6. lokakuuta 2012

Kaunis syyspäivä - puun kaatoa ja oksien silppuamista

Tänään onkin ollut todella kaunis syyspäivä, lämmin ja aurinkoinen. Aivan täydellinen pihahommiin.

Lähdin raivaamaan pihalta vanhan omenapuun oksia, kun poika kaatoi yhden viime viikolla. Nyt sitten laitoin oksat oksasilppuriin. Poika katkoi puun rungon sopiviksi pölkyiksi, saan sitten joku päivä halkaista ne halkaisukoneella. Pitää hiukan kuivua ensin, kun se ei halkaise kovin sitkeää ja märkää pölkkyä.

Tänään poika sitten kaatoi koivun pihalta, se oli liian lähellä taloa, ja liian lähellä toista koivua. Se toinen jätettiin siihen.

Löysin kiepin veneliinaa, ja sellainen kiinnitettiin kaadettavaan koivuun niin ylös kuin pystyi, sitten toinen pää kiinni päältä ajettavaan ruohonleikkuriin. Sitten tarpeeksi liinaa, enemmän kuin kaadettavan koivun pituus, ja kiristys, että puu lähtee kaatumaan oikeaan suuntaan.

Poika teki tietenkin ensin loven koivun juureen sille puolelle mihin puun piti kaatua, ja sitten alkoi sahaaminen. Sähkösahalla se oli kyllä hiukan voimatonta, mutta onnistui kuitenkin.

Minä vedin traktorin avulla liinaa kireälle, ja sitten se puu yhtäkkiä alkoikin kaatumaan, ja vieläpä ihan oikeaan suuntaan!


Tässä poika puuhaa.

Olisin videoinut puun kaadon, mutta kun oli tekemistä siinä liinan kiristämisessäkin!




Tästä jo huomaa että poika on
Mersu-friikki! 

10 kommenttia:

  1. Puunkaato on taitolaji, hi!
    Meillä myös pitäis kaataa iso puu, se odottaakin poikaa tänne töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin puun kaataminen on taitolaji!

      Onneksi meillä oli eilen just sopiva tuuli!

      Meillä on useampiakin puita, jotka pitisi kaataa, nimittäin jättikokoisia saarnipuita.

      Niitä ei sähkösahalla saakaan poikki. Piha on saarnipuita täynnä, ja jotkut oksat rapsivat kattoa, mikä ei ole hyvä juttu.

      Kiitos kommista!

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Onhan hyvä, että niitä poikia löytyy. Itselläni on vain tyttöjä! Onneksi asun rivitalossa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Milena, poika auttaa tällaisissa asioissa, ei tarvitse tehdä kaikkea itse. En olisi alkanut kaatamaan noita puita itse, vaikka joskus olen puun kaatanutkin. :)

      Rivarissa on hyvä asua, sopivan pieni puutarha eikä liikaa pihatöitä. Itsekin olen asunut sellaisessa, tykkäsin.

      Mukavaa sunnuntaita ja kiitos kommista!

      Poista
  3. Puiden kaataminen on taitolaji. Näin sen myös kun mökkikoivuni kaadettiin.

    Teillä osataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi! Siinä on aina ne vaaratekijänsä! Kiitos kommista! On aina kiva kun saa palautetta!

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Mies oli metsuri, joten ikinä ennen ei tarvinnut ajatella etteikö puu kaatuisi oikein, mutta nykyään on tullut törmättyä jo siihenkin.. Suuri puu, aina niitä on jotenkin sääli kaataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on sääli, kuten olen jo miettinyt sitä suurta saarnea meidän pihalla. Mutta kun on kasvanut liikaa.

      Metsurin kanssa tuskin tuli ongelmaa puun kaadossa! :D

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Meilläkin pitäisi laho pihakoivu kaataa, mutta kun moottorisahan laippa ei riitä edes puoliväliin runkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuossakaan riittänyt se lapa edes puoleen väliin, mutta niin vain Janne jyysti koivun poikki. Vielä sähkösahalla, se olikin aika heikkotehoinen kun piti tuoretta ja juuresta melko paksu koivu katkaista.

      No, nyt se on klapeina! :D

      Mukavaa maanantaita!

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.