Kevään merkit

Talvi on jo ohi, ainakin vaikuttaa siltä. Oikeaa talvea ei kai itse asiassa ollutkaan, muutaman viikon pätkä parinkymmenen asteen pakkasta ja siihen se jäi, ei tullut luntakaan. Alkutalvesta tuli pari senttiä joka suli heti ja helmikuun alussa satoi lunta kahteen otteeseen, kaiken kaikkiaan ehkä noin 5 senttiä täällä Porvoossa. Sekin suli suurimmaksi osaksi pois samantien.

Lauantain kävelylenkki, palaamassa metsästä kotiin

Enää on jäljellä vain pieniä lumiraitoja kävelyteiden varsilla. Helsingissä ei ole lunta näkynyt ollenkaan moneen viikkoon sillä reitillä missä kavelen metrolta töihin.

Märkää on sen sijaan ollut, kuin syksyllä. Oikea talvi olisi varmaan ollut mukavampi, mutta menihän se näinkin. Toivottavasti ei enää tule takatalvea.

Kevään merkit ovat olleet ilmassa jo viikkoja, kasvit ovat jo tehneet versojaan, talitintit laulavat täysin rinnoin, ja joulukuussa kadonneet harakat ovat palanneet. Pimukin sai taas takaa-ajettavaa kävelylenkeille. Varikset ovat jostakin syystä poissa.

Pimu, Knutsboda, Ahvenanmaa, parisataa metriä talostammme

Naakat parveilivat iltataivaalla sankoin joukoin jokunen viikko sitten "keskustellen" suureen ääneen. Niitäkään en ole nähnyt pariin viikkoon. Kai ne ovat löytäneet paremmat ruokapaikat. Varmaan moni naakka jäi tänne talvehtimaan, kun talvesta ei tullutkaan kylmä. En ole kokenut moista parveilua ennen.

Aamuisin on valoisampaa muttei niin valoisaa, että voisin lähteä aamulenkille läheiseen metsään, mutta kohta sekin on mahdollista. Kun tulen töistä kotiin, on jo niin valoisaa että Pimun kanssa lähdetään metsään lenkille. On se niin mukavaa kuunnella lintujen touhukasta laulua, tuulen keväistä suhinaa puiden latvoissa ja nauttia metsän rauhasta.

Kuvattu Knutsbodassa, alle kilometri talostamme 5.3.2012.

Koska meren rantaan on pitkä matka, metsä on se paras vaihtoehto rauhoittumiseen työpäivän päätteeksi. Onneksi täällä on metsä ihan nurkan takana, vaikka asunkin kerrostalossa. Metsässä tulee harvoin ketään vastaan, siellä risteilee niin paljon polkuja, että kaikki mahtuvat omaan rauhaansa. Joskus tulee joku koira omistajansa kanssa, ja siinä sitten vaihdetaan hyvät päivät ja useimmiten muutama muukin sana.

Ahvenanmaalla oli helppoa kävellä meren rantaan, kun se oli niin lähellä.

Moni sanoo että Etelä-Suomessa katsotaan pitkään sellaista ihmistä, joka juttelee tuntemattomille. Minä juttelen siltikin, ja minusta tuntuu, että ihminen on monesti iloinen, että joku puhuu hänelle. Ehkä ihmiset ovat ujoja ja arkoja, tai pelkäävät juuri hassuksi leimaamista! Pohjoisessa ja itäisessä Suomessa ei tarvitse ajatella sellaisia asioita, puhuminen vieraiden kanssa sujuu kuin luonnostaan. Tottakai sielläkin on ujoja ja arkoja ihmisiä, mutta monesti se on vain pintaa - ja onhan siellä puheliaitakin ihmisiä, minä olen tavannut monta! Ihminen on laumaeläin ja haluaa kommunikoida toisten kanssa. Moni menee araksi jo sen vuoksi, että on yksinäinen, asuu yksin, eikä ole paljon tuttavia eikä sukulaisia lähistöllä.

Erikoista minusta on ollut se, että useimmat, jotka alkavat juttelemaan kun kuljen Pimun kanssa, ovat ruotsinkielisiä. Mistähän se johtuu? Tottakai minä sitten vastaan heille samalla kielellä.

Tämä kuva on otettu 5.3.2012 Ahvenanmaalla lähellä taloamme.
Siinä on joku kiinnittänyt kävyn tosi tiukkaan tuohon
puupölkkyyn. Liekö ollut orava asialla? 

