30. syyskuuta 2010

Tiffanytöitä

Aloitin tammikuussa 2010 tiffanytyöt. Huomasin että se onkin tosi hauskaa ja hankin omat välineet. Aion vähitellen alkaa tekemään vähän vaativampia töitä. 





Tämän sudenkorennon mallin tein itse otetusta sudenkorennon kuvasta. 

Tämä on tehty fusing-tekniikalla, eli sulatustekniikalla. Alemmat kuvat työn eri vaiheita.





Vähän mallia miten työ tehdään:
Ensin hiotaan lasinpalat, asetetaan ne styroxlevylle nuppineulojen avulla. Styroksin palalle asetetaan ensin se malli josta lasinpalat on hiottu. Eli pitää aina olla kaksi mallia, yksi mistä palat leikataan ja yksi, mikä laitetaan sitten styroksin päälle. Huomaa, että jokaisen palan välissä pitää olla nuppineulat. Syynä se että se pieni rako mikä siihen tulee, on tinaa varten, ettei työ "laajene" liikaa, niin kuin käy jos rakoa tai marginaalia ei ole.On hyvä numeroida palat sekä malliin että itse hiottavat palat, niin tietää mihin ne kuuluvat. 

Sitten hiotaan kunnes mallit sopivat sujuvasti yhteen, mutta se ei ole supertarkkaa! 

Sen jälkeen jokainen pala folioidaan ja laitetaan takaisin styrokslevylle. Otetaan nuppineulat pois mutta jätetään reunimmaiset jotta työ pysyy kasassa. Sitten sivellään juotosnesteellä ja tinataan yhteen järjestelmällisesti. Sitten työ pestään varovasti ja patinoidaan saumat.


26. syyskuuta 2010

Photoshoppailua

Tähän laitan kuvia mitä olen käsitellyt Photoshopilla. Jotkut hauskoja, jotkut höpöjä ja silleen.

Tässä on Photoshopattu kymmenestä uudenvuoden kuvasta yhdeksi. Alkuperäisessä kuvassa oli neljä shamppanjalasia auton katolla, niitä on sitten kopioitu ja tehty peilikuviksi yms. ja sitten on kopioitu noita uudenvuoden raketeista ottamiani kuvia siihen ja tulos on sitten tällainen.


Tässä on minun naama istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan. Tämä oli pakko tehdä kun tuo kroppa oli niin samanlainen kuin minulla! Tänä päivänä olen hieman hoikempi onnistuneen laihdutuksen ansiosta! ;)

Tässä tekemäni pääsiäiskortti. Kukolta on kasvot peitetty yksityisyyssyistä. Takana istuvalla kanalla on minun naamani! Laitoin kuvaan myös Nalle-koiran.


Photoshopattu kuva naapurin hevosesta Flakassa asuessani.

Tässä alkuperäinen kuva, lisäsin siihen tolpat, kuten ylemmässä kuvassa näkyy, että näyttäisi paremmalta. Nyt en olekaan aivan varma olikose hyvä ratkaisu - mutta silloin se tuntui siltä. 

Ollessani Maarianhaminan kaupungin vapaa-aikatoimenjohtajan sijaisena suunnittelin yllä olevasta alkuperäiskuvasta liput kaupungin omistamaan ratsastustalliin. Niitä lippuja myytiin sitten vapaa-aikatoimistossa.


Tässä nuoruuskuva, kotitalon katolla otettu. "Photoshopattu" jo vuonna 1995 sen aikaisella ohjelmalla.


Tämän kuvan tein uudeksi vuodeksi 2007




Tässä tekemäni joulutervehdys, tässäkin minun naamani istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan.

Laali-neiti kylvyssä

19. syyskuuta 2010

Laali-nimen hauska ja hellyttävä historia

Minulla ei ole koskaan ollut lempinimeä, johtuisiko siitä että nimestäni on vaikea vääntää sitä?

Sanotaan että rakkaalla lapsella on monta nimeä - siis enkö olekaan ollut rakas lapsi? Tietenkin olen, olin aivan yhtä rakas lapsi vanhemmilleni kuin muutkin sisarukseni, siitä ei ole epäilystäkään.

Tuohon Laali nimeen...

Oli vuosi 1978-1981, en muista tarkkaan. Sisareni poika oli pari vuotta vanha. Asuimme tuolloin Pohjois-Ruotsissa, Kalixissa, ja sisareni perheineen tuli kylään.

Minä ja kaksi sisartani, mukana oli siis myös yksi, joka asui naapurissa, juttelimme olohuoneessa. Kuten tavallista, se oli sellaista pälpätystä ettei siihen pajon väliin päässyt. Sisareni poika oli mennyt terassin ovesta ulos. Oli lämmin heinäkuun päivä. Hän oli sitten jotenkin eksynyt talon etupuolelle, ja siellä olikin ovi kiinni eikä hän yltänyt avaamaan ovea. Pikkuinen ei kai osannut enää takaisin takapihalle. 

Hän oli yrittänyt avata ovea, koputtanut ja huudellut siellä. Kun kukaan meistä ei pälpätykseltään kuullut, niin pikkuinen poikalapsi alkoi etsimään jotain välinettä millä koputtaa. Ja löytyihän sellainen. Minun poikani on muutaman vuoden vanhempi, ja hän oli saanut isältään vasarannysän, josta varsi oli mennyt poikki, ja sillä oli ihan hyvä nikkaroida. 

Tämä vasarannysä oli jäänyt portaan viereen. Siskoni pikku nassikka otti sen ja koputti oven vieressä olevaan lasiin. Ja sehän sälähti rikki. 

Me siskokset tietenkin kuulimme sen heti ja juoksimme ovelle. Ja mikä papatus siitä alkoikaan, kun huomasimme nassikan vasarannysä kädessä rikkoutuneen ikkunan vieressä.

Tämä pikkuinen nassikka tietenkin pelästyi kun kaikki yhteen ääneen päivittelivät ja äiti siinä sättikin kaiken lisäksi. Olihan se varmasti vähän pelottavaakin. Kyllä hän tajusi ettei ikkunaa olisi saanut rikkoa.

Siinä sitten pälpätettiin ja päiviteltiin ja vihdoin pikku nassikka tuli minun eteeni, katsoi ylöspäin suurine silmineen ja sanoi leveillä L-kirjaimilla: Laali, ollaanko kaveleita? 

Ja tällä pojalla onkin tosi suuret silmät, ihan kuin äidilläänkin! Ja kyllähän pikkuinen tiesi kenen talossa oli kylässä!

Eihän sellaiselle voi olla vihainen, eihän me oltu muutenkaan, tajusimmehan me sen, että pikkuinen oli yrittänyt sisälle eikä kukaan ollut kuullut. Poika oli aivan ihastuttava kiharaisine, vaaleine hiuksineen ja suurine silmineen. 

No, minähän sanoin pikkuiselle tietenkin, että ollaan vaan kaveleita.

