29. tammikuuta 2011

Musiikkikappaleet jotka ovat koskettaneet eniten - koskettavat edelleenkin

Olen miettinyt kauan tätä asiaa mitä aion kirjoittaa.

Kun kuuntelee musiikkia, ne tuovat usein vanhoja, jo melkein unohtuneita tunteita pintaan.

Esimerkiksi Deep Purplen kappale Black Night, on yksi sellainen kappale jota voin kuvailla vain yhdellä sanalla "Nuoruus". Siihen sanaan kiteytyy kaikki, mitä koin nuorena, teini-iästä aikuisuuteen. Se aikakausi oli aika lyhyt, mutta vaikuttaa elämääni edelleenkin.

Deep Purple - Black Night. Klikkaa tätä!

Kun katson tätä videolinkkiä, näen siinä myös itseni. En missään konsertissa jossain hallissa - en koskaan nähnyt näitä idoleitani livenä. Kuulin vain radiosta ja he olivat julisteina seinälläni, Suosikki- ja Intro-lehdistä irrotettuna.

Näen jostakin syystä kaksi siskoani siinä, ja toisen siskoni parhaan ystävän. Meillä on käsilaukut heitetty kasaan keskelle Seurojentalon tanssilattiaa. Siinä me siskot ja tämä ystävä sekä muita tuntemattomia henkilöitä sheikataan innolla. Ei kuulu tämä Deep Purplen Black Night, vaan Seppo Hanskin "Kerran mä erehdyin" tai Innasen "Ai ai jurban leddu" Kyösti Haapalan orkesterin soittamana. Nämä olivat ainoat "jytä"kappaleet, mitä se orkesteri osasi, ja suurin piirtein kaikki muutkin sen aikaiset orkesterit, jotka tulivat maalaispaikan tanssipaikalle soittamaan.

Kyösti Haapalan orkesterilla oli yhtenäiset asut, viininpunainen pukutakki ja vaaleat, prässätyt housut. Siis aivan erilaiset kuin meidän vaateihanne oli. Ja he olivat vanhoja miehiäkin meidän mielestämme.

Olipa mahtavaa kun Jouko ja Kosti esiintyivät Seurojentalolla. Silloin oli paljon enemmän menoa, ja Kemistä ja Iistä tuli ihania poikia tansseihin. Niitä sitten ujoina vilkuiltiin, vaikka oli rohkea meikki ja silmiinpistävät vaatteet.
4-tiellä liftaamassa Kemiin
Minä vasemmalla,sisko oikealla.
Serkun luona Tyrnävän Partaalla.
Itse ommellut vaatteet tietenkin!
Olivat ne värikkäitä!
Me meikkasimme vahvasti, piirsimme jopa alaluomeen ripset yhteen aikaan. Ja paljon mascaraa. Tukka laitettiin leteille yöksi ja avattiin tansseihin lähtiessä..

Itse olimme muka hippejä, pukeuduttiin sillä tavalla. Mutta huumeet, viina ja tupakka eivät kuuluneet meidän kenenkään elämään, vaikka monen elämään se kuuluikin - eivät tosin huumeet meidän pikkukylällä, mutta lähikaupungissa Kemissä niitä jo kuulemma sai.

Meillä oli tosi värikkäät vaatteet. Kierreltiin kaikkien kylän mummojen vintit ja haettiin vaatteita mistä voi ommella esimerkiksi takin. Tuossa kuvassa missä minulla on baskeri päässä takkini on erään mummon vintiltä. Samoin siskoni takki. Muodistettuna tietenkin!
Naapurin mummon takki muodistettuna 
molemmilla. Rakastin tuota oranssia
baskeria!
Heinäpellolla kotitalon vieressä













Minä uudessa joululahjaksi saamassani
yöpaidassa ihailen julisteita.
Radiosta kuunneltiin yöllä  FabYkköstä ja oltiin nostalgisen surullisia - kun se ihana kundi ei huomannutkaan. Se suretti joskus kovasti.



