Koirapuiston karvakuonot

Pimu vas, Nalle oik.

Vapun aattona kävin kaupungilla ostamassa Alkosta kahden desin Freixenet-kuohuviinipullon, ajattelin törsätä sen illalla, ja törsäsinkin! En voinut ostaa normaalikokoista pulloa, kun en olisi kuitenkaan saanut juoduksi, ja juoma olisi sitten väljähtynyt jääkaapissa.

Tuloksena parhaat yöunet kuukausiin! Nyt tiedän mistä löydän unilääkettä univaikeuksiin, jos niitä tulee.

Mutta minunhan piti kirjoittaa karvakuonoista, joita tapasin, kun ulkoilutin omia pieniä ja suloisia karvakuonojani Maarianhaminan kaupungin koirapuistossa tuolla Alkon reissulla.

Puisto on tien tien varressa hiukan ennen varsinaista kaupungin keskustaa, ja koirat aina innostuvat, kun ajetaan ohi, tietävät mitä siellä puistossa on. Ja tottakai joka kerta käydään sielläkin paluumatkalla. Niin nytkin.

Tässä video: Leikkiä koirapuistossa

Tällä kertaa puistossa olikin oikein lauma koiria, eli kahdeksan kappaletta, minun kaksi koiraani sitten siihen lisäksi. Siinä oli labradorinnoutajaa, saksanpaimenkoiraa, olisko ollut rottiskin, sitten oli springerspanielin ja jonkun muun sekoitus, vain vähän isompi kuin Pimu ja Nalle, lisäksi labbiksen ja jonkun muun sekoitus. Sitten oli pieni "tasku"koira, olisko ollut pitkäkarvainen chihuahua, joku sellainen rusettikoira se kuitenkin oli.

Pimu on aika kova nykimään hihnassa, ihme että nämä
pojan vanhasta koulurepusta tekemäni valjaat ovat
kestäneet jo toista vuotta! Kasariajan värit!  :D

Siellä oli myös isohko sekarotuinen koira, jonka karva oli tosi ihanan punaisenruskea. Se oli hiukan villimpi kuin muut, ja omistaja joutuikin kieltelemään sitä, kun se oli kuitenkin aika suuri. Sen nimi oli Tyson. Sitten se vitivalkoinen tuolla videolla taitaa olla kultainen noutaja, aivan sellaisen näköinen kuitenkin. Mutta ei se tosiaankaan ollut vitivalkoinen, kun se oli leikkinyt toisten kanssa, ja oli itse aina alimmaisena mutelikossa! Siellä oli  hiukan kosteaa.

Pimu pienempänä. Tämä kuva on pankkikorttini kuvana.

Minun karvakuononi ovat mielestäni pieniä, ehkä jotain pystykorvan kokoisia tai hiukan pienempiä, siellä oli vain yksi pienempi koira. Sitäkin omistaja piti sylissään koko ajan, kun varmaan pelkäsi että isot ovat uhka sille. Pimu oli kovasti kiinnostunut siitä pienestä.

Pimun ja Nallen erottaa siitä tuossa videossa, että niillä on valjaat, ja ne ovat muita pienempiä. Ja Nalle vinkuukin, en tiedä miksi.

No, nämä kaikki koirat olivat rauhallisia ja kilttejä - ja leikkisiä.

Edellisellä kerralla puistossa käydessäni siellä oli kolme koiraa. Kaksi niistä samoja kuin tälläkin kerralla.

Nämä kaksi sitten pitivät jöötä Pimulle, nuoremmalle koiralleni, Nallen "vauvalle". Vauva on jo kyllä kaksi vuotta, mutta pidän sitä edelleenkin vauvana! Nalle on 10 v. Pimu pelkäsi ihan kamalasti kun nämä kaksi jättikoiraa kurittivat, toinen oli saksanpaimenkoira ja toinen labbis. Mutta annoimme niiden rauhassa määrätä kuka hallitsee ja on johtaja, eikä kukaan purrut ketään, mutta kyllä ne kurittivat Pimua aika raisun näköisesti.

Pimu ja naapurin heppa

Pimu oli kyllä arkana siellä silloin, ja yritti olla hissukseen ja kulki pitkin aitauksen reunoja. Nallea ne eivät yrittäneetkään kurittaa. Nalle onkin ärhäkkä tyttö, on se voittanut kerran tappelun rottweilerinkin kanssa, niin että rottis lähti vinkuen kotiin kuono verillä.

