Tänään olikin siivouspäivä ja sain puhdasta aikaan. Sitten olikin aika lähteä Pimun kanssa koirapuistoon.
Sinne päästyämme ei näkynyt ainuttakaan koiraa, Pimulla oli tylsää ja myös minulla. Onneksi tapasimme joitakin koiria ja heidän omistajiaan sekä meno- että tulomatkalla!
Kun lähdimme, oli hiukan pilvistä ja koleaa, mutta heti alkumatkasta alkoi aurinko paistamaan ja oli oikein hieno lenkkeilysää.
Kuvat ovat koirapuistosta ja matkalta sinne ja sieltä pois. Kaksi ensimmäistä Pimu-kuvaa on otettu edellisenä viikonloppuna samanlaiselta reissulta. Reitti Sports Trackerissa
Koirapuistossa edellisellä viikolla
Matkalla koirapuistoon
Taustalla näkyy Kevätkummun koulu, jota
poikani kävi jotain 30 v sitten.
Kyllä se kesäkin vielä tulee!
Koirapuistossa
Paluumatkalla. Kevätkummun ostoskeskus. Oikealla on kirjasto, mutta sitä ei näy kuvassa.
Tuolla oli jotain mielenkiintoista.
Tässä näin kevään ensimmäisen puliremmin viime viikonlopulla
istuskelemassa tölkkien ja pullojen kanssa.
Saavuin kimpsuineni ja kampsuineni Porvooseen Viikinkitielle perjantaina 15.2.2013 illalla hiukan ennen puolta yötä Pimun kanssa. Nalle jäi Jannen kanssa Ahvenanmaalle.
Tervetuliaisteksti han kuin hotelleissa.
Matkustin uudella Gracella ja olihan se hieno laiva. Varasin viime tipassa hytinkin, että voin sitten käydä kahvilla ja mahdollisesti ostoksilla, kun koira oli mukana. Yleensä en ota hyttiä niin lyhyelle matkalle, kun ei tarvitse ostaakaan mitään. Istuskelen koiran kanssa aulassa missä usein on myös muita koiraihmisiä. Monesti käykin niin, että joku vahtii koissua että saa käydä kahvilla tai ostoksilla.
Tällä kertaa Pimu jäikin sitten hyttiin, kun kävin ostamassa pullon punkkua taxfreestä ja sitten kahvilla.
Hytti ei maksanut kuin 16 euroa, joten ajatteli nettä minulla oli varaa siihen. Yllätyin edullista hintaa. Hytti oli Piccolo-niminen, se oli 9. kannella ja siinä oli oma kylppärikin suihkuineen, kohtalaisen tilava. Kaksi vuodetta oli kerrossänkynä. Yhdelle hytti on hyvä, mutta kahdelle aika ahdas. Iso telkkarikin siellä oli, ja kännykkä sekä netti toimivat koko matkan ajan. Saavuin siis aika myöhään perille. Oli kuitenkin pakko kantaa kaikki tavarat sisälle keskellä yötä, koska autoni peräluukun lukko on mennyt rikki, eikä sitä voi lukita. Onneksi olin ostanut kaljakärryn taxfreestä, ostin vahvemman version, kun maksoi vain kolme euroa enemmän.
Oli siitä sitten tosi suuri apu tavaran kuskaamisessa. Onneksi talossa on hissi! Asun eka kerroksessa, mutta sinne on 16 rappua (laskin ne!).
Olin lastannut pikkuisen VW Poloni niin täyteen, ettei kahvipaketti enää meinannut mahtua, kun ostin vielä sellaisenkin Roution ABC:ltä.
Etupenkillä pelkääjän paikalla ei ollut tavaraa kattoon saakka, koska pitihän minun nähdä oikealle risteyksissä. Siinä oli pöytätietokoneeni keskusyksikkö ja koneen telkkarinäyttö ja jotain muutakin. Muut paikat olivatkin sitten aivan täynnä kattoon saakka.
Kun katsoo Poloa, ei voisi uskoa että sinne mahtuu niin paljon tavaraa. Esim. takakontissa oli neljä banaanilaatikkoa täynnä tavaraa, niiden päällä sitten vielä mattoja ja muuta tavaraa.
Takaistuimella oli tila Pimulle kuljettajan takana, ja siellä toisella puolella olikin sitten vielä yksi banaanilaatikko ja vielä isompi, korkeampi laatikko ja niidenkin päällä tavaroita. Pelkääjän paikan penkin edessä lattialla oli pienempiä laatikoita, ja tietenkin etupenkkien takana lattialla. Joka kolo oli hyödynnetty!
Oli siinä raahaamista, onneksi oli se kaljakärry!
Kaiken lisäksi piti yrittää siirtää tavarat sisälle kaikki mahdollisimman hiljaa, etteivät muiden unet häiriintyisi. Avasin ja suljin ovet tosi hiljaa, ja luulen etten häirinnyt ihmisiä isommin. Onneksi oli viikonloppu.