Olihan se ihanaa, kun sitten joku ihana, pitätukkainen poika tuli tanssimaan meidän rinkiin! Sitä onnea! Ja jos hän katsoi minua pitempään, sillä jo eli seuraavan viikon. Hänestä haaveilin ja seuravaalla kerralla kun nähtiin, saatettiinpa lähteä käsi kädessä uloskin. ...ja ne hitaat...! Voi sitä aikaa! ♫ ♪ 

Mentiin usein myös naapurikuntaan Simon Pirtille tansseihin. Siellä soitti useammin meidän mieleinen bändi. Oululainen Express oli meidän suosikkimme ja tutustuimmekin näihin soittajapoikiin jonkin verran.

Tässä poseeraan muodistamassani 
biisamihatussa. Tästä tein myöhemmin 
pojalleni lelun joka sai nimen Molli.
Joskus 1969
Jokainen meistä siskoksista (3 kpl) haaveili näistä soittajista. He olivat aivan ihania meidän mielestämme. Ja soittivat jytää niin että voitiin sheikata itsemme euforiaan! Sitä ihanuutta! Tämä Expressen julkaisi levynkin, jonka nimi on jotain Anna, oma kulta Anna tai jotain sinne päin. Ja se laulaja "koiranpentu" ja Unski, urkuri!
Oooh, minä pyörryn! 

Pääsimme näiden Expressin poikien kyydissä kerran Iin Karhusaareen nuoremman siskoni kanssa. Olimme liftaamassa ja kaksi näistä pojista olivat menossa Ouluun. Oltiin onnesta ymmyrkäisinä! Pojat soittivat Beatlesin Don't let me Down:ia ja meistä se oli aivan ihanaa! 

Tykkään tästä kappaleesta edelleenkin!

Katolla amerikasta saadussa
hameessa ja itse tehdyssä puserossa
Kerran pääsin Dannyn konserttiin Kemiin, ja siellä lauloi Kirka! Voi kuinka ihana raspikurkku! Hän lauloi rockia niin että hiki lensi! Todella hienoa. Lauloi hän herkempiäkin lauluja.

Surullinen asia sattui niihin aikoihin kun Kirkan "Hetki lyö" soi usein radiossa. Entinen poikaystäväni teki itsemurhan, hän ampui itseään haulikolla. Olin sanonut hänelle pari kuukautta aiemmin ettemme voi enää jatkaa, kun hän juo liikaa, saattoi jopa käyttää huumeitakin. Se oli kauhistus minulle. Syytin tapahtumasta itseäni monia vuosia, mutta olen ymmärtänyt, että siinä oli paljon muita asioita, jotka ratkaisivat.

Taitaa olla varhaisimpia
teini-iän kuviani. 
Hän tuli koululla luokseni, sanoi rakastavansa minua aina, ja lähti. Minä ihmettelin mitä tämä nyt on, olimmehan jo eronneet aikoja sitten! Kaksi kuukautta on pitkä aika 16-vuotiaana!

Sitten hän lähti...

Sain kuulla, että hän oli soittanut baarissa ennen "lähtöään" Kirkan Hetki lyö. Poliisi kertoi, ja myöhemmin kaveritkin.

Kun kuulen sen kappaleen, on vaikea pidättää kyyneleitä.

Tähän kuvaan ranskalainen kirjeen-
vaihtokaverini rakastui!
Jälkeen päin kuuntelin aina Rolling Stonesien Paint it Black'ia, uudelleen ja uudelleen, en voinut kuunnella Hetki lyö-kappaletta vuosiin tapahtuman jälkeen.

Helvi-siskoni! Muistat kai BA73057? 

Tässä muutamia suosikkejani (klikkaa linkkiä):


Suosikkimusiikkiani toisaalla tässä blogissa - klikkaa tätä!

Mandolinski orkestar "Kresimir" J.Brahms: Hungarian dance No.5 Isäni, muusikko ja taiteilija tulee tästä aina mieleeni, hän kun oli todella taitava mandoliinin soittaja! Hän myös rakensi mandoliineja. Tulee ikävä häntä kun kuuntelen tätä!

On paljon muutakin musiikkia mistä pidän, mutta nämä ovat sellaisia mitä haen usein Youtubesta ja kuuntelen.

