18. joulukuuta 2010

Riisijauhelihahyrrät torttutaikinasta

Tänään olin leipomispäällä mutta en jaksanut tehdä taikinaa, joten tein riisijauhelihahyrriä valmiista torttutaikinalevyistä.



Jauhelihariisisekoitus:

Paistoin jauhelihaa ja sipulia.
Mausteita mielen mukaan, laitoin vähän pippuria, vähän aromisuolaa, vähän sitä sun tätä. Lisäsin myös valkosipulirouhetta. Jäähdytin.

Lisäsin keitettyä, kylmää riisiä jauhelihan joukkoon sekä raastettua juustoa. Sitten sekoitin siihen kaksi kananmunaa. Minulla oli 500 g jauhelihaa, joten jos on pienempi määrä riittää yksi muna, voi olla ettei tarvitse ollenkaan, koska juustokin pitää sitä kasassa.

Kaulin valmiin levyn puolitoista kertaa pitemmäksi kuin alkuperäinen. Kaulin myös vähän leveyttä siihen.

Sitten laitoin päälle tekemääni jauhelihariisisekoitusta ja rullasin. Laitoin sauma alaspäin jääkaappiin puoleksi tunniksi ja sitten leikkasin viisi kiekkoa/taikinalevy. Laitoin kiekot pullavuokiin, penslasin kananmunavesiseoksella ja sitten uuniin, 225 astetta, 10-15 minuuttia. Pidin ilman kiertoa päällä vajaat puolet ajasta.

Tein myös "nyyttejä" samoista torttutaikinalevyistä, rullasin vain toisin päin, niin että tuli pitkiä rullia, laitoin saumapuoli alaspäin jääkaappiin puoleksi tunniksi, sitten leikkasin nekin viiteen osaan. Niistä tuli siten pitkänomaisia pötkylöitä. Penslasin  nekin kananmunavesiseoksella ja paistoin suurin piirtein saman ajan kuin noita hyrriäkin. Tuli hyviä!

2. joulukuuta 2010

Yksinkertainen patonki, hieman hapatettu

Nämä kuvassa olevat patongit on leivottu tammikuussa 2009.

Huomaa tässä on ero pinnan värissä, alemmat on penslattu vedellä, ylempää ei.
Nämä on nostatettu leivinpaperiin löysästi rullattuna, eli jätin tilaa kohoamiselle, löysä taikina leviää liikaa jos ei ole mitään reunoja. 

Yksinkertainen patonkiresepti

5 dl vettä
50 g hiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa, käytän itse aina kuivahiivaa)
Yleensä vähennän hiivamäärää hieman jos hapatan tämän taikinan.
1/2 dl öljyä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
noin 12 dl vehnäjauhoja
Hapanleipäjuurta tai ruisleivän muruja, noin 5-10 g. Jos ei ole, hapattuu ilmankin.

Sekoita ainekset lämpimään veteen, mutta ei öljyä ja suolaa, laita ne sekaan vasta ihan viimeiseki. Vaivaa vähintään viisi minuuttia, minä  vaivaan kaksi kertaa viisi minuuttia, sitten lepoa viisi minuuttia, sitten suolat sekaan ja taas viisi minuuttia ja öljyt siihen samaan syssyyn. Yleensä lisään siis suolan vasta ihan lopussa. Jos vaivaa käsin, se on liian hankalaa, eli silloin kannattaa laittaa suola suoraan nesteeseen, samoin öljy.

Tee taikinasta löysä, eli älä laita kaikkia jauhoja jos tuntuu hyvin kiinteältä! Minä teen aina1,25 litran taikinan tästä reseptistä, samalla vaivalla saa siis enemmän. Minulla on Electrolux Assistent, siihen ei mahdu suurempi taikina.

Laita valmis taikina öljyttyyn, suljettavaan astiaan ja huoneen lämpöön. Kääntele ensimmäisen tunnin aikana muutaman kerran. Laita sitten astia viileään, ei haittaa jos on lähellä nollaa - noin vuorokaudeksi. Katso ettei se siellä nouse liikaa, taikinalla on taipumus tehdä niin alkutunteina, ennen kuin  se on jäähtynyt kunnolla.

Nosta taikina huoneen lämpöön  3-4 tuntia ennen leipomista. Se nousee uudelleen, ja välillä voi painella sitä takaisin, ettei se pursua ulos astiasta.

Leikkaa taikina sopiviksi paloiksi ja laita leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Taikina on niin löysää ettei sitä oikein voi leipoa! Tarttuu joka paikkaan mutta tulee hyvää leipää! Anna sitten leipien nousta noin tuplaksi.

Leikkaa saksilla sopivia, aika pinnallisia, poikittaisia viiltoja hyvin varovasti juuri ennen uuniin laittamista.

Heitän aina noin desilitran vettä uunin pohjalle kun olen laittanut leivän uuniin. Tuloksena on kullanruskea väri, muutoin tulee paljon sameamman värinen pinta. Kokeilin vertailun vuoksi kun leivoin viimeksi! Toinen keino on penslata leivät vedellä.

Olen huomannut että noin 600-700 g painoisista paloista tulee sopivan kokoisia leipiä, riipppuu tietenkin vuoan koosta. Minulla on suorakaiteen muotoisia 1,5-2 litran vuokia.


Tällainen taikinan kohotuslaatikko minulla on, hyvä sulkea!
Smartstore 28x28x17. Tähän mahtuu nousemaan parinkin litran taikina.

28. marraskuuta 2010

Leivon Pain au Levain-leipää tänään

Leivon Pain au Levain -leipää tänään vehnähapanjuuresta jonka tein muhimaan kolme päivää sitten. 


Valmiit Pain au Levain-leivät


Edit: Huom! Viimeisenä näkyy kaksi linkkiä ruokablogiini, jonka olen tehnyt myöhemmin. 

AnnaY pyysi minua kertomaan miten leivon patonkia hapatetusta vehnätaikinasta. Unohdin sen! Sorry! Tässä tieto muillekin. Se on tosi yksinkertaista.

Pain au Levain ohjeen laitan myöhemmin kun teen leivontablogin. Tässä mielenkiintoista tietoa ihan tohtoristasolla hapanjuuresta ja -taikinasta: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/maa/elint/vk/loponen/tiiviste.html (Doctoral dissertation Dec 2006, Jussi Loponen)

Hapatettu, yksinkertainen patonki:

Tee patonkiohjeen mukainen taikina mutta älä sekoita suolaa heti. Tee löysä taikina. Yleensä ohjeissa on mielestäni liikaa jauhoja. Laita siihen muutama gramma ruishapanjuurta tai aidon ruisleivän muruja sekaan, tai tee vaikka  itse hapanleivän juuri (vaalea tai tumma, reseptejä löytyy netistä), ja jos ei ole juurta tai ruisleipää, niin älä laita mitään. Hapattuu se kuitenkin. Olutkin voisi auttaa asiaa, en ole kokeillut.

Lisää myös tilkka sokeria tai hunajaa tai siirappia ruokalusikallinen tai pari. Vaivaa taikina kunnolla, lisää suola vasta ihan viimeiseksi kun on vaivattu jotain 10 minuuttia! Vaivaa vielä muutama minuutti, Koneella se käy kätevästi, jos ei ole konetta kannattaa suolatkin laittaa heti, se ei tahdo sekoittua sitkeään taikinaan jälkeenpäin käsivoimin.

Olen kokeillut ilman isompaa vaivaamista, sekoittanut vain ainekset kunnolla, suolankin heti, ja tulee hyvää, eli ei se taida olla niin nuukaa.

Laita taikina suljettavaan, öljyttyyn astiaan. Anna nousta huoneen lämmössä pari kolme tuntia, kääntele taikinaa sinä aikana. Laita sitten taikina jääkaappiin tai muuhun viileään tilaan. Tarkista välillä ettei pursua yli, ravista tai käännä taikinaa jos alussa nousee liikaa. Olen joskus pitänyt taikinaa yön yli jopa ulkona terassin kaapissa, jossa lämpötila kävi jokusen asteen miinuksella. Taikina ei ollut moksiskaan!

Ota taikina sisälle kolme neljä tuntia ennen paistamista seuraavana päivänä. Ota sopivan kokoisia paloja taikinasta, minä teen noin 500-600 grammaisia (riippuu vuoasta). Laita vuokiin ja anna kohota kunnolla liinan alla.

Minä teen aina niin löysää taikinaa ettei sitä voi leipoa. Otan vain palat ja lätkäisen vuokaan ja tasoittelen siinä. Vuoraan vuoat aina leivinpaperilla, niin ei tartu.