Lasi ei maksanut juuri mitään, se oli sellainen kapea, "poikanen", niin kuin sanotaan, ja ystävälläni oli lasiliike. Eikä sellainen asia ollut mikään suuri juttu muutenkaan. 

Nykyään tämä pikkuinen on kolkyt+. Meidän välimme ovat aina olleet hyvät. Keskustelimme paljon asioista kun hän oli nuori mies, vasta aikuisuuden alkutaipaleella, aroistakin asioista, ja pidämme toisistamme paljon.

... ja kännykässäni on hänen nimensä näin: Jali, Laalin Kaveli.

13. syyskuuta 2010

Minä itte

Kerronpa vähän itsestänikin ja siitä mitä olen tehnyt, tai ajattelen tekeväni, tai toivon että voin tehdä.

Minä olen entinen 'muka'hippi kuten tuolla aiemmin olen jo kertonutkin, mutta laitan tähänkin johdonmukaisuuden vuoksi.

Sanaa 'muka' käytän siksi etteivät huumeet, viina ja tupakka koskaan ole kuuluneet elämääni. :) Punaviinistä tykkään ja juon lasillisen pari silloin tällöin.

Minä olen kyllä ikäisekseni aika lapsellinen, nauran helposti, olen leikkisä ja olen hieman naiivi. Uskon hyvää ihmisistä ja olen hyvin karvaasti saanut kokea ettei aina saa luottaa ja uskoa! Mutta minkäs voit!

♫♫♫♫ Se sukuvika on jos suksi ei luista - tai luistaa liikaa! ♫♫♫♫

ღ(。◕‿◕。)ღ 

Kerran, joskus kai vuonna 1969 voitin jopa gogo-tyttökisat kotikyläni Seurojentalolla! Oli se mainio juttu, kyllä olin tyytyväinen. Sain palkinnoksi single-levyn. En tänäkään päivänä tiedä/muista mikä se levy oli. Minulla ei ollut levysoitinta, koska perheemme oli köyhä, eikä kenelläkään kaverilla ollut. Kaikki olimme köyhiä pienen kylän nuoria, jotka eivät seurustelleet "parempien" perheiden lasten kanssa. Silloin se kaikki meni niin. Myöhemmin se kyllä vähän muuttui.

Siis se single. Sitä yritimme soittaa neulalla ja pyörittämällä sitä levyä sopivaa vauhtia isän tekemän leluauton puurenkaan päällä! Jotakin musiikintapaista saimme sieltä vaimeasti kuulumaan, kun laitoimme korvan ihan levyn viereen, mutta eihän siitä siltikään mitään selvää sanut! Ja kun tarpeeksi yritimme, se single ei enää sitten kuulunut ollenkaan kun saimme käsiimme levysoittimen! Oli raapiutunut pilalle! Voi meitä!

Nuoruuden haaveena oli rokkibändi ja rumpalin hommat. Harjoittelimme kaverin isoveljen rummuilla. Siskoni oli kyllä paljon parempi kuin minä, on edelleenkin. Hän soittaa rumpuja vaikka silmät ummessa ja parin-kolmenkymmenen vuoden paussin jälkeen niin että oikean rokkibändin pojat ihmettelivät. Poikani kavereilla oli rokkibändi ja siskoni sai soittaa heidän rummuillaan eräissä juhlissa ja olivat kyllä ihan huuli pyöreänä kun sisko revitteli noin vain eikä ollut ollut rummuissa sen jälkeen kun oli 15-16 vee! Tämä tapahtui 90-luvulla! Ja siskoni on vain vuotta nuorempi kuin minä, eli olemme kohta kuusikymppisiä!

Minua on aina kiinnostanyt näytteleminen tai kirjailijan ammatti. Kirjoitan paljon nykyään mutta tuskin minusta kirjailijaa tulee vaikka kirjoitankin paljon. Koulussa ainekirjoitustunnilla jouduin aina lukemaan aineeni luokan edessä kun se oli aina yksi parhaista.

Olin perustamassa Porvoon Teatteria 1996 ja olin pääosassa ensimmäisessä näytelmässä. Marko Putkonen, Hortto Kaalolainen ja oopperalaulaja, oli vastanäyttelijäni ja mieheni siinä näytelmässä. Hän oli merimies ja kulki maasta toiseen soitellen banjoaan. Minä olin iloluontoinen matami Söderström joka piti majataloa. Näytelmässä odoteltiin tsaarin tulemista Porvoon valtiopäiville 1809. Jouduin ikävä kyllä keskeyttämään näyttelemisen pari kolme kuukautta ennen ensi-iltaa kun sain uuden työpaikan tyylihuonekaluliikkeen johtajana Vantaalla ja illat venyivät niin pitkiksi etten ehtinyt harjoituksiin - työmatka kun oli tunnin pituinen ja työt loppuivat seitsemältä illalla. Se on harmittanut minua aina - ja harmittaa edelleenkin.

Vuonna 1999, sain työtarjouksen Ruotsista, olinhan asunut siellä 1973-1982. Huonekalutehtaan omistajat olivat kuulleet että osasin hyvin ruotsia ja tarjosivat töitä huonekaluliikkeen johtajana Göteborgissa. Mikäs siinä, lähdin sinne kun ei ollut mikään mikä esti, olin eronnut ja lapsikin aikuinen ja omillaan ja töissä. Göteborgista matka vei Tukholmaan saman yrityksen huonekaluliikkeen johtajaksi ja asumaan Lidingön saarelle, Ruotsin eliitin asumapakoille. Mutta minun asuntoni ei ollut eliittiasunto. Olin toisen käden (andrahands - mitä lie suomeksi) vuokralainen, varsinainen vuokralainen istui vankilassa. Asunto oli kuin sikolätti kun muutin sinne. Lusikkalaatikot ja kaapit sekä vessa täynnä sokeritoukkia. Oli tosi inhottava asunto.

No, siivoustahan se vaati ja hyvin tarkan imuroinnin monta kertaa viikossa ja alkoivathan ne ällöoliot häviämään sieltä. Asunto oli 7-kerroksisessa talossa eikä rikkaista julkkiksista eikä ökyrikkaista ollut tietoakaan sillä alueella. Lidingö on todella hienoa aluetta, mutta siellä asuu enemmän tavallista kansaa kuin julkkiksia ja ökyrikkaita. Heidän asuntonsa ovat hajallan ympäri saarta hyvin suojattuina. Pyöräilin siellä paljon. Tukholman keskustaan meni vajaa puoli tuntia pyörällä, ei kannattanut koskaan lähteä autolla. Ja pieni junakin meni metroaseman päätepysäkille mistä sai sitten jatkaa metrolla eikä siihenkään mennyt juuri varttia kauempaa. Juna meni joka 15 minuutti joten ei ollut ongelmaa. Juna-asemalle oli matkaa jotain 300 metriä.

