 |
| Ihmiset mahdollisimman kaukana toisistaan bussipysäkillä. |
 |
Tuolla tien toisella puolella kettu tuijotteli
meitä pysäkillä olijoita lumipenkalta.
Kuva on kuitenkin kesäkuussa otettu.
|
No, opinhan minä siitä kerrasta ettei tarvitse olettaa, että saan vastauksen.
On kyllä joitakin, jotka sanovat huomenta ja jopa juttelevat, tai siis ainakin yksi nainen aina tervehtii ja juttelee, kun odottelemme bussia. Hän tulee bussilla joka toinen viikko, ovat kuulemma töissä sopineet, että vuoroviikoin aloittavat aikaisemmin, että saavat myös lopettaa aikaisemmin. Muut pysäkillä olevat 3-5 ihmistä seisovat selin, kuka mihinkin ilmansuuntaan kääntyneenä, parin kolmen metrin päässä toisistaan.
Eräs nainen, joka asuu viereisessä rapussa, kulkee bussilla Helsingissä, ja muutaman kerran on tultu ulos viereisistä rapuista yhtä aikaa. Tämä nainen ei ole näkevinäänkään minua, ja minä kuljen toista reittiä bussipysäkille kuin hän. Tykkään kulkea pienen metsäpläntin/puiston kautta, ja nainen kulkee isomman kadun viertä sinne.
Olemme kuitenkin yhtä aikaa pysäkillä, jos satumme lähtemään yhtä aikaa. Useimmiten hän lähtee kyllä aikaisemmin.
Toukokuussa bussiin tuli noin nelikymmenvuotias nainen minun pysäkkiäni seuraavalta pysäkiltä. Hän istahti viereeni, kun ei ollut muita paikkoja ja alkoi juttelemaan. Minähän siinä yllättyneenä aloin myös juttelemaan. Matka sujuikin rattoisasti Oopperatalolle asti, missä hän jäi pois.
Seuraavana aamuna, ja seuraavana ja seuraavana, kolmen viikon ajan, hän istahti viereeni, vaikka bussi ei ollutkaan täynnä, ja alkoi juttelemaan kanssani.
Nainen kertoi käyvänsä Helsingissä työharjoittelussa, hän kun on opiskellut erikoissairaanhoitajaksi kirurgiselle puolelle. Myöhemmin paljastui myös, että hän on ruotsinkielinen ja asuu Koskenkylässä. Hän ajoi aina sieltä Porvooseen, jätti autonsa äitinsä pihalle Kevätkummussa ja tuli bussiin. Puhuimme välillä ruotsia ja välillä suomea, välillä sekaisinkin.
Me juttelimme ummet ja lammet tämän kolmen viikon aikana, jonka hän kulki Helsingissä työharjoittelussa.
Naisen viimeisenä työharjoitteluaamuna toivotimme toisillemme hyvää kesää ja elämää ja kiitimme toisiamme matkaseurasta, kerroimme että oli ollut kiva jutella ja sanoimme hyvästit.
Sen jälkeen onkin ollut hiljaista bussirintamalla.
Porvoon linja-autoasemalta tuli aika isokokoinen nainen kyytiin, ja istui minun viereeni (etummaiselle penkille). Olihan siinä hiukan ahdasta, kun minäkään en mitenkään minikokoinen ole - ainakaan itä-länsisuunnassa.
Kun oltiin noin puolessa välissä matkaa, Sipoonlahdella, nainen siinä vieressä nosti perskankkuaan...
...ja aivan helevetinmoinen paskanhaju leijaili ympärilleni. Siis se akka pieraisi!
Se oli aivan karmea haju!
Minä kiireesti siinä pään yläpuolella olevaa tuuletusvempainta avaamaan, mutta eihän se ollutkaan päällä, niin kuin yleensä kuumalla on, jolloin se puhaltaa kylmää. Aamulla ei ollut kuuma niin bussikuski ei kai ollut laittanut koko vempainta päälle enkä saanut puhallusta päälle ollenkaan.
