Pyhäinpäivän aatoksia

Onpa ollut sumuinen ja harmaa viikonloppu. No, ehkä se sopiikin Pyhäinpäivän viikonlopuksi - vähän surumielinen ja alkuloinen.

Isä ja äiti. ♥

Kun sain siivotuksi, aioin sytyttää kynttilät. Mutta kun minulla ei ollutkaan tulitikkuja tai sytkäriä eivätkä kaupatkaan ole auki.

No, ajatus oli kuitenkin tärkein! Voin muistella rakkaita ihmisiä ilman kynttilöitäkin.

Muistelin rakasta isää ja äitiä, ja muita edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia.

Tässä isän kuva on leikattu isommasta kuvasta.
Isä oli aika komea mies.

Isä oli hyvin tumma, ja hänellä oli aika pitkät hiukset sen ikäluokan ihmiseksi, eli kauluksen päälle. Hänellä oli kirkkaan siniset silmät, ja hän näytti espanjalaiselta, jos ei lasketa silmien väriä!

Isä oli aina niin kiltti meille, muistan kuinka hän rakasti eläimiä, ei hiirtäkään voinut tappaa, ja harakat ja variksetkin olivat eläimiä, joita ei saanut häiritä. 

Isä oli aito ja rauhaa rakastava ihminen. Hän ei kohkannut mistään asioista, mutta oli silti aktiivinen, maalasi tauluja, rakensi mandoliineja, soitti niillä, kulki pelimannipiirissä ja muissa soittamiseen liittyvissä riennoissa. Hän opetti eläköidyttyään kansalaisopistossa soittamista. 

Isä ja minä isän konsertissa
Kemin Työväentalolla.
Poistin kuvasta siskoni, kun
en ole kysynyt häneltä
lupaa julkaisemiseen.

Hän soitti myös orkesterissa, joka kiersi eri tanssitilaisuuksissa, jotka oli tarkoitettu etupäässä vanhemmalle väelle. Hän teki myös nuotteja ihmisille, jotka osasivat soittaa jonkun kappaleen, mutta nuotteja ei löytynyt kaupoista. Hän kuunteli sävelmän ja kirjoitti sitten nuotit. Isällä oli absoluuttinen sävelkorva, ja hän auttoi muita mielellään tuossa nuotinkirjoitusasiassa.

Isällä oli paha reuma, ja hän kuolikin aivan turhan nuorena. Oli todella ikävää kun isää ei voinut loppuajasta edes kunnolla halata tavatessa, koska hänellä oli niin paljon kipuja.

Isän armeijakuva

Isä rakasti kirjoja, ja oli utelias luonteeltaan. Hän luki paljon tieteellistä kirjallisuutta, mutta myös historiaa ja romaaneja. Muistan yhden kirjan mistä hän piti paljon, ja minä pidin siitä myös: Kirja oli Ernest Thompson Setonin Rolf Salolla. Isällä oli aika paljon kirjoja, ja myös me tytöt luimme niitä. Isä oppi ruotsin kielen kun isosisko alkoi keskikoulun, opiskeli siinä samalla kun siskokin.

Isä teki erilaisia kokeilujakin, ja tarvikkeita, esim. auton renkaan ilmanpainemittarin. Se oli vähän paksumpi kuin kynä, ja ilmoitti paljonko ilmaa on renkaassa, kun sen laittoi venttiiliin. Aikamoista näpräystä! Hän teki myös könnikellon tyyppisiä kelloja, vaalealla rungolla, johon hän maalasi kuvia. Ja hän teki myös kellon koneiston itse, hammasrattaita myöten, viilasi ja sääti. Ja tottakai kellotaulu ja viisaritkin olivat omaa tekoa!

Hän teki myös vanhan ajan pistooleja metallista, suusta ladattavia, niitä oli useita kappaleita. Ihan toimivia vehkeitä. Niiden piipun suuhun on pitänyt kuitenkin hitsata tulppa, ettei niitä voisi laskea toimiviksi aseiksi.

Isä kertoi myös meille omista kepposistaan pikkupoikana, ja lapsenlapsille ne olivatkin oikea satuhetki, kun pappa niitä kertoi.

