Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Kirjoitin jutun Uuden Suomen blogiini. Näin se alkaa:

"En osaa laittaa sanoja kovin hienoon järjestykseen, enkä osaa kirjoittaa terävästi, ironisesti tai satiirisesti, kuten moni muu, esim. Jori Eskolin, Sakari Timonen, Jussi Korhonen, Reija Härkönen, Pauli Vennervirta ja moni muu.

En myöskään osaa käyttää rumia tai ilkeitä sanoja asioista kertoessani, vaikka haluaisinkin, se vain menee metsään, jos edes yritän, ja on vain naurettavaa minun kirjoittamanani. Ihailen esim. edellä mainittujen kirjoittajien taitoa kirjoittaa terävästi, vaikka tekstissä olisi rumia sanoja ja ilkeilyä, koska ne on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti.

Kerron kuitenkin omat mietteeni tämän asian tiimoilta omin sanoin ja omalla tavallani.

Eikö juuri nyt olisi vihdoinkin aika sanoa vihapuheille raikuva ei?"

Tässä linkki sinne.
Vihapuhe ruokkii tyhjien ihmisten kaipuuta tulla nähdyiksi

Päivitys 24.10.2015
Mukavasti on tullut paskaa niskaan FB:n yksityisviesteinä, mutta arvasinhan tuon jo etukäteen. 

Teksti onkin ollut suosituin heti kun julkaisin sen. Sitä en kyllä arvannut, tuolla on nimittäin aika paljon kirjoituksia! Aikaisemmin olen kirjoittanut sinne ainoastaan yhden kerran. Olen ennemminkin ollut lukijana ja kommentoijana.

Jossakin vaiheessa kirjoitan mukavasta asiasta, eli iloisesta perhetapahtumasta. Jotain iloistakin tapahtuu joskus!

Ja tietysti kuva koissuista, tottakai! 

Nallen ja Pimun kanssa pyörälenkillä. Meillä on kiva
pururata, jossa saa pyöräillä koirien kanssa.

Päivän lallatus

Syksy on jo saapunut Kemiinkin. Aurinkoisena ja kauniina se onkin saapunut meille.

Minulla on edelleen Pimu-koiran äitikin hoidossa, ja se on luonani vielä ainakin kuukauden.

Olen ommellut tulevalle lapsenlapselleni suojusta ensisänkyyn, eli äitiyspakkauslaatikkoon. Ohjeet löysin täältä.

Eihän siitä tullut alkuunkaan niin hieno kuin alun perin ajattelin, mutta varmaan ihan käyttökelpoinen kuitenkin.

Kankaat minulla oli jo olemassa: sininen kangas, josta siskoni Lispe on joskus tehnyt verhot, mutta joita ei ole koskaan käytetty, ja vaaleapohjainen kangas, jossa on vaaleansinisiä rusetteja, joka minulla ollut vuoden 1990 alusta asti pakkauksessaan avaamatta.

Se tilattiin aikanaan Emäsalon taloon sisustuskankaaksi Englannista. Myös helmalakanoita ja koristetyynynpäällisiä tilattiin samasta kankaasta.

Kun menin ostamaan vanua pehmusteeksi kangaskaupasta, huomasin pienen palan Puuha-Pete-kangasta, ja siitä tuli sitten tuon päällisen pääteema. Sitä riitti vain etuosaan. Sinistä kangasta ei riittänyt päätyjen yläosaan. Ohjeen mukaan päädyn yläosa olisi ollut eri väärinen kuin alaosa, ja ompelinkin sitten kapean kangaskaistaleen kohtaan, mistä sinisen kankaan olisi pitänyt alkaa päädyn elävöittämiseksi.

Laatikon oli siis alunperin tarkoitus olla kokonaan sininen sisäpuolelta. Olisi minulla ollut siihen kangastakin, mutta se riippuu verhona makuuhuoneessa, enkä halunnut pilata hyviä verhoja, ja huoneen yleisilme olisi kärsinyt. Tämä laatikkoon laitettu sininen kangas on tehty verhokapoista, jotka olivat ylimääräisiä.

Näitä verhoja en raskinut katkaista, vaikka sivuverhot
ulottuvat lattiaan saakka. Olisi yleisilme kärsinyt.

Oli se kovin työläs tehdä, kun ei ollut laatikon malliakaan, ja minun pitikin heti alkuun ilmoittaa Facebookin "Annetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan Meri-lappi"-sivustolla ottavani vastaan sellaisen laatikon, jos joltakin löytyisi.

Hetikohta tulikin ilmoitus, että sellainen olisi tarjolla - ja mikä parasta, se oli naapurissani seuraavalla kadulla!

Kävin hakemassa sen, ja sitten ompelutyö saattoikin alkaa kunnolla. En usko, että tästä projektista olisi tullut kovinkaan hyvä ilman mallilaatikkoa, jouduin niin monta kertaa mittaamaan ja säätämään, pari saumaa jouduin jopa purkamaankin.

Kuvassa vaavin sängyssä näkyy kaksi tyynyäkin, toiseen niistä ompelin ruutukuvion, toiseen en.

Muutaman lakanan/pussilakanan ja tyynynpäällisiä voisi vielä ommella, koska kangasta on runsaasti jäljellä.

♥ ♪♫ Jännät paikat meillä vaavia odotellessa! ♪♫ ♥

☼☼ Eikä tietenkään postausta ilman koissuja! ☼☼

Pimun ja Nallen kanssa pyöräreissulla. Nallella
ompelemani tissiliivit, joista kerroin aikaisemmin.

(Potku)pyöräilyä ja tissiliivit koiralle

Urheiluliivit

Nalle-koira, kohta 13 v, on ollut minulla hoidossa elokuun puolivälistä saakka, ja on edelleen jonkin aikaa.

Kun se tuli meille, opetin koirat olemaan samassa hihnassa pyörälenkillä, että päästään liikkumaan ja kuntoilemaan. 

Ensimmäisestä kerrastahan ne oppivat, ovathan molemmat tottuneet pyöräilemään hihnassa yksin, eikä kynnys kahteen koiraan yhdessä hihnassa ollut kovinkaan korkea. Kyllä ne menevätkin nätisti, en olisi uskonutkaan, että niin nätisti heti alkuun! Fiksuja tyttöjä - äiti ja tytär!

Videolla mallia tyttöjen juoksutyylistä. 

