27. kesäkuuta 2013

Pimu-neiti ja ikkunanpesijä

Tänään olikin se päivä, jolloin vasta asennetut ikkunat piti pestä.

Tiivi-ikkunalta tuli kirje viime viikolla, että taas pitää ikkunoiden edustat tyhjentää ja tehdä tilaa puolitoista metriä ikkunoiden ympärille.

No, makuuhuoneesta en tällä kertaa siirtänyt sänkyä muualle, en jaksanut alkaa värkkäämään kun oli niin kuumakin. Jätin siis sängyn paikoilleen, siirsin niin paljon kuin voin, eikä se ollut paljon, ehkä 30 cm. Ikkunan ja sängyn väliin jäi suurin piirtein 70-80 senttiä. Makuuhuone on melko pieni. Laitoin sängyn päälle kaksi puhdasta räsymattoa, ettei se likaannu tai kastu.

Kirje ikkunan pesijöille, ja siihen on raapustettu
vastauskin.
Saamassani kirjeessä luki myös, ettei lemmikkieläimiä saa olla kotona silloin kun ikkunan pesijä tulee. Minun oli kuitenkin pakko jättää Pimu kotiin tänäänkin, koska naapurin mies, joka hoiti Pimua ennen, oli työmatkalla, eikä voinut ottaa Pimua. En periaatteestakaan halua maksaa siitä, että asunnon ikkunoiden vaihdon takia Pimu joutuisi vaikkapa koirahotelliin. Enhän itse hyödy vaihdosta muuta kuin vaivan mitä siitäkin on ollut. Asunnon omistaja hyötyy toki suuresti.

Kirjoitin välioveen lapun ikkunoiden pesijälle, ettei vaan säikähtäisi, että asunnossa on koira. Otin kuvan siitä viestistä. Ikkunanpesijä oli kirjoittanut siihen oman viestinsä.

Arvelin, ettei Pimu ole aggressiivinen kun joku tuntematon tulee sisään, vaan iloinen ja ihan onnessaan. Ja luultavasti niin olikin!

Naapuri, joka hoiti Pimua ikkunoiden vaihdon aikana, kertoi, että hän oli kuullut Pimun vikisevän onnesta, kun se oli kotona silloin kun ikkunan listojen asentajat kävivät. Silloinkaan Pimu ei ollut muualla hoidossa kun en arvannut että listoittajat tulisivat juuri sinä päivänä. Kirjettä siitä ei tullut.

Asunto oli siistissä kunnossa ikkunan pesijän jäljiltä, ei ollut mitään roskia eikä muutakaan, vain tosi puhtaat ikkunat. On ilo katsella ulos niistä nyt! Pääsinpähän siitäkin vaivasta - ei tarvinnut itse pestä.

Kello puoli seitsemän tänä aamuna.
Oli kaunis, mutta kuuma aamu. Kuvattu bussipysäkillä.
On ollut niin kuuma, että olen suihkuttanut Pimun joka päivä kylmällä vedellä kun olen tullut töistä. Vasta sitten on menty ulos lenkille. Pimulla on ollut aika tukalaa. Onneksi furminoin sen turkin viikon lopulla, ja sain paljon aluskarvaa pois.



Tänä aamuna oli edelleen todella kuumaa ja hiostavaa, mutta kun tulin töistä, oli satanut ja ukkostanut. Tuulahtelikin reippaasti. Oli raikas ilma, vaikka edelleenkin kuuma.



video



22. kesäkuuta 2013

Juhannuskävelyä ja muuta touhua

Synttärijuhlat on vietetty, ja keskikesän juhlakin on jo menemäisillään ohi.

Kun oli minun syntymäpäivät, vietimme juhlaa syönnin jälkeen pihalla, koska oli todella kaunis sää, se oli helteinen, ja sisällä oli aika tukalaa, vaikka poika olikin hankkinut kaksi tuuletinta. Menimme siis pihalle. Osoittautui että penkit ja pöytä olivat tosi likaiset, varmaan ei ollut pyyhitty edellisen vuoden jälkeen. Sisareni mies, herra kirjailija Eero, keksi kuitenkin hyvän konstin tähän ongelmaan, kun emme viitsineet lähteä hakemaan ämpäriä, vettä ja rättiä: 

Meitä ei ollut kovinkaan iso joukko, en halunnut mitään suurempaa juttua siitä. Juhla olikin perheen kesken, ja todella mukava. Meitä oli 14 kaiken kaikkiaan, pienet lapset mukaan lukien, joita oli kolme.

