Haaste Plättyseltä

Kuva otettu viikko sitten. Nyt ovat
puut aivan vihreänä. Ja voikukkia
huimasti enemmän. Pitää lähteä
taas ruohonleikurin selkään! 

Sain haasteen Plätyltä vastata kysymyksiin ja tehdä uusia kysymyksiä ja lähettää uusille blogikirjoittajille. Kiitos siitä!








Tässä Plätyn kysymykset ja minun vastaukseni:

Oletko vilukissa?

• En ole, päinvastoin. Tykkään viileästä, ja mieluummin sitten puen enemmän päälle, ettei palele, palelen harvoin.

Oletko uinut avannossa?

• Tottakai, aina kun vain mahdollista. Rakastan kylmiä vesiä. Kun olin kylpylänjohtajana Maarianhaminalaisessa kylpylässä, siellä oli oma ranta, laituri ja avanto. Kävin joka päivä! Ihanaa! Jos on viluinen olo, ei varmasti enää ole avannon jälkeen, mikä euforinen tunne monta tuntia jälkeen päin!

Mikä laulu on koskettanut eniten sisintäsi?

•  Kirkan  Hetki lyö ja Rolling Stonesien Paint it Black. Nämä molemmat liittyvät samaan henkilöön, joka kuoli kauan, kauan sitten.

Oletko paistanut talvella räiskäleitä nuotiossa?

• Olen paistanut - monta monituista kertaa! Useimmiten Kuivaniemen ulkopuolella olevalla saarella Ryöskärin Kalla, jossa ystävilläni on ikivanha kalastajamökki, ystävättäreni on kalastajan tytär. Myös monta kertaa Porvoon ulkopuolella merellä, hiihtäen, puut, kahvitarpeet, eväät ja lättytaikina valmiina repussa mukana. Mahtavaa! 

Oletko yöpynyt telttamajoituksessa talvella?

• En, mutta melkein talvella! Hyvin myöhään syksyllä Ruotsin Lapissa kalareissulla, miinusasteita. 

Oletko lapsirakas/pidätkö vanhuksista?

• Olen erittäin lapsirakas ja tykkään vanhuksista. Olen huomannut että he tykkäävät myös minusta. Mietin viimeksi viime viikolla, että pitäisi liittyä sellaiseen vanhusten seurajuttuun. Eli kävisin jonkun vanhuksen luona vaikka viikottain, veisin ulos, keittäisin kahvia ja vain juttelisin. 

Pidätkö aktiivisesti yhteyttä sukulaisiisi?

• Pidän hyvin aktiivisesti, päivittäin Facebookin kautta siskoihin, ystäviin ja serkkuihin. Myös erittäin kaukaisiin sukulaisiin Amerikassa ja Australiassa on viikottainen yheys, Facebookin ansiosta. Ensi kesänä onkin sukujuhlat Tyrnävällä.

Matkusteletko paljon vai oletko mieluummin kotiseutuihminen?

• Matkustelen mielelläni, olen käynyt 26 maassa, mutten viime aikoina. Nykyään ei ole ollut varaa matkustella. Rooma oli ihana viime kesänä, kun pitkästä aikaa pääsin matkustamaan. Olen silti kotiseutuihminenkin. Jos matkustelee paljon, se ei sulje pois sitä, että on kotiseutuihminen. Monesti käy niin, että arvostaa kotiseutuaan entistä enemmän, kun on käynyt matkalla jossakin.

Ärsyttääkö tällaiset kyselyjutut/kiertokirjeet ym. vastaavat?

• Kiertokirjeet ja puhelinmyyjät ärsyttävät, mutteivat tällaiset haasteet. Nämä ovat kivoja. Innostuinkin aivan heti! :D

Vastasitko rehellisesti vai valikoiden vai valehtelitko?

• En valehdellut enkä valikoinut, vastasin spontaanisti just niin kuin ajattelenkin. 

11. Yksi kymysys unohtui ja tässäpä olisi: Oletko onnellinen ja mikä olisi syy siihen?

• Täytyypä sanoa, etten ole kovin onnellinen juuri nyt, on niin paljon ongelmia, kun palkkaa ei ole tullut reiluun kahteen kuukauteen. Jouduin laittamaan palkkaturvaan, tiedä sitten kuinka kauan kestää saada rahat sieltä. Yhdestä asiasta olen silti onnellinen, saan uuden työpaikan! Enkä edes itse hakenut, vaan minua kysyttiin! Niin olen myös onnellinen mun ihanista koissuista ja siitä että kesä on aivan ovella, ovi on jo auki, ainakin puoliksi! :D

Ja nyt kysymykset, jotka laitan henkilöille jotka mainitsen kysymysten jälkeen:

1. Mitä mieltä olet Facebookista ja sosiaalisista medioista yleensä?
2. Mitä mieltä olet Wikipediasta?
3. Käytätkö paljon nettiä tietojen hakemiseen?
4. Oletko deittaillut ihmisen kanssa, jonka olet löytänyt netistä?
5. Jos olet, miten kävi? Jos et, kerro miksi et.
6. Onko sinulla suosikkoblogi/bloggaaja?
7. Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Jos olet, milloin?
8. Monessako maassa olet käynyt? Luettele ainakin muutama. Ruotsikin lasketaan! 
9. Osaatko monta kieltä? Mitä? Kuinka hyvin?
10. Mikä ruoka, missä maassa, on jäänyt mieleesi? Huono vai hyvä? Myös Suomi lasketaan! 
11. Mistä maasta on paras lomamuistosi, se voi olla myös Suomi! 

Haasteen säännöt ovat seuraavat: 

Vastaa saamiisi kysymyksiin omassa blogissasi, keksi uudet 11 kysymystä ja haasta 11 blogiystäväää vastaamaan niihin ja keksimään puolestaan uudet 11 kysymystä. Ilmoita minulle kun olet vastannut kysymyksiini. Jos et keksi 11 bloggaajaa, laita niin monta kuin löydät.

Haastan seuraavat henkilöt. Joillekin olen laittanut jo jonkun haasteen, joten en "häiritse" heitä, vaan yritän keksiä muita:

Milena

Pedro

Anjuusa

Helmiina

Gandalf

peequu: Minäilyä.

Tyhjä kannu

Shamani

Liplatus

Waldemar

Mustaenkeli

Ja nyt omat vastaukset kysymyksiini (olisikin kiva, jos kaikki vastaisivat omiin kysymyksiinsä sitten myöhemmin samassa kysymysblogissaan):

1. Mitä mieltä olet Facebookista ja sosiaalisista medioista yleensä?

Kiva juttu. Olen yhteydessä sisariini ja serkkuihini ja moneen ystävääni melkeinpä päivittäin. Facebookin kautta olen myös löytänyt kaukaisia sukulaisia aina Australiasta ja Amerikasta asti, ja nyt olen heidänkin kanssaan yhteyksissä Facebookin kautta, myöskin sähköpostilla, englanniksi, tottakai.

Facebook mahdollisti sukulaisten löytämisen. Oma hyvin kaukainen sukulaiseni Turusta, arkeologi, oli tutkinut sukuamme, ja sai sitten Facebookin kautta yhteyden minuun ja minä sitten sain tiedot uusista, hyvin kaukaisista sukulaisistani.

2. Mitä mieltä olet Wikipediasta?

Mukava etsiä tietoa, kohtalaisen luotettavaa. Yliopistotkin käyttävät tätä lähdettä tietojen keruussaan. Mutta tällaisten tietojen kanssa pitää olla aina hiukan varovainen.

Kuka pelkää Wikipediaa?

3. Käytätkö paljon nettiä tietojen hakemiseen?

Olen superutelias ja tiedonhaluinen, isääni kai tullut, hän oli samanlainen, eli käytän, hyvin paljon. Mutta seuraan myös erilaisia medioita ympäri maailman, olen tilannut uutiskirjeet maailman suurimmilta sanomalehdiltä, esim. Wall Street Journal, New York Times, sitten yksi saksalainen, pari englantilaista, pohjoismaalaiset suurimmat lehdet ja yksi kiinalainenkin, englanniksi. Niistä saa ajankohtaista tietoa eri puolilta katsottuna.

4. Oletko deittaillut ihmisen kanssa, jonka olet löytänyt netistä?

Olen.

5. Jos olet, miten kävi? Jos et, kerro miksi et.

Tosi surkeita kokemuksia, suurin ongelma Kuningas Alkoholi niillä miehillä jotka tapasin. Yksi ei kestänyt kahvilassa edes puolta tuntia, piti päästä ravintolaan juomaan, jätin hänet sinne. Oli pikkuhutikassa jo tapaamaan tullessaan. Yhden kanssa asuin monta vuotta yhdessä, ja hänkin osoittautui ilkeäksi ja pelottavaksi ihmiseksi, ihan piti poliisilta pyytää suojelusta.

6. Onko sinulla suosikkoblogi/bloggaaja?

On useampikin, esim. Samakasa, Milena, AnnaY, Plaza de Mustis ja monta muuta, mutta nämä kolme mainitsen erikseen, koska käyn heidän blogeissaan useimmin. PeeQuu kirjoittaa mainiosti.

7. Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Jos olet, milloin?