Nalle on vähän laihtunut, on se silti edelleen tanakka, ja sen tissit heiluvat nyt edestakaisin, kun pyöräilen sen kanssa. Ne olivat turvoksissa tässä eräänä päivänä, ja ajattelin, että ehkä se heiluminen jotenkin ärsyttää niitä. Ne heiluvat kuin lehmän utareet, kun se juoksee.

Päätin siis tehdä sille tissiliivit, ja eiku tuumasta toimeen!

Ostin Kemin City-kirppikseltä tyttöjen trikoomekon (92-senttiselle) 2 eurolla, ja modasin sitä - poistin hihat ja suurensin hiha-aukkoja (nyt ne ovat takajalkojen reikinä), kavensin, suurensin kaula-aukkoa (etteivät liivit likaannu, kun koira tekee tarpeensa), leikkasin takaa halki, ja laitoin tarranauhan koko matkalle. Tarrakiinnitys on selkäpuolella, eli on helppo laittaa kiinni. Sitten ompelin tarralliset nauhat, joilla liivit kiinnitetään valjaisiin.

Tein liivit käyttäen Pimua mallina, Nalle kun päätti, ettei se suostu mallinukeksi. Pimua sai kääntää ja vääntää mielin määrin. Pimulle löysä on Nallelle tiukka, ja sehän oli helppo mitta, ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. 

Tällainen siitä sitten tuli 

Nalle ei silti ollut moksiskaan, kun laitoin valmiit liivit sen päälle, kun sanoin, että mennään ulos. Testasimme liivejä, ja jouduin vielä ompelemaan sisään tisujen kohdalta, että liivistä tulisi vähän kireämpi. Nyt tisulit lepäävät nätisti kangasta vasten, eivätkä hölsky edestakaisin juostessa. Näytti siltä, että Nallekin olisi tykännyt asiasta.

Liiveihin voisi modata vielä juoksuaikasuojan, eli tarroilla kiinnitettävän "luukun". Pysyy varmaan paremmin päälläkin, kuin perinteiset housut. Tämä vaatekappale ei häiritse Nallea ollenkaan.

Potkupyörä

Mietin tässä eräänä päivänä, että pyöräilykausi on kohta ohi, ja polkupyörä pitää laittaa talvisäilöön. Haluan kuitenkin liikkua vähän tehokkaammin kuin kävelemällä, joten mieleeni tuli aikuisten potkulauta, tai potkupyörä. Sillä voi potkutella liukkaammallakin kelillä, koska ei ole samanlaista vaaraa kaatua korkealta, niin kuin polkupyörällä.

Niinpä minä aloinkin etsimään sellaista kirppiksiltä ja tori.fi:stä, koska minulla ei ole varaa ostaa aivan uutta. Ja pian tärppäsikin, löysin Facebookin kirppikseltä yhden vanhan ja ruosteisen. Ajattelin, että ensi kesäksi voin modata siitä paremman näköisen hiomalla ja maalaamalla kukkia yms siihen.

Sovittiin myyjän kanssa noudosta, ja testasin potkuttimen, joka vaikutti ihan ok:lta. Kaupat tehtiin. Kävin Oulussa, ja poika teki siihen pikahuollon, ja lyhensi seisontatukea, se kun oli liian pitkä, ja osui jatkuvasti maahan. 

Sitten lähdettiin kokeilemaan vempelettä ensimmäistä kertaa koirien kanssa.

Ja pitihän se arvata! Pimu pelkäsi mokomaa kuvatusta hirveästi! Oli kuin olisin vetänyt betoniporsasta , kun yritin saada potkuttimen vauhtiin. Pimu veti narun tosi kireälle yrittäessään pysyä mahdollisimman kaukana moisesta vekottimesta!

Työnsin ja työnsin potkutinta, ja vihdoin pari sataa metriä nahkeasti mentyämme Pimukin hoksasi, ettei se epäilyttävä rumilus olekaan hyökkäävää sorttia. Sitten potkuttelu sujuikin erinomaisesti.

Nalle ei ollut moksiskaan - pyörä kuin pyörä! Vanhan rouvan arvokkuudella se otti tämänkin uutuuden, kuten otti uudet urheiluliivitkin.

Molemmat koirat olivat samassa hihnassa tälläkin reissulla.

Tottahan tarpeetkin tehdään yhtä aikaa,
koska ollaan samassa hihnassa polkupyörässä!

Pimu ei kuitenkaan suostunut kakkimaan tuollaisen kuvatuksen nähden, joten mentiin sitten polkupyörällä muutama kilometri, kun palattiin takaisin kotiin. Ja se onnistuikin heti, polkupyörä kun on jo tuttu ja turvallinen!

Nallella ei ollut mitään vaikeuksia siinäkään asiassa potkuttimen ollessa kyseessä - se on arvokas rouva tilanteessa kuin tilanteessa.

... paitsi silloin, kun joku yllättää sen. Oliskohan sillä vähän huono kuulo tai näkö, kun se joskus saa haukkuhepulin, kun joku, hyvin tuttukin, tulee viereen yllättäen.

Koissut laiduntavat tien vierellä,
ruohoa pitää syödä joka päivä niin
kauan kuin sitä vielä on jäljellä luonnossa!

Lähdin eilen (13.9.2015) tällä uusvanhalla potkupyörällä koirien kanssa ensimmäiselle pidemmälle lenkille. Syksyä varten on hyvä harjoitella.

Alku sujui hyvin, mutta sitten alkoi kuulumaan takaa kummallista ääntä. Ajattelin että lokasuoja ehkä kahnuttaa rengasta vasten, mutta ei vika ollut siinä.

Potkuttelin eteen päin, enkä palannut takaisin, mutta lähdin lyhyemmälle reitille. Sitten rengas alkoi jumittamaan silloin tällöin.

Lenkin lopussa rengas jumittui kokonaan! Jouduin nostamaan takaosan ylös, että saan kujetetuksi potkuttimen kotiin.

Eihän se painava ole, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska matkaakin oli vain parisataa metriä - koiratkin ovat aina niin nätisti narussa, joten siltäkään osin ei tullut ongelmaa. Mutta se harmitus! Poika lupasi katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä. Hyvä niin, ehkäpä tästä potkuttelusta tulee vielä jotakin, vaikka alku onkin ollut hankalaa.

Huomasin, että potkuttelu vaatii paljon enemmän energiaa kuin pyöräily! Eli siitä on minulle itselleni enemmän hyötyä. Koirilla kyllä jäävät päivämatkat lyhyemmiksi kuin pyörällä, ja vauhtikin on pienempi eli energiankulutus jää vähemmälle, vaikka minulla se kasvaa.

