Teatteria, kuntoilua, töitä, torkkumista, kuorsausta ja lasten juttuja . . .

Noniin, nyt on taas kokonainen työviikko takana! Olen ahkeroinut töissä sekä kuntoillut.

Hellettä on piisannut, joskin ihanan raikkaita aamujakin. On ollut suorastaan nautinto käydä lenkillä ihanaisen Pimun kanssa kello kuusi aamulla ennen töihin lähtöä. Emme koskaan tee aamuisin kovin pitkää lenkkiä, kun pitäisi nousta niin aikaisin. Mutta puoli tuntia riittää, illalla tehdään sitten pitempi lenkki.

Tällaisia ihania polkuja löytyy ihan parinsadan metrin
päässä talosta missä asun. Pimun kanssa on kiva tehdä
löytöretkiä. Polkuja risteilee joka paikassa. Täältä pääsee
pitkällekin lenkille (5-40 km) suoraan näitä polkuja pitkin
metsään. Humlan hiihtoladut ovat kesällä kuntopolkuja.

Olemme lenkkeilleet ahkerasti viimeiset viikot. On tullut joka päivä 10000-14000 askelta, mikä on aika hyvin. Poikani lähetti minulle linkin askelmittariin jokunen viikko sitten, ja latasin sen kännykkääni. Nyt on helppo laskea miten on liikkunut. Se on android-kännylle tarkoitettu Accupedo.

Askelen pituutta en ole säätänyt, mutta askeleet se laskee oikein (olen testannut laskemalla itse askeleet ja verrannut Accupedon lukemaan muutamana päivänä), kilometrejä se näyttää hiukan liikaa. En ole viitsinyt säätää vielä. Mutta ei sillä väliä, on minulla Sports Tracker päällä samaan aikaan pidemmillä lenkeillä, ja joskus muulloinkin. Se mittaa gps:llä joka on myös asennettuna puhelimeeni.

On jotenkin hauskaa tuollainen tilastojen seuraaminen. Ja saan lenkit myös tallennetuksi Sports Trackeriin, joskaan en tallenna läheskään aina. Mutta joskus kuitenkin, varsinkin silloin, kun en ole ihan varma missä olen vaellellut. Joskus olen laittanut Sports Trackerin päälle, kun en ole oikein ollut varma missä olen! Jälkeen päin voin katsoa missä olin. En siis ole eksynyt, mutten vain ole ollut varma missä olen.

Illalla mennään ystävättären kanssa katsomaan Porvoon Teatterin esittämää Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Se esitetään kesäteatterissa Kokonniemessä, varmaan kivaa. Jos nimittäin saamme liput, ennakkovarausta ei voinut tehdä, ja esitys on ollut suosittu.

Siinä esiintyy mm. Marko Putkonen, hän on Hortto Kaalon laulaja, ja oopperalaulaja. Hortto Kaalon 40-vuotisjuhlakonsertti on osa tätä esitystä, jota menemme katsomaan.

Olin perustamassa Porvoon teatteria 1996 tai -97, ja olin ensimmäisen näytelmän pääosassa Matami Söderströminä. Roolissa oli kaksoismiehitys (-naisitus). Jouduin kuitenkin keskeyttämään harjoittelun ennen ensi-iltaa, koska sain työpaikan, jossa aloitin työt kello 11 ja lopetin illalla kello 20. En enää ehtinyt harjoituksiin. Onneksi oli tuplamiehitys, joten en aiheuttanut ongelmia esityksen suhteen.

Harmitti kyllä tosi kovasti! Marko Putkonen oli minun vastanäyttelijäni, hän oli matami Söderströmin mies, joka seilasi maailman merillä, soitteli balalaikkaansa ja lauleli. Kun seisoin Putkosta vasten näytelmässä, olin häntä vain rintaan tai olkapäähän, on se niin iso mies! Näytelmän ohjaaja oli Tuovi Putkonen, Markon vaimo, hän on edelleenkin Porvoon teatterissa.

Matami itse oli majatalon pitäjä ja Porvoosen oli tulossa Venäjän keisari valtiopäiville vuonna 1809. Näytelmän taustana olivat siis oikeat historialliset tapahtumat. Maija-Liisa Dieckmann teki käsikirjoituksen tähän näytelmään.