Olen käynyt 1980-luvulla, ja muutin tänne 2005.

8. Monessako maassa olet käynyt? Luettele ainakin muutama. Ruotsikin lasketaan! 

27 maassa, ainakin. USA, matkanjohtajana jääkiekkojoukkueella useamman kerran, Englanti, Mexiko, melkein kaikki Euroopan maat, Vatikaani mukaan lukien, ja Pohjoismaat, ei Islanti (haave päästä sinnekin), Neuvostoliitto. Saarista Korsika, Kreeta, Malta, Mallorca, Gran Canaria, Teneriffa ja Puerto Rico Karibialla.

9. Osaatko monta kieltä? Mitä? Kuinka hyvin?

Osaan suomea, ruotsia ja englantia erittäin hyvin, saksalla pärjään, samoin virolla, ymmärrän hiukan kreikkaa (luen paremmin), latinaa olen lukenut koulussa, venäjääkin omin päin nuorena ja pärjään jotenkuten (melko huonosti tänä päivänä, 90-luvun alussa oli toisin, kun työskentelin Virossa pitkän aikaa oman firman nimissä ja kieltä joutui käyttämään). Avoimessa yliopistossa luin toissa talvena portugalia/espanjaa/ranskaa/italiaa englannin kielen kautta, ja tulen toimeen jotenkuten, ranskalla ja portugalilla kaikista huonoiten, espanjalla kohtalaisesti. Puhuminen hankalampaa kuin kirjoitetun ymmärtäminen. Latinan opiskelu auttaa näissä kielissä.

10. Mikä ruoka, missä maassa, on jäänyt mieleesi? Huono vai hyvä? Myös Suomi lasketaan!

Melkein hiiltyneeksi paistettu, mauton naudanfilé Miamissa, hienossa ja kalliissa ravintolassa. Yllättävän hyvä kokemus oli Lobster-ketjun ravintolassa, niin ikään Miamissa, jättikatkaravut. Uskomattoman hyviä, vaikka ketju on verrattavissa MacDonaldsiin. Siksi ehkä kokemuskin oli niin yllättävän hyvä, kun oli hiukan ennakkoluuloja.

Loisteliain ruokakokemus on Maltalta Winston-hotellista. Ruoka oli superhyvää, ja 10 hengen seurueella oli viisi ”lakeijaa” univormussa selän takana odottamassa että saa palvella. Punaiset takit, kultapoletit, ja -napit yms. Aika jänskä kokemus sinänsä. Siellä söin todella hyvät valkosipulietanat alkuruuaksi. En missään muualla ole saanut niin hyviä etanoita, en edes itse laittaessani niitä.

Hauska ja nolokin ruokakokemus Italian San Remosta on sellainen, että luulin tilaavani hienon, monta eri ruokalajia sisältävän menyyn, ja tarjoilija kysyi, että olenko ihan varma että haluan sen ruokalajin - olin varma. Ja sain eteeni maidossa keitettyä makaroonimössöä! Kyllä nauratti! – ja nolotti! Ja seurueellani oli hauskaa! Maistuihan se ihan samalle kuin kotona maidossa paksuksi keitetty makaroni! Ei se huonoa ollut mutta…

Minä, muka kieli-ihminen, en osannut tilata oikeaa ruokaa Italiassa! Sain ruuan kaiken lisksi ilmaiseksi, koska se on normaali lisuke muiden ruokien yhteydessä.

11. Mistä maasta on paras lomamuistosi, se voi olla myös Suomi!

Kreetalta. Pyöräilimme ystävättäreni kanssa Kreetalla vuoristossa, mentiin kuusi seitsemän tuntia ylös, ja aina vaan tuli uusia huippuja. Lopulta oli lähdettävä takaisin. Ja alas pyöräilemiseen menikin vain tunnin verran.

Piti koko ajan jarrutella, ja kädet olivat liukkaat, kun aurinkovoide ja hiki kostuttivatne. Ei meinannut pystyä jarruttelemaan, kun oli vain jarrukahvat, eikä jalkajarrua. Oli nälkäkin, kun ei ollut paljon evästä mukana, vain vettä. Löysimme pudonneita appelsiineja tieltä, ja kuorimme niitä ruuaksi. Ja huomasimme siinä samalla, että appelsiinin kuori nihkeytti kädet. Hieroimme kuorista sitä nihkeyttä käsiimme, eikä enää ollut vaikeuksia jarrutella.

Samalla reissulla olimme ajamassa pienen laakson pohjalle kärrytietä, ja sen alimmalla kohdalla oli pieni puro joka piti ylittää, olimme eksyneet isommalta tieltä.

Sen puron rannalla oli hevonen, emmekä meinanneet uskaltaa pyöräillä sen ohi. Sitten minä viimein rohkaistuin, ja laskin pyörällä täyttä vauhtia jalat ylhäällä puron yli. Vesi roiskuen ja hevonen korskuen kohdattiin. Hevonen varmaan oli yhtä paniikissa kuin minä, se reuhtoi ja yritti päästä karkuun. Se oli sidottu liekaan siihen puron lähelle, että sai sitten juoduksi siitä, oli tosi kuumaa. No, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Parin tunnin pyöräilyn jälkeen löysimme taas takaisin asfalttitielle, ja kun saavuimme risteykseen, iso lammaslauma lähti peräämme. Siellä ne juoksivat tiellä määkien perässämme, ja me yritimme karkuun, ja pelkäsimme että ne jäävät auton alle. Yritimme pelotella niitä palaamaan takaisin muttei se auttanut. No, piti sotkea polkupyörällä niin lujaa kuin päästiin. Jäiväthän ne loppujen lopuksi jäljestämme.

Kreetalta on muutakin erittäin mukavaa muistoa. Vaellus läpi Samaria-rotkon, ja saapuminen Libyan meren rantaan. Siellä oli kaistale mustaa laavahiekkaa.

Jouduimme yrittämään monta kertaa, ennen kuin pääsimme kuuman hiekan yli mereen. Olimme ottaneet lenkkarit pois jalasta, eikä puhettakaan, että olisivat enää mahtuneet uudelleen jalkaan, kun oltiin tarvottu kivisellä rotkon pohjalla viisi-kuusi tuntia lähes kolmenkymmenen asteen helteessä ja jalat olivat turvoksissa.

No, jalkapohjia polttaen saimme juostuksi mereen. Sitä ihanaa tunnetta! Viileä meri, kelluminen vedessä ja kuumien ja turvonneiden jalkojen rauhoittaminen. Oli aivan ihanaa! Samaria-rotkon pohjalla kulkee puro, eikä meidän tarvinnut kantaa vettä mukana repussa. Eli kaadoimme limupulloista mukaan ottamamme vedet pois, ja joimme raikasta vettä purosta. Vesi maistuikin tosi hyvälle.

Korsikaltakin on kivoja muistoja, kävin siellä poikani kanssa v. 2002. Vuokrasimme mopot kolmeksi päiväksi, ja ajelimme ympäriinsä, noin 500 km yhteensä. Yhden päivän ajoimme polkupyörillä.

Viime kesän Rooman matkakin oli kiva, siitä onkin blogissani. Aivan ikimuistoinen kokemus, ja haluan sinne vielä uudelleen.

USA:n reissut jääkiekkoporukan kanssa ovat omaa luokkaansa, aivan hurjia tapahtumia, kun lentoyhtiö meni konkkaan, eikä mikään lentoyhtiö halunnut ottaa meitä Eurooppaan. Sain tapella että päästiin Lufthansalla Frankfurtiin, sitten SAS:illa Tukholmaan ja vihdoin Finnairilla Helsinkiin. Tukholmassa meinasi syntyä mellakka kun keski-ikäiset, humaltuneet ja väsyneet ikämieskiekkoilijat alkoivat vaatia erästä lentoyhtiötä viemään meidät kotiin. Sain juuri ja juuri vältetyksi ettei miehiä pidätetty! Huh…

Minä olin ottanut mukaani Nykistä vielä kolme vanhusta, jotka eivä kuulleet eivätkä ymmärtäneet kieltä, kun meitä ajettiin lähtöportilta toiselle koko ajan. Nämä vanhukset näyttivät niin eksyneiltä, että menin kysymään ensin yhdeltä ruotsalaisparilta, onko heillä ongelmia. Olihan heillä, eivät tienneet miten pääsevät Tukholmaan, eivätkä ymmärtäneet kuulutuksia (kuulokojeet estivät kuulemasta kunnolla, ja ehkä kielitaitokin. Vanhalla herralla oli kuulokoje molemmissa korvissa ja rouvalla yhdessä). Näin heidän lipuistaan, että heillä oli sama lento. Otin heidänkin liput itselleni, ja lupasin pitää huolen että he pääsevät kotiin kunnialla.

Sitten näin yhden yksinäisen, eksyneen näköisen mummon. Menin tietenkin kysymään onko ongelmia. Olen aika kiltti, ja aavistelin, että tälläkin mummelilla oli ongelmia. Tämä mummo ei puhunut muuta kieltä kuin suomea. Tytär oli jättänyt odotusaulan ovelle ja sanonut, että sinne vain istumaan ja odottamaan, ja kun porukka nousee pitää seurata perässä koneeseen ja Helsinkiin. Eihän se niin yksinkertaista ollutkaan! Otin tämänkin mummon lipun ja hoidin hänetkin kunnialla kotiin. Oli varmaan ollut tytär huolissaan, kun mummo ei ollutkaan kotona Suomessa 12 tunnin sisällä vaan siihen meni yli 40 tuntia.