Polku/potkupyöräilyä kuvina

Äiti ja tytär

Lepotauko metsäniityllä

Metsäniitty reilut pari kilometriä kotoa

Paavonkari, laavu kuvaajan takana noin 10 m päässä.

Paavonkarin laavu

Pimu ja Nalle juomassa ja vilvoittelemassa
"ankkalammella" ihan meidän naapurissa.

Matka"kertomus" 14.9.2015.

Pimu ja Nalle ovat olleet reippaita!
Pimu 167,6 km/22 juoksukertaa 30 viim. päivän aikana.
Nalle 72,26 km/19 juoksukertaa, 18.8.2015 lukien. Hyvä tulos kohta 13 v koiralle!

Kuvasatoa kesän ajalta

Uimassa meren rannalla Maksniemessä (Saaren rannassa)
siskon, Pimun ja Nallen  kanssa

Saaren ranta, Maksniemi

Uimassa Saaren rannassa Maksniemessä. Sisko sukeltaa.

Jumaltenranta, Kemin Sisäsatama. Kyltin takana on tarkennus

mitä tämä nimi tarkoittaa. En vain muista mitä.

Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla siellä käydessäni.

Monta erilaista kylttiä selityksineen löytyy. 

Naarasin nämä kaksi pyörää lähellä olevasta "ankkalammesta". Vain oikeanpuoleinen näkyi vedessä, ja kun vedin sitä maihin venehaalla, toinen pyörä oli tarttunut siihen kiinni. Ilmoitin Facebookin Kemi-ryhmässä kuvien kera, ja omistajat löytyivät parissa tunnissa. 

Pimun kanssa mustikoita etsimässä. Metsäistä matkaa välillä ilman polun häivääkään tuli yli 10 km. Tulos: pari mustikkaa ja parikymmentä ahomansikkaa. Lisäksi kunto koheni siellä hikoillessa. 

Samalla tuloksettomalla marjareissulla. En päässyt puron yli muuten kuin käyttämällä pyörää tukena. Eli pyörä puroon, minä siitä kiinni toisella kädellä, ponnistus ja hupsista - olin toisella puolella. Kun olin toisella puolella, ote piti irrottaa samantien, ja pyörä tietenkin kaatui kohtalaisen hallitusti puroon. Vedin sen sitten pois, Pimu selvisi purosta pienellä kevyellä loikalla. Pimu ihmtettelee emännän touhuja taustalla.

Kiveltä näkee hyvin. Tämä on vain noin sata metriä kotoa.

Pururadalla pyöräillään päivittäin. Tällaisia metsäsopuleita
on löytynyt kuolleina vaikka kuinka paljon.

Tämäkin pururadalta. Luulin ensin kuolleeksi oravaksi, kun se ei reagoinut meihin ollenkaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että se onkin pehmolelu. Ilmoitin tästäkin kuvan kera FB:n Kemi-sivulla. Nopeasti löytyi tämänkin omistaja. Kuulemma joku Elmo-niminen koira on omistaja, eikä mikään pikkuinen ihmispiltti.

Pururadalla tämäkin, syksy on selvästi tulossa.

Mustikoita etsimässä. Hyttyset vaivasivat Pimua aikalailla.
Tässä ollaan aivan meren rannalla olevan laavun lähellä Paavonkarissa

Vaikeneminen ei ole kultaa

Rasistit sanovat, etteivät he ole rasisteja, vaan realisteja. He sanovat myös, ettei missään näy rasistista puhetta, että aina näytetään rasistikorttia. Hmmmm... entäs ne suvakki- ja kukkahattukortit?

Tässä esimerkki Hesarin kommenttiosastolta:

”On aivan pakko ihmetellä missä piireissä ihmiset liikkuvat kuullakseen edes malliksi aitoa rasistista puhetta.

Itselleni ei ole kohdalle sattunut, vaan kaikki tuntemani ihmiset puhuvat puhtaasti realismista ja kohtuudesta ja ovat täysin valmiita sallimaan laillisen maahantulon.”

Jotkut iloitsivat jollakin sivustolla uutisista, joissa kerrottiin, että pakolaisvene oli kaatunut ja pakolaiset hukkuneet. Sanottiin, että pääsipähän niistäkin eroon.

Miten voi iloita toisen kuolemasta, jos ei ole rasisti?

Pieni, hukkunut Alan meren rannalle huuhtoutuneena herätti ihmiset ympäri maailman. Mutta ei edes tämän pikkuisen kuolema herättänyt näitä vihaavia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään realisteiksi. 

Vihapuheet eivät hiljentyneet hetkeksikään.

Rasismia on myös sanattomassa muodossa; Helsingissä eräs nuori "kantasuomalainen" mies sylkäisi vastaan kävelevän somalinaisen työntämien lastenvaunujen kuomulle. Näin sen itse, koska kävelin tämän naisen takana. Mies yritti ilmeisesti osua naiseen, mutta tähtäsi pieleen. Sellainen on myös rasismia.

Olen monesti miettinyt, mitä kaikkea "väärän värinen" maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt saa kokea jokapäiväisessä elämässään. Jo mielikuva ahdistaa.

Some-keskustelut ovat täynnä rasismia - sellainen on oikein räjähtänyt silmille viime aikoina. Mitä muuta se on, jos yleistetään kaikki maahanmuuttajat ja pakolaiset raiskaajiksi ja rikollisiksi, elintasopakolaisiksi tai iPhone-miehiksi? Heitä nimitellään milloin apinoiksi, milloin mutakuonoiksi, milloin miksikin. Heitä halutaan viedä saunan taakse tai takaisin sinne mistä ovat tulleetkin, pistää mullan alle, tai laittaa nappi otsaan. Heille halutaan lahjoittaa kinkkuja heidän uskontonsa pilkkaamiseksi.

Lista on ikävän pitkä.

Myös asiallisuuden vaatijoita nimitellään eri tavoin; suvakeiksi, vihervassareiksi tms., ja heitä tai heidän läheisiään toivotaan myös raiskattaviksi ja pahoinpideltäviksi. En edes pysty kirjoittamaan niitä rumia sanoja, mitä näissä yhteyksissä käytetään. 

On tehty oppaita isänmaallisille suomalaisille, joissa on annettu nimilistoja Suomen korkeimmasta johdosta, haukuttu heitä pelkureiksi ja isänmaanpettureiksi ja mainittu vielä ”ammutaan tai hirtetään tavattaessa.” 

