Porvoolainen

Nyt on sitten asetuttu Porvooseen.

Saavuin kimpsuineni ja kampsuineni Porvooseen Viikinkitielle perjantaina 15.2.2013 illalla hiukan ennen puolta yötä Pimun kanssa. Nalle jäi Jannen kanssa Ahvenanmaalle.

Tervetuliaisteksti han kuin hotelleissa.

Matkustin uudella Gracella ja olihan se hieno laiva. Varasin viime tipassa hytinkin, että voin sitten käydä kahvilla ja mahdollisesti ostoksilla, kun koira oli mukana. Yleensä en ota hyttiä niin lyhyelle matkalle, kun ei tarvitse ostaakaan mitään. Istuskelen koiran kanssa  aulassa missä usein on myös muita koiraihmisiä. Monesti käykin niin, että joku vahtii koissua että saa käydä kahvilla tai ostoksilla.

Tällä kertaa Pimu jäikin sitten hyttiin, kun kävin ostamassa pullon punkkua taxfreestä ja sitten kahvilla. 

Hytti ei maksanut kuin 16 euroa, joten ajatteli nettä minulla oli varaa siihen. Yllätyin edullista hintaa. Hytti oli Piccolo-niminen, se oli 9. kannella ja siinä oli oma kylppärikin suihkuineen, kohtalaisen tilava. Kaksi vuodetta oli kerrossänkynä. Yhdelle hytti on hyvä, mutta kahdelle aika ahdas. Iso telkkarikin siellä oli, ja kännykkä sekä netti toimivat koko matkan ajan. Saavuin siis aika myöhään perille. Oli kuitenkin pakko kantaa kaikki tavarat sisälle keskellä yötä, koska autoni peräluukun lukko on mennyt rikki, eikä sitä voi lukita. Onneksi olin ostanut kaljakärryn taxfreestä, ostin vahvemman version, kun maksoi vain kolme euroa enemmän.

Oli siitä sitten tosi suuri apu tavaran kuskaamisessa. Onneksi talossa on hissi! Asun eka kerroksessa, mutta sinne on 16 rappua (laskin ne!).

Olin lastannut pikkuisen VW Poloni niin täyteen, ettei kahvipaketti enää meinannut mahtua, kun ostin vielä sellaisenkin Roution ABC:ltä.

Etupenkillä pelkääjän paikalla ei ollut tavaraa kattoon saakka, koska pitihän minun nähdä oikealle risteyksissä. Siinä oli pöytätietokoneeni keskusyksikkö ja koneen telkkarinäyttö ja jotain muutakin. Muut paikat olivatkin sitten aivan täynnä kattoon saakka.

Kun katsoo Poloa, ei voisi uskoa että sinne mahtuu niin paljon tavaraa. Esim. takakontissa oli neljä banaanilaatikkoa täynnä tavaraa, niiden päällä sitten vielä mattoja ja muuta tavaraa.

Takaistuimella oli tila Pimulle kuljettajan takana, ja siellä toisella puolella olikin sitten vielä yksi banaanilaatikko ja vielä isompi, korkeampi laatikko ja niidenkin päällä tavaroita. Pelkääjän paikan penkin edessä lattialla oli pienempiä laatikoita, ja tietenkin etupenkkien takana lattialla. Joka kolo oli hyödynnetty!

Oli siinä raahaamista, onneksi oli se kaljakärry!

Kaiken lisäksi piti yrittää siirtää tavarat sisälle kaikki mahdollisimman hiljaa, etteivät muiden unet häiriintyisi. Avasin ja suljin ovet tosi hiljaa, ja luulen etten häirinnyt ihmisiä isommin. Onneksi oli viikonloppu.

Kello oli puoli kolme, kun käytin vielä Pimun ulkona ja otin pikasuihkun.

Lauantaiaamupäivä meni väsyn merkeissä, mutta sitten aloin purkamaan tavaroita paikoilleen. Ja sainkin aika paljon. Seuraavana päivänä loput.