Kello oli puoli kolme, kun käytin vielä Pimun ulkona ja otin pikasuihkun.
Lauantaiaamupäivä meni väsyn merkeissä, mutta sitten aloin purkamaan tavaroita paikoilleen. Ja sainkin aika paljon. Seuraavana päivänä loput.
Sunnuntai-iltana yritin ajoissa nukkumaan, mutta eihän se uni meinannut tulla kun olin valvonut niin pitkään viikonlopun aikana iltaisin.
No, aamulla silti ylös puoli seitsemän ja töihin vartin yli.
Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus
ovat vasemmalla olevassa talossa. Se
on entinenAlkon tehdasRuoholahdessa.
Matkaan menee aikaa, ja eka aamuna varasin enemmän, koska en oikein tiennyt miten löydän parkkipaikan Itäkeskuksesta ja sitten vielä metrolla Ruoholahteen.
Kaikki sujui todella hienosti, ja olin töissä hyvissä ajoin. Tutustuin taloon ja sitten alkoivatkin työt.
Olen viihtynyt mainiosti. Työkaverit ovat todella rentoa porukkaa. Jotenkin sitä ajattelee, että valtion virastojen ihmiset ovat vakavia ja jäykkiä – tai siis minä olen ajatellut niin hiukan ennakkoluuloisesti! No, ei meidän osastolla ainakaan! Olen todella iloisesti yllättynyt! Osasto on neljännessä kerroksessa, summaaristen asioiden osasto.
Talo on suunniteltu niin, että toimistohuoneet ympäröivät tavallaan sisäpihan tai valotunnelin, ja siten tulee päivänvaloa joka huoneeseen. Työhuoneeni ikkunasta näkyy monta kerrosta toimistoja, ja tietenkin se sisäpiha. Toimistohuoneeni on tilava, ja tyhjän näköinen vielä. Ne ovat viihtyisiä ja valoisia, koska jokaisessa on lattiaan saakka ulottuva ikkuna.
Tästä näkyy se valotunneli rakennuksen keskellä.
Olen jo päässyt työn makuun oikein hyvin. Aikaisempaan työhöni verrattuna tässä ei tarvitse niin monipuolista ajatustyötä. On tuntunut melkeinpä lomalta tehdä yksinkertaisia rutiinitöitä.
Tässä kuvassa on kahvihuoneemme neljännessä kerroksessa.
Kuva on hiukan vääristynyt, kun otin panoraamatoiminnolla.
Nyt on viikko ja kaksi päivää kulunut. Työkin on monipuolistunut. Tuntuu edelleenkin aika helpolta. Mutta ei kai se haittaa, jos ei tarvitse aivojaan pinnistää koko ajan. Mutta töitä varmasti tulee paljon enemmän kunhan olen oppinut jotain.
Se minua edelleenkin ilostuttaa, että työporukka on niin letkeän rentoa! Kahvi- ja ruokatauoilla tavataan, ja tottakai käytävillä. Joka lounastauolla eräs henkilö kysyy Iltasanomien kysymykset, ja me yritämme vastata parhaamme mukaan. Kyllä siinä joskus on naurunremakkaa. Ja tottakai puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Olen päässyt porukkaan mukaan erittäin hyvin. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen työpaikkaani. Yksi huono puoli on melko pitkä työmatka. Mutta siihenkin olen jo tottunut.
Oli minulla kyllä erikoinen kommellusten päivä 21. helmikuuta:
Aamulla käännyin väärään suuntaan risteyksestä, eiku puolen kilometrin päässä käännös.
Metrolippua Itäkeskuksessa ostaessani hoksasin että kännykkä on autossa, eiku takaisin autoon. Onneksi vain parisataa metriä sinne.
Töistä lähtiessäni leimasin vahingossa jo siellä meidän toimistokerroksessa, olisin voinut leimata ulko-ovella, olisi ollut nelisen minuuttia työaikaa lisää työaikapankissa! Kaikki leimaavat vasta alhaalla ulko-ovella just siksi.
Kotimatkalla metrolle mennessäni huomasin että metro tulee jo, ja kiirehdin liukuportaita alas kävelemällä, yleensä en kävele, odottelen vain että portaat vievät. Just kun luulin että pääsen junaan kyytiin ovet menivät kiinni ihan nenän edessä. No, eiku odottamaan neljä minuuttia. Eihän se ole pitkä aika.
No, kun sitten pääsin metroon ja sieltä sitten autolleni, en päässyt autoon sisään kuljettajan puolelta. Joku oli parkkeerannut noin 10 sentin päähän. Piti kömpiä kuljettajan paikalle pelkääjän puolelta. Eihän se niin helppoa ole tällaiselle lihavalle köntykselle. Mutta onnistuin kuitenkin!