No, koska johtajuusasiat oli jo selvitetty edellisellä tapaamisella, tällä tapaamisella ei sitten tullutkaan minkäänlaista kuritusta kenellekään koiralle. Kaikki leikkivät iloisesti. Pimu näyttää videolla hiukan ujolta, haluaa mukaan juoksemaan ja telmimään, mutta arkailee, ei silti näytä pelkäävän. No, aika parantaa varmaan sen. Johtuu se ehkä siitäkin, että käymme aika harvoin tuolla puistossa muita koiria tapaamassa.

Pimu (oik) on puoliksi suomenlapinkoira, osittain bordercollie
ja mitä lie muuta. Nallessa on siis bordercollieta ja muita
rotuja, Pimun isä on puhdasrotuinen suomenlapinkoira.

Kumma juttu on se, että kun kotikulmilla tulee koiria vastaan, nämä minun turrit haukkuvat hulluna, kun ovat hihnassa. Mutta puistossa ei ole merkkiäkään samanlaisesta käytöksestä, mikä on tosi kivaa. Johtuu varmaan siitä etteivät ole hihnassa kiinni. Haukkuvat kyllä ennen kuin ollaan sisällä aitauksessa, mutta kun hihna on irti, ovat kuin eri koiria.

Nalle vilvoittelemassa puskassa kesällä 2011

Kriittistä journalismiako?

"Kommunikoi koiran valokuvan kanssa…"

Minä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä tämän kritiikin kirjoittajan kanssa. Eihän tarvitse mitätöidä haastateltavaa, mutta voi kyllä kirjoittaa hiukan kriittisemmin, ei faktana, kuten tässä, koska tutkittua faktaa ei ole.

Aivan kuten Tiina Raevaara kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, olisi Pohjalaisessa jutun kirjoittanut voinut muotoilla noita lauseita hiukan toisin. Tekstistä löytyy linkki Pohjalaisen juttuun.

Joku, joka on menettänyt rakkaan lemmikin, voi mennä tällaiseen lankaan. Jos pientäkin toivoa löytyy, siihen tartutaan, usein kritiikittömästi. Toisen surulla rahastetaan.

Kenellä on rakas lemmikki, tietää miltä sellaisen menettäminen voi/voisi tuntua, vaikka moni, jolla ei ole lemmikkiä, ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Siksi tällaista lemmikin menettänyttä voi ehkä helpostikin käyttää hyväkseen. Vaikka luulen kyllä, että ei näitä lankaan menijöitä silti ole kovin paljon.

Esimerkiksi monelle vanhukselle oma lemmikki on ainoa fyysinen kontakti, ja sen menettämisellä voi olla tuhoisat vaikutukset elämään ja sen laatuun. Ja näitä ihmisiä käytetään joskus härskisti hyväksi.

Kevät keikkuen tulevi - takatalvi tassutellen

Nyt onkin muutamana yönä ollut pakkasta muutama aste, viime yönä jopa -10,2. Eli takatalvi tuli kauniin kevään kimppuun!

Aurinkoista ja kaunista on silti ollut, eikä pikkupakkanen  ole harmittanut. On ollut hyvä kulkea luonnossa seuraten lintujen puuhia ja luonnon heräämistä. Nyt varmaan alkaa joka paikassa olemaan niin paljon vettä, ettei suosimilleni poluille pääse vähään aikaan.

Omenapuussamme ja sen juurella on ollut vilinää, keltasirkut, räkätit ja iso tilhiparvi puhumattakaan talitinteistä on ottanut omenapuun ruokapöydäkseen. Tikkaa ei ole näkynyt eikä kuulunut tämän viikon aikana. Maassa on jäljellä omenoita ja olen ripustanut puuhun kaksi talipallotelinettä ja siemenlaudan. Tirskutus ja siipien räpinä on aikamoinen välillä.

Lähdin koirien kanssa metsäretkelle lauantaina. Ensin kylätietämme pitkin reilut puoli kilometriä ja siitä sitten traktoritietä pitkin metsään.