Paskanhaju jäi siis leijailemaan ympärilleni. Isäni olisi sanonut, että olipa keltanen haju!
Minun olikin sitten pakko kääntää pää ja nojata ikkunaan, nenä siinä kiinni, ja laitoin vielä takin kauluksen suodattimeksi nenän ja suun eteen. Eihän se haju siitä mihinkään kadonnut, helpotti ehkä hiukkasen.
Oli se kyllä karsea haju, tuntui että paskanhaju leijaili minun ympärilläni vielä töissäkin, niin kuin olisi tarttunut vaatteisiin. Uhhuhh... Hyi olkoon!
Pari kolme viikkoa sitten sattui toinenkin aika eriskummallinen juttu bussissa.
Olin käynyt Ruoholahden metroasemalla olevassa pikkukaupassa ostamassa vessapaperia. Kun sitten menin bussiin, ja aloin kaivelemaan jotain repustani, laitoin vessapaperipaketin viereiselle istuimelle. En halunnut laittaa sitä penkin alle ennen reppua, kun ajattelin, että se voi unohtua sinne. Ajattelin laittaa paketin repun seuraksi kun olisin laittanut repun ensin sinne, että paketti olisi ensimmäisenä esillä kun otan tavarat mukaani.
No, minähän unohdin sen paketin siihen penkille, ja aloin torkkumaan! Väsytti ihan vietävästi, eli melkein nukuin kun bussi tuli Viikkiin. Sieltä nousi bussiin nainen, ja halusi etupenkille istumaan, siis minun viereeni, vaikka bussissa ei ollut montakaan ihmistä.
Heräsin torkuista hätkähtäen, kun jotain osui minuun. Nainen oli heittänyt vessapaperipaketin minun naamalleni!
Minä siinä pöllämystyneenä pyysin hirveästi anteeksi unohdustani, muttei se nainen reagoinut millään tavalla, hän ei sanonut sanaakaan, istui vain tuiman näköisenä siinä vieressäni Porvoon torille asti. Hän oli isokokoinen nainen, ei lihava, mutta roteva ja pitkä, enhän minä uskaltanut alkaa valittamaan siitä naamaheitosta, kun nainen vaikutti niin aggressiiviselta! En olisi päässyt karkuunkaan sieltä ikkunan puolelta!
En ymärrä, miksi se nainen ei voinut pyytää kohteliaasti, että siirtäisitkö paketin pois penkiltä, että pääsen istumaan? Ei vain voinut tehdä niin, vaan piti heittää se paketti päin näköä! Hän oli varmaan jo valmiiksi pahalla päällä. Tottakai minua harmitti hirveästi, että olin unohtanut paketin siihen penkille, ihan kuin olisin halunnut varata koko penkin. Mutten minä sitä siksi tehnyt, vaan yksinkertaisesti unohdin.
Kaikenlaisia ihmisiä niitä on olemassakin, ei voi kuin hämmästellä!
Eräänä aamuna maaliskuussa menin bussiin, oli todella kova pakkanen. Istuin siinä aikani, ja minua alkoi palelemaan tosi kovasti. Jalkojeni vieressä oleva puhallin puhalsi vain kylmää. Pyysin kuljettajaa laittamaan lämmön suuremmalle, mutta hän vastasi, ettei lämmitys toimi. Oli kuulemma lopettanut toimimasta jo eilen, eikä ollut saanut toista bussia linjalle. Siinä sitten hytistiin tunnin verran kylmän kourissa. Olis se pitkän tuntoinen matka! Jalat olivat ihan kontassa kun astuin bussista Kampissa.
Eräällä kerralla Helsingistä tultaessa, pari viikkoa sitten, bussissa oli tosi kuuma, yli 32 astetta. Ihmiset hikoilivat ja pyysivät kuskia laittamaan ilmastoinnin päälle. Kuski vastasi, ettei se toimi, että hän on joutunut ajamaan bussia vielä kuumemmassakin lämpötilassa viime päivät. Hän pyysi asiakkaita reklamoimaan bussiyhtiölle. Sanoi työolojensa olevan aika kurjat, kun on niin kuumaa.