Kesäpäivän seisauskin on jo ollut ja päivät alkavat lyhenemään.

Eilen lähdin Pimun kanssa lenkille, ajattelin mennä koirapuistoon, mutta sitten tulikin mieleeni, että Pimulla on vielä juoksuaika, eikä kannatakaan mennä härnäämään poikakoiria sinne.

Niinpä lähdimmekin kaupunkiin koirapuiston sijasta. Matkaa on jokunen sata metriä enemmän.

En ole moneen vuoteen mennyt Kevätkummusta kaupunkiin, joten tämä olikin hyvä idea. Kauniita maisemia, paljon puisto-osuuksia ja sitten kaupunkimaista katuympäristöä.

Kävelyyn jokirantaan ei mennyt kuin reilut puoli tuntia. Siellä menin eräällä terassilla kysymään, tietävätkö he sellaista paikkaa, mihin koiratkin saavat tulla. No, tämä sattui olemaan juuri sellainen paikka.

Surf kök&bar oli tämän paikan nimi. Olin joskus reilut viisitoista vuotta sitten käynyt siellä pikaisesti, mutta ei sinne voinut jäädä, kun se oli oikea räkälä. Nyt se oli raikas ja kiva paikka! Aion mennä toistekin, ihan oikeasti syömään.

Söin siellä välipalaksi katkarapuja lime-korianterivoissa ja valkosipulileipää. Olipa herkullista! Meni siinä kaksi Sandelsiakin palan painikkeeksi. Enpä ole moiseen juopotteluun yltänyt vuosikausiin!

Surf kök&bar
Maittava välipala
Eräs vastaan tuleva nuori mies pysähtyi silittämään Pimua, ja sanoi että hänellä on aivan saman näköinen koira, border collien ja norjalaisen hirvikoiran sekoitus. Meidän Pimussa on myös borderia, ja puoliksi se on suomenlapinkoira, isä on puhdasrotuinen sellainen. Nallessa, eli Pimun mammassa on borderia ja jotain muutakin.  Etsin mustan norjanhirvikoiran kuvia netistä ja täältä löytyikin! Ihan kuin olisi Pimu joissakin noista kuvista, esim. toisessa kuvassa ylhäältä missä koira istuu metsässä, ja siinä, missä näkyy pentuja, oikean puoleinen. Pimulla oli just samanlaiset silmät ja korvat kun se oli pentu. Musta norjanhirvikoira

Hyvä että lähdin kaupungille eilen, oli oikeastaan tarkoitus lähteä tänään, mutta aamulla ukkosti ja satoikin aika reippaasti tunnin pari. Nyt on kosteaa ja hiukan pilvistäkin, ei niin hyvä terassikeli kuin oli eilen. Tänään menenkin kaverin lasitetulle terassille istumaan iltaa punaviinin merkeissä. 

Koiran kanssa kun kulkee, ihmiset jäävät juttelemaan. Eilenkin juttelin monen kanssa kaupungilla. Käväisin vessassakin siellä terassilla, ja olin hiukan huolissani, jos Pimu vaikka alkaa haukkumaan, kun en ole sitä komentamassa, olihan siellä toinenkin koira. Kun tulin takaisin, kysyin Pimulta onko se ollut kilttinä. Läheisessä pöydässä istunut pariskunta sanoi, että ihan todistajien läsnäollessa se on ollut todella kiltti eikä hiiskahtanutkaan, ja maannut paikoillaan siinä asennossa mihin sen jätin. Ihana Pimu! Osaa se olla hurmaava! 

Terassiravintolaa vastapäätä, eli ihan jokirannan erään ravintolan ulkopuolella kuulin kunnon rähinää. Joku mies siellä valitti kovalla äänellä poliisille, vaati että laitettaisiin ennen suojateitä kävelijöille jotain liikennemerkkejä, että tietää missä on suojatie. Haukkui poliisit viimosen päälle tumpeloiksi ja tolloiksi.

No, kyllähän suojatiet on mielestäni ihan tarpeeksi selkeästi merkitty. Mies oli ilmeisesti saanut sakot tai huomautuksen, kun oli kävellyt tien yli väärässä kohtaa.

Lopuksi mies äityi huutamaan oikein kunnolla, ja huusi että olen sentään gynekologian maisteri. Mitä hit...?!  Hihh... hauska episodi. Mies hiljeni sitten ihan yhtäkkiä. Veiköhän poliisi vai mitä tapahtui, en nähnyt.

