En pääse vastaamaan...

On se kumma, että pääsen tekemään tekstiä omaan blogiini, mutten vastaamaan edellisen kirjoitukseni kommentteihin edes vierailijana.

Olen tarkistanut, että asetukset ovat oikein. En ole edes muuttanut niitä, mutta mietin, olisiko taas Win10:llä osuutta asiaan. On ollut joitakin ongelmia sen jälkeen, kun latasin sen koneelleni pari kolme viikkoa sitten.

Harmillista, mutta ehkä tämä ongelma ratkeaa vähitellen.

Ongelma ratkesi!

Minun kaikki selaimet eivät sallineet kolmansien osapuolien evästeitä, siksi epäonnistuin vastaamisessa. Nyt asetukset on muutettu. Hyvä kun vika löytyi!

Laitetaanpa tähän kuva koissuista piristykseksi.

Pikkupoika, jonka olemme tavanneet potku- ja polkupyöräreissuillamme näki meidät, kun menimme meren jäälle kävelemään noin viikko sitten. Hän oli kauempana pilkillä vanhempiensa kanssa, juoksi heti tervehtimään koiria. Hän kysyy aina, saako silittää niitä, ja saahan hän, tottakai! 

Silmätulehdusta ja rengasrikkoa

Onpa mulla ollut aikamoinen silmätulehdus!

Toissa yönä menin vessaan, ja silmissä oli kalvo niin, etten nähnyt juuri mitään.

Pesin silmät, ja sitten takaisin nukkumaan.

Aamulla en saanut silmiä auki, koska ne olivat niin täynnä kuivunutta rähmää. Piti liottaa, ja pestä pois. Silmät olivat kipeätkin, ja ihan kuin täynnä hiekkaa. Punaisetkin ne olivat.

Laitoin silmiin antibioottista salvaa, jota oli jäänyt viime kesältä putkiloon. Silloin tuli reikä silmään kun leikkasin puun oksia, ja sain salvaa ehkäisemään tulehdusta. Se oli jo vanhentunutta, mutta käytin sitä silti.

Olin eilen menossa hakemaan Helvi-siskoa Jääliin Janne-pojan luo kylään. Helvi oli menossa Kiiminkiin kantritapahtumaan, ja mentiin sitten samalla autollaa, koska Kiiminkiin on alle kymmenen kilometriä pojan luota.

No, ajoin Maksniemessä entisen Mammuttimajan kohdalla routakuoppaan, väistin toista kuoppaa, ja ajoinkin sitten toisen yli ja Torviaavantielle käännyttyäni huomasin, että auto alkoi viiraamaan vasemmalle. Pysähdyin heti rautatien jälkeen.

Rengas oli tyhjä! Puhjennut siinä routakuopassa! ....kele! 🔥 ⚡ 😡

No, soitin Jannelle siitä, ja sanoin, että myöhästytään, ja kyselin, onko vararengasta autossa. No, olisinhan minä itse voinut tarkistaa, ja tietysti sitten tarkistinkin. Ja olihan siellä kaikki muutkin vermeet, mitä tarvitaan renkaan vaihdossa. Soitin Helvillekin, etten olekaan ajoissa hakemassa, koska rengas meni.

Helvi tuli saman tien ristikkovaimen kanssa, jos mun autosta ei löytyisikään hyvää avainta, mutta löytyihän sellainen sieltä.

Tunkkasin auton ylös, Helvi irrotteli siinä samalla pultteja, ja saatiin vaihdetuksi rengas 20 minuutissa! Pultit eivät olleet liian tiukassa kiinni, koska poika oli ruuvannut ne itse, eikä mikään verstaan kone, joka vääntää usein aivan liian tiukalle johonkin määrättyyn momenttiin.

 Päästiin siis jatkamaan matkaa aika nopeasti. :)

Ihana Allu (Alexander)! ♥
Toinen mummi pitelee pystyssä.
Reipas poikanen,ensi viikolla 6 kk.

Käytiin sitten Helvin kanssa Jäälissä, aivan kuten oli suunniteltukin. Ihanaa Allua katsomassa! ♥

Silmävaiva sen kuin paheni vierailun aikana. Ei kuitenkaan niin pahasti, ettenkö olisi voinut ajaa autolla. Ja olisihan Helvi voinut ajaa, jos olisi tullut ongelmia, vaikka hän ei olekaan ajanut automaattivaihteisella autolla. Siihen tottuu nopeasti. Mutta nyt ei siis kuitenkaan tarvinnut.

Kotiin tultuani puoli kymmenen maissa silmä tulehtui lisää, ja sieltä tuli jo vihertävänkeltaista mönjää koko ajan, ja kurkkukin tuli kipeäksi, huomasinkin valkoista peitettä nielurisoissa.

Keitin suolavettä, ja laitoin puhdistettuun limsapullon korkkiin, ja huuhtelin silmiä useamman kerran illalla, ja laitoin sitten salvaa yöksi. Kurlasin myös kurkkua tällä liuoksella.

Yön aikana nousin muutaman kerran huuhtomaan silmät ja kurlaamaan kurkun suolavedellä ja laitoin silmiin salvaakin yhden kerran.

Ilmeisesti kotihoito tepsi, koska silmissä ei ollut enää rähmää, eivätkä ne olleet enää kipeät, eikä kurkkukaan, kun aamulla heräsin.

Toivottavasti paraneminen jatkuu, silmät ovat vielä jonkin verran punaiset ja vähän turvonneet, ja niitä kutittaa, mutta ne ovat selvästi paremmat.

Oli kyllä tosi kiva nähdä pikkuista Allu-poikaa  ♥ ♥

Ikävä kyllä, en uskaltanut pussailla häntä, koska silmätauti olisi voinut tarttua, mutta desinfioin käteni useaan kertaan, jotta voin pidellä pikkuista kullannuppua. Ja tietysti saatoin leikittää vähän kauempaa erilaisilla tempuilla ja äänillä.

Reipas Allu! Nallekaan ei ollut moksiskaan, kun Allu tarttui turkkiin,
oli vain varovasti paikoillaan. Lapsen isä pitelee tässä poikaa, ettei vaan kepsahda nurin.

Sairaalareissu

Tab3:sta True Detectiveä.

Noniin, tulipa testatuksi Länsi-Pohjan Keskussairaala Kemissä.

Alempana kerron myös, mitä huonetoverilleni oli tapahtunut.

Sunnuntai-iltana, tai paremminkin puolen yön aikaan, tuli alavatsa niin kipeäksi, että oli pakko lähteä sairaalaan. Olihan se jo vaivannut edellisenä päivänäkin, mutta luulin sitä jonkinlaiseksi treenisäryksi, koska oli ollut kymmenen päivän paussi potkupyöräilyssä, ja sitten aloitin taas, kun sain takarenkaaseen uuden sisäkumin.

Soitin Helvi-siskolle, että hän huolehtisi koirista, jos joudun jäämään sairaalaan. Siinä vaiheessa jo voihkin kivusta, ja kävelin ihan kumarassa, en voinut suoristautua.