Moottoritielle tullessani ajoin normaalisti liittymästä ja vaihdoin kaistaa varsinaiselle moottoritielle. Perässäni tuli auto, ja kiilasi oikealta puolelta ohi ja liittymäkaistakin loppui. En päässyt väistämään keskikaistalle, kun siellä oli pitkä jono autoja. Se väärältä puolelta ohittaja ei antanut periksi, meni vain ohi väärältä puolelta, lumi pöllysi ja autokin heilahteli, kun siellä oli sellaista epätasaista könttäjäätä. Sehän ei ollut ajorataa missä se ajeli. Pääsihän se ohi vihdoinkin, mutta aika lähellä kylkeä se oli. Enhän minäkään halunnut kolaroida keskimmäisellä kaistalla olevien kanssa väistääkseni sen tollon autoa. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Luulin ensin että se on varmaan venäläinen, nehän ajoivat sillä tavalla aina kun oltiin Virossa hommissa.
Sitten ajelin ajatuksissani ja kyltissä luki Porvoo xx km. No, minähän tietenkin seuraavasta liittymästä pois moottoritieltä. EIHÄN se ollutkaan oikea poistumispaikka, se oli Emäsalo/Tolkkinen-liittymä, eli oikeaa edeltävä liittymä. No, ei siinä pitkä mutka tullut, kun nousin siitä risteykseen ja jatkoin suoraan tien yli ja liittymästä takaisin moottoritielle.
Kun tulin kotiin ja aloin parkkeeraamaan omalle paikalleni, siellä oli auraustraktori siirtänyt valtavan lumiköntin just mun paikalle! Sain käydä potkimassa sitä vähän sivuun. Onneksi ei ollut hurjan painava, vaikka olikin melkein metrin pitkä ja ehkä 30-40 cm korkea!
Tänään, tiistaina 26.2.2013, sattui myös erikoinen juttu – sain kokea ahvenanmaalaisia kohtaan tunnetun vihan täällä mantereella omakohtaisesti. Kuraisen autoni kylkeen oli kirjoitettu "Idiot" Itäkeskuksen parkkihallissa - varmuuden vuoksi ruotsiksi. Autossani on Ahvenanmaan rekkarit, joten se kai provosoi kirjoittajaa. No, tulkitsen tekstin kirjoittajan omaksi nimimerkiksi!
☺☺☺
En minä siitä sen kummemmin välitä, mutta kun auton pinnassa olevaan kuraan kirjoittaa, sillä on samanlainen teho kuin hiomapaperilla, se kurahan on hiekkaa. Saapa nähdä, lukeeko autossani edelleenkin ”Idiot” kun olen pessyt auton!
Eihän sillä sen isommin ole väliä, autonikin on vanha ja halpa – mutta ei sitä silti tarvitsisi sabotoida.
Päivät ovat aika pitkiä työmatkan takia, mutta olen jo tottunut siihen. Menen ajoissa nukkumaan, niin ei sitten väsytä aamulla.
Asunto täällä on oikein mukava. Siitä sitten myöhemmin.
Gran Canaria
Night Club Beverly Park 4.3.1979
Kunpa aikaa voisi siirtää taaksepäin,
kouluttautuisin enemmän!
On ollut kiva tietää viime viikosta alkaen että vihdoinkin, noin neljän "nälkävuoden" jälkeen olen saanut kokopäivätyön.
Tähän saakka olen siis ollut osapäivätöissä, tämän vuoden alusta 75 %, sitä ennen 53 % ja sitä ennen vajaan vuoden 100 %, joka sitten osa-aikaistettiin. Eihän osapäivätyöllä meinaa pärjätä, kun on kuitenkin kuluja asumisesta, eikä ole partneriakaan jakamassa kuluja.
On ollut pakko kysyä joiltakin laskuttajilta, voisinko maksaa hiukan myöhässä, kun on kireä taloudellinen tilanne. Aina olen saanutkin lykkäystä, muttei sekään ratkaise kaikkea. Veloilla on taipumus kumuloitua, jos niitä lykkää liikaa.
Onneksi olen kuitenkin selviytynyt kuluista kunnialla enkä ole joutunut ulosottajan listoille.
Tilannetta ei ole parantanut sekään, että nykyistä edellinen työnantajani ei ole vieläkään maksanut parin kuukauden palkkaani, lomarahoja yms. Olen onneksi saanut sieltäkin tipoittain rahaa, joten sekin asia on järjestymässä.
Nykyinen työnantajani on todella ihana ihminen ja olen tykännyt olla töissä hänellä. Mutta hän ei ole pystynyt palkkaamaan minua kokopäiväiseksi, joten olen hakenut töitä aktiivisesti koko ajan. Sanoin hänelle, kun aloitin, että haen kokopäivätyötä edelleenkin.
Työnantajani pettyi kovasti kun ilmoitin uudesta työpaikasta, mutta sanoi ymmärtävänsä, olimmehan keskustelleet paljon tästäkin asiasta. Hän sanoi sitten, että hän antaa ainakin hyvän työtodistuksen.