Juttelen lähes joka päivä erään venäläisen naisen, Natashan, kanssa, suomeksi kylläkin. En osaa niin hyvin venäjää, se vähä mitä olen osannut on unohtunut jo vuosia sitten. Natashalla on pieni valkoinen koira, Pusha, joka on ystävystynyt Pimun kanssa.

Natasha kertoi eilen, että he tapasivat erään pikkukoiran asuintaloni lähettyvillä. Pusha-koira ei ollut ollut näkevinäänkään sitä toista koiraa, se oli vain tuijottanut taloa kohti, missä minä asun. Oli odottanut Pimun tapaamista. Satuimme olemaan eri aikaan liikkeellä sillä kertaa. Pusha kuulemma kieltäytyy joskus lähtemästä kotiin, jos ei ole tavannut Pimua kävelyreissulla, se pitää lähes vetää kotiin, kun se yrittää pysyä talomme kulmalla, jos vaikka Pimu ilmestyisikin sieltä. He asuvat viereisessä talossa.

Kerran he tulivat minua vastaan, kun olin tulossa töistä. Pusha innostui hirveästi, kun kuuli ääneni, mutta sitten se alkoi katselemaan ympärilleen kuin jotain etsien. Pimu ei tietenkään ollut mukana, ja Pushan mielenkiinto lopahti siihen. Hauska juttu sinänsä.

Eilen Pimu sai leikkiä samassa rapussa asuvan Rolle-koiran kanssa. Se on jo vanha, eikä jaksakaan kovin paljoa enää, mutta eilen sekin innostui kun Pimu on sellainen hulivili. Pimulla on siis kaksi kaveria ihan lähistöllä, molemmat pienempiä kuin se itse.

Tänä aamuna, sunnuntaina, tehtiin pitkä lenkki metsässä, lauantain lenkki oli lyhempi. On se jännää, että kevään tuntee jo siitä, miten tuuli suhisee puiden latvoissa, se kuulostaa erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.

Sää on hiukan harmaa, mutta kuiva ja lämmin, oli ihanaa tehdä hiukan tavallista pitempi lenkki luonnossa.

Einon villeissä kourissa?

Mihinkä se Eino meni, kun ei tullutkaan kylään tänne Porvooseen? Ihan selvästi lupasi! Olishan se ollut jännää kokea Einon villit kourat Pimua ulkoiluttaessa! Vai olisiko?

Kyllä siellä tuulee aika navakasti, muttei tuollaista tuulta ihan myrskyksi voisi sanoa.

Pimu

Aamulla kävin Pimun kanssa pikkulenkillä. En uskaltanut lähteä metsään, koska oli kuitenkin vaara että oksia tippuu niskaan. Mielestäni puun kaatumisvaaraa ei siellä silti ollut.

Pimu vaahteranlehtien joukossa

Aurinko on paistanut koko päivän ja puiden latvat näkyvät heiluvan edelleenkin, kun katson olohuoneen ikkunasta, eivät kuitenkaan niin paljon kuin aamupäivällä.

Älypuhelimeni sää (Ilmatieteen laitos) näyttää nyt 9 m/s tuulta täällä Kevätkummussa.

Ei tämä Eino ole kyllä ihan lupauksiaan täyttänyt, kun ei jaksanut tulla niin villinä tänne Porvooseen kuin arveltiin. Miehiin ei voi aina luottaa!

Luin uutisista että Eino oli ollut aika villinä muualla Suomessa, mutta toivottavasti on jo rauhoittunut! Ja kuulemma Eino voi olla villimpi kuin Tapani! Ei noista koskaan tiedä!

Kun aloin kirjoittamaan tätä, puut latvat heiluivat reippaasti, mutta nyt eivät juuri ollenkaan. Jospa se navakka tuuli on ohi, ja pääsen taas metsään Pimun kanssa.

Nyt olisi kai päiväkahvien aika, ja sitten ulos Einon hellään syleilyyn Pimun kanssa.

Kaunis syyspäivä taas - puutarhan putsaamista

Tässä on omenapuuklapia, palavat
kuumasti kunhan ensin kuivuvat

Tänään oli taas todella hieno pihallaolopäivä. Oli puolipilvistä, enimmäkseen aurinkoista ja kirkasta.

On kyllä jännä juttu, että nyt muutaman viikon ajan on viikonloppuisin ollut kaunis sää, ja viikolla on satanut. Sehän on sopinut minulle täydellisesti!