Poikettuani traktoritielle Pimu alkoi haukkua. Se on epätavallista, ja siksi olinkin hiukan varuillani, josko vaikka joku tulee koiran kanssa vastaan tms. Mutta kun Pimu ei yleensä hauku vastaan tulevia koiria, sen puolen hoitaa Nalle liiankin hyvin. Kävelin hiukan eteenpäin ja Pimu haukkui lisää. Sitten huomasinkin, että metsässä olevalla aukiolla savuaa. Menin lähemmäksi, ja huomasin että siellä on iso nuotio, tai melkein jo loppuun palanut, oikea kokko se oli ollut.

Mietin että missä ihminen joka on sen sytyttänyt, enkä löytänyt ketään. Ilmeisesti Pimulla pelotti se nuotio, ehkä joku primitiivinen vaisto varoitti siitä.

Tämä on kuvattu viisi päivää
aikaisemmin kuin tuo savuava
nuotio edellisissä kuvissa.
Taustalla näkyvät kaatuneet
peuratornit. Nyt siinä oli nuotio.

Katsoin ympärilleni, ja vasta silloin huomasin, että samalla aukiolla olleet kolme kaatunutta peuratornia olivat hävinneet. Ne oli ilmeisesti poltettu nuotiossa. Ei siinä mitään metsäpalovaaraa ollut kuitenkaan. Varmaan metsästysseuran porukka oli raivannut alueen ja polttivat tornien jätteet pois. Naapurimmekin kuuluu tähän metsästysseuraan.

Kun kävelin eteenpäin, tällä traktoritiellä oli todella liukasta, ja jouduinkin siirtymään välillä metsän puolelle. Siellä on paikoin kuivaa ja voi hyvin kävellä.

Vanha peuratorni tämäkin

Tuli kiva tunne, kun kävelin siellä metsän puolella. Huomasin että sammal, puolukan ja mustikan varret tuoksuivat voimakkaasti. Se toi hyvää mieltä, samoin kuin koirien iloinen nuuskiminen.

Tuolla traktoritiellä kulkevat naapurin hevosetkin, ja tietysti Pimu ehti syömään hevonkakkaa, kun innostuin kuvaamaan maisemia, enkä huomannut sen puuhia. Näytti olevan herkullista. Peuranpapanatkin maistuvat oikein hyvin näille karvaturreille.

Rospuuttoaika. Kohta en pääse
kulkemaan tästä Lemlandsledenille.
Pitää tyytyä taas paikallisiin
sorateihin kunnes taas on kuivaa.

No, se on kuulemma vain terveellistä koirille. Meidän Nallen käydessä mahavaivojen takia eläinlääkärillä viime syksynä hän sanoi, että pitää antaa koirien mussuttaa hevonkakkoja yms. mitä löytää, että saa vastustuskykyä. No, ovat ne nyt sitten saaneet mussuttaa hevonkakat ja peuranpapanat!

Tänne rantaan eksyin, kahden kesämökin väliin, kun traktoritie loppui. Luntakin oli jäljellä, metsässä on vain paikoitellen. Talventörröttäjät ovat kauniita.

Metsässä oli tosi vaikeaa liikkua nyt, tai niillä traktoriteillä, mitä käytin. On todella liukasta. Sai kyllä olla kieli keskellä suuta, että pysyi pystyssä, varsinkin kun Pimulla on tapana syöksyillä edes takaisin.

Superliukasta.  Tämän tien päässä istahdin huoahtamaan tukkipinon päälle.

Itse Lemlandsledenille, eli varsinaiselle kuntoilupolulle, en päässytkään, koska siellä oli niin paljon vettä. Tykkään kulkea näillä metsäteillä ja poluilla. Mieluummin niillä kuin kylätiellä edestakaisin. Kuntoakin se vaatii hiukan enemmän, ja tekee oikein hyvää jalkojen lihaksille. Kyllä tämän reissun jälkeen tuntuikin jaloissa. Olin jotain kaksi ja puoli tuntia reissussa. 

Pysähtelin tietenkin kuvaamaan, mutta maastossa kulkeminen tähän vuoden aikaan on hiukan haastavaa. Mutta mukavaa oli! Täällä on niin kaunistakin ja aina löytyy jotain uutta, kuten esim. tuo ranta, missä en ole ennen käynytkään.