Tarjoilija sanoi minulle siinä, että meilläpä onkin kivaa taustamusiikkia, kun se mies huusi aivan känniääliönä siellä.


Tuolla se mies ärhenteli poliisille
Nyt hiki tirskahtelee joka huokosesta!

Olen nimittäin purkanut jättikokoisen konferenssipöydän olohuoneestani (Masan eli ex-miehen pöytä, jonka hän aikoi hakea pois. Halusin pitää sen synttäreihini asti, että porukka mahtuisi syömään). Jättipöydän tammista kantta en jaksanut raahata alakertaan, se on todella painava, se on nyt sängyn takana pystyssä. Siinä se vie vähiten tilaa. Kohta sekin häippäsee siitä.

Helppohan se pöytä oli purkaa, kun oli pojan lahjoittamat hyvät ammattilaisen työkalut!

Sitten laahasin Satun (siskon tytär) antaman kirjoituspöydän ja toimistotuolin alakerran verkkovarastosta ylös, sekin oli prosessi sinänsä. Kirjoituspöytää ei saanut puretuksi pienempiin osiin joten jouduin hiukan ähertämään että sain sen varastosta hissille ja hissistä asuntoon.

Traijasin myös exän isokokoisen printteri/skanneri/faxikoneen alas verkkovarastoon. Sekin on ollut minun olkkarissa. Se on sellainen toimistomalli, eli paljon tilaa vievä. Onneksi se on rullakon päällä.

Asuntoni on ollut Masan työasunto/toimisto aiemmin. 

Tässä olohuoneeni toinen puolikas. Kuvaajan selän takana
on metrin verran tilaa ja sitten siellä on runkosänky vieraille.
Joku sermi olisi kiva tehdä tuohon väliin, että olisi vieraillakin
vähän yksityisyyttä. Joskus ehkä toteutan senkin.
Olohuone on pitkänomainen, joten olen jakanut sen sohvalla kahteen osaan, toinen osa on "toimisto" ja "vierashuone", ja toinen on sitten tv-huone. Ainoa vika asunnossa on se, ettei siinä ole parveketta. Ikkunatkin vaihdettiin viikko sitten.

Nyt ansaitsen päiväkahvit, harmi vaan kun ei ole päiväkahviseurana muita kuin Pimu! 

18. kesäkuuta 2013

Hurja bussireissu. . .

Taas on eletty jännittäviä hetkiä bussissa! Tänään ei kuitenkaan haissut mikään muu kuin diisseli eikä vessapaperipaketitkaan lennelleet naamalle.

Olen Ruoholahdessa töissä ja kävelen sieltä aina metroasemalle ja menen metrolla Kamppiin. Sieltä sitten bussilla Porvooseen. Bussi pysähtyy Porvoon linja-autoasemalla ja jatkaa matkaa Kevätkumpuun missä asun. Minun pysäkkini jälkeen on vielä kaksi pysäkkiä, mihin bussi menee.

Tänään meillä olikin sitten vauhdikas bussikuski! Eka kertaa elämässä pelotti bussissa!

Porvoon Liikenteen kuski jarrutteli tosi reippaasti kaikkiin punaisiin valoihin, ja kaasutteli tosi vauhdikkaasti kun vihreät syttyivät. Kuski oli myös vähällä ajaa yhden henkilöauton perään, ja jarrutti niin että ihmisten kassit putoilivat bussin lattialle. 

Oli se hirveää menoa, suorastaan törkeää. Koko matka meni samoissa jarruttelun ja kaasuttelun merkeissä. Näytti että vaihdekeppi menisi poikki kun mies vaihtoi milloin pienemmälle, milloin suuremmalle vaihteelle lähes väkisin, vaihteet vain kirskuivat ja valittivat.

Vähitellen tultiin Porvooseen, ja ainakin minulla oli väliin kylmä ja välillä kuuma hiki, kun kuski ei meinannut rauhoittua ollenkaan. Hän pysähtyi pysäkeille töksähdellen, ja avasi ovetkin paljon ennen kuin bussi pysähtyi.

Vähitellen kaikki jäivät pois kyydistä ja minä olin viimeisenä bussissa, taisikin olla ensimmäinen kerta, kun olin viimeinen bussista ulos astuva.  Kuski pysäytti bussin niin kuin olisi seinään ajanut kun minun pysäkkini oli kohdalla.