27. tammikuuta 2011

Urahaaveet ja loitsu

Lainaan erään ystävän, Pikku Myyn, sanoja tuolta samakasa-blogista, jossa me molemmat olemme kirjoittajina, niin kuin monta muutakin mukavaa ihmistä. Tämä teksti inspiroi minua kertomaan omasta työurastani.

http://samakasa.blogspot.com/2011/01/eero-ei-aika-mennyt-koskaan-palaa.html

"Mennyttä on sileä iho, neitsyys, tuuhea tukka ja haastavimmat urahaaveet......


Edessä sentään vielä jokunen vuosi..... paljon ryppyjä, luukato, dementia ja mieletöntä perintöä kärkkyvät sukulaiset."

Just, luukatoa mulla ei ole eikä varmaan tuukaan, mutta luuvalo on! :D

Urahaaveet: hmmm... ei niitä näin vanhana enää ole, vaikka taas on yksi uusi ammatti opiskelussa kun sain uuden työpaikan.

Niitä ammattejahan minulla on plakkarissa jo vaikka kuinka monta!
  • instrumenttiasentaja (styr- och reglermekaniker-koulutus Ruotsissa)
  • gymnasieekonom Ruotsissa (vastaa suurinpiirtein merkonomia) 
  • ja lääkärinsihteeri, Ruotsissa sekin
  • myymälänhoitaja, myymälänjohtaja, toimitusjohaja (ruokakauppa, huonekalukauppa, tyylihuonekaluliike, Suomessa ja Ruotsissa)
  • elokuvateollisuuden palveluksessa koordinaattorina, henkilöstövastaavana, kurssivastaavana ja toimistonhoitajana Ruotsissa
  • rautatieasemalla ravintolatoiminnan työnjohtajana, sekin Ruotsissa
  • kylpylänjohtajana täällä Ahvenanmaalla, sijaisuus (omistaja Maarianhaminan kaupunki) 
  • sitten kylpylänjohtajan pomona, eli vapaa-aikatoimenjohtajana, sekin sijaisuus. Kuuluin kaupungin johtoryhmään.
Niin, ja luin myös multi- ja hypermediaa melkein vuoden, ja kansainvälistä kommunikointia puoli vuotta.

Nyt sitten olen lakitoimistossa sihteeri/assistenttina.
  • Ompelinpa hakasia rintsikoihin Swegmarkin tehtaalla Boråsissas vuonna 1973, ja ompelin myös uimapukuja
  • olin pankissa töissä Ruotsissa
  • sekä lukiossa toimistossa ja talouslinjan apuopettajana ja kielenkääntäjänä, joo joo, Ruotsissa...
  • Suomessakin olen ollut pankissa töissä. 
  • ja sitten vielä olen ollut kolmen rakennusliikkeen osaomistaja/johtaja/talousjohtaja
  • omistin jopa sellaisen liikkeen jonka nimi oli Ruuvirouva, se oli Porvoossa, nimi kertoo alan. Niitä harvoja juttuja minkä onnistuin myymään pois voitollisesti, yleensähän käytetystä tavarasta ei saa uuden hintaa, mutta tästä "käytetystä" ruuviliikkeestä sain!  :)
  • ja sitten vielä olen ollut Porvoon kaupungilla asuntosihteerin sijaisena
  • sairaalassa Porvoossa kassanhoitajana ja johtavan lääkärin sihteerinä.
  • ja olinpa ihan nuorena kirvesmiehen apulaisena Veitsiluodon tehtaallakin, tein myös kuormalavoja, eli olin sahurina siellä myös
  • olen ollut rakennussiivoojakin nuorena.
  • Hotelli Marskia olen ollut remontoimassa, puunasin myös valmiita hotellihuoneita peruskorjauksen jälkeen, rahtasin purkujätettä (kiviseinää) 
  • olin myös muurarin apulaisena, eli laahasin tiililetkoja paikkoihin missä muurattiin
  • olin remontoimassa myös koulua joka muutettiin asunnoiksi Hesassa.
  • toimin siellä myös tasoittajana, eli tasoitin piiput ja hormit että rapparit pääsivät tekemään työn sileälle pinnalle
  • muurasin myös muutaman hormin leca-harkoista - ja siivosin, keräsin purkujätettä ja kaikkea mahdollista omana yrityksenä vuonna 1996-97.
  • niin, olehan piirtänyt muutaman omakotitalonkin, lisäksi kaksi paritaloa ja yhden toimistorakennuksen! Huom! Ne on myös rakennettu! 
Onhan tässä siis tullut tehdyksi aika paljon erilaisia asioita elämän aikana.