Sisko sanoi, että kutsu ambulanssi, mutta päätin silti mennä autolla. Jätin kotiavaimet sovittuun paikkaan, että sisko pääsee koirien luo, ja ajoin päivystykseen. Olin soittanut sinne jo ennen siskolle soittamista, ja siellä sanottiin, että kannattaa tulla heti.

Pakkasin mukaan reppuuni alusvaatekerran ja Tab3:n, jolla luen e-kirjoja, ja surffaan netissä kyläreissuilla. Onneksi pakkasin, koska jouduin jäämään sairaalaan. Saatoin katsoa siellä toimettomana maatessani True Detectivestä pari osaa aikani kuluksi. Se ei vain ikävä kyllä ole niin hyvä kuin ensimmäinen tuotantokausi. Olen pettynyt!

Autoa ajaessa joka ikinen kuoppa tiessä tuntui tosi pahalta. Onneksi matkaa oli vain noin kymmenen kilometriä. Auto parkkiin ja päivystykseen.

Siellä ei ollut ketään jonossa, joten pääsin suurin piirtein heti sisälle. Sitten tietysti tutkittiin ja otettiin verikokeita, ja minut päätettiin ottaa kirurgiselle osastolle tarkkailuun. Teki hurjan kipeää, kun lääkäri tunnusteli, mikä voisi olla vaivana.

Yöksi laitettiin sekä kipulääke- että fysiologinen suolaliuostippa. Aamulla lisättiin suolaliuoksen tilalle antibioottitippa, ja toista antibioottia laitettiin kämmenselän kanyylista ruiskulla erikseen.

Antibiootteja annettiin kolme kertaa päivässä. Jouduin jäämään vielä toiseksi yöksi, koska kipu ei kokonaan hellittänyt päivän aikana.

Sairaalassa oli paljon harjoittelijoita, ja tippakanyylin paikalleen laittaminen osoittautuikin ylivoimaiseksi tehtäväksi yhdelle heistä yöllä sairaalaan tullessani. Varsinainen sairaanhoitaja joutui tekemään sen, eli neljännellä kerralla onnistui. Opiskelijatyttö oli kiitollinen, etten hermoillut hänelle. Minä sanoin siihen, että jossakinhan se homma on opittava, ja minulle on ihan sama pistetäänkö mua useamman kerran, kipukynnys on sen verran korkea. Mutta kyllä nyt näkyy kämmenselästä, että on pistelty!

Jouduin velli/sosekeitto/mehukeitto/jugurtti/piimäkuurille, ei leipää, eikä kuitupitoista ruokaa, mutta kahvia sain. Tuntui, että piti syödä koko ajan, vellejä ja muuta oli niin paljon, ettei ollut nälkä, kun tuli seuraava ruoka-aika.

Kaiken lisäksi sosekeitot ja vellit olivat suorastaan herkullisia!  Tänään sain sentään lounaalla jo perunarieskaakin - ja vellin, mehukeiton, jugurtin ja ananasmehun, piimän ja kahvin - huh... paljon ruokaa! Mehukeittoa en syönytkään tänään, koska oli niin paljon muuta, ja jätän mieluiten sen makeimman sitten syömättä.

Antibiootit vaikuttivat, ja kivut olivat lähes poissa illalla, ja tänä aamuna ei ollut ollenkaan kipuja.

Tarkkaa diagnoosia ei ole, mutta eivät uskaltaneet tehdä tähystystäkään, koska suolisto saattoi olla tulehtunut. Kesäkuussa se selviää, oliko arvioitu diagnoosi oikea - ellen joudu sitä ennen taas sairaalaan samasta syystä. Sain ajan juhannusaaton alle, pari päivää sitä ennen.

Huonetoverinani oli eräs nainen, jota oli leikattu monta kertaa leikkausvirheen takia. Näin käsitin hänen puheensa. 

Hän on oikein mukava henkilö, ja oli kiva rupatella. Hän jaksoi olla iloinen ja puhelias, vaikka oli hyvin kivulias aika ajoin, vain pysymällä paikoillaan pahaa kipua ei ollut.

Hänen sairaalareissunsa oli venynyt jo yli kahteen kuukauteen, ja tehollakin hän oli ollut. Arvioitu sairaalassa oloaika oli ollut pari viikkoa.

Hänellä oli todella pahoja kipuja, ja autoin häntä esim. pudonneen tavaran ylös nostamisessa, kun hän ei pystynyt kumartumaan. Ja tottakai sanoin, että voi pyytää apua milloin vain tarvitsee.

Aamulla paljastui, että taas oli tehty virhe!

Hänelle lisättiin ja lisättiin kipulääkettä eilisen aikana, eikä se auttanut. Sanoin hänelle eilen illalla, että nyt hänen kyllä pitää vaatia, että tutkitaan, mikä aiheuttaa sen kivun, kun ei mikään lääkekään auta. Tänä aamuna hänet sitten tutkittiin, ja tuo virhe ilmeni sitten siinä.

Jonkinlainen poistoletku tms. oli ommeltu kiinni kolmella tikillä, mitä ei kuulemma olisi saanut tehdä. Hänet oli leikattu muutama tunti ennen tuloani sairaalaan, mikäli ymmärsin oikein. Huomenna hänellä on taas leikkaus edessä. Se oli jo sovittu aikaisemmin, eikä johdu tästä poistoletkuepisodista.

En osaa sanoa, selitinkö tämän asian ihan oikein, kun en tiedä tarkkaan, miten se asia oli, mutta suurin piirtein näin.

Mutta ei siinä kaikki! 

Häneltä oli löydetty joku suolistobakteeri, tulokset tulivat tänä aamuna. Se on joku harvinainen sairaalabakteeri, joka on melko resistentti antibiootteja vastaan. Siitä ilmoitettiin meille tänä aamuna, koska minultakin piti ottaa näyte. 

Nainen on yksityisyrittäjä, eikä yritykselle todellakaan tee hyvää, että omistaja on toimintakyvytön kuukausikaupalla. Tuntuu todella epäreilulta, että hänelle on sattunut näitä hänestä itsestään riippumattomia virheitä niin monta kertaa.

Kysyimme, mikä bakteeri se on, koska tietenkin halusimme tietää. Oli kuin sairaanhoitaja ei olisi halunnut selittää, mikä bakteeri se oli, mutta vaadimme molemmat, että tottakai meille pitää selittää. Ehdotimme sairaalabakteeria, mutta hän sanoi, ettei se ole se tavallinen sairaalabakteeri. Sitten hän viimein kertoi - ihan kuin ei olisi kuitenkaan halunnut kertoa - että se on CPE-bakteeri, joka on hyvin harvinainen, että se on ollut Suomessa vasta pari kolme vuotta.

Kuulin, että se olisi CTE (kirjoitin sen muistiin), mutta kun googlasin kotona, google ehdotti CPE:tä, ja sairaanhoitajan kuvaus täsmää netissä olevan kuvauksen kanssa. Eli uskon, että se on tämä CPE-bakteeri. Hoitajan mukaan sitä olisi tavattu kerran aikaisemmin Länsi-Pohjan Keskussairaalassa. 