Sunnuntai-iltana yritin ajoissa nukkumaan, mutta eihän se uni meinannut tulla kun olin valvonut niin pitkään viikonlopun aikana iltaisin.

No, aamulla silti ylös puoli seitsemän ja töihin vartin yli.

Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat
vasemmalla olevassa talossa. Se on
entinen Alkon tehdas Salmisaaressa.

Matkaan menee aikaa, ja eka aamuna varasin enemmän, koska en oikein tiennyt miten löydän parkkipaikan Itäkeskuksesta ja sitten vielä metrolla Ruoholahteen ja sieltä kävelemällä Salmisaareen, noin 900 metriä.

Kaikki sujui todella hienosti, ja olin töissä hyvissä ajoin. Tutustuin taloon ja sitten alkoivatkin työt. 

Olen viihtynyt mainiosti. Työkaverit ovat todella rentoa porukkaa. Jotenkin sitä ajattelee, että valtion virastojen ihmiset ovat vakavia ja jäykkiä – tai siis minä olen ajatellut niin hiukan ennakkoluuloisesti! No, ei meidän osastolla ainakaan! Olen todella iloisesti yllättynyt! Osasto on kuudennessa kerroksessa, summaaristen asioiden osasto.

Talo on suunniteltu niin, että toimistohuoneet ympäröivät tavallaan sisäpihan tai valotunnelin, ja siten tulee päivänvaloa joka huoneeseen. Työhuoneeni ikkunasta näkyy monta kerrosta toimistoja, ja tietenkin se sisäpiha. Toimistohuoneeni on tilava, ja tyhjän näköinen vielä. Ne ovat viihtyisiä ja valoisia, koska jokaisessa on lattiaan saakka ulottuva ikkuna. 

Tästä näkyy se valotunneli rakennuksen keskellä.

Olen jo päässyt työn makuun oikein hyvin. Aikaisempaan työhöni verrattuna tässä ei tarvitse niin monipuolista ajatustyötä. On tuntunut melkeinpä lomalta tehdä yksinkertaisia rutiinitöitä.  

Tässä kuvassa on kahvihuoneemme kuudennessa kerroksessa.
Kuva on hiukan vääristynyt, kun otin panoraamatoiminnolla.

♫♪¸¸.•*¨*•♫♪¸¸.•*¨*•♫♪¸¸.•*¨*•♫♪¸¸.•*¨*•♫♪¸¸.•*¨*•♫♪¸¸.•*¨*•♫♪

Nyt on viikko ja kaksi päivää kulunut. Työkin on monipuolistunut. Tuntuu edelleenkin aika helpolta. Mutta ei kai se haittaa, jos ei tarvitse aivojaan pinnistää koko ajan. Mutta töitä varmasti tulee paljon enemmän kunhan olen oppinut jotain.

Se minua edelleenkin ilostuttaa, että työporukka on niin letkeän rentoa! Kahvi- ja ruokatauoilla tavataan, ja tottakai käytävillä. Joka lounastauolla eräs henkilö kysyy Iltasanomien kysymykset, ja me yritämme vastata parhaamme mukaan. Kyllä siinä joskus on naurunremakkaa. Ja tottakai puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä.

Olen päässyt porukkaan mukaan erittäin hyvin. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen työpaikkaani. Yksi huono puoli on melko pitkä työmatka. Mutta siihenkin olen jo tottunut.