Minulla olikin sitten 35 hoivattavaa, parikymmentä superkännistä ja väsähtänyttä ikämiestä, loput tavallisia ihmisiä. Oli siinäkin seikkailua kerrakseen!

Ruotsalainen pariskunta ilmaisi kiitollisuutensa erittäin hyvin Tukholmassa kun erottiin! Oli kiva kun saatoin auttaa. Suomalaisen mummon autoin Helsinkiin saakka, siellä hänellä olikin vastaan ottajat. Soitimme Tukholmasta.

Tykkään aktiivilomista, mutta noin aktiivista ei ihan tarvitse olla mitä tämä Ameriikan reissu oli! Siellä tapahtui paljon muutakin, ja siitä kirjoitankin blogissani.

Olin siis tuttavani ikämiesjääkiekkoilijan suosituksesta yksityisesti matkanjohtajana tällä joukkueella ikämiesten maailmanmestaruusturnauksessa, ja samalla lomalla, en palkallisena.

American Actions - USA:n Urheiluja

Koirapuiston karvakuonot

Pimu vas, Nalle oik.

Vapun aattona kävin kaupungilla ostamassa Alkosta kahden desin Freixenet-kuohuviinipullon, ajattelin törsätä sen illalla, ja törsäsinkin! En voinut ostaa normaalikokoista pulloa, kun en olisi kuitenkaan saanut juoduksi, ja juoma olisi sitten väljähtynyt jääkaapissa.

Tuloksena parhaat yöunet kuukausiin! Nyt tiedän mistä löydän unilääkettä univaikeuksiin, jos niitä tulee.

Mutta minunhan piti kirjoittaa karvakuonoista, joita tapasin, kun ulkoilutin omia pieniä ja suloisia karvakuonojani Maarianhaminan kaupungin koirapuistossa tuolla Alkon reissulla.

Puisto on tien tien varressa hiukan ennen varsinaista kaupungin keskustaa, ja koirat aina innostuvat, kun ajetaan ohi, tietävät mitä siellä puistossa on. Ja tottakai joka kerta käydään sielläkin paluumatkalla. Niin nytkin.

Tässä video: Leikkiä koirapuistossa

Tällä kertaa puistossa olikin oikein lauma koiria, eli kahdeksan kappaletta, minun kaksi koiraani sitten siihen lisäksi. Siinä oli labradorinnoutajaa, saksanpaimenkoiraa, olisko ollut rottiskin, sitten oli springerspanielin ja jonkun muun sekoitus, vain vähän isompi kuin Pimu ja Nalle, lisäksi labbiksen ja jonkun muun sekoitus. Sitten oli pieni "tasku"koira, olisko ollut pitkäkarvainen chihuahua, joku sellainen rusettikoira se kuitenkin oli.

Pimu on aika kova nykimään hihnassa, ihme että nämä
pojan vanhasta koulurepusta tekemäni valjaat ovat
kestäneet jo toista vuotta! Kasariajan värit!  :D

Siellä oli myös isohko sekarotuinen koira, jonka karva oli tosi ihanan punaisenruskea. Se oli hiukan villimpi kuin muut, ja omistaja joutuikin kieltelemään sitä, kun se oli kuitenkin aika suuri. Sen nimi oli Tyson. Sitten se vitivalkoinen tuolla videolla taitaa olla kultainen noutaja, aivan sellaisen näköinen kuitenkin. Mutta ei se tosiaankaan ollut vitivalkoinen, kun se oli leikkinyt toisten kanssa, ja oli itse aina alimmaisena mutelikossa! Siellä oli  hiukan kosteaa.

Pimu pienempänä. Tämä kuva on pankkikorttini kuvana.

Minun karvakuononi ovat mielestäni pieniä, ehkä jotain pystykorvan kokoisia tai hiukan pienempiä, siellä oli vain yksi pienempi koira. Sitäkin omistaja piti sylissään koko ajan, kun varmaan pelkäsi että isot ovat uhka sille. Pimu oli kovasti kiinnostunut siitä pienestä.

Pimun ja Nallen erottaa siitä tuossa videossa, että niillä on valjaat, ja ne ovat muita pienempiä. Ja Nalle vinkuukin, en tiedä miksi.

No, nämä kaikki koirat olivat rauhallisia ja kilttejä - ja leikkisiä.

Edellisellä kerralla puistossa käydessäni siellä oli kolme koiraa. Kaksi niistä samoja kuin tälläkin kerralla.

Nämä kaksi sitten pitivät jöötä Pimulle, nuoremmalle koiralleni, Nallen "vauvalle". Vauva on jo kyllä kaksi vuotta, mutta pidän sitä edelleenkin vauvana! Nalle on 10 v. Pimu pelkäsi ihan kamalasti kun nämä kaksi jättikoiraa kurittivat, toinen oli saksanpaimenkoira ja toinen labbis. Mutta annoimme niiden rauhassa määrätä kuka hallitsee ja on johtaja, eikä kukaan purrut ketään, mutta kyllä ne kurittivat Pimua aika raisun näköisesti.

Pimu ja naapurin heppa

Pimu oli kyllä arkana siellä silloin, ja yritti olla hissukseen ja kulki pitkin aitauksen reunoja. Nallea ne eivät yrittäneetkään kurittaa. Nalle onkin ärhäkkä tyttö, on se voittanut kerran tappelun rottweilerinkin kanssa, niin että rottis lähti vinkuen kotiin kuono verillä.

No, koska johtajuusasiat oli jo selvitetty edellisellä tapaamisella, tällä tapaamisella ei sitten tullutkaan minkäänlaista kuritusta kenellekään koiralle. Kaikki leikkivät iloisesti. Pimu näyttää videolla hiukan ujolta, haluaa mukaan juoksemaan ja telmimään, mutta arkailee, ei silti näytä pelkäävän. No, aika parantaa varmaan sen. Johtuu se ehkä siitäkin, että käymme aika harvoin tuolla puistossa muita koiria tapaamassa.

Pimu (oik) on puoliksi suomenlapinkoira, osittain bordercollie
ja mitä lie muuta. Nallessa on siis bordercollieta ja muita
rotuja, Pimun isä on puhdasrotuinen suomenlapinkoira.

Kumma juttu on se, että kun kotikulmilla tulee koiria vastaan, nämä minun turrit haukkuvat hulluna, kun ovat hihnassa. Mutta puistossa ei ole merkkiäkään samanlaisesta käytöksestä, mikä on tosi kivaa. Johtuu varmaan siitä etteivät ole hihnassa kiinni. Haukkuvat kyllä ennen kuin ollaan sisällä aitauksessa, mutta kun hihna on irti, ovat kuin eri koiria.

Nalle vilvoittelemassa puskassa kesällä 2011

Polyamorinen suhde, parinvalinta ja vitutukseen kuoleminen

Luin Milenan mietteitä ja sieltä viimeisintä blogitekstiä "Mehiläispesän uusin jäsen".

Tänään jouduin nettisivuille, joissa on kerrottu erilaisista suhteista, polyamorisesta, järkiavioliitosta ja parin valinnasta yms. Jouduin monelle muullekin sivulle, missä sivuttiin ihmissuhteita ja seksiä.

Ihminen ei ehkä olekaan yksiavioinen, olisikohan se vain uskonnon mukanaan tuoma rajoitus? En osaa sanoa.

Ihmisellä kuitenkin on nykyään niin paljon erilaisia suhteita, että niistä voi ajatella, ettei yksiavioinen suhde riitä. Näkeehän sen avioerotilastoistakin.

Mutta johtuvatko avioerot siitä, että halutaan uusia suhteita, vai siitä, että ihminen on nykyään tottunut saamaan kaiken minkä haluaa, ja tylsistyttyään avioliitossa sitä ei jaksetakaan yrittää korjata, vaan lähdetään eri teille, etsimään uutta ja jännittävää suhdetta, oli sitten lapsia tai ei?

Tuohon en tietenkään osaa vastata. Kai siitä on tehty joitakin tutkimuksiakin, mutten etsi niitä tähän juttuun. Mielestäni saattaa olla perää siinä, ettei jakseta ylläpitää väljähtynyttä suhdetta, tai piristää sitä, vaan lähdetään etsimään uutta, jännittävämpää.

Kuitenkin siinä käy usein niin, että uusikin suhde väljähtyy ja taas lähdetään eri teille. Luin jostakin, että kakkossuhteella on vielä suurempi riski johtaa eroon kuin ykkössuhteella.

Kohta perheessä on sitten kahden tai kolmen eri suhteen lapsia, ja kumppaninkin parista edellisestä suhteesta olevia lapsia. Vuoroviikottainen suurperhe on muodostunut. Mutta kuinka tällainen elämä onnistuu, on taas toinen kysymys.

