22. tammikuuta 2011

Onni on...

  • istun meren rannalla, laineet liplattavat, lokit kirkuvat, koirat kirmailevat vedessä, voin istua aivan hyvin yksinkin, onnellisuus ei siitä pienene. Jossakin kaukaisuudessa kolkottaa kuulamoottori, vetää kai jotain tukkilauttaa...
  • kuljen metsässä, polku on kapea ja havunneulasia ja kahisevia lehtiä täynnä. Tuoksuu huumaavasti metsälle. Puiden turvallinen humina. Käpy rapsahtaa maahan... tikka nakuttaa jossakin.
  • hiihdän merellä, meri on suunnaton, aava lumilakeus. Joskus on reppu mukana, siellä muutama polttopuu ja makkaraa sekä kuumaa kahvia termoksessa. Teen tulet jäälle, paistan nuotiomakkaran, se hiiltyy vähän, kuten aina, istun syömässä sitä ja nautin maisemasta jota ei oikeastaan edes ole, vain valkoinen lakeus.
  • tunturissa tavallisilla suksilla. Kierrän tunturia, siellä on aika paljon ihmisiä, pysähdyn kahvikodalle kahville - turisen ihmisten kanssa. Jatkan matkaa, lasken jyrkätkin mäet täysillä, kaadunkin joskus. Ei se haittaa. Kiipeän takaisin ylös jos joku mäki oli ihana laskea, taas kerran, ja taas kerran. Viuuh vaan ja taas alas. Sitten seuraavalle kahvikodalle. Illalla mökillä saunan jälkeen on tosi mahtavan onnellinen olo. Väsyttää... uni maistuu.
  • järven rannalla, saunan piipusta kohoaa mukavantuoksuinen savu, istun laiturilla, olen juuri käynyt saunassa ja pulahtanut järveen. Rauhallinen, kaunis sisäjärven maisema. Muutama itikkakin siellä inisee...
  • etelässä, pyöräretki vuoristoon, ylös, ylös, ylös, kuusi seitsemän tuntia. Ajan metsätietä yli puron, ja pelkään hevosta joka on juomassa purosta. Otan vauhtia, epäröin, uskallanko, kun tuo hevonen on siellä, no, uskallan vihdoinkin. Puro osoittautuukin puoli metriä syväksi, pysyn juuri ja juuri satulassa, vesi loiskuu, jalat kastuvat.  Hevonen pelkää minua yhtä paljon kuin minä sitä ja laukkaa täysillä toiseen suuntaan. Kohta tapaan lammaslauman, lauma lähtee seuraamaan minua määkien, yritän eksyttää sen ja vihdoin lampaat jäävät taakse. Kädet hikoavat, meinaavat luiskahtaa ohjaustangolta kovassa alamäessä. Löydän appelsiinin, pysähdyn, syön sen janoisena, ja se auttaa. Huomaan että appelsiinin kuori tekee kädet nihkeiksi, ei luista ohjaustangolla niin paljon. Hieron appelsiinin kuorta käsiini. Tunti täyttä vauhtia alas vuoristoa ja olen takaisin siellä mistä lähdin seitsemän tuntia sitten.
  • etelässä patikkaretki rotkossa kevätkesällä. Ensin alas noin 600 metriä kallioon tehtyjä portaita pitkin. Sitten patikointi kivikkoista puron pohjaa. Välillä juon vettä purosta, se on hyvin raikkaan makuista ja viileää, en juo mukana olevasta pullosta ollenkaan. Puro on melkein kuiva. Kuulen että joskus se tulvii ja on vienyt turisteja mennessään. Kivikkoa on joka puolella, pitää katsoa tarkkaan mihin astuu, ei tasaista missään. Patikoiminen tällaisessa kivikossa on aika rankkaa. Kivet ovat kuitenkin veden kuluttamia ja sileän pyöreitä, isoja ja pieniä. Matka jatkuu, monet jäävät jälkeen, olen erään tanskalaisryhmän mukana, muutama ruotsalainen ja kaksi meitä suomalaisia. Oppaat sanovat että monet yrittävät lähteä kännissä tai pahassa rapulassa mutta heidät käännytetään. On se sen verran rankka matka. Monet matkalla mukana olevat suomalaiset makaavat hotellihuoneissaan krapulassa, osa lähti pikkukrapuloissaan rotkon suulta meren rannalta kolmen kilometrin lenkille, meitä vastaan, me vaellamme koko matkan vuoristosta meren rantaan, vajaat 20 km. Olemme ensimmäisten viiden joukossa perillä. Tulemme rantaan, mustaa laavahiekkaa joka puolella. Uimapuku on repussa.  Menen kumollaan olevan veneen taakse vaihtamaan uimapuvun päälle. Kävelen hiekalle, se on tulikuumaa, pitää palata takaisin, ei voi astua avojaloin! Kokeilen uudelleen, on tosi kuumaa, tuntuu että jalat palavat. Sitten päätän, etteivät ne kuitenkaan pala vaikka siltä tuntuukin, on pakko päästä mereen jäähdyttelemään rankan reissun jälkeen. Jalatkin turvoksissa kuumuudesta. Karaisen mieleni ja juoksen ne parikymmentä metriä ja pulahdan viileän raikkaaseen Libyan mereen! Mikä onnen tunne, kellua tyynessä, hiljaisessa meressä katsoen taivasta. Turvonneet jalat rauhoittuvat, mieli on hyvä. Tein sen!  ~ Syksyllä luen että rotko on tulvinut ja monta turistia on menettänyt henkensä. 
Nämä kaikki ovat tapahtumia mitä nyt muistelen, en ole laittanut paikan nimiä.