Kesäkin meni niin, että öisin satoi ja päivisin oli aika nättiä. Täällä ei ole ollut niin kostea kesä kuin mantereella.

"Traktori" on melkein risujen peitossa.
Tässä ovat risut mitkä jäivät kaadetusta
koivusta

Tänään keräsin risut omenapuutarhasta. Poika kaatoi koivun ja omenapuun pari viikkoa sitten, ja teki ne pölkyiksi, ja osan klapeiksikin.

Minä halkaisin loput pölkyt klapeiksi tänään, ja keräsin puista kertyneet risut ja vein ne nuotiopaikalle. Joku päivä poltamme syysnuotion.

Risut menossa nuotiopaikalle

Jokainen kaunis syyspäivä pitää käyttää hyväkseen kun näitä pihahommia täällä riittää, eikä niitä viitsi tehdä sateessa.

Pihalla on kiva olla kun on sopivan lämmintä ja kirkasta sekä kuivaa. Maa on kyllä aika kostea, mutta siihen ovat saappaat hyvä lääke!

Tyhjä kärry on tosi pieni!

Tässä näkyy meidän talokin.

Poika laittoi uuden vetopuomin
"traktoriin", aikaisempi oli peltiä ja
meni poikki. Uusi puomi on myös
pitempi.

Kaunis syysilta meren rannalla

Tulin juuri iltakävelyltä koirien kanssa.

Ilta oli mitä kaunein, ei tuulta eikä sadetta. Niitä on viimeisen viikon aikana riittänytkin.

Aurinko oli juuri laskemassa. Kun lähestyin meren rantaa, ajattelin että ehdin kuvata vielä kauneimman auringonlaskun, mutten aivan ehtinytkään, aurinko oli nopeampi ja kuvista tuli hiukan tummia.

Vielä oli muutama venekin satamassa, ihmiset ajelevat täällä tosi pitkälle syksyyn, tai melkeinpä talveen.

Tykkään jotenkin syksystä, vaikka tykkään kesästäkin. On hienoa että meillä on vuodenajat. Toivoisin vain, että talvi olisi lyhempi ja kevät ja kesä pidempiä.

Meri täällä ympärillämme lämmittää pitkälle syksyyn, ja siksi täällä on leudompi syksy kuin muualla Etelä-Suomessa, keväällä sen sijaan meri jäähdyttää ja kevät voi tulla myöhemmin.

Syksy on jotenkin rauhallista aikaa, tai rauhoittumisen aikaa, elämä palaa rauhallisempiin uomiin talven tuloa odotellessa.

Syksyn pimeät illat ovat mukavia, jotenkin rauhoittavia. En pelkää tuolla ulkona pimeässä ollenkaan koirien kanssa kulkiessani. Jotkuthan eivät pidä pimeästä, minä pidän.

Kun kävin koirien kanssa aamulenkillä, ihmettelin muutamaa ojan pientareella olevaa valkoista kasvin lehteä. Tietenkin kumarruin ja näppäsin yhden käteeni, ja kaduin saman tien! Lehdet olivatkin kuuraisia nokkosen lehtiä, sormia polttelee vieläkin!

Kumma että olivat niin vahvamyrkkyisiä!

Pitää vaihtaa kohta autoon talvirenkaat alle, ja tarkistaa että jääraappa on autossa, kohta varmaan tuulilasikin on jäässä aamulla töihin lähtiessä

Kevät keikkuen tulevi - takatalvi tassutellen

Nyt onkin muutamana yönä ollut pakkasta muutama aste, viime yönä jopa -10,2. Eli takatalvi tuli kauniin kevään kimppuun!

Aurinkoista ja kaunista on silti ollut, eikä pikkupakkanen  ole harmittanut. On ollut hyvä kulkea luonnossa seuraten lintujen puuhia ja luonnon heräämistä. Nyt varmaan alkaa joka paikassa olemaan niin paljon vettä, ettei suosimilleni poluille pääse vähään aikaan.

Omenapuussamme ja sen juurella on ollut vilinää, keltasirkut, räkätit ja iso tilhiparvi puhumattakaan talitinteistä on ottanut omenapuun ruokapöydäkseen. Tikkaa ei ole näkynyt eikä kuulunut tämän viikon aikana. Maassa on jäljellä omenoita ja olen ripustanut puuhun kaksi talipallotelinettä ja siemenlaudan. Tirskutus ja siipien räpinä on aikamoinen välillä.