  • Virossakin olin hommissa vielä kaiken lisäksi.
  • siellä toimitimme massapuuta Suomeen paperitehtaille ja teimme lautatavaraa Suomen markkinoille, oli oma tukkirekka ja kenttäsirkkeli siellä ja pari metsäkoneyrittäjää kaatamassa ja karsimassa.
  • konsultoin neuvostoliittolaisia (Viro oli silloin Neuvostoliittoa) yrtyksiä säilykeruuan hankinnassa Keski-Euroopasta, välitin yhteyksiä, en tehnyt kauppoja. Ruokapula oli suuri ja tein sellaistakin hommaa, myös autokauppaan Saksasta välitin kontakteja. 
  • Novgorodissa aloiteltiin samaa hommaa, mutta mafia tuli vaatimaan suojelurahoja, joten lopetimme siellä.

Ai niin, olen kääntänyt erään YLE:n ja Magnusborgin Studion TV-ohjelman, noin 40 min, englanniksi ja sitä on näytetty ympäri maailmaa. Se sai monta kansainvälistä palkintoakin, mutta tuskin käännökseni, vaan aivan muiden avujensa vuoksi.

Pitäisi minun osalle  urahaaveet riittää jo! En koskaan saanut sitä ammattia minkä toivoin saavani, ja nyt olen liian vanha, mutta olen pärjännyt kohtalaisesti näilläkin sekätyöläisen hommilla. Työllä ei kyllä rikastu!

Tai sitten niitä haaveita ei vielä ole hävitetty mielestä kokonaan... olisi kiva lukea lakimieheksi, mutta en kai jaksa enää vanhoilla päivillä! Tai jos vaikka olisi varaa taiteilla kokopäiväisesti, sitä tekisin mielihyvin, mutta kun ei! Sitäpaitsi millä avuilla minä taiteilisin? Kun osaan kaikkea vähäsen mutta en mitään kunnolla!

...ja ateljee pitäisi saada, ja puusorvi, ja metallisorvi, lasinpolttouuni ja keramiikkauuni ja ja ja...

...ei, ky llä se saa nyt riittää!

Kun on se luuvalokin... :D

Loitsinpa pois sitä! Saatte lainata tätä loitsua pahan pois loitsimiseen ihan vapaasti!

Voi sinua, riisi rietta,
riisi rietta, riisi hylky,
piian pilkka, naisten nauru,
häpeä hyvän urohon,
rietta reiden juurehinen,
kaatiaiminen kavala!
Mistäs sa tulit tupahan,
sait on sammalhuonehesen

Tuonne tuskat tungetahan

Kirkon kirjavan sivuhun,
satalaudan lappeahan,
miesten tappotanterille,
uurille sotikedoille,
kuolleitten kotiin,
missä on luutonta lihaa syötäväksi

Pimeään Pohjolaan,
Lapinmaahan laukeaan,
Rutjan koskeen kovaan,
laajaan mereen,
yhdeksän meren ylitse

Sinne tuskat tungetahan...

http://kansankulttuuri.110mb.com/
http://kansankulttuuri.110mb.com/Suomen_kirjallisuus_I/toivotukset.htm

22. tammikuuta 2011

Onni on...