Kun olin jäänyt pois bussista, kuski teki u-käännöksen vaihteet kirskuen. Hän ei  ilmeisesti halunnut ajaa määränpäähän muutaman minuutin matkaa, koska kyydissäkään  ei ollut  enää ketään. Varmaan hänen työpäiväsä loppui siihen, ja hän säästi sillä sitten viisi minuuttia.

Sain u-käännöksen videollekin, en kuitenkaan sitä pahinta, eli alkua, jolloin ne vaihteet kirskuivat kuin henkensä hädässä kun kuski yritti vaihtaa liian nopeasti, että pääsee pois muiden autojen alta.

Hullu mies!

16. kesäkuuta 2013

Kuka tunnistaa?


Tämän kasvin "äiti" on ollut minulla muutaman vuoden, mutta lahjoitin sen pois, kun muutin Ahvenanmaalta Porvooseen. Minulla oli kolme tällaista, kaikki kattoon asti ulottuvia. Eivät mahtuneet pieneen Polooni kun muutin, joten jouduin luopumaan niistä.

Otin kuitenkin oksia niistä ja laitoin juurtumaan helmikuussa, maaliskuun lopulla istutin ne ruukkuihin.

Yhteen on kasvanut tällainen marja tai hedelmä, mikä lie.

Ongelmani on se, etten tiedä mikä tämän kasvin nimi on. Voisiko olla varjoviikuna (Ficus microcarpa). Löysin sellaisen Wikipediasta, ja lehdet näyttävät samanlaisilta.

Ja tämä hedelmä, uskaltaako sitä maistaa? Se on nyt pienen mandariinin kokoinen, pari viikkoa sitten se oli ison kirsikan kokoinen. Kasvi on noin 40-senttinen.

En ole koskaan ennen nähnyt näissä kasveissani tällaisia marjoja/hedelmiä. Miksi ihmeessä se on nyt tehnyt tuollaisen pallukan?

Jos se on viikuna, voisikohan sitä syödä?

Pliis, kertokaa minulle, jos tunnette kasvin?


14. kesäkuuta 2013

Bussikyytiä ja paskanhajua...

Olen monena aamuna miettinyt, miksi ihmiset kääntyvät selin aamulla bussipysäkillä. On kuin he pelkäisivät katsoa toista ihmistä ja miettisivät että jos katsoo, joutuu pian sanomaan huomenta.

Ihmiset mahdollisimman kaukana toisistaan bussipysäkillä.
Minusta sellainen on todella kummallista. Minusta on kiva sanoa ihmisille iloisesti huomenta, kun saavun pysäkille, mutta kun piti sanoa ihmisten selkäpuolelle! Hiljaiseloa jatkui ja jatkui, mutta sitten, kesän tullen, ihmiset alkoivat lämpenemään!

Tuolla tien toisella puolella kettu tuijotteli
meitä pysäkillä olijoita lumipenkalta. 
Kuva on kuitenkin kesäkuussa otettu. 
Kun menin ensimmäistä kertaa bussilla töihin Helsinkiin joskus maaliskuussa, huomasin, että kettu juoksi tien yli ja jäi tuijottamaan bussipysäkillä olijoita vastapäiselle lumipenkalle. Pysäkillä oli monta ihmistä, ja minä huudahdin "hei, katsokaa, tuolla kettu tuijottelee meitä!" Ihmiset eivät korvaansa eivätkä naamaansa lotkauttaneet, seisoivat vaan edelleen selin, ettei tarvitsisi kommunikoida. Minua nolostutti ihan kamalasti, en ollut siis vielä oppinut suomalaisia pysäkkitapoja. Mutta tämähän olikin ensimmäinen kerta lähes kahteenkymmeneen vuoteen kun menin bussilla.

No, opinhan minä siitä kerrasta ettei tarvitse olettaa, että saan vastauksen.

On kyllä joitakin, jotka sanovat  huomenta ja jopa juttelevat, tai siis ainakin yksi nainen aina tervehtii ja juttelee, kun odottelemme bussia. Hän tulee bussilla joka toinen viikko, ovat kuulemma töissä sopineet, että vuoroviikoin aloittavat aikaisemmin, että saavat myös lopettaa aikaisemmin. Muut pysäkillä olevat 3-5 ihmistä seisovat selin, kuka mihinkin ilmansuuntaan kääntyneenä, parin kolmen metrin päässä toisistaan.

