Isänpäivän mietteitä

Isä joskus 70-luvulla

Oikeastaan olen sitä mieltä, ettei mitään isänpäivää tai äitienpäivää tarvitse ollenkaan. Isää ja äitiä pitää muistaa ja kunnioittaa joka päivä.

Moni kulkee sydämessään huoli isästä tai äidistä, tai molemmista. Usein ei ole aikaa käydä tervehtimässä vanhuksia niin usein kuin tahtoisi. Usein asuukin niin kaukana että se on mahdotonta.

Itse asuin vuosia hyvin kaukana vanhemmistani, oli ainainen huoli päällä. Onneksi kaksi ihanaa siskoani asuivat lähellä ja pitivät huolta.

Moni nykyajan vanhuksista on täysin yksin, ja se huolestuttaa minua kovasti.

Nyt on kuitenkin isänpäivä, ja muistelen edesmennyttä isääni. Hän oli hyvä ihminen ja tulee niin lämmin mieli kun häntä ajattelee.

Kuvassa isä katsoo meidän tyttöjen
"boksin" ovesta. "Boksi" oli kesäkäytössä.

Isäni oli hyvin taiteellinen ja älykäs ihminen. Hän oli hyvä matemaatikko, hän piti historiasta ja hänellä oli kielipäätä.

Isä maalaa "Kaskenpolttajat"-taulun jäljennöstä

Hän maalasi tauluja, oli myös kuvanveistäjä (puu-) ja teki musiikki-instrumentteja, mandoliineja, ja yhden pianonkin - niin, ja ksylofoninkin. Hän teki paljon öljyvärijäljennöksiä, myös tilauksesta tuttaville. Isä opetteli ruotsin kielen kun vanhin sisareni Lispe alkoi oppikoulun, opetteli samaa tahtia hänen kirjoistaan. 

Isä oli hieman boheemi tyyppi, pitkähköt mustat hiukset jotka kihartuivat niskasta kauluksen yli. Hän oli hieman etelämaalaisen näköinen vaikka hänellä olikin kirkkaan siniset silmät.

Isä soittaa hanuria, velipoika vieressä.
Äiti katsoo ikkunasta.

Hän ei kuitenkaan ollut kuuluisa muuten kuin paikallisesti ja silloin tällöin häntä haastateltiin paikallislehtiin. Isä oli myös kunnanvaltuustossa muutamia vuosia kun me lapset olimme alaluokilla. 

Hän oli palava vasemmistolainen mutta pettyi kun sai tietää mitä se piti sisällään silloisessa Neuvostoliitossa. Isä oli todellinen idealisti joka uskoi kaikista ja kaikesta hyvää.

Isä osasi ommellakin, hän ompeli meillekin vaatteita joskus, itselleen enemmänkin kun jäi eläkkeelle. Koska äiti kävi töissä, isä alkoi laittamaan ruuankin äidille kun äiti tuli töistä. Keittokirjan hän kävi läpi, kun laittoi ruokiaan.

Isä oli melko komea mies.
Tässä Kuivaniemessä
otettu kuva, ihan meidän
kodin vieressä olevalla
sillalla.

Leipätyönään hän teki kuitenkin kirvesmiehen töitä jossa hän oli erittäin arvostettu. Hän oli myös hyvä muurari ja - niin kuin isäni itse sanoi leikillään - muut tekee mitä osaa, hän tekee mitä haluaa!

Isäni oli erittäin lempeä ihminen, hiirellekään hän ei halunnut pahaa. Hänen mielestään ihmisillä ei pidä olla kotieläimiä, hän sanoi että ne kuuluvat luontoon. 

Isä konsertissa Kemissä,
mandoliinimies vasemmalla takana 11.5.1994

Metsähiiri eksyi meille sisälle, olin aika pieni silloin. Isä ei voinut pyydystää sitä tavallisella hiirenloukulla vaan rakensi loukun missä luukku naksahti kiinni kun hiiri oli mennyt sisälle. Hiiri ei siten päässyt enää ulos sieltä ja säilyi vahingoittumattomana. Sitten isä kantoi hiiren kauas metsään ja toivoi ettei se eksyisi enää sisätiloihin.

Isä sekä siskoni Lispe punaisessa puvussa ja
minä keltaisessa isän konsertissa 11.5.1994.

Tämä oli tyypillistä isää. Isä ei pystynyt meitäkään kurittamaan – äidin piti tehdä sekin vähä mitä tarvitsi. Olimme kuitenkin aika kilttejä lapsia yleensäkin ottaen (näin jälkeenpäin ajatellen) joten sitä ei edes kovin paljon tarvittu.

Variksen pesiäkään eivät lapset saaneet hävittää vaikka monet pitävät niitä vahinkoeläiminä. Isän mielestä niillä on samat oikeudet kuin muillakin eläimillä ja ihmisillä.

Isä nuorena miehenä

Isä ei myöskään juonut paljon alkoholia, vain joskus uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena. Kun hän oli pikku hutikassa, hän oli vieläkin lempeämpi kuin muuten. Saimme aina vähän karkkirahaa silloin. Me aina toivoimme että isä ottaisi vähän votkaa kun silloin saimme vähän rahaa. Tuntui aivan hassulta että joissakin perheissä pelättiin kun isä joi.

Isä nuorena miehenä armeijan puvussa.
Hän oli ratsuväessä Hämeenlinnassa,
mutta ei ollut hevosten kanssa tekemisissä.
Isä oli Suomen parhaita morsettajia.
Sen uskoikin, kun kuunteli mandoliinin
soittoa, siinä sormet pelasivat tosi nopeasti.