Jos meidän yhteiskunnassamme olisikin voimassa erilainen suhdesysteemi, eli ihmisillä voisikin olla useita kumppaneita, eikä siinä olisi mitään omituista muiden mielestä.

Kun yhdellä kumppanilla on menkat, toisella päänsärky, yksi viimeisillään raskaana ja sitten yksi olisi ehkäpä hyvinkin halukas petipuuhiin. Silloin miehellä olisi tosi lokosat oltavat ja hänen miehuutensa kukoistaisi, eikä hänen tarvitsisi elää "puutteessa".

Entäs sitten suhteen naiset, jos olisi niin, että miehellä voi olla useampi nainen? Mikä olisi naisen asema, ja miten nainen saisi tyydytetyksi omat tarpeensa? Riittäisikö yksi mies kaikkien naisten tarpeiden tyydyttäjäksi?

Luulen ettei - ainakaan sitten kun mieskin vanhenee, eikä jaksa enää. Onhan niitä naisia, joiden seksihalut ovat samaa luokkaa kuin miestenkin, eivätkä kaikki miehet ole seksirobotteja.

Nainenhan ei ole aina se alistuja, joka tekee mitä mies tahtoo, vaan hänellä on nykyään omakin tahto ja oikeus siihen. Eikä hänellä ole aina "päänsärky"! Tai jos on, ei se välttämättä aina ole naisen vika, voi sitä vikaa löytyä miehestäkin.

Entä jos suhteessa voisi olla sekä miehiä että naisia, ilman minkäänlaisia sääntöjä? Riittäisikö yksi nainen kolmelle miehelle? Entäs kun lapsia syntyy, eikä seksiä voi harrastaa vähään aikaan?

Polyamorisessa suhteessa on varmaan aika hankalaa olla, koska ihmisen omistushalu on kuitenkin aika usein hallitsevaa, tulee mustasukkaisuutta, omistushalua, ei yksinkertaisesti ehkä haluta jakaa toisen kanssa.

Jos ihmisillä olisikin polyamorinen suhde, olisi kai täydellistä, että suhteeseen kuuluisi usampi mies ja nainen. Yksi miehistä olisi oikea Hunks-tyyppi, komea, notkea, seksikäs - ja seksirobotti. Kaikki naiset haluaisivat häntä ainakin silloin tällöin. Yhden naisista pitäisi myös olla vastaavanlainen tyyppi, seksikäs kurvipimu jota miehet haluavat.

Sitten olisi se intellektuelli, sekä mies että nainen, he voisivat rakastella aivoillaan (taisin lukea tällaista tekstiä joko tuolta Milenan mietteistä tai sitten se oli AnnaY:n jossakin tekstissä, tai sitten AnnaY kommentoi niillä sanoilla Milenan tekstiä. Luen niin paljon, että eri jutut menevät sekaisin välillä.

Nämä intellektuellit sitten saattaisivat keskustella punaviinin, juuston ja patongin voimalla vaikka yöt läpeensä. Ja näitä intellektuelleja hetkiä kaipaavat vähän tyhmemmätkin välillä, eli vuorovaikutushalua löytyisi myös muilta näitä intellektuelleja kohtaan silloin, kun ei jaksa hoitaa huushollia, remontoida taloa tai harrastaa seksiä.

Ja tarvitsisihan siihen suhteeseen ne käytännön ihmisetkin, henkilön joka pitää huolen talouskassasta, jonkun joka korjaa paikat, pitää kämpän järjestyksessä, remontoi, nikkaroi ja duunaa. Sellainenkin mies ja nainen tarvitaan. Ja onhan Remontti-Reiskakin aika seksikäs monen mielestä, kuten myös kätevä emäntä!

Kaikkea löytyisi kaikille samasta polyamorisesta suhteesta ― täydellinen kuvio siis. Eli suhteessa pitäisi olla vähintään kuusi ihmistä. 666 - Pedon merkkikö?


Henry Laasanen kirjottaa parin valinnasta, ja siitä, että naiset valitsevat miehen helpommin fiiliksellä kuin järjellä, ja siksi joutuvat usein väkivaltaisen tai juopon miehen kumppaniksi. Hän mainitsee tekstissään myös naisten älyttömät pikkutarkat kriteerit, joilla ei ole mitään merkitystä suhteen onnistumisen kannalta.

En ensin tiennyt kuka tämän kirjoittaja on, luin nimittäin tämän tekstin ensin sellaiselta saitilta, missä ei näkynyt kirjoittajan profiilikuvaa eikä nimeä. Hain varsinaisen blogitekstin jälkikäteen tähän tekstiini linkiksi. Ajattelin heti, että kirjoittajan on pakko olla mies, jostain kumman syystä ajattelin näin.

Tämän teksin sijasta aioin ensin kommentoida Milenan mietteitä, ja laittaa tämän Laasasen parinvalintalinkin sinne, mutta laitoinkin sitten tänne, kun tuli mieleeni niin paljon kirjoitettavaa näistä asioista enkä halua olla bloginvaltaaja.


Löysin Iltalehdestä jutun, jossa on selvitetty että vitutukseen voi kuolla, ja että se on enemmän miesten ongelma. Minä kyllä tunnen useamman naisen, jolla on krooninen vitutus päällä, en tunne läheskään niin monta miestä. Vaikka ei niitä naisiakaan ole kovin monta.

Sillä on merkitystä jos on positiivinen, tai jos vituttaa koko ajan. Uskon että hyvällä mielellä oleminen voikin pidentää ikää ja vittuuntunut ehkä elääkin lyhemmän elämän.

Tällainen sana kuin vituttaminen on aika inhottava, enkä pidä siitä. Se on kuitenkin jo vakiintunut niin paljon, etten laita edes asteriskeja (*-merkki) vi-tavun jälkeen, vaan kirjoitan koko sanan sen sijaan.

Ikävää että tällainen leimallisesti naisen elintä tarkoittava sana on tullut niin yleiseen käyttöön, että toiset käyttävät sitä melkeinpä pilkun sijasta. Ja koska tässä lehtiartikkelissa käytetään tätä sanaa, en ala muuttelemaan sitä häveliäisyyssyistä omaan tekstiinikään.

Törmäsin kaiken lisäksi Henriikka Rönkkösen kolumniin, jossa on aika roisia tekstiä. Laitan sen tähän, koska se jotenkin sopii tämän blogini aiheeseen. Rönkkönen kirjoittaa City-online-lehdessä. Hän on humanisti, joka kirjoittaa gradua kotimaisesta pornografisesta kirjallisuudesta.

Minulla on ollut aikaa kirjoittaa tämä teksti, kun tulin takaisin töistä yritettyäni tehdä töitä siellä puoli tuntia. Olen ollut pääsiäispyhät flunssassa (jota minulla ei olekaan ollut kolmeenkymmeneen vuoteen), enkä ole vieläkään ihan kunnossa, vaikka kohtalaisen terve olenkin. Päätin lähteä kotiin, koska lämmöt oli pantu pois päältä jo viime torstaina, ja toimistossa oli yksitoista astetta lämmintä, en halunnut riskeerata terveyttäni. Täällä on ollut aika viileät säät ja navakka tuuli. Toivottavasti siellä on lämpimämpää huomenna.

Toivotan kaikille mukavaa Pääsiäisen jälkeistä aikaa ja toivon todella että kesä alkaisi jo kolkuttelemaan ovelle. Nyt on navakka tuuli ja viileää, vaikka tuuleekin etelästä.

Tässä vielä linkki tuonne Laasasen tekstiin Hääohjelmat paljastavat sukupuolieron. Laasaselta löytyy aika hupaisia juttuja.

Uusi mielenkiintoinen linkki: Psychology Todayn pariutumisasiantutija Jeremy Nicholson

Stiiknafuulia

Luin nettilehdestä tänään sanan "stiiknafuulia".

Tuli heti mieleen oma kouluaikani. Muistan sieltä tämän sanan, ja sen, että luimme jotakin kun tämä sana tuli esille. Paljon muuta en siitä sitten muistakaan.

Kuva täältä:
Oulun Kaupunginkirjasto

Minusta se oli aika jännä sana ja se jäi mieleeni, kuten aina vähän erikoiset sanat tai nimet.

En kuitenkaan ole ajatellut tätä sanaa tai sanan lähdettä vuosikymmeniin, mutta tänään se tuli sitten esille. Se on esiintynyt Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novelissa "Mahtisana".
Kun ajattelin tätä asiaa vähän syvemmin, aloin muistamaan sen novellin aihettakin hiukan.

Googlettaessani tämän sanan löytyi vaikka mitä; esim. Oulun kaupunki myöntää tällaisen yrittäjäpalkinnon. Stiiknaafuulia on myös Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu.

Löysin stiiknafuulia-sanan Uuden Suomen nettijulkaisusta. Näin tutun nimen, Jussi Saramo, eräässä tekstissä. Hän on entinen porvoolainen, ja poikani koulukavereita niiltä ajoilta. Nykyisin hän on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustaja. Tietenkin luen tutun kaverin tekstit!