Lähdin koirien kanssa metsäretkelle lauantaina. Ensin kylätietämme pitkin reilut puoli kilometriä ja siitä sitten traktoritietä pitkin metsään.

Poikettuani traktoritielle Pimu alkoi haukkua. Se on epätavallista, ja siksi olinkin hiukan varuillani, josko vaikka joku tulee koiran kanssa vastaan tms. Mutta kun Pimu ei yleensä hauku vastaan tulevia koiria, sen puolen hoitaa Nalle liiankin hyvin. Kävelin hiukan eteenpäin ja Pimu haukkui lisää. Sitten huomasinkin, että metsässä olevalla aukiolla savuaa. Menin lähemmäksi, ja huomasin että siellä on iso nuotio, tai melkein jo loppuun palanut, oikea kokko se oli ollut.

Mietin että missä ihminen joka on sen sytyttänyt, enkä löytänyt ketään. Ilmeisesti Pimulla pelotti se nuotio, ehkä joku primitiivinen vaisto varoitti siitä.

Tämä on kuvattu viisi päivää
aikaisemmin kuin tuo savuava
nuotio edellisissä kuvissa.
Taustalla näkyvät kaatuneet
peuratornit. Nyt siinä oli nuotio.

Katsoin ympärilleni, ja vasta silloin huomasin, että samalla aukiolla olleet kolme kaatunutta peuratornia olivat hävinneet. Ne oli ilmeisesti poltettu nuotiossa. Ei siinä mitään metsäpalovaaraa ollut kuitenkaan. Varmaan metsästysseuran porukka oli raivannut alueen ja polttivat tornien jätteet pois. Naapurimmekin kuuluu tähän metsästysseuraan.

Kun kävelin eteenpäin, tällä traktoritiellä oli todella liukasta, ja jouduinkin siirtymään välillä metsän puolelle. Siellä on paikoin kuivaa ja voi hyvin kävellä.

Vanha peuratorni tämäkin

Tuli kiva tunne, kun kävelin siellä metsän puolella. Huomasin että sammal, puolukan ja mustikan varret tuoksuivat voimakkaasti. Se toi hyvää mieltä, samoin kuin koirien iloinen nuuskiminen.

Tuolla traktoritiellä kulkevat naapurin hevosetkin, ja tietysti Pimu ehti syömään hevonkakkaa, kun innostuin kuvaamaan maisemia, enkä huomannut sen puuhia. Näytti olevan herkullista. Peuranpapanatkin maistuvat oikein hyvin näille karvaturreille.

Rospuuttoaika. Kohta en pääse
kulkemaan tästä Lemlandsledenille.
Pitää tyytyä taas paikallisiin
sorateihin kunnes taas on kuivaa.

No, se on kuulemma vain terveellistä koirille. Meidän Nallen käydessä mahavaivojen takia eläinlääkärillä viime syksynä hän sanoi, että pitää antaa koirien mussuttaa hevonkakkoja yms. mitä löytää, että saa vastustuskykyä. No, ovat ne nyt sitten saaneet mussuttaa hevonkakat ja peuranpapanat!

Tänne rantaan eksyin, kahden kesämökin väliin, kun traktoritie loppui. Luntakin oli jäljellä, metsässä on vain paikoitellen. Talventörröttäjät ovat kauniita.

Metsässä oli tosi vaikeaa liikkua nyt, tai niillä traktoriteillä, mitä käytin. On todella liukasta. Sai kyllä olla kieli keskellä suuta, että pysyi pystyssä, varsinkin kun Pimulla on tapana syöksyillä edes takaisin.

Superliukasta.  Tämän tien päässä istahdin huoahtamaan tukkipinon päälle.

Itse Lemlandsledenille, eli varsinaiselle kuntoilupolulle, en päässytkään, koska siellä oli niin paljon vettä. Tykkään kulkea näillä metsäteillä ja poluilla. Mieluummin niillä kuin kylätiellä edestakaisin. Kuntoakin se vaatii hiukan enemmän, ja tekee oikein hyvää jalkojen lihaksille. Kyllä tämän reissun jälkeen tuntuikin jaloissa. Olin jotain kaksi ja puoli tuntia reissussa. 