Joitakin  äärioikeistokriittisiä blogisteja uhkaillaan, heidän puhelinnumeronsa ja osoitteensa julkaistaan ja annetaan ymmärtää, että nämä olisivat vapaata riistaa pesäpallomailojen yms. ruuaksi. Heistä tehdään feikkiprofiileja, heitä pilkataan, uhataan heidän lapsilleen käyvän huonosti, julkaistaan heidän lastensa kuvia yms. Heidän Facebook-sivujaan tai blogejaan yritetään jatkuvasti kaataa väärillä ilmiannoilla, siinä usein onnistuenkin.

"Väärän" mielipiteen ilmaisijoita häiritään kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Jos tuollainen ei ole rasismia, niin mikä sitten on?

MV-julkaisu (entinen MitäVittua), Homma, Scripta, Suomen Vastarintaliike, Suomen Sisu yms. (niitähän riittää), ovat näiden vihaajien raamattu ja pyhä sana. Näiden julkaisemia juttuja pidetään ainoana totuutena ilman pienintäkään lähdekritiikkiä.

Vihaa ei pitäisi kohdistaa pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, ei yleensä keneenkään. Päätöksiä voi kritisoida, ja niitä voi yrittää saada muutetuksi demokraattisin keinoin, jos siltä tuntuu. Vihapuheet ovat hedelmättömiä, ja häiritsevät yhteiskuntarauhaa.

Meidän humaanien ihmisten väitetään sallivan "hallitsemattoman, loisivan ja rikollisen maahanmuuton".

Eihän se niin ole! Mehän haluamme vain, että ihmisiä kohdellaan inhimillisesti - ihmisinä. Me haluamme toimivan yhteiskunnan, jossa jokainen osa-alue toimii. Emme ole kritiikittömiä hyysäreitä. Olemme ihmisiä, jotka haluavat, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisina ihmisinä. Emme halua yhteiskuntaa, jossa ihmisiä kohdellaan rodun ja etnisen taustan perusteella, emme halua yhteiskuntaa joka on kuin natsien Saksa oli vain vähän aikaa sitten.

Perimmäisenä tarkoituksenahan näillä "realisteilla" ja "maahanmuuttokriitikoilla" on kuitenkin pelotella asiallisemmat ja humaanimmat ihmiset hiljaisiksi, että nämä pahan oksentajat pääsisivät pätemään. Joku näitä ”vihakkeja” mobilisoi liikkeelle. Ja nämä sitten seuraavat kuin sokea sopulilauma "kaikkivaltiaan Führerin" käskyä.

Normaali kritiikki maahanmuuttoa kohtaan ei ole rasismia, jos se pysyy asiallisissa puitteissa, ilman että suvaitsevaisemman ja humaanimman mielipiteen ilmaisijoita tai maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita nimitellään, tai että he kokevat uhkailua ja pelkoa oman turvallisuutensa puolesta.

Maahanmuuttoa saa kritisoida, ja päätöksiä pitääkin kritisoida, että asioita osattaisiin hoitaa vieläkin paremmin.

Vihapuheet ja netissä anonyymina tai omalla nimellä raivoaminen ei auta yhteiskuntarauhan säilymisessä, se ehkä auttaa huutajaa itseään voimaan hetken aikaa paremmin.

Rasismia on aivan selkeästi meillä, sen kieltävät vain henkilöt, jotka itse ovat rasisteja.

Emme saa hyväksyä tällaista, emmekä saa vaieta pelossamme. 

Vaikeneminen ei ole kultaa!

♥♥ Peace & love! ♥♥

Hylkeiden aika

Lehdissä on ollut paljon juttua hylkeistä viime päivinä. Esimerkiksi Kemissä on nähty pieni kuutti monta kertaa laiturilla ja rannalla lähes kaupungin keskustassa.

Uutisista tuli mieleen, kun lapsena menin käymään naapurissa. Kävin siellä usein kylässä, talossa oli pari vähän minua vanhempaa tytärtä.

Kuva piirretty osin itse, osa lainattu netin vapaista kuvista.

Eräänä iltana menin siis naapuriin, ja sitten tuli vessahätä. Kun aioin mennä siellä olevaan sisävessaan, talon isäntä sanoi, ettei se toimi, joten pitää mennä ulkohuussiin. No, sehän oli ihan tavallista silloin, meillä kotona ei tainnut edes olla sisävessaa vielä silloin. Olin jotain 6-7 v. Tämä tapahtui ihan 50-luvun lopussa lapsuuden maisemissa Kuivaniemessä.

Oli melko hämärää, lähes pimeää, mutta olin tottunut ulkohuussiin, enkä pelännyt pimeääkään.

Kun avasin huussin oven, siellä alemmalla tasolla, missä oli lapsia varten pienet istumareiät, istui joku täplikäs paksukainen, eikä se liikahtanutkaan. Sillä oli viikset ja jonkinlaiset räpylät.

Kauhistuin ja pelästyin, ja juoksin takaisin sisälle. Talon isäntä jo odottikin minua naurussa suin. Hän tiesi tietenkin, että kohta sieltä pikkutyttö tulee kipin kapin kauhuissaan takaisin.

En kirkunut tai huutanut, mutta olihan se pelottavaa.

Mies oli pyydystänyt hylkeen, ja laittanut sinne vessan reiälle istumaan.

Olikohan isäntä pelotellut omia tyttäriäänkin sillä tavalla, kun oli viitsinyt laittaa hylkeen istumaan vanhaan puuhyysikkään? En tullut kysyneeksi.

En tiedä miten he käyttivät hylkeen, kun olivat pyydystäneet sen, vai oliko tapettu vain sen takia, että se rikkoi verkkoja tms.

Vieläkin voin nähdä mielikuvissani sen paksun viiksiniekan istumassa vessan reiällä!

No, ei siitä silti jäänyt traumoja ulkovessoja kohtaan, eikä hylkeitäkään, olen aina ollut aika rohkea ja jopa uhkarohkea. 

Eikä postausta ilman ihanaista Pimua!

Pimu ja Nalle iltapäiväkahluulla Jäälissä

Kevään ensimmäiset kaljasiepot

Jess!

Kesän merkki on nähty täällä pohjoisessakin, olen nimittäin bongannut ensimmäisen kaljasiepon 15.4.15!

Tämä koiraspuolinen yksilö istui lähikaupan ulkopuolella juomassa.