Edelliseltäkin sain tosi hyvän työtodistuksen. Hän kyllä sanoi jälkeen päin, kun kuuli että menin kilpailijalle, ettei hän olisi antanut niin hyvää työtodistusta jos olisi tiennyt kenen palvelukseen menin. Hän oli aika vihainen, muttei kai se kenen palvelukseen menin, pitäisi vaikuttaa siihenastiseen työpanokseeni millään tavalla!? Olen auttanut häntä jälkeenkin päin joissakin asioissa.
Hän kyllä on pyytänyt anteeksi ilkeyttään myöhemmin. Olemme ihan hyvissä väleissä, vaikka hän ei vieläkään ole maksanut kaikkia palkkasaataviani. Tuleva työnantajani Suomen valtio oli soittanut juuri tälle edelliselle työnantajalleni ja kysynyt minusta. Ex-työnantajani oli kehunut minua. Ei siis koskaan kannata polttaa siltoja takanaan!
Täällä Ahvenanmaalla on ilmeisesti niin, että pitää olla syntyjään ahvenanmaalainen, että saa vakinaisen työn, eikä ikänikään mikään erityisen hyvä meriitti ole. Kielitaidossani ei ole mitään vikaa, osaan ruotsin suurin piirtein täydellisesti, suomi on äidinkieleni ja englantikin sujuu sutjakkaasti, ja parilla muulla kielellä tulen toimeen jotenkuten.
Mutteivat ne asiat ole paljonkaan painaneet vaakakupissa.
Ikädiskriminointi on kyllä yleistä joka paikassa, se ei ole ainoastaan ahvenanmaalainen ilmiö.
Kun sain Marianhaminan kaupungin kylpylän johtajan sijaisuuden (muutin silloin tänne Ruotsista), ihmiset olivat kyselleet, että miksi otettiin minut, kun he eivät tiedä kuka minä olen, kenen lapsi, millaiset vanhemmat, millainen suku, mitä omaisuutta yms. Tyypillistä pienen paikkakunnan tyyliä.
No, se sijaisuus loppui ja sain sitten sijaisuuden yhtä porrasta ylempänä, eli kaupungin vapaa-aikatoimen johtajana. Se oli mielenkiintoista työtä, mutta sille ei ollut jatkoa. Olin muutenkin poikkeusluvalla siinä, siihen työhön vaaditaan nimittäin akateeminen tutkinto, eikä minulla ole sitä. Kuuluin myös kaupungin johtoryhmään, kuten kaikki vastaavassa asemassa olevat 12 henkilöä. Selvisin töistäni oikein hyvin, ja sain myös erinomaiset työtodistukset ja suosituksetkin, niin kuin kaikista töistäni tähän saakka.
Lopulta työttömyyskauden jälkeen päädyin lakiasiain toimistoon osa-aikaiseksi. Senkin työn sain siksi, että turhauduttuani työttömyyteen, kirjoitin lehteen pitkän jutun, missä kysyin miksei pätevä, terve ja hyvät meriitit omaava, ylemmmässä keski-iässä oleva nainen saa työpaikkaa.
Ajattelin, ettei se ota jos ei annakaan, en varmaan pilaa työnsaantimahdollisuuksiani sillä kirjoituksella, koska en ollut siihenkään saakka saanut töitä. Kirjoitin siihen loppuun vielä, että kirjoituksen voi katsoa työpaikan hauksi.
Rohkea rokan syö! Olen aina ollut aika rohkea, enkä aio ujommaksikaan enää muuttua! :)
Eräs lakimies sitten soitti minulle sen kirjoituksen takia ja pyysi töihin - ja sillä tiellä ollaan! Sitten siirryin toiseen lakitoimistoon. Sain sieltä nyt vuoden alusta 75 % kokoaikaisesta työstä.
No, se jää lyhyeen, sain nimittäin kokopäivätyön Helsingin käräjäoikeudesta, ja alan siellä 18 helmikuuta, eli vajaan kuukauden päästä.
Tuntuu todella kivalta, kun sain kokopäiväisen työn. Kun nyt on oppinut venyttämään senttiä ja euroa tosi paljon, on varmaan paljon helpompaa kun saa hiukan enemmän käteen verojen ja muiden kulujen jälkeen.
Useinhan siinä käy niin, että kun tulot kasvavat, myös kulutustarve kasvaa. Mutta olen ainakin hiukan viisaampi näissä asioissa, ja tiedän mitä sentin venyttäminen on! Ei se kuitenkaan koskaan metriksi veny! ;)
Työkokemustahan on tietysti tullut osapäiväisenäkin, ja osittain sen takia sain tämän käräjäsihteerin paikan.
Olen tyytyväinen, kun hiukan vajaan suuren hakijamäärän joukosta valittiin minut, ja eräs toinen, hänet eräälle toiselle osastolle. Hain paikkaa valtiolle.fi-sivuston kautta.