Hänen kirjoitustaan, missä hän kirjoitti uusista veroista siteerattiin, mutta tekstin alaosassa oli linkki Esko Seppäsen blogiin, ja se kiinnitti huomioni, siinä oli nimittäin otsikko "Solidaaraisuusvero, stiiknafuulia!". Pakkohan se oli mennä lukemaan!

Joskus rakentuu silta menneisyyden ja nykyisyyden välille hiukan erikoisella tavalla - kuten sanalla stiiknafuulia.

Teuvo Pakkala on syntynyt Oulussa ja hänen nimensä oli alunperin Teodor Oskar Johaninpoika Frosterus. Hän syntyi 9.4.1862.

Ja huomaankin että aivan kohta hänen syntymästään onkin 150 vuotta!

Tämä teksti sattuu juuri sopivasti siihen! Huomasin nimittäin vasta nyt, kun aloin etsimään hänen tietojaan Wikipediasta, että syntymän vuosipäivä on kolmen päivän kuluttua!

Teuvo Pakkala

Niin, se sana, mitä se sana stiiknafuulia tarkoittaa?

"jokin koreileva ja tärkeän oloinen, mutta sisällöllisesti tyhjä asia".

Etymologia

Esiintyy ainakin Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novellissa Mahtisana (1895) hienona ja arvostusta herättävänä asemana.

"Vallan käyttöä sanan voimalla on oivallisesti kuvannut Teuvo Pakkala lapsista kertovassa novellissaan Mahtisana, jossa juoksukilpailun voittanut Ville ilmoittaa olevansa stiiknafuulia. "Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, että hän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu."

Lainattu Wikipediasta

Mies ja nainen - nainen ja mies

Tämän tekstin aioin laittaa ensin  Milenan  tekstiin "Suosiiko seksi suhdetta?" kommentiksi, mutten sitten halunnutkaan olla bloginvaltaaja.

Eilen illalla katsoin Ruotsin Kunskapskanalenilta ohjelman, jossa keskusteltiin kuusikymppisten naisten seksuaalisuudesta, ja haastateltiin muutamaa. Ohjelma on kai saksalainen:

"Hälsa och medicin. Vi möter fem kvinnor i 60-årsåldern med en gemensam, prestigelös hållning till sina erotiska behov och vikten av att leva ut sin sexualitet. De ger sin syn på livet, kvinnorollen, åldrande kroppar och den lust som möter motstånd och fortfarande är tabu. Även 24/03 och 27/03."

Siinä ennakkoluulottomat naiset kertoivat omista ajatuksistaan ja suhteestaan seksuaalisuuteen. Oli monta eri tyyppistä naista, mutta huomasin, että yksi - ehkä ainoa - heitä yhdistävä tekijä oli itseluottamus, usko omaan itseen.

Yksi  haastateltavista oli lesbo, ja hänellä oli paljon ja ennakkoluulotonta sanottavaa. Luulen, että hän oli tottunut elämään ennakkoluuloisten paineiden alla, eikä pelännyt kertoa omista ajatuksistaan ja seksuaalisuudestaan ja hänellä oli hyvin kehittynyt itseluottamus. Toisetkin olivat toki hyvin vapaamielisiä ja kertoivat omista ajatuksistaan avoimesti.

Minusta seksuaalisuuden pilaa usein juuri se, ettei usko omaan itseensä, uskoo olevansa ruma, lihava yms. raskausarpineen ja raskauden tuomine vyötärömakkaroineen vaikkei olisikaan ylipainoinen.

Miehet eivät ole aivan synnittömiä tämän itseluottamuksen puutteen luomisessa, mutteivat myöskään ainoa syntipukki. Naiset ehkä luovat vähän samansuuntaisia paineita miehiin.

Yhteiskunta luo todella suuria odotuksia naisille, nimenomaan heidän ulkonäöstään. Naisilta vaaditaan paljon ulkonäöllisesti, yhä enenevässä määrin. Pitää olla rakastava, pullantuoksuinen äiti, tehokas ja edustava työssään ja samalla ihana seksipommi miehelleen.

Joskus tämä yhdistelmä on mahdoton arjessa, töissä käynnin ja lastenhoidon myllerryksessä. Uupuu sitä vähemmästäkin. Yhä edelleen naisella on yleisesti ottaen suurin vastuu kodista, sen siisteydestä, ruuanlaitosta ja lapsista työssäkäynnin ohella, vaikka se onkin kovaa vauhtia muuttumassa - onneksi.

Ja onhan toki olemassa tasa-arvoisestikin toimivia perheitä yhä enemmän, varsinkin nuoremmassa ikäluokassa.

Tänään luin mielenkiintoisen tekstin Uuden Suomen verkkolehdestä. Siinä mietitään nuorten naisten seksuaalista haluttomuutta. Uskon että nämä ulkonäkö- ja työtehokkuusvaatimukset ovat sielläkin taustalla ainakin osittain. Ulkönäköpaineethan ovat vain vahvistuneet tänä päivänä.

Tässä linkki siihen tekstiin: Nuorten naisten seksielämä yllätti tutkijat

Milena kirjoittaa hauskasti ja järjellä nettituttavuuksista ja deittailusta netissä.

Nettituttavuus kyllä hajoaa useimmiten kuin ilmapallo heti tapaamisen jälkeen! Olen Ruotsissa asuessani tavannut kolme nettituttavaa, ja kaikki tapaamiset hajosivat omaan mahdottomuuteensa.

Yksi mies halusi heti viinaa, ei jaksanut istua kahvilassa, missä tapasimme, edes puolta tuntia. Hän oli pikkuhiprakassa jo kahvilaan tullessaan. Piti siirtyä ravintolaan. Sieltä olisi sitten pitänyt lähteä kotiin seksiä harrastamaan, jo tunnin kuluttua änkyräkännissä olevan miehen kanssa! Lähdin yksin kotiin ja mies sai raivarin siitä.

Toinen oli vanhempi, oikein fiksu mies, mutta hänelle oli tärkeämpää hänen jättikokoinen, hieno pienoismallirautatiensä. Hän ihmetteli myös kenkiäni, pukeudun joskus vähän räväkästi, hiukan hippi/rokkityyliin, mutta tajuan silti ikäni rajoitukset, enkä ole todellakaan huomiota herättävä. Mies oli melkolailla kaavoihinsa kangistunut ja vakavan oloinen, minä taas olen yleensä iloinen ja uusista asioista kiinnostunut. Ei synkannut, mutta erottiin ystävinä ja tavattiinkin kahvin merkeissä joskus.

Nykyään en ole ollenkaan innostunut seurustelusuhteesta, sain niin tarpeekseni viimeisimmästä.

Olen kyllä ollut eräällä nettideittisivustolla, mutta hyvä jos jaksan käydä katsomassa siellä kerran pari kuussa. Yhteydenottoja tulee, mutta mikä kumma siinä on, että he ovat kaikki ulkomaalaisia, italialaisia tai englantilaisia? Yksi on kyllä suomalainen Australiassa. Joidenkin viestit on käännetty Googlella, ja sen huomaa, joitakin lauseita ei edes ymmärrä.

Yhteistä osalla näistä miehistä on se, että heidän vaimonsa on kuollut joko liikenneonnettomuudessa tai syöpään. Pitäneekö edes paikkaansa, vai yrittävätkö säälipisteitä?

Yksi yhteyttä ottaneista miehistä on englantilainen, suomalaisessa yliopistossa työskentelevä mies, vaimo kuulemma kuollut liikenneonnettomuudessa. Hän kirjoittaa itse, eikä käännätä Googlella, sen kyllä huomaa, mutta teksti on niin kummallista ja täynnä pikkuvirheitä (ei googlevirheitä, ne erottuvat), että englantilainen ei tekisi sellaisia virheitä. Esim. naisesta hän sanoo he, vaikka pitäisi sanoa she, yhtenä esimerkkinä. Tällaisessa ei aito englantilainen koskaan tee virheitä. Yksi mies on italialainen, joka asuu Englannissa, ja vaimo kuoli syöpään. Hän kääntää Googlella, vaikka sanoin, että minulle voi kirjoittaa englanniksi. Osanneeko edes englantia, vaikka kuulemma asuu siellä? Siis vastasin tälle miehelle, ja myös englantilaiselle.

Sain pitkät vastaukset heti molemmilta, ja australialaiselta sain Skype-numeron, että voin soittaa. En ole vielä vastannut näille takaisin. En tiedä vastaanko, ja vastaanko niin, ettei kannata jatkaa kirjoittamiseta. Askarruttaa nämä kummalliset seikat näiden miesten jutuissa.

Taannoin sain viestin mieheltä, joka on sanojensa mukaan yhdysvaltalainen, joka on Afganistanissa rauhanturvaoperaatiossa. Hänen vaimonsa on myös kuollut auto-onnettomuudessa. En ole vielä vastannut, enkä ehkä vastaakaan. Tämäkin viesti on ilmiselvää googlekäännöstä.