Rannassa.

Tämä on varmaankin telkän pönttö, samalla rannalla mistä kaksi edellistä rantakuvaa on otettu.

Oravien ruokapöytä

Tuohon sähköpylvään koloihin orava oli tallettanut käpyjä

Toinen sähköpylväs, miihin orava on varastoinut ruokaa. 

Tässä alue, joka on hakattu melkein kaljuksi.

Kävelin yllä olevan kuvan avohakkuualueen lähelle koirien kanssa, ja huomasin jonkin pensaan, jossa on tumman lilan värisiä isoja, paisuneita silmuja. Laitoin kameran makrolle ja aloin kuvaamaan niitä. Samalla kuulin siipien läpytystä pääni yläpuolella. Ja mitä näinkään! Metso siellä lensi pääni yläpuolella! Oli kai laskeutumassa lähistölle, mutta meidät huomatessaan kääntyikin takaisin. Ja kamera oli just makrolla! Olisin muuten ehtinyt kuvata kun se niin hitaasti kääntyi siinä pään yläpuolella, ja kamerakin oli ihan valmiina. Kiireessä yritin säätää kameran takaisin nurmaalille, mutten ehtinyt, kun oli pojan kamera mukana, eikä se ole niin tuttu.Voi että harmitti!

Vierivä kivi ei sammaloidu. Mutta tämä ei olekaan kivi!

Näitä torneja näkyy joka puolella, tälläkin alueella näin
useamman, kun vain käännyin ympäri eri suuntiin.

Taustalla metsän rajassa rakennuksen takana on tie,
joka menee meidän talommekin ohi.
Peuratorni näkyy keskellä peltoa.

Oravako tämänkin kävyn on joskus jemmannut? Oli tiukassa
enkä irrottanut sitä, kokeilin vain.

Sports Tracker-jälki

Laitoin Sports Trackerin päälle kännykässäni, että näen missä olen kuljeksinut. Kameran kuvat tarkoittavat paikkaa, missä olen ottanut kuvia. Tästä näkee, että olen käynyt kahdella rannalla ja sitten yhden traktoripolun edestakaisin. 

Viimeisimmät kuvat ovat tuolta traktoripolulta, alaoikealla tässä kuvassa. Tämä varsinainen ympyrä on traktoritietä ja metsäpolkuja. Alkuosa on meidän kylätietä, leveämmällä vaaleamman keltaoranssilla merkitty. Kuvasta näkee että on tehty pieniä poikkeamia vähän sinne sun tänne.

Pimu 2 vuotta tänään - Pimu 2 years today, ja vesisade teki lumityöt!

Pimu, 2 vuotta tänään!

Tänään onkin meillä syntymäpäivät! Pimu täyttää kaksi vuotta nyt illalla.

On hassua, että aika on kulunut niin nopeasti! Vastahan Pimu oli ihan pieni ja lutunen koiranpentu, silmätkin niin pienet, ettei niitä kunnolla näkynyt edes. Nyt se on kaunis ja vilkas, täysikasvuinen koira. Vähän villi, mutta teinihän se vielä oikeastaan onkin. Rajoja kokeillaan edelleenkin, vaikka on se melko tottelevainen kuitenkin.

Sitä ilon määrää, kun tulen töistä! On aivan ihanaa tulla kotiin, kun Nalle ja Pimu iloisina odottavat. Eivät ole koskaan pahalla päällä. Onkin aina kiva lähteä heti töistä tultua ulos niiden kanssa, saa itsekin raitista ilmaa. Sitä kaipaakin työpäivän jälkeen.

Eilen illalla alkoi hiljakseen sataa lunta. Myöhemmin se muuttuikin vesisateeksi. Luulin, että joudun tekemään paljon lumitöitä tänään, mutta eihän se niin mennytkään. Lumisade muuttui reippaaksi vesisateeksi yöllä, ja satoikin sitten aamuun asti.

Alla olevassa kuvassa on kuva viime vuoden helmikuulta, kun meillä oli valtava määrä lunta, taisi olla ennätysmäärä, ja toinen kuva onkin sitten tältä päivältä. On hieman eroa lumen määrässä. 

