Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

13. lokakuuta 2012

Kaunis syyspäivä taas - puutarhan putsaamista

Tässä on omenapuuklapia, palavat
kuumasti kunhan ensin kuivuvat
Tänään oli taas todella hieno pihallaolopäivä. Oli puolipilvistä, enimmäkseen aurinkoista ja kirkasta.

On kyllä jännä juttu, että nyt muutaman viikon ajan on viikonloppuisin ollut kaunis sää, ja viikolla on satanut. Sehän on sopinut minulle täydellisesti!

Kesäkin meni niin, että öisin satoi ja päivisin oli aika nättiä. Täällä ei ole ollut niin kostea kesä kuin mantereella.

"Traktori" on melkein risujen peitossa.
Tässä ovat risut mitkä jäivät kaadetusta
koivusta
Tänään keräsin risut omenapuutarhasta. Poika kaatoi koivun ja omenapuun pari viikkoa sitten, ja teki ne pölkyiksi, ja osan klapeiksikin.

Minä halkaisin loput pölkyt klapeiksi tänään, ja keräsin puista kertyneet risut ja vein ne nuotiopaikalle. Joku päivä poltamme syysnuotion.

Risut menossa nuotiopaikalle
Jokainen kaunis syyspäivä pitää käyttää hyväkseen kun näitä pihahommia täällä riittää, eikä niitä viitsi tehdä sateessa.

Pihalla on kiva olla kun on sopivan lämmintä ja kirkasta sekä kuivaa. Maa on kyllä aika kostea, mutta siihen ovat saappaat hyvä lääke!
Tyhjä kärry on tosi pieni!
Tässä näkyy meidän talokin.

Poika laittoi uuden vetopuomin
"traktoriin", aikaisempi oli peltiä ja
meni poikki. Uusi puomi on myös
pitempi.



16. marraskuuta 2011

Sireeni on hiirenkorvalla! Tähän aikaan vuodesta!

Illalla kävin koirien kanssa ulkona, ja otsalampun kanssa siinä sitten katselin taivasta ja pensaita ja puita. Huomasin että pihasireenimme on alkanut tekemään uusia silmuja!

Kuu oli melko alhaalla, ja keltainen kuin voi! Ruohikko kimalteli kuin kauneimmat timantit, ja huomasin että taitaapa olla pakkasen puolella ensi kertaa moneen viikkoon! Yhtenä aamuna oli kuuraa naapurin pellolla muutama viikko sitten, sen jälkeen on ollut epätavallisen lämmintä.

Oli kaunista!

Kai se talvi nyt sitten tulee. Onkin ollut tosi lämmintä  mutta nyt taitavat sireenin silmut paleltua.




Pitäisi kai ottaa kuvia päivällä, tulisi selkeämpiä. Mutta silmut ovat ehkä paleltuneita jo huomenna. Omenapuissakin oli jo silmuja.

14. elokuuta 2011

Kesää vielä jäljellä

Tässä kesän kukkasatoa pihamaaltamme.

Nyt on ollut tosi ihana päivä, tai koko viikonloppu, aurinkoa ja hieman tuultakin. Kesä on vielä täällä, joskin parina yönä viime viikolla oli selvästikin syksyn raikasta. Yöt ovat taas olleet lämpimiä, nytkin parikymmentä astetta vaikka on yli puolen yön.
Kuvassa klematis,
 joka kasvaa pihassamme
olevaan kärrynpyörään
kiinnittyneenä

Huomenna lähden sitten reissuun, ensin laivalla Helsinkiin, sitten koko tiistai siellä, sitten keskiviikko aamuna Roomaan.

Kaksi siskoakin lähtee mukaan, en olisi lähtenytkään yksin, on aina mukavampi kun on seuraa, ja siskot ovat seuraa parhaasta päästä! Yhden siskon mieskin tulee mukaan, on hänellä tekemistä meidän pälättävien siskosten kanssa. Emme varmaan paljon eroa italialaisista, muuten kuin kielellisesti.



Kuva on otettu 30.7.2011
Tässä kultapallo aloittaa kukintaansa.

Tämä kuva on otettu 12.8.2011.
Klematis ja kultapallo kukkivat.








Tulossa hyvä omenasato.

1. kesäkuuta 2011

Kaunis kesäkuu on täällä - the lovely June is here!


Apple trees are blooming so beautifully, the Lilacs and the Lily of the Valleys as well.

Omenapuut kukkivat kauniisti, samoin kuin sireenit ja kielot!
 
 
Pihallamme kasvaa saarnipuita, jotka ovat kuulemma kaikkein vaateliaimpia jaloja lehtipuita. Meillä ne ovat tosi suuria! Kamalasti tulee lehtiroskaa. Puun lehdet tulevat aika myöhään,  alla olevassa kuvassa omenapuun takana näkyy saarni, ja puu on aika paljas vielä!

You can see an European Ash behind the apple trees in the picture below. The leaves come very late, as you can see, there are not many leaves yet.


I think I'll get grazy with Blogspot, it is very difficult to arrange the pics as I want to!

Tulen kyllä hulluksi tämän Blogspotin kanssa, on tosi vaikeaa järjestää kuvat kuten haluan!