Bussissa eilen, perjantaina, kun tulin töistä kotiin, kuulin lasten keskustelua.

Bussiin tuli iso perhe Kampista, sieltä mistä minäkin aina nousen kyytiin.

Perheessä oli neljä lasta, kolme tyttöä ja yksi poika, kaikki näyttivät alle kouluikäisiltä, tai vanhin tyttö oli ehkä ekaluokkalainen, näytti pieneltä kuitenkin. Joku saattoi olla kaksosparikin. Poika oli se nuorin, ehkä jotain neljä vuotta.

Ajettiin Porvooseen tullessa hautausmaan ohi, niin kuin aina. Lapset keskustelevat bussissa keskenään lasten tapaan kovalla äänellä, ja välillä vanhemmilleenkin. Isälle he puhuivat ruotsia ja äidille suomea. Nämä jutut tulivat suomeksi:

Tyttö 1: Hautausmaalla pidetään hautajaisia

Tyttö 2: Hautausmaalla on kuolleita.

Tyttö 3: Pikkupoikakin siellä on minä tiedän. Miksikähän se pikkupoika kuoli?

Poika (pienin kaikista): Kalakin kuolee yhdellä ehdolla; jos se ei saa henkeä vedessä. 

Tämä pikkupojan keskusteluun liittyminen kuulosti todella hauskalta. Hän ihan kuin halusi näyttää sillä, että kyllä hänkin tietää jotain kuolemasta. Tuskin hän tietää asian koko merkitystä kuitenkaan. Hyvä niin.

Tämä näytti silti olevan vakava asia tytöille, he keskustelivat siitä vanhempien kanssa jonkin aikaa, ja vanhemmat, enimmäkseen äiti, yritti selittää parhaalla mahdollisella tavalla asiaa, joka näytti askarruttavan lapsia kovastikin.

Perhe vaikutti oikein onnelliselta ja toimivalta, siitä tuli hyvä mieli. Oli ihanaa kuunnella lasten juttuja koko bussimatkan ajan. 

Tai no... en kuullut ihan koko matkaa. . . 

Nukahdin nimittäin ehkä vartiksi tai vähän alle - tai torkahdin, miten vain - kun tulimme moottoritielle. Se on harvinaista, en yleensä osaa nukkua missään liikkuvassa välineessä, en edes junassa yöllä, tai laivassa. 

Heräsin hätkähtäen vähän Kilpilahden risteyksen jälkeen. Leuka oli alhaalla, ja suu niin selällään että lokki olisi mahtunut tekemään pesän sinne! 

Toivottavasti en kuorsannut siinä etupenkillä istuessani! Noloa jo se että leuka oli valahtanut ihan alas! Hui kauhia! Olen joskus  itsekseni naureskellut eräälle naiselle, hänkin käy töissä Helsingissä bussilla. Hän kuorsaa joka kerta kotimatkalla todella äänekkäästi koko matkan, aloittaa melkein heti kun bussi nytkähtää liikkeelle ja lopettaa vähän ennen omaa pysäkkiään. Nyt hän on ilmeisesti lomalla. En kyllä naureskele enää!

Töissäkin on tullut urakoiduksi, jos kuntopoluillakin. Olen tällä viikolla tehnyt yli kaksisataa tuomiota, ja muutama kymmenen haasteen peruutusta, siitäkin tehdään nimittäin virallinen päätös.

Olen päässyt jo juttuun sisään hyvin, joten tuo tuomioiden tekeminenkään ei tunnu enää hankalalta, joskin joskus aika ikävältä, kun näkee, että vastaajana on esim joku vanhus, joka ei välttämättä ymmärrä asiaa.

Tuomioita

Onneksi haastemies harkitsee, onko joku vanhus kykenevä ymmärtämään haasteen sisällön. Jos on ilmiselvää että vanhus on esim. dementoitunut, siitä kerrotaan perintätoimistolle eikä haastetta ilmoiteta tiedoksi annetuksi. Tarkistetaan myös onko vanhuksella edunvalvojaa. Joskus sellaista ehdotetaankin, olen kuullut. Joskus perintätoimisto pyytää meitä hankkimaan vanhukselle edunvalvojan, mutta se ei ole meidän työtä, vaan perintätoimiston pitää hoitaa se asia, jos haluaa rahansa.