Viime kesänä ja syksynä chattailin erään englantilaisen miehen kanssa Messengerissä - tai hän oli norjalaissyntyinen lapsuudesta asti Lontoossa asunut. Hän oli koko ajan tulossa kylään, ja suuttui, kun sanoin, ettei vielä, soitetaan ja puhutaan ensin. Kun hän sitten soitti, hän puhui niin kummallista englantia, etten ymmärtänyt juuri mitään, ja osaan kyllä myös keskusteluenglantia puhelimitse. Tätä oli aivan mahdotonta ymmärtää. Mies ei antanut periksi, Messengerissä hän vaati että hän saisi tulla käymään, ja minä kieltäydyin. Hän suuttui lopullisesti. No, en usko että menetin mitään, eikä asia harmita, enhän ymmärtänyt edes hänen puhettaan!

Tällaisia tuli mieleen Milenan tekstistä!  

E-kirja on eliminoitava

 Laura Friman kirjoittaa otsikolla "E-kirja on eliminoitava" Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä

John Waters, Baltimoren paha poika, on elokuvaohjaaja,
näyttelijä, stand-up-koomikko, kirjailija, journalisti, taiteen
kerääjä ja visuaalinen artisti.
kuva täältä  

Hän aloittaa näin: "Oletko lukenut Jonathan Franzenin hittiromaanin Freedom? Saatat nyökytellä myöntävästi — litteän lukulaitteesi ääreltä. Kirjailijan itsensä mielestä valehtelet. Olet vain muka-lukenut teoksen ja tehnyt samalla syntiä. Franzenin mukaan "tosilukijat" lukevat kirjansa vain painettuina versioina".

Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, minusta olisi kauheaa, jos pitäisi lukea kirjat lukulaitteella, elektronisesti. Eihän siinä ole mitään hohtoa, eikä kirja tuntuisi kirjalta sillä tavalla. Vaikka voisihan teksti silti viedä mukanaan.

"Kirjan rooli on kuitenkin minulle perustavanlaatuisesti erilainen. Musiikkitallene vaatii aina tulkin itsensä ja ihmisen väliin: kasettimankka, lp-soitin tai läppäri soittaa sen meille. Kirja aistitaan orgaanisesti kädellä ja silmällä, ilman piuhoja, akkuja tai sähköpistokkeita", kirjoittaa Friman.

"Se, että sivun päälle pitää asettaa muuriksi lasilevy, on irvokasta ja tuhoaa maailman yksinkertaisimman ajanvietteen. Lukulaite ei helpota lukukokemusta, se monimutkaistaa sitä", hän jatkaa.

Friman kirjoittaa niin kuin minäkin ajattelen. Ymmärrän kyllä niitä jotka haluavat lukea kirjansa lukulaitteella, mutta kirja omana kokonaisuutenaan, kirjana, on mielestäni se paras vaihtoehto. Kuinka ihanaa onkaan ottaa kirja käteensä ennen kuin alkaa nukkumaan, lukea vartti tai tunti, sitten laittaa kirjanmerkki väliin, asettaa kirja vuoteen vieressä olevalle hyllylle odottamaan seuraavaa lukuhetkeä, ja alkaa tyytyväisenä nukkumaan. 

Kuinka mukavaa onkaan mennä kirjastoon, sormeilla eri kirjoja, lukea takakansi, katsoa etukannen kuvaa, miten se on asemoitu ja miten se sopii kirjan nimeen. Kuinka ihanaa on valita kirjoja, jotka kiinnostavat ja lainata ne kotiin muutamaksi viikoksi.

En voisi kuvitellakaan lähteväni matkalle ilman kirjaa, on mukavaa ajankulua lukea laivassa matkalla jonnekin, lentokentällä lentoa odottaessa... Lukulaite ei tuntuisi minusta samalta. Ja se vaatii virtaakin, mitä jos se loppuu eikä ole mahdollisuutta lataamiseen?

Laura Friman oli lukenut HS:n kuukausiliitteestä, että vastikään Finlandia-palkittu Rosa Liksom lukee nykyään vain e-kirjoja, siis kirjailija, joka elää sähköttömässä mökissä! Tai Friman väittää että Liksom asuu sähköttömässä mökissä. En ole varma siitä, pitääkö se paikkansa.

"Franzen ylisti kirjanedustavan fragmentoituneessa kulttuurissamme ennen kaikkea pysyvyyttä. Hänen mukaansa näytöltä luettu teksti luo vaikutelman muokattavuudesta ja deletoitavuudesta. Kirja ei ole enää kirjailijan rakentama kokonaisuus, vaan asiakjra, jonka kappaleita voi leikata ja liimata mielensä mukaan", kirjoittaa Friman.

En voisi ostaa kaikkia kirjoja, joita luen, en taloudellisista syistä, enkä siksi, etteivät ne mahtuisi huusholliini, luen sentään noin sata kirjaa vuodessa, se vaihtelee 80 ja 130 välillä. Tänä vuonna olen taas lukenut hiukan ahkerammin, kun on enemmän aikaa, vuosi 2008 oli huippu, luin silloin 130 kirjaa. Kirjat pysyvät, vaikka lainaankin kirjani suurimaksi osaksi kirjastosta ja ostan hyvin harvoin. Eli kirjat eivät jää minulle fyysisesti. Mutta silti.

"Sillä kirja on kaunis ja monta kirjaa yhdessä vielä kauniimpia. Siksikään tämän maailman sievin esine ei saa kuolla sukuuuttoon. Kuvittele maailmaa ilman kirjastoja, kirjakauppoja ja antikvariaatteja!", Friman hehkuttaa.

Kirja on minulle sellainen, jota en halua lukea elektronisesti, vaikka muuten olenkin aika friikki tietokoneiden ja niihin liittyvien asoiden kanssa. Kirja on jotenkin pysyvä, ja antaa juuri sen kirjan lukemisen tunteen, jota tarvitsen. Elektroninen kirja ei tuntuisi samalta, se olisi jotenkin steriilimpi kokemus. En edes omista sellaista lukulaitetta, mutta olen kokeillut. Ja onhan se varmasti kätevä olemassa, mutta kirjani haluan lukea kirjana, pokkarinakin.

Sellaisen otan aina mukaani matkalle, ja koska ei ole varaa ostaa kovakantisia kirjoja, ostan halpoja pokkariversioita. Laitan ne sitten joskus jakoon ystävilleni. Nyt perjantaina lähti Susanna Alakosken "Sikalat" Porvooseen. Hän antaa sen sitten taas eteenpäin, jos jotakuta kiinnostaa. Meillä on Facebookissa kirjaryhmä, jossa kirjoitamme luetuista kirjoista ja lukukokemuksista.

Friman on nuori nainen, ja kirjoittaa tuolla tavalla kirjoista! On kiva ajatella, että nuori ihminen on samaa mieltä kirjoista. Ehkä kirjan tulevaisuus ei olekaan vielä niin uhattu kuin luullaan.

Laura Friman on popkulttuurille omistautunut vapaa toimittaja.

Kuva Nyt-liitteen tekstistä, en löytänyt netistä. Kuvaa saa tietokoneella suuremmaksi painamalla Ctrl ja + yhtä aikaa, pienemmäksi painamalla miinusta plussan sijasta. 

Leikin Photoshopilla - Playing with Photoshop

Playing with Photoshop for fun! This is the first time I tried to make the face slimmer, get less wrinkles, bigger hair and eyes, and a longer neck. I don't know if I am more beautiful afterwards, but it was fun to try!

Tänään testasin kuinka kuvaa voi muunnella. Ja onnistuinkin jonkin verran.

Tällainen on alkuperäinen kuva. Kuvaaja on ilmeisesti
hiukan reutsoinut tätä.
This is the original.

Joskus lehdissä näytetään kuinka esim. jonkun mallin käsivarret on ohennettu, poistettu ryppyjä ja vyötäröäkin kavennettu.

Nyt sitten opettelin itsekin tätä kuvan muokkauksen taitoa, siis ihmisen kuvan muokkausta, olen kyllä muutoin muokannut kuvia, valotusta, väriä, terävyyttä yms. ja tehnyt erilaisia "taiteellisia" virityksiä erilaisilla filttereillä.

Mutta nyt siis kokeilin ihan tosissani muokata ulkonäköä toiseksi. Tässä tulos. Muokkasin tietenkin omaa kuvaani, tuliko kauniimmaksi, en tiedä, mutta ainakin laihemmaksi! :D

Enhän toki ole taitava tässä, mutta jotain osasin! Aika hassun näköinen tulos, mutta tämähän onkin ensimmäinen kerta kun kokeilen tällaista.

Luin jostakin ohjeen miten tehdään, ja vihdoin sitten testasin aikani kuluksi. Olen sen verran ryppyinen etten onnistu vähäisillä taidoillani muuttamaan kuvaani aivan sileänaamaiseksi olioksi!

Joistakin Paula Koivuniemestä otetuista mainos- tai haastattelukuvista näkee todella selvästi, että niitä on muokattu aika rajusti.

Tässä on käytetty ensin liquify-menetelmää Photoshopin
filter-osiosta, hiuksia "laajennettu" molemmin puolin päätä,
silmiä suurennettu, ja niitä on vielä nostettu ylöspäin sivuilta,
ryppyjä on  poistettu ja kaula "laihdutettu" ja pidennetty
"laskemalla" olkapäitä hiukan alemmaksi. Kulmakarvojakin on
nostettu. Hiuspantaa on levennetty ja korvaa pienennetty. 

