kauempaa. Juna meni joka 15 minuutti joten ei ollut ongelmaa. Juna-asemalle oli matkaa jotain 300 metriä.

Työpaikka osoittautuikin aika ikäväksi, työnantaja on todella ikävä ihminen, ja ollut paljon julkisuudessa Suomessa huonon asiakaspalvelun ja väärän ja harhaanjohtavan mainonnan takia. Kuluttaja-asiamies on ollut täystyöllistetty tämän firman takia Suomessa. Samoin Ruotsissa. En jaksanut sellaista menoa, kun olen rehellinen luonteeltani itse. Tämä on suomalainen työnantaja ja tehdas jolla oli liikkeitä Ruotsissa  ja kymmeniä liikkeitä Suomessa nykyään. Silloin ei ollut kuin yksi Suomessa ja kolme Ruotsissa kun minä muutin Ruotsiin.

Sieltä hain sitten rautateiden palvelukseen Pohjois-Ruotsiin, työnjohtajaksi cateringpuolelle. Olin vastuussa junien ruokatarjonnasta ja ravintolatoiminnasta Luulajassa. Sieltä lähti junia Tukholmaan ja Göteborgiin sekä Kiirunaan ja Narvikiin Norjaan. Se oli mielenkiintoista työtä, ja minulla oli noin 50 alaista. Itse en ollut junassa töissä, vaan asemalla huolehtimassa että junissa on tarpeeksi tarjottavaa ja työntekijöitä. Työ oli kyllä raskasta ja kuluttavaa, ja eräs kollega sitten joutuikin loppuunpalamisen vuoksi sairauslomalle. Minä tein hänenkin hommansa johtaja apunani. Olivat ne rankkoja aikoja mutta selvisin hyvin. Tämän työpaikan sain 130 hakijan joukosta!

Sieltä sitten hain elokuvateollisuuden palvelukseen, kun näin ilmoituksen lehdessä. Sain paikan reilun 80 hakijan joukosta, mitä ihmettelin suuresti. Myöhemmin sain tietää että suomalaisilla on niin hyvä maine että siksi on helppo saada töitä, jos kielitaitoa ja koulutustaso riittää. Ja minun tapauksessani ne riittivät.

No, tässä elokuvateollisuuden palveluksessa olinkin sitten muutaman vuoden ja se oli erikoista ja antoisaa työtä. Olin koordinaattori, toimistovastaava ja henkilöstövastaava. Järjestin myös kansainvälisiä kursseja käsikirjoittajille. Ja niiden joukossa oli todella kuuluisiakin ihmisiä. Kaikki oli englannin kielellä. Yhden kurssin ajaksi varasin esim. kokonaisen hotellin Jokkmokkissa ja saamelaiskoulun opiskelutilaksi. Oli siinä työtä - mutta en tietenkään hoitanut kaikkea itse, kaukana siitä!

Siellä oli luennoitsijana eräs kuuluisa ranskalainen käsikirjoittaja. Hän oli oikea diiva. Hotellissa oli vain 80 cm:n sängyt ja hän vaati 120 cm:n sänkyä. Yritin hankkia sellaista mutta eihän se onnistunut siihen hätään. Yhdellä yksityisellä oli sellainen lainattavaksi, mutta heidän yläkertansa oli remontoitu ja sänkyä ei saatu enää alas sieltä vaikka kuinka yritimme! Se olisi sitten pitänyt sitoa virka-autoni Saabin katolle jos olisimme onnistuneet saamaan sen alas! Kuinka se sitten olisi onnistunut? Vastaus siihen jää saamatta! Kurssiin osallistui 90 käsikirjoittajaa Euroopasta ja yksi Tokiosta.

Kerronpa jutun erään elokuvan ensi-illan järjestämisestä. Elokuvan nimi on "Hotet". Ensi-illan järjestin eräässä armeijan hangaarissa Älvsbyn kunnassa Vidselissä. Se on kaikenlaisten puolustusrobottien yms. kokeilupaikka. Sillä on myös yhteistyötä kansainvälisen avaruustutkimuksen kanssa.