Työpaikka osoittautuikin aika ikäväksi, työnantaja on todella ikävä ihminen, ja ollut paljon julkisuudessa Suomessa huonon asiakaspalvelun ja väärän ja harhaanjohtavan mainonnan takia. Kuluttaja-asiamies on ollut täystyöllistetty tämän firman takia Suomessa. Samoin Ruotsissa. En jaksanut sellaista menoa, kun olen rehellinen luonteeltani itse. Tämä on suomalainen työnantaja ja tehdas jolla oli liikkeitä Ruotsissa  ja kymmeniä liikkeitä Suomessa nykyään. Silloin ei ollut kuin yksi Suomessa ja kolme Ruotsissa kun minä muutin Ruotsiin.

Sieltä hain sitten rautateiden palvelukseen Pohjois-Ruotsiin, työnjohtajaksi cateringpuolelle. Olin vastuussa junien ruokatarjonnasta ja ravintolatoiminnasta Luulajassa. Sieltä lähti junia Tukholmaan ja Göteborgiin sekä Kiirunaan ja Narvikiin Norjaan. Se oli mielenkiintoista työtä, ja minulla oli noin 50 alaista. Itse en ollut junassa töissä, vaan asemalla huolehtimassa että junissa on tarpeeksi tarjottavaa ja työntekijöitä. Työ oli kyllä raskasta ja kuluttavaa, ja eräs kollega sitten joutuikin loppuunpalamisen vuoksi sairauslomalle. Minä tein hänenkin hommansa johtaja apunani. Olivat ne rankkoja aikoja mutta selvisin hyvin. Tämän työpaikan sain 130 hakijan joukosta!

Sieltä sitten hain elokuvateollisuuden palvelukseen, kun näin ilmoituksen lehdessä. Sain paikan reilun 80 hakijan joukosta, mitä ihmettelin suuresti. Myöhemmin sain tietää että suomalaisilla on niin hyvä maine että siksi on helppo saada töitä, jos kielitaitoa ja koulutustaso riittää. Ja minun tapauksessani ne riittivät.

No, tässä elokuvateollisuuden palveluksessa olinkin sitten muutaman vuoden ja se oli erikoista ja antoisaa työtä. Olin koordinaattori, toimistovastaava ja henkilöstövastaava. Järjestin myös kansainvälisiä kursseja käsikirjoittajille. Ja niiden joukossa oli todella kuuluisiakin ihmisiä. Kaikki oli englannin kielellä. Yhden kurssin ajaksi varasin esim. kokonaisen hotellin Jokkmokkissa ja saamelaiskoulun opiskelutilaksi. Oli siinä työtä - mutta en tietenkään hoitanut kaikkea itse, kaukana siitä!

Siellä oli luennoitsijana eräs kuuluisa ranskalainen käsikirjoittaja. Hän oli oikea diiva. Hotellissa oli vain 80 cm:n sängyt ja hän vaati 120 cm:n sänkyä. Yritin hankkia sellaista mutta eihän se onnistunut siihen hätään. Yhdellä yksityisellä oli sellainen lainattavaksi, mutta heidän yläkertansa oli remontoitu ja sänkyä ei saatu enää alas sieltä vaikka kuinka yritimme! Se olisi sitten pitänyt sitoa virka-autoni Saabin katolle jos olisimme onnistuneet saamaan sen alas! Kuinka se sitten olisi onnistunut? Vastaus siihen jää saamatta! Kurssiin osallistui 90 käsikirjoittajaa Euroopasta ja yksi Tokiosta.

Kerronpa jutun erään elokuvan ensi-illan järjestämisestä. Elokuvan nimi on "Hotet". Ensi-illan järjestin eräässä armeijan hangaarissa Älvsbyn kunnassa Vidselissä. Se on kaikenlaisten puolustusrobottien yms. kokeilupaikka. Sillä on myös yhteistyötä kansainvälisen avaruustutkimuksen kanssa.

Menin sinne järjestelemään juttuja ja näin siellä näyttämöllä kaksi lentokonetta. Se oli varusmiesten elokuvateatteri yms. vapaa-aikaan tarkoitettu iso halli. Sanoin luutnantille, joka oli siellä oppaani ja avustajani, että olette järjestäneet kaksi museolentokonettakin näyttämölle. Hän naurahti ja katsoi vähän vinosti minua ja sanoi että toinen niistä koneista on upouusi Jaz Gripen, ja toinen Viggen. Voi kiesus että hävetti!

Kun elokuva näytettiin valkokangas laskeutui lentokoneiden eteen. Se oli aika mahtava juttu. Illalla oli helikoptereiden sokkolentonäytös hangaarin yli. Menimme ulos pimeään ja sieltä kuului vain ääni kun helikopterit lensivät yli, palasivat takaisin ja yhtäkkiä sytyttivät valot meidän yläpuolellamme. Lunta satoi isoina riekaleina, oli säkkipimeää ja se jotenkin vahvisti maagista ja vähän pelottavaakin tunnelmaa.

Kerran toimistossa ollessani sinne tuli Sven Wollter. Hän kysyi toimitusjohtajaa. Johtaja ei ollut paikalla joten kysyin, keneltä voin jättää viestin. Sven Wollter oli hieman hämmentyneen näköinen, mutta sitten sanoi nimensä. Ja minä olin painua maan alle! En tuntenut häntä. Sisällä oli juuri samalla hetkellä dokumenttikonsulentti sekä studion päällikkö. He sanoivat että he olivat niin ällikällä lyötyjä ja häpesivät silmät päästään kun en tiennyt kuka tämä SUURI SVEN WOLLTER oli. Hänhän on ruotsalaisten ikoni isolla Iillä! Huh sitä häpeää.

Sven Wollter kertoi myöhemmin että olipa mukavaa ettei häntä tunnetakaan joka paikassa, että se on raikasta ja piristävää. Minä sanoin etten suomalaisena ole niin paljon seurannut ruotsalaista elokuvamaailmaa, olinhan vasta pari vuotta aikaisemmin muuttanut Ruotsiin. Meille kehkeytyi siitä oikein kiva ja ystävällinen suhde työtasolla. Enhän minä niin vanhaa miestä muuten... Hih...

No se siitä, meni vähän väärille urille tämä juttu - tai sitten ei.

Olin mukana pienessä nurkassa kun elokuvaa "Populärmusik från Vittula" (Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä) tehtiin, sekä "Elina, som om jag inte fanns" ja " Så som i himmelen" jotka kaikki olivat suosittuja elokuvia Ruotsissa. Osa myös muualla maailmassa. Så som i himmelen taisi olla eniten katsottu elokuva Ruotsissa siihen aikaan. Olin paljossa muussakin mukana, tietenkin. Ja joissakin juhlissa, kun elokuva oli valmis ja sitä juhlittiin. Kyllä ne näyttelijät ovat joskus erikoisia ja osaavat juhlia ja olla diivoja. Tanssinkin Alexander Skarsgårdin kanssa, hän oli nuori ja kaunis ja villi! Hih... meikäläinen vakaa ja vanha, mutta oli hauskaa! Meikäläinen ei jaksanut koskaan jatkoille mutta ne julkkikset jaksoivat aina vaan!

