23. maaliskuuta 2012

Mies ja nainen - nainen ja mies


Tämän tekstin aioin laittaa ensin  Milenan  tekstiin "Suosiiko seksi suhdetta?" kommentiksi, mutten sitten halunnutkaan olla bloginvaltaaja.

Eilen illalla katsoin Ruotsin Kunskapskanalenilta ohjelman, jossa keskusteltiin kuusikymppisten naisten seksuaalisuudesta, ja haastateltiin muutamaa. Ohjelma on kai saksalainen:

"Hälsa och medicin. Vi möter fem kvinnor i 60-årsåldern med en gemensam, prestigelös hållning till sina erotiska behov och vikten av att leva ut sin sexualitet. De ger sin syn på livet, kvinnorollen, åldrande kroppar och den lust som möter motstånd och fortfarande är tabu. Även 24/03 och 27/03."

Siinä ennakkoluulottomat naiset kertoivat omista ajatuksistaan ja suhteestaan seksuaalisuuteen. Oli monta eri tyyppistä naista, mutta huomasin, että yksi - ehkä ainoa - heitä yhdistävä tekijä oli itseluottamus, usko omaan itseen.

Yksi  haastateltavista oli lesbo, ja hänellä oli paljon ja ennakkoluulotonta sanottavaa. Luulen, että hän oli tottunut elämään ennakkoluuloisten paineiden alla, eikä pelännyt kertoa omista ajatuksistaan ja seksuaalisuudestaan ja hänellä oli hyvin kehittynyt itseluottamus. Toisetkin olivat toki hyvin vapaamielisiä ja kertoivat omista ajatuksistaan avoimesti.

Minusta seksuaalisuuden pilaa usein juuri se, ettei usko omaan itseensä, uskoo olevansa ruma, lihava yms. raskausarpineen ja raskauden tuomine vyötärömakkaroineen vaikkei olisikaan ylipainoinen.

Miehet eivät ole aivan synnittömiä tämän itseluottamuksen puutteen luomisessa, mutteivat myöskään ainoa syntipukki. Naiset ehkä luovat vähän samansuuntaisia paineita miehiin.

Yhteiskunta luo todella suuria odotuksia naisille, nimenomaan heidän ulkonäöstään. Naisilta vaaditaan paljon ulkonäöllisesti, yhä enenevässä määrin. Pitää olla rakastava, pullantuoksuinen äiti, tehokas ja edustava työssään ja samalla ihana seksipommi miehelleen.

Joskus tämä yhdistelmä on mahdoton arjessa, töissä käynnin ja lastenhoidon myllerryksessä. Uupuu sitä vähemmästäkin. Yhä edelleen naisella on yleisesti ottaen suurin vastuu kodista, sen siisteydestä, ruuanlaitosta ja lapsista työssäkäynnin ohella, vaikka se onkin kovaa vauhtia muuttumassa - onneksi.

Ja onhan toki olemassa tasa-arvoisestikin toimivia perheitä yhä enemmän, varsinkin nuoremmassa ikäluokassa.

Tänään luin mielenkiintoisen tekstin Uuden Suomen verkkolehdestä. Siinä mietitään nuorten naisten seksuaalista haluttomuutta. Uskon että nämä ulkonäkö- ja työtehokkuusvaatimukset ovat sielläkin taustalla ainakin osittain. Ulkönäköpaineethan ovat vain vahvistuneet tänä päivänä.

Tässä linkki siihen tekstiin: Nuorten naisten seksielämä yllätti tutkijat

Milena kirjoittaa hauskasti ja järjellä nettituttavuuksista ja deittailusta netissä.

Nettituttavuus kyllä hajoaa useimmiten kuin ilmapallo heti tapaamisen jälkeen! Olen Ruotsissa asuessani tavannut kolme nettituttavaa, ja kaikki tapaamiset hajosivat omaan mahdottomuuteensa.

Yksi mies halusi heti viinaa, ei jaksanut istua kahvilassa, missä tapasimme, edes puolta tuntia. Hän oli pikkuhiprakassa jo kahvilaan tullessaan. Piti siirtyä ravintolaan. Sieltä olisi sitten pitänyt lähteä kotiin seksiä harrastamaan, jo tunnin kuluttua änkyräkännissä olevan miehen kanssa! Lähdin yksin kotiin ja mies sai raivarin siitä.