Tässä on tehty lisää hiuksia toiselle puolelle
kloonaamalla oikeanpuoleisista hiuksista ja
kääntämällä peilikuvaksi. Sitten häivytetty ja
korjailtu kloonaamalla, healing brushilla
ja blur-työkalulla. Hiuksia on myös lisätty ylös.

Tässä on palattu alkuperäiseen ja muotoiltu suuta
ja hampaita sekä otsaa. Silmät on pienennetty
ja kulmakarvoja laitettu alemmas.

Kriittistä journalismiako?

"Kommunikoi koiran valokuvan kanssa…"

Minä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä tämän kritiikin kirjoittajan kanssa. Eihän tarvitse mitätöidä haastateltavaa, mutta voi kyllä kirjoittaa hiukan kriittisemmin, ei faktana, kuten tässä, koska tutkittua faktaa ei ole.

Aivan kuten Tiina Raevaara kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, olisi Pohjalaisessa jutun kirjoittanut voinut muotoilla noita lauseita hiukan toisin. Tekstistä löytyy linkki Pohjalaisen juttuun.

Joku, joka on menettänyt rakkaan lemmikin, voi mennä tällaiseen lankaan. Jos pientäkin toivoa löytyy, siihen tartutaan, usein kritiikittömästi. Toisen surulla rahastetaan.

Kenellä on rakas lemmikki, tietää miltä sellaisen menettäminen voi/voisi tuntua, vaikka moni, jolla ei ole lemmikkiä, ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Siksi tällaista lemmikin menettänyttä voi ehkä helpostikin käyttää hyväkseen. Vaikka luulen kyllä, että ei näitä lankaan menijöitä silti ole kovin paljon.

Esimerkiksi monelle vanhukselle oma lemmikki on ainoa fyysinen kontakti, ja sen menettämisellä voi olla tuhoisat vaikutukset elämään ja sen laatuun. Ja näitä ihmisiä käytetään joskus härskisti hyväksi.

Kevät keikkuen tulevi - takatalvi tassutellen

Nyt onkin muutamana yönä ollut pakkasta muutama aste, viime yönä jopa -10,2. Eli takatalvi tuli kauniin kevään kimppuun!

Aurinkoista ja kaunista on silti ollut, eikä pikkupakkanen  ole harmittanut. On ollut hyvä kulkea luonnossa seuraten lintujen puuhia ja luonnon heräämistä. Nyt varmaan alkaa joka paikassa olemaan niin paljon vettä, ettei tuonne minun suosimille poluille pääse vähään aikaan.

Omenapuussamme ja sen juurella on ollut vilinää, keltasirkut, räkätit, iso tilhiparvi puhumattakaan talitinteistä on ottanut omenapuun ruokapöydäkseen. Tikkaa ei ole näkynyt eikä kuulunut tällä viikon aikana. Maassa on jäljellä omenoita ja olen ripustanut puuhun kaksi talipallotelinettä ja siemenlaudan. Tirskutus ja siipien räpinä on aikamoinen välillä.

Lähdin koirien kanssa metsäretkelle lauantaina. Ensin kylätietämme pitkin reilut puoli kilometriä ja siitä sitten traktoritietä pitkin metsään.

Poikettuani traktoritielle Pimu alkoi haukkua. Se on epätavallista, ja siksi olinkin hiukan varuillani, josko vaikka joku tulee koiran kanssa vastaan tms. Mutta kun Pimu ei yleensä hauku vastaan tulevia koiria, sen puolen hoitaa Nalle liiankin hyvin. Kävelin hiukan eteenpäin ja Pimu haukkui lisää. Sitten huomasinkin, että metsässä olevalla aukiolla savuaa. Menin lähemmäksi, ja huomasin että siellä on iso nuotio, tai melkein jo loppuun palanut, oikea kokko se oli ollut.

Mietin että missä ihminen joka on sen sytyttänyt, enkä löytänyt ketään. Ilmeisesti Pimulla pelotti se nuotio, ehkä joku primitiivinen vaisto varoitti siitä.

Tämä on kuvattu viisi päivää
aikaisemmin kuin tuo savuava
nuotio edellisissä kuvissa.
Taustalla näkyvät  kaatuneet
peuratornit. Nyt siinä oli nuotio.

Katsoin ympärilleni, ja vasta silloin huomasin, että samalla aukiolla olleet kolme kaatunutta peuratornia olivat hävinneet. Ne oli ilmeisesti poltettu nuotiossa. Ei siinä mitään metsäpalovaaraa ollut kuitenkaan. Varmaan metsästysseuran porukka oli raivannut alueen ja polttivat tornien jätteet pois. Naapurimmekin kuuluu tähän metsästysseuraan.

Kun kävelin eteenpäin, tällä traktoritiellä oli todella liukasta, ja jouduinkin siirtymään välillä metsän puolelle. Siellä on paikoin kuivaa ja voi hyvin kävellä.

Vanha peuratorni tämäkin

Tuli kiva tunne, kun kävelin siellä metsän puolella. Huomasin että sammal, puolukan ja mustikan varret tuoksuivat voimakkaasti. Se toi hyvää mieltä, samoin kuin koirien iloinen nuuskiminen.

Tuolla traktoritiellä kulkevat naapurin hevosetkin, ja tietysti Pimu ehti syömään hevonkakkaa, kun innostuin kuvaamaan maisemia, enkä huomannut sen puuhia. Näytti olevan herkullista. Peuranpapanatkin maistuvat oikein hyvin näille karvaturreille.

Rospuuttoaika. Kohta en pääse
kulkemaan tästä Lemlandsledenille.
Pitää tyytyä taas paikallisiin
sorateihin kunnes taas on kuivaa.

No, se on kuulemma vain terveellistä koirille. Meidän Nallen käydessä mahavaivojen takia lääkärissä viime syksynä hän sanoi, että pitää antaa koirien mussuttaa hevonkakkoja yms. mitä löytää, että saa vastustuskykyä. No, ovat ne nyt sitten saaneet mussuttaa hevonkakat ja peuranpapanat!

Tänne rantaan eksyin, kahden kesämökin väliin, kun traktoritie loppui. Luntakin oli jäljellä, metsässä on vain paikoitellen. Talventörröttäjät ovat kauniita.

Metsässä oli tosi vaikeaa liikkua nyt, tai niillä traktoriteillä, mitä käytin. On todella liukasta. Sai kyllä olla kieli keskellä suuta, että pysyi pystyssä, varsinkin kun Pimulla on tapana syöksyillä edes takaisin.

Superliukasta.  Tämän tien päässä istahdin huoahtamaan tukkipinon päälle.

Itse Lemlandsledenille, eli varsinaiselle kuntoilupolulle, en päässytkään, koska siellä oli niin paljon vettä. Tykkään kulkea näillä metsäteillä ja poluilla. Mieluummin niillä kuin kylätiellä edestakaisin. Kuntoakin se vaatii hiukan enemmän, ja tekee oikein hyvää jalkojen lihaksille. Kyllä tämän reissun jälkeen tuntuikin jaloissa. Olin jotain kaksi ja puoli tuntia reissussa. 

Pysähtelin tietenkin kuvaamaan, mutta maastossa kulkeminen tähän vuoden aikaan on hiukan haastavaa. Mutta mukavaa oli! Täällä on niin kaunistakin ja aina löytyy jotain uutta, kuten esim. tuo ranta, missä en ole ennen käynytkään.

Rannassa.

Tämä on varmaankin telkän pönttö, samalla rannalla mistä kaksi edellistä rantakuvaa on otettu.

Oravien ruokapöytä

Tuohon sähköpylvään koloihin orava oli tallettanut käpyjä

Toinen sähköpylväs, miihin orava on varastoinut ruokaa. 

Tässä alue, joka on hakattu melkein kaljuksi.

Kävelin yllä olevan kuvan avohakkuualueen lähelle koirien kanssa, ja huomasin jonkin pensaan, jossa on tumman lilan värisiä isoja, paisuneita silmuja. Laitoin kameran makrolle ja aloin kuvaamaan niitä. Samalla kuulin siipien läpytystä pääni yläpuolella. Ja mitä näinkään! Metso siellä lensi pääni yläpuolella! Oli kai laskeutumassa lähistölle, mutta meidät huomatessaan kääntyikin takaisin. Ja kamera oli just makrolla! Olisin muuten ehtinyt kuvata kun se niin hitaasti kääntyi siinä pään yläpuolella, ja kamerakin oli ihan valmiina. Hädissäni yritin säätää kameran takaisin nurmaalille, mutten ehtinyt, kun oli pojan kamera mukana, eikä se ole niin tuttu.Voi että harmitti!

Vierivä kivi ei sammaloidu. Mutta tämä ei olekaan kivi!

Näitä torneja näkyy joka puolella, tälläkin alueella näin
useamman, kun vain käännyin ympäri eri suuntiin.

Taustalla metsän rajassa rakennuksen takana on tie,
joka menee meidän talommekin ohi.
Peuratorni näkyy keskellä peltoa.

Oravako tämänkin kävyn on joskus jemmannut? Oli tiukassa
enkä irrottanut sitä, kokeilin vain.