Menin sinne järjestelemään juttuja ja näin siellä näyttämöllä kaksi lentokonetta. Se oli varusmiesten elokuvateatteri yms. vapaa-aikaan tarkoitettu iso halli. Sanoin luutnantille, joka oli siellä oppaani ja avustajani, että olette järjestäneet kaksi museolentokonettakin näyttämölle. Hän naurahti ja katsoi vähän vinosti minua ja sanoi että toinen niistä koneista on upouusi Jaz Gripen, ja toinen Viggen. Voi kiesus että hävetti!

Kun elokuva näytettiin valkokangas laskeutui lentokoneiden eteen. Se oli aika mahtava juttu. Illalla oli helikoptereiden sokkolentonäytös hangaarin yli. Menimme ulos pimeään ja sieltä kuului vain ääni kun helikopterit lensivät yli, palasivat takaisin ja yhtäkkiä sytyttivät valot meidän yläpuolellamme. Lunta satoi isoina riekaleina, oli säkkipimeää ja se jotenkin vahvisti maagista ja vähän pelottavaakin tunnelmaa.

Kerran toimistossa ollessani sinne tuli Sven Wollter. Hän kysyi toimitusjohtajaa. Johtaja ei ollut paikalla joten kysyin, keneltä voin jättää viestin. Sven Wollter oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta sitten sanoi nimensä. Ja minä olin painua maan alle! En tuntenut häntä. Sisällä oli juuri samalla hetkellä dokumenttikonsulentti sekä studion päällikkö. He sanoivat että he olivat niin ällikällä lyötyjä ja häpesivät silmät päästään kun en tiennyt kuka tämä SUURI SVEN WOLLTER oli. Hänhän on ruotsalaisten ikoni isolla Iillä! Huh sitä häpeää.

Sven Wollter kertoi myöhemmin että olipa mukavaa ettei häntä tunnetakaan joka paikassa, että se on raikasta ja piristävää. Minä sanoin etten suomalaisena ole niin paljon seurannut ruotsalaista elokuvamaailmaa, olinhan vasta pari vuotta aikaisemmin muuttanut Ruotsiin. Meille kehkeytyi siitä oikein kiva ja ystävällinen suhde työtasolla. Enhän minä niin vanhaa miestä muuten... Hih...

No se siitä, meni vähän väärille urille tämä juttu - tai sitten ei.

Olin mukana pienessä nurkassa kun elokuvaa "Populärmusik från Vittula" (Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä) tehtiin, sekä "Elina, som om jag inte fanns" ja " Så som i himmelen" jotka kaikki olivat suosittuja elokuvia Ruotsissa. Osa myös muualla maailmassa. Så som i himmelen taisi olla eniten katsottu elokuva Ruotsissa siihen aikaan. Olin paljossa muussakin mukana, tietenkin. Ja joissakin juhlissa, kun elokuva oli valmis ja sitä juhlittiin. Kyllä ne näyttelijät ovat joskus erikoisia ja osaavat juhlia ja olla diivoja. Tanssinkin Alexander Skarsgårdin kanssa, hän oli nuori ja kaunis ja villi! Hih... meikäläinen vakaa ja vanha, mutta oli hauskaa! Meikäläinen ei jaksanut koskaan jatkoille mutta ne julkkikset jaksoivat aina vaan!

Suunnilleen kerran kuussa kerroin radiossa mitä elokuva-alalla tapahtui.

Sitten tulikin halu muuttaa Ahvenanmaalle meren ääreen. Kun olin juuri ajatellut asiaa sain samaan aikaan vanhalta huonekaluliikkeen aikaiselta kollegalta kutsun tulla pelastamaan eräs huonekaluliike katastrofilta. Ja sehän sopi minulle. Lähdin sinne myymälänjohtajaksi, taas Tukholmaan, eri työnantajalle kuitenkin. Kaksinkertaistin liikevaihdon yhdeksässä kuukaudessa. Koko ajan hain töitä Ahvenanmaalta, ja kuljin viikottain laivalla töissä sieltä, asuin siis Ahvenanmaalla. Huonekaluliikkeellä oli pieni asunto myymälän yhteydessä ja tein aina reilun viikon töitä ja olin vapaa kolme-neljä päivää. Toimihan se niinkin. Tämä liike lopetettiin vajaa vuosi sen jälkeen kun lopetin. Ottivat myymälänjohtajaksi alkoholisoituneen miehen, joka oli myyjänä liikkeessä minun aikana.. Eihän se toiminut.