Sen takia minäkin jouduin antamaan näytteen. Naiselle järjestettiin oma huone, ja minä lähdin kotiin. Meidän käyttämämme huone tietenkin desinfioidaan.

Tämän huonetoverinani olleen naisen ansiosta en saanut parkkisakkoja. Tai no, en tiedä, kävivätkö parkkivahdit kierroksella siellä oloaikanani, mutta riski oli olemassa. Olin laittanut yöllä parkkikiekkoon saapumisajaksi kello 7 aamulla, koska silloin alkoi parkkikiekkoaika, 4 tuntia. Huonetoverini kertoi, että neuvonnasta saa parkkiluvan.

Hoitaja ei tiennyt mitään tällaisesta mahdollisuudesta, kun kysyin asiasta häneltä kansliassa seuraavana aamuna. Hoitaja sanoi vain, että pitäisi pyytää joku tuttu siirtämään auto toiseen paikkaan. Tämä tuli sitten puheeksi huonetoverini kanssa, ja hänellä olikin parempaa tietoa. Kerroin myöhemmin hoitajalle, että tällainen mahdollisuus oli. Hän sanoi, että hyvä kun kerroin, että hän osaa sitten kertoa muille kysyjille.

Parkkilupaa hakemaan mennessäni asia tuli puheeksi hississä erään naisen kanssa (milloinka en puhuisi ihmisille, jos osun kohdakkain?) Hän oli vieraillut miehensä luona. Hyvä että puhuin, koska nainen tarjoutui viemään lapun autooni, ettei minun tarvitsisi liukastella tippatelineeni kanssa parkkipaikalla.

Menimme ulos, ja näytin, missä autoni on, annoin avaimet ja parkkiluvan, ja nainen kävi laittamassa lupalapun autoni sisäpuolelle näkyviin, ja palautti avaimeni. Kiitin vuolaasti, tottakai. On niitä ystävällisiä ihmisiä olemassa, ainakin täällä Kemissä!

Tänään tulin kotiin apteekin kautta, saaliina kahta antibioottia ja kipulääkettä.

Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, ja siellä oli paljon harjoittelijoita tekemässä rutiinihommia vakityöntekijöiden opastamina. 

En voi kuin kehua Länsi-Pohjan Keskussairaalaa omalta osaltani. Vierailuni siellä oli miellyttävä, ja ruokaakin riittävästi ja jäi ylikin, vaikka syy vierailuuni ei ollutkaan mitenkään miellyttävä.

♥ Eikä postausta ilman koiria! ♥

Pimu aina vahtii, ettei potkupyörä vain hyökkää hänen päälleen!
Vanhaa ja arvokasta Nalle-rouvaa  eivät moiset hilavitkuttimet hetkauta. 

Oli kyllä jo ikävä koissuja. Hyvinhän ne olivat pärjänneet siskon ja hänen miehensä ja kahden kissan kanssa, enkä tietenkään edes epäillyt sitä! Heillä on koirakokemusta vuosikymmeniä enemmän kuin minulla!

♥ Kiitos Helvi ja Mare avusta! ♥

Mahtava päivä! ♥

Kuvassa olevat tapahtumat ovat aikajärjestyksessä.

Olipa tänään mahtava päivä, en uskonut, että siitä muodostuisi näin mukava!

Aamupäivällä luin Uuninpankkopoika Sakari Timosen mainion blogikirjoituksen Raha ja rukous.

Se oli niin mainio, että se piristi tosissaan, pelasti päiväni, vaikka ei se silti mitenkään pielessä ollut, mitä nyt oli pientä kremppaa, päänsärkyä ja akillesjännevaivaa... Siinä oleva Heikki Kinnusen vanha videoklippikin on suorastaan eeppinen! Nauroin kyllä ihan ääneen.

Osoittaitui, ettei päivästä tulisikaan lähestulkoonkaan niin tylsä, kuin siitä olisi voinut tulla.

Menin lapioimaan esille peräkärryni, että saan sen viedyksi Ouluun pojalleni kuun lopussa. Peräkärry on ollut talvisäilössä siskoni luona Maksniemessä, heillä kun on tontilla tilaa.

Helvi-sisko oli kuitenkin kaukaa viisaana siirtänyt syksyllä peräkärryn lähemmäksi tietä, jotta se olisi helpommin kaivettavissa esiin - ja kaiken lisäksi tiheän kuusen alle. Eihän itse kärryn päälle ollut tullut lunta paljonkaan, mutta ympärillä oli kuitenkin ihan kivat kinokset. Fiksu sisko mulla! ♥

Suojassa kuusen alla

Olen potkupyöräillyt paljon tänä talvena, ja nyt potkupyörä on levännyt laakereillaan muutaman päivän, koska siitä puhkesi rengas. On ollut vaikea kävellä akillesjännevaivan takia, ja lenkkeily on sen takia jäänyt vähiin.

Lumen lapioiminen ei kuitenkaan ole vaikeaa tämän vaivan kanssa, joten pääsin kuin pääsinkin kuntoilemaan. Siinä meni puolitoista tuntia mukavasti. Koiratkin saivat liikuntaa, kun saivat juoksennella vapaasti pihassa.

Pimu ja aurinko

Koska potkupyöräily ei vaikuta paljonkaan yläkropan lihaksiin, tämä lapiohomma oli mainio keino asian korjaamiseen. Eipä ole niska jumissa enää! Tykkään muutenkin lumitöistä, eli tämä kaivuuhomma oli oikein odotettu ja haluttu juttu, ei mitään pakkopullaa.

Ja Janne, minun poikanikin ilmaantui paikalle!

Oli kai tämän vuoden ensimmäinen kunnon kevätpäivä, räystäät tippuivat, aurinko paistoi, ja linnut lauloivat.

Taidankin vain luetella päivän kohokohdat oheen liitetyssä kuvassa, niitä kun riittää tälle päivälle! 

Olipa hyvä päivä! ♥♥♥

Nalle

Nyt peräkärry on irti lumihangesta.
Nykäisin sen auton avulla irti.

Hävyttömän hyvää ruokaa!

Saunaan tulossa ja sieltä lähtiessä.

Lumi"enkeli"

Kylmää vettä ja lunta sekaisin, eli sohjovettä.
Sen kaadoin päälleni viimeiseksi saunasta lähtiessäni.
Se ihana tunne!

Ei-kenenkään nimipäivä

Niin, nyt on helmikuu, ja karkauspäivä, ei-kenenkään nimipäivä.

Tästä tuli mieleeni, kenen nimipäivän tästä voisi tehdä. Ja vastaus oli heti valmiina!

Tämä päivähän voisi olla omistettu ihmisille, joita ei huomioida, joista ei välitetä tai jotka ovat muuten jääneet unohdetuiksi - tai yhteiskunnan kaltoinkohtelemiksi, tai sen jalkoihin näkymättömiin ja väliinputoajiksi.