Sports Tracker-jälki

Laitoin Sports Trackerin päälle kännykässäni, että näen missä olen kuljeksinut. Kameran kuvat tarkoittavat paikkaa, missä olen ottanut kuvia. Tästä näkee, että olen käynyt kahdella rannalla ja sitten yhden traktoripolun edestakaisin. 

Viimeisimmät kuvat ovat tuolta traktoripolulta, alaoikealla tässä kuvassa. Tämä varsinainen ympyrä on traktoritietä ja metsäpolkuja. Alkuosa on meidän kylätietä, leveämmällä vaaleamman keltaoranssilla merkitty. Kuvasta näkee että on tehty pieniä poikkeamia vähän sinne sun tänne.

Hyvää mieltä ja haasteita

Sain Aikulta, Pieniä sanoja - Aikatherine, haasteen.

Täytyy mainita vähintään kymmnen asiaa, jotka aiheuttavat itselle hyvää mieltä. Jos saa haasteen uudelleen, pitää kirjoittaa viidestä uudesta mielihyvää aiheuttavasta asiasta.

Minulla on useita asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jotkut asiat ovat pieniä onnen murusia, jotku suuria lohkareita.

Minä olen peruspositiivinen ihminen, joten olen yleensä aina iloinen ja tyytyväinen, vaikka murheita on minunkin elämässäni ollut paljon, ja tulee varmasti olemaankin. Sellaistahan se elämä on, ylä- ja alamäkeä.

Nyt listaan kuitenkin kymmenen sellaista, jotka tuovat minun elämääni paljon iloa, lämpöä ja hyvää mieltä, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, koska sekin muuttuu päivittäin. Ja ne liittyvät usein myös toisiinsa.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ

Rauhallinen elämä, se että saa tehdä mitä itse haluaa, eikä joku toinen arvostele tekemisiäni, eikä minua tai ulkonäköäni. Saan olla minä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Luonto. On aivan ihanaa vaeltaa Lemlandsledenillä, kuunnella tuulen suhinaa puiden latvoissa. Tuuli suhisee aivan eri tavalla puiden latvoissa eri vuodenaikoina. Nyt kevään korvalla suhina on aivan erityisen kuuloinen, se antaa toivoa kesästä, uudesta kasvusta ja lämmöstä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Koirat. On itsestään selvää, että koirat tuovat elämääni säännönmukaisuutta, iloa ja rakkautta. Ne ovat uskollisia ystäviä, ja ottavat aina iloisena vastaan, kun tulen töistä kotiin. Ja tietysti nämä ihastuttavat karvaturrit seuraavat minua myös ulos luontoon, Lemlandsledenille kuuntelemaan tuulen suhinaa, metsään valokuvaamaan puun käkkyröitä tai istumaan lämpimille kallioille, tai pulahtamaan vaikkapa mereen. Pellon reunoista ne syövät kevään ensimmäiset voikukan nuput ja talvella popsitaan ruusun marjat tontin rajan ruusupuskista. Ja kesällä tietenkin ahmitaan ensimmäiset ahomansikat kylätien varrelta ja mustikat sekä puolukat metsästä. Ne lukevat tienvarsien haju-uutiset innolla, ja ajavat naapurin kissan puuhun, jos se sattuu lähimaille. Olen saanut monet naurut näiden eläinystävieni ansiosta. Mitä tekisin ilman niitä, en varmaan jaksaisi tai viitsisi lähteä edes ulos joka päivä?

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Meri. Meri on aivan ihastuttava elementti, se rauhoittaa, se antaa perspektiiviä, aivan kuin ajatukset laajenisivat, kun istahtaa meren rannalla laiturille tai kallioille ja antaa ajatusten lentää. Meren kohina, laineiden liplatus rantakiviä vastaan, lokin kirkaisu kaukausuudessa... Kaukana putkuttava harvalyöntinen kuulamoottorivene saa minut nostalgiseksi. Kalan polskahdus rantavedessä. Mielenrauha.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Sisarukset, ystävät. Mitä elämäni olisi ilman heitä? En osaa edes kuvitella. Minulla ei ole monta sydänystävää, mutta ei tarvitse monta ollakaan. Ja sisareni ovat myös sydänystäviäni. Vaikka asumme kaukana toisistamme, olemme lähellä. Minun ihanat siskot! Te olette vaan niin ihania!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Taide, kirjat ja musiikki. Eihän elämää voi ajatellakaan ilman niitä! Rakastan kirjoja, enkä tule toimeen ilman niitä, luen kymmeniä kirjoja vuodessa, joskus jopa yli sata. On aivan ihastuttavaa katsella taideteoksia, tauluja, lukea taiteen historiaa, kaikkea mahdollista. Musiikki piristää tai rauhoittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Oma perhe. Kaikki kaikessa! Se ei tarvitse sen enempää sanoja!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Uskon ihmiseen, ja hänen kykyynsä tehdä oikein, vaikka nykyään tuntuukin usein, että ollaan menossa huonoon suuntaan. Kuitenkin uskon, että lopulta hyvä voittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Itsensä toteuttaminen. Oli se sitten tiffanytöiden tekemistä, ruuan laittoa, blogin kirjoittamista, muuten vaan kirjoittamista, ompelemista, politiikkaa, toisten kanssa kommunikointia. On ihanaa, että niin voi ja saa tehdä, voi valita itse mitä tekee, ja milloin. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Positiivinen elämänasenne. On aivan ihanaa tavata ihminen joka on positiivinen, joka ei löydä joka asiasta aina sitä huonointa puolta. Minusta on ilo katsella ilosilmäistä ihmistä, hän on kaunis, oli lihava tai laiha, lyhyt tai pitkä. Itsekin olen peruspositiivinen ihminen, ja ajattelen aina asiat ensin positiiviselta kannalta, ja yritän kääntää negatiivisetkin asiat positiivisiksi. Mutta naiivi en ole, ei kaikkea voi muuttaa eikä nähdä positiivisessa valossa, mutta perusajatukseni on, että elämä on enimmäkseen positiivista.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Laitan myöhemmin tähän haasteen joillekin blogisteille. Nyt jään miettimään kenelle laitan.

Nalle 10 tänään!

Tänään meidän Nalle-koira täytti kymmenen. Niin vanha, ja niin nuoren lapsen äiti! Pimuhan täytti kaksi vuotta kuusi päivää sitten.

Nalle ei ole oikeasti minun koirani, vaan  miniän. Mutta mehän asumme samassa talossa, ja siitä on tullut myös minun koirani, ihana suloinen Nalle!

Kuvat ovat vuodelta 2007.

Kevään merkkejä

Nyt on koko viikon ollut plussakelit, vaikka yöllä on voinut olla aste tai pari pakkasta. Päivisin on kuitenkin ollut viisikin astetta lämmintä, ja se näkyy kyllä luonnossa.

Taustalla näkyy merenlahti, jonka jää on aivan peilikirkasta. Meidän tontin
raja on tuossa vasemmalla puiden keskellä, ja talo on kauempana vasemmalla.
Päätie, joka vie Maarianhaminaan (vasemmalle) ja toisella suunnalla Långnäsin
laivasatamaan, näkyy pellon ja kauempana olevan talon välissä.

Koska meillä on ollut epätavallisen vähän lunta tänä talvena, alkavat lumet jo häviämään, pellolla maata näkyy jo paikoitellen, tiet ovat sulat, ja puiden juurilla on maa sulana renkaana rungon ympärillä.

Löysin uuden "näppylän" smartphonestani, ja kokeilin - panoraamakuva.
Vasemmalla tonttimme raja puiden keskellä. Tien päässä oikealla näkyy
naapurin hevostalli. Heillä on kaksi hevosta, ja serkkunsa hevonen siellä.

Kovia pakkasiakaan ei ole tänä vuonna ollut, lämpötila on pyörinyt kahden ja kymmenen miinusasteen välillä, pari viikkoa oli sitten reilut kymmenen astetta, kylmimmillään sää oli -18 kieppeillä. Mutta se tuntuikin sitten tosi kylmältä, kun oli kovia tuulia.

Kaksi naapuriamme. 

Tässä alimmassa kuvassa kauimmaista taloa vastapäätä oikealla on meidän talo. 

Maustekurkkutehdas toimii lähempänä olevan talon ulkorakennuksessa. He valmistavat Rosebo maustekurkkua.

Kymmeniä rekkakuormia kurkkusäilykkeitä kuskataan Ruotsiin ja mantereelle muutaman viikon ajan syksyisin sadon valmistuttua.

Nämä naapurit ovat jo vanhoja ihmisiä, rouva reilusti yli 80 ja mies on täyttänyt jo 92 v. Hän ajaa silti vielä autolla, ja on aika pirtsakassa kunnossa, samoin kuin vaimonsakin. Vaimokin ajaa vielä autolla. Mutta kulkeminen on jo hiukan köpöttelyä. Kuitenkin he kävelevät joka päivä, molemmat kävelysauvojen avulla, kun tie on kuiva.

Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, serkut ja muut sukulaiset hoitavat tämän kurkkupuolen. Kaikki asuvat tässä ympäristössä, me taidamme olla ainoat jotka eivät ole sukua lähitalojen asukkaille.