Kuvissa isä nuorena, maalaamassa, keski-ikäisenä ja soittamassa.
Kuvassa myös äitini alhaalla oikealla. ♥♥♥

Äiti taas oli iloinen, tummasilmäinen ja tummahiuksinen, pirtsakka nainen. Hän oli aina nauravainen, ja empaattinen. Hän puhui kenelle vaan ja missä vaan. Hän sai kerran ystävän junassa, kun hän matkusti Etelä-Suomeen. Tämä nainen johon hän junassa tutustui, oli hänen ystävänsä loppuelämän. He kävivät vierailuilla ja soittelivat. Ihan tyypillistä äitiä!

Äiti oli kotona lapsia hoitamassa monta vuotta, ja kun olimme isompia, hän kouluttautui kodinhoitajaksi. 

Isä ja itse tehty mandoliini.
Tämä mandoliini katosi muutossa.
Olin saanut sen isältä. Epäilen että
joku varasti, kun olin lastaamassa
tavaroita autoon ja kävin välillä sisällä.
Se on harmittanut minua suunnattomasti,
ja harmittaa vieläkin!

Sitten hän teki töitä kodinhoitajana kylällä, jossa asuimme. Monet vanhukset suorastaan riitelivät siitä, kuka saa Taimin kodinhoitajakseen. Kai se äiti siinä puhua pulputti tehdessään siivouksia yms. Ja sehän oli vanhoille ihmisille oikein mukavaa, kun vanhukset olivat jo silloin yksinäisiä! Äiti piti huolen, että vanhalla ihmisellä oli kaikki hyvin, ja joskus hän kävi myös kaupassa näille vanhuksille.

Kun äiti sijaisti toisella kylällä olevaa kodinhoitajaa, vanhukset olivat hyvin tyytymättömiä, kun äidin sijaistus loppui. He moittivat sitä vakinaista kodinhoitajaa, eikä se tietenkään ollut mukavaa kenellekään. Mutta eihän äiti valoisalle luonteelleen voinut mitään, vaan oli kaikille ystävällinen ja puhelias.

Äiti Hailuodossa.

Äiti oli tarkka ulkonäöstään, vielä yli 80-vuotiaanakin piti kulmat maalata ja laittaa poskipunaa. Vaatteiden piti olla kirkkaan värisiä, ja sopia yhteen muiden värien kanssa. Punainen ja lila olivat suosikkivärejä, joita hän sitten yhdisti mustaan ja kultaan - ja mielellään sai olla hiukan kimallustakin hienommissa vaatteissa, ja myös arkivaatteissa. Ja korut olivat ehdoton edellytys, kultaa ja punaisia kiviä. 

Tässä äidin vaatteet ja korut kimaltavat.
Harvinaista kyllä, tässä hän on täysin mustissa.
Kuva otettu vuonna 2002

Äiti oli tosi hellämielinen, ja itki vähästäkin ja myös nauroi. Hän eläytyi toisen ihmisen suruun ja iloon. 

Iltaisin meillä kotona tanssittiin paljon, kun olimme pieniä. Isä soitti maniskaa ja äiti tanssitti meitä lapsia, ja me lapset tanssittiin keskenämmekin. Osattiin polkat, jenkat ja valssit jo ennen kouluikää! Tai ainakin alkeet niihin. Äiti oli hyvä tanssimaan, ja isä hyvä soittamaan maniskaa, osasi isä soittaa hanuriakin ja muita soittimia.

Tällaisia ajatuksia on tämä pyhän aika tuonut mieleen, haikeita ja samalla iloisia muisteloita hyvistä vanhemmista.