Tästä päivästä voisikin muodostaa väliinputoajien, ja unohdettujen päivän.

Toivotan onnea ja parempaa tulevaisuutta heille!

Kuva täältä Hyödyllinen Väliinputoaja - pohdintoja työttömyydestä

Kyllikin siskot - Kemin Kyllit

In English below! 

Tuli tahaton efekti tuohon, kun nuo kummitusheijastimet
hohtavat salamavalon loisteessa niin hyvin,
ja tekstissä lukee "Älä pelkää".☺

Me, Kemin Kyllit, kävimme jakamassa perjantai-iltana hyvää mieltä, ystävällisiä lauseita ja karkkeja kaupungilla kohtaamillemme ihmisille!


Kemin Kyllit on Joensuun Kyllikin Siskot- ryhmän itsenäinen ja sukupuolineutraali alajärjestö, jonka Katja Hietala perusti reilu viikko sitten.

Tämä ei ole mikään poliittinen ryhmä, vaan joukko naisia ja miehiä, jotka ovat kyllästyneet yleiseen negatiiviseen ilmapiiriin, riippumatta puoluekannasta, tai siitä, onko jäsenellä poliittista kantaa ollenkaan.

Tämä syntyi kai tavallaan vastapainona yleisen negatiivisuuden ja vihan lietsomiselle ja Soldiers of Odin-ryhmän laajentumiselle.

Monet Odin-ryhmän jäsenistä ovat hyvin kansallismielisiä, ja ihailevat natsismia, joku tai jotkut heistä ovat SVL-ryhmän jäseniäkin. 

"Suomen vastarintaliike (SVL, nimenä käytössä myös Kansallissosialistinen Suomen vastarintaliike) on uusnatsistinen ja ulkoparlamentaarinen järjestö". (Wikipedia).

Lähdimme siis perjantai-iltana "partioimaan" Kemin kaduille. Lehdistöäkin oli mukana, ja YLE kuvaamassa. Kemin kaupunki oli lahjoittanut karkkeja  ja Liikenneturvalta saimme heijastimia jaettaviksi.

Meitä oli noin 15 henkilöä kävelemässä kaupungilla. Seuraavalla kerralla voi olla enemmänkin.

Tottakai me saimme sontaa ja hävyttömyyksiä niskaan monessakin eri nettijulkaisussa ja Facebookissa, mutta vähät me siitä välitämme, kunhan eivät käy päälle *irl* eli tosielämässä.

Minua ihmetyttää se, että moni käsittää tempauksemme niin, että me haluamme tänne rajattoman määrän turvapaikanhakijoita ilman mitään seulaa. Kummallinen mielikuva! Monessa paikassa on postattu asiamme yhteyteen linkkejä, missä kerrotaan turvapaikanhakijoiden rikoksista, niin kuin emme tietäisi, että myös he tekevät rikoksia siinä kuin kantasuomalaisetkin.

Me haluamme, että ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti, ja rikoksista on tietenkin tuomittava kaikki ilman erityiskohtelua, sehän on itsestään selvää.

Halusimme tuoda hiukan ystävällisyyttä ja valoisuutta kaiken negatiivisuuden keskelle, halusimme kaikkien tietävän, että on niitä iloisiakin asioita olemassa -  ja iloisia ja ystävällisiä ihmisiä.

Emme valikoineet kaupungillakaan, kenelle annoimme karkin ja lappusen, tai kenelle rupattelimme iloisesti. Kaikkia kohdeltiin samalla tavalla, oli ihminen maahanmuuttajan tai kantasuomalaisen näköinen tai ei.

Eräs vanha herra ilahtui todella kovasti, kun annoimme hänelle lappusen sekä karkin, ja rupattelimme hetken aikaa. Hän halasi meitä useammankin kerran, ja vielä vilkutti jälkeemme iloinen hymy kasvoillaan. Esim. monelle vanhukselle tällainen yllättävä ja ystävällinen kontakti voi olla harvinainen ja iloinen yllätys.

Halusimme näyttää, että ystävällisyys lisää ystävällisyyttä, ja saattapa iloinen hymy pelastaa jonkun huonon päivänkin! Näin aiomme toimia vastaisuudessakin, ilman erillistä tempausta, vaikka uusi sellainen onkin tulossa.

Itse olen "harrastanut" tätä ystävällisyyttä spontaanisti aina, ei ole tarvinnut miettiä, että pitäisikö hymyillä tai tehdä jotain muuta kivaa. Mutta jotkut ehkä tarvitsevat pienen "potkun persuksiin" muistaakseen, että yhdessähän tätä maapalloa asutamme, ja ystävällisyys on parempi liima kuin vihamielisyys. 

Iltalehti - Kyllikin siskot aloittivat partioinnin Kemissä

Pohjolan Sanomat - Kemin Kyllikin siskot kierrättivät hyvää mieltä

YLE Kemi

YLE Kemi - Kyllit tanssivat

ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ In English ஜ۩۞۩ஜஜ۩۞۩ஜ

This is a compressed story about "Kemin Kyllikit" group.

Katja Hietala started "Kyllikin siskot - Kemin Kyllit", kind of a playful group. The first group was already started by Niina Ruuska in Joensuu, and ours is the sister group. 

This group has been started as kind of counterweight to the negative attidude and hatred, which we can see growing all over the world.

The group ''Soldiers of Odin'' has started patrolling the streets of our northern town Kemi for public safety reasons (as they say) a while ago.

Among the members there are right-wing extremists. Most of them (if not all) are against refugees, and some of them are "white power" supporters, and many of the members admire national socialism.

We want to spread good mood and smiles to all people, despite their background or ethnicity.

We handed out candies, our smiles and small cards with the text "You are not alone. You are precious. With regards, Sisters of Kyllikki" in several languages on Friday evening.

We got many hugs and smiles!

Wikipedia:

"Name Kyllikki comes from The Kalevala or The Kalewala. It is a 19th-century work of epic poetry compiled by Elias Lönnrot from Karelian and Finnish oral folklore and mythology.

"Songs 11 to 15: Lemminkäinen sets out to Saari (English: The Island) in search of a bride. He and the maid Kyllikki make vows to each other but thinking Lemminkäinen has repudiated his, the maiden repudiates hers so Lemminkäinen discards her and sets off to woo the Maiden of the North.

His mother tries to stop him and be the voice of reason, but Lemminkäinen disregards her warnings, claiming that when he's in danger, his hairbrush starts to bleed. After a long journey to the North, he asks Louhi for her daughter's hand and she assigns tasks to him.

While hunting for the Tuonelan joutsen (Swan of Death) Lemminkäinen is shot by the Pohjolan paimen (The Shepherd of the North) who is annoyed by his bad behavior and disrespect, and falls into the river of death. As he lies dead in the river, his mother at home notices blood flowing from Lemminkäinen's hairbrush.

Remembering his son's words, she goes in search of him. With a rake given to her by Ilmarinen, she collects the pieces of Lemminkäinen scattered in the river and pieces him back together, a bee bringing her the ingredients necessary to revive him." 

