Mummon murheet

Viime viikon lopulla tapasin taas erään mummon Pimua ulkoiluttaessani. Hänellä on hiukan Pimua pienempi koira, ja ne ovat hyviä kavereita keskenään. Näemme usein ulkoilureiteillämme.

Tämä rouva on mummoikäinen, mutta erittäin elegantti nainen, pitkä, hoikka, tyylikkäästi pukeutuva, reilusti yli seitsemänkymppinen leskirouva. Ei ollenkaan sellainen, joka sopii yleiseen kuvaamme mummoista. Mutta mummo hän siltikin on. Tällä kertaa hänellä oli farkut jalassa. Voi että kadehdin hänen kroppaansa!

Tämä rouva tuntui hyvin surulliselta.. Hän alkoi kertomaan minulle ongelmistaan, lähes itkien.

Mitenkähän ihmiset kertovatkin minulle aina ongelmistaan? Ei se minua haittaa, haluankin auttaa, jos vain voin. Monesti pelkkä kertominen auttaa.

No, anyway, rouva kutsui minut kylään ja minä lähdin, en ole käynyt hänen luonaan ennen. Lähdin, koska tuntui, että rouva tarvitsi tukea ja halusin auttaa.

Rouva sanoi, ettei hän ole saanut nukkua rauhassa. Hänen huoneistoonsa kuulemma tunkeutui joku ihminen yhtenä yönä, ja hän pelkää nyt mennä nukkumaan. Hän oli raahannut huonekaluja oven eteen, ettei tunkeutuja pääsisi sisään uudelleen.

Rouvan mukaan tunkeutuja on hänen psyykkisesti sairas tyttärensä, tällä on avain, eikä hän kuulemma ole saanut avainta pois häneltä. Nyt joka ilta nukkumaan mennessään hän siirtää jonkun huonekalun oven eteen.

Rouva kertoi, että tytär oli vienyt hänen rahansa lipastosta ja penkonut tavaroita, eikä hän itse ollut uskaltanut nousta sängystä kieltämään.

Voi että minua säälittää tämä rouva. Mietin, että onko hän vainoharhainen, vai onko tämä totta. Vanhoilla ihmisillähän voi tulla muistihäiriöitä ja vainoharhaisuutta saattaa olla senkin takia. Hän on itse kertonut, että hänellä on joskus vaikeuksia muistaa asioita, mutta niin on monella muullakin. Minut ja Pimun hän kyllä muistaa aina, ja muistaa milloin olemme tavanneet ja mitä on puhuttu. Hän ei vaikuta sekavalta ollenkaan, päin vastoin, paljon terävämmältä kuin monet muut saman ikäiset.

Tosiasia on kuitenkin, että tämä vanha rouva on huolissaan ja hyvin peloissaan.

Neuvoin häntä laitattamaan oveen turvaketjun. Jos joku avaa oven, hän ei silti pääse sisään, jos turvaketju on päällä. Kerroin mistä sellaisen voi saada. Ja käytiin katsomassa, miten se toimii. Minun ovessani on nimittäin sellainen ja hän tuli katsomaan. Kerroin myös, että minun luokseni saa tulla milloin tahansa, jos olo tuntuu turvattomalta tai on huolia ja tuntuu siltä, että pitää purkaa niitä.

Tässä näkyy saamani keramiikkaruukku (tumma) ja sen
vieressä keramiikkaruusu, jonka sain

Tämä rouva on aikaisemmin kertonut, että toinen tytär on ottanut häneltä auton avaimet pois, eikä anna ajaa autoa. Hän on hyvin loukkaantunut ja pahoillaan siitäkin.

Hän oli ajanut kerran tyttären mielestä liian lujaa valtatiellä, 80 rajoitusalueella, tyttären ohi, kun tämä körötteli alle kuuttakymppiä. Tämä vanha rouva sanoi, ettei hän halua olla tien tukkona, ja että hän ajaa rajoitusten mukaan, ei liian hitaasti, muttei ylinopeuttakaan.

Rouvalla ei siis ole oma autonsakaan käytössä, kun toinen tytär on ottanut avaimet häneltä lupaa kysymättä, kunnioittamatta äitinsä päätösvaltaa omista asioistaan. Kertomansa mukaan häntä ei ole määrätty holhoukseen eikä edunvalvojaa ole määrätty. Ajokorttitestissä hän on kuulemma pärjännyt, eikä häneltä ole kielletty ajamista. Nainen on surullinen ja hyvin loukkaantunut tästäkin.

Rouva kertoi myös, että hänen poikansa oli tehnyt itsemurhan nuorena, ja suru on suuri edelleen. Tottakai on, ymmärrän täysin!

Aviomies oli ollut väkivaltainen ja poika hyvin herkkä ihminen, taiteilijaluonne. Rouva kertoi, että poika ei ilmeisesti jaksanut sitä elämää, mikä heillä oli ollut ja teki ratkaisunsa kolmikymppisenä. Aviomies on ollut varakkaasta suvusta ja perhettään tyrannisoiva, kuulemma ruotsinkielinen. Tuskin se ruotsinkielisyys on asian ydin, mutta rouva kertoi, että mies halveksi häntä, eikä hyväksynyt hänen tapojaan ja ajatuksiaan, ja oli väkivaltainenkin. 

Meillä Suomessahan väkivalta naisia ja lapsiakin kohtaan on Euroopan huippua, vastikään tulleen raportin mukaan. Tämä raportti saikin minut muistelemaan viikon takaista "mummon" tapaamista. 

Ei tämän rouvan elämä olekaan niin auvoista miltä päälle päin näyttää, elegantista olemuksesta huolimatta.

Hänellä oli kaunista ja arvokasta taidetta seinillä, nimekkäiden taiteilijoiden tauluja, pieniä veistoksia ja grafiikkaa, sekä hänen itsensä maalaamia tauluja, keramiikkaruukkuja ja veistoksia. Koti on kaunis, tilava ja valoisa, aistikkaasti antiikkihuonekaluilla kalustettu, ja hyvin siisti.

Rahaongelmia tällä mummolla ei aivan ilmeisestikään ole, mutta ei se raha tee onnelliseksi.

Hän oli niin onnellinen siitä, että saattoi puhua ongelmistaan minulle, että hän halusi antaa lahjoja minulle. Yritin estellä, mutta hän vaati että saa antaa jotain pientä lahjaksi, kun hän on niin helpottunut, kun sai puhua jonkun kanssa.

Sain hänen itse tekemänsä keraamisen ruusun ja myös kivan ruukun. Viime keväänä hän ilmestyi oveni taakse juuri leivottujen karjalanpiirakoiden kanssa, ja kerran lämpimien pullien kanssa. Tämä rouva on todella kiva ihminen, pidän hänestä.

Ei se raha aina tuo onnea, vaikka helpottaakin arkielämää.