Joskus säälittää myös ne ihmiset, jotka ovat joutuneet pikavippien kierteeseen, ja sitten joutuvat maksamaan suolaisen hinnan perinnästä ja oikeudenkäyntikuluista. Yleensä nämä pikavippikierteeseen joutuneet ovat 80- ja 90-luvulla syntyneitä. Kyse on aina aika pienistä summista, usein vain kympeistä ja korkeintaan satasista. Mutta korot ovat tosi korkeat.

Kun yksipuolinen tuomio on annettu, asia menee myös Asiakastietoon ja ihmiselle tulee luottotietomerkintä. Nuorelle se ei ole ollenkaan hyvä juttu, kun hakee lainaa omaa kotia tai opintoja yms. varten myöhemmin. Merkintähän pysyy muutaman vuoden.

Usein tämä vippien ottaminen on tapahtunut illalla tai yöllä, kun tarvitsee lisää rahaa juomiin, kun ollaan juhlimassa - eikä harkintakyky ole parhaimmillaan. Tämä ei tietenkään näy haasteista, mutta pikavipit syntyvät aika usein iltaisin tai öisin. Onneksi niiden antamista on nykyään rajoitettu juuri siihen aikaan, ja koroillekin on määrätty maksimirajat.

Moni pikavippitoimisto meneekin nurin tai lopettaa toimintansa sen takia. Nyt ne ovat alkaneet aggressiivisemman perinnän, koska jotkut joutuvat lopettamaan, ja  ne haluavat nyt ulkona olevat rahansa korkojen kera mahdollisimman nopeasti takaisin. Perintäjutut siis lisääntyvät hetkellisesti, sitten ne varmaan laantuvat, koska kaikki toimijat eivät enää voi jatkaa, koska koroille ja määrille on säädetty rajat. Moni toimisto ei enää pärjää sen takia. Hyvä niin!

Perintätoimistoilla on aika kova rahastusmeininki, varsinkin muutamilla, jotka mielestäni ovat kyseenalaisia toimijoita. Joudumme joskus huomauttamaan, jos menee överiksi. Täällä on myös virolaisia toimistoja, ja mistä lie muualta, en tiedä edes kaikkia, ja perintä on aika aggressiivista ja velallisen maksettavaksi tulevat kulut on maksimoitu. Moni suomalainenkin toimisto on siirtynyt Viroon erinäisten sääntöjen vuoksi.

Olemme oikeuden puolella, joten sääntöjä pitää noudattaa. Jotkut perintätoimistot ovat siinä sääntöjen ylittämisen rajamailla lähes koko ajan. Enkä puhu ainoastaan ulkomaalaisista toimistoista, kyllä suomalaisetkin osaavat. Ulkomaalaisilla toimistoilla on useimmiten sivuliike täällä, jonka kautta ne toimivat.

Osasuorituksia kohdistetaan esim. perintätoimiston kuluihin, vaikka ne pitää kohdistaa ensisijaisesti velkapääomaan ja sen korkoihin ja toissijaisesti kuluihin. Näistä pitää huomauttaa viikottain, joskus jopa useita kertoja viikossa. Pitää olla tarkkana niiden kanssa.

Jotkut toimistot perivät kulujakin lain salliman ylärajaan asti, vaikka tuntuisi, ettei niin suuria kuluja ole todellisuudessa. Mutta kun laki sallii, niin ei voi kieltääkään.

Jotkut perintätoimistot yrittävät rahastaa silläkin, että lähettävät samalle ihmiselle useita haasteita eri velkojilta. Joudumme silloin tällöin kehottamaan niitä yhdistämään haasteet, ettei velalliselle tulisi niin paljon kuluja.

Joka haasteesta tulee nimittäin oikeudenkäyntikulu, ja jos yhdistää haasteet, se tulee vain yhden kerran. Jos on kolme tai useampi velkoja, perintätoimisto saa siitä korotetun maksun. Se ei kuitenkaan ole läheskään niin suuri summa kuin jos jokaisesta perittäisiin erillinen oikeudenkäyntimaksu.

