12. lokakuuta 2012

Kaunis syysilta meren rannalla

Tulin juuri iltakävelyltä koirien kanssa.

Ilta oli mitä kaunein, ei tuulta eikä sadetta. Niitä on viimeisen viikon aikana riittänytkin.

Aurinko oli juuri laskemassa. Kun lähestyin meren rantaa, ajattelin että ehdin kuvata vielä kauneimman auringonlaskun, mutten aivan ehtinytkään, aurinko oli nopeampi ja kuvista tuli hiukan tummia.

Vielä oli muutama venekin satamassa, ihmiset ajelevat täällä tosi pitkälle syksyyn, tai melkeinpä talveen.

Tykkään jotenkin syksystä, vaikka tykkään kesästäkin. On hienoa että meillä on vuodenajat. Toivoisin vain, että talvi olisi lyhempi ja kevät ja kesä pidempiä.

Meri täällä ympärillämme lämmittää pitkälle syksyyn, ja siksi täällä on leudompi syksy kuin muualla Etelä-Suomessa, keväällä sen sijaan meri jäähdyttää ja kevät voi tulla myöhemmin.

Syksy on jotenkin rauhallista aikaa, tai rauhoittumisen aikaa, elämä palaa rauhallisempiin uomiin talven tuloa odotellessa.

Syksyn pimeät illat ovat mukavia, jotenkin rauhoittavia. En pelkää tuolla ulkona pimeässä ollenkaan koirien kanssa kulkiessani. Jotkuthan eivät pidä pimeästä, minä pidän.

Kun kävin koirien kanssa aamulenkillä, ihmettelin muutamaa ojan pientareella olevaa valkoista kasvin lehteä. Tietenkin kumarruin ja näppäsin yhden käteeni, ja kaduin saman tien! Lehdet olivatkin kuuraisia nokkosen lehtiä, sormia polttelee vieläkin!

Kumma että olivat niin vahvamyrkkyisiä!

Pitää vaihtaa kohta autoon talvirenkaat alle, ja tarkistaa että jääraappa on autossa, kohta varmaan tuulilasikin on jäässä aamulla töihin lähtiessä


4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, tuli taas saarille ikävä!

    Syksy on myös minulle mieluista aikaa, varsinkin alkusyksy. Mutta kun maisema menettää värinsä, mieli lamaantuu hetkeksi ja kun lumi ilmestyy, pää nousee pystyyn taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näinhän se tahtoo olla!

      Taas tänään oli tosi hieno päivä, sai tehdyksi pihahommia. On kyllä satanut aivan liikaa viimeisten kahden viikon aikana.

      Kiitos kommentista ja mukavaa lauantain jatkoa!

      Poista
  2. Kyllä syksy on mullekkin kivaa aikaa. Ainoastaan nyt en tykkää, kun AINA sataa vettä. Eli nyt kun on satanut jo koko kesän vettä, niin nyt jo odottaa sitä, ettei sataisi enää.
    Muuten syksy on ihanien väreineen niin kivaa aikaa.
    Ja pimeäkin on hienoa kun saa olla sisällä... laittaa jalkalamppuun valon... ottaa kutimen käteensä... koiran hellittelyyn syliinsä ja nauttia syksyn illasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosi ikävää kun sataa vettä koko ajan, eihän ulkona olemisesta silloin voi nauttia. Meillä on tullut aika paljon vettä parin viimeisen viikon aikana, mutta on ollut hienojakin päiviä. Silloin on käytettävä tilausuus hyväksi.

      Viime viikonloppukin oli tosi kaunis, ja sitten viikolla satoi taas vettä. No, ei se sinänsä haitannut, kun olen töissä.

      Syksyllä on jotenkin mukavaakin käpertyä sohvan nurkkaan sisällä ja tehdä jotain kiireetöntä.

      Ja koissukullat ovat aina se piristysruiske elämässä! :D

      Mukavaa lauantain jatkoa ja toivottavasti on kaunis viikonloppu, täällä on, toistaiseksi ainakin.

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.