Eräs nainen, joka asuu viereisessä rapussa, kulkee bussilla Helsingissä, ja muutaman kerran on tultu ulos viereisistä rapuista yhtä aikaa. Tämä nainen ei ole näkevinäänkään minua, ja minä kuljen toista reittiä bussipysäkille kuin hän. Olemme kuitenkin yhtä aikaa pysäkillä, jos satumme lähtemään yhtä aikaa. Useimmiten hän lähtee kyllä aikaisemmin.

Toukokuussa bussiin tuli noin nelikymmenvuotias nainen minun pysäkkiäni seuraavalta pysäkiltä. Hän istahti viereeni, kun ei ollut muita paikkoja ja alkoi juttelemaan. Minähän siinä yllättyneenä aloin myös juttelemaan. Matka sujuikin rattoisasti Oopperatalolle asti, missä hän jäi pois.

Seuraavana aamuna, ja seuraavana ja seuraavana, kolmen viikon ajan, hän istahti viereeni, vaikka bussi ei ollutkaan täynnä, ja alkoi juttelemaan kanssani.

Nainen kertoi käyvänsä Helsingissä työharjoittelussa, hän kun on opiskellut erikoissairaanhoitajaksi kirurgiselle puolelle. Myöhemmin paljastui myös, että hän on ruotsinkielinen ja asuu Koskenkylässä. Hän ajoi aina sieltä Porvooseen, jätti autonsa äitinsä pihalle Kevätkummussa ja tuli bussiin. Puhuimme välillä ruotsia ja välillä suomea, välillä sekaisinkin.

Me juttelimme ummet ja lammet tämän kolmen viikon aikana, jonka hän kulki Helsingissä työharjoittelussa.

Naisen viimeisenä työharjoitteluaamuna toivotimme toisillemme hyvää kesää ja elämää ja kiitimme toisiamme matkaseurasta, kerroimme että oli ollut kiva jutella ja sanoimme hyvästit.

Sen jälkeen onkin ollut hiljaista bussirintamalla.

 Muttei eilen... 

Olipa se hirveä bussimatka aamulla töihin!

Porvoon linja-autoasemalta tuli aika isokokoinen nainen kyytiin, ja istui minun viereeni (etummaiselle penkille). Olihan siinä hiukan ahdasta, kun minäkään en mitenkään minikokoinen ole - ainakaan itä-länsisuunnassa.

Kun oltiin noin puolessa välissä matkaa, Sipoonlahdella, nainen siinä vieressä nosti perskankkuaan...

...ja aivan helevetinmoinen paskanhaju leijaili ympärilleni. Siis se akka pieraisi!

Se oli aivan karmea haju!

Minä kiireesti siinä pään yläpuolella olevaa tuuletusvempainta avaamaan, mutta eihän se ollutkaan päällä, niin kuin yleensä kuumalla on, jolloin se puhaltaa kylmää. Aamulla ei ollut kuuma niin bussikuski ei kai ollut laittanut koko vempainta päälle enkä saanut puhallusta päälle ollenkaan.

Paskanhaju jäi siis leijailemaan ympärilleni. Isäni olisi sanonut, että olipa keltanen haju!

Minun olikin sitten pakko kääntää pää ja nojata ikkunaan, nenä siinä kiinni, ja laitoin vielä takin kauluksen suodattimeksi nenän ja suun eteen. Eihän se haju siitä mihinkään kadonnut, helpotti ehkä hiukkasen.

Oli se kyllä karsea haju, tuntui että paskanhaju leijaili minun ympärilläni vielä töissäkin, niin kuin olisi tarttunut vaatteisiin. Uhhuhh... Hyi olkoon!

Pari kolme viikkoa sitten sattui toinenkin aika eriskummallinen juttu bussissa. 

Olin käynyt Ruoholahden metroasemalla olevassa pikkukaupassa ostamassa vessapaperia. Kun sitten menin bussiin, ja aloin kaivelemaan jotain repustani, laitoin vessapaperipaketin viereiselle istuimelle. En halunnut laittaa sitä penkin alle ennen reppua, kun ajattelin, että se voi unohtua sinne. Ajattelin laittaa paketin repun seuraksi kun olisin laittanut repun ensin sinne, että paketti olisi ensimmäisenä esillä kun otan tavarat mukaani.

