10. syyskuuta 2010

Millainen poikaystävä sinulle?

Ihan pakko saada aikaan ensimmäinen teksti tänne. Ja siihen ovat ystäväni vajaapakkaus ja AVA osallisia - siis tähän inspiraatioon.

Laitoin linkin Iltalehdestä Facebookiin, siellä oli juttua USA:n kummallisista lakiteksteistä. Yksi kuuluu näin:

"Minnesota: On laitonta, että mies harrastaa seksiä elävän kalan kanssa. Naisista ei tosin mainita laissa mitään".

Sitähän sitten minun ystäväni AVA innostui kommentoimaan ja toinen ystäväni vajaapakkaus lisäsi löylyä kiukaalle. Minä sitten sain siitä inspiraation antaa AVA:lle listan mahdollisista kalapoikaystävistä. Tämä opastus sopii varmaan muillekin poikaystävää etsiville.

Mutta ensin sen jutun synty ennen ohjeita jotka tulevat lopussa.

AVAa alkoi kiinnostanmaan seksin harrastaminen elävän kalan kanssa tuon linkin seurauksena. Hän sanoi että hänen mielikuvituksensa on rajallinen, kun ei keksi miten onnistuisi (ja mietti siinä samassa että olihan kyse oikeasta kalasta, ei ihmisen lempinimestä?).

Siihen sitten vajaapakkaus että "A hyvä! On sullakin mieliteot! Eikö ole enää joutilaita ukkoja käytettävissä? Tämä alkaa jo hieman haiskahtaa kalajutuilta! Mutta jos olet aivan tosissasi, kalan pitää olla kokoluokkaa delfiini - valas - hai (luulisin). Mutta ole kuitenkin puuhaan ryhtyessäsi hyvin varovainen. Muuten saatat tulla syödyksi! Ja kerrothan meillekin, kuinka onnistuit!"

Tästähän alkoi kehkeytymään oikein mielenkiintoinen keskustelu! Lisää!

Minähän siihen että se oli tosi hauskaa mitä vajaapakkaus sanoi. Ja sitten vielä lisäsin siihen AVA:lle että ole sitten varovainen jos löydät sen valashain jostakin. Sitä on kyllä vaikeaa piilottaa sun ukolta!

No siihenhän AVA sitten: "Niinpä. Kukaan ei kertonut vieläkään miten onnistuisin. No ei kalaa ole vaikea piilottaa. Hankin akvaarion. Eihän kala osaa puhua. Siinä yhteneväisyys suomalaiseen mieheen. Mutta kala ei kehuskele turhia eikä juorua. No en aatellut ihan valashaita. Pitää kuitenkin katsoa, minkä kalan kanssa synkkaa ja on mukavaa. Enhän minä mitä tahansa huoli. Olis tietenkin kiva jos sillä kalalla olisi nätit silmät. Mutta eipä ole kalaakaan karvoihin katsominen".



No, tämähän vaatii jo kunnon vastauksen ja se tulee tässä, ja vähän neuvoja poikaystävän valitsemiseksi kaupan päälle:

Hahahhh... yhteneväisyys suomalaiseen mieheen....
Karvoihin katsomatta! Hmmm...

Ei sillä valashailla ole kovin kauniit silmät, delfiinillä on vähän kauniimmat joten voisit kai ajatella delfiiniä? Kissakalaa en myöskään suosittelisi, sillä ei ole kauniit hampaat. Ei varmaan pese niitä aamuin illoin.

Tässä delfiinilista mistä voit lähteä valkkaamaan:

Valkokuvedelfiini (Lagenorhynchus acutus)

Tämä on hieman epäilyttävä, jos olisi valkokultakuvedelfiini tai kultakuvedelfiini, voisi varmaan harkita. Se voisi kaivaa kuvetta aina kun tarvii ja aina jalometallia riittäisi myytäväksi asti ja voisi rikastuakin siinä kupeessa. Kullan maailmanmarkkinahintahan on huipussaan juuri nyt.


Valkokuonodelfiini (Lagenorhynchus albirostris)

Tämä on kyllä hieman epäilyttävä tyyppi, ehkä nenänvalkaisu menossa, mahdollisesti juopotellut liikaa. Voi olla tuurijuoppo.

Juovadelfiini (Lagenorhynchus obliquidens)

Tämä on paha! Epäilyttää tosi kovasti, sehän on juova delfiini - ja varmasti tarkoittaa alkoholia juovaa.

Isodelfiini (Grampus griseus)

Tää olis varmaan turvallinen "Nallekarhu" jonka kainaloon voisi käpertyä onnellisena. Voihan tuo viitata muunkin kokoon kuin tuohon ulkonäölliseen kokoon ;). Epäilyttää vain tuo "grampus griseus" tuolla tieteellisessä nimessä, voi viitata ruotsalaiseen krampinomaiseen sikamaisuusominaisuuteen.

Pullokuonodelfiini (Tursiops truncatus)

Tätä en kyllä suosittelisi, varmaan vaikeuksia alkoholin kanssa johon tuo nimi varmasti viittaa. Saattaa olla jopa Kossupullo kasvanut kiinni kuonoon.

Täplädelfiini (Stenella plagiodon)

Tästä minä varoitan vakavasti! Tämä on varmaan sairas, vihurirokko tai tuhkis tai joku vastaava, tarttuu! Ei kannata riskeerata! Noita tauteja kun niin monet levittävät suojaamattomissa suhteissa!

Tavallinen delfiini (Delphinus delphis), entiseltä nimeltään Juoksiainen
Tämä varmasti juoksee karkuun hetken kuluttua jos aloittaa suhteen sen kanssa. Ei ehkä kannata edes harkita, jollei halua oikein lyhyttä ja intensiivistä suhdetta vaan pitkän ja elinikäisen.

Iltalehdestä syyskuussa 2010  luettua:

Vain ihmiset ja delfiinit harrastavat seksiä suvunjatkamisen lisäksi myös sen vuoksi, että se on kivaa.

2 kommenttia:

  1. Minä pidän litteäjalkadelfiinista, mikäli sellaista on olemassa! =D Ainakin minä olen löytänyt yhden...

    Milena

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä on olemassa koska olet sellaisen löytänyt!

    Silloin niitä on olemassa ainakin yksi! :D

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.