Uudenvuodenpäivä 1.1.2012 - kiviaitoja ja maisemia

Tänään lähdin koirien kanssa päivälenkille. En aikonut tehdä pitkää lenkkiä, mutta kyllä siihen sitten loppujen lopuksi tuhrautuikin aikaa. Oli nimittäin kännykkä mukana, ja näin ollen myös kamera.

New Year's Day: I walked the dogs, and took pictures in the neighborhood in the early afternoon. The day was very nice, a little frosty, not wet. But it began raining later in the evening. 

I photographed some stone fences and round pole fences, there are several in this area near us. Of course, I took some picks of Pimu, too! 

Innostuin ottamaan kuvia lähistöllä olevista aidoista. Täällä on paljon kiviaitaa, mutta myös risuaitaa. No, tottakai tuli otetuksi kuvia myös koirista, mutta sain kivaa kuvaa myös naapurin hevosista ja muista maisemista.

Oli todella nätti päivä. Uudenvuoden yönä ja vielä aamullakin oli pari astetta pakkasta, ja maa oli siis kuivaa. Metsän siimeksessä hevoshaassa oleva lampikin oli saanut läpikuultavan jääkerroksen pinnalleen. Sain siitä aika kivan kuvan.

Hevoshaassa puiden siimeksessä oleva lampi on saanut jääriitteen harteilleen.

Pimu aivan naapurissa olevan kiviaidan päällä. Täällä asusti toissa kesänä
villikissoja. Naapurin täti ruokki niitä. Olivat ne kyllä suloisia. Syyspimeällä
näkyi vain neljä paria silmiä aidalla otsalampun loisteessa!

Nuo kiviaidat on varmaan tehty pelloilta kerätyistä kivistä. On siinä ollut maanviljelijöillä tekemistä! Niitä on tässä meidän talon lähistöllä useammassakin paikassa.

Oli vaikea saada "tärähtämättömiä" kuvia, kun oli kaksi koiraa nykimässä. Otin yli sata kuvaa, mutta en säästänyt kuin pienen osan niistä. Laitoin tännekin jonkin hiukan huonomman kuvan, koska ei ollut muutakaan mitä laittaa samasta aiheesta.

Tuossa videolla Pimu on syömässä ruusunmarjoja. Se tykkää niistä kovasti. Nallekin syö, muttei niin usein eikä innokkaasti!

Ahvenanmaa on tunnetusti karua ja merellistä aluetta, mutta tämä on myös tunnettu hyvin muhevana ja hedelmällisenä maanviljelysalueena, myös vauraana. Nykyisten maanviljelijöiden esi-isillä on silti ollut varmaankin kova työ saada maa tuottavaksi keräämällä esimerkiksi kivet pois.

Lähistöllä oleva risuaita.

Puolen yön aikaan sain seurata naapurin ilotulitusta. Siellä olikin aika hieno esitys, kun ajattelee, että tämä ilotulitus oli yksityinen, ei mikään kunnan tai kaupungin järjestämä.

Tämä Knutsboda, missä asun, on siitä erikoinen alue, että melkein kaikki ovat sukua keskenään täällä. Kylällä on reilut kymmenkunta taloa, ja varmaan jonkun suuren maatilan maat on aikanaan jaettu lapsille ja lapsenlapsille perintönä. No, me emme ole sukua, olemme Pohjois-Pohjanmaalta tulleita uudisasukkaita!  :D

Naapurimme on niitä, jotka kuuluvat tähän sukulaisjoukkoon. Varmaan nämä ilotulitteet oli ostettu yhteisvoimin, koska siellä oli paljon ihmisiä katsomassa ilotulitusta.

Minäkin sain ilmaisen esityksen, koska minulla oli suora näköyhteys noin viidenkymmenen metrin päähän pellolle, mistä tulitteet ammuttiin ilmaan.

Kun kuulin ensimmäisen kunnon paukun, tuli kiire ulos kuvaamaan, enkä ehtinyt laittaa edes kenkiä jalkaan. Siellä sitten seisoin kuvaamassa ilotulitusta muutaman asteen pakkasessa avojaloin.

No, eihän se minulle ole mitään epätavallista, että kuljen pakkasessa avojaloin, haen yleensä lehdenkin postilaatikosta avojaloin, oli kuinka kova pakkanen tahansa. 

Aamulla, kun oli vielä pari astetta pakkasta, näin terassin kuurassa jalanjälkeni, eipä tullut kuvatuksi. Nyt illalla nekin jäljet sitten häipyivät, kun alkoi taas satamaan vettä. 

Nalle oli huolissaan paukkeesta koko illan. Se värisi ja pelkäsi, ja kulki perässäni kuin turvaa hakien. Välillä se oli sängynkin alla. Pimu sen sijaan, Nallen pentu, kohta kaksivuotias neiti, ei ollut millänsäkään. Luulin, että Pimulle tulisi vaikeuksia, kun se on hiukan arka. Mutta ei tosiaankaan.

Kun menimme pihalle alkkuillasta, lapset paukuttelivat jo rakettejaan ja papattejaan. Nalle ei tykännyt yhtään, se pissasi ihan portaiden lähelle, ja sitten se istahti keskelle pihaa ja alkoi ulvomaan kohti tähtitaivasta. Yleensä se haluaa mennä tielle ja sitten vielä toisella puolella olevaan ojaan tekemään tarpeitaan. 

Nyt se lähti hetken ulvottuaan kiireesti takaisin portaille, hypähti ovea vasten kuin olisi halunnut itse avata oven. Sitä se ei yleensä koskaan tee, eikä halua  sisällekään, kun on kerran ulos päässyt. No, en minä halunnut sen kärsimystä pidentää, joten menimme  heti takaisin sisälle. Ei silti Nallekaan ollut sellainen hysteerisesti pelkäävä, mutta kuitenkin oli selvästi huolissaan vieraista kovista äänistä.

Pimu sen sijaan olisi halunnut mennä sinne missä paukkui, veti sinne päin, että eikö me nyt voitaisi mennä katsomaan! Kumma otus, onko se koira ollenkaan?  :D

Pimu huomasi herkkupensaan, ruusunmarjoja, nam! :D

Merimaisema

Naapurin hevosia. Meidän talo on ihan tässä lähellä,
rakennusten takana vasemmalla.

Pimu kiviaidalla

Tämä on kävelyreittimme varrella.
Kukkulan Kuningatar Pimu.

Pimu katsoo kotiin päin. 

Nam! Vihdoinkin pääsee syömään ruusunmarjoja. Kuvassa Pimu.

Risuaita aika lähellä kotiani, vajaat puoli kilometriä. Meri näkyy taustalla.