Minulla on edelleen Pimu-koiran äitikin hoidossa, ja se on luonani vielä ainakin kuukauden.
Olen ommellut tulevalle lapsenlapselleni suojusta ensisänkyyn, eli äitiyspakkauslaatikkoon. Ohjeet löysin täältä.
Eihän siitä tullut alkuunkaan niin hieno kuin alun perin ajattelin, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin.
Kankaat minulla oli jo olemassa: sininen kangas, josta siskoni Lispe on joskus tehnyt verhot, mutta joita ei ole koskaan käytetty, ja vaaleapohjainen kangas, jossa on vaaleansinisiä rusetteja, joka minulla ollut vuoden 1990 alusta asti pakkauksessaan avaamatta.
Se tilattiin aikanaan Emäsalon taloon sisustuskankaaksi Englannista. Myös helmalakanoita ja koristetyynynpäällisiä tilattiin samasta kankaasta.
Kun menin ostamaan vanua pehmusteeksi kangaskaupasta, huomasin pienen palan Puuha-Pete-kangasta, ja siitä tuli sitten tuon päällisen pääteema. Sitä riitti vain etuosaan. Sinistä kangasta ei riittänyt päätyjen yläosaan. Ohjeen mukaan päädyn yläosa olisi ollut eri väärinen kuin alaosa, ja ompelinkin sitten kapean kangaskaistaleen kohtaan, mistä sinisen kankaan olisi pitänyt alkaa päädyn elävöittämiseksi.
Laatikon oli siis alunperin tarkoitus olla kokonaan sininen sisäpuolelta. Olisi minulla ollut siihen kangastakin, mutta se riippuu verhona makuuhuoneessa, enkä halunnut pilata hyviä verhoja, ja huoneen yleisilme olisi kärsinyt. Tämä laatikkoon laitettu sininen kangas on tehty verhokapoista, jotka olivat ylimääräisiä.
Näitä verhoja en raskinut katkaista, vaikka sivuverhot ulottuvat lattiaan saakka. Olisi yleisilme kärsinyt. |
Hetikohta tulikin ilmoitus, että sellainen olisi tarjolla - ja mikä parasta, se oli naapurissani seuraavalla kadulla!
Kävin hakemassa sen, ja sitten ompelutyö saattoikin alkaa kunnolla. En usko, että tästä projektista olisi tullut kovinkaan hyvä ilman mallilaatikkoa, jouduin niin monta kertaa mittaamaan ja säätämään, pari saumaa jouduin jopa purkamaankin.
Kuvassa vaavin sängyssä näkyy kaksi tyynyäkin, toiseen niistä ompelin ruutukuvion, toiseen en.
Muutaman lakanan/pussilakanan ja tyynynpäällisiä voisi vielä ommella, koska kangasta on runsaasti jäljellä.
♥ ♪♫ Jännät paikat meillä vaavia odotellessa! ♪♫ ♥
☼☼ Eikä tietenkään postausta ilman koissuja! ☼☼
Pimun ja Nallen kanssa pyöräreissulla. Nallella ompelemani tissiliivit, joista kerroin aikaisemmin. |
Hieno vaavilaatikko :) koiruuksille rapsutuksia.
VastaaPoistaKiitos sisko!
PoistaRapsutukset menevät perille! ☻
Hienon sängyn olet osannutkin tehdä, Onnea!
VastaaPoistaKiitos Petriina! :D
PoistaMukavaa syksyä!
Kyllä tuossa makuupaikassa kantsii kelliä ja onnellista odotusta vauvan tuloon!
VastaaPoistaPuhut Kemistä, oletko muuttanut pois Hesasta vai Porvoosta se taisi ollakin. Sorrry, en ole lukenut sitä, että ehkä olet kertonut asiasta jo aiemmin.
Kiitos Ripranie!
PoistaJoo, olen muuttanut helmikuussa Porvoosta tänne Kemiin. Täällä asuu kaksi siskoa ja poikakin Oulussa. Halusin tulla lähemmäksi sukulaisia, ja varsinkin pojan perhettä, kun määräaikainen työ käräjäoikeudessa päättyi.
Mukavaa syksyn jatkoa! :)
Ompa nätti laatikko, kyllä tuossa kelpaa vauvan nukkua ♥ Jotenkin vauvauutiset ovat nyt iholla:) Sinä kun olet semmonen eläinfriikki niin tietäsitkö kissalle hyvää kotia.. taidan reissata kohta liikaa...
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaEn kyllä nyt tiedä ketään, joka haluaisi kissan. Itse olen aikonut hankkia Pimulle kaveriksi, mutta päätin, etten hanki vielä. Nyt kun Nallekin on meillä toistaiseksi.
Ja onnea ♥
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaLaali on taas muuttanut asuinpaikkaa, merellinen Kemi ehkä kivampi entiselle Ahvenanmaalaiselle. Suku lisääntyy, onnea!
VastaaPoistaMinäkin yritän taas palata blogspottiin. Harmi, kun olen unohtanut asioita vuosien aikana, en enää osaa kaikkia toimintoja. ... Hyvää joulun odotusta!
Joo, palasin lähelle synnyinseutujani, ja viihdyn erinomaisesti! :)
PoistaKiitos onnitteluista, ja hyvää joulun odotusta Sinulle!