Eihän se mitenkään terveellistä voi ollakaan istua tuntikausia kuumassa bussissa, ja yrittää sitten olla vielä skarppina liikenteessä, siinähän varantuvat sekä matkustajat että kuljettaja. Ei hänen työympäristönsä varmaankaan ollut ihan sääntöjen mukainen.
Näissä Porvoon Liikenteen busseissa on vaikka minkälaisia vikoja, ne ovat vanhoja ja raihnaisia autoja. Kuljettajan on usein vaikea saada vaihteita päälle, ja pois päältä, jatkuvasti joku valo syttyy ja piippaa ja hälyttää - viimeksi tänään. Eräänä päivänä ilmastointilaite ulvoi katon rajassa suoraan korvaani niin, että tuntui että varmaan tulen kuuroksi.
Kerran, kun menin bussilla Ölstensiin hakemaan autoani autokorjaamolta töiden jälkeen, bussi ajoi todella hiljaa, kun ei saanut suurempia vaihteita päälle. Meinasin myöhästyä auton hakemisesta, soitin korjaamolle, ja siellä luvattiin odottaa tuloani ennen kuin sulkevat. Niin tapahtuikin, ja sain autoni.
Porvoon Liikenteellä on ollut kaksi naiskuskia tällä linjalla. Toinen sanoo kaikille hyvää päivän jatkoa, kun matkustaja poistuu autosta. Suurin piirtein kaikki kiittävät ja toivottavat samaa. Jotenkin jännää, että tämä nainen jaksaa toivotella, hän on vanhempi naishenkilö, yli viisikymmentä mielestäni, ehkä lähempänä minun ikääni. Se tuntuu kyllä mukavalta, ja minäkin toivotan hänelle aina mukavaa työpäivää.
Toinen naiskuski on todella tuhdissa kunnossa, ja hän puhuu koko ajan puhelimessa kun hän ajaa. Ei hänellä ole hands free-juttuja, vaan hän puhuu bussin luuriin, joka näyttää ihan tavalliselta puhelinluurilta kiemurajohtoineen. Turvallisuuskysymys... hmmm... olen miettinyt sitä. Tämä nainen jarruttaa joskus niin, että meinaa lentää penkiltä.
Tällä naisella on aina viimosen päälle hienot kynnet, varmaan rakennekynnet. Muuten hän ei ole mitenkään hienosti tai edes kovin siististi puettu, hänelle kun ei sovi Porvoon Liikenteen univormu ruumiinrakenteensa vuoksi ja hiuksetkin ovat aina aika likaisen näköiset. Mutta tällä naisella on kauniit kädet ja kynnet.
Eräänä päivänä tulin Kampista taas kerran bussiin, ja tämä nainen oli kuskina. Hän oli taas vaihtanut kynsien kuviota ja väriä ja oli niissä kimallustakin. Sanoin hänelle, että onpa sinulla tosi hienot kynnet. Nainen näytti ilostuvan tosi kovasti siitä asiasta ja kiitti iloisena. Sitten hän juttelikin minulle matkan aikana, istun aina etupenkillä kuskin takana, jos vain on tilaa. Mutta kyllä ne kynnet olivatkin hienot, niin kuin aina.
Bussissa on siis tunnelmaa joskus, eikä aina niin kivaa, joskus haisee, joskus saa vessapaperipaketin naamalleen, joskus palelee ja joskus melkein paistuu.
Yleensä kaikki menee kuitenkin hyvin ja kuskit ovat ystävällisiä, vaikka jotkut eivät osaakaan kunnolla suomea eikä ruotsia. Pari kuskeista on virolaisia, ja toinen heistä ei osaa paljon ollenkaan suomea. Mutta onhan tässä pärjätty.
Videolla ekopyörä kuvattuna bussin ikkunasta.
Ja tässä linjurimusiikkia!
Mukavaa viikonloppua kaikille!