No, minähän unohdin sen paketin siihen penkille, ja aloin torkkumaan! Väsytti ihan vietävästi, eli melkein nukuin kun bussi tuli Viikkiin. Sieltä nousi bussiin nainen, ja halusi etupenkille istumaan, siis minun viereeni, vaikka bussissa ei ollut montakaan ihmistä. 

Heräsin torkuista hätkähtäen, kun jotain osui minuun. Nainen oli heittänyt vessapaperipaketin minun naamalleni!

Minä siinä pöllämystyneenä pyysin hirveästi anteeksi unohdustani, muttei se nainen reagoinut millään tavalla, hän ei sanonut sanaakaan, istui vain tuiman näköisenä siinä vieressäni Porvoon torille asti. Hän oli isokokoinen nainen, ei lihava, mutta roteva ja pitkä, enhän minä uskaltanut alkaa valittamaan siitä naamaheitosta, kun nainen vaikutti niin aggressiiviselta! En olisi päässyt karkuunkaan sieltä ikkunan puolelta!

En ymärrä, miksi se nainen ei voinut pyytää kohteliaasti, että siirtäisitkö paketin pois penkiltä, että pääsen istumaan? Ei vain voinut tehdä niin, vaan piti heittää se paketti päin näköä! Hän oli varmaan jo valmiiksi pahalla päällä. Tottakai minua harmitti hirveästi, että olin unohtanut paketin siihen penkille, ihan kuin olisin halunnut varata koko penkin. Mutten minä sitä siksi tehnyt, vaan yksinkertaisesti unohdin.

Kaikenlaisia ihmisiä niitä on olemassakin, ei voi kuin hämmästellä!

Eräänä aamuna maaliskuussa menin bussiin, oli todella kova pakkanen. Istuin siinä aikani, ja minua alkoi palelemaan tosi kovasti. Jalkojeni vieressä oleva puhallin puhalsi vain kylmää. Pyysin kuljettajaa laittamaan lämmön suuremmalle, mutta hän vastasi, ettei lämmitys toimi. Oli kuulemma lopettanut toimimasta jo eilen, eikä ollut saanut toista bussia linjalle. Siinä sitten hytistiin tunnin verran kylmän kourissa. Olis se pitkän tuntoinen matka! Jalat olivat ihan kontassa kun astuin bussista Kampissa.

Eräällä kerralla Helsingistä tultaessa, pari viikkoa sitten, bussissa oli tosi kuuma, yli 32 astetta. Ihmiset hikoilivat ja pyysivät kuskia laittamaan ilmastoinnin päälle. Kuski vastasi, ettei se toimi, että hän on joutunut ajamaan bussia vielä kuumemmassakin lämpötilassa viime päivät. Hän pyysi asiakkaita reklamoimaan bussiyhtiölle. Sanoi työolojensa olevan aika kurjat, kun on niin kuumaa. 

Eihän se mitenkään terveellistä voi ollakaan istua tuntikausia kuumassa bussissa, ja yrittää sitten olla vielä skarppina liikenteessä, siinähän varantuvat sekä matkustajat että kuljettaja. Ei hänen työympäristönsä varmaankaan ollut ihan sääntöjen mukainen.

Näissä Porvoon Liikenteen busseissa on vaikka minkälaisia vikoja, ne ovat vanhoja ja raihnaisia autoja. Kuljettajan on usein vaikea saada vaihteita päälle, ja pois päältä, jatkuvasti joku valo syttyy ja piippaa ja hälyttää - viimeksi tänään. Eräänä päivänä ilmastointilaite ulvoi katon rajassa suoraan korvaani niin, että tuntui että varmaan tulen kuuroksi.

Kerran, kun menin bussilla Ölstensiin  hakemaan autoani autokorjaamolta töiden jälkeen, bussi ajoi todella hiljaa, kun ei saanut suurempia vaihteita päälle. Meinasin myöhästyä auton hakemisesta, soitin korjaamolle, ja siellä luvattiin odottaa tuloani ennen kuin sulkevat. Niin tapahtuikin, ja sain autoni.

Porvoon Liikenteellä on ollut kaksi naiskuskia tällä linjalla. Toinen sanoo kaikille hyvää päivän jatkoa, kun matkustaja poistuu autosta. Suurin piirtein kaikki kiittävät ja toivottavat samaa. Jotenkin jännää, että tämä nainen jaksaa toivotella, hän on vanhempi naishenkilö, yli viisikymmentä mielestäni, ehkä lähempänä minun ikääni. Se tuntuu kyllä mukavalta, ja minäkin toivotan hänelle aina mukavaa työpäivää.