Toinen oli vanhempi, oikein fiksu ruotsalainen mies, mutta hänelle oli tärkeämpää hänen jättikokoinen, hieno pienoismallirautatiensä. Hän ihmetteli myös kenkiäni, pukeudun joskus vähän räväkästi, hiukan hippi/rokkityyliin, mutta tajuan silti ikäni rajoitukset, enkä ole todellakaan huomiota herättävä. Mies oli melkolailla kaavoihinsa kangistunut ja vakavan oloinen, minä taas olen yleensä iloinen ja uusista asioista kiinnostunut. Ei synkannut, mutta erottiin ystävinä ja tavattiinkin kahvin merkeissä joskus. Asiallinen tyyppi sinänsä.

Nykyään en ole ollenkaan innostunut seurustelusuhteesta, sain niin tarpeekseni viimeisimmästä.

Olen kyllä ollut eräällä nettideittisivustolla, mutta hyvä jos jaksan käydä katsomassa siellä kerran pari kuussa. Yhteydenottoja tulee, mutta mikä kumma siinä on, että he ovat kaikki ulkomaalaisia, italialaisia tai englantilaisia? Yksi on kyllä suomalainen Australiassa. Joidenkin viestit on käännetty Googlella, ja sen huomaa, joitakin lauseita ei edes ymmärrä.

Yhteistä osalla näistä miehistä on se, että heidän vaimonsa on kuollut joko liikenneonnettomuudessa tai syöpään. Pitäneekö edes paikkaansa, vai yrittävätkö säälipisteitä?

Yksi yhteyttä ottaneista miehistä on englantilainen, suomalaisessa yliopistossa työskentelevä mies, vaimo kuulemma kuollut liikenneonnettomuudessa. Hän kirjoittaa itse, eikä käännätä Googlella, sen kyllä huomaa, mutta teksti on niin kummallista ja täynnä pikkuvirheitä (ei googlevirheitä, ne erottuvat), että englantilainen ei tekisi sellaisia virheitä. Esim. naisesta hän sanoo he, vaikka pitäisi sanoa she, yhtenä esimerkkinä. Tällaisessa ei aito englantilainen koskaan tee virheitä. Yksi mies on italialainen, joka asuu Englannissa, ja vaimo kuoli syöpään. Hän kääntää Googlella, vaikka sanoin, että minulle voi kirjoittaa englanniksi. Osanneeko edes englantia, vaikka kuulemma asuu siellä? Siis vastasin tälle miehelle, ja myös englantilaiselle.

Sain pitkät vastaukset heti molemmilta, ja australialaiselta sain Skype-numeron, että voin soittaa. En ole vielä vastannut näille takaisin. En tiedä vastaanko, ja vastaanko niin, ettei kannata jatkaa kirjoittamiseta. Askarruttaa nämä kummalliset seikat näiden miesten jutuissa.

Taannoin sain viestin mieheltä, joka on sanojensa mukaan yhdysvaltalainen, joka on Afganistanissa rauhanturvaoperaatiossa. Hänen vaimonsa on myös kuollut auto-onnettomuudessa. En ole vielä vastannut, enkä ehkä vastaakaan. Tämäkin viesti on ilmiselvää googlekäännöstä.

Viime kesänä ja syksynä chattailin erään englantilaisen miehen kanssa Messengerissä - tai hän oli norjalaissyntyinen lapsuudesta asti Lontoossa asunut. Hän oli koko ajan tulossa kylään, ja suuttui, kun sanoin, ettei vielä, soitetaan ja puhutaan ensin. Kun hän sitten soitti, hän puhui niin kummallista englantia, etten ymmärtänyt juuri mitään, ja osaan kyllä myös keskusteluenglantia puhelimitse. Tätä oli aivan mahdotonta ymmärtää. Mies ei antanut periksi, Messengerissä hän vaati että hän saisi tulla käymään, ja minä kieltäydyin. Hän suuttui lopullisesti. No, en usko että menetin mitään, eikä asia harmita, enhän ymmärtänyt edes hänen puhettaan!