Kyseinen koiras lähti kävelemään kaljatölkki kädessään kaupalta kävelytietä pitkin, ehkä noin 10 metriä meidän edellämme. Sitten hän heitti tölkin pois.

Ilmeisesti tällä nuorella yksilöllä oli vähän löysä kuminauha verkkareissaan, kun ne alkoivat valumaan alas.

Hänellä oli toisessa kädessään kaljapakki (24 kaljaa) ja toisessa täysi ruokakassi.

Tämä koiraspuolinen kaljasieppo ei huomannut, että housut alkoivat tippumaan. Hän käveli vinksin vonksin koko tietä tehokkaasti hyväkseen käyttäen.

Muutaman metrin käveltyään housut putosivat nilkkoihin, ja hän meinasi kompastua niihin.

Sieppo kumartui nostamaan niitä, ja huomasin, ettei tällä yksilöllä ollut alushousuja ollenkaan.

Käännyin häveliäästi pois pidätellen nauruani.

Kyllä tämä koirien kanssa ulkoilu on joskus hauskaa! 

Ensimmäisen kaljasiepon näkeminen innoitti minut kevätrunoon:

kevät on tullut kaupunkiin

linnut karjuu itsensä uuvuksiin

kissa pihalla naukuu ja vaikeroikin tuo

miksei kevät minulle vielä hellua tuo

kadulla on monta läjää koiran paskaa

moni niihin astuu ja kenkänsä kastaa

kaljasiepotkin heränneet

kaljat kassiinsa keränneet

ostarin kulmilla maistuu olut

vaikka kosteat on metsäpolut

Hip hei kevään kaunis neito

ota pois jo kylmä lumipeitto

Olemme käyneet jo pyöräilemässäkin Pimun kanssa kaksi kertaa.

Tein polkupyörään keväthuollon eilen, ja käytiin sitten koeajelulla, vajaat neljä kilometriä. Kiinnitin myös etupihalle vahvan silmuruuvin, että saan kiinnitetyksi pyöräni siihen, ettei se lähde lätkimään sieltä toisten mukana. Eihän se paljon pidättele vahvatahtoista varasta, mutta ainakin kuulen, jos joku yrittää irrottaa ketjua seinästä. Pimu ainakin kuulee, jos en minä.

Pyörä ketjulla kiinni seinässä olevassa silmuruuvissa.

Tänä aamuna mentiin pyörällä meren rantaan Pimun kanssa - sinne, mistä olemme aikaisemmin menneet jäälle kävelemään.

Kun tulimme rantaan, siellä oli nuotiopaikalla porukkaa grillaamassa makkaraa. Muutamalla oli oluttakin mukana. Luulenpa, että osa oli näitä osa-aikaisia kaljasieppoja. Hassua vaan, että ovat tulleet niin kauas keskustasta. Näin siellä vain yhden pyörän, mutta siellä oli neljä miestä ja yksi nainen.

Pimu löysi rannasta mukavan leikkikaverin, tyttö on 8 kk vanha

Jäin juttelemaan heidän kanssaan. Kävikin ilmi, että tämä nainen on yhden porvoolaisen tuttavani sisko. Nainen ei ollut näitä kaljasieppoja, vaan oli koiraansa ulkoiluttamassa. Ja kuulin, että se tuttavakin on muuttanut Kemiin. En tunne sitä miestuttavaa niin hyvin, että olisin tiennyt hänen muutostaan. Hän on alun perin siskoni tuttu, ja sitä kautta tunnen hänet. Ja siskonkin nämä ihmiset tiesivät tai tunsivat. Nainen oli hoitanut joskus siskoni lapsiakin. Yksi miehistä oli kuulemma ollut pukkina jossakin siskon jutussa. En kysellyt sen enempää.

Pimulla oli mukavaa, kun naisella oli koira mukanaan, 8 kk vanha tyttö. Pimu jaksoi juosta sydämensä kyllyydestä tämän uuden kaverin kanssa, vaikka olikin juossut pyörän vierellä muutaman kilometrin. Tämä on toinen kerta tänä keväänä, kun kävimme pyöräilemässä. Emme siis tehneet kovin pitkää lenkkiä, pitäähän Pimun saada totutella juoksemiseen, kun on kävellyt koko talven minun hitaan köntyksen kanssa.

Tiet ja tien reunat ovat jo lumettomat, mutta meren rannassa oli lunta ja jääkin peitti Lallinperän lahdelman.

Otan kyllä joskus makkaraa ja termokseen kahvia mukaan, ja grillaan siellä, kun mennään pyöräilemään. Kuulemma lauantaisin siellä on porukkaa koko ajan, ja tuli nuotiopaikalla.

Pyöräily oli kivaa, kun oli niin lämmin sääkin.

Kun olimme lähdössä, rantaan tuli lisää ihmisiä ja koiria

Tässä reittikartta tämän aamuisesta pyöräretkestä.

Tein lyhyen videopätkänkin pyörälenkistä. Siihen on liitetty myös kuvia.

Sikamessias - tummia pilviä sananvapauden taivaalla

Aluksi toivotan kaikille lukijoille hyvää alkanutta vuotta!

Kunnioitan jokaisen uskoa, vaikka en itse olekaan uskovainen. En kuitenkaan kunnioita eri uskontojen väkivaltaista toteuttamista missään muodossa.

Viime aikoina on ollut paljon negatiivisia asioita mediassa. Venäjän kriisin lisäksi ajankohtaiseksi on tullut Ranskassa tapahtunut hyökkäys satiirilehti Charlie Hebdoa vastaan. Siinä kuoli toistakymmentä ihmistä. Muitakin samankaltaisia tapahtumia on ollut Ranskassa näinä päivinä.

The Charlie Hebdo Cartoons That Terrorists Thought Were Worth Killing Over

Filosofin karu arvio Pariisin iskuista: ”Aivan kuin toisessa maailmansodassa”

Minä en mitenkään ymmärrä, että hyökätään lehdistöä vastaan, olkoonkin kohteena satiirilehden toimitus, joka on pilkannut jonkun uskontokunnan profeettaa, tai mikä tahansa muu kohde.

Tuntuu siltä, maailmassa on sananvapaus surkastuu surkastumistaan ja kohta olemme taas tilanteessa, jossa vallanpitäjät, sekä maalliset että uskonnolliset, määräävät, mitä muut saavat tehdä. Lehdistön mahdollisuus puolueettomaan ilmaisuun, ja puolueelliseenkin, estetään.