Olin haastattelussa siis kahteen työpaikkaan siellä käräjäoikeudessa, ja näihin kahteen oli siis tullut aikamoinen määrä hakijoita. Muistaakseni 15 valittiin haastatteluun ja niistä sitten valittiin kaksi. Toinen paikka oli asiakaspalvelussa, ja toinen paikka summaaristen (riidattomien) asioiden osastolla. Minä sain sen summaaristen asioiden paikan. On siellä rekrytoitu enemmänkin sen jälkeen.
Valtion palkathan eivät ole järin suuria, mutta saan kielilisän, ja jotain muita lisiä, voipa olla että tulee ikälisiäkin. Riippuu mitä tekemiäni töitä lasketaan hyväksi. Se nähdään sitten.
Ehkä nyt on varaa lähteä miitinkiinkin samakasalaisten kanssa jossain vaiheessa! Aikaisemmin se ei ole ollut mahdollista, kun kesällä laivamatkat ovat sikamaisen kalliita, ja aikaakin se vie liikaa, niin ettei viikonlopun aikana juuri ehdi käymään Turkua tai Helsinkiä kauempana. Ja palkattomia vapaapäiviä ei todellakaan minun tuloluokassani ole voinut ottaa, saati sitten maksaa hotelli- tai mökkiyöpymisiä.
Ystävän hautajaisissa käyminen Lapissa itsenäisyyspäivän tienoilla teki jo sellaisen loven, että paikkailen sitä vieläkin. Onneksi sain autokyydin toiselta hautajaisiin menijältä mantereelta, eikä tarvinnut maksaa niitä kuluja. Pitää joskus korvata jollakin tavalla se asia.
Olen nyt hyvin iloinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen, vaikka Helsingissä oleva työpaikka aiheuttaakin aikamoisesti järjestelyjä. On tässä ollutkin tosi tiukkaa ja aika synkkiäkin pilviä taivaalla.
On meillä todella kylmää täällä Oolannissa. Uskokaa tai älkää, Kökarissa ja Kumlingessa on paikallislehden sääkuvan mukaan muutama aste alle absoluuttisen nollapisteen! Turhaan minä olen sanonut, että täällä on keskimäärin lämpimämpää kuin mantereella, höpöpuhetta!
Siis, pakkohan se on uskoa paikallislehteä Ålandstidningeniä, sehän on valittu vuoden paikallislehdeksi Suomessa monta kertaa, ei se voi olla väärässä!
Kyllä tuntuikin kylmältä aamulla, enkä enää ihmettele ollenkaan, koska on kyse tuollaisista lämpötiloista! Siperiassa on siis lämmintä verrattuna Oolantiin.
Minun oli ihan pakko mennä Maarianhaminalaiseen kahvila Juliukseen toteamaan tämä tosiasia - eli kuvaamaan lehdessä oleva sääkartta! Minulle ei tule tämä lehti kotiin. Täällä on kaksi paikallislehteä, eli Nya Åland ja Ålandstidningen. Olen tilannut Nya Ålandia.
Koirien kanssa ulkona.
Ei tämä hyytävä kylmyys silti ole estänyt minua käymästä ulkona koirien kanssa, eikä tietenkään töissä, onhan minulla sitä kuuluisaa suomalaista sisua! Vanha, 90-luvun alussa lahjaksi saamani valkoinen minkkiturkki oli todella tarpeen tänään. En käytä sitä kovinkaan usein. Täällä Ahvenanmaalla sillä on ollut eniten käyttöä, koska täällä yhdistelmä pakkanen, avoin meri ja tuuli on tosi paha. Oikeasti meillä oli aamuyöllä reilut -20, mutta se tuntuu kylmältä, kun meri on auki ja tuulahtelee hiukan.
Tänä päivänä en ehkä edes haluaisi turkkia - eläinsuojelullisista syistä. Mutta silloin oli silloin, ja miksi en käyttäisi turkkiani nyt, kun se kuitenkin on olemassa ja käyttökelpoinen? Joku on siitä kysynytkin. 90-luvun lopulla en uskaltanut mennä Hesaan turkki päällä, kun siellä oli niitä aktivisteja, jotka spreijasivat turkkeja.
Kuvasin työhuoneeni ikkunasta, kun merenlahden yllä oli merisavua. Aamulla ei tuota lahtea näkynyt ollenkaan merisavun takia. Se on ollut ilman jäätä, merisavu syntyi kovan pakkasen vuoksi. Lahti jäätyi päivän aikana.
Tämä lahti on kapea, kuin leveähkö joki. Tuossa punaisessa rakennuksessa on meriturvallisuuskeskus, siinä on myös tullin venesatama. Olen ollut erään pelastusveneen kyydissäkin, kun olin töissä Maarianhaminan kaupungilla vapaa-aikatoimen johtajana, silloin meille esiteltiin uutta ja vahvaa meripelastusvenettä.