Jos samalle päivälle tai peräkkäisille päiville on tullut haastehakemus samalle velalliselle samalta perintätoimistolta, kehotan heitä yhdistämään haasteet. Moni on aika epäystävällinen kun niille soittaa ja vaatii perumaan haasteet ja yhdistämään ne uudessa haasteessa. Emme silti anna periksi, ja joskus joutuu sanomaan, että haastehakemus hylätään, jos ei muutosta tehdä. On se älytöntä rahastusta!

Pimu mustikoiden ja ahomansikoiden seassa lähellä koirapuistoa.

Hurja bussireissu. . .

Taas on eletty jännittäviä hetkiä bussissa! Tänään ei kuitenkaan haissut mikään muu kuin diisseli eikä vessapaperipaketitkaan lennelleet naamalle.

Olen Ruoholahdessa töissä ja kävelen sieltä aina metroasemalle ja menen metrolla Kamppiin. Sieltä sitten bussilla Porvooseen. Bussi pysähtyy Porvoon linja-autoasemalla ja jatkaa matkaa Kevätkumpuun missä asun. Minun pysäkkini jälkeen on vielä kaksi pysäkkiä, mihin bussi menee.

Tänään meillä olikin sitten vauhdikas bussikuski! Eka kertaa elämässä pelotti bussissa!

Porvoon Liikenteen kuski jarrutteli tosi reippaasti kaikkiin punaisiin valoihin, ja kaasutteli tosi vauhdikkaasti kun vihreät syttyivät. Kuski oli myös vähällä ajaa yhden henkilöauton perään, ja jarrutti niin että ihmisten kassit putoilivat bussin lattialle. 

Oli se hirveää menoa, suorastaan törkeää. Koko matka meni samoissa jarruttelun ja kaasuttelun merkeissä. Näytti että vaihdekeppi menisi poikki kun mies vaihtoi milloin pienemmälle, milloin suuremmalle vaihteelle lähes väkisin, vaihteet vain kirskuivat ja valittivat.

Vähitellen tultiin Porvooseen, ja ainakin minulla oli väliin kylmä ja välillä kuuma hiki, kun kuski ei meinannut rauhoittua ollenkaan. Hän pysähtyi pysäkeille töksähdellen, ja avasi ovetkin paljon ennen kuin bussi pysähtyi.

Vähitellen kaikki jäivät pois kyydistä ja minä olin viimeisenä bussissa, taisikin olla ensimmäinen kerta, kun olin viimeinen bussista ulos astuva.  Kuski pysäytti bussin niin kuin olisi seinään ajanut kun minun pysäkkini oli kohdalla.

Kun olin jäänyt pois bussista, kuski teki u-käännöksen vaihteet kirskuen. Hän ei  ilmeisesti halunnut ajaa määränpäähän muutaman minuutin matkaa, koska kyydissäkään  ei ollut  enää ketään. Varmaan hänen työpäiväsä loppui siihen, ja hän säästi sillä sitten viisi minuuttia.

Sain u-käännöksen videollekin, en kuitenkaan sitä pahinta, eli alkua, jolloin ne vaihteet kirskuivat kuin henkensä hädässä kun kuski yritti vaihtaa liian nopeasti, että pääsee pois muiden autojen alta.

Hullu mies!

Bussikyytiä ja paskanhajua...

Olen monena aamuna miettinyt, miksi ihmiset kääntyvät selin aamulla bussipysäkillä. On kuin he pelkäisivät katsoa toista ihmistä ja miettisivät että jos katsoo, joutuu pian sanomaan huomenta.

Ihmiset mahdollisimman kaukana toisistaan bussipysäkillä.

Minusta sellainen on todella kummallista. Minusta on kiva sanoa ihmisille iloisesti huomenta, kun saavun pysäkille, mutta kun piti sanoa ihmisten selkäpuolelle! Hiljaiseloa jatkui ja jatkui, mutta sitten, kesän tullen, ihmiset alkoivat lämpenemään!

Tuolla tien toisella puolella kettu tuijotteli

meitä pysäkillä olijoita lumipenkalta. 

Kuva on kuitenkin kesäkuussa otettu. 