Suunnilleen kerran kuussa kerroin radiossa mitä elokuva-alalla tapahtui.

Sitten tulikin halu muuttaa Ahvenanmaalle meren ääreen. Kun olin juuri ajatellut asiaa sain samaan aikaan vanhalta huonekaluliikkeen aikaiselta kollegalta kutsun tulla pelastamaan eräs huonekaluliike katastrofilta. Ja sehän sopi minulle. Lähdin sinne myymälänjohtajaksi, taas Tukholmaan, eri työnantajalle kuitenkin. Kaksinkertaistin liikevaihdon yhdeksässä kuukaudessa. Koko ajan hain töitä Ahvenanmaalta, ja kuljin viikottain laivalla töissä sieltä, asuin siis Ahvenanmaalla. Huonekaluliikkeellä oli pieni asunto myymälän yhteydessä ja tein aina reilun viikon töitä ja olin vapaa kolme-neljä päivää. Toimihan se niinkin. Tämä liike lopetettiin vajaa vuosi sen jälkeen kun lopetin. Ottivat myymälänjohtajaksi alkoholisoituneen miehen, joka oli myyjänä liikkeessä minun aikana.. Eihän se toiminut.

Sitten sainkin kylpylänjohtajan sijaisuuden Maarianhaminan kaupungilta ja jäin kokonaan Ahvenanmaalle. Tämän sijaisuuden jälkeen sain toisen sijaisuuden samalla työnantajalla, eli pääsin kylpylänjohtajan pomoksi, eli vapaa-aikatoimen johtajaksi. Siihen kuului nuorisotoimi, kylpylä, urheilupaikat, jalkapalloareena, jäähalli yms. sekä metsästys ja kalastus. Kuuluin myös kaupungin johtoryhmään. Se oli työ josta tykkäsin, mutta se oli vain sijaisuus ja loppui aikanaan. Sen jälkeen sain toimitusjohtajan paikan eräästä K-Extra-kaupasta. Mutta sitten niillä ei ollut enää varaa pitää kallispalkkaista johtajaa, vaan minut sanottiin irti. Ja nyt kauppaa johtaa sen hallitus. Kuljin lautalla töihin, koska kauppa on saaristossa. Se oli aika rankkaa, 12 tunnin työpäiviä, joskus seitsemän päivää viikossa. Nostin liikevaihtoa sielläkin aika huomattavasti. Mutta saaristokaupathan voivat huonosti tänä päivänä, eikä niillä ikävä kyllä ole tulevaisuutta.

Nyt olen siis työtön ja kirjoittelen aikani kuluksi.

Olen liian vanha, ei kukaan enää ota töihin lähes kuusikymppistä, vaikka työvuosia on jäljellä vaikka kuinka paljon. Ja intoa ja työ- ym. kokemusta vaikka muille jakaa. Minulle on sanottu suoraan että olen liian vanha, tai ollut liian paljon johtavissa tehtävissä, joten tavallisia toimistohommiakaan en saa! Vaikka haluaisinkin. Ei se johtajana oleminen ole niin herkkua!

Tässäpä työelämänkertani lyhykäisyydessään. Olisi paljon muutakin kertomista, mutta ehkä laitan ne jonkinlaiseksi kirjaksi itseäni ja sukulaisiani varten.

Näytteleminen ja matkustaminen olisi kivaa. Makustaminen kyllä rajoittuu, kun työttömällä ei ole paljon varaa matkustella. Näytelmäpiiriin minua on pyydetty tänne, mutta en tiedä vielä menenkö mukaan. Ruotsi kyllä sujuu yhtä hyvin kuin suomikin nykyään. Ja olenhan politiikassa mukana täällä ja on minulla luottamustehtäviäkin kuntani rakennuslautakunnassa ja ympäristökomiteassa, sekä maakuntahallituksen omistamien yritysten hallituksissa.

Opiskellessani kansainvälistä viestintää Porvoossa pääsin työharjoitteluun Magnusborgin studioon. Se oli siihen aikaan yksi Suomen arvostetuimmista. Minä sain tehtäväkseni kääntää englanniksi erään YLE:n ja tämän studion tv-ohjelman. Ja se saikin sitten palkintoja ulkomaillakin. Mediascape oli tuotoksen nimi, puoliksi animaatio, puoliksi näytelty ja haastatteluja, Ruandan tilanteesta ja muusta ajankohtaisesta. Luulin ettei nimeäni laiteta siihen, kun olin vain työharjoittelija, mutta vuosia myöhemmin, kun sain videon käsiini huomasin että nimeni oli todella isoilla kirjaimilla lopputeksteissä, isommilla kuin muiden! Olipa jännä juttu sekin!
Minä 18.9.2010

10. syyskuuta 2010

Pienen Saippuapalan tarina

Tämän sadun kirjoitin kun olin yksitoista tai kaksitoista, ekalla tai tokalla keskikoulussa - ainekirjoitustunnilla. Jouduin lukemaan sen luokan edessä. En muista kaikkea aivan sanatarkasti mutta olen täydentänyt sitä sitten parhaani mukaan.

Pienen Saippuapalan tarina
Pienen pienessä punaisessa mökissä metsän reunassa asui pieni nainen. Hän oli iloisen näköinen, punaposkinen muori. Hänellä ei ollut juuri ollenkaan ryppyjä ja hänen ihonsa oli vieläkin terveen ja virkeän näköinen. Johtuneeko saippuasta jota hän käytti? Hän pesi itsensä joka päivä saippualla - kesällä kaivolla josta hän nosti veden ja talvella saunan lämmössä. Joskus hän pulahti kaivon vierellä olevaan puroon huuhtomaan saippuan pois.

Hän piti erittäin paljon saippuasta jonka hän aina keitti itse. Hänen mielestään kaupasta saatavat saippuat eivät ole hyviä ja niissä on liikaa vaarallisia aineita eivätkä ne tuoksukaan niin hyvälle kuin oma saippua. Ja ne kuivaavat ihonkin aivan korpuksi. Olihan hän kokeillut niitä. Siksipä hän keittikin saippuansa aina itse, oli ainakin varmaa millä pesi itsensä ja puhdasta tuli.

Eräänä päivänä hän taas keitti saippuaa. Hän oli lisännyt siihen rasvaa ja lipeää ja kaikenlaisia hyvänhajuisia kukkia ja yrttejä joita hän oli kerännyt metsästä. Nykyään oli kyllä hieman vaikeaa käydä keräämässä hajusteita saippuaan kun jalat olivat jo hieman huonossa kunnossa. Aina oli kompastumassa juurakoihin ja mättäisiin, toista se oli ennen kun jalka nousi ketterästi.