Kuvassa työpaikkani. Tuolla meren puolella, missä
laiva Michael Sars näkyy, on työhuoneeni ikkuna.
Meripelastajat harjoittelevat pelastusveneen pudotusta tuossa keltaisen maston takana näkyvästä tornista silloin tällöin. Harjoituksia on kiva katsella työn lomassa. Pelastusvene syöksyy veteen pelastajat kyydissään, ja plopsahtaa sitten pintaan kuin upoksissa ollut korkki.
Laiva, jossa on keltainen masto, on Michael Sars, maakuntahallituksen omistama merenkulun harjoituslaiva.
Luin Hesarista tänään mielenkiintoisen jutun dokumenttiohjaaja Petri Luukkaisen kokeilusta Tavarataivas, vuosi ilman tavaraa.
Hän tyhjensi kämppänsä ihan kaikesta, hänellä ei ollut edes vaatteita! Joka päivä sai hakea yhden tavaran.
Siinähän piti sitten harkita tosi tarkkaan, minkä tavaran hakisi seuraavaksi!
Itse olen ajatellut tuota tavaran paljoutta viime aikoina, kun olen tyhjentänyt olohuonetta. Pitää tehdä pintaremontti seinille, ja olen päättänyt tyhjentää koko olkkarin, ettei siellä olisi mitään haittana remontin aikana.
On se melkein mahdoton tehtävä!
Itse en ole koskaan ollut mikään shoppailija, eikä siihen ole nykyisin varaakaan. Silti tuota tavaraa on kertynyt vuosien varrella. Viime vuosina en ole ostanut periaatteessa mitään, mikä ei ole käyttövaatetta. Vaateshoppailusta en edes pidä, joten vaatteitakaan ei ole tullut hankituksi kovin paljon.
Minussa on kuitenkin ilmeisesti hiukan hamsterin vikaa, koska tuota tavaraa (yleensä vanhaa) on nurkat täynnä, myös vaatteita jopa 2000-luvun alusta, joitakin jopa 1990-luvulta! Jos vaikka muka tarvitsisin niitä tai ompelisin niistä jotain. No... en ole edes ommellut moneen vuoteen kunnolla, mitä nyt koiralle takkia tai valjaita ja lyhentänyt housujen lahkeita. Lahkeiden palatkin olen säästänyt!
Laitoin myyntiin vanhoja, mutta hyväkuntoisia tyylihuonekaluja (pieniä ja suuria) paikalliselle nettitorille syystalvella. Kuvassa osa tavaroista.
En ole saanut myydyksi juuri mitään, vaikka tavarat ovat hyväkuntoisia, ja hinta kympin pari kappale, isommat tavarat hiukan kalliimpia.
Kuvassa olevan ison ruokapöydän tuoleineen olen periaatteessa saanut myydyksi, mutta ostaja on aina siirtänyt hakemista ja maksamista. Ehkä siinäkin on rahasta kysymys. Viime viikolla rouva ilmoitti kuitenkin, että hän tulee rahojen kanssa tällä viikolla. Saapa nähdä tuleeko.
Tässä linkki tuohon juttuun Luukkaisesta. Se on mielestäni hauska, ja pani miettimään omaa hamsterin käyttäytymistäni. Aiha huvittavaa, kun kaveri juoksee kaduilla pelkkä Hesari suojanaan hakemaan ensimmäistä tavaraansa varastosta, kilometrin päästä kotoa!
Tuolla on myös kysely, mitkä ovat kymmenen välttämättömintä tavaraa Sinulle. Aion miettiä asiaa tarkasti, ja sitten tehdä luettelon välttämättömistä tavaroistani!
Lähdin perjantaina joulukuun 21. päivä pitkälle vapaalle ja tulin takaisin viime yönä.
Olen tehnyt niin paljon ylitöitä, että pystyin ottamaan välipäivät vapaaksi.
Kun lähdin täältä, meillä oli hurjan paljon lunta, ja mietin, että miten pääsen tontille kun tulen takaisin. Ajattelin että lunta tulee vain lisää.
Kuinka väärässä olinkaan - onneksi! Täällä onkin sää ollut plussan puolella päiväkausia. Lumi oli melkein hävinnyt! Oli suorastaan outoa tulla kotiin, kun parkkipaikan asfaltti näkyi ohuen lumikerroksen alta. Kun tulin laivasta ulos, satoi hiukan lunta, ja se sitten peitti asfalttia niin, että se ei ollut aivan kokonaan näkyvissä.
Omentarhassa ei ole enää lunta
paljonkaan jäljellä.
Lähdin siis perjantaina 21 päivänä iltapäivällä autolla Turkuun. Sieltä ajelin Lapinjärvelle siskon luokse yöksi. Olin perillä illalla yhdeltätoista, eli aika kohtuulliseen aikaan. Siellä maisteltiin pari lasillista viiniä ja turistiin ennen nukkumaan menoa.