Kun leipä on noussut vuoassa, leikkaa patonkeihin saksilla pieniä viiltoja poikittain, varovasti ettei lässähdä.

Paista 250-275 asteessa ensin noin 10 min ilmankierto päällä, jos ei ole kiertoa paista sitten ilman, tietenkin.

Laske sitten lämpötilaa 220:een ja paista toiset 10 min. Minä yleensä nostan vielä kerran lämmön 275 asteeseen ja laitan ilmankierron päälle noin kymmeneksi minuutiksi. Laitan monta patonkia uuniin yhtä aikaa. Leivästä tulee kyllä hyvä ilman näitä lämpötilan vaihtamistoimenpiteitäkin, aina en viitsi värkätä niin tarkkaan.

Joskus patongin pohja on vaalea, joten käännän patongin vuoassa pohja ylöspäin ja paistan sillä tavalla sen viimeisen kymmenminuuttisen ilmankierto päällä. Minun uunini on aika huono, mutta siihen saa korkean lämpötilan mikä on hyvä.

Ai niin, minä vähennän hiivamäärää, tai jätän kokonaan pois, jos hapatan taikinan, ei tarvitse niin paljon tai ei ollenkaan hiivaa, mutta ilman hiivaa pitää nostattaa kauemmin, ja käyttää enemmän juurta. Mutta kukin voi tehdä oman mielensä mukaan.

Paistoaika riippuu paljon uunista ja vuoasta.

Minä teen hommia adventtinakin, en yleensä juhlista sitä sen enempää, mitä nyt polttelen vähän kynttilöitä. Nyt sitten leivon.

Hyvää adventtia kaikille!

Lisäys: tässä leipäjuttuja ruokablogistani, jonka olen perustanut myöhemmin.

Hapatettu pataleipä

Lisää leipää...

26. marraskuuta 2010

Hyvä minä - kerrankin! Good girl, me!

Tänään olinkin ahkerana! Hyvä minä!
I have done a lot today! Good girl!


Siivosin talon. Tein eilen vehnähapantaikinan muhimaan jääkaappiin  ja tänään leivoin ne patongeiksi. Tein tänään  myös hapanjuuren Pain au Levainia varten jonka leivon joko huomenna tai ylihuomenna. Riippuu siitä miten hyvin juuri kehittyy.

I cleaned the house. Yesterday I made a sourdough and put it in the refrigerator. Today I made baguettes of it. Tasty! I made also a sourdough root (starter) today, and I'll bake Pain au Levain tomorrow or day after tomorrow of it. Depends on how the root developes.



Sitten tein vielä herkkutoffeeta, jotka maustoin chililla ja aidolla vaniljalla sekä murukahvilla.
I made chockolate/vanilla toffee today, too. I flavored it with chili pepper and vanilla.




24. marraskuuta 2010

Kamalan kylmää - mutta ei hätää!

Kyllä täällä Ahvenanmaallakin voi olla kylmä!

Mutta oikealla pukeutumisella ja asenteella siitäkin selviää, vaikka muutaman asteen pakkanen ja melkein myrskyn voimalla puhaltava tuuli tekee säästä melkein arktisen.

Löysin vanhan, melkein käyttämättömän Luhdan toppatakin tuolta varaston jemmoista. Se on räikeän neonkeltainen, tyypillinen 80-luvun muotiväri urheiluvaatteissa. En ole käyttänyt sitä juuri ollenkaan 80-luvun lopun jälkeen kun se on ollut aivan liian kuuma. Käytin sitä silloinkin vain kun olin laskettelemassa Ylläksellä ja siellä oli 30 astetta pakkasta ja pureva viima puurajan yläpuolella! Hiihtohississä oli tosi kylmää olla, mutta se neonkeltainen toppatakki kyllä piti viiman ulkopuolella.

Nyt laitoin sen päälle, turkoosi pipo typ kommando, sitten isotupsuinen turkoosi tupsulakki siihen päälle (kaikki 80-luvun lopusta ja tyypillisiä väriltään). Sitten tavalliset pitkikset jalkaan, siihen päälle Fjällrävenin kunnon housut (työhousuni ajalta jolloin olin työnjohtajana rautatieasemalla Luulajassa) ja sitten fleecehanskat ja siihen päälle sellaiset joustohanskat jossa on kumisekoitusta, ettei kosteus mene läpi fleecehanskoihin. Ja eikun ulos koirien kanssa pitemmälle lenkille.

Ulkona oli, ja on edelleenkin tämän kirjoittamisen hetkellä, tosi kova tuuli. Oli joskus vaikea puskea päin tuulta.  Tie on liukas, koska viima on pyyhkinyt pinnan peilikirkkaaksi. Vaikka minulla on jalassa kengät, joissa on hyvä pohja, olen kellahtaa nurin koko ajan.

Kaiken lisäksi Pimu-koira on aivan villinä, kun on lunta. Se hyppii ja pomppii kuin mielenvikainen edestakaisin. Asiaa ei helpota ollenkaan, kun äitikoira, Nalle, on tosi laiska ja nirppanokka. Hän ei tykkää ollenkaan kun myrskyää ja tuiskuaa, turkki kastuu, eikä hän jaksaisi oikein kävelläkään, tai viitsisi. Hän on koko ajan perässä, pitää melkein vetää mukanaan.

Yritä siinä nyt sitten tasapainoilla peilikirkkaalla tiellä, Pimu vetäen sinne sun tänne, ristiin rastiin, ojasta tien yli toiseen, hyppien ja pomppien edestakaisin pitkin tietä, lumessa  möyrien, välillä kyljellään liukuen kun yrittää kääntyä liukkaalla tiellä ja jalat menee alta, jahdaten lumihiutaleita, noukkien lumikokkareita, kantaen tuulen tielle riipimiä risuja, kiusaten äitiään, hyökkäillen sinne tänne, hyppien minua vasten - miksei kukaan leiki kanssani... ja sitten Nalle laiskasti köntystellen, löntystellen ja pysähdellen siellä perässä vötkistelee ja vastahakoisesti kulkee mukana. Ja joskus pysähtyy - on kuin yrittäisi vetää betoniporsasta mukanaan.

Minulla repeää melkein kädet irti kun on kaksi vastakkaista, täysin erilaista voimaa molemmin puolin. Mutta en anna periksi! Kävelen sen  lenkin minkä olen päättänyt kävellä, kävi miten kävi - kaksi kertaa tänään! Eikä palellut yhtään, hikihän siellä tuli!

Lisäksi olen kolannut lunta, yli puolen metrin kinoksia oli kertynyt pihalle ja parkkipaikalle, autojen ympärille enemmänkin. Nurmikolla ja viereisellä pellolla ei ole melkein ollenkaan lunta, ruohonkorret näkyvät. Mutta meidän pihalle viima on kerännyt yli puoli metriä lunta, paikoin enemmänkin. Ja minä olen kolannut ne pois tänään. Nyt se on jo osittain peittynyt uudelleen, joten sama homma huomenna taas.

Nalle nirppanokka ei tykkää, kun tuulee ja lunta tarttuu karvaan!

Nalle: Eikö voitais mennä jo kotiin?

Pimusta ei ehtinyt saamaan kuvaa kun se ei ollut sekuntiakaan paikallaan!

22. marraskuuta 2010

Mielenkiintoinen seminaari tänään!

Otin tänä iltana osaa seminaariin ja paneelikeskusteluun luonto-ja kulttuuriturismista. Luennoitsijana oli norjalainen Terje Motrøen, joka on geologi, agrologi ja tutkija. Hän on myös yliopistolehtori Høgskolen i Hedmark:issa Norjassa. 

Ovat saaneet paljon hyvää aikaan juuri tällaisissa pienissä paikoissa (kuten tämä Ahvenanmaa) turismin saralla. Nimenomaan luontoa säästävän turismin puitteissa. Massaturismihan tuhoaa äkkiä tällaisen pienen paikan, jos joku tänne onnistuisi sellaista saamaan.

Luennoitsija kertoi että he saivat niin paljon EU-rahaa projektiin kuin tahtoivat! Ihme juttu, täytyi olla tosi hyvä raha-anomuksen täyttäjä! Tämä Terje oli itse aloitteen tekijänä tässä jutussa noin kymmenen vuotta sitten.

