26. joulukuuta 2011

Tapaninpäivä 26.12.2011 - Boxing Day 26th December 2011

Noniin, tänään olenkin sitten ehtinyt käymään jopa töissä kirjanpitohommissa viitisen tuntia. Piti tehdä etätöitä viime torstaina, mutta Exel tilttasi, joten kävin sitten tekemässä sen työn tänään.

Melkein kesäinen maisema,
kuva otettu tänään, Tapanina.
Viime yönä, alkuyöstä, oli jonkin verran myrskyisää, muttei kovin pahasti. Luin uutisista, että sekä Ruotsin että Suomen puolella oli tullut paikoin pahaa jälkeä myrskyn seurauksena. Meistä se pahin myrsky meni hiukan ohi.

Sähköt kyllä kävivät pois hetken aikaa ihan alkuyöstä.

Herätessäni viiden aikaan aamulla, katsoin lämpömittaria, ja se näytti 10 °C (50 °F), mikä on hyvin epätavallista tähän vuodenaikaan nähden. Piti mennä katsomaan kahdesta muustakin mittarista eri puolilla taloa, kun tuntui uskomattomalta, että siihen aikaan olisi niin lämmin. Mutta niin vain oli!

Kylätie on hiljainen
... näin Tapanina, eikä 
kukaan ole ajelulla?!
Aamulla oli mahtava auringonpaiste ja melkein kesäisen lämmintä. Meillä onkin ollut tuuli enimmäkseen etelästä, siksi kai onkin ollut niin lämmintä.

Kävin koirien kanssa kivan lenkin, ja samalla kuvasin maisemia - ja koiria, tietenkin!
Maisemakin on melkein kesäinen, vain puiden ja pensaiden lehdet puuttuvat, ruoho on vielä vihreänä. Uusia silmuja on kyllä sekä puissa että pensaissa, ja yksi pikkuinen ruusukin kukkii pihassa - ja pihasaunio!

Ei minua haittaisi, jos talvet olisivat tällaisia, kuivia, lämpimiä ja aurinkoisia. Märkä ja loska ei oikein hotsita. Koiratkin tuovat sisälle kuraa, kun on maa märkänä.

Koirat tietenkin olivat superonnellisia, kun tänään saivat kaivella pihassa, onkin kauan siitä kun ovat viimeksi saaneet ihan vapaasti tonkia, on ollut niin märkää.

Nalle ja Pimu kaivamassa 
tunnnelia Kiinaan!

Tämä video on otettu tammikuussa
2011, eli melkein vuosi sitten.
Nalle ja Pimu juoksevat 
hangella. Kuvasi Jan sergejeff

Pimu osaa poseerata!

Pimu

Pimu

Nalle, Pimun äiti. Olipa vaikea saada Nalle poseeraamaan!
Siksi Nallesta on vähemmän kuvia.

Nalle

Pimu.
Ei tarvitse sanoa kuin "kissa", niin molemmat koirat
alkavat etsimään takaa-ajettavia! :D

Tontin sisäänkäynnin vieressä on vielä ruusunmarjoja
jäljellä, Pimu ja Nalle syövät niitä joka kerta, kun
käymme ulkona. Niitä riittääkin, melkein koko tontti on
on ympäröity ruusupensailla.
Näitä omenoitakin Pimu syö kun käymme  ulkona.
Onko se koira ollenkaan?
Pimun herkkua, omenoita, ja Pimu itse.

Nallekin on tuossa kuvassa Pimun lisäksi. Nalle
ei omenoista perusta.

Nalle kaivautumassa kai Kiinaan...

Pimu samoissa puuhissa.

Koirilla oli tosi kivaa tänään kun saivat kaivella
sydämensä kyllyydestä.
Pimu

Pimu ja Nalle matkalla Kiinaan...

Edelleenkin...

9 kommenttia:

  1. Sinäpä ehdit ja vielä kuvatakin.. merkillinen on tämä talvi kuten niin monet muutkin, no koiruudet ainakin näyttävät tykkäävät ja ihan sama vaikka olisi lauhaakin kunhan ei aina tuulisi ja sataisi..

    VastaaPoista
  2. Joo, ei ole ollut isompaa kiirettä, ehdin kuvaamaankin, vaikka olinkin tänään viisi tuntia töissä iltapäivästä.

    Joo, se tuuli ja sade voisivat ohittaa meidät! :D

    VastaaPoista
  3. Laali, olet monitaituri, joka rakastaa koiraansa! Minusta lämmin talvi on runsaista sademääristä huolimatta kohdellut meitä hyvin. Ei tarvitse palella tai kahlia lumihangeissa työmatkoillaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Milena! Tuosta monitaituruudesta en nyt tiedä, mutta kiinnostusta moneen asiaan kyllä löytyy vaikka kuinka! :)

    Olen tyytyväinen kun on leuto talvi, vaikka märkäkin. Meillä säästyy paljon rahaa lämmityksessä! Minä tykkään kyllä kolata lunta, mutta viime talvi oli aivan liian luminen, ja etenkin liian kylmä!

    Koirat ovat niin sulosia, minun iloni ja liikuntakaverini!

    Kiitos Mustaenkeli! Sun tessut ovat myös inania!

    Meidän perheen eka ja viimeinen koira oli muuten nimeltään Tessu. Olin jotain 9 v kun saimme sen. Se oli ihan dalmatialaisen näköinen, ehkä jäniskoiran ja dalmatialaisen sekoitus. Ihana!

    VastaaPoista
  5. Joka itselle kuoppaa kaivaa, voi löytää aarteen. Turkukin on vihreä, mutta teillä on melkein kesä. Hyvää Uutta Vuotta 2012!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tuhkimo!

    Yllättävän vihreä tämä joulun aika on ollut! Mutta onneksi sekin on joulun väri.

    Hyvää Uutta Vuotta Sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Tessu oli nimeltään meidänkin edellinen koira, siis tämä ennen nykyistä "Ronttia"!

    VastaaPoista
  8. Tessu onkin oikein hyvä koiran nimi! :D

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.