  • istun meren rannalla, laineet liplattavat, lokit kirkuvat, koirat kirmailevat vedessä, voin istua aivan hyvin yksinkin, onnellisuus ei siitä pienene. Jossakin kaukaisuudessa kolkottaa kuulamoottori, vetää kai jotain tukkilauttaa...
  • kuljen metsässä, polku on kapea ja havunneulasia ja kahisevia lehtiä täynnä. Tuoksuu huumaavasti metsälle. Puiden turvallinen humina. Käpy rapsahtaa maahan... tikka nakuttaa jossakin.
  • hiihdän merellä, meri on suunnaton, aava lumilakeus. Joskus on reppu mukana, siellä muutama polttopuu ja makkaraa sekä kuumaa kahvia termoksessa. Teen tulet jäälle, paistan nuotiomakkaran, se hiiltyy vähän, kuten aina, istun syömässä sitä ja nautin maisemasta jota ei oikeastaan edes ole, vain valkoinen lakeus.
  • tunturissa tavallisilla suksilla. Kierrän tunturia, siellä on aika paljon ihmisiä, pysähdyn kahvikodalle kahville - turisen ihmisten kanssa. Jatkan matkaa, lasken jyrkätkin mäet täysillä, kaadunkin joskus. Ei se haittaa. Kiipeän takaisin ylös jos joku mäki oli ihana laskea, taas kerran, ja taas kerran. Viuuh vaan ja taas alas. Sitten seuraavalle kahvikodalle. Illalla mökillä saunan jälkeen on tosi mahtavan onnellinen olo. Väsyttää... uni maistuu.
  • järven rannalla, saunan piipusta kohoaa mukavantuoksuinen savu, istun laiturilla, olen juuri käynyt saunassa ja pulahtanut järveen. Rauhallinen, kaunis sisäjärven maisema. Muutama itikkakin siellä inisee...
  • etelässä, pyöräretki vuoristoon, ylös, ylös, ylös, kuusi seitsemän tuntia. Ajan metsätietä yli puron, ja pelkään hevosta joka on juomassa purosta. Otan vauhtia, epäröin, uskallanko, kun tuo hevonen on siellä, no, uskallan vihdoinkin. Puro osoittautuukin puoli metriä syväksi, pysyn juuri ja juuri satulassa, vesi loiskuu, jalat kastuvat.  Hevonen pelkää minua yhtä paljon kuin minä sitä ja laukkaa täysillä toiseen suuntaan. Kohta tapaan lammaslauman, lauma lähtee seuraamaan minua määkien, yritän eksyttää sen ja vihdoin lampaat jäävät taakse. Kädet hikoavat, meinaavat luiskahtaa ohjaustangolta kovassa alamäessä. Löydän appelsiinin, pysähdyn, syön sen janoisena, ja se auttaa. Huomaan että appelsiinin kuori tekee kädet nihkeiksi, ei luista ohjaustangolla niin paljon. Hieron appelsiinin kuorta käsiini. Tunti täyttä vauhtia alas vuoristoa ja olen takaisin siellä mistä lähdin seitsemän tuntia sitten.
  • etelässä patikkaretki rotkossa kevätkesällä. Ensin alas noin 600 metriä kallioon tehtyjä portaita pitkin. Sitten patikointi kivikkoista puron pohjaa. Välillä juon vettä purosta, se on hyvin raikkaan makuista ja viileää, en juo mukana olevasta pullosta ollenkaan. Puro on melkein kuiva. Kuulen että joskus se tulvii ja on vienyt turisteja mennessään. Kivikkoa on joka puolella, pitää katsoa tarkkaan mihin astuu, ei tasaista missään. Patikoiminen tällaisessa kivikossa on aika rankkaa. Kivet ovat kuitenkin veden kuluttamia ja sileän pyöreitä, isoja ja pieniä. Matka jatkuu, monet jäävät jälkeen, olen erään tanskalaisryhmän mukana, muutama ruotsalainen ja kaksi meitä suomalaisia. Oppaat sanovat että monet yrittävät lähteä kännissä tai pahassa rapulassa mutta heidät käännytetään. On se sen verran rankka matka. Monet matkalla mukana olevat suomalaiset makaavat hotellihuoneissaan krapulassa, osa lähti pikkukrapuloissaan rotkon suulta meren rannalta kolmen kilometrin lenkille, meitä vastaan, me vaellamme koko matkan vuoristosta meren rantaan, vajaat 20 km. Olemme ensimmäisten viiden joukossa perillä. Tulemme rantaan, mustaa laavahiekkaa joka puolella. Uimapuku on repussa.  Menen kumollaan olevan veneen taakse vaihtamaan uimapuvun päälle. Kävelen hiekalle, se on tulikuumaa, pitää palata takaisin, ei voi astua avojaloin! Kokeilen uudelleen, on tosi kuumaa, tuntuu että jalat palavat. Sitten päätän, etteivät ne kuitenkaan pala vaikka siltä tuntuukin, on pakko päästä mereen jäähdyttelemään rankan reissun jälkeen. Jalatkin turvoksissa kuumuudesta. Karaisen mieleni ja juoksen ne parikymmentä metriä ja pulahdan viileän raikkaaseen Libyan mereen! Mikä onnen tunne, kellua tyynessä, hiljaisessa meressä katsoen taivasta. Turvonneet jalat rauhoittuvat, mieli on hyvä. Tein sen!  ~ Syksyllä luen että rotko on tulvinut ja monta turistia on menettänyt henkensä. 
Nämä kaikki ovat tapahtumia mitä nyt muistelen, en ole laittanut paikan nimiä.