Kun menin ensimmäistä kertaa bussilla töihin Helsinkiin joskus maaliskuussa, huomasin, että kettu juoksi tien yli ja jäi tuijottamaan bussipysäkillä olijoita vastapäiselle lumipenkalle. Pysäkillä oli monta ihmistä, ja minä huudahdin "hei, katsokaa, tuolla kettu tuijottelee meitä!" Ihmiset eivät korvaansa eivätkä naamaansa lotkauttaneet, seisoivat vaan edelleen selin, ettei tarvitsisi kommunikoida. Minua nolostutti ihan kamalasti, en ollut siis vielä oppinut suomalaisia pysäkkitapoja. Mutta tämähän olikin ensimmäinen kerta lähes kahteenkymmeneen vuoteen kun menin bussilla.

No, opinhan minä siitä kerrasta ettei tarvitse olettaa, että saan vastauksen.

On kyllä joitakin, jotka sanovat  huomenta ja jopa juttelevat, tai siis ainakin yksi nainen aina tervehtii ja juttelee, kun odottelemme bussia. Hän tulee bussilla joka toinen viikko, ovat kuulemma töissä sopineet, että vuoroviikoin aloittavat aikaisemmin, että saavat myös lopettaa aikaisemmin. Muut pysäkillä olevat 3-5 ihmistä seisovat selin, kuka mihinkin ilmansuuntaan kääntyneenä, parin kolmen metrin päässä toisistaan.

Eräs nainen, joka asuu viereisessä rapussa, kulkee bussilla Helsingissä, ja muutaman kerran on tultu ulos viereisistä rapuista yhtä aikaa. Tämä nainen ei ole näkevinäänkään minua, ja minä kuljen toista reittiä bussipysäkille kuin hän. Tykkään kulkea pienen metsäpläntin/puiston kautta, ja nainen kulkee isomman kadun viertä sinne.

Olemme kuitenkin yhtä aikaa pysäkillä, jos satumme lähtemään yhtä aikaa. Useimmiten hän lähtee kyllä aikaisemmin.

Toukokuussa bussiin tuli noin nelikymmenvuotias nainen minun pysäkkiäni seuraavalta pysäkiltä. Hän istahti viereeni, kun ei ollut muita paikkoja ja alkoi juttelemaan. Minähän siinä yllättyneenä aloin myös juttelemaan. Matka sujuikin rattoisasti Oopperatalolle asti, missä hän jäi pois.

Seuraavana aamuna, ja seuraavana ja seuraavana, kolmen viikon ajan, hän istahti viereeni, vaikka bussi ei ollutkaan täynnä, ja alkoi juttelemaan kanssani.

Nainen kertoi käyvänsä Helsingissä työharjoittelussa, hän kun on opiskellut erikoissairaanhoitajaksi kirurgiselle puolelle. Myöhemmin paljastui myös, että hän on ruotsinkielinen ja asuu Koskenkylässä. Hän ajoi aina sieltä Porvooseen, jätti autonsa äitinsä pihalle Kevätkummussa ja tuli bussiin. Puhuimme välillä ruotsia ja välillä suomea, välillä sekaisinkin.

Me juttelimme ummet ja lammet tämän kolmen viikon aikana, jonka hän kulki Helsingissä työharjoittelussa.

Naisen viimeisenä työharjoitteluaamuna toivotimme toisillemme hyvää kesää ja elämää ja kiitimme toisiamme matkaseurasta, kerroimme että oli ollut kiva jutella ja sanoimme hyvästit.

Sen jälkeen onkin ollut hiljaista bussirintamalla.

 Muttei eilen... 

Olipa se hirveä bussimatka aamulla töihin!

Porvoon linja-autoasemalta tuli aika isokokoinen nainen kyytiin, ja istui minun viereeni (etummaiselle penkille). Olihan siinä hiukan ahdasta, kun minäkään en mitenkään minikokoinen ole - ainakaan itä-länsisuunnassa.

Kun oltiin noin puolessa välissä matkaa, Sipoonlahdella, nainen siinä vieressä nosti perskankkuaan...

...ja aivan helevetinmoinen paskanhaju leijaili ympärilleni. Siis se akka pieraisi!

Se oli aivan karmea haju!