Isänpäivänä – isän muistolle

Ei perheessämme viljelty rakkauden sanoja

siihen aikaan ei ollut sellaisia tapoja

Teot kaiken rakkauden näytti

se meidän talon aina lämmöllä täytti

Isä oli hiljainen ja hiukan ujo

muttei häntä piinannut alakulo

Hän oli taiteilija, moniosaaja ja viisas mies

muissa olosuhteissa tullut kuuluisaksikin kenties

Isä tykkäsi eläimistä,  ei halunnut hiirtäkään tappaa

lapsenlapset kuuntelivat kiinnostuneina pappaa

hän kertoi hassuja kertomuksia lapsuudestaan

lapset innostuivat hänen ilkikurisuudestaan

Hän ei koskaan kurittanut meitä, oli liian kiltti

meillä sai rakkauden lämmössä elää jokainen piltti

Mitä hän ei osannut ei tarvinnutkaan osata

eläkkeellä keittokirjankin läpi halusi äidille kokata

Vaatteet meille ompeli, kelkat teki, historiaa luki

ruotsinkielenkin oppi, siinä siskoni oppikirjan tuki

Isä oli myös hoksaavainen keksijäpelle

rakensi pieniä vempeleitä vaikkapa autoilijalle

Tauluja maalasi,  mandoliinit rakensi, nuotit kirjoitti

elannon hankkimiseksi aikansa rakennuksilla vietti

Könninkellot rakensi ja hammasrattaatkin itse hioi

eihän muuten itse rakentaneensa sanoa voi

Musiikkia hän intohimoisesti soitti ja opetti

kunnes sairaus rakkaat harrastukset lopetti

Silti isä soitteli loppuun asti

kunnes koitti aika, sitten hän lähti

Taivaalla tuikkii kaksi tähteä vierekkäin

oletteko te siellä, isä ja äiti - kaulakkain?

Isänpäivän mietteitä 2011

Isänpäivän mietteitä

Isä joskus 70-luvulla

Oikeastaan olen sitä mieltä, ettei mitään isänpäivää tai äitienpäivää tarvitse ollenkaan. Isää ja äitiä pitää muistaa ja kunnioittaa joka päivä.

Moni kulkee sydämessään huoli isästä tai äidistä, tai molemmista. Usein ei ole aikaa käydä tervehtimässä vanhuksia niin usein kuin tahtoisi. Usein asuukin niin kaukana että se on mahdotonta.

Itse asuin vuosia hyvin kaukana vanhemmistani, oli ainainen huoli päällä. Onneksi kaksi ihanaa siskoani asuivat lähellä ja pitivät huolta.

Moni nykyajan vanhuksista on täysin yksin, ja se huolestuttaa minua kovasti.

Nyt on kuitenkin isänpäivä, ja muistelen edesmennyttä isääni. Hän oli hyvä ihminen ja tulee niin lämmin mieli kun häntä ajattelee.

Kuvassa isä katsoo meidän tyttöjen
"boksin" ovesta. "Boksi" oli kesäkäytössä.

Isäni oli hyvin taiteellinen ja älykäs ihminen. Hän oli hyvä matemaatikko, hän piti historiasta ja hänellä oli kielipäätä.

Isä maalaa "Kaskenpolttajat"-taulun jäljennöstä

Hän maalasi tauluja, oli myös kuvanveistäjä (puu-) ja teki musiikki-instrumentteja, mandoliineja, ja yhden pianonkin - niin, ja ksylofoninkin. Hän teki paljon öljyvärijäljennöksiä, myös tilauksesta tuttaville. Isä opetteli ruotsin kielen kun vanhin sisareni Lispe alkoi oppikoulun, opetteli samaa tahtia hänen kirjoistaan. 

Isä oli hieman boheemi tyyppi, pitkähköt mustat hiukset jotka kihartuivat niskasta kauluksen yli. Hän oli hieman etelämaalaisen näköinen vaikka hänellä olikin kirkkaan siniset silmät.

Isä soittaa hanuria, velipoika vieressä.
Äiti katsoo ikkunasta.

Hän ei kuitenkaan ollut kuuluisa muuten kuin paikallisesti ja silloin tällöin häntä haastateltiin paikallislehtiin. Isä oli myös kunnanvaltuustossa muutamia vuosia kun me lapset olimme alaluokilla. 

Hän oli palava vasemmistolainen mutta pettyi kun sai tietää mitä se piti sisällään silloisessa Neuvostoliitossa. Isä oli todellinen idealisti joka uskoi kaikista ja kaikesta hyvää.

