Minä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä tämän kritiikin kirjoittajan kanssa. Eihän tarvitse mitätöidä haastateltavaa, mutta voi kyllä kirjoittaa hiukan kriittisemmin, ei faktana, kuten tässä, koska tutkittua faktaa ei ole.
Aivan kuten Tiina Raevaara kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, olisi Pohjalaisessa jutun kirjoittanut voinut muotoilla noita lauseita hiukan toisin. Tekstistä löytyy linkki Pohjalaisen juttuun.
Joku, joka on menettänyt rakkaan lemmikin, voi mennä tällaiseen lankaan. Jos pientäkin toivoa löytyy, siihen tartutaan, usein kritiikittömästi. Toisen surulla rahastetaan.
Kenellä on rakas lemmikki, tietää miltä sellaisen menettäminen voi/voisi tuntua, vaikka moni, jolla ei ole lemmikkiä, ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Siksi tällaista lemmikin menettänyttä voi ehkä helpostikin käyttää hyväkseen. Vaikka luulen kyllä, että ei näitä lankaan menijöitä silti ole kovin paljon.
Esimerkiksi monelle vanhukselle oma lemmikki on ainoa fyysinen kontakti, ja sen menettämisellä voi olla tuhoisat vaikutukset elämään ja sen laatuun. Ja näitä ihmisiä käytetään joskus härskisti hyväksi.
Aivan kuten Tiina Raevaara kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, olisi Pohjalaisessa jutun kirjoittanut voinut muotoilla noita lauseita hiukan toisin. Tekstistä löytyy linkki Pohjalaisen juttuun.
Joku, joka on menettänyt rakkaan lemmikin, voi mennä tällaiseen lankaan. Jos pientäkin toivoa löytyy, siihen tartutaan, usein kritiikittömästi. Toisen surulla rahastetaan.Kenellä on rakas lemmikki, tietää miltä sellaisen menettäminen voi/voisi tuntua, vaikka moni, jolla ei ole lemmikkiä, ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Siksi tällaista lemmikin menettänyttä voi ehkä helpostikin käyttää hyväkseen. Vaikka luulen kyllä, että ei näitä lankaan menijöitä silti ole kovin paljon.
Esimerkiksi monelle vanhukselle oma lemmikki on ainoa fyysinen kontakti, ja sen menettämisellä voi olla tuhoisat vaikutukset elämään ja sen laatuun. Ja näitä ihmisiä käytetään joskus härskisti hyväksi.
minulla on ystävä, joka kommunikoi koiriensa kanssa ihan eri tasolla kuin muut koiranomistajaystäväni - ja kokee olevansa niihin yhteydessä vielä nytkin, kun molemmat ovat jo tuonilmaisissa. mutta siitä huolimatta olen täysin samaa mieltä sun ja tuon blogin kirjoittajan kanssa. (eikä mun ystävä väitä mitään mentalistijuttuja...)
VastaaPoistaNiin, meitä on niin erilaisia ihmisiä. Ja onkin eri asia, jos on omasta lemmikistä kyse. Siinä on niin paljon omia tunteita mukana, että asia voi tuntua aivan eriltä.
PoistaMutta kun muka kuvan perusteella saadaan viestejä. Höh...
(hih: tää oli "a visitor from kempele")
VastaaPoistaJa minä kun olisin luullut että serkkutyttö mun blogissani on käynyt! :D
PoistaItse synnyin naapurikunnassa Tyrnävällä.
Muistan päivän 05.12.2005, kun olin silloinkin yksinäinen ja koirani sai pakkolopetustuomion kahden sairauden vuoksi. Tuntui, että sekoan. - - - Harkitsin valkoisia joulukuusn koristeitakin ja vlkoista iso nallea, mutta järki tuli kuvioihin aika pin. nallea ei ole, kuusi loisti punaisessa ja kullassa ja osaan nauttia huoneiden raikkaudesta. siitä huolimatta rakastan koiria yhä delleen.