Fleetwood Macin Albatross kuvaa täydellisesti tunnetta mikä minulla on, kun istun kauniina iltana meren rannalla auringon laskiessa.

Siinä mielestäni kuuluu lokin laulu ja maininkien loiske rantaan.  Kaukaisuudessa näen lintujen mustat siluetit...


Huomaan että olen kirjoittanut asioita joita teen joskus yksin, mutta nämä samat asiat ovat aivan yhtä ihania, jolleivat ihanampiakin, kaksin, jonkun ihastuttavan henkilön kanssa.

Ihan kuin olisin erakko, mutta rakastan ihmisiä ja olen seurallinen, viihdyn kuitenkin hyvin myös yksin.

17. tammikuuta 2011

Leivon leivon leipäsiä... kolaan pihaa... Pääkallokelikin kaiken lisäksi!

Tein lauantaina patonkitaikinan hapattumaan ja leivoin ne patongeiksi eilen! Voi että oli hyvää, kun laitoin voita vielä lämpimän leivän päälle ja kun leivässä on rapea kuori! Nam, söin kolme siivua ja otin evääksi töihinkin!

Kolasin pihankin eilen iltapäivällä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello yksi oli vielä lähes -20 pakkasta. Aamulla olikin sitten +4. Yöllä oli satanut tosi paljon lunta, tai satoi sitä aamullakin mutta tuossa yhdentoista pintaan tuo lämmin sitten tuli.

Kolasin siis pihan enkä ole ikinä kolannut niin raskasta lunta! Kolasin lumet tielle, niin kuin  minulla on tapana, ja sitten kolaan ne vähän  matkan päähän, missä on matalammat lumikantit mistä on helpompi lapioida ne pois tieltä.

No, kun olin kolannut osan lumesta tielle, tuli auraustraktori täyttä vauhtia ja sain tuplamäärän lunta takaisin pihalle, osa tuli autojenkin päälle! Olishan se voinut rauhallisemmastikin ajaa, nyt vain lumiloska lensi minunkin päälle! No, eiku uusi, sitkeä yritys!

Kun olin saanut lumikasat siirretyksi tieltä sinne kauemmaksi ja lapioiduksi ne sitten sinne nietosten päälle, tuli naapuri traktorillaan! Olisi se nyt voinut tulla aikaisemmin! Edellisellä kerralla olin ehtinyt kolaamaan lumet tielle kun hän tuli ja säästi minut siltä lapiohommalta. Nyt olin liian aikaisessa! Hmph....

No, eipä tarvinnut kuntoilla eilen, ja sain hyvällä omalla tunnolla syödä nuo kieltämättä aika voipitoiset leipäsiivut!

Tässäpä kuva eilisen kolausaherruksen jälkeen! Ei ole paljon kuivaa paikkaa noissa päällyshousuissa. Alla oli legginsit ja nekin aivan litimärät. Olin märkä aluspaitaa myöten, en hiestä vaan vesisateesta, vaikka tuli siellä pikkuhikikin. Vettä satoi siis ihan oikeasti ja monta tuntia, ei mitään tihkua! 



Minulla on tässä ylläni lasketteluvaatteita 80-luvun lopulta. Ovat nykyään aika isoja! Ja ovat ne kohtalaisen värikkäitäkin!


Tänään töihin mennessä oli sitten aivan todellinen, totaalinen, aito pääkallokeli! 


Osasin arvata sen jo, kun kävin ulkoiluttamassa koirat aikaisemmin aamulla. Oli niin liukasta etten meinannut päästä parkkipaikalta tielle, siinä kun on pientä nousua tielle. Onneksi Pimu-pentu veti, vaikka muuten en tykkääkään siitä että se tekee sitä!


Sitten kun kävelin tiellä, ei voinut mennä pitkälle, koska oli niin liukasta, piti kävellä tien sivun lumisohjossa, koska tie oli liukas kuin olisi kävellyt saippuaisella, sileällä kalliolla! 