Eikä postausta ilman koissuja! ☺

Joulukuun ensimmäinen päivä. 

Joulukuun viimeinen päivä.

Allu - Marty McFly

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Minä sain ensimmäisen lapsenlapseni, ja mummihan on onnessaan! Toinenkin mummi asuu täällä pohjoisessa, vielä lähempänä lapsenlastaan kuin minä. Hän on aivan yhtä onnessaan. Niinhän me mummit!

Allu ("työnimi") syntyi 21 lokakuuta. Hänen nimiäisensä olivat kymmenen päivää sitten. Sain kunnian järjestää juhlan kotonani, ja meille tulikin mukavasti vieraita. 

Oli jotain tekemistäkin ennen juhlia, kun leivoin kaiken itse - tai no, keksejä ja piparkakkuja kyllä ostettiin kaupasta, mutta joulutortut, gluteenittoman täytekakun, tiikerikakut ja lohikakun sekä pienet suolaiset palat yms. tein ihan itse, pidänhän leipomisesta.

Oli erittäin kivat juhlat, ja "pirtti" oli täynnä vieraita.

Juhlat eivät onnistu ilman kivoja vieraita, ja nämä olivatkin onnistuneet juhlat. Ja tietenkin juhlakalu Allu ja lapsen vanhemmat ovat yhtä "syyllisiä" tähän onnistuneeseen tapahtumaan! Kiitos!

Allun nimi julkistettiin  juhlassa, ja hän sai nimekseen

♥ Martti Alexander Kristian ♥

Alexander on muunnos suvussa olevasta Alexandra-nimestä. Lapsen isän mummo oli Alexandra, ja minun puoleltani isänisänäiti oli Aleksandra (huomaa ero, x/k). Kristian on lapsen isän toinen nimi. Ensimmäiselle nimelle, eli Martille on seuraavanlainen selitys:

Marty McFly:n nimestä muokattu Martti. Allu syntyi samana päivänä, kuin Paluu Tulevaisuuteen II-elokuvassa Marty McFly palasi maahan. Elokuvatrilogiassa Marty McFly matkustaa aikakoneella menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Elokuva on tehty vuonna 1989.

Martti on myös äitini suvun puolella kulkenut nimi, enoni oli Martti, ja myös serkkuni, äitini siskonpoika. Ja lapsen isoisä, eli isän isä, on lähes saman niminen, r vain puuttuu.

Hyvän nimen lapsi sai, häntä kutsutaan edelleenkin Alluksi, keskimmäisen nimen mukaan, eli tämä nimi taisi olla kuvioissa ihan alusta asti. 

Kuvat, jossa Allulla on raitainen paita, on otettu Bambuserin babycamilla, ihan livenä! Mummi saa siis silloin tällöin katsella ihanaa mussukkaa livenä, vaikka asuukin yli sadan kilometrin päässä. Se on kyllä mainio keksintö. ♥♥

Ovatkohan isä ja äiti olleet niin sekaisin
lapsentulosta, miltä kuvassa näyttää?
Kuva otettu nimiäisissä.

Nalle ja varsinkin Pimu ihmettelivät vauvaa, Pimu kävi monta kertaa nuuskaisemassa ja nuolaisemassa. Nalle ei sen kummemmin ihmetellyt, vanhan rouvan arvokkuudella vain hyväksyi tilanteen. Kohtahan se onkin jo 13 v. 

Eikä tietenkään postausta ilman koiria! Kuva on pari viikkoa vanha. Sen jälkeen lumi on sulanut, ja sitä on nyt alle viisi senttiä.

Olen alkanut potkupyöräilemään, koska polkupyörällä on jo hankalaa mennä. Potkupyöräni on lähes sata vuotta vanha, sitä on valmistettu viimeksi 30-luvulla, ja se on ilmeisesti ollut Veitsiluodon tehtaalla lähettien pyöränä. Näin kertoi entinen kemiläinen, nykyinen oululainen, pyöräkauppias pojalleni, kun siihen etsittiin takapyörän laakeria. Kuvan ottamisen jälkeen olen vaihtanut siihen suoran tangon, se on parempi.

Nimiäisjuhlan kenkäröykkiö eteisessä, osa kengistä oli 

varsinaisen naulakon alla, ja osa porukasta oli jo lähtenyt. 

Nous sommes unis!

Ranska on shokissa ja maailma suree - niin teen minäkin. Voimia teille ranskalaiset!

Viha on saanut vallan liian monessa ihmisessä, ja viha ruokkii vihaa.

Moni sanoo, että tämä isku on maahanmuuton syy, mutta ei se välttämättä ole niin. Edelliset Ranskan terrori-iskut ovat olleet Ranskassa syntyneiden tekemiä.

Olen miettinyt monta kertaa, olisiko iskuja tehty, jos näitä tekijöitä olisi kohdeltu asiallisesti, ilman rasismia ja syrjäännyttämistä. Moni tutkijahan sanoo, että radikalisoituminen johtuu usein siitä, että ihminen on syrjäytynyt, eikä sopeudu yhteiskuntaan.

Miten voi sopeutua, jos saa tuntea olevansa ei-toivottu ja syrjitty synnyinmaassaan - syynä tausta, uskonto ja/tai ihonväri? Sen takia ihminen ei saa töitä, ja hän kohtaa ennakkoluuloja, sylkemisiä ja halveksuntaa meni minne tahansa.

Näinhän meillä Suomessakin on tänä päivänä. Vihapuheet leviävät kenenkään estämättä. Kiltit ihmiset ovat liian kilttejä, eivätkä uskalla sanoa, etteivät he hyväksy vihapuhetta. Polttopulloiskuja on tehty, ja pakolaisia auttavia ihmisiä kivitetty. On pukeuduttu KuKluxKlan-lakanaan, on "heilattu" Hitlerille, marssittu Rajat Kiinni-mielenosoituksissa, pahoinpidelty ihmisiä ja haukuttu heitä heidän humaaniutensa vuoksi, on toivottu että "suvakkien" lapsia tai "suvakkinaisia" raiskattaisiin, ollaan viemässä mamuja saunan taakse saamaan nappia otsaan... Lista on loputon!

Näin tänään erään kommentin jossakin, missä eräs mies sanoi, että hän on ollut harjoittelemassa lasertähtäyksellä ampumista, että hän on valmis lähtemään mukaan, jos tulee tositoimia.

Onko meille syntynyt jo kotimaisia "andersbreivikejä"?

"En ole rasisti mutta..." on hyvin yleinen lausahdus. Tuolla lausahduksella yritetään silotella sen jälkeen tulevia rasistisia kommentteja ei-rasistisiksi. Eihän se vaan niin mene! Rasisti on rasisti, vaikka voissa paistaisi!

Nyt nämä vihapuhujat
saivat lisää vettä myllyynsä,
eli varmaan kiittävät  näitä
terroristeja mielessään.