Toinen naiskuski on todella tuhdissa kunnossa, ja hän puhuu koko ajan puhelimessa kun hän ajaa. Ei hänellä ole hands free-juttuja, vaan hän puhuu bussin luuriin, joka näyttää ihan tavalliselta puhelinluurilta kiemurajohtoineen. Turvallisuuskysymys... hmmm... olen miettinyt sitä. Tämä nainen jarruttaa joskus niin, että meinaa lentää penkiltä.

Tällä naisella on aina viimosen päälle hienot kynnet, varmaan rakennekynnet. Muuten hän ei ole mitenkään hienosti tai edes kovin siististi puettu, hänelle kun ei sovi Porvoon Liikenteen univormu ruumiinrakenteensa vuoksi ja hiuksetkin ovat aina aika likaisen näköiset. Mutta tällä naisella on kauniit kädet ja kynnet.

Eräänä päivänä tulin Kampista taas kerran bussiin, ja tämä nainen oli kuskina. Hän oli taas vaihtanut kynsien kuviota ja väriä ja oli niissä kimallustakin. Sanoin hänelle, että onpa sinulla tosi hienot kynnet. Nainen näytti ilostuvan tosi kovasti siitä asiasta ja kiitti iloisena. Sitten hän juttelikin minulle matkan aikana, istun aina etupenkillä kuskin takana, jos vain on tilaa. Mutta kyllä ne kynnet olivatkin hienot, niin kuin aina. 

Bussissa on siis tunnelmaa joskus, eikä aina niin kivaa, joskus haisee, joskus saa vessapaperipaketin naamalleen, joskus palelee ja joskus melkein paistuu. 

Yleensä kaikki menee kuitenkin hyvin ja kuskit ovat ystävällisiä, vaikka jotkut eivät osaakaan kunnolla suomea eikä ruotsia. Pari kuskeista on virolaisia, ja toinen heistä ei osaa paljon ollenkaan suomea. Mutta onhan tässä pärjätty.

Videolla ekopyörä kuvattuna bussin ikkunasta.


Ja tässä linjurimusiikkia!


Mukavaa viikonloppua kaikille!

4. kesäkuuta 2013

Tuntuuko erilaiselta nyt?

Hassu juttu, mutta ei tunnu! Ei yhtään erilaiselta verrattuna eiliseen tai vaikkapa viime vuoteen.

Tai no, oikeastaan hiukan paremmalta, kun ajattelee olosuhteita.

Kuva: Sisareni Helvi Seppälä, Maksniemi.
Kuvaan jouduin kopioimaan syntymäpäivä-
kukkiani, koska halusin peittää lankoni
karvaisen käsivarren joka oli siinä etualalla!
Nyt olen siis päässyt seitsemännellekymmenennelle! Onpa siinä sanahirviö! Ja aina minun syntymäpäivänä on liputuspäivä! Ja olen syntynyt Toivon päivänä. Tiedä vaikka se olisi syynä siihen, että suhtaudun asioihin yleensä positiivisesti, vaikka elämä koettelee minua samalla tavoin kuin  muitakin.

60 v tuli täyteen tänään, mutta juhlat pidettiin jo lauantaina, kun siskot pääsivät silloin tulemaan.

En edes aikonut pitää mitään juhlia, mutta kun siskot ilmoittivat että tulevat miehineen, niin ei siinä auta kuin pitää juhlat. Ne olivat pienimuotoiset, mutta sitäkin hauskemmat.

Vieraina oli siskoja ja heidän miehiään ja lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ja tietenkin poikani oli avovaimonsa kanssa. Lähtivät suoraan avovaimon valmistujaisista ajelemaan tänne etelään perjantaina.

Miniä valmistui puutarhuriksi todella hienoilla papereilla! Hyvä juttu, mutta on hän ollutkin ahkera! Hän on tänään pääsykokeissa, koska haluaa jatkaa pidemmälle. Myös huomenna ja ylihuomenna on kokeet. Tänään ja huomenna täällä etelässä, ja ylihuomenna Oulussa. On siinä tytöllä kova urakka tällä viikolla, kun nuo kokeet sattuivat niin lähekkäin ja eri puolille Suomea! Toivotan todellakin onnea ja pidän peukut pystyssä hänelle!