Heillä on ideana se, että he perustavat korkeakouluopetuksen jossakin maakunnassa, eivät jollain kampuksella yliopistossa, vaan menevät sinne missä tarve on. Silloin he saavat sinne paikallisia toimijoita, ja opiskelijoiden ikä on 20-75! Eniten on ollut kuulemma ihmisiä jotka ovat 40-59 v! Monet tekevät sitten siitä sivuelinkeinon itselleen. Pienet maatilat, kalastajat, mökkikylien omistajat, uudet yrittäjät yms. Eli kiinnostusta ja elämänkokemusta omaavia on tullut opiskelemaan kun voivat tehdä sen siellä missä asuvat, ihmisiä joilla on jo sitoutumista paikkakunnalleen ja yrittämisen tahto.

Yli 60 % opiskelijoista oli aloittanut kurssin jälkeen oman yrityksen. Koulutukseen kuului, että jokaisen piti perustaa yritys, siis paperille, ja siitä oli sitten helppo jatkaa todellisuudessa, jos halusi jatkaa. Kaikki valmistelut siis tehtiin koulutuksen aikana niin pitkälle kuin vain oli mahdollista.

Koulutus on sellainen josta saa näitä korkeakoulupisteitä, ja siitä heidän koulutuksestaan oli mahdollista saada 90 pistettä, eli aika paljon. Siis ihan kunnon koulutusta, ei mitään huuhaata.

Oli todella mielenkiintoista asiaa ja sai vähän inspiraatiota poliittiseen toimintaan missä olen mukana. 

13. marraskuuta 2010

Ihannenainen - minäkö? No en taatusti! Ks. Iltalehden uutinen!

Olisihan se ihanaa olla ihannenainen, mutta en minä kyllä millekään sovinistille halua olla sellainen!

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010111012669911_lz.shtml


Muahahhahhhaaaaah... naurattaa ihan! 

Kas  kun ei vaadittu että pitää tuoda ruoka nenän eteen tv:n luo, jalkapalloa seuratessa.


Huimat 91 prosenttia miehistä toivoi naiselta todella korkeaa seksiviettiä - heh...  viemärille haisevan vieressä ei ainakaan seksivietti nouse kovin korkealle!


En kyllä nyyhkytä saippuasarjojen äärellä, en edes katso niitä koskaan, mutta en tosiaankaan menisi pubiin katsomaan jotain helkutin jalkapalloa jonkun äijän mieliksi! 


Pitää enemmän makeista kuin suolaisista herkuista - minä en yleensä pidä. En ole siis ihannenainen! Vaikka joskus harvoin syönkin karkkia! Viimeksi eilen! ;)


Omaa pienet, terhakat rinnat, hyvän takamuksen ja pitkät hiukset - miksi sitten äijät kuolaavat kaiken maailman dollypartonien, baywatchpamelaanderssonien victoriasilvstedtien ja samanthafoxien perään? Kysyn vaan! Mun rinnat eivät ainakaan ole pienet ja terhakat - kyllä niitä paremminkin voisi verrata Mansikin vastaaviin! Ja takamus on hävinnyt kokonaan laihtumisen myötä!


Rakastaa viiniä, mutta tietää rajansa, mitä tulee alkoholiin - tämä pitää paikkansa minun suhteeni. 


Voi lähteä ovesta ulos ilman meikkiä tai on ainakin valmis alle kymmenessä minuutissa - menen ulos ilman meikkiä mutta kauppaan mennessäni meikkaan pari minuuttia, juhliin mennessä saattaa mennä kyllä tuo kymmenen, tai sitten enemmän!


On miestä lyhyempi - no, olen melkein aina miestä lyhempi 158,5-sentteineni!


On urheilullinen ja treenattu ja pitää painonsa kurissa -urheilullinen joo, paino kurissa - ei! Mutta sekin on tosin tapahtumassa! Mutta eivät ne "allit" enää häviä tein mitä vaan!


On hyvä kuski - uskoisin olevani. Olen ajanut tosi paljon autoa ja jäärata-ajoakin ja -rallia. En kilpaillut!


Omistautuu perheelle ja lapsille, mutta on korkeasti koulutettu ja tienaa miestä paremmin sekä on hyvä raha-asioissa -  no JUST, se mies pitää siis vielä ELÄTTÄÄKIN! Minä olen saanut sellaisesta ihan tarpeekseni. On pakko olla hyvä raha-asioissa jos pitää terve, aikuinen mieskin elättää itsensä lisäksi! Perheelleni olen aina omistautunut.


Nauttii isoista ja raskaista annoksista - en nykyään, kevyet ja terveelliset kiinnostavat enemmän, en ole kuitenkaan ruokafasisti!


Tykkää katsella jalkapalloa - no en tosiaankaan! Mäkihyppy ja formulat kiinnostavat huisin paljon enemmän!


On nainen, josta miehen kaverit pitävät ja pitää myös miehen kavereista - yleensä näin on ollut.


Kannustaa miestä viettämään iltoja äijäporukassa  - vaikka kuinka kannustin äijääni vaikka mihin, hän ei rakkaasta tietokoneestaan voinut luopua - ei edes töiden hakuun!


Nauraa ja vitsailee - kyllä, liiankin paljon joidenkin mielestä!


Rakastaa löhöilyä sängyssä ainakin viikonloppuisin - no ei siellä jaksa jatkuvasti löhöillä vaikka voinkin löhöillä joskus vaikka lähelle puolta päivää.


On sinut itsensä kanssa, oli päällä mikä vaate tahansa - AINA - tai sitten ei!


Nauttii ruuanlaitosta ja kotiruuasta - joo, laitan aina kotiruokaa!

10. lokakuuta 2010

Vaeltelua Lemlandin metsissä - vandring i Lemlandsskogarna

Tänään löysin uuden polun Lemlandsledeniltä. Poikkesin siis varsinaiselta vaelluspolulta ja löysin polun läheiseen metsään jossa on ollut tulipalo vuonna 2008 keväällä, samalla viikolla kun ostimme talomme täältä. Tuonne metsään on jotain puoli kilometriä matkaa mutta en ole aiemmin käynyt siellä, koska metsä tuolla "vuorella" on todella risukkoinen ja louhikkoinen. Nyt löysin polun sinne toista kautta. 

Kiipesin siis "vuorille" tänään koirien kanssa. Oli kyllä mahtava reissu kun oli niin kaunis sääkin! Siellä oli tosi kaunista! Katsokaa kuvat, palaneita puita oli siellä jäljellä ja jotkut tosi kauniita! Tämä oli kyllä tosi hieno kokemus! Jos oli hieman raskas reissu niin kannatti! Varmasti tämä kerta ei ole ainoa!

Idag hittade jag en ny stig från Lemlandsleden till skogen där det var skogsbrand våren 2008, samma vecka som vi köpte vårt hus i närheten, ca en halv kilometer från oss alltså. Jag har inte varit på "berget" tidigare eftersom det är väldigt buskigt och stenigt där men idag hittade jag en stig till "berget" från andra sidan! Om det var lite tungt att kliva uppför "berget" så var det verkligen värt det! Det blir nog några fler gånger också!

Det var väldigt vackert! Titta på bilderna och de brända träden! Vilken naturupplevelse!










Kuinka kaunis,vaikkakin palanut puu!
Vilket vackert träd även om det är bränt!




4. lokakuuta 2010

Viron värinöitä - Eestin ehituksia

(ehitus = rakentaminen)

Minulla ja ex-miehelläni oli yhteinen rakennusyritys jonka perustimme 1984.

Saman vuosikymmenen loppupuolella, jotain 1986 aloimme tekemään töitä Virossa. Aloitimme erään puuprojektin ja lähdimme mukaan myös yhteen golf-projektiin.

Viro oli silloin vielä Neuvostoliittoa. Olimme kyllä hurjan rohkeita kun lähdimme sinne.

Byrokratia oli aivan mahdoton mutta jos yrityksellä oli yksi pieni asia, niin kaikki toimi kohtalaisen hyvin. Tämä pieni asia oli leimasin, siis sellainen leimasin millä tulee PYÖREÄ leima! Meidän yrityksellä oli ihan tavallinen leimasin missä teksti oli riveissä, ei ympyränä. Firmallamme ei ollut myöskään logoa.

No, tuumasta toimeen. Minäpä suunnittelin sellaisen logollisen, pyöreän leiman. Leimasimme aina jokaisen asiakirjan sillä pyöreällä leimasimella, ja leimasinvärin piti olla se byrokraatin sininen - tietenkin! Leimasin jokaisen sivun asiakirjasta määrätyssä järjestyksessä, ensin oikealle alas, sitten vasemmalle keskikohtaan, ja sitten ylös oikealle. Aivan samalla tavalla kuin neuvostoliittolaiset virkamiehetkin leimasivat kaikki asiakirjat.