Tällaisia tuli mieleen Milenan tekstistä!  

19. maaliskuuta 2012

E-kirja on eliminoitava

 Laura Friman kirjoittaa otsikolla "E-kirja on eliminoitava" Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä

John Waters, Baltimoren paha poika, on elokuvaohjaaja,
näyttelijä, stand-up-koomikko, kirjailija, journalisti, taiteen
kerääjä ja visuaalinen artisti.
kuva täältä  
Hän aloittaa näin: "Oletko lukenut Jonathan Franzenin hittiromaanin Freedom? Saatat nyökytellä myöntävästi — litteän lukulaitteesi ääreltä. Kirjailijan itsensä mielestä valehtelet. Olet vain muka-lukenut teoksen ja tehnyt samalla syntiä. Franzenin mukaan "tosilukijat" lukevat kirjansa vain painettuina versioina".

Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, minusta olisi kauheaa, jos pitäisi lukea kirjat lukulaitteella, elektronisesti. Eihän siinä ole mitään hohtoa, eikä kirja tuntuisi kirjalta sillä tavalla. Vaikka voisihan teksti silti viedä mukanaan.

"Kirjan rooli on kuitenkin minulle perustavanlaatuisesti erilainen. Musiikkitallene vaatii aina tulkin itsensä ja ihmisen väliin: kasettimankka, lp-soitin tai läppäri soittaa sen meille. Kirja aistitaan orgaanisesti kädellä ja silmällä, ilman piuhoja, akkuja tai sähköpistokkeita", kirjoittaa Friman.

"Se, että sivun päälle pitää asettaa muuriksi lasilevy, on irvokasta ja tuhoaa maailman yksinkertaisimman ajanvietteen. Lukulaite ei helpota lukukokemusta, se monimutkaistaa sitä", hän jatkaa.

Friman kirjoittaa niin kuin minäkin ajattelen. Ymmärrän kyllä niitä jotka haluavat lukea kirjansa lukulaitteella, mutta kirja omana kokonaisuutenaan, kirjana, on mielestäni se paras vaihtoehto. Kuinka ihanaa onkaan ottaa kirja käteensä ennen kuin alkaa nukkumaan, lukea vartti tai tunti, sitten laittaa kirjanmerkki väliin, asettaa kirja vuoteen vieressä olevalle hyllylle odottamaan seuraavaa lukuhetkeä, ja alkaa tyytyväisenä nukkumaan. 

Kuinka mukavaa onkaan mennä kirjastoon, sormeilla eri kirjoja, lukea takakansi, katsoa etukannen kuvaa, miten se on asemoitu ja miten se sopii kirjan nimeen. Kuinka ihanaa on valita kirjoja, jotka kiinnostavat ja lainata ne kotiin muutamaksi viikoksi.

En voisi kuvitellakaan lähteväni matkalle ilman kirjaa, on mukavaa ajankulua lukea laivassa matkalla jonnekin, lentokentällä lentoa odottaessa... Lukulaite ei tuntuisi minusta samalta. Ja se vaatii virtaakin, mitä jos se loppuu eikä ole mahdollisuutta lataamiseen?

Laura Friman oli lukenut HS:n kuukausiliitteestä, että vastikään Finlandia-palkittu Rosa Liksom lukee nykyään vain e-kirjoja, siis kirjailija, joka elää sähköttömässä mökissä! Tai Friman väittää että Liksom asuu sähköttömässä mökissä. En ole varma siitä, pitääkö se paikkansa.

"Franzen ylisti kirjanedustavan fragmentoituneessa kulttuurissamme ennen kaikkea pysyvyyttä. Hänen mukaansa näytöltä luettu teksti luo vaikutelman muokattavuudesta ja deletoitavuudesta. Kirja ei ole enää kirjailijan rakentama kokonaisuus, vaan asiakjra, jonka kappaleita voi leikata ja liimata mielensä mukaan", kirjoittaa Friman.

