13. heinäkuuta 2013

Teatteria, kuntoilua, töitä, torkkumista, kuorsausta ja lasten juttuja . . .

Noniin, nyt on taas kokonainen työviikko takana! Olen ahkeroinut töissä sekä kuntoillut.

Hellettä on piisannut, joskin ihanan raikkaita aamujakin. On ollut suorastaan nautinto käydä lenkillä ihanaisen Pimun kanssa kello kuusi aamulla ennen töihin lähtöä. Emme koskaan tee aamuisin kovin pitkää lenkkiä, kun pitäisi nousta niin aikaisin. Mutta puoli tuntia riittää, illalla tehdään sitten pitempi lenkki.

Tällaisia ihania polkuja löytyy ihan parinsadan metrin
päässä talosta missä asun. Pimun kanssa on kiva tehdä
löytöretkiä. Polkuja risteilee joka paikassa. Täältä pääsee
pitkällekin lenkille (5-40 km) suoraan näitä polkuja pitkin
metsään. Humlan hiihtoladut ovat kesällä kuntopolkuja.
Olemme lenkkeilleet ahkerasti viimeiset viikot. On tullut joka päivä 10000-14000 askelta, mikä on aika hyvin. Poikani lähetti minulle linkin askelmittariin jokunen viikko sitten, ja latasin sen kännykkääni. Nyt on helppo laskea miten on liikkunut. Se on android-kännylle tarkoitettu Accupedo.

Askelen pituutta en ole säätänyt, mutta askeleet se laskee oikein (olen testannut laskemalla itse askeleet ja verrannut Accupedon lukemaan muutamana päivänä), kilometrejä se näyttää hiukan liikaa. En ole viitsinyt säätää vielä. Mutta ei sillä väliä, on minulla Sports Tracker päällä samaan aikaan pidemmillä lenkeillä, ja joskus muulloinkin. Se mittaa gps:llä joka on myös asennettuna puhelimeeni.

On jotenkin hauskaa tuollainen tilastojen seuraaminen. Ja saan lenkit myös tallennetuksi Sports Trackeriin, joskaan en tallenna läheskään aina. Mutta joskus kuitenkin, varsinkin silloin, kun en ole ihan varma missä olen vaellellut. Joskus olen laittanut Sports Trackerin päälle, kun en ole oikein ollut varma missä olen! Jälkeen päin voin katsoa missä olin. En siis ole eksynyt, mutten vain ole ollut varma missä olen.

Illalla mennään ystävättären kanssa katsomaan Porvoon Teatterin esittämää Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Se esitetään kesäteatterissa Kokonniemessä, varmaan kivaa. Jos nimittäin saamme liput, ennakkovarausta ei voinut tehdä, ja esitys on ollut suosittu.

Siinä esiintyy mm. Marko Putkonen, hän on Hortto Kaalon laulaja, ja oopperalaulaja. Hortto Kaalon 40-vuotisjuhlakonsertti on osa tätä esitystä, jota menemme katsomaan.

Olin perustamassa Porvoon teatteria 1996 tai -97, ja olin ensimmäisen näytelmän pääosassa Matami Söderströminä. Roolissa oli kaksoismiehitys (-naisitus). Jouduin kuitenkin keskeyttämään harjoittelun ennen ensi-iltaa, koska sain työpaikan, jossa aloitin työt kello 11 ja lopetin illalla kello 20. En enää ehtinyt harjoituksiin. Onneksi oli tuplamiehitys, joten en aiheuttanut ongelmia esityksen suhteen.

Harmitti kyllä tosi kovasti! Marko Putkonen oli minun vastanäyttelijäni, hän oli matami Söderströmin mies, joka seilasi maailman merillä, soitteli balalaikkaansa ja lauleli. Kun seisoin Putkosta vasten näytelmässä, olin häntä vain rintaan tai olkapäähän, on se niin iso mies! Näytelmän ohjaaja oli Tuovi Putkonen, Markon vaimo, hän on edelleenkin Porvoon teatterissa.

Matami itse oli majatalon pitäjä ja Porvoosen oli tulossa Venäjän keisari valtiopäiville vuonna 1809. Näytelmän taustana olivat siis oikeat historialliset tapahtumat. Maija-Liisa Dieckmann teki käsikirjoituksen tähän näytelmään.

Bussissa eilen, perjantaina, kun tulin töistä kotiin, kuulin lasten keskustelua.