Ja johan alkoivat byrokratian rattaat pyörimään. Sitä ennen oli tosi jäykkää, kun eivät millään meinanneet uskoa että on oikea firma, kun ei ollut leimasintakaan! Mutta nytpä sitten oli! Mutta eihän se mitenkään sujuvaa ollut sen jälkeenkään, mutta toimi kuitenkin hieman paremmin.

Vuokrasimme talon Virosta, tai Eestistä. Paikalliset tykkäsivät enemmän Eesti-sanasta. Ja nykyäänhän maa onkin Eesti Vabariik. Talo oli Keski-Virossa lähellä Raplaa, missä meillä oli töitä.

Eräänä viikonloppuna menimme kotiin taas kerran ja palatessamme talo oli tyhjennetty! Sähkövatkain, leivänpaahdin, kahvinkeitin, mikro, kaikki mahdollinen oli viety - kaikki mikä oli vähänkin länsimaista ja modernia jota saattoi kutsua elektroniikaksi. Minä olin ostanut turkin sieltä, ja sekin oli viety. En kyllä kaivannutkaan sitä, se oli osoittautunut paksuksi ja jäykäksi ja haisikin. Muut tavarat olivat jäljellä. Ei ollut mitään murtojälkiäkään. Päädyimme siihen tulokseen että vuokraisäntä oli vienyt ne. Emme saaneet tavaroitamme koskaan takaisin.

Siinä talossa oli kyllä tosi ihmeellinen vessajuttu. Sellainen ulkovessa, mutta talossa, talon kylmällä kuistilla. Ja talon alla iso betoninen allas, mihin kaikki jätökset kertyivät, siis melkein koko talon alusta oli sitä betonisäiliötä! Ja arvatkaapa oliko haju sen mukainen? Talossa haisi aina vaikka kuinka siellä siivosi ja puunasi ja desinfioi, eikä ihme, kun ulkovessa oli tavallaan sisällä. Huh...

Aloitimme golf-projektin siellä. Suuri kartano, joka oli aika rapistunut, alettiin kunnostamaan golfklubiksi. Me olimme rakentajia ja omistimme osakkeitakin siitä. Rakennus oli entinen herraskartano ja katossa oli kupoli jossa oli stukkoenkeleitä ja kullattuja listoja ja muuta sellaista. Ulkokatto oli kuparia. Mutta se oli todella rapistunut. Ei kun töihin vain.

Meillä oli eräs kellari työkaluvarastona siellä, tosi vahvat ja paksut tiiliseinät, tosi paksu ovi jossa oli leveät rautateljet. Mutta oli siinä yksi heikkous kuitenkin. Eräänä aamuna kun tulimme työmaalle, kellarin katto oli purettu ja kaikki työkalut viety! Se olikin sitten arvokas lasti koska siinä oli aika isojakin koneita, kompressoreita, hitsausvehkeitä ym. pienten työkoneiden lisäksi.

No, eihän nyt pienet vastoinkäymiset sentään meitä maahan kaataneet! Uusien koneiden ostoon vaan ja eiku työt käyntiin taas!

Ostimme Virosta myös metsää. Sitten kaadoimme sen ja kuljetimme Suomeen paperitehtaille. Meillä oli tukkirekka siellä ja kenttäsirkkeli ja kaksi metsäkonetta. Hyvästa puusta teimme lautaa ja lankkua Suomen markkinoille ja huonompi tavara meni massapuuksi.

Se massapuun kuljetus rautateitse olikin sitten byrokraattiakrobatiaa. Siskoni mies oli myös mukana tässä jutussa ja hän ja exäni joutuivat menemään Moskovaan asti ministeriöön pyytämään näitä lupia.

Ja kyllähän se lupa heltisikin lahjusten ja pienten, pyöreiden leimojen avulla! Ja sitten ne junakuljetukset alkoivat! Se olikin sitten aikamoista haipakkaa jonkin aikaa. Meillä oli eri yhtiö rakentamisessa ja eri tässä massapuuhommassa. Meillä oli sopimukset suurien paperitehtaiden kanssa Suomessa. Minulla oli aikamoinen työ pitää nämä kaikki paperit ja lupajutut kunnossa ja laskutus ajallaan.

Kerran exä ja siskon mies olivat menossa hakemaan sahalle tukkikuormaa palstalta, jossa oli päivällä kaadettu puita. Siellä metsäautotiellä tuli vastaan täysi tukkirekka. Miehet siinä ihmettelivät että siellä ilmeisesti joku muukin on kaatanut metsää. Kun he tulivat palstalle he huomasivat että meidän tukit oli varastettu!

Miehethän lähtivät melkoista haipakkaa tukkirekan perään ja saivatkin sen kiinni. Eihän siinä kuskilla auttanut muu kuin viedä tukit meidän sahalle!

Minä olin Virossa jotain kaksi viikkoa kuukaudesta, joskus enemmän, joskus vähemmän. Suomessa tein laskutukset yms. Tein konsulttihommaa siinä samassa.

Virolaiset ja venäläiset tarvitsivat elintarvikkeita, ja minä välitin yhteyksiä Keski-Eurooppaan; Saksaan ja Benelux-maihin. Hankin informaatiota ja yhteistyökumppaneita venäläisille ja virolaisille sieltä. Olin vain välittäjänä, en ollut mukana itse busineksessa ollenkaan. Sain palkkioni siitä konsulttihommasta. Siinä hommassa piti osata saksaa ja silloin osasinkin - tänä päivänä taito on todella ruostunut.

Kerran olimme menossa autolla jonnekin Itä-Virossa. Mukana oli meidän yhteistyökkumppanimme, erään sovhoosin johtaja. Oli myöhäinen lokakuun päivä. Näin kilometreittäin peltoa, ja pelloilla kaalinpää kaalinpään perään. Minä siitä kysymään, että miksei niitä kaaleja korjata pois. Sovhoosin johtaja sanoi, ettei kukaan jaksa, kohta ne kynnetään maahan! Siis ihmiset näkivät nälkää siellä - ja ruokaa kynnettiin maahan.

Syyksi sovhoosin johtaja sanoi sen, että miehet eivät viitsi eivätkä jaksa, koska saavat osan palkasta vodkana. He ovat humalassa päivät pitkät eikä ahkeruudesta saa sen enempää palkkaa kuin juopottelustakaan. Ja kuulemma viina oli yleinen palkan osa. Ihmiset pidettiin sillä tavalla passiivisina ja riippuvaisina etteivät jaksa alkaa protestoimaan systeemiä vastaan.

Toimin myös arkkitehtina ja suunnittelijana. Eräs virolainen tuttava aikoi perustaa kahvilan ja bensa-aseman. Minä suunnittelin rakennuksen sisätilat ja bensa-aseman logon yms. Siitä ei sitten tullutkaan mitään, kun Viro alkoikin vapautumisprosessinsa. Ihmiset kutsuivat minua siellä arkkitehdiksi.

Aloimme tekemään myös jalopuukauppaa. Kumppanimme, siskoni mies, lähti kauas Itä-Venäjälle, Krasnojarskiin tekemään jalopuukauppoja. Sinne on kai jotain kymmenentuhatta kilometriä Suomen rajalta, Mongoliaan noin tuhat, paikka on Mongolian yläpuolella.

Siellä sitten oli tietenkin pitänyt juoda viinaa ja juhlia. Miehet olivat jossakin leiritulilla ja joivat ja lauloivat. Yhtäkkiä kaikki alkoivat ammuskelemaan ilmaan. Siskoni mies pelästyi, että nehän saattavat osua toisiinsa tai häneen kun siinä hihhuloivat  ympärikännissä. Pääsi hän onneksi pois sieltä kuitenkin ilman luodinreikiä.

Meillä oli virolainen sihteeri. Yhtenä iltana lähdimme hänen kanssaan teatteriin Paideen. Tunsimme teatterin johtajan siellä. Tämä sihteeri kertoi että KGB seuraa meitä. Minä mietin siinä että mitä se nainen oikein höpäjää siinä. Mutta aivan oikein, valkoinen lada seurasi meitä! Pysähdyimme parissa paikassa ja ladakin pysähtyi. Ja teatterissa käynnin jälkeen sama valkoinen lada oli perässämme, ihan näkyvästi. Ei heillä ollut tarvetta piilotella, he ehkä halusivatkin että me näemme. Tämä sihteeri kertoi, että häntä seurataan, koska hänellä on sukua saksassa ja he epäilevät että hän loikkaa. Voi että!

Venäläiset ja virolaiset ovat vieraanvaraista kansaa. Mutta systeemi oli opettanut ihmiset epärehellisiksi.