Nämä vihapuhetta harrastavat uhkailevat, nimittelevät ja pelottelevat niitä, jotka uskaltavat sanoa vastakkaisen mielipiteensä. Moni ei uskalla sanoakaan, vaan vaikenee hiljaa, mutta niin ei pitäisi tehdä. Sitten kun heitä kritisoidaan, tulee uhkauksia ja uhriudutaan. Mediakin on heitä vastaan!

Minäkin sain osani uhkailusta ja nimittelystä, kun kirjoitin Puheenvuoron blogiini, sinne pääsee tämän kautta. Olen saanut ikävää postia myös Facebook-viesteinä sekä siihen liittyen että muualla ilmaisemiini mielipiteisiin, viimeksi tänään.

Pitäisikö minun lopettaa mielipiteeni ilmaiseminen sen takia, olla ilmaisematta, etten hyväksy rasismia? Joidenkin mielestä pitäisi, mutta minä en lopeta!

Ei tätä katastrofia ole maahanmuuttajat aiheuttaneet, vaan Assad, murhaaja ja diktaattori Syyriassa, kuten muutkin diktaattorit, Putin ja islamistiset fanaatikot, jotka tappavat silmittömästi ja umpimähkään. Näitä ihmiset pakenevat.

Jokaisen ihmisen, joka pitää itseään demokraattisena, täytyy olla samaa mieltä siitä, ettei ihmisarvoa koskaan voida maantieteellistää tai alentaa.

Sivistyksen arvoista ollaan nyt aivan liian hiljaa.

Jori Eskolin sivustollaan:

"Kun ihminen ei vain tajua. Ruumiit eivät ole edes vielä kylmenneet, niin ruumiilla ratsastajat ovat jo täällä.

Milloin nämä tynkkyset ja muut ’maahanmuuttokriittiset’ mielet tajuavat, että terrorismi ei ole maahanmuuton saati islamin vika? Ja että pakolaiset pakenevat todellisuudessa juuri noita terroristeja, joiksi heitä syyttävät? Minulla on yksinkertainen pyyntö teille, ihmiset: älkää tehkö Pariisin iskusta maahanmuuton ongelmaa. Itseäni toistaen: älkää unohtako, että ne pakolaiset pakenevat juuri niitä samoja voimia, jotka tänään tappoivat yli 100 ihmistä.

Pakolaisten syyllistäminen on ehkä ruminta, mitä tässä kohtaa voi poliitikko saati ihminen tehdä. Meidän tulee uskoa siihen, mitä sanoo NATO:n pääsihteeri:

-”Terrorismi ei koskaan voita demokratiaa.”-

Isän Pikajuna on myös kirjoittanut aika osuvasti. 

Atte Kaleva, sotatieteiden maisteri ja jihadismin tutkija, oli jihadistien vankina pitkään Jemenissä. Hän kirjoitti näin Facebook-seinällään: 

Pariisin järkyttävässä terrori-iskujen sarjassa hyökättiin eurooppalaista elämäntapaa vastaan: iskut kohdistettiin urheilutapahtumaan, konserttiin, kahviloihin ja ravintoloihin. Ääri-islamistiset jihadistit ovat jo pitkään uhonneet käyvänsä sotaa maallistuneita eurooppalaisia arvoja, demokratiaa, vapautta ja kulttuuria vastaan. Pariisin iskujen tekijöiden ja heitä tukevien tahojen eräänä tavoitteena onkin hajoittaa eurooppalaista arvoyhteisöä lietsomalla silmitöntä yhteiskunnallista vihaa kaikkia muslimeita kohtaan. Siihen ei pidä lähteä mukaan. Vastatoimet ovat välttämättömiä ja ne on tärkeää kohdistaa nimen omaan jihadisteihin ja jihadistiseen ideologiaan, ei summittaisesti kaikkiin muslimeihin. Muuten tulemme tahtomattamme luoneeksi otollista maaperää jihadistiselle kiihotukselle ja radikalisoimiselle. Jihadistisesti ajattelevien yksilöiden tunnistamisessa ja radikaalin viha-ideologian kitkemisessä avainasemassa on aktiivinen ja avoin yhteistyö suomalaisten muslimiyhteisöjen kanssa.

Eikä postausta ilman koiria, kuvassa Pimu ja Nalle. Onneksi minulla on nämä karvakuonot lohduttamassa, kun maailma on tulossa hulluksi. ♥ ♥

Tässä olemme potkupyöräilemässä pururadalla pari
päivää sitten. Nyt ei ole enää tietoakaan lumesta.

Tässä kapeampi polun osuus. Piti
ottaa ihan selfie! Tässä ei voinut
potkutella, koska polulla
on isojakin kivenmurikoita.

“Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate: only love can do that.” ― Martin Luther King Jr.

(suurin piirtein näin: pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä: vain valo voi tehdä niin. Viha ei voi ajaa pois vihaa: vain rakkaus voi tehdä niin)

"I can calculate the motion of heavenly bodies,  but not the madness of people." ― Isaac Newton 

(suurin piirtein näin: osaan ennustaa taivaankappaleiden liikkeitä, mutten ihmisten hulluutta")   

Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Kirjoitin jutun Uuden Suomen blogiini. Näin se alkaa:

"En osaa laittaa sanoja kovin hienoon järjestykseen, enkä osaa kirjoittaa terävästi, ironisesti tai satiirisesti, kuten moni muu, esim. Jori Eskolin, Sakari Timonen, Jussi Korhonen, Reija Härkönen, Pauli Vennervirta ja moni muu.

En myöskään osaa käyttää rumia tai ilkeitä sanoja asioista kertoessani, vaikka haluaisinkin, se vain menee metsään, jos edes yritän, ja on vain naurettavaa minun kirjoittamanani. Ihailen esim. edellä mainittujen kirjoittajien taitoa kirjoittaa terävästi, vaikka tekstissä olisi rumia sanoja ja ilkeilyä, koska ne on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti.

Kerron kuitenkin omat mietteeni tämän asian tiimoilta omin sanoin ja omalla tavallani.

Eikö juuri nyt olisi vihdoinkin aika sanoa vihapuheille raikuva ei?"

Tässä linkki sinne.
Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Päivitys 24.10.2015
Mukavasti on tullut paskaa niskaan FB:n yksityisviesteinä, mutta arvasinhan tuon jo etukäteen. 

Teksti onkin ollut suosituin heti kun julkaisin sen. Sitä en kyllä arvannut, tuolla on nimittäin aika paljon kirjoituksia! Aikaisemmin olen kirjoittanut sinne ainoastaan yhden kerran. Olen ennemminkin ollut lukijana ja kommentoijana.

Jossakin vaiheessa kirjoitan mukavasta asiasta, eli iloisesta perhetapahtumasta. Jotain iloistakin tapahtuu joskus!

Ja tietysti kuva koissuista, tottakai! 

Nallen ja Pimun kanssa pyörälenkillä. Meillä on kiva
pururata, jossa saa pyöräillä koirien kanssa.

Päivän lallatus

Syksy on jo saapunut Kemiinkin. Aurinkoisena ja kauniina se onkin saapunut meille.