Pysähtelin tietenkin kuvaamaan, mutta maastossa kulkeminen tähän vuoden aikaan on hiukan haastavaa. Mutta mukavaa oli! Täällä on niin kaunistakin ja aina löytyy jotain uutta, kuten esim. tuo ranta, missä en ole ennen käynytkään.

Rannassa.

Tämä on varmaankin telkän pönttö, samalla rannalla mistä kaksi edellistä rantakuvaa on otettu.

Oravien ruokapöytä

Tuohon sähköpylvään koloihin orava oli tallettanut käpyjä

Toinen sähköpylväs, miihin orava on varastoinut ruokaa. 

Tässä alue, joka on hakattu melkein kaljuksi.

Kävelin yllä olevan kuvan avohakkuualueen lähelle koirien kanssa, ja huomasin jonkin pensaan, jossa on tumman lilan värisiä isoja, paisuneita silmuja. Laitoin kameran makrolle ja aloin kuvaamaan niitä. Samalla kuulin siipien läpytystä pääni yläpuolella. Ja mitä näinkään! Metso siellä lensi pääni yläpuolella! Oli kai laskeutumassa lähistölle, mutta meidät huomatessaan kääntyikin takaisin. Ja kamera oli just makrolla! Olisin muuten ehtinyt kuvata kun se niin hitaasti kääntyi siinä pään yläpuolella, ja kamerakin oli ihan valmiina. Kiireessä yritin säätää kameran takaisin nurmaalille, mutten ehtinyt, kun oli pojan kamera mukana, eikä se ole niin tuttu.Voi että harmitti!

Vierivä kivi ei sammaloidu. Mutta tämä ei olekaan kivi!

Näitä torneja näkyy joka puolella, tälläkin alueella näin
useamman, kun vain käännyin ympäri eri suuntiin.

Taustalla metsän rajassa rakennuksen takana on tie,
joka menee meidän talommekin ohi.
Peuratorni näkyy keskellä peltoa.

Oravako tämänkin kävyn on joskus jemmannut? Oli tiukassa
enkä irrottanut sitä, kokeilin vain.

Sports Tracker-jälki

Laitoin Sports Trackerin päälle kännykässäni, että näen missä olen kuljeksinut. Kameran kuvat tarkoittavat paikkaa, missä olen ottanut kuvia. Tästä näkee, että olen käynyt kahdella rannalla ja sitten yhden traktoripolun edestakaisin. 

Viimeisimmät kuvat ovat tuolta traktoripolulta, alaoikealla tässä kuvassa. Tämä varsinainen ympyrä on traktoritietä ja metsäpolkuja. Alkuosa on meidän kylätietä, leveämmällä vaaleamman keltaoranssilla merkitty. Kuvasta näkee että on tehty pieniä poikkeamia vähän sinne sun tänne.

Hyvää mieltä ja haasteita

Sain Aikulta, Pieniä sanoja - Aikatherine, haasteen.

Täytyy mainita vähintään kymmnen asiaa, jotka aiheuttavat itselle hyvää mieltä. Jos saa haasteen uudelleen, pitää kirjoittaa viidestä uudesta mielihyvää aiheuttavasta asiasta.

Minulla on useita asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jotkut asiat ovat pieniä onnen murusia, jotku suuria lohkareita.

Minä olen peruspositiivinen ihminen, joten olen yleensä aina iloinen ja tyytyväinen, vaikka murheita on minunkin elämässäni ollut paljon, ja tulee varmasti olemaankin. Sellaistahan se elämä on, ylä- ja alamäkeä.

Nyt listaan kuitenkin kymmenen sellaista, jotka tuovat minun elämääni paljon iloa, lämpöä ja hyvää mieltä, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, koska sekin muuttuu päivittäin. Ja ne liittyvät usein myös toisiinsa.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ

Rauhallinen elämä, se että saa tehdä mitä itse haluaa, eikä joku toinen arvostele tekemisiäni, eikä minua tai ulkonäköäni. Saan olla minä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Luonto. On aivan ihanaa vaeltaa Lemlandsledenillä, kuunnella tuulen suhinaa puiden latvoissa. Tuuli suhisee aivan eri tavalla puiden latvoissa eri vuodenaikoina. Nyt kevään korvalla suhina on aivan erityisen kuuloinen, se antaa toivoa kesästä, uudesta kasvusta ja lämmöstä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Koirat. On itsestään selvää, että koirat tuovat elämääni säännönmukaisuutta, iloa ja rakkautta. Ne ovat uskollisia ystäviä, ja ottavat aina iloisena vastaan, kun tulen töistä kotiin. Ja tietysti nämä ihastuttavat karvaturrit seuraavat minua myös ulos luontoon, Lemlandsledenille kuuntelemaan tuulen suhinaa, metsään valokuvaamaan puun käkkyröitä tai istumaan lämpimille kallioille, tai pulahtamaan vaikkapa mereen. Pellon reunoista ne syövät kevään ensimmäiset voikukan nuput ja talvella popsitaan ruusun marjat tontin rajan ruusupuskista. Ja kesällä tietenkin ahmitaan ensimmäiset ahomansikat kylätien varrelta ja mustikat sekä puolukat metsästä. Ne lukevat tienvarsien haju-uutiset innolla, ja ajavat naapurin kissan puuhun, jos se sattuu lähimaille. Olen saanut monet naurut näiden eläinystävieni ansiosta. Mitä tekisin ilman niitä, en varmaan jaksaisi tai viitsisi lähteä edes ulos joka päivä?

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Meri. Meri on aivan ihastuttava elementti, se rauhoittaa, se antaa perspektiiviä, aivan kuin ajatukset laajenisivat, kun istahtaa meren rannalla laiturille tai kallioille ja antaa ajatusten lentää. Meren kohina, laineiden liplatus rantakiviä vastaan, lokin kirkaisu kaukausuudessa... Kaukana putkuttava harvalyöntinen kuulamoottorivene saa minut nostalgiseksi. Kalan polskahdus rantavedessä. Mielenrauha.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Sisarukset, ystävät. Mitä elämäni olisi ilman heitä? En osaa edes kuvitella. Minulla ei ole monta sydänystävää, mutta ei tarvitse monta ollakaan. Ja sisareni ovat myös sydänystäviäni. Vaikka asumme kaukana toisistamme, olemme lähellä. Minun ihanat siskot! Te vaan olette niin ihania!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Taide, kirjat ja musiikki. Eihän elämää voi ajatellakaan ilman niitä! Rakastan kirjoja, enkä tule toimeen ilman niitä, luen kymmeniä kirjoja vuodessa, joskus jopa yli sata. On aivan ihastuttavaa katsella taideteoksia, tauluja, lukea taiteen historiaa, kaikkea mahdollista. Musiikki piristää tai rauhoittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Oma perhe. Kaikki kaikessa! Se ei tarvitse sen enempää sanoja!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Uskon ihmiseen, ja hänen kykyynsä tehdä oikein, vaikka nykyään tuntuukin usein, että ollaan menossa huonoon suuntaan. Kuitenkin uskon, että lopulta hyvä voittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Itsensä toteuttaminen. Oli se sitten tiffanytöiden tekemistä, ruuan laittoa, blogin kirjoittamista, muuten vaan kirjoittamista, ompelemista, politiikkaa, toisten kanssa kommunikointia. On ihanaa, että niin voi ja saa tehdä, voi valita itse mitä tekee, ja milloin. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Positiivinen elämänasenne. On aivan ihanaa tavata ihminen joka on positiivinen, joka ei löydä joka asiasta aina sitä huonointa puolta. Minusta on ilo katsella ilosilmäistä ihmistä, hän on kaunis, oli lihava tai laiha, lyhyt tai pitkä. Itsekin olen peruspositiivinen ihminen, ja ajattelen aina asiat ensin positiiviselta kannalta, ja yritän kääntää negatiivisetkin asiat positiivisiksi. Mutta naiivi en ole, ei kaikkea voi muuttaa eikä nähdä positiivisessa valossa, mutta perusajatukseni on, että elämä on enimmäkseen positiivista.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Laitan myöhemmin tähän haasteen joillekin blogisteille. Nyt jään miettimään kenelle laitan.

Kevään merkkejä

Nyt on koko viikon ollut plussakelit, vaikka yöllä on voinut olla aste tai pari pakkasta. Päivisin on kuitenkin ollut viisikin astetta lämmintä, ja se näkyy kyllä luonnossa.

Taustalla näkyy merenlahti, jonka jää on aivan peilikirkasta. Meidän tontin
raja on tuossa vasemmalla puiden keskellä, ja talo on kauempana vasemmalla.
Päätie, joka vie Maarianhaminaan (vasemmalle) ja toisella suunnalla Långnäsin
laivasatamaan, näkyy pellon ja kauempana olevan talon välissä.