Minä kiireesti siinä pään yläpuolella olevaa tuuletusvempainta avaamaan, mutta eihän se ollutkaan päällä, niin kuin yleensä kuumalla on, jolloin se puhaltaa kylmää. Aamulla ei ollut kuuma niin bussikuski ei kai ollut laittanut koko vempainta päälle enkä saanut puhallusta päälle ollenkaan.

Paskanhaju jäi siis leijailemaan ympärilleni. Isäni olisi sanonut, että olipa keltanen haju!

Minun olikin sitten pakko kääntää pää ja nojata ikkunaan, nenä siinä kiinni, ja laitoin vielä takin kauluksen suodattimeksi nenän ja suun eteen. Eihän se haju siitä mihinkään kadonnut, helpotti ehkä hiukkasen.

Oli se kyllä karsea haju, tuntui että paskanhaju leijaili minun ympärilläni vielä töissäkin, niin kuin olisi tarttunut vaatteisiin. Uhhuhh... Hyi olkoon!

Pari kolme viikkoa sitten sattui toinenkin aika eriskummallinen juttu bussissa. 

Olin käynyt Ruoholahden metroasemalla olevassa pikkukaupassa ostamassa vessapaperia. Kun sitten menin bussiin, ja aloin kaivelemaan jotain repustani, laitoin vessapaperipaketin viereiselle istuimelle. En halunnut laittaa sitä penkin alle ennen reppua, kun ajattelin, että se voi unohtua sinne. Ajattelin laittaa paketin repun seuraksi kun olisin laittanut repun ensin sinne, että paketti olisi ensimmäisenä esillä kun otan tavarat mukaani.

No, minähän unohdin sen paketin siihen penkille, ja aloin torkkumaan! Väsytti ihan vietävästi, eli melkein nukuin kun bussi tuli Viikkiin. Sieltä nousi bussiin nainen, ja halusi etupenkille istumaan, siis minun viereeni, vaikka bussissa ei ollut montakaan ihmistä. 

Heräsin torkuista hätkähtäen, kun jotain osui minuun. Nainen oli heittänyt vessapaperipaketin minun naamalleni!

Minä siinä pöllämystyneenä pyysin hirveästi anteeksi unohdustani, muttei se nainen reagoinut millään tavalla, hän ei sanonut sanaakaan, istui vain tuiman näköisenä siinä vieressäni Porvoon torille asti. Hän oli isokokoinen nainen, ei lihava, mutta roteva ja pitkä, enhän minä uskaltanut alkaa valittamaan siitä naamaheitosta, kun nainen vaikutti niin aggressiiviselta! En olisi päässyt karkuunkaan sieltä ikkunan puolelta!

En ymärrä, miksi se nainen ei voinut pyytää kohteliaasti, että siirtäisitkö paketin pois penkiltä, että pääsen istumaan? Ei vain voinut tehdä niin, vaan piti heittää se paketti päin näköä! Hän oli varmaan jo valmiiksi pahalla päällä. Tottakai minua harmitti hirveästi, että olin unohtanut paketin siihen penkille, ihan kuin olisin halunnut varata koko penkin. Mutten minä sitä siksi tehnyt, vaan yksinkertaisesti unohdin.

Kaikenlaisia ihmisiä niitä on olemassakin, ei voi kuin hämmästellä!

Eräänä aamuna maaliskuussa menin bussiin, oli todella kova pakkanen. Istuin siinä aikani, ja minua alkoi palelemaan tosi kovasti. Jalkojeni vieressä oleva puhallin puhalsi vain kylmää. Pyysin kuljettajaa laittamaan lämmön suuremmalle, mutta hän vastasi, ettei lämmitys toimi. Oli kuulemma lopettanut toimimasta jo eilen, eikä ollut saanut toista bussia linjalle. Siinä sitten hytistiin tunnin verran kylmän kourissa. Olis se pitkän tuntoinen matka! Jalat olivat ihan kontassa kun astuin bussista Kampissa.