Tällä kertaa muori aikoikin tehdä suuren annoksen koska saippuan tekeminen oli nykyään aika työlästä. Eihän hän nuoremmaksi tästä muutu. Hän aikoi myös lähettää saippuaa joululahjaksi lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaupunkiin.

Kun saippuakeitos oli valmis, muori kaatoi saippuan muotteihin jotka hän oli rakentanut laudoista ja tiivistänyt kunnolla. Hän peitti ne vanhoilla pellavapyyhkeillä jotka hän itse oli kutonut myötäjäisikseen ties kuinka monta vuotta sitten.

Muorin mies oli kuollut muutama vuosi aikaisemmin metsätöitä tehdessään. Olisipa ollut mukava kun mies olisi ollut auttamassa tässä asiassa. Mutta niin se elämä kulkee. Ei kai muorillakaan enää ole monta vuotta jäljellä kunnes hän pääsee rakkaan ukkorahjuksensa luo. Sitä aikaa hän odotti vaikka ei nykyisessä elämässä mitään vikaa ollutkaan, jalkavaivoista huolimatta.

Lapset ja lapsenlapset kävivät säännöllisesti tervehtimässä ja ottivat muutenkin yhteyttä. Mutta olisihan se kiva tavata oma ukkonsakin taas pitkästä aikaa. Hän oli aina niin kiltti ja auttavainen. Ja muori itse oli iloluontoinen ja kärkäs puhumaan.

Muori laittoi saippuamuotit vintille hyvin tuulettuvaan paikkaan jähmettymään. Kun tämä saippua olisi valmista parin päivän kuluttua, muori haki saippualaatikot leikatakseen saippuan sopiviksi paloiksi. Oli ihanaa taas saada uutta, hyväntuoksuista saippuaa. Edellinen annos olikin jo aivan loppumaisillaan.

Mutta kuinkas kävikään kun hän pihalla kaivonkannella, puron vierellä, leikkasi saippuaa! Pieni Saippuapala lipsahti kaivon kannelle ja siitä puroon ja lipui virran mukana pois! Muori yritti saada saippuapalaa kiinni mutta eihän hän onnistunut kipeillä jaloillaan, joten saippuapala hävisi pian näkyvistä iloisesti vedessä keikahdellen.

Mutta saippuapalahan sulaa vedessä ja häviää! Miten kävikään näin?

Iloinen Pieni Saippuapala jatkoi keikkumistaan ja eteni purossa aikamoista vauhtia. Tuossa meni ohi iso, katkennut puun oksa, tuossa vaahteran ja koivun lehtiä, tuossa oli iso kasa kuivuneita kaislanvarsia jonka päällä keikahteli lintu. Olisikohan se västäräkki?

Saippuapala jatkoi hurjaa vauhtia ohi kaikenlaisten lehtien ja oksien, ohi kivien ja hiekkaisten rantojen. Aiii….. nyt osui kiveen - mutta taas matka jatkui!

Mitenkähän minä tästä selviän sulamatta, ajatteli Pieni Saippuapala. Olisin niin mielelläni jäänyt muorin luo. Hän on niin kiltti ja helläkätinen. Toivottavasti muori ei ikävöi minua liikaa.

Saippuapala jatkoi kieppumistaan puron vedessä kohti kaukaista isoa jokea, joka jatkui aina suurelle merelle asti.

Vastaan tuli vene jossa mies oli kalassa. Hän näki hauen hyppäävän aivan vieressään - huiiiih! Se tarttui miehen uistimeen! Onneksi hauki ei saanut minua suupalakseen, ajatteli Pieni Saippuapala säikähtäneenä ja keikkui yhä kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin purossa.
Mihinkähän tämä päätyy! Minähän sulan kohta tänne ja häviän kokonaan!

Mikähän tuolla on - välillä näkyy ja välillä menee veden alle? Jotain kellertävän vihreää väriäkin siinä on ja punainen kärki. Oiiih… ei kai vain mitään vaarallista! Pieni Saippuapala yrittää kääntää suuntaa, ettei osuisi mokoman kummallisen otuksen kohdalle mutta eihän se onnistu! Hän on aivan liian liukas ja kevyt.

Nyt se lähestyy, punainen kärki vain pomppii ylös alas, ylös alas. Sitten kolahtaa hänen vasemmalla puolellaan! Aiiiii,  huiiihhh, miten se nyt tuolla tavalla!

Anteeksi, sanoo möreä-ääninen, kellertävänvihreä punakärkinen olio. En nähnyt sinua kun olet niin pikkuinen. Ja nyt on puun oksakin meidän välissä ja me olemme molemmat juuttuneet siihen kiinni!

Ja matka jatkuu, sekä Pieni Saippuapala että möreä-ääninen olio ovat samassa keikkuvassa puun oksassa kiinni ja vauhti vain kiihtyy.

Pieni Saippuapala katselee hiukan varkain, ihan vain sivusilmällä, tuota kummallista oliota joka oli kohtelias ja pyysi anteeksi törmäystä. Vaikka taisi olla niin, että Pieni Saippuapala itse törmäsi tähän olioon koska hänellä oli suurempi vauhti. Eihän oliolla ollut mitään mahdollisuuksia väistää takaa tulevaa Pientä Saippuapalaa jota ei edes nähnyt!

Mikähän tuo olio oikein on miehiään? Saippuapala pomppi ja kääntyili ja keikkui mutta ei irronnut oksasta, ei myöskään tuo kummallinen, kohtelias olio.

Sitten olio kääntyikin Pientä Saippuapalaa kohti ja esittäytyi. Hei, olen Teppo Tiskiaine. Jouduin tähän puroon kun isäntäni kalastaja oli käynyt kaupassa ja oli menossa puroa ylittävän sillan yli kotiinsa. Kauppakassi oli liian täynnä ja minä sieltä jotenkin lipsahdin puroon eikä isäntä saanut minua enää kiinni. Tässä sitä sitten ollaan. Kuka sinä olet?

Minä olen Pieni Saippuapala, sanoi Pieni Saippuapala ujosti, ja muori joka minut leikkasi isosta saippuatangosta, lipsautti minut vahingossa puroon, jonka varrella hän leikkasi saippuapaloja. Hänellä on huonot jalat eikä hän jaksanut juosta niin lujaa kuin olisi tarvinnut saadakseen minut kiinni. Hän kyllä yritti. Joten tässä sitä sitten pyöritään kohti tuntematonta.

Jotenkin tuntuu turvallisemmalta nyt kun olet tässä minun vieressäni, herra Teppo Tiskiaine, sanoi Pieni Saippuapala ujona. Toivottavasti haluat jatkaa matkaa minun kanssani, jos vaikkapa onnistuisimme pääsemään rannalle täältä vedestä.

Mielelläni matkustan kanssasi, onhan kivaa saada juttuseuraa, sano Teppo Tiskiaine ja tuprautti pari kuplaa punaisesta kärjestään.