Isä osasi ommellakin, hän ompeli meillekin vaatteita joskus, itselleen enemmänkin kun jäi eläkkeelle. Koska äiti kävi töissä, isä alkoi laittamaan ruuankin äidille kun äiti tuli töistä. Keittokirjan hän kävi läpi, kun laittoi ruokiaan.

Isä oli melko komea mies.
Tässä Kuivaniemessä
otettu kuva, ihan meidän
kodin vieressä olevalla
sillalla.

Leipätyönään hän teki kuitenkin kirvesmiehen töitä jossa hän oli erittäin arvostettu. Hän oli myös hyvä muurari ja - niin kuin isäni itse sanoi leikillään - muut tekee mitä osaa, hän tekee mitä haluaa!

Isäni oli erittäin lempeä ihminen, hiirellekään hän ei halunnut pahaa. Hänen mielestään ihmisillä ei pidä olla kotieläimiä, hän sanoi että ne kuuluvat luontoon. 

Isä konsertissa Kemissä,
mandoliinimies vasemmalla takana 11.5.1994

Metsähiiri eksyi meille sisälle, olin aika pieni silloin. Isä ei voinut pyydystää sitä tavallisella hiirenloukulla vaan rakensi loukun missä luukku naksahti kiinni kun hiiri oli mennyt sisälle. Hiiri ei siten päässyt enää ulos sieltä ja säilyi vahingoittumattomana. Sitten isä kantoi hiiren kauas metsään ja toivoi ettei se eksyisi enää sisätiloihin.

Isä sekä siskoni Lispe punaisessa puvussa ja
minä keltaisessa isän konsertissa 11.5.1994.

Tämä oli tyypillistä isää. Isä ei pystynyt meitäkään kurittamaan – äidin piti tehdä sekin vähä mitä tarvitsi. Olimme kuitenkin aika kilttejä lapsia yleensäkin ottaen (näin jälkeenpäin ajatellen) joten sitä ei edes kovin paljon tarvittu.

Variksen pesiäkään eivät lapset saaneet hävittää vaikka monet pitävät niitä vahinkoeläiminä. Isän mielestä niillä on samat oikeudet kuin muillakin eläimillä ja ihmisillä.

Isä nuorena miehenä

Isä ei myöskään juonut paljon alkoholia, vain joskus uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena. Kun hän oli pikku hutikassa, hän oli vieläkin lempeämpi kuin muuten. Saimme aina vähän karkkirahaa silloin. Me aina toivoimme että isä ottaisi vähän votkaa kun silloin saimme vähän rahaa. Tuntui aivan hassulta että joissakin perheissä pelättiin kun isä joi.

Isä nuorena miehenä armeijan puvussa.
Hän oli ratsuväessä Hämeenlinnassa,
mutta ei ollut hevosten kanssa tekemisissä.
Isä oli Suomen parhaita morsettajia.
Sen uskoikin, kun kuunteli mandoliinin
soittoa, siinä sormet pelasivat tosi nopeasti.

Meillä oli toisin ja olemme siinä mielessä olleet tosi onnekkaita. Perheemme oli köyhä eikä siihen aikaan, 50-luvulla ja 60-luvun alussa, ollut paljon varaa kun isä oli työttömänä talvet. Meitä oli kuitenkin viisi sisarusta ruokittavana. Työttömyysaikoina hän maalaili tauluja ja askarteli myös muita asioita.

Myöhemmin taloudellinen tilanne parani eikä perheellä enää ollut ongelmia. Isällä oli töitä vuodet ympäriinsä ja myös äiti meni työelämään kun lapset olivat isompia.

Isä oli musiikkiohjaajana kansanopiston pelimannipiirissä viimeisinä elinvuosinaan. Hän myös soitti erilaisissa pelimannikisoissa ja sai muutamia diplomejakin. Hän myös teki nuotteja korvakuulolta ihmisille, jotka osasivat soittaa jonkin kappaleen, mutta nuotteja ei enää löytynyt kaupoista. Tämä ihminen soitti kappaleen ja isä soitti sen sitten ja  kirjoitti nuotit.

Tässä isä soittelee kotitalonsa

keinussa.1984.