Vasemman puoleisen kuvan (2011) vasemmalla puolella on pojan auto melkein peittynyt lumeen. Seuraavana päivänä ei ollut onneksi töihin lähtöä, joten ei ollut suurempi hätä lumen luonnin takia. Siinä kulahtikin viikonloppu kivasti lunta luodessa. Oikean puoleinen kuva on otettu tänään, 19.2.2012. Aikamoinen lumiero!

Tänä talvena on kolattu piha vain kolme kertaa, eikä millään kerralla ole ollut kovin paljon lunta, muutama sentti vain. Viimeisin kerta oli se kovin, kun lumi oli märkää ja raskasta. Toivottavasti ei enää tule lunta, vaikka kyllä ne lupasivat tiistaina sitä. Toivottavasti tulee vetenä, niin sulaa loputkin lumet!

Viime vuonna lumi jäikin aika pitkään, taisi sitä olla vielä maaliskuun lopullakin. Nyt on maa paljaana osittain. Ei sekään mitään ihanaa ole, on tosi loskaista ja märkää. Ja koirat tuovat tietenkin kuraa sisälle taas. Mutta kyllä sen kuitenkin "kestää", kevät on tulollaan ihan selvästi. Linnutkin suorastaan karjuvat pihan omenapuussa.

Sekin on tyhjentynyt omenoista, ei ole enää yhtään jäljellä. Viime viikolla, kuten aikaisemmista kuvista voi todeta, oli vielä paljon omenoita jäljellä. Nyt on tilhiparvi ollut vieraana joka päivä, sekä muutama räkätti ja talitinttejäkin. 

Kyllä tuolta maasta vielä löytyy omenan jätteitä! Pimun ja Nallen mielestä
tuoksu on mielenkiintoinen! Siellähän ovat käyneet sekä peurat että linnut.
Nalle etualalla, pimu tutkii pikkusillan reunaa. Saattaa siellä olla naapurin
kissankin hajua! 

Ei kai tässä vaan mietitä ikäkysymystä,
niin kuin naiset aina?

Nalle ja Pimu mielipuuhassaan, kaivelemassa koloja puutarhaan.
Pimu etualalla.

Pimun mielipuuhaa. Tuo kolo minkä se on tehnyt, on jo melko syvä.
Se on saanut rauhassa kaivaa sitä, ei ole hankalassa paikassa eikä
pelkoa, että astuisi siihen koloon.

Pimu ja Nalle mielipuuhissaan

Vasikan kokoisia koiria, koirankarvoja ja hygieniaa

Minun pikkuinen Pimu

Kuvitelkaa, joku luulee minun koiriani, tai vanhempi koira, Nalle, on miniän, VASIKAN KOKOISIKSI! Nämä pikkuiset koirat eivät ole edes pystykorvan kokoisia, tai korkeintaan samankokoisia. Minusta joku tanskandoggi tai bernhardilainen on vasikan kokoinen, viisi-kuusi kertaa painavampia kun nämä pikkunassukat ovat.

Voihan hauskuus! NIX! :(

Eräässä hupaisassa (ironiaa...) blogissa, jossa morkataan minua, ja useaa muutakin ihmistä, eräs kyseisen blogin herrakommentoija, sanoo koiriani vasikankokoisiksi! Minä en ole ollut tuolla "hupaisassa" blogissa morkkauksen pääkohteena kuitenkaan.

Miniän pikkuinen Nalle, Pimun äiti

Minä sain pahat, ilmiselvästi alkoholihuuruiset haukut, reilu vuosi sitten tältä samaiselta kommentoijalta, se oli tavallaan virtuaalinen "ensitapaaminen", kun hän huoritteli minut oikein sivistyneesti, kirjoitusvirheineen kaikkineen. Luuli kaiken lisäksi että olen joskus asunut briteissä! Voi hämmästys! Olinhan toki jo aikaisemmin huomannut hänen happamat röyhtäisynsä muita kohtaan.

Varmaan alkoholihuuruista mielikuvitusta, tai hänen oman mielikuvituksensa sekoittama rotuhygienia-ajatus on kohdistunut aivojen synapsien alkoholin aiheuttaman väärän kytkeytymisen kautta minuun. Kai se viinapullo oli vasikan kokoinen magnumpullo, jota oli reilusti vajennettu silloin kun kommenttia kirjoitettiin!