Nyt tuntuu kyllä kummalliselta, sanoi Pieni Saippuapala. Vauhti kiihtyy ihan kamalasti - mitä on tapahtumassa? Iiiiiikkkkk! Nyt minä putoan, pidä kiinni oksasta Teppo! Älä jätä minua! Älä päästä irti! Aiiii! Iiiikkkkk!

Uhhuhhh… mitä tapahtui! Teppo! Missä sinä olet! Pieni Saippuapala oli edelleenkin kiinni puun oksassa. Mutta missä Teppo oli! Oiiii! Tuntuu turvattomalta ilman isoa Teppoa! Teppooooo! Huhuuuuu! Missä olet? Ihme kun näin äkkiä tuo tuntematon turilas tuntui niin turvalliselta.

Sitten kuului pieniä plupsahduksia ja Pieni Saippuapala näki kaksi kuplaa jotka nousivat ilmaan veden pinnasta leijuen tiehensä. Ja jotain punaistakin siellä näkyi! Oi! Se on Teppo! Hän oli ollut upoksissa jonkin aikaa mutta nousi taas pintaan! Ihanaa, se on Teppo! Voitko hyvin Teppo?

Voin aivan hyvin, kiitos kysymästä, kuului möreä ääni yskähdellen. Olipas se kova keikaus! Upposin vähäksi aikaa! Mutta onneksi pysyimme yhdessä! Taisimme joutua pieneen putoukseen kun oli sellainen pudotus. Mutta nyt on kaikki rauhallista taas.

Molemmat keikkuivat purossa hiljalleen eteenpäin, edelleen kiinni samassa oksassa. Vauhti oli hiljentynyt huomattavasti. Varmaan vauhti oli kiihtynyt aikaisemmin niin paljon sen putouksen vuoksi.

Pienellä Saippuapalalla alkoi väsyttää ja silmät lupsahtelivat kiinni mutta hän ei oikein uskaltanut nukahtaa. Teppo Tiskiaine huomasi tämän, ja sanoi että nuku rauhassa, että jaksat, minä huolehdin, ettei sinulle tapahdu mitään pahaa. Herätän sinut heti jos tapahtuu jotain erikoista.

Ja niin Pieni Saippuapala nukahti autuaasti, keikuskellen purossa uuden ystävänsä Tepon kanssa. Oli kuin olikin turvallinen olo vaikka oltiin menossa kohti tuntematonta.

Pieni Saippuapala nukkui, nukkui ja nukkui. Olihan matka ollut pitkä ja rasittava.

Yhtäkkiä hän heräsi eikä tiennyt missä oli. Mitä oli tapahtunut? Oli niin hiljaista, ei solissut eikä porissut missään niin kuin aikaisemmin. Missä minä olen?

Pieni Saippuapala avasi silmänsä ja huudahti hämmästyksestä. Teppo! Missä me olemme, en näe rantaa missään?

Kyllä ranta tuolla on, et vain näe kun olet pieni. Kurkota vähän! Olemme tulleen isolle, leveälle joelle, puro laski tänne. Nyt olemme hiljaa matkalla eteenpäin. Tämä on kivaa kyytiä, rauhallista menoa.

Pieni saippuapala kurkotti ylöspäin minkä pystyi, oikein pompahteli yrittäen ponnahtaa pinnasta hieman nähdäkseen paremmin, katsoi ympärilleen. Totta tosiaan! Hän näki molemmilla puolillaan puiden ja rantojen hitaasti soljuvan taaksepäin! Ja virta oli rauhallinen. Ei ihme että hän oli nukkunut niin hyvin. Olivatkin hyvät unet! Ja sitten Pieni Saippuapala haukotteli oikein leveästi ja alkoi pirteästi katsella ympärilleen.

Teppo hyräili hänen vieressään jotakin laulua matalalla äänellään, hän ei kuullut kunnolla, mutta se tuntui mukavalta ja turvalliselta.

Mutta mitä tuolla näkyy, jokin pompahtelee hiljaa tuolla kaukana edessä, jokin punainen, hieman pienempi kuin Teppo. Mikähän se mahtaa olla? No, kohta sen tiedämme, sanoi Teppo, me saavutamme sitä. Sitten kului jonkin aikaa ja he saavuttivat tuota punaista oliota, ei se kyllä kovin pelottavalta näyttänyt. Mutta ei sitä koskaan tiedä!

No nyt kolahtaa! Oi voi, ei kai vaan kolahda kunnolla! Hankala väistää! Ja nyt osui! Ei onneksi tuntunut missään, puun oksa vain vähän keinahti ja punainen olio oli kiinni samassa oksassa kuin he!

Pieni saippuapala vilkuili vaivihkaa uutta oliota joka oli nyt hänen oikealla puolellaan oksassa kiinni. Se keinui ja kiepahteli hiljaa vedessä. Onkohan se edes elossa, ihmetteli Pieni Saippuapala mielessään.

Sitten Teppo Tiskiaine sanoi. Hei, minä olen Teppo Tiskiaine ja tämä minun pikkuinen kaverini on Pieni Saippuapala. Kukahan sinä olet?

Tämä punainen olio kiepahteli vedessä ja kääntyi sitten kohti Teppoa ja sanoi. Minä olen Sanni Shampoo. Miten te olette joutuneet tänne? Teppo kertoi ja Pieni Saippuapala myötäili ujosti. Tämä punainen olio oli aika kaunis hänen mielestään. Ja ilmeisesti Teponkin mielestä koska hän koko ajan yritti kääntyä Sannia kohti.

Miten sinä jouduit tänne, piipitti Pieni Saippuapala ujosti.

Minun emäntäni, nuori tyttö, oli tuolla joen rannalla ottamassa aurinkoa ja hän aikoi peseytyä sen jälkeen joessa. Hän kahlasi syvemmälle jokeen ja alkoi pestä hiuksiaan. Minä jotenkin liukastuin hänen käsistään ja päädyin kellumaan jokeen. Emäntäni yritti kyllä uida minut kiinni mutta kelluin liian nopeasti poispäin ja joki on vuolas ja leveä, joten hänen täytyi jättää yritykset saada minut kiinni. Tässä sitä nyt ollaan.

Olipa kiva kun tartuin teidän oksaanne, sanoi Sanni Shampoo hetken kuluttua. Mukava tehdä matkaa yhdessä, vaikutatte molemmat kilteiltä.

Kiitos, sanoi Teppo, me olemmekin kilttejä. Tämä Pieni Saippuapala tässä on ollut tosi väsynyt mutta hän nukkui jonkin aikaa joten hänkin on piristynyt jo. Meidän pitää huolehtia hänestä kuin olisimme hänen isänsä ja äitinsä. Eikö niin Sanni?

Joo, mielelläni olen äitinä tuolle pikkuiselle. Hän vaikuttaa kiltiltä lapselta.
Mihinkähän me vielä päädymme? Kysyi Sanni.