Suunnittelimme metsähommien aloitusta Novgorodissa. Se tyssäsi alkuunsa, kun siihen tuli mafia väliin, ja halusi rahaa jokaisesta asiasta. Jos ei maksa nirri pois! Emme aloittaneet Novgorodissa. Tuntui kamalalta kun piti pelätä mitä ne mahdollisesti tekevät. Ja siellä tapettiin ihmisiä aika pienestä eikä miliisillä ollut kiinnostusta tutkia asioita, kun heidätkin oli lahjottu.

Virolaiset kutsuvat suomalaisia, humalaisia miehiä poroiksi.

Kyllä ne aika poroja siellä olivatkin silloin. Oikein hävetti joskus katsoa sitä menoa. Eivätkä naiset olleet sen kummempia, kännissä yhtä kamalia ellei kamalampiakin!

Eräänä iltana kun olimme siellä vuokraamassamme talossa puhelin soi. Suomen konsuli soitti. Hän kertoi, että nyt Viro on vapautumassa, ja Neuvostosotilaat voivat hyökätä. Meidän pitäisi valmistautua evakkoon. Hän kertoi, että me olimme ainoat joilla oli lankapuhelin, kännykkäpuhelimet eivät silloin vielä olleet kovin luotettavia eikä kantavuuskaan joka paikassa riittävä.

Konsuli sanoi, että meidän oli kerättävä määrätyt ihmiset mukaan, jos ja kun hän soittaa että nyt on lähdettävä. Hän antoi näiden ihmisten osoitteet meille ja kertoi että Nesteen tankkeri odottelee meitä eräällä lahdella. Sinne pitää lähteä kiireesti kun konsuli soittaa. Mehän siellä sitten sydän syrjällään odotettiin. Pelättiin että tässähän joutuu vielä Siperiaan emmekä koskaan enää näe Suomea. Se aika on mielessäni todella synkkänä ja pimeänä, mutta sitä ei kestänyt kauan.

Eihän sitä soittoa koskaan tullut, kaikki sujui rauhallisesti. Kun menimme Tallinnaan siellä oli tankit Toompean mäellä parlamenttitalon ympärillä.

Meidän golfprojekti hävisi sen siliän tien. Valtio lupasi palauttaa ihmisille Neuvostoliiton viemän omaisuuden, ja selvitykset alkoivat. Maatilat ja kiinteistöt jaettiin niille joilla se oli ollut ennen luovutuksia, tai heidän jälkeläisilleen. Tulihan siellä suuria oikeusjuttujakin, kun ihmiset olivat eri mieltä omistusoikeuksistaan. Meillä ei ollut mitään sanomista. Golfosakkeet olivat nollan arvoisia sillä hetkellä kun Viro irrottautui Neuvostoliitosta.

Neuvstoliitto veti pois joukkonsa vasta 1994. Mennessään ne veivät rautateiltä kaikki kuparilangat joten sähköjunat eivät kulkeneet! Piti käyttää höyry- ja dieselvetureita. Mutta nämä langat vietiin käsittääkseni vain Tallinnan ympäristöstä.

Ja rumaa jälkeähän neukit jättivät luontoon ja romahtamaisillaan olevia kerrostaloja. Ei Neuvostoliitossa juurikaan korjattu, eikä ajateltu turvallisuutta. Korkeiden kerrostalojen rappukäytävissäkään ei yleensä ollut valoja, eli oli tosi vaikea kulkea siellä pimeän aikaan.

No, mehän emme niin helpolla anna periksi. Me jatkoimme itsenäisessä Virossa puukaupoilla muutaman vuoden vielä. Sitkeitä sissejähän me.

Tämä Viron keikka kesti vuosia. Opin viron kielenkin jotenkuten, mutta olen jo unohtanut sen. Opin venäjääkin jonkin verran. Jotain 10-11-vuotiaana luin itsekseni venäjää koska minusta se oli kiva ja mielenkiintoinen kieli. 80-luvulla ja 90-luvun alussa osasin sitä kohtalaisesti, en monimutkaisia lauseita, mutta hyvin yksinkertaista kieltä. Se avasi monia ovia.

Tämä Viron keikka oli aika kohtalokas. Mieheni löysi laivalta uuden naisen, joskin suomalaisen.

1. lokakuuta 2010

Remontti-Raili Snickar-Raili

... eli miten ulkovessasta tuli tiffanytaiteen kehto
... hur ett gammalt utedass omvandlades till en vagga av tiffanykonst

Mietin kauan tänä kesänä 2010, että mihin saisin tiffanyverstaan itselleni kesän ajaksi. Ja kuljeksiessani pihassa huomasin, että meillähän on autotallin kupeessa jo pari-kolmekymmentä vuotta käyttämättömänä ollut ulkovessa. Pieni mutta silti käyttökelpoinen. Sinne oli kymmenet vuodet kerätty kaikenlaista roinaa, jo paljon ennen kuin ostimme tämän kiinteistön vuonna 2008. Ja ei ku tuumasta toimeen!

Jag funderade denna sommar 2010 var jag skulle fixa tiffanyverkstad åt mig själv att använda under sommartid. Jag gick runt på tomten och kom på att vi har ett gammalt utedass i samband med garaget och det har inte använts på ett tjugo-trettiotal år. Utrymmet är litet men ändå användbart. Man hade samlat all världens skräp och bråte där under årtionden, långt innan vi köpte fastigheten år 2008. Och så var det bara att sätta igång!

Tästä se alkoi! Unohdin kuvata ennen kuin olin siivonnut kaikki rojut pois! Harmi!
Här börjar det! Jag glömde fota innan jag hade röjt bort allt bråte! Tyvärr!

Tässä olen jo rakentanut hyllyjä ja pöytätason.
Här har jag redan byggt hyllor och bordet.

Maalaus on aloitettu.
Målningen har påbörjats.

Nyt on maalaukset tehty ja tiffanytarvikkeita kannettu sisälle. Ja mattokin on lattialla!
Nu är målningsarbetet färdigt och tiffanytillbehör har burits in. Även mattan är på sin plats.

Nyt ovat lasitkin sisällä!
Nu är även glaset inne!

Lisää lasia...
Mera glas...

Vähän eri kulmasta...
En annan vinkel...

Ei kun töihin vaan!
Nu är det bara att sätta igång!

Tämä on aika pieni verstas, mutta tiffanytyössä ei tarvitse isoa tilaa.
Verkstaden är ganska liten, men man behöver inget stort utrymme i tiffanyarbetet.

Käytin kierrätysmateriaalia, joten sisustaminen ei maksanut mitään. Maalikin on jotain jämämaaleja. 

Jag använde återvinningsmaterial, så inredningen kostade ingenting. Även målarfärg var rester från ett annat arbete.

Pöytätason alla on vanha piirongin laatikko, jonka maalasin valkoiseksi, laitoin vasempaan reunaan ohjauslistan, että laatikon saa sujuvasti vedetyksi auki. Lokeroin laatikon eri osiin että on parempi lajitella erilaista tavaraa sinne. Sisällä on hyvässä järjestyksessä iso määrä erilaista tarviketta; rasioissa väreittäin järjestettyjä pieniä lasinpalasia, lasipyörylöitä, lasinleikkureita, saksia, leikkausöljyjä pikkupulloissa yms.

Under bordsskivan ligger en gammal byrålåda som jag målade vit. På vänstra sidan finns en styrskena som styr lådan så att man kan dra den rakt ut och den hakar inte upp sig. Jag delade byrålådan i flera avdelningar för ordningens skull. Där inne finns många olika saker och tillbehör; glasbitar i askar ordnade enligt färg, glasrundlar, skärverktyg, saxar, skäroljor i små flaskor etc. 

Kattoon on laitettu pitkä putkivalaisin, mitä ei näissä kuvissa vielä näy.

Ett långt lysrör har monterats på taket, men det syns inte i dessa bilder.

Talvella tätä voi käyttää työkaluvarastona. Minä rakastan kaikkia työkaluja! En tykkää vaateshoppailusta (olen kai liian lihava sellaiseen!), mutta jos pääsen rautakauppaan shoppailemaan, viihdyn vaikka kuinka kauan! Olisipa rahaa ostaa kaikki ihanat työkalut! Puusorvista olen aina haaveillut, ja metallisorvikin olisi kiva! Olen joskus sorvannut metallia ja se oli hauskaa joskin tarkkaa puuhaa.