Venäjällä tästä rajoittuneisuudesta on hyviä esimerkkejä, vaikka lehdistön vapaus ei ole siellä koskaan ollutkaan kovin suuri. Siellä ollaan menossa huonompaan suuntaan, vaikka olisi luullut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen asioiden kehittyvän toisin.

En ymmärrä sitäkään, miten voi olla olemassa käsite jumalanpilkka, jonka vuoksi tämä hyökkäys Charlie Hebdoa vastaan tehtiin.

Olen sitä mieltä, että uskonto on tappanut maailmassa miljoonia ihmisiä. Myös kristityt ovat näiden tappajien joukossa, islamistit ja jihadistit eivät siis ole ainoat.

Jonkun pitäisi selittää minulle, miksi jumalanpilkasta rangaistaan maallisessa tuomioistuimessa. Kovin heppoisia perusteita en hyväksy, enkä sanontaa, että näin on aina tehty. Asioita voi aina muuttaa, ja pitääkin muuttaa, ja ne muuttuvat myös itsestään ajan ja kehityksen kuluessa.

Eivätkö Jumala, Allah, Jahve, profeetta Muhammad ja muut eri uskontojen jumalat ja pyhät palvonnan kohteet olekaan kaiken tämän yläpuolella? Eivätkö nämä eri uskontojen jumalat ole maallisen tuomioistuimen yläpuolella?

Miten ihminen voi tuomita toisen ihmisen jumalanpilkasta, kun hän on uskovaisten mukaan kuitenkin kaikkien jumalien alapuolella? 

Minä käsittäisin juuri tämän maallisen tuomitsemisen jumalanpilkaksi, jos olisin uskovainen.

Eikö tässä yritetä ryhtyä jumalaksi jumalan paikalle?

Eikö näiden ihmisten jumala rankaise sellaisesta?

Eikö uskovaisten mielestä jumala itse rankaise niitä, jotka tekevät väärin?

Miksi jumalan ei anneta itse päättää, minkä rangaistuksen antaa? 

... jos nyt uskoo jumalaansa oikeasti, eikä halua käyttää uskontoa aseena tullakseen hyväksytyksi, saadakseen valtaa, tai voidakseen tehdä terroritekoja jonkun jumalan tai uskonnon nimissä.

Minua on myös ihmetyttänyt ääriliikkeiden toiminta Suomessa (mm. jotkut puolueet).

Kun tämä hyökkäys Charlie Hebdoa vastaan tuli, joidenkin puolueiden ”viisaat” olivat heti kommentoimassa tunteettomasti, typerästi ja ennakkoluuloisesti – aivan kuin nautiskellen. Nämä blogistit ja kommentoijat yleistivät kaikki muslimit samaksi ääriainekseksi, jota nämä Charlie Hebdonin hyökkääjät ovat.

Miksi Suomessakin lietsotaan vihaa kansanryhmiä vastaan ja yleistetään kokonainen kansanryhmä tappajiksi ja murhaajiksi?

En kulje vaaleanpunaiset lasit päässä, olen realisti, mutta ajattelen humaanisti, enkä voi ymmärtää sitä, että kokonainen ihmisryhmä tuomitaan jonkun ääriliikkeen toiminnan perusteella. Tällainenhan vain lisää vihaa toisia uskontoja kohtaan, ja seurauksena on syrjäytymistä, pahaa oloa ja terroritekoja.

Maahanmuuttopolitiikka ei kuulu tähän asiaan, enkä aio kommentoida sitä sen enempää, kuin että siinä olisi paljonkin parantamisen varaa ja että myös ennakkoluuloiset asenteemme hankaloittavat maahanmuuttajien kotoutumista ja työn saantia. 

Tästä tulee loppumaton pahan kierre. Tämän hetkinen tilanne näyttää siltä, että kierre vain syvenee, eikä sille kohta voida tehdä mitään.

Esim. Isis terrorisoi myös näitä tavallisia, rauhanomaisia muslimeja, ei ainoastaan kristittyjä tai jumalanpilkaksi nimitettyä toimintaa esim. pilapiirrosten muodossa.

Islamilaisuus ei hyväksy profeettojen kuvia, mutta kuvan piirtäminen Muhammadista ei kuitenkaan voi olla niin vakava rikos, että siitä pitäisi rangaista kuolemalla, varsinkaan kun piirtäjä ei ole saman uskontokunnan jäsen – ja vaikka olisikin! Se on jo niin absurdia, etten mitenkään ymmärrä sitä!

Lähes kymmenen vuotta sitten syntyi iso haloo tanskalaisen Jyllands-Postenin julkaisemista Muhammad-kuvista.

Muhammad-kuvat
Jyllands Posten 

Bosnia ja Hertsegovinan ja Turkin suurlähettiläiden lisäksi Afrikasta Algerian, Egyptin, Libyan ja Marokon, Aasiasta Indonesian, Irakin, Iranin, Pakistanin sekä Saudi-Arabian suurlähettiläät sekä palestiinalaishallinnon yleisvaltuuskunnan päällikkö allekirjoittivat Tanskan pääministerille 25. lokakuuta 2005 kirjeen, jossa he pyysivät tapaamista asiaa koskien. Pääministeri Anders Fogh Rasmussen ei suostunut tapaamaan diplomaatteja vedoten siihen, ettei hän voinut puuttua lehdistön vapauteen. Mielestäni pääministeri teki aivan oikein. (lyhennelmä Wikipediasta)

Vastaukseen tyytymättömät tanskalaiset aktiivimuslimit eivät kuitenkaan tyytyneet tähän, ja ryhmä imaameja matkustikin Lähi-itään etsimään tukea asialleen.

He esittivät asiasta eri Lähi-idän maissa puhuessaan kolmea alatyylistä pilakuvaa, joita ei kuitenkaan Jyllands-Postenissa ollut julkaistu, lietsoen näin vihaa Jyllands-Postenin julkaisua vastaan.

Erään tanskalaisen lehden haastattelussa yksi pilakuvaprotestin edustajina toimineista imaameista perusteli väärennettyjen piirrosten käyttämistä sillä, että ne auttoivat näyttämään, kuinka vihamielisesti tanskalaiset muslimeihin suhtautuvat. Olisivat edes näyttäneet oikeita Jyllands-Postenissa julkaistuja kuvia sen sijaan, niin eivät olisi paljastuneet valehtelijoiksi.