Seuraavana päivänä minulle tulikin sitten noutaja. Jätin siis autoni Lapinjärvelle ja jatkoin Savonlinnaan toisen auton kyydissä. Sinne tuli sitten poikanikin avovaimoineen. Ja tietenkin Nalle ja Pimu olivat mukana! Olikin ollut ikävä koissuja, kun ne lähtivät pojan mukana pohjoiseen jo joulukuun alussa. No, oli minulla hiukan ikävä poikaakin ja miniää! ;)
Jouluruokaostokset tehtiin Savonlinnassa sunnuntaina, ja illalla laitettiin iso kinkkukin kunnon leivinuuniin paistumaan. Kyllä siitä tuleekin hyvää puulämmitteisessä uunissa.
Joulutorttujakin paistoin että on jotain itse tehtyä (no, puoliksi itse tehtyä, torttulevyt ja marmelaadin ostin valmiina).
Avanto
Jouluaatto menikin mukavasti ja kaikki saivat joululahjojakin. Myös minä!
Sain vihdoinkin uida avannossa!
Ja sainkin erikoisen joululahjan! Olin silmät ymmyrkäisenä kun avasin paketin. Siellä oli uppopumppu! Eli periaatteessa sain avannon joululahjaksi! Seuraavana päivänä kairattiin niin suuri reikä laiturin portaiden eteen, että siitä mahtui pudottamaan uppopumpun veteen, tottakai köydellä kiinni laiturissa, ettei mene ihan pohjaan.
Taustalla näkyy Olavinlinna.
Uppopumppu jätettiin sitten töihin ja seuraavana päivänä avanto olikin jo kasvanut niin isoksi että sinne pystyi pulahtamaan uimasilleen. Ja minähän pulahdin - tottakai!
Jostakin syystä kukaan muu ei ollut halukas siihen hommaan. Yhdellä oli selitys että pitäisi olla sauna. Minä en sellaista kaipaa, on niin hieno olo avannon jälkeen, kun ei pilaa sitä saunan lämmöllä jälkeen päin. Enkä tarvitse saunaa avantouintia ennenkään. Olen siis aika vähään tyytyväinen! ;)
Savonlinnan talo oikealla,
Pimu etualalla.
Savonlinnan talo, jossa majailin, on vielä hiukan keskeneräinen ulkopuolelta ja osin sisältäkin, eikä saunaakaan ole vielä rakennettu. Sinne on tarkoitus tehdä sähkösauna sisälle ja puulämmitteinen aivan rantaan laiturin viereen.
Talo on Saimaan rannalla pari kilometriä Savonlinnan keskustasta. Sieltä näkee Olavinlinnan tornit vastapäisellä rannalla, siinä välissä on nostosilta. Paikkakuntalaiset sanovat tuota aluetta missä majailin Kultahammasrannikoksi, minä sanon kermahyllyksi tai gräddhyllan:iksi. No, meidän porukalla ei ole kultahampaita eikä paljon kermaakaan! :)
Talo jossa majailin on oikealla.
Näimme Protector-jäänmurtajan lähtevän liikkeelle, ja siellä meni muitakin aluksia, niin isoja, että ne vaativat sillan avaamista. Oli mielenkiintoista seurata niitäkin. Protector ei murtanut jäätä Savonlinnassa, vaan lähti töihin muualle. Vesi oli avointa laivareiteillä.
Avattava kävelysilta. Avaamisesta
on video tuolla alhaalla
Kävimme myös kävelyllä Olavinlinnan ympäristössä, ja siellä kuvasin laivan, joka meni aivan linnan edustalta, sinne johtava kävelysilta avattiin laivaa varten.
Sorsat Olavinlinnan edustalla
Olavinlinnan edustalla oli myös niin paljon sorsia, etten ole koskaan ennen nähnyt. Pakkohan ne oli videoida, otin tietysti kuviakin.
Jää ei ollut järin paksua, vaikka olikin kova pakkanen kun menimme Savonlinnaan. Myöhemmin lauhtui, ja vettä alkoi tulemaan jään päällekin. Meidän rannassa ei kuitenkaan ollut vettä jään päällä ainakaan vielä.
Luntakaan ei ollut kovin paljon, vaikka sitä satoikin sitten myöhemmin kun olimme olleet siellä muutaman päivän. Kävin koirien kanssa joka päivä kävelyllä pitkin rantaa jäällä eikä tarvinnut kahlata syvässä lumessa.
Minä EN kiivennyt
puuhun!
Teimme vähän puunkaatohommiakin siellä, eli kaksi koivua kaadettiin tulevan saunarakennuksen tieltä. Ne varjostivat myös maisemaa Saimaalle.
Uuden vuoden vietin Porvoossa ystävien ja sukulaisten kanssa. Sain harjoitella oikein amerikan kieltäkin, kun siellä oli vieraana amerikkalainen rouva, erään sukulaisen tyttären anoppi. Mukavasti se verestää kielitaitoa, joka meinaa ruostua käytön puutteesta. Kyllä kirjoittaminen ja ymmärtäminen sujuu, mutta oman puheen tuottaminen on jäykähköä, vaikka sanat löytyvätkin melko helposti.