Bussiin tuli iso perhe Kampista, sieltä mistä minäkin aina nousen kyytiin.

Perheessä oli neljä lasta, kolme tyttöä ja yksi poika, kaikki näyttivät alle kouluikäisiltä, tai vanhin tyttö oli ehkä ekaluokkalainen, näytti pieneltä kuitenkin. Joku saattoi olla kaksosparikin. Poika oli se nuorin, ehkä jotain neljä vuotta.

Ajettiin Porvooseen tullessa hautausmaan ohi, niin kuin aina. Lapset keskustelevat bussissa keskenään lasten tapaan kovalla äänellä, ja välillä vanhemmilleenkin. Isälle he puhuivat ruotsia ja äidille suomea. Nämä jutut tulivat suomeksi:

Tyttö 1: Hautausmaalla pidetään hautajaisia

Tyttö 2: Hautausmaalla on kuolleita.

Tyttö 3: Pikkupoikakin siellä on minä tiedän. Miksikähän se pikkupoika kuoli?

Poika (pienin kaikista): Kalakin kuolee yhdellä ehdolla; jos se ei saa henkeä vedessä. 

Tämä pikkupojan keskusteluun liittyminen kuulosti todella hauskalta. Hän ihan kuin halusi näyttää sillä, että kyllä hänkin tietää jotain kuolemasta. Tuskin hän tietää asian koko merkitystä kuitenkaan. Hyvä niin.

Tämä näytti silti olevan vakava asia tytöille, he keskustelivat siitä vanhempien kanssa jonkin aikaa, ja vanhemmat, enimmäkseen äiti, yritti selittää parhaalla mahdollisella tavalla asiaa, joka näytti askarruttavan lapsia kovastikin.

Perhe vaikutti oikein onnelliselta ja toimivalta, siitä tuli hyvä mieli. Oli ihanaa kuunnella lasten juttuja koko bussimatkan ajan. 

Tai no... en kuullut ihan koko matkaa. . . 

Nukahdin nimittäin ehkä vartiksi tai vähän alle - tai torkahdin, miten vain - kun tulimme moottoritielle. Se on harvinaista, en yleensä osaa nukkua missään liikkuvassa välineessä, en edes junassa yöllä, tai laivassa. 

Heräsin hätkähtäen vähän Kilpilahden risteyksen jälkeen. Leuka oli alhaalla, ja suu niin selällään että lokki olisi mahtunut tekemään pesän sinne! 

Toivottavasti en kuorsannut siinä etupenkillä istuessani! Noloa jo se että leuka oli valahtanut ihan alas! Hui kauhia! Olen joskus  itsekseni naureskellut eräälle naiselle, hänkin käy töissä Helsingissä bussilla. Hän kuorsaa joka kerta kotimatkalla todella äänekkäästi koko matkan, aloittaa melkein heti kun bussi nytkähtää liikkeelle ja lopettaa vähän ennen omaa pysäkkiään. Nyt hän on ilmeisesti lomalla. En kyllä naureskele enää!

Töissäkin on tullut urakoiduksi, jos kuntopoluillakin. Olen tällä viikolla tehnyt yli kaksisataa tuomiota, ja muutama kymmenen haasteen peruutusta, siitäkin tehdään nimittäin virallinen päätös.

Olen päässyt jo juttuun sisään hyvin, joten tuo tuomioiden tekeminenkään ei tunnu enää hankalalta, joskin joskus aika ikävältä, kun näkee, että vastaajana on esim joku vanhus, joka ei välttämättä ymmärrä asiaa.

Tuomioita
Onneksi haastemies harkitsee, onko joku vanhus kykenevä ymmärtämään haasteen sisällön. Jos on ilmiselvää että vanhus on esim. dementoitunut, siitä kerrotaan perintätoimistolle eikä haastetta ilmoiteta tiedoksi annetuksi. Tarkistetaan myös onko vanhuksella edunvalvojaa. Joskus sellaista ehdotetaankin, olen kuullut. Joskus perintätoimisto pyytää meitä hankkimaan vanhukselle edunvalvojan, mutta se ei ole meidän työtä, vaan perintätoimiston pitää hoitaa se asia, jos haluaa rahansa.