Me varmaan joudumme meren rantaan vielä tämän päivän aikana, joki levenee koko ajan.
Puun oksa jatkoi matkaansa vieraat mukanaan. Pieni Saippuapala, Teppo Tiskiaine ja Sanni Shampoo pysyivät nyt helposti mukana koska virta ei ollut mitenkään kova, mutta voimaa siinä oli. Rauhallisesti he jatkoivat matkaa ja keskustelivat kaikenlaisista asioista.

Pienellä Saippuapalalla huoletti että hän liukenee kokonaan veteen ja häviää. Teppo oli myös vähän huolissaan siitä mutta ei paljastanut sitä pikku ystävälleen. Hän toivoi että he ehtisivät meren rantaan ennen kuin mitään sellaista tapahtuisi.

Sanni Shampoo ja Teppo Tiskiaine juttelivat nyt vilkkaasti, katsoivat vain välillä hieman huolissaan pikkuista ystäväänsä.

Näytti siltä että Teppo olisi hieman ihastunut kauniiseen Sanniin. Eikä Sannillakaan näkynyt olevan mitään Teppoa vastaan. Olisikohan siinä tuleva nuoripari? Näytti hieman siltä. Mutta miten Pienen Saippuapalan kävisi? Siitä kaikki olivat hieman huolissaan.

Nyt tuolla tapahtuu jotain! Mitähän se on? Kuuluu kummaa kohahtelua. Voi, minua pelottaa, sanoi Pieni Saippuapala. Nuorella on hyvät ja tarkat korvat, Pieni Saippuapala kuuli kaiken ennen kuin muut.

Älä pelkää, me suojelemme sinua, sanoivat Teppo ja Sanni yhteen ääneen. Ja niin Pieni Saippuapala rauhoittui jälleen.

Nyt he näkivät sen! He olivat tulossa meren rantaan! Vettä silmänkantamattomiin! Pitkälti hiekkarantaa oikealla puolella - ja pieni mökki! Voi kun osuisimme tuonne rannalle!

Ja aivan oikein, tuuli puhalsi juuri niin että se työnsi puun oksan ja siinä kiinni olevat olennot rantaan, aivan pienen mökin laiturin viereen. Puun oksa kalahti laituria vasten ja siinä he olivat! He eivät liikkuneet eteen eivätkä taaksepäin. Onpa ihanaa vihdoinkin saada levätä, huudahti Pieni Saippuapala aivan voipuneena. Eikä hän ollut vielä edes sulanut!

Yhtäkkiä olivat Teppo ja Sanni aivan vierekkäin, ja Pienestä Saippuapalasta näytti siltä että he olisivat halanneet - ja pussanneetkin! Pientä Saippuapalaa aivan ujostutti katsoa heitä.

Yhtäkkiä kuului pientä töminää. Sieltähän tulee kaksi ihmistä, mummo ja vaari, kohti laituria kalaverkot käsissään. Nyt he astuivat laiturille ja vanha laituri hieman notkahti heidän painostaan. Vaari astui laiturin toisella puolella olevaan veneeseen verkkopinonsa kanssa ja mummo irrotti köyden astuen hänkin veneeseen.

Sitten mummo alkoi soutaa kohti merta ja vaari alkoi laskea verkkoja. Siellä he soutivat ja huopasivat aikansa. Vesi vain kimalteli verkoissa. Sillä aikaa Pieni Saippuapala, Teppo Tiskiaine ja Sanni Shampoo lepäsivät laiturin vieressä. He olivat aivan väsyneitä eivätkä jaksaneet edes puhua.

Nyt mummo ja vaari tulevat takaisin, huudahti Pieni Saippuapala. He olivat saaneet verkot veteen ja näyttivät tyytyväisiltä. Verkot he kävisivät kokemassa huomenna. Jospa sieltä tulisi kalaa niin että saisi ruuaksi ja vielä torillekin myytäväksi, kuuluivat he jutustelevan keskenään.

Sitten kuuluu yhtäkkiä: Mutta herranen aika! Mitä täällä on? Hei vaari, tules nyt katsomaan, sanoo mummo, ja osoittaa äsken saapuneita olentoja! Täällä on melkein täysi tiskiainepullo ja shampoopullo sekä vielä Pieni Saippuapala! Mikä onni! Näitä me juuri tarvitsemmekin! Nyt ei tarvitse mennä kauppaan pitkään aikaan, varsinkaan jos vielä tulee kalaa jonka voimme laittaa ruuaksi.

Mummo kurkottaa ja ottaa Teppo Tiskiaineen, Pienen Saippuapalan ja Sanni Shampoon ja näyttää vaarille. Sitten hän asettaa ne pieneen koriinsa jonka hän oli jättänyt rannalle.
Tämä korihan on oikein mukava, ainakin kuiva, sanoo Pieni Saippuapala ja tirkistelee korin raoista ulos. 

Kori keikahtelee mummon askelten tahdissa ja Teppo, Sanni ja Pieni Saippuapala ovat milloin korin toisessa laidassa, milloin toisessa, mutta ei se haittaa! Ei ole enää märkää!
Vaari jutteli niitä näitä ja avasi mökin oven mummolle. Mummo kilkatteli iloisena asioitaan.
Mummo otti korinsa ja asetti sen pöydälle. Mitähän nyt tapahtuu?

Mummo nosti shampoon, tiskiaineen ja saippuapalan pienen pesupöydän päälle. Siinä ne sitten nököttivät kuivina ja kauniina vieri vieressä, Pieni Saippuapala keskimmäisenä.

Teppo tiskiaine kääntelehtii ja vääntelehtii hetken aikaa - näyttää että hän olisi hieman vaivaantunut - ja vihdoin hän kysyy aran oloisesti haluaako Sanni olla hänen vaimonsa ja haluaako Pieni Saippuapala olla heidän lapsensa. Sanni sanoi että ilomielin, hän on aina halunnut olla vaimo ja äiti. Nyt hänellä on mies ja lapsi! Mikä sen ihanampaa kuin omistaa oma perhe!

Pieni Saippuapala oli onnellinen. Hän sanoi että hän haluaa olla Tepon ja Sannin lapsi. Nyt hänellä oli sekä isä että äiti, ja hän oli turvassa!

Muorilla, joka oli keittänyt saippuan, oli monta saippuapalaa jäljellä. Hän ei toivottavasti surrut Pienen Saippuapalan menettämistä. Hän varmaan aavistaa että Pieni Saippuapala on löytänyt uuden kodin ja vanhemmat ja että hän on onnellinen uudessa kodissaan.

Mummo ja vaari puuhailevat arkisia askareitaan. Pieni Saippuapala, Teppo Tiskiaine ja Sanni Shampoo hymyilevät onnellisen perheen hymyä pesupöydän pienellä hyllyllä.

Kalevalainen koiraruno, kalevalan tyyppinen trokee

Tässä yläpuolella olevassa kuvassa on Pimu, tyttökoira, 
s. 14.6.2010, 4 kk vanhana. Pimun 
äiti on tekstin jälkeen olevassa kuvassa. 