Töissä en voinut jättää autoa parkkiin työpaikan viereen, koska siinä on T-risteys. Siinä oli niin liukasta että varmaan joku auto olisi liukunut autoni päälle, jos olisin parkkeerannut normaalisti siihen T:n  yläsakaraan. Piti palata takaisin, ja parkkeerasin sairaalan parkkipaikalle, siitä on muutama sata metriä töihin, ehkä 300-400 m. Kun kävelin alas sitä katua missä olen töissä, talo on viimeisenä kadulla, ja lievä alamäki, piti kahlata lumessa tien sivussa kun tie oli niin niljakas! Oli onni että minulla oli nelivetoinen auto, Audi Quattro, olisin ehkä muuten jäänyt kiinni sinne talon kohdalle, kun jouduin palaamaan takaisin! 


Parempi olisi kun olisi muutama aste pakkasta koko talven ja sitten suoraan kevät maaliskuussa!
Tästä näkee kuinka hankala on jos on liukas ja auto tulee tuolta ylämäestä!

14. tammikuuta 2011

Hexat ja muut

Laitoin pienen, ystävällisen kommentin tuonne pörisijäblogiin. Ja mitä sainkaan vastaukseksi...
Laali kirjoitti 13.01.2011 - 14:02

Tottunut jo, mustis!

Eikä minua häiritse nämä kirjoitukset - näitähän on kiva käydä tsekkaamassa joskus! Käyn kyllä tarkistamassa ainakin kerran viikossa - ettäs tiedätte!

:)
Laali kirjoitti 13.01.2011 - 14:03
Ja käykää nyt ihmeessä kaikki katsomassa mun ihania koiruliineja!

http://samakasa.blogspot.com/2011/01/laali-hulluilla-on-halvat-huvit.html

Hexadecimal kirjoitti 13.01.2011 - 18:28
No meehän lallattaja ittees! Mitä järkee on tulla toisten blogiin mainostamaan ittensä blogia. Hävytöntä! Hesariin voi laittaa rivi-ilmoituksia, jos ei muuten saa lukijoita mielestään tarpeeksi. Niin, ja kirjoitappa joskus jotain lukemisen arvoista.

Plätty kirjoitti 13.01.2011 - 21:05
Hexadecimal, mitä järkee on tämän blogin kirjoittajan kirjoittaa toisten kirjoituksista samakasasta? Tämä on hävytöntä. Eihän kärpäsellä olisi montakaan lukijaa ilman samakasan kirjoituksia. Suo siellä, vetelä täällä.
Jos meistä kerran täällä kirjoitetaan, niin kai meilläkin on oikeus vaikka mainostaa sitä, mistä täällä kerrotaan. Saahan kärpänenkin meistä lukijoita piirturiinsa:D

Hexadecimal kirjoitti 13.01.2011 - 22:01
Kävinpä joskus aikojen alussa kasaa kattomassakin, ja totesin, että ei ole erityistä syytä käydä lukemassa päivästä toiseen vuorotellen toistensa kiittelyä olemattomista jutuista, sehän on tylsää. Kärpäsen siipien huiske sen sijaan ihan mukavaa luettavaa ja kuten on nähty, niin monia letunpaistajiakin kovin ärsyttävää. Erittäin totta on, että ilman ...sitä...kasaa ei olisi kärpästäkään, tiedetäänhän se ihan kansakoulupohjaltakin, mihin kärpäset suuntaavat.

En ole nähnyt kärpäshilkan vielä mainostavan itseään kenenkään blogissa ja tuskin näänkään. Eikä taida kirjoittaja hirveästi piitata kuka tai ketkä hänen juttujaan lukevat vai lukeeko kukaan. Sieluni silmin nään kyllä kärpäsen katonrajassa kyyhöttämässä, yrittäen siivillään peittää pärstäpuolensa... ja nauraa kihertää.

Laali kirjoitti 13.01.2011 - 23:19
Mikä ihme Hexadecimaliin nyt meni kun noin änkyröi minulle? Olenko jotenkin loukannut sinua jossakin? En ole edes koskaan nähnyt kyseistä nimimerkkiä aikaisemmin.