Hän kirjoittaa nimittäin jostakin hygieniajutusta tuolla "hupaisassa" blogissa, ja kuvittelee että minä olen kirjoittanut jossakin tekstissäni hygieniasta. EN vain ole koskaan sellaiseen viitannut missään tekstissäni! Tai sitten hänen mielestään ruuasta kirjoittaminen on hygieniasta kirjoittamista! Minullahan on ruokablogikin, linkki sinne on tässä blogissa. Synapsitko taas?

Minua kummastuttaa kovasti, että joku ihminen mollaa toista ihmistä, vain siksi että itse tuntisi olonsa paremmaksi, sillä sitähän se on aivan ilmeisesti.

Tuolla "hupaisassa" blogissa, jonka nimeä en mainitse, on mollattu erästä ihmistä niin pahasti, että siitä on ilmoitettu sekä blogisivujen ylläpitäjille että poliisille useammankin ihmisen toimesta, ja sen kirvoittamana on tullut tappouhkauskin tälle mollatulle ihmiselle meidän yhteisblogiin. Juttu on siis mennyt reippaasti yli nettietiketin ja myös nettikiusaamisen rajan.

Tämä kyseinen minua huoritteleva herrahenkilö on yksi niistä, jotka melkeinpä ammatikseen mollaavat muita, sekä tuolla "hupaisassa" blogissa että muualla. Annoin anteeksikin sen silloisen törkeän haukkumaryöpyn, kun hän pyysi anteeksi, mutta nyt hän on taas aloittanut morkkaamisen, asteittain enenevässä määrin.

Miksi ihmisillä pitää olla joku sylkykuppi voidakseen itse paremmin? Luulisi että tuollainen tuo vain lisää pahaa oloa, ainakin normaali ihminen yleensä katuu ilkeyttään useimmiten, ainakin jälkeen päin, jos vaikka ensin olisikin halunnut olla ilkeä ja siksi sanonut pahoja sanoja.

Olin kopioinut yhteisblogiimme Markus Kajon hauskan blogilinkin, ja monta muutakin - ja siitäkös alkoholinhuuruinen haukkumaryöppy syntyi, joskin lyhyt, ja täynnä kirjoitusvirheitä. Minähän en mollannut siinä miehiä, kopioin vain MIEHEN kirjoittaman blogin otsikon tekstiini! Ja siitä sitten tämä miesmollaaja on saanut päähänsä, että olen miesvihajaa. O tempora o mores!

Tässä se "ensitapaamis"kommentti, jonka jo annoin "lehmänhermoisena" anteeksi:

Miehen nöyryytys ja muita juttuja ja uutisia

Kopsaan osan tekstistä joka on tuolla "hupaisassa" blogissa minusta ja koiristani:

"Ovathan ne toki miestä parempia koulutettavia, ja mikäli kyllästyy, voi tuikkauttaa piikin peffaan ja kaput.
Sitten voikin hankkia uuden tilalle, aivan virallisesti."

Minun pikkumussukoitani ei piikitetä ikiuneen kuin äärimmäisessä hädässä, jos ne ovat  hyvin sairaita ja kärsivät kovasti. Pimu on minun ensimmäinen koirani, ja aivan ihastuttava karvanaama! Ja Nalle on suloinen Pimun äiti, joka ei oikeasti ole minun oma, vaikka rakastankin sitä yhtä paljon kuin Pimuakin, onhan se ollut lenkkeilyseuranani vuosia.

Ihminen joka vihaa eläimiä on usein paha ihminen, ehkä tämäkin mollaajamiekkonen vihaa eläimiä - sen minä tiedän että hän on naisvihaaja, kommenteista ei voi muuta päätellä.

Happy New Year - Hyvää Uutta Vuotta!

This is also in English! 

Tänään oli kaunis auringonpaiste, kun aamupäivällä yhdentoista aikaan lähdin koirien kanssa ulos. Oli kamerakin mukana.

Laitan tähän muutamia maisema/koirakuvia. Kuvat on otettu noin parin-kolmensadan metrin päässä kotoani. Maisema on aika karun kallioista juuri tuolla puolella. Muutoinhan täällä on muhevaa maanviljelysmaata.