En voisi ostaa kaikkia kirjoja, joita luen, en taloudellisista syistä, enkä siksi, etteivät ne mahtuisi huusholliini, luen sentään noin sata kirjaa vuodessa, se vaihtelee 80 ja 130 välillä. Tänä vuonna olen taas lukenut hiukan ahkerammin, kun on enemmän aikaa, vuosi 2008 oli huippu, luin silloin 130 kirjaa. Kirjat pysyvät, vaikka lainaankin kirjani suurimaksi osaksi kirjastosta ja ostan hyvin harvoin. Eli kirjat eivät jää minulle fyysisesti. Mutta silti.

"Sillä kirja on kaunis ja monta kirjaa yhdessä vielä kauniimpia. Siksikään tämän maailman sievin esine ei saa kuolla sukuuuttoon. Kuvittele maailmaa ilman kirjastoja, kirjakauppoja ja antikvariaatteja!", Friman hehkuttaa.

Kirja on minulle sellainen, jota en halua lukea elektronisesti, vaikka muuten olenkin aika friikki tietokoneiden ja niihin liittyvien asoiden kanssa. Kirja on jotenkin pysyvä, ja antaa juuri sen kirjan lukemisen tunteen, jota tarvitsen. Elektroninen kirja ei tuntuisi samalta, se olisi jotenkin steriilimpi kokemus. En edes omista sellaista lukulaitetta, mutta olen kokeillut. Ja onhan se varmasti kätevä olemassa, mutta kirjani haluan lukea kirjana, pokkarinakin.

Sellaisen otan aina mukaani matkalle, ja koska ei ole varaa ostaa kovakantisia kirjoja, ostan halpoja pokkariversioita. Laitan ne sitten joskus jakoon ystävilleni. Nyt perjantaina lähti Susanna Alakosken "Sikalat" Porvooseen. Hän antaa sen sitten taas eteenpäin, jos jotakuta kiinnostaa. Meillä on Facebookissa kirjaryhmä, jossa kirjoitamme luetuista kirjoista ja lukukokemuksista.

Friman on nuori nainen, ja kirjoittaa tuolla tavalla kirjoista! On kiva ajatella, että nuori ihminen on samaa mieltä kirjoista. Ehkä kirjan tulevaisuus ei olekaan vielä niin uhattu kuin luullaan.

Laura Friman on popkulttuurille omistautunut vapaa toimittaja.
Kuva Nyt-liitteen tekstistä, en löytänyt netistä. Kuvaa saa tietokoneella suuremmaksi painamalla Ctrl ja + yhtä aikaa, pienemmäksi painamalla miinusta plussan sijasta. 

18. maaliskuuta 2012

Leikin Photoshopilla - Playing with Photoshop

Playing with Photoshop for fun! This is the first time I tried to make the face slimmer, get less wrinkles, bigger hair and eyes, and a longer neck. I don't know if I am more beautiful afterwards, but it was fun to try!

Tänään testasin kuinka kuvaa voi muunnella. Ja onnistuinkin jonkin verran.

Tällainen on alkuperäinen kuva. Kuvaaja on ilmeisesti
hiukan retusoinut tätä.
This is the original.
Joskus lehdissä näytetään kuinka esim. jonkun mallin käsivarret on ohennettu, poistettu ryppyjä ja vyötäröäkin kavennettu.

Nyt sitten opettelin itsekin tätä kuvan muokkauksen taitoa, siis ihmisen kuvan muokkausta, olen kyllä muutoin muokannut kuvia, valotusta, väriä, terävyyttä yms. ja tehnyt erilaisia "taiteellisia" virityksiä erilaisilla filttereillä.

Mutta nyt siis kokeilin ihan tosissani muokata ulkonäköä toiseksi. Tässä tulos. Muokkasin tietenkin omaa kuvaani, tuliko kauniimmaksi, en tiedä, mutta ainakin laihemmaksi! :D

Enhän toki ole taitava tässä, mutta jotain osasin! Aika hassun näköinen tulos, mutta tämähän onkin ensimmäinen kerta kun kokeilen tällaista.

Luin jostakin ohjeen miten tehdään, ja vihdoin sitten testasin aikani kuluksi. Olen sen verran ryppyinen etten onnistu vähäisillä taidoillani muuttamaan kuvaani aivan sileänaamaiseksi olioksi!