En jotenkin ymmärrä tuollaista tosikkomaisuutta. Mutta kukin taaplaa tietenkin tyylillään.

Se blogi, jota mainostin, oli samakasa, johon kirjoitin mun suloisista koiruliineista, ei minun oma, joten meni tuo veetuilu vähän pieleen! En ole etsimässä omaan blogiini lukijoita, kun kirjoitankin niin harvoin.

Minun kirjoitukseni ovat joillekin lukemisen arvoisia, joillekin ei. Niinhän se menee. Onpa niitä siteerattu jopa täällä.

Halusin vain jakaa muillekin iloa näteistä koirista ja tosista koiratarinoista hieman pilke silmäkulmassa, mutta joillakin näköjään kokonainen halko siellä, kuten Hexalla.

Koira on sudelle sukua.

Plätty kirjoitti 14.01.2011 - 00:45
Heksalle, Kylläpä ainakin kärpästä kiinnostaa lukea kaikki samakasan jutut, eihän se muuten osaisi irvaillen meistä kirjoittaa. Mielenkiintoista on vain havaita, että kärpänen lukee vain sen yhteisen blogin kirjoituksia, johon ei kirjoiteta mitään pitkiä juttuja. Sitähän käytetään enimmäkseen vain tiedotusvälineenä ja siihen kirjoitellaan vain lyhyitä juttuja ja ne omat ovat sitten niitä varsinaisia kirjoituksia itsekullakin. Samakasahan on sellainen kokoava elin ja sekin on paljon kehittynyt ja muovautunut siitä alkuvaikeuksista.
Eiköhän tämä kärpänen itse mainosta eniten sitä yhteisöämme näillä kirjoituksillaan.
Sitä et voi kieltää, etteikö tänne ole tullut lukijoita runsaasti juuri sen kasan kautta.
Onhan tämä mukavaa luettavaa, sehän on todistettu, että ihmisiä kiinnostaa kaikki ala-arvoinen ja pahuus, ollaan niin kamalan uteliaita ja vahingoniloisia.
Osaan siis minäkin, letunpaistaja, ärsyttää jotain, kuten kommentoija Heksadesimaalia:D
No, eipä se minua paljon hetkauta, mutta hauskaa tämä oikeastaan on, kun tällä tavalla reagoidaan.
http://noitakuvakuva.vuodatus.net/blog/2779539#comments

9. tammikuuta 2011

No voihan petkele!

Minä olen tänään poistanut jäätä parkkipaikalta petkeleellä pari tuntia. Kolasin myös tosi raskasta lunta pois pihalta ja parkkipaikalta. Vaikea päästä autolla ylös sieltä kun on niin liukasta, ja on plussakeli.

Minulla on nelivetoinen Audi Quattro joten ei ole ongelmaa mutta pojalla on auto jonka kanssa voi olla hankala päästä pois. Hänen pitää päästä aamuyöstä Turkuun sairaalaan jälkitarkastukseen, laiva lähtee puoli neljä aamulla. Siksi tein tuon työn just nyt. Hän ei voi tehdä tuollaista kun on vasta selkä leikattu.

Kolaan lumet ensin tielle, kun ei muualle mahdu, ja sen jälkeen lapioin ne ojan puolelle. Nyt on jo aika korkeat reunat, joten joudun kuskaamaan lumen aika pitkälle ennen kuin voin lapioida pois tieltä matalimmasta kohdasta.

Tänään kävi hyvä tuuri. Kun olin saanut ne lumet sinne kylätielle, tuli naapuri traktorin kanssa ja työnsi pois eikä minun tarvinnutkaan. Säästyi ainakin tunti töitä.

Aamulla oli autotallin katolta romahtanut kaikki lumet - tielle tietenkin, autotalli on ihan tien vieressä. Puoli tietä oli tukossa. Ja taas sattui tuuria, auraustraktori tuli ennen kuin ehdin kolaamaan/lapioimaan!

Olisi se ollutkin kova työ kun lumi painaa tosi paljon.

Mutta kyllä se parin tunnin petkeleellä hakkaaminenkin käy työstä! Nyt tuntuu olkapäissä ja niskassa asti. Mutta onpa asfaltti nyt näkyvissä! Laitoin vähän tuhkaa siihen päälle.