Eräällä kerralla Helsingistä tultaessa, pari viikkoa sitten, bussissa oli tosi kuuma, yli 32 astetta. Ihmiset hikoilivat ja pyysivät kuskia laittamaan ilmastoinnin päälle. Kuski vastasi, ettei se toimi, että hän on joutunut ajamaan bussia vielä kuumemmassakin lämpötilassa viime päivät. Hän pyysi asiakkaita reklamoimaan bussiyhtiölle. Sanoi työolojensa olevan aika kurjat, kun on niin kuumaa. 

Eihän se mitenkään terveellistä voi ollakaan istua tuntikausia kuumassa bussissa, ja yrittää sitten olla vielä skarppina liikenteessä, siinähän varantuvat sekä matkustajat että kuljettaja. Ei hänen työympäristönsä varmaankaan ollut ihan sääntöjen mukainen.

Näissä Porvoon Liikenteen busseissa on vaikka minkälaisia vikoja, ne ovat vanhoja ja raihnaisia autoja. Kuljettajan on usein vaikea saada vaihteita päälle, ja pois päältä, jatkuvasti joku valo syttyy ja piippaa ja hälyttää - viimeksi tänään. Eräänä päivänä ilmastointilaite ulvoi katon rajassa suoraan korvaani niin, että tuntui että varmaan tulen kuuroksi.

Kerran, kun menin bussilla Ölstensiin  hakemaan autoani autokorjaamolta töiden jälkeen, bussi ajoi todella hiljaa, kun ei saanut suurempia vaihteita päälle. Meinasin myöhästyä auton hakemisesta, soitin korjaamolle, ja siellä luvattiin odottaa tuloani ennen kuin sulkevat. Niin tapahtuikin, ja sain autoni.

Porvoon Liikenteellä on ollut kaksi naiskuskia tällä linjalla. Toinen sanoo kaikille hyvää päivän jatkoa, kun matkustaja poistuu autosta. Suurin piirtein kaikki kiittävät ja toivottavat samaa. Jotenkin jännää, että tämä nainen jaksaa toivotella, hän on vanhempi naishenkilö, yli viisikymmentä mielestäni, ehkä lähempänä minun ikääni. Se tuntuu kyllä mukavalta, ja minäkin toivotan hänelle aina mukavaa työpäivää.

Toinen naiskuski on todella tuhdissa kunnossa, ja hän puhuu koko ajan puhelimessa kun hän ajaa. Ei hänellä ole hands free-juttuja, vaan hän puhuu bussin luuriin, joka näyttää ihan tavalliselta puhelinluurilta kiemurajohtoineen. Turvallisuuskysymys... hmmm... olen miettinyt sitä. Tämä nainen jarruttaa joskus niin, että meinaa lentää penkiltä.

Tällä naisella on aina viimosen päälle hienot kynnet, varmaan rakennekynnet. Muuten hän ei ole mitenkään hienosti tai edes kovin siististi puettu, hänelle kun ei sovi Porvoon Liikenteen univormu ruumiinrakenteensa vuoksi ja hiuksetkin ovat aina aika likaisen näköiset. Mutta tällä naisella on kauniit kädet ja kynnet.

Eräänä päivänä tulin Kampista taas kerran bussiin, ja tämä nainen oli kuskina. Hän oli taas vaihtanut kynsien kuviota ja väriä ja oli niissä kimallustakin. Sanoin hänelle, että onpa sinulla tosi hienot kynnet. Nainen näytti ilostuvan tosi kovasti siitä asiasta ja kiitti iloisena. Sitten hän juttelikin minulle matkan aikana, istun aina etupenkillä kuskin takana, jos vain on tilaa. Mutta kyllä ne kynnet olivatkin hienot, niin kuin aina. 

Bussissa on siis tunnelmaa joskus, eikä aina niin kivaa, joskus haisee, joskus saa vessapaperipaketin naamalleen, joskus palelee ja joskus melkein paistuu. 

Yleensä kaikki menee kuitenkin hyvin ja kuskit ovat ystävällisiä, vaikka jotkut eivät osaakaan kunnolla suomea eikä ruotsia. Pari kuskeista on virolaisia, ja toinen heistä ei osaa paljon ollenkaan suomea. Mutta onhan tässä pärjätty.

Videolla ekopyörä kuvattuna bussin ikkunasta.


Ja tässä linjurimusiikkia!


Mukavaa viikonloppua kaikille!