Sekä kristityt että muslimit lietsovat vihaa toisiaan kohtaan, eikä siitä voi seurata mitään hyvää.

Suomessa on tuomittu jumalanpilkasta ainakin kaksi ihmistä, Hannu Salama ja Harro Koskinen.

Salaman kirja kuvaa alkoholinkäyttöä ja sukupuolisuhteita, ja se sisältää humalaisen muurari Hiltusen pilkkasaarnan, joka loukkasi aikanaan uskonnollisia tunteita. Juhannustanssit synnytti ”Salama-sodaksi” kutsutun kulttuurikiistan, ja Salama sai syytteen jumalanpilkasta. Hänet tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Kirjailija Pentti Saarikoski erosi kirkosta vastalauseena tuomiolle. (lyhennelmä Wikipediasta)

Luin kirjan aika nuorena, ja minusta se oli kauhea, joskaan ei jumalanpilkan vuoksi. Myös elokuvan olen nähnyt, enkä pitänyt siitäkään, paha bussionnettomuus tuntui todella ikävältä, ja eritoten kirjan ronski kielenkäyttö. 

Nykyisin tämä kirja kuuluu esimerkiksi Turun yliopiston kirjallisuuden opintovaatimuksiin ja opiskelijoiden ”kirjalliseen yleissivistykseen”

Taidemaalari Harro Koskinen tuomittiin jumalanpilkasta teoksestaan Sikamessias. Maalauksen näyttelyyn hyväksynyt Nuorten näyttelyn arvostelulautakunta sai sakkotuomion.

"Sika-taiteilijasta" kypsyi saaristolaisperinteen vaalija

Räikeä sikamessias säväytti 1970-luvulla


Harro Koskisella on muitakin  "sikamaisia" teoksia.

Harro Koskinen
Sikavaakuna

Vuonna 1999 tuli voimaan laki uskonrauhan rikkomisesta Suomessa. Rikoslain 17 luvun 10 §:n otsikko on "rikoksista yleistä järjestystä vastaan". Uskonrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Tähän syyllistyy mikäli ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta”.  (lyhennelmä Wikipediasta)

Mielestäni uskonrauhan häiritsemisestä pitää voida rangaista, mutta ei minkään aineettoman olennon pilkkaamisesta, oli se sitten kuinka pyhä tahansa uskonnon harjoittajalle. Rajan veto voi tietenkin olla joskus vaikeaa.

Tiedot ja kuvat Wikipedia, Jyllands-Posten, Hannu Salama, Harro Koskinen, laki uskonrauhan rikkomisesta. 

Suomalaista sensuuria:

Alla olevasta linkistä löytyi useampikin yllätys. Tässä pari (otteet alla olevasta linkistä):

Paavolainen, Olavi (1903 - 1964)
Synkkä yksinpuhelu I-II, 1946

Paavolaisen sotapäiväkirja Synkkä yksinpuhelu synnytti ensimmäisen sodanjälkeisen kirjasodan. Paavolainen oli palvellut päämajan tiedotusosastolla Mikkelissä ja ilmaisi epäilyään Suomen sodankäyntiä kohtaan ja ennusti Saksan häviön. Teos aiheutti kuohun päivälehdistä pitäjänlehtiin. Paavolainen joutui ns. vaaran vuosina isänmaallis-sotilaallisten piirien uhriksi. Häntä syytettiin jälkiviisaudesta, oman pesän likaamisesta ja kansallisen moraalin heikentämisestä. Rintamamiehiin verrattuna Paavolaisen tiedotusupseerin näkökanta leimattiin kevyeksi. Henkilökohtaisin ja voimakkain kritiikki tuli Valvojassa 1946:9, nimim. Pentti Hillin teilaus teoksesta. Se oli ilmeisimmin päätoimittaja V. A. Koskenniemen oma veto. Teoksen "saama tuomitseva kritiikki lopetti Paavolaisen kirjailijanuran käytännöllisesti katsoen kokonaan" (Kai Laitinen).

Kansallisarkistossa (Valtionarkistossa) Paavolaisesta on säilynyt Valtiollisen poliisin kansio, joka tosin on epäilyttävän ohut. Suurin osa aineistosta on poistettu tai tuhottu. Kiinnostavaa on, että mappia on ajanmukaistettu vielä 1970-luvulla liittämällä siihen uusi hakemistolehti. Jäljellä on enää kiinnostavia, mutta epämääräisiä puhelinkuuntelujen ja varjostusraportteja, jotka eivät anna enää kokonaiskuvaa Paavolaisen seurannasta.

"Allekirjoittaneen, etsivä Juutilaisen, huomattua 7/4-43 että luutnantti Olavi Paavolainen oli tullut lomalle, aloi- tettiin hänen varjostuksensa. 8/4-43 klo 10,15 aloittivat etsivät Peltonen ja Juuti lainen luutn. Paavolaisen varjostuksen tämän asunnon Museo- katu 40 B 40:n edustalla. Noin klo 11,15 tuli Paavolainen ulos pihan kautta, Ca- lonius-kadun puolelta. Hänellä oli mukanaan käärössä kukkia. P. meni suoraan Tunturikatu 6 A 28:aan. Huoneustossa asuu A.V. Heliö. Täällä viipyi P. aina klo 13,40 asti, jolloin pois- tui. Hän kulki aika nopeata vauhtia, katsoen välillä kelloaan. Paavolainen meni nyt Runebergink. 30 A. hammaslääkäri G.S. Stenroosille. Tuli pois klo 14,35 ja meni asuntoonsa. Klo 14,45 tuli asunnostaan ja nousi raitiotievaunuun n:o 5. Nousi pois vaunusta Aleksanterink. ja Fabianinkadun kulmassa ja lähti kävellen jatkamaan matkaa. Meni sisään Eteläranta 2:ssa sijaitsevaan huoneustoon, jonka omistaa ham- maslääkäri Axel Salingre. Asunnon numero 6. Klo 15,50 lähti P. pois ja meni kävellen Kauppatorille, jossa soitti Esplanaa- din- ja Fabianinkadun kulmassa olevasta puhelinkioskista. Jatkoi matkaansa Fabianinkatua pitkin. Tällöin tuli raitiotie- vaunu n:o 1, ja äkkiä seisahtuessaan pimitti allekirjoittanei- den näköalan. Paavolainen pääsi livahtamaan tänä, noin 10 sekun- tin aikana johonkin, joko numeroon 28 tai 32. Kysymykseen voi tulla Suomen matkatoimisto tai Taidehalli. (korj. salonki). Allekirjoittaneet odottelivat noin 1/2 tuntia, mutta ei p:tä kuulunut. Kun olimme Aleksanterinkadun raitiotievaunu pysäkillä ilmestyi P. siihen ja nousi vaunuun n:o 5 ja ajoi asunnolleen Museok. 40.B.40. Hki 8/4 -43. Pentti Juutilainen K. Peltonen

