Mummokeikaus - osa 3

Tänään on viikko siitä, kun jalkaan laitettiin lasikuitukipsi. Viikko on mennyt hienosti, kun on ollut ihanat siskot apuna. Helvi on ollut koiranulkoiluttajana ja kaupassakävijänä.  Lispe ei niinkään ole voinut olla, koska ei omista ajokorttia, mutta kävivät hekin minulle Karin kanssa kaupassa.

Ja mikä mukavinta, olen saanut välillä juttu- ja kahviseuraa kotiini.

💚💛🧡💜

Jalassa ei ole ollut kipuja ollenkaan, mitä joskus jotain pientä jomotusta. Paratabsia olen syönyt varalta.

Tänään kävin natiiviröntgenissä ja sen jälkeen lääkärillä.

Lääkäri ihmetteli, etten ole tuntenut kipuja, koska yleensä luun murtuma on ainakin jonkin verran kivulias, vaikka olisi siistikin murtuma. Hän sanoi, että minulla on yllättävän korkea kipukynnys. Siitä en tiedä, onko, mutta kipuja ei ole ollut. En minä niitä Paratabsejakaan ole koko aikaa napsinut.

Tänään lääkäri totesi, että murtuma on alkanut paranemaan hyvin. Näytti röntgenkuvasta, kuinka murtumakohtaa ei enää näy kovin selvästi. Itsekin huomasin selvän eron. Murtumakohta oli kuin himmeä viiva, joka katkesi välillä. Niissä katkeamakohdissa ei siis murtumajälkeä näkynyt enää ollenkaan.

Vasta viikon on kipsi ollut jalassa, joten aika hyvin paraneminen on lähtenyt käyntiin.

Kolmen viikon kuluttua kipsi otetaan pois, sitten otetaan röntgenkuva ja lääkäri tarkastaa tuloksen.

Näillä mennään nyt.

On tuolla pihalla karmean rumaa talven jäljiltä! Vain jotain mustaa ja likaisen näköistä, hiekoitussepeliä, Pimun karvoja ja vähän valkoista. Joku vihreäkin pilkahtaa  pensasaidan juurella kuvassa, missä Pimu on. En tiedä mikä se on, en viitsinyt mennä kyynärsauvojen kanssa katsomaan, ettei tule uutta vahinkoa.

Kuvissa näkyy nopea lumen sulaminen. Ensimmäinen kuva on otettu 16.4., toinen 17.4. ja kolmas tänään. 

Tämä on otettu 16.4.2018, eli toissapäivänä

Tämä kuva on otettu 17.4.2018, eli eilen

Kuva on otettu tänään, 18.4.2018. Kuvassa näkyy jo osa pyörätelinettä ja
myös terassin laattoja, jotka nostin pystyyn terassin kaidetta vasten syksyllä.

Kuvan oikeassa reunassa sisäänkäynnin ulkopuolella näkyy lätäkkö joka
oli jäässä kun kaaduin. Liukastuin siihen ja mursin pohjeluun. 
Koko uloskäynti oli silloin luminen ja jäinen.
Tottakai Pimunkin pitää olla edes yhdessä kuvassa! 💚💛🧡

Mummokeikaus - osa 2

Noniin, nyrjähdys ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu!

Kuva netistä

Minulle soitettiin seuraavana päivänä, että röntgenkuvassa näkyy murtuma. Ajoin sitten sairaalalle toimenpiteitä varten.

Murtuma näytti röntgenkuvassa ohuelta tasaiselta vinoviivalta alhaalta ylöspäin. Napsahdus, jonka kuulin kaatuessani, oli kai se murtumisääni. Pohjeluu (fibula) oli napsahtanut poikki. Kuvassa merkitsin murtuman punaisella, murtuma on alhaalta ylöspäin, ja hyvin siisti, ei rosoja.

Päättivät, ettei leikata, vaikka se oli yhtenä vaihtoehtona. Luu oli irtipoikki, mutta paikoillaan, ei ollut liikahtanut sivusuuntaan murtumakohdasta yhtään.

Sain lasikuitukipsin jalkaani. Ensi viikolla terveyskeskukseen ja natiiviröntgeniin tarkistukseen.

Kaiken kaikkiaan sairaalassa meni kaksi tuntia. Minusta se on aika lyhyt aika, kun kävin sentään useammassa paikassa jonottamassa. Ensin odotin muutaman minuutin akuutilla, missä tarkistivat lähetteen, sitten minut ohjattiin eilen jalkaa tutkineelle lääkärille, jota jouduin odottelemaan max. puoli tuntia, sitten kirurgille, ja sitten kipsaajalle.