Fleetwood Macin Albatross kuvaa täydellisesti tunnetta mikä minulla on, kun istun kauniina iltana meren rannalla auringon laskiessa.

Siinä mielestäni kuuluu lokin laulu ja maininkien loiske rantaan.  Kaukaisuudessa näen lintujen mustat siluetit...


Huomaan että olen kirjoittanut asioita joita teen joskus yksin, mutta nämä samat asiat ovat aivan yhtä ihania, jolleivat ihanampiakin, kaksin, jonkun ihastuttavan henkilön kanssa.

Ihan kuin olisin erakko, mutta rakastan ihmisiä ja olen seurallinen, viihdyn kuitenkin hyvin myös yksin.

10 kommenttia:

  1. FleetwoodMacin Albatross ja meren ranta....mun juttu:)

    VastaaPoista
  2. Ajattele, mahtavaa, syysmyrsky ja merenranta! :)

    VastaaPoista
  3. Tuollaisia tunnelmia, kotimaan tarjoamia, minäkin väliin uskallan muistella, mutta jostain syystä niihin liittyy menetyksen tuskaa. Meri kuitenkin on aava ajaton, tunnelman tuoja ja ajatuksen kuljettaja.
    Kauniita kuvauksia, kiitos Laali!

    VastaaPoista
  4. Kiitos peequu!

    Totta, että näihin muisteloihin voi liittyä menetyksen tuskaakin.

    Kutenkin se menetyksen tuska aikanaan muuttuu haikeankauniiksi, lämpimiksi muistoiksi. Mutta aikaa se saattaa viedä.

    Jos jotain on jäänyt kesken, voi olla että se jää vaivaamaan ja tuottamaan tuskaa pitkäksikin aikaa. Sellaista se elämä on.

    Meri on se elementti, joka koskettaa tosi paljon, jostain kumman syystä. Onkohan niin, että siinä tuntee itsensä jotenkin pieneksi?

    VastaaPoista
  5. Näin juuri kuten jo sanoinkin eräässä kommentissa onni on pieniä asioita arjessa ja isompia jossain muussa. Ole onnellinen! Olet sen ansainnut:)

    VastaaPoista
  6. Niin mustis, onni on monesti pienissä asioissa. Sitä ei edes kannata lähteä hakemaan, kun se on ympärillä, se pitää vain huomata.

    Tietenkin eri asioita arvotetaan eri tavalla, mutta maallinen mammona ei tuo onnea automaattisesti. Se pitää osata käyttää oikein.

    Kohtalainen perustoimeentulo pitää kyllä olla, ettei koko elämä mene tasapainoilemiseen epävakaan talouden kanssa. Jos toimeentulo on tosi hankalaa, siinä hukkaa usein sen onnellisuuden, kun todellisuus on liian raskas.

    VastaaPoista
  7. Minä toki tiedän minkälainen on tuo kuulamoottori. Olen jopa nuoruudessani nähnyt sellaisen käynnistyksenkin. Mutta kuinka moni Samakasalaisista tuntee tuon mainion puolidieselin?

    Ja muutettuani Pohjanmaalle lakkasivat itikat inisemästä. Ne alkoivat ammua!

    Nyt täällä joskus leikillisesti kutsutaan hyttysiä töysäläisiksi

    VastaaPoista
  8. Niin, ja minun kielessäni näre on pieni kuusen taimi, itämurteissa se saattaa olla jopa iso ikikuusi! :D

    Kuulamoottorin käynnistyksen näen joka kesä, tai ainakin sen kun se käy, kun käyn Meripäivillä täällä Ahvenanmaalla. Käyn aina katsomassa sen käynnistystä jos mahdollista, ja käyntiä, kun se on niin jännä kone.

    Yhteen aikaan asuin aivan meren rannalla Porvoon saaristossa Emäsalossa. Joskus kuului kaukainen kuulamoottorin ääni koko yön, kun se hitaasti veti tukkilauttaa Tolkkisten sahalle, joka oli siinä meidän lähistöllä muutaman kilometrin päässä.

    Kuulamoottori on jännä siksi kun se ei tarvitse akkua ollenkaan, pysyy käynnissä ilman ulkoista virtalähdettä. Mutta tarvitsee kyllä ulkoisen lämmityksen käynnistyäkseen. Mutta eihän sitä usein sammutetakaan. Sen vaan annetaan jytkyttää.

    Siinä on nostalginen ääni...

    VastaaPoista
  9. Jostain syystä löysin tämän tekstin vasta nyt, hyvä tunnelma!

    VastaaPoista
  10. Kiitos!

    Keräsin tuolta muistilokeroista kivoja tunnelmia joita muistan vielä vuosienkin jälkeen.

    Joskus joku tuoksu, kuuloelämys tms. tuo elävästi esiin jonkun kivan ja kaukaisen muiston.

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.