Joistakin Paula Koivuniemestä otetuista mainos- tai haastattelukuvista näkee todella selvästi, että niitä on muokattu aika rajusti.

Tässä on käytetty ensin liquify-menetelmää Photoshopin
filter-osiosta, hiuksia "laajennettu" molemmin puolin päätä,
silmiä suurennettu, ja niitä on vielä nostettu ylöspäin sivuilta,
ryppyjä on  poistettu ja kaula "laihdutettu" ja pidennetty
"laskemalla" olkapäitä hiukan alemmaksi. Kulmakarvojakin on
nostettu. Hiuspantaa on levennetty ja korvaa pienennetty. 
Tässä on tehty lisää hiuksia toiselle puolelle
kloonaamalla oikeanpuoleisista hiuksista ja
kääntämällä peilikuvaksi. Sitten häivytetty ja
korjailtu kloonaamalla, healing brushilla
ja blur-työkalulla. Hiuksia on myös lisätty ylös.
Tässä on palattu alkuperäiseen ja muotoiltu suuta
ja hampaita sekä otsaa. Silmät on pienennetty
ja kulmakarvoja laitettu alemmas.
Tässä on myös palattu alkuperäiseen ja muotoiltu suuta,
nenää ja hampaita sekä otsaa. Silmät on pienennetty
ja kulmakarvoja laitettu alemmas, korvia suurennettu.

9. maaliskuuta 2012

Kriittistä journalismiako?



Minä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä tämän kritiikin kirjoittajan kanssa. Eihän tarvitse mitätöidä haastateltavaa, mutta voi kyllä kirjoittaa hiukan kriittisemmin, ei faktana, kuten tässä, koska tutkittua faktaa ei ole.

Aivan kuten Tiina Raevaara kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, olisi Pohjalaisessa jutun kirjoittanut voinut muotoilla noita lauseita hiukan toisin. Tekstistä löytyy linkki Pohjalaisen juttuun.

Joku, joka on menettänyt rakkaan lemmikin, voi mennä tällaiseen lankaan. Jos pientäkin toivoa löytyy, siihen tartutaan, usein kritiikittömästi. Toisen surulla rahastetaan.

Kenellä on rakas lemmikki, tietää miltä sellaisen menettäminen voi/voisi tuntua, vaikka moni, jolla ei ole lemmikkiä, ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Siksi tällaista lemmikin menettänyttä voi ehkä helpostikin käyttää hyväkseen. Vaikka luulen kyllä, että ei näitä lankaan menijöitä silti ole kovin paljon.

Esimerkiksi monelle vanhukselle oma lemmikki on ainoa fyysinen kontakti, ja sen menettämisellä voi olla tuhoisat vaikutukset elämään ja sen laatuun. Ja näitä ihmisiä käytetään joskus härskisti hyväksi.


5. maaliskuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi - takatalvi tassutellen

Nyt onkin muutamana yönä ollut pakkasta muutama aste, viime yönä jopa -10,2. Eli takatalvi tuli kauniin kevään kimppuun!

Aurinkoista ja kaunista on silti ollut, eikä pikkupakkanen  ole harmittanut. On ollut hyvä kulkea luonnossa seuraten lintujen puuhia ja luonnon heräämistä. Nyt varmaan alkaa joka paikassa olemaan niin paljon vettä, ettei suosimilleni poluille pääse vähään aikaan.

Omenapuussamme ja sen juurella on ollut vilinää, keltasirkut, räkätit ja iso tilhiparvi puhumattakaan talitinteistä on ottanut omenapuun ruokapöydäkseen. Tikkaa ei ole näkynyt eikä kuulunut tämän viikon aikana. Maassa on jäljellä omenoita ja olen ripustanut puuhun kaksi talipallotelinettä ja siemenlaudan. Tirskutus ja siipien räpinä on aikamoinen välillä.

Lähdin koirien kanssa metsäretkelle lauantaina. Ensin kylätietämme pitkin reilut puoli kilometriä ja siitä sitten traktoritietä pitkin metsään.