Kulki koira pitkin tietä
kohottelihe koipeaan

Tuli vastaan narttu nätti
haukkui koira kaipuutaan

Silloin lähti narttu nätti
metsän piiloon kulkemaan

Koira siinä kuono maassa
enkö koskaan naista saa

Narttu nätti taakseen katsoi
koira komea ei seuraakaan

Mikä virhe minussa onpi
nätissä neiti nartussa

Kun ei koira komea
perääni tuu nuuskimaan

Vihdoin koira katsoi taakseen
siellä narttu nuuskuttaa

Lähti koira metsään siitä
neidin perään jolkottaan

Aika kului kuukin vaihtui
kuu toinenkin kaikkosi

Metsäss' nyt haukku kuuluu
kuuluu haukku kuorossa

Metsän kaiku kaiken kertoo
koiraperhe ilakoi

Narttu nätti, koira komea
monta pentua haukuttaa

Suuri perhe innokkaasti
siellä leukojaan louskuttaa


Tämä "Ferdinand the Bull" on Nalle, tekstin 
yläpuolella olevassa kuvassa olevan Pimu-tytön äiti

Millainen poikaystävä sinulle?

Ihan pakko saada aikaan ensimmäinen teksti tänne. Ja siihen ovat ystäväni vajaapakkaus ja AVA osallisia - siis tähän inspiraatioon.

Laitoin linkin Iltalehdestä Facebookiin, siellä oli juttua USA:n kummallisista lakiteksteistä. Yksi kuuluu näin:

"Minnesota: On laitonta, että mies harrastaa seksiä elävän kalan kanssa. Naisista ei tosin mainita laissa mitään".

Sitähän sitten minun ystäväni AVA innostui kommentoimaan ja toinen ystäväni vajaapakkaus lisäsi löylyä kiukaalle. Minä sitten sain siitä inspiraation antaa AVA:lle listan mahdollisista kalapoikaystävistä. Tämä opastus sopii varmaan muillekin poikaystävää etsiville.

Mutta ensin sen jutun synty ennen ohjeita jotka tulevat lopussa.

AVAa alkoi kiinnostanmaan seksin harrastaminen elävän kalan kanssa tuon linkin seurauksena. Hän sanoi että hänen mielikuvituksensa on rajallinen, kun ei keksi miten onnistuisi (ja mietti siinä samassa että olihan kyse oikeasta kalasta, ei ihmisen lempinimestä?).

Siihen sitten vajaapakkaus että "A hyvä! On sullakin mieliteot! Eikö ole enää joutilaita ukkoja käytettävissä? Tämä alkaa jo hieman haiskahtaa kalajutuilta! Mutta jos olet aivan tosissasi, kalan pitää olla kokoluokkaa delfiini - valas - hai (luulisin). Mutta ole kuitenkin puuhaan ryhtyessäsi hyvin varovainen. Muuten saatat tulla syödyksi! Ja kerrothan meillekin, kuinka onnistuit!"

Tästähän alkoi kehkeytymään oikein mielenkiintoinen keskustelu! Lisää!

Minähän siihen että se oli tosi hauskaa mitä vajaapakkaus sanoi. Ja sitten vielä lisäsin siihen AVA:lle että ole sitten varovainen jos löydät sen valashain jostakin. Sitä on kyllä vaikeaa piilottaa sun ukolta!

No siihenhän AVA sitten: "Niinpä. Kukaan ei kertonut vieläkään miten onnistuisin. No ei kalaa ole vaikea piilottaa. Hankin akvaarion. Eihän kala osaa puhua. Siinä yhteneväisyys suomalaiseen mieheen. Mutta kala ei kehuskele turhia eikä juorua. No en aatellut ihan valashaita. Pitää kuitenkin katsoa, minkä kalan kanssa synkkaa ja on mukavaa. Enhän minä mitä tahansa huoli. Olis tietenkin kiva jos sillä kalalla olisi nätit silmät. Mutta eipä ole kalaakaan karvoihin katsominen".



No, tämähän vaatii jo kunnon vastauksen ja se tulee tässä, ja vähän neuvoja poikaystävän valitsemiseksi kaupan päälle:

Hahahhh... yhteneväisyys suomalaiseen mieheen....
Karvoihin katsomatta! Hmmm...

Ei sillä valashailla ole kovin kauniit silmät, delfiinillä on vähän kauniimmat joten voisit kai ajatella delfiiniä? Kissakalaa en myöskään suosittelisi, sillä ei ole kauniit hampaat. Ei varmaan pese niitä aamuin illoin.

Tässä delfiinilista mistä voit lähteä valkkaamaan:

Valkokuvedelfiini (Lagenorhynchus acutus)

Tämä on hieman epäilyttävä, jos olisi valkokultakuvedelfiini tai kultakuvedelfiini, voisi varmaan harkita. Se voisi kaivaa kuvetta aina kun tarvii ja aina jalometallia riittäisi myytäväksi asti ja voisi rikastuakin siinä kupeessa. Kullan maailmanmarkkinahintahan on huipussaan juuri nyt.


Valkokuonodelfiini (Lagenorhynchus albirostris)

Tämä on kyllä hieman epäilyttävä tyyppi, ehkä nenänvalkaisu menossa, mahdollisesti juopotellut liikaa. Voi olla tuurijuoppo.

Juovadelfiini (Lagenorhynchus obliquidens)

Tämä on paha! Epäilyttää tosi kovasti, sehän on juova delfiini - ja varmasti tarkoittaa alkoholia juovaa.

Isodelfiini (Grampus griseus)

Tää olis varmaan turvallinen "Nallekarhu" jonka kainaloon voisi käpertyä onnellisena. Voihan tuo viitata muunkin kokoon kuin tuohon ulkonäölliseen kokoon ;). Epäilyttää vain tuo "grampus griseus" tuolla tieteellisessä nimessä, voi viitata ruotsalaiseen krampinomaiseen sikamaisuusominaisuuteen.

Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)

Tätä en kyllä suosittelisi, varmaan vaikeuksia alkoholin kanssa johon tuo nimi varmasti viittaa. Saattaa olla jopa Kossupullo kasvanut kiinni kuonoon.

Täplädelfiini (Stenella plagiodon)

Tästä minä varoitan vakavasti! Tämä on varmaan sairas, vihurirokko tai tuhkis tai joku vastaava, tarttuu! Ei kannata riskeerata! Noita tauteja kun niin monet levittävät suojaamattomissa suhteissa!

Tavallinen delfiini (Delphinus delphis), entiseltä nimeltään Juoksiainen
Tämä varmasti juoksee karkuun hetken kuluttua jos aloittaa suhteen sen kanssa. Ei ehkä kannata edes harkita, jollei halua oikein lyhyttä ja intensiivistä suhdetta vaan pitkän ja elinikäisen.

Iltalehdestä syyskuussa 2010  luettua:

Vain ihmiset ja delfiinit harrastavat seksiä suvunjatkamisen lisäksi myös sen vuoksi, että se on kivaa.