23. lokakuuta 2015

Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Kirjoitin jutun Uuden Suomen blogiini. Näin se alkaa:

"En osaa laittaa sanoja kovin hienoon järjestykseen, enkä osaa kirjoittaa terävästi, ironisesti tai satiirisesti, kuten moni muu, esim. Jori Eskolin, Sakari Timonen, Jussi Korhonen, Reija Härkönen, Pauli Vennervirta ja moni muu.

En myöskään osaa käyttää rumia tai ilkeitä sanoja asioista kertoessani, vaikka haluaisinkin, se vain menee metsään, jos edes yritän, ja on vain naurettavaa minun kirjoittamanani. Ihailen esim. edellä mainittujen kirjoittajien taitoa kirjoittaa terävästi, vaikka tekstissä olisi rumia sanoja ja ilkeilyä, koska ne on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti.

Kerron kuitenkin omat mietteeni tämän asian tiimoilta omin sanoin ja omalla tavallani.

Eikö juuri nyt olisi vihdoinkin aika sanoa vihapuheille raikuva ei?"

Tässä linkki sinne.
Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Päivitys 24.10.2015
Mukavasti on tullut paskaa niskaan FB:n yksityisviesteinä, mutta arvasinhan tuon jo etukäteen. 

Teksti onkin ollut suosituin heti kun julkaisin sen. Sitä en kyllä arvannut, tuolla on nimittäin aika paljon kirjoituksia! Aikaisemmin olen kirjoittanut sinne ainoastaan yhden kerran. Olen ennemminkin ollut lukijana ja kommentoijana.



Jossakin vaiheessa kirjoitan mukavasta asiasta, eli iloisesta perhetapahtumasta. Jotain iloistakin tapahtuu joskus!

Ja tietysti kuva koissuista, tottakai! 

Nallen ja Pimun kanssa pyörälenkillä. Meillä on kiva
pururata, jossa saa pyöräillä koirien kanssa.

4 kommenttia:

  1. Ikävää on se mihin Suomi ja maailma on menossa. Omalta kohdaltani jätän roskapuheet ja rasismin väliin, en noteeraa enkä ruoki niitä. Vihan tunteet räjähtävät aaltomaisesti ja kansaa on aina ollut vaikea hallita, se on tuttua jo historiasta. Katson tuon kirjoituksen tarkemmin.

    Onnen syksyä Laalille ja Pimulle:)

    VastaaPoista
  2. Olen sitä mieltä,että kohtaamalla rohkeasti erilaisia ihmisiä erilaisista kulttuureista voi sekä saada,että antaa.Viha on vahva ja vaarallinen tunne sekä silloin kun sen valtaan joutuu,että sen kohteeksi joutuu.Varsinkin,jos sitä ei pysty hallitsemaan.Yhteiskunnan tämän hetkinen tilanne mm.työttömyys ja ihmisten köyhtyminen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisen kokemus lietsovat vihaa muualta tulevia,mm.pakolaisia kohtaan,Ajatellaan,että he tulevat ikään kuin "syömään"meidän leipäämme.Solidaarisessa yhteiskunnassa ihminen jakaa leipänsä,vaatteensa ja asumuksensa tarvitsevien kesken ja taistelee rintarinnan yhteisen ja oikeudenmukaisen maailman piolesta,Ilman väkivaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä.

      Yletön vihapuhe netissä on mennyt sellaisiin sfääreihin, etten mitenkään voi sitä ymmärtää.

      Joissakin tapauksissa on myös niin, että juuri eurooppalaisten kolonialismi on köyhdyttänyt maita, ja siellä on sitten syntynyt konflikteja, joiden seuraukset tuntuvat täällä asti. Mutta eihän se selitä kaikkien maiden konflikteja.

      Meillä on kuitenkin jonkinlainen moraalinen tai eettinen velka maksettavana hyvinvoinnistamme sen seurauksena.

      Tottakai päätöksiä ja toimintatapoja voi arvostella ja moittia, ja pitääkin tehdä niin, mutta ihmisiin kohdistuva yleinen viha ei ole asiallista eikä terveellistä kenellekään, saatikka sitten yhteiskunnalle.

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.