Meillä oli toisin ja olemme siinä mielessä olleet tosi onnekkaita. Perheemme oli köyhä eikä siihen aikaan, 50-luvulla ja 60-luvun alussa, ollut paljon varaa kun isä oli työttömänä talvet. Meitä oli kuitenkin viisi sisarusta ruokittavana. Työttömyysaikoina hän maalaili tauluja ja askarteli myös muita asioita.

Myöhemmin taloudellinen tilanne parani eikä perheellä enää ollut ongelmia. Isällä oli töitä vuodet ympäriinsä ja myös äiti meni työelämään kun lapset olivat isompia.

Isä oli musiikkiohjaajana kansanopiston pelimannipiirissä viimeisinä elinvuosinaan. Hän myös soitti erilaisissa pelimannikisoissa ja sai muutamia diplomejakin. Hän myös teki nuotteja korvakuulolta ihmisille, jotka osasivat soittaa jonkin kappaleen, mutta nuotteja ei enää löytynyt kaupoista. Tämä ihminen soitti kappaleen ja isä soitti sen sitten ja  kirjoitti nuotit.

Tässä isä soittelee kotitalonsa

keinussa.1984.

Isäni oli vekkuli jo pienenä. Hän kertoili meille lapsille mitä kujeita hän oli tehnyt. Ei koskaan mitään ilkeää tai mikä vahingoitti. Vain huvittavia juttuja jotka tietenkin harmittivat kohdetta jonkin verran kun oli mennyt lankaan. Näistä kujeista isäni kertoi lapsen lapsilleen ja poikani muistelee niitä hauskoja juttuja vieläkin. Pientä pirunkuria piti aina olla - sehän on elämän suola.

Muuten isäni oli aika hiljainen ja ujo ja vähän professorityyppi.

Isä ei onneksi ehtinyt joutua sotaan, hän oli liian nuori, mutta läheltä piti! 

Isä kertoi että hän oli renkinä noin 16-vuotiaana eräässa talossa, jossa oli venäläinen sotavanki töissä. 

Tämä vanki oli katsonut isän  työn kovettamia käsiä, ja sanonut, että meillä pikkupojat kulkevat metsässä harakkan ja variksen perässä, eivät töissää toisilla. Isä aina korosti sanaa "harakkan", kun se vanki ei puhunut kunnolla suomea.

Isä soittaa mandoliinia
Kuva Liisa Lipponen (siskoni)

Isä kertoi, että kerran pikkupoikana hän oli tehnyt pirunkuria pikkuveljelleen. Hän oli veistänyt tikan puusta, maalannut sen oikean väriseksi ja kiinnitti sen ladon seinään koulutien varrelle. Siihen hän sitten laittoi vielä narun, että saattoi vetää siitä ja tikka ihan kuin nokkisi ladon seinää.

25.6.1994 Tyrnävällä.
Tästä näkyy hyvin
isän siniset silmät.

Isä oli myös kantanut kiviä siihen lähelle, Tyrnävällä kun oli vain peltoa eikä siellä ollut paljon kiviäkään pelloilla. Isä meni sitten piiloon ladon taakse naru kourassaan kun pikkuveljen oli määrä tulla koulusta.

Isä aloitti tikan koputuksen ajoissa ja pikkuvelihän innostui siitä tikasta. Ei hän miettinyt sitä, että pyrstökin heilui samaa tahtia kuin pää, elävällähän niin ei käy. Velipoika huomasi kivikasan ja alkoi innoissaan kivittämään, ja meni lähemmäksi ja kivitti. Sitten hän huomasi isän, ja sanoi innoissaan tälle suurin piirtein näin: "Reino, tuossa on tikka, tule kivittämään äkkiä ennen kuin se karkaa!" Hän ei tajunnut että isä siellä naruja veteli.

Isä ja soittokaverinsa omassa
konsertissa Kemissä. Isällä
on itse tehty mandoliini.

Sitten velipoika huomasi jekun ja oli kuulemma suuttunut aika tulisesti. Mutta ei kuitenkaan kivittänyt veljeään.

Tällaisia hauskoja tarinoita isällä oli vaikka kuinka paljon, ja hän kertoili niitä lapsenlapsilleen aina kun lapset olivat hoidossa heillä eivätkä vanhemmat olleet paikalla. Lapset olivat aina innoissaan niistä jutuista, nehän olivat parempia kuin iltasadut.

Viimeiset vuodet olivat hyvin vaikeita pahan reuman takia ja hän menehtyikin vain 67-vuotiaana. Lämpimät muistot ovat seuranneet meitä hänen jälkeensä.

Isä ja itse tehty mandoliini, se soi todella hienosti ja oli
haluttua tavaraa. Kuva Liisa Lipponen (siskoni)

Isä oli todella monitaitoinen, ja kokeilunhaluinen. Sitä minäkin olen perinyt hieman. Mutta olisin halunnut kyllä periä hänen maalaamis- ja soittotaitonsa, mutta eihän kaikkea voi saada. Mutta olipa minulla tosi hieno ja ihana isä!

Kun illalla kävin koirien kanssa ulkona, oli tosi kaunis kuutamo, ja tähdet tuikkivat. Näin kaksi kirkasta tähteä, ja ajattelin että ehkä siellä ovat isä ja äiti, vieri vieressä, niin kuin halusivat olla. Äiti kaipasi isän luokse isän lähdön jälkeen, ja toivottavasti he ovat kohdanneet siellä jossain kun äitikin jätti maallisen vaelluksen taakseen. 

Ehkäpä he kaksi tuikkivat kahtena kimaltavan kauniina tähtenä taivaalla. 

♡ Olette aina ajatuksissani! ♡