Koska meillä on ollut epätavallisen vähän lunta tänä talvena, alkavat lumet jo häviämään, pellolla maata näkyy jo paikoitellen, tiet ovat sulat, ja puiden juurilla on maa sulana renkaana rungon ympärillä.

Löysin uuden "näppylän" smartphonestani, ja kokeilin - panoraamakuva.
Vasemmalla tonttimme raja puiden keskellä. Tien päässä oikealla näkyy
naapurin hevostalli. Heillä on kaksi hevosta, ja serkkunsa hevonen siellä.

Kovia pakkasiakaan ei ole tänä vuonna ollut, lämpötila on pyörinyt kahden ja kymmenen miinusasteen välillä, pari viikkoa oli sitten reilut kymmenen astetta, kylmimmillään sää oli -18 kieppeillä. Mutta se tuntuikin sitten tosi kylmältä, kun oli kovia tuulia.

Kaksi naapuriamme. 

Tässä alimmassa kuvassa kauimmaista taloa vastapäätä oikealla on meidän talo. 

Maustekurkkutehdas toimii lähempänä olevan talon ulkorakennuksessa. He valmistavat Rosebo maustekurkkua.

Kymmeniä rekkakuormia kurkkusäilykkeitä kuskataan Ruotsiin ja mantereelle muutaman viikon ajan syksyisin sadon valmistuttua.

Nämä naapurit ovat jo vanhoja ihmisiä, rouva reilusti yli 80 ja mies on täyttänyt jo 92 v. Hän ajaa silti vielä autolla, ja on aika pirtsakassa kunnossa, samoin kuin vaimonsakin. Vaimokin ajaa vielä autolla. Mutta kulkeminen on jo hiukan köpöttelyä. Kuitenkin he kävelevät joka päivä, molemmat kävelysauvojen avulla, kun tie on kuiva.

Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, serkut ja muut sukulaiset hoitavat tämän kurkkupuolen. Kaikki asuvat tässä ympäristössä, me taidamme olla ainoat jotka eivät ole sukua lähitalojen asukkaille. 

Uudenvuodenpäivä 1.1.2012 - kiviaitoja ja maisemia

Tänään lähdin koirien kanssa päivälenkille. En aikonut tehdä pitkää lenkkiä, mutta kyllä siihen sitten loppujen lopuksi tuhrautuikin aikaa. Oli nimittäin kännykkä mukana, ja näin ollen myös kamera.

New Year's Day: I walked the dogs, and took pictures in the neighborhood in the early afternoon. The day was very nice, a little frosty, not wet. But it began raining later in the evening. 

I photographed some stone fences and round pole fences, there are several in this area near us. Of course, I took some picks of Pimu, too! 

Innostuin ottamaan kuvia lähistöllä olevista aidoista. Täällä on paljon kiviaitaa, mutta myös risuaitaa. No, tottakai tuli otetuksi kuvia myös koirista, mutta sain kivaa kuvaa myös naapurin hevosista ja muista maisemista.

Oli todella nätti päivä. Uudenvuoden yönä ja vielä aamullakin oli pari astetta pakkasta, ja maa oli siis kuivaa. Metsän siimeksessä hevoshaassa oleva lampikin oli saanut läpikuultavan jääkerroksen pinnalleen. Sain siitä aika kivan kuvan.

Hevoshaassa puiden siimeksessä oleva lampi on saanut jääriitteen harteilleen.

Pimu aivan naapurissa olevan kiviaidan päällä. Täällä asusti toissa kesänä
villikissoja. Naapurin täti ruokki niitä. Olivat ne kyllä suloisia. Syyspimeällä
näkyi vain neljä paria silmiä aidalla otsalampun loisteessa!

Nuo kiviaidat on varmaan tehty pelloilta kerätyistä kivistä. On siinä ollut maanviljelijöillä tekemistä! Niitä on tässä meidän talon lähistöllä useammassakin paikassa.

Oli vaikea saada "tärähtämättömiä" kuvia, kun oli kaksi koiraa nykimässä. Otin yli sata kuvaa, mutta en säästänyt kuin pienen osan niistä. Laitoin tännekin jonkin hiukan huonomman kuvan, koska ei ollut muutakaan mitä laittaa samasta aiheesta.

Tuossa videolla Pimu on syömässä ruusunmarjoja. Se tykkää niistä kovasti. Nallekin syö, muttei niin usein eikä innokkaasti!