VastaaPoista- - - Eli ajatukseni on, että ihminen on henkisesti heikossa kunnossa, jos sortuu tuollaiseen manipulointiin, kun yllä on mainittu.
Voi että tuollainen on surullista!
PoistaNiin aika paljon samaa mieltä kuin Tuhkimokin tuossa yllä ja itsekin koiran (ja muitakin lemmikeitä) menettäneenä tiedän miten sekopäinen voi olla surusta, kerrankin ajattelin kun koirani tapaturmaisesti kuoli, että voisikohan hakea sairaslomaa, no en sitten voinut tai kehdannut ja menin silmät itkusta umpeen muurattuna töihin ja kaikki olivat kauhuissaan että mitä on tapahtunut, samoin silloin kuin koira meni hukkaan niin itkin ja surin sitä kuin hullu ja hain yökaudet, mutta se löytyikin sitten.. ihmiset vähättelivät suruani, että me luulimme että vähintäänkin omainen oli kuollut, tavallaan se minulle olikin, vaikka rakas perhekin oli silloin olemassa..
VastaaPoistaMoni ei ymmärrä sitä surua kotieläimen menetyksen, tai vaikkapa katoamisen jälkeen.
PoistaJolla ei koskaan ole ollut rakasta kotieläintä ei tietenkään ymmärrä sitä, enkä moiti siitä, koska ei voikaan tietää, mutta vähätellä ei saisi.
Oli varmasti ihanaa kun koiruliini sitten kuitenkin löytyi! Minun ystävän koira on juuri nyt kadoksissa Porvoon seudulla. Se on kuulemma nähty jonkun toisen koiran kanssa, mutta eihän voi olla varma onko se just se koira.
Siskoni koira katosi, eikä koskaan löytynyt. Se tuntuu edelleenkin pahalta, etenkin siskostani, kun ei tiedä mitä on tapahtunut.
Ei sitä noin vain saa mielestä pois, kun on kyse rakkaasta kotieläimestä, tämäkin koira taisi olla jo 12 v. Minäkin oli etsimässä, olin siellä just silloin lomalla. Ajeltiin ympäriinsä autolla ja käveltiin metsissä huhuilemassa.
Minua kauhistuttaa ajatuskin Nallen tai Pimun menettämisestä. Joskushan se silti tulee eteen.
Jes se oli Likka ja se löytyi sitten parin päivän päästä, vanha koira jo oli ja lähempää kuin luulimmekaan, oli jäänyt pinhuusiin omaa hölmöyttään ja haukku oli jo niin matala että aina luulimme kuulevamme sitä ja ajoimme traktoreilla ja naapuri moottorikelkallakin reittejä metsään kun haimme. Ihanat naapurit olivat, oi niitä aikoja..
VastaaPoistaEivät tietenkään kaikki ymmärrä ja sehän on selvä juttu. Itsekin tajuan sen oikein hyvin, hulluna kai ne meitä pitääkin:)
Pinhuusi, onko se joku kiipeli?
VastaaPoistaIhanaa kun on ihania naapureita!
Mehän ollaanki hulluja, koirahulluja ainaski! ;)
Lemmikin menetys on yhtälailla surullista kuin läheisen ihmisen kuolema.
VastaaPoistaEläin on niin riippuvainen ja kiinni ihmisessä, sehän on kuin vauva joka ei aikuistu koskaan.
Koirani kuolemasta on jo pari vuotta, mutta kyllä se nousee herkästi edelleen mieleeni.
Niinhän se on ettei sellainen ihminen jolla ei ole koskaan ollut lemmikkiä, niis ymmärrä välttämättä vahvaa tunnetta.
En yhtään ihmettele jos koirasi vieläkin nousee mieleesi, sehän oli rakastettu perheen jäsen.
PoistaKuinka paljon iloa lemmikki tuottaakaan, joskin myös huolta, tottakai!
Kiitos kommentista!