Isäni oli vekkuli jo pienenä. Hän kertoili meille lapsille mitä kujeita hän oli tehnyt. Ei koskaan mitään ilkeää tai mikä vahingoitti. Vain huvittavia juttuja jotka tietenkin harmittivat kohdetta jonkin verran kun oli mennyt lankaan. Näistä kujeista isäni kertoi lapsen lapsilleen ja poikani muistelee niitä hauskoja juttuja vieläkin. Pientä pirunkuria piti aina olla - sehän on elämän suola.

Muuten isäni oli aika hiljainen ja ujo ja vähän professorityyppi.

Isä ei onneksi ehtinyt joutua sotaan, hän oli liian nuori, mutta läheltä piti! 

Isä kertoi että hän oli renkinä noin 16-vuotiaana eräässa talossa, jossa oli venäläinen sotavanki töissä. 

Tämä vanki oli katsonut isän  työn kovettamia käsiä, ja sanonut, että meillä pikkupojat kulkevat metsässä harakkan ja variksen perässä, eivät töissää toisilla. Isä aina korosti sanaa "harakkan", kun se vanki ei puhunut kunnolla suomea.

Isä soittaa mandoliinia
Kuva Liisa Lipponen (siskoni)

Isä kertoi, että kerran pikkupoikana hän oli tehnyt pirunkuria pikkuveljelleen. Hän oli veistänyt tikan puusta, maalannut sen oikean väriseksi ja kiinnitti sen ladon seinään koulutien varrelle. Siihen hän sitten laittoi vielä narun, että saattoi vetää siitä ja tikka ihan kuin nokkisi ladon seinää.

25.6.1994 Tyrnävällä.
Tästä näkyy hyvin
isän siniset silmät.

Isä oli myös kantanut kiviä siihen lähelle, Tyrnävällä kun oli vain peltoa eikä siellä ollut paljon kiviäkään pelloilla. Isä meni sitten piiloon ladon taakse naru kourassaan kun pikkuveljen oli määrä tulla koulusta.

Isä aloitti tikan koputuksen ajoissa ja pikkuvelihän innostui siitä tikasta. Ei hän miettinyt sitä, että pyrstökin heilui samaa tahtia kuin pää, elävällähän niin ei käy. Velipoika huomasi kivikasan ja alkoi innoissaan kivittämään, ja meni lähemmäksi ja kivitti. Sitten hän huomasi isän, ja sanoi innoissaan tälle suurin piirtein näin: "Reino, tuossa on tikka, tule kivittämään äkkiä ennen kuin se karkaa!" Hän ei tajunnut että isä siellä naruja veteli.

Isä ja soittokaverinsa omassa
konsertissa Kemissä. Isällä
on itse tehty mandoliini.

Sitten velipoika huomasi jekun ja oli kuulemma suuttunut aika tulisesti. Mutta ei kuitenkaan kivittänyt veljeään.

Tällaisia hauskoja tarinoita isällä oli vaikka kuinka paljon, ja hän kertoili niitä lapsenlapsilleen aina kun lapset olivat hoidossa heillä eivätkä vanhemmat olleet paikalla. Lapset olivat aina innoissaan niistä jutuista, nehän olivat parempia kuin iltasadut.

Viimeiset vuodet olivat hyvin vaikeita pahan reuman takia ja hän menehtyikin vain 67-vuotiaana. Lämpimät muistot ovat seuranneet meitä hänen jälkeensä.

Isä ja itse tehty mandoliini, se soi todella hienosti ja oli
haluttua tavaraa. Kuva Liisa Lipponen (siskoni)

Isä oli todella monitaitoinen, ja kokeilunhaluinen. Sitä minäkin olen perinyt hieman. Mutta olisin halunnut kyllä periä hänen maalaamis- ja soittotaitonsa, mutta eihän kaikkea voi saada. Mutta olipa minulla tosi hieno ja ihana isä!

Kun illalla kävin koirien kanssa ulkona, oli tosi kaunis kuutamo, ja tähdet tuikkivat. Näin kaksi kirkasta tähteä, ja ajattelin että ehkä siellä ovat isä ja äiti, vieri vieressä, niin kuin halusivat olla. Äiti kaipasi isän luokse isän lähdön jälkeen, ja toivottavasti he ovat kohdanneet siellä jossain kun äitikin jätti maallisen vaelluksen taakseen. 