Joskus säälittää myös ne ihmiset, jotka ovat joutuneet pikavippien kierteeseen, ja sitten joutuvat maksamaan suolaisen hinnan perinnästä ja oikeudenkäyntikuluista. Yleensä nämä pikavippikierteeseen joutuneet ovat 80- ja 90-luvulla syntyneitä. Kyse on aina aika pienistä summista, usein vain kympeistä ja korkeintaan satasista. Mutta korot ovat tosi korkeat.

Kun yksipuolinen tuomio on annettu, asia menee myös Asiakastietoon ja ihmiselle tulee luottotietomerkintä. Nuorelle se ei ole ollenkaan hyvä juttu, kun hakee lainaa omaa kotia tai opintoja yms. varten myöhemmin. Merkintähän pysyy muutaman vuoden.

Usein tämä vippien ottaminen on tapahtunut illalla tai yöllä, kun tarvitsee lisää rahaa juomiin, kun ollaan juhlimassa - eikä harkintakyky ole parhaimmillaan. Tämä ei tietenkään näy haasteista, mutta pikavipit syntyvät aika usein iltaisin tai öisin. Onneksi niiden antamista on nykyään rajoitettu juuri siihen aikaan, ja koroillekin on määrätty maksimirajat.

Moni pikavippitoimisto meneekin nurin tai lopettaa toimintansa sen takia. Nyt ne ovat alkaneet aggressiivisemman perinnän, koska jotkut joutuvat lopettamaan, ja  ne haluavat nyt ulkona olevat rahansa korkojen kera mahdollisimman nopeasti takaisin. Perintäjutut siis lisääntyvät hetkellisesti, sitten ne varmaan laantuvat, koska kaikki toimijat eivät enää voi jatkaa, koska koroille ja määrille on säädetty rajat. Moni toimisto ei enää pärjää sen takia. Hyvä niin!

Perintätoimistoilla on aika kova rahastusmeininki, varsinkin muutamilla, jotka mielestäni ovat kyseenalaisia toimijoita. Joudumme joskus huomauttamaan, jos menee överiksi. Täällä on myös virolaisia toimistoja, ja mistä lie muualta, en tiedä edes kaikkia, ja perintä on aika aggressiivista ja velallisen maksettavaksi tulevat kulut on maksimoitu. Moni suomalainenkin toimisto on siirtynyt Viroon erinäisten sääntöjen vuoksi.

Olemme oikeuden puolella, joten sääntöjä pitää noudattaa. Jotkut perintätoimistot ovat siinä sääntöjen ylittämisen rajamailla lähes koko ajan. Enkä puhu ainoastaan ulkomaalaisista toimistoista, kyllä suomalaisetkin osaavat. Ulkomaalaisilla toimistoilla on useimmiten sivuliike täällä, jonka kautta ne toimivat.

Osasuorituksia kohdistetaan esim. perintätoimiston kuluihin, vaikka ne pitää kohdistaa ensisijaisesti velkapääomaan ja sen korkoihin ja toissijaisesti kuluihin. Näistä pitää huomauttaa viikottain, joskus jopa useita kertoja viikossa. Pitää olla tarkkana niiden kanssa.

Jotkut toimistot perivät kulujakin lain salliman ylärajaan asti, vaikka tuntuisi, ettei niin suuria kuluja ole todellisuudessa. Mutta kun laki sallii, niin ei voi kieltääkään.

Jotkut perintätoimistot yrittävät rahastaa silläkin, että lähettävät samalle ihmiselle useita haasteita eri velkojilta. Joudumme silloin tällöin kehottamaan niitä yhdistämään haasteet, ettei velalliselle tulisi niin paljon kuluja.

Joka haasteesta tulee nimittäin oikeudenkäyntikulu, ja jos yhdistää haasteet, se tulee vain yhden kerran. Jos on kolme tai useampi velkoja, perintätoimisto saa siitä korotetun maksun. Se ei kuitenkaan ole läheskään niin suuri summa kuin jos jokaisesta perittäisiin erillinen oikeudenkäyntimaksu.

Jos samalle päivälle tai peräkkäisille päiville on tullut haastehakemus samalle velalliselle samalta perintätoimistolta, kehotan heitä yhdistämään haasteet. Moni on aika epäystävällinen kun niille soittaa ja vaatii perumaan haasteet ja yhdistämään ne uudessa haasteessa. Emme silti anna periksi, ja joskus joutuu sanomaan, että haastehakemus hylätään, jos ei muutosta tehdä. On se älytöntä rahastusta!

Pimu mustikoiden ja ahomansikoiden seassa lähellä koirapuistoa.