Sitten sainkin kylpylänjohtajan sijaisuuden Maarianhaminan kaupungilta ja jäin kokonaan Ahvenanmaalle. Tämän sijaisuuden jälkeen sain toisen sijaisuuden samalla työnantajalla, eli pääsin kylpylänjohtajan pomoksi, eli vapaa-aikatoimen johtajaksi. Siihen kuului nuorisotoimi, kylpylä, urheilupaikat, jalkapalloareena, jäähalli yms. sekä metsästys ja kalastus. Kuuluin myös kaupungin johtoryhmään. Se oli työ josta tykkäsin, mutta se oli vain sijaisuus ja loppui aikanaan. Sen jälkeen sain toimitusjohtajan paikan eräästä K-Extra-kaupasta. Mutta sitten niillä ei ollut enää varaa pitää kallispalkkaista johtajaa, vaan minut sanottiin irti. Ja nyt kauppaa johtaa sen hallitus. Kuljin lautalla töihin, koska kauppa on saaristossa. Se oli aika rankkaa, 12 tunnin työpäiviä, joskus seitsemän päivää viikossa. Nostin liikevaihtoa sielläkin aika huomattavasti. Mutta saaristokaupathan voivat huonosti tänä päivänä, eikä niillä ikävä kyllä ole tulevaisuutta.

Nyt olen siis työtön ja kirjoittelen aikani kuluksi.

Olen liian vanha, ei kukaan enää ota töihin lähes kuusikymppistä, vaikka työvuosia on jäljellä vaikka kuinka paljon. Ja intoa ja työ- ym. kokemusta vaikka muille jakaa. Minulle on sanottu suoraan että olen liian vanha, tai ollut liian paljon johtavissa tehtävissä, joten tavallisia toimistohommiakaan en saa! Vaikka haluaisinkin. Ei se johtajana oleminen ole niin herkkua!

Tässäpä työelämänkertani lyhykäisyydessään. Olisi paljon muutakin kertomista, mutta ehkä laitan ne jonkinlaiseksi kirjaksi itseäni ja sukulaisiani varten.

Näytteleminen ja matkustaminen olisi kivaa. Makustaminen kyllä rajoittuu, kun työttömällä ei ole paljon varaa matkustella. Näytelmäpiiriin minua on pyydetty tänne, mutta en tiedä vielä menenkö mukaan. Ruotsi kyllä sujuu yhtä hyvin kuin suomikin nykyään. Ja olenhan politiikassa mukana täällä ja on minulla luottamustehtäviäkin kuntani rakennuslautakunnassa ja ympäristökomiteassa, sekä maakuntahallituksen omistamien yritysten hallituksissa.

Opiskellessani kansainvälistä viestintää Porvoossa pääsin työharjoitteluun Magnusborgin studioon. Se oli siihen aikaan yksi Suomen arvostetuimmista. Minä sain tehtäväkseni kääntää englanniksi erään YLE:n ja tämän studion tv-ohjelman. Ja se saikin sitten palkintoja ulkomaillakin. Mediascape oli tuotoksen nimi, puoliksi animaatio, puoliksi näytelty ja haastatteluja, Ruandan tilanteesta ja muusta ajankohtaisesta. Luulin ettei nimeäni laiteta siihen, kun olin vain työharjoittelija, mutta vuosia myöhemmin, kun sain videon käsiini huomasin että nimeni oli todella isoilla kirjaimilla lopputeksteissä, isommilla kuin muiden! Olipa jännä juttu sekin!

Minä 18.9.2010