Täällä on ollut nyt ensimmäistä kertaa tänä syksynä ( vai pitäisikö kai sanoa talvena, mutta kun ei tunnu talvelta?) parin asteen pakkanen, ja maa on kuiva ja ruohon korret rapisevat kävellessä.

It was very nice and sunny late morning when I walked the dogs today.
Here some pics not far away from our house, about 250-350 yards. This is very barren rock landscape. Otherwise this area is fertile farming soil.

The latest couple of days there has been a little frost, about -2 °C (about 28.4 °F), first time this fall (or shoud I say winter, but it doesn't feel like winter?).

Tapaninpäivä 26.12.2011 - Boxing Day 26th December 2011

Noniin, tänään olenkin sitten ehtinyt käymään jopa töissä kirjanpitohommissa viitisen tuntia. Piti tehdä etätöitä viime torstaina, mutta Exel tilttasi, joten kävin sitten tekemässä sen työn tänään.

Melkein kesäinen maisema,
kuva otettu tänään, Tapanina.

Viime yönä, alkuyöstä, oli jonkin verran myrskyisää, muttei kovin pahasti. Luin uutisista, että sekä Ruotsin että Suomen puolella oli tullut paikoin pahaa jälkeä myrskyn seurauksena. Meistä se pahin myrsky meni hiukan ohi.

Sähköt kyllä kävivät pois hetken aikaa ihan alkuyöstä.

Herätessäni viiden aikaan aamulla, katsoin lämpömittaria, ja se näytti 10 °C (50 °F), mikä on hyvin epätavallista tähän vuodenaikaan nähden. Piti mennä katsomaan kahdesta muustakin mittarista eri puolilla taloa, kun tuntui uskomattomalta, että siihen aikaan olisi niin lämmin. Mutta niin vain oli!

Kylätie on hiljainen
... näin Tapanina, eikä 
kukaan ole ajelulla?!

Aamulla oli mahtava auringonpaiste ja melkein kesäisen lämmintä. Meillä onkin ollut tuuli enimmäkseen etelästä, siksi kai onkin ollut niin lämmintä.

Kävin koirien kanssa kivan lenkin, ja samalla kuvasin maisemia - ja koiria, tietenkin!

Maisemakin on melkein kesäinen, vain puiden ja pensaiden lehdet puuttuvat, ruoho on vielä vihreänä. Uusia silmuja on kyllä sekä puissa että pensaissa, ja yksi pikkuinen ruusukin kukkii pihassa - ja pihasaunio!

Ei minua haittaisi, jos talvet olisivat tällaisia, kuivia, lämpimiä ja aurinkoisia. Märkä ja loska ei oikein hotsita. Koiratkin tuovat sisälle kuraa, kun on maa märkänä.

Koirat tietenkin olivat superonnellisia, kun tänään saivat kaivella pihassa, onkin kauan siitä kun ovat viimeksi saaneet ihan vapaasti tonkia, on ollut niin märkää.

Nalle ja Pimu kaivamassa 

tunnnelia Kiinaan!

Tämä video on otettu tammikuussa

2011, eli melkein vuosi sitten.

Nalle ja Pimu juoksevat 

hangella. Kuvasi Jan sergejeff

Pimu osaa poseerata!

Pimu

Pimu

Nalle, Pimun äiti. Olipa vaikea saada Nalle poseeraamaan!
Siksi Nallesta on vähemmän kuvia.

Nalle

Pimu.
Ei tarvitse sanoa kuin "kissa", niin molemmat koirat
alkavat etsimään takaa-ajettavia! :D

Tontin sisäänkäynnin vieressä on vielä ruusunmarjoja
jäljellä, Pimu ja Nalle syövät niitä joka kerta, kun
käymme ulkona. Niitä riittääkin, melkein koko tontti on
on ympäröity ruusupensailla.

Näitä omenoitakin Pimu syö kun käymme  ulkona.
Onko se koira ollenkaan?

Pimun herkkua, omenoita, ja Pimu itse.

Nallekin on tuossa kuvassa Pimun lisäksi. Nalle
ei omenoista perusta.

Nalle kaivautumassa kai Kiinaan...

Pimu samoissa puuhissa.

Koirilla oli tosi kivaa tänään kun saivat kaivella
sydämensä kyllyydestä.

Pimu

Pimu ja Nalle matkalla Kiinaan...

Edelleenkin...