På vintertid kan man använda detta utrymme som verktygsförråd. Jag älskar alla verktyg! Jag tycker inte om att shoppa kläder (är nog för tjock för det!), men om jag släpps lös in i en järnaffär, så trivs jag hur länge som helst! Att jag önskar att jag hade tillräckligt med pengar att köpa alla härliga verktyg! Jag har alltid drömt om träsvarv, och metallsvarv vore också trevlig. Jag har svarvat metall en gång i tiden och det var roligt, även om det är ett precisionsjobb!

30. syyskuuta 2010

Tiffanytöitä

Aloitin tammikuussa 2010 tiffanytyöt. Huomasin että se onkin tosi hauskaa ja hankin omat välineet. Aion vähitellen alkaa tekemään vähän vaativampia töitä. 





Tämän sudenkorennon mallin tein itse otetusta sudenkorennon kuvasta. 

Tämä on tehty fusing-tekniikalla, eli sulatustekniikalla. Alemmat kuvat työn eri vaiheita.





Vähän mallia miten työ tehdään:
Ensin hiotaan lasinpalat, asetetaan ne styroxlevylle nuppineulojen avulla. Styroksin palalle asetetaan ensin se malli josta lasinpalat on hiottu. Eli pitää aina olla kaksi mallia, yksi mistä palat leikataan ja yksi, mikä laitetaan sitten styroksin päälle. Huomaa, että jokaisen palan välissä pitää olla nuppineulat. Syynä se että se pieni rako mikä siihen tulee, on tinaa varten, ettei työ "laajene" liikaa, niin kuin käy jos rakoa tai marginaalia ei ole.On hyvä numeroida palat sekä malliin että itse hiottavat palat, niin tietää mihin ne kuuluvat. 

Sitten hiotaan kunnes mallit sopivat sujuvasti yhteen, mutta se ei ole supertarkkaa! 

Sen jälkeen jokainen pala folioidaan ja laitetaan takaisin styrokslevylle. Otetaan nuppineulat pois mutta jätetään reunimmaiset jotta työ pysyy kasassa. Sitten sivellään juotosnesteellä ja tinataan yhteen järjestelmällisesti. Sitten työ pestään varovasti ja patinoidaan saumat.


26. syyskuuta 2010

Photoshoppailua

Tähän laitan kuvia mitä olen käsitellyt Photoshopilla. Jotkut hauskoja, jotkut höpöjä ja silleen.

Tässä on Photoshopattu kymmenestä uudenvuoden kuvasta yhdeksi. Alkuperäisessä kuvassa oli neljä shamppanjalasia auton katolla, niitä on sitten kopioitu ja tehty peilikuviksi yms. ja sitten on kopioitu noita uudenvuoden raketeista ottamiani kuvia siihen ja tulos on sitten tällainen.


Tässä on minun naama istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan. Tämä oli pakko tehdä kun tuo kroppa oli niin samanlainen kuin minulla! Tänä päivänä olen hieman hoikempi onnistuneen laihdutuksen ansiosta! ;)

Tässä tekemäni pääsiäiskortti. Kukolta on kasvot peitetty yksityisyyssyistä. Takana istuvalla kanalla on minun naamani! Laitoin kuvaan myös Nalle-koiran.


Photoshopattu kuva naapurin hevosesta Flakassa asuessani.

Tässä alkuperäinen kuva, lisäsin siihen tolpat, kuten ylemmässä kuvassa näkyy, että näyttäisi paremmalta. Nyt en olekaan aivan varma olikose hyvä ratkaisu - mutta silloin se tuntui siltä. 

Ollessani Maarianhaminan kaupungin vapaa-aikatoimenjohtajan sijaisena suunnittelin yllä olevasta alkuperäiskuvasta liput kaupungin omistamaan ratsastustalliin. Niitä lippuja myytiin sitten vapaa-aikatoimistossa.


Tässä nuoruuskuva, kotitalon katolla otettu. "Photoshopattu" jo vuonna 1995 sen aikaisella ohjelmalla.


Tämän kuvan tein uudeksi vuodeksi 2007




Tässä tekemäni joulutervehdys, tässäkin minun naamani istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan.

Laali-neiti kylvyssä

19. syyskuuta 2010

Laali-nimen hauska ja hellyttävä historia

Minulla ei ole koskaan ollut lempinimeä, johtuisiko siitä että nimestäni on vaikea vääntää sitä?

Sanotaan että rakkaalla lapsella on monta nimeä - siis enkö olekaan ollut rakas lapsi? Tietenkin olen, olin aivan yhtä rakas lapsi vanhemmilleni kuin muutkin sisarukseni, siitä ei ole epäilystäkään.

Tuohon Laali nimeen...

Oli vuosi 1978-1981, en muista tarkkaan. Sisareni poika oli pari vuotta vanha. Asuimme tuolloin Pohjois-Ruotsissa, Kalixissa, ja sisareni perheineen tuli kylään.

Minä ja kaksi sisartani, mukana oli siis myös yksi, joka asui naapurissa, juttelimme olohuoneessa. Kuten tavallista, se oli sellaista pälpätystä ettei siihen pajon väliin päässyt. Sisareni poika oli mennyt terassin ovesta ulos. Oli lämmin heinäkuun päivä. Hän oli sitten jotenkin eksynyt talon etupuolelle, ja siellä olikin ovi kiinni eikä hän yltänyt avaamaan ovea. Pikkuinen ei kai osannut enää takaisin takapihalle. 

Hän oli yrittänyt avata ovea, koputtanut ja huudellut siellä. Kun kukaan meistä ei pälpätykseltään kuullut, niin pikkuinen poikalapsi alkoi etsimään jotain välinettä millä koputtaa. Ja löytyihän sellainen. Minun poikani on muutaman vuoden vanhempi, ja hän oli saanut isältään vasarannysän, josta varsi oli mennyt poikki, ja sillä oli ihan hyvä nikkaroida. 

Tämä vasarannysä oli jäänyt portaan viereen. Siskoni pikku nassikka otti sen ja koputti oven vieressä olevaan lasiin. Ja sehän sälähti rikki. 

Me siskokset tietenkin kuulimme sen heti ja juoksimme ovelle. Ja mikä papatus siitä alkoikaan, kun huomasimme nassikan vasarannysä kädessä rikkoutuneen ikkunan vieressä.

Tämä pikkuinen nassikka tietenkin pelästyi kun kaikki yhteen ääneen päivittelivät ja äiti siinä sättikin kaiken lisäksi. Olihan se varmasti vähän pelottavaakin. Kyllä hän tajusi ettei ikkunaa olisi saanut rikkoa.

Siinä sitten pälpätettiin ja päiviteltiin ja vihdoin pikku nassikka tuli minun eteeni, katsoi ylöspäin suurine silmineen ja sanoi leveillä L-kirjaimilla: Laali, ollaanko kaveleita? 

Ja tällä pojalla onkin tosi suuret silmät, ihan kuin äidilläänkin! Ja kyllähän pikkuinen tiesi kenen talossa oli kylässä!

Eihän sellaiselle voi olla vihainen, eihän me oltu muutenkaan, tajusimmehan me sen, että pikkuinen oli yrittänyt sisälle eikä kukaan ollut kuullut. Poika oli aivan ihastuttava kiharaisine, vaaleine hiuksineen ja suurine silmineen. 

No, minähän sanoin pikkuiselle tietenkin, että ollaan vaan kaveleita.

Lasi ei maksanut juuri mitään, se oli sellainen kapea, "poikanen", niin kuin sanotaan, ja ystävälläni oli lasiliike. Eikä sellainen asia ollut mikään suuri juttu muutenkaan. 

Nykyään tämä pikkuinen on kolkyt+. Meidän välimme ovat aina olleet hyvät. Keskustelimme paljon asioista kun hän oli nuori mies, vasta aikuisuuden alkutaipaleella, aroistakin asioista, ja pidämme toisistamme paljon.

... ja kännykässäni on hänen nimensä näin: Jali, Laalin Kaveli.

13. syyskuuta 2010

Minä itte

Kerronpa vähän itsestänikin ja siitä mitä olen tehnyt, tai ajattelen tekeväni, tai toivon että voin tehdä.

Minä olen entinen 'muka'hippi kuten tuolla aiemmin olen jo kertonutkin, mutta laitan tähänkin johdonmukaisuuden vuoksi.

Sanaa 'muka' käytän siksi etteivät huumeet, viina ja tupakka koskaan ole kuuluneet elämääni. :) Punaviinistä tykkään ja juon lasillisen pari silloin tällöin.

Minä olen kyllä ikäisekseni aika lapsellinen, nauran helposti, olen leikkisä ja olen hieman naiivi. Uskon hyvää ihmisistä ja olen hyvin karvaasti saanut kokea ettei aina saa luottaa ja uskoa! Mutta minkäs voit!