Minulla on edelleen Pimu-koiran äitikin hoidossa, ja se on luonani vielä ainakin kuukauden.

Olen ommellut tulevalle lapsenlapselleni suojusta ensisänkyyn, eli äitiyspakkauslaatikkoon. Ohjeet löysin täältä.

Eihän siitä tullut alkuunkaan niin hieno kuin alun perin ajattelin, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin.

Kankaat minulla oli jo olemassa: sininen kangas, josta siskoni Lispe on joskus tehnyt verhot, mutta joita ei ole koskaan käytetty, ja vaaleapohjainen kangas, jossa on vaaleansinisiä rusetteja, joka minulla ollut vuoden 1990 alusta asti pakkauksessaan avaamatta.

Se tilattiin aikanaan Emäsalon taloon sisustuskankaaksi Englannista. Myös helmalakanoita ja koristetyynynpäällisiä tilattiin samasta kankaasta.

Kun menin ostamaan vanua pehmusteeksi kangaskaupasta, huomasin pienen palan Puuha-Pete-kangasta, ja siitä tuli sitten tuon päällisen pääteema. Sitä riitti vain etuosaan. Sinistä kangasta ei riittänyt päätyjen yläosaan. Ohjeen mukaan päädyn yläosa olisi ollut eri väärinen kuin alaosa, ja ompelinkin sitten kapean kangaskaistaleen kohtaan, mistä sinisen kankaan olisi pitänyt alkaa päädyn elävöittämiseksi.

Laatikon oli siis alunperin tarkoitus olla kokonaan sininen sisäpuolelta. Olisi minulla ollut siihen kangastakin, mutta se riippuu verhona makuuhuoneessa, enkä halunnut pilata hyviä verhoja, ja huoneen yleisilme olisi kärsinyt. Tämä laatikkoon laitettu sininen kangas on tehty verhokapoista, jotka olivat ylimääräisiä.

Näitä verhoja en raskinut katkaista, vaikka sivuverhot
ulottuvat lattiaan saakka. Olisi yleisilme kärsinyt.

Oli se kovin työläs tehdä, kun ei ollut laatikon malliakaan, ja minun pitikin heti alkuun ilmoittaa Facebookin "Annetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan Meri-lappi"-sivustolla ottavani vastaan sellaisen laatikon, jos joltakin löytyisi.

Hetikohta tulikin ilmoitus, että sellainen olisi tarjolla - ja mikä parasta, se oli naapurissani seuraavalla kadulla!

Kävin hakemassa sen, ja sitten ompelutyö saattoikin alkaa kunnolla. En usko, että tästä projektista olisi tullut kovinkaan hyvä ilman mallilaatikkoa, jouduin niin monta kertaa mittaamaan ja säätämään, pari saumaa jouduin jopa purkamaankin.

Kuvassa vaavin sängyssä näkyy kaksi tyynyäkin, toiseen niistä ompelin ruutukuvion, toiseen en.

Muutaman lakanan/pussilakanan ja tyynynpäällisiä voisi vielä ommella, koska kangasta on runsaasti jäljellä.

♥ ♪♫ Jännät paikat meillä vaavia odotellessa! ♪♫ ♥

☼☼ Eikä tietenkään postausta ilman koissuja! ☼☼

Pimun ja Nallen kanssa pyöräreissulla. Nallella
ompelemani tissiliivit, joista kerroin aikaisemmin.

(Potku)pyöräilyä ja tissiliivit koiralle

Urheiluliivit

Nalle-koira, kohta 13 v, on ollut minulla hoidossa elokuun puolivälistä saakka, ja on edelleen jonkin aikaa.

Kun se tuli meille, opetin koirat olemaan samassa hihnassa pyörälenkillä, että päästään liikkumaan ja kuntoilemaan. 

Ensimmäisestä kerrastahan ne oppivat, ovathan molemmat tottuneet pyöräilemään hihnassa yksin, eikä kynnys kahteen koiraan yhdessä hihnassa ollut kovinkaan korkea. Kyllä ne menevätkin nätisti, en olisi uskonutkaan, että niin nätisti heti alkuun! Fiksuja tyttöjä - äiti ja tytär!

Videolla mallia tyttöjen juoksutyylistä. 

Nalle on vähän laihtunut, on se silti edelleen tanakka, ja sen tissit heiluvat nyt edestakaisin, kun pyöräilen sen kanssa. Ne olivat turvoksissa tässä eräänä päivänä, ja ajattelin, että ehkä se heiluminen jotenkin ärsyttää niitä. Ne heiluvat kuin lehmän utareet, kun se juoksee.

Päätin siis tehdä sille tissiliivit, ja eiku tuumasta toimeen!

Ostin Kemin City-kirppikseltä tyttöjen trikoomekon (92-senttiselle) 2 eurolla, ja modasin sitä - poistin hihat ja suurensin hiha-aukkoja (nyt ne ovat takajalkojen reikinä), kavensin, suurensin kaula-aukkoa (etteivät liivit likaannu, kun koira tekee tarpeensa), leikkasin takaa halki, ja laitoin tarranauhan koko matkalle. Tarrakiinnitys on selkäpuolella, eli on helppo laittaa kiinni. Sitten ompelin tarralliset nauhat, joilla liivit kiinnitetään valjaisiin.

Tein liivit käyttäen Pimua mallina, Nalle kun päätti, ettei se suostu mallinukeksi. Pimua sai kääntää ja vääntää mielin määrin. Pimulle löysä on Nallelle tiukka, ja sehän oli helppo mitta, ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. 

Tällainen siitä sitten tuli 

Nalle ei silti ollut moksiskaan, kun laitoin valmiit liivit sen päälle, kun sanoin, että mennään ulos. Testasimme liivejä, ja jouduin vielä ompelemaan sisään tisujen kohdalta, että liivistä tulisi vähän kireämpi. Nyt tisulit lepäävät nätisti kangasta vasten, eivätkä hölsky edestakaisin juostessa. Näytti siltä, että Nallekin olisi tykännyt asiasta.

Liiveihin voisi modata vielä juoksuaikasuojan, eli tarroilla kiinnitettävän "luukun". Pysyy varmaan paremmin päälläkin, kuin perinteiset housut. Tämä vaatekappale ei häiritse Nallea ollenkaan.

Potkupyörä

Mietin tässä eräänä päivänä, että pyöräilykausi on kohta ohi, ja polkupyörä pitää laittaa talvisäilöön. Haluan kuitenkin liikkua vähän tehokkaammin kuin kävelemällä, joten mieleeni tuli aikuisten potkulauta, tai potkupyörä. Sillä voi potkutella liukkaammallakin kelillä, koska ei ole samanlaista vaaraa kaatua korkealta, niin kuin polkupyörällä.

Niinpä minä aloinkin etsimään sellaista kirppiksiltä ja tori.fi:stä, koska minulla ei ole varaa ostaa aivan uutta. Ja pian tärppäsikin, löysin Facebookin kirppikseltä yhden vanhan ja ruosteisen. Ajattelin, että ensi kesäksi voin modata siitä paremman näköisen hiomalla ja maalaamalla kukkia yms siihen.

