26. syyskuuta 2010

Photoshoppailua

Tähän laitan kuvia mitä olen käsitellyt Photoshopilla. Jotkut hauskoja, jotkut höpöjä ja silleen.

Tässä on Photoshopattu kymmenestä uudenvuoden kuvasta yhdeksi. Alkuperäisessä kuvassa oli neljä shamppanjalasia auton katolla, niitä on sitten kopioitu ja tehty peilikuviksi yms. ja sitten on kopioitu noita uudenvuoden raketeista ottamiani kuvia siihen ja tulos on sitten tällainen.


Tässä on minun naama istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan. Tämä oli pakko tehdä kun tuo kroppa oli niin samanlainen kuin minulla! Tänä päivänä olen hieman hoikempi onnistuneen laihdutuksen ansiosta! ;)

Tässä tekemäni pääsiäiskortti. Kukolta on kasvot peitetty yksityisyyssyistä. Takana istuvalla kanalla on minun naamani! Laitoin kuvaan myös Nalle-koiran.


Photoshopattu kuva naapurin hevosesta Flakassa asuessani.

Tässä alkuperäinen kuva, lisäsin siihen tolpat, kuten ylemmässä kuvassa näkyy, että näyttäisi paremmalta. Nyt en olekaan aivan varma olikose hyvä ratkaisu - mutta silloin se tuntui siltä. 

Ollessani Maarianhaminan kaupungin vapaa-aikatoimenjohtajan sijaisena suunnittelin yllä olevasta alkuperäiskuvasta liput kaupungin omistamaan ratsastustalliin. Niitä lippuja myytiin sitten vapaa-aikatoimistossa.


Tässä nuoruuskuva, kotitalon katolla otettu. "Photoshopattu" jo vuonna 1995 sen aikaisella ohjelmalla.


Tämän kuvan tein uudeksi vuodeksi 2007




Tässä tekemäni joulutervehdys, tässäkin minun naamani istutettuna netistä löytyneeseen kuvaan.

Laali-neiti kylvyssä

8 kommenttia:

  1. Taitavasti tehty, iloisaa katseltavaa !

    VastaaPoista
  2. Hauskaa hassuttelua ja leikkiä , kun ei nukeilla enää oikein kehtaa..

    VastaaPoista
  3. Voi että,miten kivoja!Tuon kun osais,niin vois laitella ystäville varmasti itsensänäköisiä ja persoonallisia tervehdyksiä.Ja ajatella mitä ihanuuksia jollekin mukavalle miespuoliselle...
    Vaikka kutsun kylpyyn.....:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ystävät!

    Tämä on hauskaa puuhaa, mutta näin kesällä on paljon muuta puuhaa joten tämä on sitten talvi-iltojen iloa. Aika yksinkertaista loppujen lopuksi, mutta pitää olla ohjelma ja kärsivällisyyttä opetella. Minä aloitin tätä jo 1995 kun luin multi- ja hypermediaa.

    Ja aika kuluu yllättävän nopeasti kun keskittyy tekemiseen. Vaarallista!

    Tuolla motoristilla oli niin samannäköinen kroppa kuin minulla etten voinut vastustaa kiusausta laittaa siihen oma naama! Hih... Ehkä olen kuitenkin hiukkasen hoikempä nykyään...

    En ole moneen vuoteen ostanut joulukortteja, printtaan näitä ja lähetän, tai laitan sähköpostissa. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania..kuvia..huumorilla höystettyinä..

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Tämä on hauska harrastus! Joskus nauran itsekseni näitä tehdessäni!

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.