Itse juhlaan tein pari voileipäkakkua ja mansikkatäytekakun, niistä juttua tuolla ruokablogin puolella. Juomaksi boolia ja joku snapsikin, ja kahvia. Limuakin löytyi ja paljon karkkia lapsille. Salaatti, patonki ja pekoniin käärityt nakitkin löysivät paremmat suut!

Tänään tein vielä yhden voileipäkakun, kun en ole varma tuleeko joku vielä tänään yllätyskylään. Jos ei tule, vien voileipäkakun töihin. Makeaa kakkua en jaksa tehdä, on niin kuumakin.

On kyllä ollut helteiset synttärijuhlat! En tiedä onko koskaan ollut niin kuumaa kuin nyt. Poikani kävi onneksi hakemassa pari tuuletinta että sai ilman kiertämään huoneistossa.

Helvin ottama kuva
Oli kiva kaupunkireissu!
En pidä suurimuotoisista juhlista, enkä kuvista joissa pönötetään viirit ja kunniakirjat käsissä pienten  kahvikuppien vieressä, joiden korvista pursuaa harsomaiset kahviservetit linnun siiviksi taitettuina. Kauniitahan ne, mutta ei just minua varten.

Tykkään vapaamuotoisista juhlista, eikä kenenkään tarvitse miettiä esim. mitä pukee päällensä.

Kyllähän eräs ahvenanmaalainen paikallislehti halusi tehdä minusta lehtijutun, kun täytän 60, mutten halunnut. Kerroin, ettei siitä välttämättä tulisi kovin positiivinen juttu ahvenanmaalaisittain ajatellen. Ajattelin sitä, etten saanut Ahvenanmaalta kokopäivätöitä vaikka etsin niitä parin vuoden ajan, eikä meriiteissäkään ole vikaa. Mantereelta sain miltei ensiyrittämällä. Kerroin tämän sille journalistille.

Lauantaina oli siis juhlat, ja istuimme illalla ulkona useamman tunnin ruokailun ja kahvittelun jälkeen. Ulkona ei ollut läheskään niin tukalaa. Lähdimme kuitenkin sisälle kello kymmenen, ettemme häiritsisi muiden unia.

Ja kohta sitten sukulaiset lähtivätkin  vähitellen koteihinsa. Yksi sisko ja poika avovaimoineen jäivät meille yöksi.

Kuva: poikani Jan Sergejeff
Tässä menossa syömään sunnuntaina
Wilhelm Å-nimiseen Jokikadun
terassiravintolaan
Sunnuntaina sitten kävimme kaupungilla syömässä ja katselemassa maailman menoa. Siellä söimme ihan tavallista ruokaa, pihviä ja ranskalaisia. Olikin hyvää pitkästä aikaa. Ruoka oli hyvin laitettua. Jälkiruuaksi mansikka/juustokakkua. Sekin oli hyvää!

Tarjoilijoilla näkyi olevan kiirettä, ja jotkut asiakkaat olivat kärsimättömiä ja hiukan epäkohteliaita, kun tulivat kesken tilauksen kiirehtimään omien tilausten tekemistä tai halusivat vettä tms. Oli hiukan epämiellyttävää, koska käytöstavat pitäisi kuitenkin osata.

Mutta eihän me siitä sen enempää välitetty. Säälittiin kyllä niitä kesätarjoilijatyttöjä, kun saivat hiki hatussa tehdä hommia siinä helteessä ja jotkut asiakkaat sitten olivat suorastaan ilkeitä.

Meidän tarjoilijatytölle kävi sitten köpelösti, kun hän toi meille tuopilliset vettä kun söimme jälkiruokaa. Yksi tuoppi kaatui tarjottimella, ja suoraan minun jälkiruokaani ja hiukan vaatteillekin. Tytöllä näytti olevan kauhea katumus ja hermostuneisuus siitä, mutta minä sanoin, että kyllä kesä kuivaa jonka joku kastelee! Tyttö nauroikin siinä sitten sutkaukselleni. Sanoimme myös, ettei meidän takia kannata kiirehtiä eikä hermoilla, meillä on aikaa vaikka kuinka paljon. Tyttö oli helpottuneen ja kiitollisen näköinen. Annoimme hiukan tippiäkin kun lähdimme ja tyttö oli suorastaan yllättynyt.

Illalla sitten vein siskon lentokentälle - oli haikeiden hyvästien aika. Mutta toivottavasti tapaamme vielä tänä kesänä.

Lahjat olivat kivoja, ja just oikeita! Kiitos siitä lahjojen antajille!

Kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu ja alkuviikko!