Sovittiin myyjän kanssa noudosta, ja testasin potkuttimen, joka vaikutti ihan ok:lta. Kaupat tehtiin. Kävin Oulussa, ja poika teki siihen pikahuollon, ja lyhensi seisontatukea, se kun oli liian pitkä, ja osui jatkuvasti maahan. 

Sitten lähdettiin kokeilemaan vempelettä ensimmäistä kertaa koirien kanssa.

Ja pitihän se arvata! Pimu pelkäsi mokomaa kuvatusta hirveästi! Oli kuin olisin vetänyt betoniporsasta , kun yritin saada potkuttimen vauhtiin. Pimu veti narun tosi kireälle yrittäessään pysyä mahdollisimman kaukana moisesta vekottimesta!

Työnsin ja työnsin potkutinta, ja vihdoin pari sataa metriä nahkeasti mentyämme Pimukin hoksasi, ettei se epäilyttävä rumilus olekaan hyökkäävää sorttia. Sitten potkuttelu sujuikin erinomaisesti.

Nalle ei ollut moksiskaan - pyörä kuin pyörä! Vanhan rouvan arvokkuudella se otti tämänkin uutuuden, kuten otti uudet urheiluliivitkin.

Molemmat koirat olivat samassa hihnassa tälläkin reissulla.

Tottahan tarpeetkin tehdään yhtä aikaa,
koska ollaan samassa hihnassa polkupyörässä!

Pimu ei kuitenkaan suostunut kakkimaan tuollaisen kuvatuksen nähden, joten mentiin sitten polkupyörällä muutama kilometri, kun palattiin takaisin kotiin. Ja se onnistuikin heti, polkupyörä kun on jo tuttu ja turvallinen!

Nallella ei ollut mitään vaikeuksia siinäkään asiassa potkuttimen ollessa kyseessä - se on arvokas rouva tilanteessa kuin tilanteessa.

... paitsi silloin, kun joku yllättää sen. Oliskohan sillä vähän huono kuulo tai näkö, kun se joskus saa haukkuhepulin, kun joku, hyvin tuttukin, tulee viereen yllättäen.

Koissut laiduntavat tien vierellä,
ruohoa pitää syödä joka päivä niin
kauan kuin sitä vielä on jäljellä luonnossa!

Lähdin eilen (13.9.2015) tällä uusvanhalla potkupyörällä koirien kanssa ensimmäiselle pidemmälle lenkille. Syksyä varten on hyvä harjoitella.

Alku sujui hyvin, mutta sitten alkoi kuulumaan takaa kummallista ääntä. Ajattelin että lokasuoja ehkä kahnuttaa rengasta vasten, mutta ei vika ollut siinä.

Potkuttelin eteen päin, enkä palannut takaisin, mutta lähdin lyhyemmälle reitille. Sitten rengas alkoi jumittamaan silloin tällöin.

Lenkin lopussa rengas jumittui kokonaan! Jouduin nostamaan takaosan ylös, että saan kujetetuksi potkuttimen kotiin.

Eihän se painava ole, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska matkaakin oli vain parisataa metriä - koiratkin ovat aina niin nätisti narussa, joten siltäkään osin ei tullut ongelmaa. Mutta se harmitus! Poika lupasi katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä. Hyvä niin, ehkäpä tästä potkuttelusta tulee vielä jotakin, vaikka alku onkin ollut hankalaa.

Huomasin, että potkuttelu vaatii paljon enemmän energiaa kuin pyöräily! Eli siitä on minulle itselleni enemmän hyötyä. Koirilla kyllä jäävät päivämatkat lyhyemmiksi kuin pyörällä, ja vauhtikin on pienempi eli energiankulutus jää vähemmälle, vaikka minulla se kasvaa.

Polku/potkupyöräilyä kuvina

Äiti ja tytär

Lepotauko metsäniityllä

Metsäniitty reilut pari kilometriä kotoa

Paavonkari, laavu kuvaajan takana noin 10 m päässä.

Paavonkarin laavu

Pimu ja Nalle juomassa ja vilvoittelemassa
"ankkalammella" ihan meidän naapurissa.

Matka"kertomus" 14.9.2015.

Pimu ja Nalle ovat olleet reippaita!
Pimu 167,6 km/22 juoksukertaa 30 viim. päivän aikana.
Nalle 72,26 km/19 juoksukertaa, 18.8.2015 lukien. Hyvä tulos kohta 13 v koiralle!

Kuvasatoa kesän ajalta

Uimassa meren rannalla Maksniemessä (Saaren rannassa)
siskon, Pimun ja Nallen  kanssa

Saaren ranta, Maksniemi

Uimassa Saaren rannassa Maksniemessä. Sisko sukeltaa.

Jumaltenranta, Kemin Sisäsatama. Kyltin takana on tarkennus

mitä tämä nimi tarkoittaa. En vain muista mitä.

Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla siellä käydessäni.

Monta erilaista kylttiä selityksineen löytyy. 

Naarasin nämä kaksi pyörää lähellä olevasta "ankkalammesta". Vain oikeanpuoleinen näkyi vedessä, ja kun vedin sitä maihin venehaalla, toinen pyörä oli tarttunut siihen kiinni. Ilmoitin Facebookin Kemi-ryhmässä kuvien kera, ja omistajat löytyivät parissa tunnissa. 

Pimun kanssa mustikoita etsimässä. Metsäistä matkaa välillä ilman polun häivääkään tuli yli 10 km. Tulos: pari mustikkaa ja parikymmentä ahomansikkaa. Lisäksi kunto koheni siellä hikoillessa. 

Samalla tuloksettomalla marjareissulla. En päässyt puron yli muuten kuin käyttämällä pyörää tukena. Eli pyörä puroon, minä siitä kiinni toisella kädellä, ponnistus ja hupsista - olin toisella puolella. Kun olin toisella puolella, ote piti irrottaa samantien, ja pyörä tietenkin kaatui kohtalaisen hallitusti puroon. Vedin sen sitten pois, Pimu selvisi purosta pienellä kevyellä loikalla. Pimu ihmtettelee emännän touhuja taustalla.

Kiveltä näkee hyvin. Tämä on vain noin sata metriä kotoa.

Pururadalla pyöräillään päivittäin. Tällaisia metsäsopuleita
on löytynyt kuolleina vaikka kuinka paljon.

Tämäkin pururadalta. Luulin ensin kuolleeksi oravaksi, kun se ei reagoinut meihin ollenkaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että se onkin pehmolelu. Ilmoitin tästäkin kuvan kera FB:n Kemi-sivulla. Nopeasti löytyi tämänkin omistaja. Kuulemma joku Elmo-niminen koira on omistaja, eikä mikään pikkuinen ihmispiltti.

Pururadalla tämäkin, syksy on selvästi tulossa.

Mustikoita etsimässä. Hyttyset vaivasivat Pimua aikalailla.
Tässä ollaan aivan meren rannalla olevan laavun lähellä Paavonkarissa