Poikettuani traktoritielle Pimu alkoi haukkua. Se on epätavallista, ja siksi olinkin hiukan varuillani, josko vaikka joku tulee koiran kanssa vastaan tms. Mutta kun Pimu ei yleensä hauku vastaan tulevia koiria, sen puolen hoitaa Nalle liiankin hyvin. Kävelin hiukan eteenpäin ja Pimu haukkui lisää. Sitten huomasinkin, että metsässä olevalla aukiolla savuaa. Menin lähemmäksi, ja huomasin että siellä on iso nuotio, tai melkein jo loppuun palanut, oikea kokko se oli ollut.

Mietin että missä ihminen joka on sen sytyttänyt, enkä löytänyt ketään. Ilmeisesti Pimulla pelotti se nuotio, ehkä joku primitiivinen vaisto varoitti siitä.

Tämä on kuvattu viisi päivää
aikaisemmin kuin tuo savuava
nuotio edellisissä kuvissa.
Taustalla näkyvät kaatuneet
peuratornit. Nyt siinä oli nuotio
.
Katsoin ympärilleni, ja vasta silloin huomasin, että samalla aukiolla olleet kolme kaatunutta peuratornia olivat hävinneet. Ne oli ilmeisesti poltettu nuotiossa. Ei siinä mitään metsäpalovaaraa ollut kuitenkaan. Varmaan metsästysseuran porukka oli raivannut alueen ja polttivat tornien jätteet pois. Naapurimmekin kuuluu tähän metsästysseuraan.

Kun kävelin eteenpäin, tällä traktoritiellä oli todella liukasta, ja jouduinkin siirtymään välillä metsän puolelle. Siellä on paikoin kuivaa ja voi hyvin kävellä.

Vanha peuratorni tämäkin
Tuli kiva tunne, kun kävelin siellä metsän puolella. Huomasin että sammal, puolukan ja mustikan varret tuoksuivat voimakkaasti. Se toi hyvää mieltä, samoin kuin koirien iloinen nuuskiminen.

Tuolla traktoritiellä kulkevat naapurin hevosetkin, ja tietysti Pimu ehti syömään hevonkakkaa, kun innostuin kuvaamaan maisemia, enkä huomannut sen puuhia. Näytti olevan herkullista. Peuranpapanatkin maistuvat oikein hyvin näille karvaturreille.

Rospuuttoaika. Kohta en pääse
kulkemaan tästä Lemlandsledenille.
Pitää tyytyä taas paikallisiin
sorateihin kunnes taas on kuivaa.
No, se on kuulemma vain terveellistä koirille. Meidän Nallen käydessä mahavaivojen takia eläinlääkärillä viime syksynä hän sanoi, että pitää antaa koirien mussuttaa hevonkakkoja yms. mitä löytää, että saa vastustuskykyä. No, ovat ne nyt sitten saaneet mussuttaa hevonkakat ja peuranpapanat!

Tänne rantaan eksyin, kahden kesämökin väliin, kun traktoritie loppui. Luntakin oli jäljellä, metsässä on vain paikoitellen. Talventörröttäjät ovat kauniita.
Metsässä oli tosi vaikeaa liikkua nyt, tai niillä traktoriteillä, mitä käytin. On todella liukasta. Sai kyllä olla kieli keskellä suuta, että pysyi pystyssä, varsinkin kun Pimulla on tapana syöksyillä edes takaisin.

Superliukasta.  Tämän tien päässä istahdin huoahtamaan tukkipinon päälle.
Itse Lemlandsledenille, eli varsinaiselle kuntoilupolulle, en päässytkään, koska siellä oli niin paljon vettä. Tykkään kulkea näillä metsäteillä ja poluilla. Mieluummin niillä kuin kylätiellä edestakaisin. Kuntoakin se vaatii hiukan enemmän, ja tekee oikein hyvää jalkojen lihaksille. Kyllä tämän reissun jälkeen tuntuikin jaloissa. Olin jotain kaksi ja puoli tuntia reissussa. 