1947

_  _  _  _  _

"Sen voi tulkita sensuuriksi. Henkilökohtaisesti se ei ollut tarkoitus, vaan suojella ihmisiä, ihan niin kuin vanhemmat suojelevat lapsiaan. Yhteiskunnassa on muutenkin laman seurauksena ihan tarpeeksi väkivaltaa ja kaikkea pahaa. Siksi tuntui, ettei tähän enää satanistisia kirjoja tarvita."Valtuustoaloitteen tehnyt Tapani Mäki

Jyväskylän maalaiskunnassa Kristillinen liitto vaati valtuustoaloitteella 1993/1994 vaihteessa poistettaviksi kirjastosta okkultismiin, taikauskoon ja satanismiin liittyvät teokset. Esimerkkinä käytettiin Encyclopedia of forbidden knowledgen mustaa messua käsittelevää kohtaa. Keskustelussa myös Stephen Kingin kirjoja pidettiin epäilyttävinä.

Kirjasto vetosi vastineessaan puolueettomuuteensa ja kokoelmien monipuolisuuden välttämättömyyteen ja Unescon tekeillä olevaan kirjajulistukseen, jonka mukaan kirjastojen kokoelmat tulee valita ilman ideologista, poliittista tai uskonnollista sensuuria. (Satanismia ja sensuurihaluja, Kirjastolehti 1994:2 ). 1940-luku

Kielletyt kirjat - 3. Kotimainen kirjasensuuri

Eikä tietenkään postausta ilman ihanaista Pimua!

Pimu parka, tätä ei voi katsoa nauramatta! 

Metrossa on tunnelmaa

Ompelin Pimulle heijastinliivin naapurin
pojan vanhasta liivistä

Ei postausta ilman Pimun kuvia!

Voi että oli hauska metroreissu tänään Ruoholahdesta Itikseen!

Istahdin töistä tullessa metrojunan penkille, ja siihen pelmahti kolme nuorta poikaa – jotain 12-15-vuotiaita, ehkä lähempänä 12-13 v. Vaikea näiden ikää on arvioida.

Yksi poika istui minun viereeni ja kaksi vastapäätä minua. Metrossa on aina kaksi penkkiä vastakkain, kaksi paikkaa per penkki.

Pojat puhuivat ruotsia, ja heillä oli todella paljon asiaa toisilleen. He varmaan kuvittelivat, ettei kukaan muu matkustaja ymmärrä ruotsia.

Ystävällinen naapuri Tobias pudotti
Pimulle makupalan, eli nakin. 

Minua hymyilytti nämä poikien hiukan rehvakkaat puheet. He olivat kuitenkin jotenkin sympaattisesti rehvakkaita, eivät ollenkaan ilkeästi.

Pojat kertoivat toisilleen, mitä tekevät, kun ovat sairaana ja poissa koulusta. Yksi kuulemma makaa koko päivän, syö ja surffaa netissä. Toinen tekee suurin piirtein sitä samaa, syö sipsejä ja juo colaa.

Kolmas, ja pienikokoisin näistä kaikista kertoi, että hän makaa, syö, surffaa netissä ja runkkaa sohvalla. Tämä siis ruotsiksi ja melko kovalla äänellä, niin kuin tuon ikäiset monesti puhuvat.

Minua alkoi naurattamaan sen kolmannen pojan juttu, suu meni ihan väkisinkin virneeseen.

Pimu kaipaa ulos
vastasataneeseen lumeen. 

Minua vastapäätä istuva poika sanoi hiljaa toisille, että tuo varmaan ymmärtää ruotsia, kun hymyilee meidän jutuille. Silloin minä aloin nauramaan ihan oikeasti, ja sanoin pojille ruotsiksi, että anteeksi vaan, mutta minua alkoi niin naurattamaan tuo teidän juttu, etten voi pidättää nauruani.

Pojat olivat nolona, erityisesti se "Kolmas poika". Hän painoi päänsä ihan punaisena alas, ja yritti olla nauramatta, koska juttu sekä nauratti että nolotti yhtä aikaa.

Siinä sitten juteltiin niitä näitä, pojat olivat oikein kivoja ja kohteliaita. Yksi pojista kysyi, missä minä olen asunut, kun murre ei ole suomenruotsia. Kerroin että olen asunut Ruotsissa. Minua vastapäätä istuva poika kertoi muuttaneensa Ahvenanmaalta Espooseen. Minä kerroin, että minäkin olen asunut Ahvenanmaalla kahdeksan vuotta. Juttua riitti.

Pimu vastasataneessa lumessa.
Kohta se ikävä kyllä suli pois.

Täysikuu Ruoholahden yllä aamulla
kello kahdeksan

Kohta se ”Kolmas poika” kertoi toisille, että hänelle tulee uusi sänky tänään, että hänen vanha parvisänkynsä puretaan.

Minua vastapäätä oleva poika vastasi, että silloinhan sinä voitkin siirtyä sohvalta sänkyyn, kun olet sairaana, ja alkoi ihan hulluna nauramaan. ”Kolmas poika” huomasi vasta sitten sen ironian siinä, ja häkeltyi täysin.

Minä siihen laitoin vielä pökköä pesään, ja sanoin pojalle, että sinähän ihan punastut. Ja voi sitä poikien naurun määrää.

”Kolmas poika” oli tikahtua nolouteen ja nauruun.

Enhän minäkään voinut kuin hekottaa mukana.
Joku vanhempi täti katsoi hiukan nyrpeän näköisenä poikien naurua ja hihitystä. Minusta poikien ilakoiva nauru oli vain hauskaa.
Pojat jäivät pois Itiksessä kuten minäkin. He kysyivät, missä päin on Hansa-silta, jonne he olivat menossa. Eivät olleet koskaan käyneet. Näytin mihin suuntaan pitää mennä, ja jatkoimme sitten matkaa omiin suuntiimme. Pojat vielä kiittivät kauniisti opastuksesta ja sanoivat hej då.

Oli siis piristävä metromatka! Siitä jäi oikein hyvälle tuulelle!