Oli minulla kyllä erikoinen kommellusten päivä 21. helmikuuta:

• Aamulla käännyin väärään suuntaan risteyksestä, eiku puolen kilometrin päässä käännös. 
• Metrolippua Itäkeskuksessa ostaessani hoksasin että kännykkä on autossa, eiku takaisin autoon. Onneksi vain parisataa metriä sinne. 
• Töistä lähtiessäni leimasin vahingossa jo siellä meidän toimistokerroksessa, olisin voinut leimata ulko-ovella, olisi ollut nelisen minuuttia työaikaa lisää työaikapankissa! Kaikki leimaavat vasta alhaalla ulko-ovella just siksi. 
• Kotimatkalla metrolle mennessäni huomasin että metro tulee jo, ja kiirehdin liukuportaita alas kävelemällä, yleensä en kävele, odottelen vain että portaat vievät. Just kun luulin että pääsen junaan kyytiin ovet menivät kiinni ihan nenän edessä. No, eiku odottamaan neljä minuuttia. Eihän se ole pitkä aika. 
• No, kun sitten pääsin metroon ja sieltä sitten autolleni, en päässyt autoon sisään kuljettajan puolelta. Joku oli parkkeerannut noin 10 sentin päähän. Piti kömpiä kuljettajan paikalle pelkääjän puolelta. Eihän se niin helppoa ole tällaiselle lihavalle köntykselle. Mutta onnistuin kuitenkin! 
• Moottoritielle tullessani ajoin normaalisti liittymästä ja vaihdoin kaistaa varsinaiselle moottoritielle. Perässäni tuli auto, ja kiilasi oikealta puolelta ohi ja liittymäkaistakin loppui. En päässyt väistämään keskikaistalle, kun siellä oli pitkä jono autoja. Se väärältä puolelta ohittaja ei antanut periksi, meni vain ohi väärältä puolelta, lumi pöllysi ja autokin heilahteli, kun siellä oli sellaista epätasaista könttäjäätä. Sehän ei ollut ajorataa missä se ajeli. Pääsihän se ohi vihdoinkin, mutta aika lähellä kylkeä se oli. Enhän minäkään halunnut kolaroida keskimmäisellä kaistalla olevien kanssa väistääkseni sen tollon autoa. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Luulin ensin että se on varmaan venäläinen, nehän ajoivat sillä tavalla aina kun oltiin Virossa hommissa. 
• Sitten ajelin ajatuksissani ja kyltissä luki Porvoo xx km. No, minähän tietenkin seuraavasta liittymästä pois moottoritieltä. EIHÄN se ollutkaan oikea poistumispaikka, se oli Emäsalo/Tolkkinen-liittymä, eli oikeaa edeltävä liittymä. No, ei siinä pitkä mutka tullut, kun nousin siitä risteykseen ja jatkoin suoraan tien yli ja liittymästä takaisin moottoritielle. 
• Kun tulin kotiin ja aloin parkkeeraamaan omalle paikalleni, siellä oli auraustraktori siirtänyt valtavan lumiköntin just mun paikalle! Sain käydä potkimassa sitä vähän sivuun. Onneksi ei ollut hurjan painava, vaikka olikin melkein metrin pitkä ja ehkä 30-40 cm korkea!

Tänään, tiistaina 26.2.2013, sattui myös erikoinen juttu – sain kokea ahvenanmaalaisia kohtaan tunnetun vihan täällä mantereella omakohtaisesti. Kuraisen autoni kylkeen oli kirjoitettu "Idiot" Itäkeskuksen parkkihallissa - varmuuden vuoksi ruotsiksi. Autossani on Ahvenanmaan rekkarit, joten se kai provosoi kirjoittajaa. No, tulkitsen tekstin kirjoittajan omaksi nimimerkiksi!

 ☺☺☺

En minä siitä sen kummemmin välitä, mutta kun auton pinnassa olevaan kuraan kirjoittaa, sillä on samanlainen teho kuin hiomapaperilla, se kurahan on hiekkaa. Saapa nähdä, lukeeko autossani edelleenkin ”Idiot” kun olen pessyt auton!

Eihän sillä sen isommin ole väliä, autonikin on vanha ja halpa – mutta ei sitä silti tarvitsisi sabotoida. 

Päivät ovat aika pitkiä työmatkan takia, mutta olen jo tottunut siihen. Menen ajoissa nukkumaan, niin ei sitten väsytä aamulla.

Asunto täällä on oikein mukava. Siitä sitten myöhemmin.