♫♫♫♫ Se sukuvika on jos suksi ei luista - tai luistaa liikaa! ♫♫♫♫

ღ(。◕‿◕。)ღ 

Kerran, joskus kai vuonna 1969 voitin jopa gogo-tyttökisat kotikyläni Seurojentalolla! Oli se mainio juttu, kyllä olin tyytyväinen. Sain palkinnoksi single-levyn. En tänäkään päivänä tiedä/muista mikä se levy oli. Minulla ei ollut levysoitinta, koska perheemme oli köyhä, eikä kenelläkään kaverilla ollut. Kaikki olimme köyhiä pienen kylän nuoria, jotka eivät seurustelleet "parempien" perheiden lasten kanssa. Silloin se kaikki meni niin. Myöhemmin se kyllä vähän muuttui.

Siis se single. Sitä yritimme soittaa neulalla ja pyörittämällä sitä levyä sopivaa vauhtia isän tekemän leluauton puurenkaan päällä! Jotakin musiikintapaista saimme sieltä vaimeasti kuulumaan, kun laitoimme korvan ihan levyn viereen, mutta eihän siitä siltikään mitään selvää sanut! Ja kun tarpeeksi yritimme, se single ei enää sitten kuulunut ollenkaan kun saimme käsiimme levysoittimen! Oli raapiutunut pilalle! Voi meitä!

Nuoruuden haaveena oli rokkibändi ja rumpalin hommat. Harjoittelimme kaverin isoveljen rummuilla. Siskoni oli kyllä paljon parempi kuin minä, on edelleenkin. Hän soittaa rumpuja vaikka silmät ummessa ja parin-kolmenkymmenen vuoden paussin jälkeen niin että oikean rokkibändin pojat ihmettelivät. Poikani kavereilla oli rokkibändi ja siskoni sai soittaa heidän rummuillaan eräissä juhlissa ja olivat kyllä ihan huuli pyöreänä kun sisko revitteli noin vain eikä ollut ollut rummuissa sen jälkeen kun oli 15-16 vee! Tämä tapahtui 90-luvulla! Ja siskoni on vain vuotta nuorempi kuin minä, eli olemme kohta kuusikymppisiä!

Minua on aina kiinnostanyt näytteleminen tai kirjailijan ammatti. Kirjoitan paljon nykyään mutta tuskin minusta kirjailijaa tulee vaikka kirjoitankin paljon. Koulussa ainekirjoitustunnilla jouduin aina lukemaan aineeni luokan edessä kun se oli aina yksi parhaista.

Olin perustamassa Porvoon Teatteria 1996 ja olin pääosassa ensimmäisessä näytelmässä. Marko Putkonen, Hortto Kaalolainen ja oopperalaulaja, oli vastanäyttelijäni ja mieheni siinä näytelmässä. Hän oli merimies ja kulki maasta toiseen soitellen banjoaan. Minä olin iloluontoinen matami Söderström joka piti majataloa. Näytelmässä odoteltiin tsaarin tulemista Porvoon valtiopäiville 1809. Jouduin ikävä kyllä keskeyttämään näyttelemisen pari kolme kuukautta ennen ensi-iltaa kun sain uuden työpaikan tyylihuonekaluliikkeen johtajana Vantaalla ja illat venyivät niin pitkiksi etten ehtinyt harjoituksiin - työmatka kun oli tunnin pituinen ja työt loppuivat seitsemältä illalla. Se on harmittanut minua aina - ja harmittaa edelleenkin.

Vuonna 1999, sain työtarjouksen Ruotsista, olinhan asunut siellä 1973-1982. Huonekalutehtaan omistajat olivat kuulleet että osasin hyvin ruotsia ja tarjosivat töitä huonekaluliikkeen johtajana Göteborgissa. Mikäs siinä, lähdin sinne kun ei ollut mikään mikä esti, olin eronnut ja lapsikin aikuinen ja omillaan ja töissä. Göteborgista matka vei Tukholmaan saman yrityksen huonekaluliikkeen johtajaksi ja asumaan Lidingön saarelle, Ruotsin eliitin asumapakoille. Mutta minun asuntoni ei ollut eliittiasunto. Olin toisen käden (andrahands - mitä lie suomeksi) vuokralainen, varsinainen vuokralainen istui vankilassa. Asunto oli kuin sikolätti kun muutin sinne. Lusikkalaatikot ja kaapit sekä vessa täynnä sokeritoukkia. Oli tosi inhottava asunto.

No, siivoustahan se vaati ja hyvin tarkan imuroinnin monta kertaa viikossa ja alkoivathan ne ällöoliot häviämään sieltä. Asunto oli 7-kerroksisessa talossa eikä rikkaista julkkiksista eikä ökyrikkaista ollut tietoakaan sillä alueella. Lidingö on todella hienoa aluetta, mutta siellä asuu enemmän tavallista kansaa kuin julkkiksia ja ökyrikkaita. Heidän asuntonsa ovat hajallan ympäri saarta hyvin suojattuina. Pyöräilin siellä paljon. Tukholman keskustaan meni vajaa puoli tuntia pyörällä, ei kannattanut koskaan lähteä autolla. Ja pieni junakin meni metroaseman päätepysäkille mistä sai sitten jatkaa metrolla eikä siihenkään mennyt juuri varttia kauempaa. Juna meni joka 15 minuutti joten ei ollut ongelmaa. Juna-asemalle oli matkaa jotain 300 metriä.

Työpaikka osoittautuikin aika ikäväksi, työnantaja on todella ikävä ihminen, ja ollut paljon julkisuudessa Suomessa huonon asiakaspalvelun ja väärän ja harhaanjohtavan mainonnan takia. Kuluttaja-asiamies on ollut täystyöllistetty tämän firman takia Suomessa. Samoin Ruotsissa. En jaksanut sellaista menoa, kun olen rehellinen luonteeltani itse. Tämä on suomalainen työnantaja ja tehdas jolla oli liikkeitä Ruotsissa  ja kymmeniä liikkeitä Suomessa nykyään. Silloin ei ollut kuin yksi Suomessa ja kolme Ruotsissa kun minä muutin Ruotsiin.

Sieltä hain sitten rautateiden palvelukseen Pohjois-Ruotsiin, työnjohtajaksi cateringpuolelle. Olin vastuussa junien ruokatarjonnasta ja ravintolatoiminnasta Luulajassa. Sieltä lähti junia Tukholmaan ja Göteborgiin sekä Kiirunaan ja Narvikiin Norjaan. Se oli mielenkiintoista työtä, ja minulla oli noin 50 alaista. Itse en ollut junassa töissä, vaan asemalla huolehtimassa että junissa on tarpeeksi tarjottavaa ja työntekijöitä. Työ oli kyllä raskasta ja kuluttavaa, ja eräs kollega sitten joutuikin loppuunpalamisen vuoksi sairauslomalle. Minä tein hänenkin hommansa johtaja apunani. Olivat ne rankkoja aikoja mutta selvisin hyvin. Tämän työpaikan sain 130 hakijan joukosta!

Sieltä sitten hain elokuvateollisuuden palvelukseen, kun näin ilmoituksen lehdessä. Sain paikan reilun 80 hakijan joukosta, mitä ihmettelin suuresti. Myöhemmin sain tietää että suomalaisilla on niin hyvä maine että siksi on helppo saada töitä, jos kielitaitoa ja koulutustaso riittää. Ja minun tapauksessani ne riittivät.

No, tässä elokuvateollisuuden palveluksessa olinkin sitten muutaman vuoden ja se oli erikoista ja antoisaa työtä. Olin koordinaattori, toimistovastaava ja henkilöstövastaava. Järjestin myös kansainvälisiä kursseja käsikirjoittajille. Ja niiden joukossa oli todella kuuluisiakin ihmisiä. Kaikki oli englannin kielellä. Yhden kurssin ajaksi varasin esim. kokonaisen hotellin Jokkmokkissa ja saamelaiskoulun opiskelutilaksi. Oli siinä työtä - mutta en tietenkään hoitanut kaikkea itse, kaukana siitä!

Siellä oli luennoitsijana eräs kuuluisa ranskalainen käsikirjoittaja. Hän oli oikea diiva. Hotellissa oli vain 80 cm:n sängyt ja hän vaati 120 cm:n sänkyä. Yritin hankkia sellaista mutta eihän se onnistunut siihen hätään. Yhdellä yksityisellä oli sellainen lainattavaksi, mutta heidän yläkertansa oli remontoitu ja sänkyä ei saatu enää alas sieltä vaikka kuinka yritimme! Se olisi sitten pitänyt sitoa virka-autoni Saabin katolle jos olisimme onnistuneet saamaan sen alas! Kuinka se sitten olisi onnistunut? Vastaus siihen jää saamatta! Kurssiin osallistui 90 käsikirjoittajaa Euroopasta ja yksi Tokiosta.

