Nostalgiaa - kujeilua ja muita muistikuvia

Luin Mustiksen sivulta munajuttua, missä oli kanoja ja kukkoja yms., ja siitä tuli jostakin syystä mieleeni isän kertomukset omista kujeistaan. Isäni on jo edesmennyt, ja muistan häntä lämmöllä. Hän oli lämmin ja hiljainen taiteilijasielu.

Isä keskellä

Isä oli jo pikkupoikana taitava käsistään. Hän veisteli puusta kaikenlaista ja maalasi veistoksiaan. Harmi, ettei niitä ole jäljellä.

Isä oli myös pikkasen pirunkurinen pienenä, ja aikuisenakin, muttei koskaan ilkeällä tavalla. Muistan kun isäni kertoi näistä kujeistaan meille lapsille, ja lapsenlapsilleen. Poikanikin kuunteli suurin silmin pappansa tarinoita.

Isä oli koulupoika ja hänen pikkuveljensäkin kävi samaa koulua. Isä oli veistänyt tikan puusta, ja maalannut sen oikean näköiseksi. Hän keksi että nyt hän kyllä jekuttaa pikkuveljeään.

Pojat kulkivat kouluun senaikaisia kapeita sorateitä Tyrnävän Kolmikannassa. Siellä on peltomaisemia latoineen.

Isä oli kiinnittänyt tikan sopivasti erään ladon nurkalle ja laittanut narun siihen kiinni niin, että hän saattoi vetää siitä. Nykiessä narusta näyttäisi siltä, että tikka nokkii ladon seinää. Hän oli myös kantanut tien vierelle kasan kiviä kujettaan varten.

Hän odotti sitten pikkuveljensä tulevan koulusta piiloutuen itse ladon taakse.

Kalevi-veli tulikin sitten koulusta ja isä alkoi nykimään narusta, niin että tikka nakutti ladon seinään. Veli ei aluksi huomannut, ja taas isä nyki narusta muutaman kerran. Vihdoin, aivan ladon kohdalla, veli huomasi, että siellähän on tikka nokkimassa!

Veli oli katsonut ympärilleen etsien jotain millä heittää tikkaa, ja siinähän olikin sopiva kivikasa vieressä! Ja sitten alkoikin kiveä lentämään tikkaa kohti.

Jonkun ajan kuluttua veli huomasi isän siellä ladon nurkalla ja hän sanoi yrittäen kuiskata niin että isä kuulee: "Reino, tikka hakkaa ladon seinää, etkö sinä näe?", tai jotain siihen suuntaan. Isällä oli vaikea pidätellä nauruaan, ja hän jatkoi kuitenkin vielä nykimistä. Ja taas Kalevi kuiskasi melko kovaa: "Reino, etkö sinä näe, tule heittämään tuota tikkaa!". En muista sanatarkasti miten isä sen kertoi, mutta suurin piirtein noin.

Eikä Kalevi ajatellut ollenkaan, että tikan pyrstökin liikkui edestakaisin samalla kun se nokki, eihän se luonnossa niin tee. Mutta olihan hän hiukan kiihtynyt, kun lintu ei edes karannut!

Isä ei voinut kauempaa pidätellä nauruaan, ja ilmaisi että hän  huijaa. Kalevi oli suuttunut niin, että oli alkanut kivittämään isompaa veljeään, joka lähti karkuun!

Tämä on mielestäni ihana tarina!

Muistan muitakin juttuja.

Mummolla ja papalla oli paljon lapsia, kaiken kaikkiaan kaksitoista, nuorin tätini on minua vain vuoden vanhempi, vanhemman sisareni ikäinen.

Isä ja veljekset ja kai siskotkin nukkuivat siskonpedissä, eli lattialla rivissä. Kerran isä oli kaivellut illalla peiton alla takapuoltaan, eikä se varmaan niin puhdas ollutkaan! Hän oli sitten hiljaa vienyt sormen, pikkuveljen, Einon, nenän alle. Eino oli alkanut parkumaan ja huutanut äidilleen: "Äitiiiii, Reino laittaa paskaa nokkaan!" Äiti ei ollut ollenkaan iloinen siitä kujeesta.

Isä kertoi myös toisen kakkamaisen jutun.

Isän armeijakuva

Isä ja joku kaveri olivat laittaneet kahvipakettiin sahanpurua, ja sitten kaivaneet siihen vessan alta ihan ehtaa ihmiskakkaa, siihen päälle hiukan sahanpurua, ja sitten pahvinen päällyskansi, ja sitten sulkeneet paketin.

Ennenhän kahvi jauhatettiin kaupassa, tai jauhettiin kotona. Kahvi oli kokonaisina papuina, ja siinä päällä oli sellainen pahvinen neliö, joka suojasi kahvia. Niissä pahvilapuissa oli erilaisia kuvia. Minäkin muistan vielä sellaiset kahvipaketit.

Paketin pojat laittoivat sitten tien reunaan, että näyttäisi, että se olisi pudonnut jonkun kassista. Ja sitten puskaan odottamaan.

Odotus palkittiin - sieltä tuli joku täti pyörällä. Hän oli ajanut hiukan ohi, ja sitten palannut takaisin etsimään kahvipakettia. Ja pojat hihittelivät puskassa, kun täti laittoi onnellisen näköisenä kahvipaketin ruokakassiin muiden ruokien joukkoon. Ennen paketti kahvia oli arvokasta tavaraa, varsinkin köyhässä taloudessa.

En muista, joutuiko isä kiinni tuosta koskaan, en muista sitäkään, kertoiko hän tehneensä tämän jekun useita kertoja vai vain kerran.

Täytyy myöntää, että naapurin Pirjon kanssa tehtiin sama temppu! Ja paketin otti kauppakassiinsa erään perheen jäsen, jonka isä oli meidän perheelle tosi ilkeä, meidän köyhyyden ja isän poliittisen kannan vuoksi. Vaikka kadutti se temppu hiukan kuitenkin. Mutta olisi varmaan kaduttanut enemmän, jos olisi ollut jonkun kivan perheen jäsen, joka sen otti.

Eräs lompakkojuttukin on hauska, sitä varmaan pikkupojat harrastavat vieläkin.

Isä ja pari muuta viikaria  olivat kiinnittäneet ohuen narun lompakkoon, asettaneet sen sitten tien reunaan ja peitelleet narun soralla. Kun joku ajoi pyörällä ohi, hän huomasi lompakon vasta ohi mentyään, ja palasi takaisin hakemaan sitä. Eihän sitä löytynyt, kun pojat vetivät sen pusikkoon, kun pyörä oli mennyt ohitse.

Isä ja kaveri olivat nauraa hihittäneet puskassa, kun useimmat etsivät parin-kolmensadan metrin päästä, eivätkä tajunneet, ettei heillä niin pitkä reaktioaika voinut olla, että olisivat ajaneet niin paljon ohi.

Kerran pojat olivat joutuneet siitä kiinni, ja selkäsauna oli ollut aika lähellä.

Muistan elävästi, kuinka isä kertoi näitä juttujaan, suupielet nykivät ja mutruilivat jännästi ja hän oli jotenkin velmun näköinen niitä kertoessaan.

Tämän se Mustis aiheutti mukavalla tekstillään!

Isä oli komea mies. Alhaalla oikealla on äiti.
Olen liittänyt useamman kuvan samaan. Yhdessä kuvassa isä
ja hänen hyvä ystävänsä soittavat vaimoilleen. Vaimot katsovat
kuin palvoen miehiään!

Isällä oli aina hiukan pitkät, mustat hiukset, ja ne kihartuivat
kivasti ja silmät olivat kirkkaan siniset.