Valettiin tinojakin ameriikan anopin ihastukseksi! En itsekään ole valanut vuosikausiin. Kuvassa oma tinakuvioni. Mitä lie tuo tarkoittanee!
Nalle-koira hermostui täysin uuden vuoden raketeista, Pimu sen sijaan ei lotkauttanut korvaansakaan mokomalle paukkeelle. Hassu juttu sinänsä, Pimu on muuten arempi kuin Nalle. Nallelle piti antaa rauhoittavaa lääkettäkin, ettei se hyppisi seinille.
Kuvassa Nalle, Pimu ja vieras koira.
Ihan sovussa kaikki!
Eilen siis matkustin kotiin. En ottanut laivalla hyttiä, koska hinta oli sikamainen. Istuin siis koirien kanssa setsemännen kannen aulan penkeillä koko neljän tunnin matkan ajan. Eihän se pitkä aika ollutkaan, kun siihen tuli eräs ahvenanmaalainen pariskunta oman koiransa kanssa. Eivät hekään olleet ottaneet hyttiä. Meidän koirat eivät ihme kyllä haukkuneet vierasta hauvelia ollenkaan, eikä vieras hauvelikaan haukkunut meidän koissuja. Tulivat hyvin toimeen.
Nalle
Rouva ehdottikin, että hän voi vahtia minun koiria jos haluan käydä ostoksilla tai syömässä. No, pyysin vahtimaan kun kävin vessassa, noin lyhyellä matkalla ei tarvitse välttämättä ruokailua. Kävin kuitenkin kaiken varalta Turussa mäkkärissä syömässä hampurilaisen ennen matkaa, en ollut syönyt muuta kuin aamiaisen, joten ajattelin että parasta syödä ennen laivareissua, koissut voivat hyvin odotella autossa.
Eihän sitä koskaan tiedä saako koiravahtia laivassa. Oli hyvä juttu kun ei tarvinnut traijata koiria vessaan kuitenkaan.
Aika kului oikein nopsasti siinä turistessa, ehdin kyllä feisbuukkaamaankin, kirjoittamaan sähköpostia ja lukemaan kirjaakin siinä välissä. Ruotsin kielikään ei ollut unohtunut kahdessa viikossa! :D
Pimu
Pimu on kyllä oikean hurmuri, hän hurmasi monta lasta ja aikuistakin. Siellä kävi eräs mies monta kertaa paijaamassa Pimua, ja Pimuhan tykkäsi! Muutama pikkulikka ja -poikakin kävi useaan otteeseen lellittelemässä sitä. Kyllä Pimulla oli kivaa, se kun tykkää olla hellittävänä. Nalle-mörkö ei paljon välittänyt moisesta, meinasi murahtaakin, jos tuli liian lähelle. Varsinkin miehiä se pelkää hiukan. Eräs venäläinen pikkutyttö tarjosi minulle karkkiakin, kun annoin hänen paijata Pimua niin paljon kuin hän halusi.
Kotiin tullessa ei siis ollutkaan paljon lunta tontilla, niin kuin pelkäsin, päinvastoin. Lumi oli huvennut melkein olemattomiin. Auraustikkukin, joka on tien reunassa merkkaamassa sisäänkäynnin reunoja, oli kaatunut kun lumi oli sulanut. Siinä kohdassa oli toista metriä lunta.
Nurmikko näkyy nyt lumen läpi pihalla, eli aika lämmintä on ollut, kun sellainen määrä lunta on ehtinyt sulamaan poissa ollessani.
Olavinlinna talvella
Yöllä meni aika myöhään, tai aikaiseen, ennen kuin pystyin nukahtamaan. Piti keittää teetä ja lukea kirjaa ennen kuin osasin nukahtaa, kello oli jo yli kolme siinä vaiheessa. Tulin kotiin puoli kaksi yöllä. Laitoin tulet pystyuuneihin ensi töikseni, sitten koirat lenkille ja teet kiehumaan. Sitten lukemaan ja nukkumaan.
Tästä kuuluisasta Olavinlinnan
pässistä on legenda, että
se herätti vartijat,kun vihollinen lähestyi.
Nyt se oli saanut havuista tehdyn
seppeleen kaulaansa.
Kyllä nukuttikin hyvin. Vaikka on kuinka kiva reissu ja nukkuukin hyvin, on kuitenkin aina mukava nukkua omassa tutussa sängyssä.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!
Puun kaato Savonlinnassa
Sorsia Olavinlinnan edustalla
Avanto, PImu ja Nalle uteliaina
Avattavia siltoja ja laivoja menossa
Ilotulitusta Porvoon Kevätkummussa uuden vuoden aattona 2012.