Kirurgi tarkisti jalan ja se kuvattiin vielä siinä tutkimushuoneessa ja kipsaaja laittoi kipsinkin siinä samassa huoneessa.

Olipas näppärä ja nopea homma. Kysyin, miksi he eivät poistu huoneesta, kun ottavat kuvan. Kirurgi sanoi, että laite ei säteile läheskään niin paljon kuin normaali röntgenlaite, ja että heillä on suojavaatteet päällä.

Kipsauksen jälkeen mietin, miten ajaminen kotiin onnistuu kipsin kanssa, että miten jalka mahtuu kytkinpolkimelle. Menihän se oikein hyvin. Jalka mahtui hyvin sinne, ja kun painoi kytkinpoljinta, oli parempikin kuin ilman kipsiä. En kylläkään tuntenut, missä se poljin oli ja oliko pohjassa, mutta painoin kunnolla ja nostin ylös kunnolla.

Piti pysähtyä vain yksiin liikennevaloihin, enkä vaihtanut ollenkaan, kun pidin vaihteen koko ajan kakkosella, myös liikkeelle lähtiessäni.

Körö körö mummi körötteli. Minulla on onneksi sairaalalle matkaa vain reilut kaksi kilometriä.

Ei voi moittia Kemin terveyskeskusta tai Länsi-Pohjan Keskussairaalaa tehottomuudesta. Aika paljon siellä oli potilaita odotushuoneissa, ja silti homma hoitui.

Olen joskus leikannut vanhoista, löysistä legginseistä shortsit. Käytän niitä nyt, kun on vain yhdet (fleese)housut, jonka lahkeeseen kipsijalka mahtuu. Shortsi-idea olikin hyvä, jalka on paljon vilpoisampi.

Onneksi lääkäriin mennessä hoksasin laittaa fleesehousut jalkaan, kun arvelin, että jos kipsi laitetaan, jalka ei mahdu lahkeeseen.

Kipsaaja kertoi, että on monen monta kertaa joutunut lainaamaan kipsattavalle sairaalan "muotihousuja", koska farkkuja ei voinut käyttää, eikä kukaan halua, että lahje katkaistaan. Mahtuisiko kipsijalka edes ulos farkkuhousuista, vaikka lahje olisikin leikattu reiden kohdalta? Nehän ovat usein hyvinkin tiukkoja.

Kuvasta ehkä huomaa, kumpi jalka on kipsattu! Sain upouuden kipsikengänkin, ei ollut käytettyä sopivan kokoista!



Kun nyt klenkkaan asunnossani edestakaisin lasikuitukipsi jalassa, täytyy koko ajan miettiä vanhaa sanontaa "vie mennessäsi, tuo tullessasi".

Siksi minulla kulkee mukana pieni kangaskassi, johon voin laittaa tavaroita, joita joudun siirtämään. Eipähän tarvitse kulkea niin monta kertaa edestakaisin.

Esim. täyttä kahvikuppiahan ei kangaskassissa voi kuljettaa, mutta esim. aamupalavoileivät voin kuljettaa television tai tietokoneen ääreen, kunhan laitan ne erilliseen pikkupussiin tai rasiaan ensin.

Ja tietysti käytän vanhaa ja tunnettua kikkaa kipsin suojaksi, kun menen suihkuun, eli teippaan muovipussin kipsin päälle.

Pimulla on ollut hiukan vaikeaa, kun se ei ole saanut lenkitystä, mutta onneksi sisko on käynyt sen kanssa ulkona pari kertaa, ja tulee tänään uudelleen. Kaupassakin hän on käynyt minulle, samoin toinen sisko. On se hyvä, että on ihania siskoja lähettyvillä. ❤️❤️

Onhan Pimu jo oppinut käymään tarpeillaankin omassa pikkupihassa, vihdoinkin, ei tarvitse olla niin huolissaan pidättelystä. Sisko saa sitten heittää jätökset lapiolla pensasaidan lannoitteeksi. Itse en uskaltaudu sinne, koska siinä on lumipohja, ja se voi pettää kyynärsauvan alla.

Ja tietysti tässä pitää olla Pimunkin kuva! 

Se on otettu helmikuussa. ❤️❤️