Pysähtelin tietenkin kuvaamaan, mutta maastossa kulkeminen tähän vuoden aikaan on hiukan haastavaa. Mutta mukavaa oli! Täällä on niin kaunistakin ja aina löytyy jotain uutta, kuten esim. tuo ranta, missä en ole ennen käynytkään.
Rannassa.
Tämä on varmaankin telkän pönttö, samalla rannalla mistä kaksi edellistä rantakuvaa on otettu.
Oravien ruokapöytä
Tuohon sähköpylvään koloihin orava oli tallettanut käpyjä
Toinen sähköpylväs, miihin orava on varastoinut ruokaa. 
Tässä alue, joka on hakattu melkein kaljuksi.
Kävelin yllä olevan kuvan avohakkuualueen lähelle koirien kanssa, ja huomasin jonkin pensaan, jossa on tumman lilan värisiä isoja, paisuneita silmuja. Laitoin kameran makrolle ja aloin kuvaamaan niitä. Samalla kuulin siipien läpytystä pääni yläpuolella. Ja mitä näinkään! Metso siellä lensi pääni yläpuolella! Oli kai laskeutumassa lähistölle, mutta meidät huomatessaan kääntyikin takaisin. Ja kamera oli just makrolla! Olisin muuten ehtinyt kuvata kun se niin hitaasti kääntyi siinä pään yläpuolella, ja kamerakin oli ihan valmiina. Kiireessä yritin säätää kameran takaisin nurmaalille, mutten ehtinyt, kun oli pojan kamera mukana, eikä se ole niin tuttu.Voi että harmitti!

Vierivä kivi ei sammaloidu. Mutta tämä ei olekaan kivi!
Näitä torneja näkyy joka puolella, tälläkin alueella näin
useamman, kun vain käännyin ympäri eri suuntiin.
Taustalla metsän rajassa rakennuksen takana on tie,
joka menee meidän talommekin ohi.
Peuratorni näkyy keskellä peltoa.

Oravako tämänkin kävyn on joskus jemmannut? Oli tiukassa
enkä irrottanut sitä, kokeilin vain.

Sports Tracker-jälki
Laitoin Sports Trackerin päälle kännykässäni, että näen missä olen kuljeksinut. Kameran kuvat tarkoittavat paikkaa, missä olen ottanut kuvia. Tästä näkee, että olen käynyt kahdella rannalla ja sitten yhden traktoripolun edestakaisin. 

Viimeisimmät kuvat ovat tuolta traktoripolulta, alaoikealla tässä kuvassa. Tämä varsinainen ympyrä on traktoritietä ja metsäpolkuja. Alkuosa on meidän kylätietä, leveämmällä vaaleamman keltaoranssilla merkitty. Kuvasta näkee että on tehty pieniä poikkeamia vähän sinne sun tänne.


2. maaliskuuta 2012

Hyvää mieltä ja haasteita

Sain Aikulta, Pieniä sanoja - Aikatherine, haasteen.

Täytyy mainita vähintään kymmnen asiaa, jotka aiheuttavat itselle hyvää mieltä. Jos saa haasteen uudelleen, pitää kirjoittaa viidestä uudesta mielihyvää aiheuttavasta asiasta.

Minulla on useita asioita, jotka tuottavat mielihyvää, jotkut asiat ovat pieniä onnen murusia, jotku suuria lohkareita.

Minä olen peruspositiivinen ihminen, joten olen yleensä aina iloinen ja tyytyväinen, vaikka murheita on minunkin elämässäni ollut paljon, ja tulee varmasti olemaankin. Sellaistahan se elämä on, ylä- ja alamäkeä.

Nyt listaan kuitenkin kymmenen sellaista, jotka tuovat minun elämääni paljon iloa, lämpöä ja hyvää mieltä, nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, koska sekin muuttuu päivittäin. Ja ne liittyvät usein myös toisiinsa.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ

Rauhallinen elämä, se että saa tehdä mitä itse haluaa, eikä joku toinen arvostele tekemisiäni, eikä minua tai ulkonäköäni. Saan olla minä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Luonto. On aivan ihanaa vaeltaa Lemlandsledenillä, kuunnella tuulen suhinaa puiden latvoissa. Tuuli suhisee aivan eri tavalla puiden latvoissa eri vuodenaikoina. Nyt kevään korvalla suhina on aivan erityisen kuuloinen, se antaa toivoa kesästä, uudesta kasvusta ja lämmöstä.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Koirat. On itsestään selvää, että koirat tuovat elämääni säännönmukaisuutta, iloa ja rakkautta. Ne ovat uskollisia ystäviä, ja ottavat aina iloisena vastaan, kun tulen töistä kotiin. Ja tietysti nämä ihastuttavat karvaturrit seuraavat minua myös ulos luontoon, Lemlandsledenille kuuntelemaan tuulen suhinaa, metsään valokuvaamaan puun käkkyröitä tai istumaan lämpimille kallioille, tai pulahtamaan vaikkapa mereen. Pellon reunoista ne syövät kevään ensimmäiset voikukan nuput ja talvella popsitaan ruusun marjat tontin rajan ruusupuskista. Ja kesällä tietenkin ahmitaan ensimmäiset ahomansikat kylätien varrelta ja mustikat sekä puolukat metsästä. Ne lukevat tienvarsien haju-uutiset innolla, ja ajavat naapurin kissan puuhun, jos se sattuu lähimaille. Olen saanut monet naurut näiden eläinystävieni ansiosta. Mitä tekisin ilman niitä, en varmaan jaksaisi tai viitsisi lähteä edes ulos joka päivä?

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Meri. Meri on aivan ihastuttava elementti, se rauhoittaa, se antaa perspektiiviä, aivan kuin ajatukset laajenisivat, kun istahtaa meren rannalla laiturille tai kallioille ja antaa ajatusten lentää. Meren kohina, laineiden liplatus rantakiviä vastaan, lokin kirkaisu kaukausuudessa... Kaukana putkuttava harvalyöntinen kuulamoottorivene saa minut nostalgiseksi. Kalan polskahdus rantavedessä. Mielenrauha.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Sisarukset, ystävät. Mitä elämäni olisi ilman heitä? En osaa edes kuvitella. Minulla ei ole monta sydänystävää, mutta ei tarvitse monta ollakaan. Ja sisareni ovat myös sydänystäviäni. Vaikka asumme kaukana toisistamme, olemme lähellä. Minun ihanat siskot! Te vaan olette niin ihania!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Taide, kirjat ja musiikki. Eihän elämää voi ajatellakaan ilman niitä! Rakastan kirjoja, enkä tule toimeen ilman niitä, luen kymmeniä kirjoja vuodessa, joskus jopa yli sata. On aivan ihastuttavaa katsella taideteoksia, tauluja, lukea taiteen historiaa, kaikkea mahdollista. Musiikki piristää tai rauhoittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Oma perhe. Kaikki kaikessa! Se ei tarvitse sen enempää sanoja!

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Uskon ihmiseen, ja hänen kykyynsä tehdä oikein, vaikka nykyään tuntuukin usein, että ollaan menossa huonoon suuntaan. Kuitenkin uskon, että lopulta hyvä voittaa. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Itsensä toteuttaminen. Oli se sitten tiffanytöiden tekemistä, ruuan laittoa, blogin kirjoittamista, muuten vaan kirjoittamista, ompelemista, politiikkaa, toisten kanssa kommunikointia. On ihanaa, että niin voi ja saa tehdä, voi valita itse mitä tekee, ja milloin. 

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Positiivinen elämänasenne. On aivan ihanaa tavata ihminen joka on positiivinen, joka ei löydä joka asiasta aina sitä huonointa puolta. Minusta on ilo katsella ilosilmäistä ihmistä, hän on kaunis, oli lihava tai laiha, lyhyt tai pitkä. Itsekin olen peruspositiivinen ihminen, ja ajattelen aina asiat ensin positiiviselta kannalta, ja yritän kääntää negatiivisetkin asiat positiivisiksi. Mutta naiivi en ole, ei kaikkea voi muuttaa eikä nähdä positiivisessa valossa, mutta perusajatukseni on, että elämä on enimmäkseen positiivista.

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ 

Laitan myöhemmin tähän haasteen joillekin blogisteille. Nyt jään miettimään kenelle laitan.