Ahvenanmaa on tunnetusti karua ja merellistä aluetta, mutta tämä on myös tunnettu hyvin muhevana ja hedelmällisenä maanviljelysalueena, myös vauraana. Nykyisten maanviljelijöiden esi-isillä on silti ollut varmaankin kova työ saada maa tuottavaksi keräämällä esimerkiksi kivet pois.

Lähistöllä oleva risuaita.

Puolen yön aikaan sain seurata naapurin ilotulitusta. Siellä olikin aika hieno esitys, kun ajattelee, että tämä ilotulitus oli yksityinen, ei mikään kunnan tai kaupungin järjestämä.

Tämä Knutsboda, missä asun, on siitä erikoinen alue, että melkein kaikki ovat sukua keskenään täällä. Kylällä on reilut kymmenkunta taloa, ja varmaan jonkun suuren maatilan maat on aikanaan jaettu lapsille ja lapsenlapsille perintönä. No, me emme ole sukua, olemme Pohjois-Pohjanmaalta tulleita uudisasukkaita!  :D

Naapurimme on niitä, jotka kuuluvat tähän sukulaisjoukkoon. Varmaan nämä ilotulitteet oli ostettu yhteisvoimin, koska siellä oli paljon ihmisiä katsomassa ilotulitusta.

Minäkin sain ilmaisen esityksen, koska minulla oli suora näköyhteys noin viidenkymmenen metrin päähän pellolle, mistä tulitteet ammuttiin ilmaan.

Kun kuulin ensimmäisen kunnon paukun, tuli kiire ulos kuvaamaan, enkä ehtinyt laittaa edes kenkiä jalkaan. Siellä sitten seisoin kuvaamassa ilotulitusta muutaman asteen pakkasessa avojaloin.

No, eihän se minulle ole mitään epätavallista, että kuljen pakkasessa avojaloin, haen yleensä lehdenkin postilaatikosta avojaloin, oli kuinka kova pakkanen tahansa. 

Aamulla, kun oli vielä pari astetta pakkasta, näin terassin kuurassa jalanjälkeni, eipä tullut kuvatuksi. Nyt illalla nekin jäljet sitten häipyivät, kun alkoi taas satamaan vettä. 

Nalle oli huolissaan paukkeesta koko illan. Se värisi ja pelkäsi, ja kulki perässäni kuin turvaa hakien. Välillä se oli sängynkin alla. Pimu sen sijaan, Nallen pentu, kohta kaksivuotias neiti, ei ollut millänsäkään. Luulin, että Pimulle tulisi vaikeuksia, kun se on hiukan arka. Mutta ei tosiaankaan.

Kun menimme pihalle alkkuillasta, lapset paukuttelivat jo rakettejaan ja papattejaan. Nalle ei tykännyt yhtään, se pissasi ihan portaiden lähelle, ja sitten se istahti keskelle pihaa ja alkoi ulvomaan kohti tähtitaivasta. Yleensä se haluaa mennä tielle ja sitten vielä toisella puolella olevaan ojaan tekemään tarpeitaan. 

Nyt se lähti hetken ulvottuaan kiireesti takaisin portaille, hypähti ovea vasten kuin olisi halunnut itse avata oven. Sitä se ei yleensä koskaan tee, eikä halua  sisällekään, kun on kerran ulos päässyt. No, en minä halunnut sen kärsimystä pidentää, joten menimme  heti takaisin sisälle. Ei silti Nallekaan ollut sellainen hysteerisesti pelkäävä, mutta kuitenkin oli selvästi huolissaan vieraista kovista äänistä.

Pimu sen sijaan olisi halunnut mennä sinne missä paukkui, veti sinne päin, että eikö me nyt voitaisi mennä katsomaan! Kumma otus, onko se koira ollenkaan?  :D

Pimu huomasi herkkupensaan, ruusunmarjoja, nam! :D

Merimaisema

Naapurin hevosia. Meidän talo on ihan tässä lähellä,
rakennusten takana vasemmalla.

Pimu kiviaidalla

Tämä on kävelyreittimme varrella.
Kukkulan Kuningatar Pimu.

Pimu katsoo kotiin päin. 

Nam! Vihdoinkin pääsee syömään ruusunmarjoja. Kuvassa Pimu.

Risuaita aika lähellä kotiani, vajaat puoli kilometriä. Meri näkyy taustalla.