Ehkäpä he kaksi tuikkivat kahtena kimaltavan kauniina tähtenä taivaalla. 

♡ Olette aina ajatuksissani! ♡

Pyhäinpäivä

Tänään on pyhäinpäivä. Päivällä on alakuloinen kaiku, onhan tänään vainajien päivä, eikä tämä syksyn pimeys sitä paljon piristä.

Kynttilä palaa isälle ja äidille.

Ajattelin kuluneita vuosia puita sahatessani.

Pyhäinpäivänä vuonna 1972 menin naimisiin, siitä on  kokonaista 39 vuotta tänään.

Nuorena, yhdeksäntoistavuotiaana, maailma tuntui olevan edessäni ja kaikki mahdollisuudet avoinna.

No, elämä opettikin sitten aivan eri asioita kuin kuvittelin, mutta en voi kieltää, etteikö elämäni olisi ollut rikasta - enkä tarkoita rahaa! Siitä on puutetta aina, ja eritoten nyt.

Olen miettinyt, mihin se aika katosi. Se on kulunut tosi nopeasti ja ihan kuin huomaamatta. Miten ihmeessä olen ehtinyt tekemään kaiken sen minkä olen tehnyt? Ja siltikin tuntuu että on paljon tekemättä.

Ulkona pihatöissä, tänään puita moottorisahalla sahatessani ja klapeja liiteriin kantaessani mietin myös että kyllä on turhauttavaa, kun ei enää jaksakaan niin paljon kuin esim. kaksikymmentä vuotta sitten. Olen kömpelömpikin, varovaisempi askelissani. Mieli ei ole muuttunut, mutta kyllä tämä kroppa on muuttunut ihan selvästi heikommaksi. Itse asiassa olen huomannut sen vasta nyt, tänä vuonna.

Tänä päivänä on siis sellainen päivä, jolloin mietin mennyttä aikaa, ja pois menneitä.

Isä ja äiti ovat siellä jossakin - missä, en tiedä, mutta he olivat hyviä ihmisiä, he ovat siellä minne hyvät ihmiset kuuluvatkin, oli se sitten mitä tahansa.

♥♥♥♥♥♥♥

Olen siitä onnellisessa asemassa, ja sisarukseni myös, että minulla on vain hyviä muistoja vanhemmistani. Vaikka kotimme oli köyhä, meillä ei ollut muita suurempia ongelmia. Isä ei juopotellut, ja äiti oli aina iloisella päällä, nauroi paljon.

Silloin harvoin kun isä otti alkoholia, hän muuttui niin kiltiksi, että antoi meille lapsille karkkirahaa vähistä rahoistaan. Kilttihän hän oli aina, ei hiirtäkään raskinut tappaa. Toivoimmekin jopa joskus että isä joisi useammin. Se ei ole monen lapsen toive, päinvastoin.

Isä maalasi tauluja ja soitti itse tehdyllä maniskallaan - näitä mandoliineja hän teki useitakin. Meillä jokaisella sisaruksella on muistona isän tekemä mandoliini ja hänen maalaamiaan tauluja.

Äitini oli aina iloinen ja värikäs ihminen. Hänelle oli tärkeää että kulmat oli maalattu ja että poskipunaa oli laitettu kun hän lähti vaikkapa lenkille. Hänellä oli aina myös tyylikkään värikkäät vaatteet ja tietenkin kultaisia koruja vanhemmilla päivillä. Äitikin taiteili hieman, teki erilaisia kangastauluja. Jokaisella meistä on muistona niitäkin.

Kuvassa isä ja äiti meidän perheelle tyypillisessä tilanteessa, isä soittaa ja äiti on iloinen! Näyttäähän tuossa iskälläkin olevan suu hymyssä! Tässä isällä ja äidillä on vieraana hyvät ystävänsä, eräs pariskunta.

♥♥♥ Ihanat äiti ja isä! Rauha teidän muistollenne! ♥♥♥