Kerronpa jutun erään elokuvan ensi-illan järjestämisestä. Elokuvan nimi on "Hotet". Ensi-illan järjestin eräässä armeijan hangaarissa Älvsbyn kunnassa Vidselissä. Se on kaikenlaisten puolustusrobottien yms. kokeilupaikka. Sillä on myös yhteistyötä kansainvälisen avaruustutkimuksen kanssa.

Menin sinne järjestelemään juttuja ja näin siellä näyttämöllä kaksi lentokonetta. Se oli varusmiesten elokuvateatteri yms. vapaa-aikaan tarkoitettu iso halli. Sanoin luutnantille, joka oli siellä oppaani ja avustajani, että olette järjestäneet kaksi museolentokonettakin näyttämölle. Hän naurahti ja katsoi vähän vinosti minua ja sanoi että toinen niistä koneista on upouusi Jaz Gripen, ja toinen Viggen. Voi kiesus että hävetti!

Kun elokuva näytettiin valkokangas laskeutui lentokoneiden eteen. Se oli aika mahtava juttu. Illalla oli helikoptereiden sokkolentonäytös hangaarin yli. Menimme ulos pimeään ja sieltä kuului vain ääni kun helikopterit lensivät yli, palasivat takaisin ja yhtäkkiä sytyttivät valot meidän yläpuolellamme. Lunta satoi isoina riekaleina, oli säkkipimeää ja se jotenkin vahvisti maagista ja vähän pelottavaakin tunnelmaa.

Kerran toimistossa ollessani sinne tuli Sven Wollter. Hän kysyi toimitusjohtajaa. Johtaja ei ollut paikalla joten kysyin, keneltä voin jättää viestin. Sven Wollter oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta sitten sanoi nimensä. Ja minä olin painua maan alle! En tuntenut häntä. Sisällä oli juuri samalla hetkellä dokumenttikonsulentti sekä studion päällikkö. He sanoivat että he olivat niin ällikällä lyötyjä ja häpesivät silmät päästään kun en tiennyt kuka tämä SUURI SVEN WOLLTER oli. Hänhän on ruotsalaisten ikoni isolla Iillä! Huh sitä häpeää.

Sven Wollter kertoi myöhemmin että olipa mukavaa ettei häntä tunnetakaan joka paikassa, että se on raikasta ja piristävää. Minä sanoin etten suomalaisena ole niin paljon seurannut ruotsalaista elokuvamaailmaa, olinhan vasta pari vuotta aikaisemmin muuttanut Ruotsiin. Meille kehkeytyi siitä oikein kiva ja ystävällinen suhde työtasolla. Enhän minä niin vanhaa miestä muuten... Hih...

No se siitä, meni vähän väärille urille tämä juttu - tai sitten ei.

Olin mukana pienessä nurkassa kun elokuvaa "Populärmusik från Vittula" (Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä) tehtiin, sekä "Elina, som om jag inte fanns" ja " Så som i himmelen" jotka kaikki olivat suosittuja elokuvia Ruotsissa. Osa myös muualla maailmassa. Så som i himmelen taisi olla eniten katsottu elokuva Ruotsissa siihen aikaan. Olin paljossa muussakin mukana, tietenkin. Ja joissakin juhlissa, kun elokuva oli valmis ja sitä juhlittiin. Kyllä ne näyttelijät ovat joskus erikoisia ja osaavat juhlia ja olla diivoja. Tanssinkin Alexander Skarsgårdin kanssa, hän oli nuori ja kaunis ja villi! Hih... meikäläinen vakaa ja vanha, mutta oli hauskaa! Meikäläinen ei jaksanut koskaan jatkoille mutta ne julkkikset jaksoivat aina vaan!

Suunnilleen kerran kuussa kerroin radiossa mitä elokuva-alalla tapahtui.

Sitten tulikin halu muuttaa Ahvenanmaalle meren ääreen. Kun olin juuri ajatellut asiaa sain samaan aikaan vanhalta huonekaluliikkeen aikaiselta kollegalta kutsun tulla pelastamaan eräs huonekaluliike katastrofilta. Ja sehän sopi minulle. Lähdin sinne myymälänjohtajaksi, taas Tukholmaan, eri työnantajalle kuitenkin. Kaksinkertaistin liikevaihdon yhdeksässä kuukaudessa. Koko ajan hain töitä Ahvenanmaalta, ja kuljin viikottain laivalla töissä sieltä, asuin siis Ahvenanmaalla. Huonekaluliikkeellä oli pieni asunto myymälän yhteydessä ja tein aina reilun viikon töitä ja olin vapaa kolme-neljä päivää. Toimihan se niinkin. Tämä liike lopetettiin vajaa vuosi sen jälkeen kun lopetin. Ottivat myymälänjohtajaksi alkoholisoituneen miehen, joka oli myyjänä liikkeessä minun aikana.. Eihän se toiminut.

Sitten sainkin kylpylänjohtajan sijaisuuden Maarianhaminan kaupungilta ja jäin kokonaan Ahvenanmaalle. Tämän sijaisuuden jälkeen sain toisen sijaisuuden samalla työnantajalla, eli pääsin kylpylänjohtajan pomoksi, eli vapaa-aikatoimen johtajaksi. Siihen kuului nuorisotoimi, kylpylä, urheilupaikat, jalkapalloareena, jäähalli yms. sekä metsästys ja kalastus. Kuuluin myös kaupungin johtoryhmään. Se oli työ josta tykkäsin, mutta se oli vain sijaisuus ja loppui aikanaan. Sen jälkeen sain toimitusjohtajan paikan eräästä K-Extra-kaupasta. Mutta sitten niillä ei ollut enää varaa pitää kallispalkkaista johtajaa, vaan minut sanottiin irti. Ja nyt kauppaa johtaa sen hallitus. Kuljin lautalla töihin, koska kauppa on saaristossa. Se oli aika rankkaa, 12 tunnin työpäiviä, joskus seitsemän päivää viikossa. Nostin liikevaihtoa sielläkin aika huomattavasti. Mutta saaristokaupathan voivat huonosti tänä päivänä, eikä niillä ikävä kyllä ole tulevaisuutta.

Nyt olen siis työtön ja kirjoittelen aikani kuluksi.

Olen liian vanha, ei kukaan enää ota töihin lähes kuusikymppistä, vaikka työvuosia on jäljellä vaikka kuinka paljon. Ja intoa ja työ- ym. kokemusta vaikka muille jakaa. Minulle on sanottu suoraan että olen liian vanha, tai ollut liian paljon johtavissa tehtävissä, joten tavallisia toimistohommiakaan en saa! Vaikka haluaisinkin. Ei se johtajana oleminen ole niin herkkua!

Tässäpä työelämänkertani lyhykäisyydessään. Olisi paljon muutakin kertomista, mutta ehkä laitan ne jonkinlaiseksi kirjaksi itseäni ja sukulaisiani varten.

Näytteleminen ja matkustaminen olisi kivaa. Makustaminen kyllä rajoittuu, kun työttömällä ei ole paljon varaa matkustella. Näytelmäpiiriin minua on pyydetty tänne, mutta en tiedä vielä menenkö mukaan. Ruotsi kyllä sujuu yhtä hyvin kuin suomikin nykyään. Ja olenhan politiikassa mukana täällä ja on minulla luottamustehtäviäkin kuntani rakennuslautakunnassa ja ympäristökomiteassa, sekä maakuntahallituksen omistamien yritysten hallituksissa.

Opiskellessani kansainvälistä viestintää Porvoossa pääsin työharjoitteluun Magnusborgin studioon. Se oli siihen aikaan yksi Suomen arvostetuimmista. Minä sain tehtäväkseni kääntää englanniksi erään YLE:n ja tämän studion tv-ohjelman. Ja se saikin sitten palkintoja ulkomaillakin. Mediascape oli tuotoksen nimi, puoliksi animaatio, puoliksi näytelty ja haastatteluja, Ruandan tilanteesta ja muusta ajankohtaisesta. Luulin ettei nimeäni laiteta siihen, kun olin vain työharjoittelija, mutta vuosia myöhemmin, kun sain videon käsiini huomasin että nimeni oli todella isoilla kirjaimilla lopputeksteissä, isommilla kuin muiden! Olipa jännä juttu sekin!
Minä 18.9.2010