8. heinäkuuta 2018

Virallisesti vanha - jäin eläkkeelle!

Oho! Jo toinen postaus tälle päivälle!

Väliin laitan kuvia, joita olen ottanut Kemin sisäsatamasta perjantai-iltana. Vein poikani kanssa amerikkalaisen vieraan/kaukaisen sukulaisen viettämään iltaa kauniiseen sisäsatamaamme.

Siellä on kahviloita ja ravintoloita, missä voi syödä tai juoda kahvia/olutta/drinkkejä, ja viettää aikaa mukavasti. Merilapin sää näyttikin parhaat puolensa!

Aloin eläkkeelle 1. heinäkuuta, eli olen virallisesti vanha, minulla on työeläkekorttikin, jolla saan eläkeläisten alennuksia! Täytin viime kuussa 65 v.

Eläke ei ole kummonen, mutta kyllä sillä pärjää, saan myös Ruotsista eläkettä, mutta summa on aivan mitätön.

Hassuinta tässä on se, että sain työtarjouksen kun eläkepäätökseni oli jo tullut! Kävin haastattelussa, ja otin työn vastaan. Voinhan minä vähän aikaa leventää leipääni eläkeläisenä, kun olen kituuttanut pienellä ansiosidonnaisella pitkään.

Sitten kun ei huvita tai en jaksa, sanon itseni irti, eikä ole pelkoa aktiivimallileikkauksista tai karanteeneista, minullahan on kiinteä tulolähde, eli eläke! Veroa varmaan menee reippaasti, mutta tuskin 100 %, joten pienikin lisäys on tervetuullut eläkkeen päälle.

Lisäksi se, että on kiva tehdä töitä, kun tuntee vielä itsensä terveeksi. Suostuin kuuden tunnin työpäivään, en halunnut tehdä kokopäiväistä työtä. Saan käyttää kielitaitoani ja muutakin ammattitaitoa uudessa työssäni.

Miksi työtarjous ei tullut aikana, jolloin olin työttömänä⁉ Olisihan ollut kivaa saada työ ja päästä pois työttömyyden kurjuudesta ja pienestä ansiosidonnaisesta. Kaiken lisäksi aktiivimalli leikkasi ansiosidonnaistani viimeiset pari kuukautta. Tein vaikka mitä, aktiivimalli leikkasi!

Olin erittäin aktiivinen työnhakijakin, TE-toimiston virkailija, joka soitti minulle, myönsi sen itsekin. Hän sanoi, että varmaan olen aktiivisin työnhakija hänen piirissään.

Joskus tuntui nololta hakea taas kerran työtehtävää yrityksssä, johon oli lähettänyt useita hakemuksia eri työtehtäviin.Tukahdutin nolouden tuntemukset ja hain -  ihan tosimielessä! Olen aika rohkea mieleltäni, joten uskallan tehdä kaikenlaista epätavallistakin saadakseni töitä.

Kerran sainkin työpaikan, kun kirjoitin yleisönosastoon lehdessä, että on outoa, että yli viisikymppisiä syrjitään rekrytoinnissa. Kerroin työkokemuksistani ja syrjimiskokemuksistani ja lopussa kirjoitin, että tämän voi ottaa myös työnhakuilmoituksena. Ja se tärppäsi, sain puhelinsoiton - ja työpaikan!

Eikä tässä kaikki!

Sain toisenkin työtarjouksen! Mutta olin lupautunut jo tähän edellä mainittuun paikkaan. Sanoivat minulle, että jos lopetan jostakin syystä, minun pitäisi ottaa yhteyttä. Se paikka on Haaparannassa, jonne täältä on vain noin 30 km. Eihän se olisi ollut varma paikka ennen haastattelussa käyntiä, mutta yksi mahdollisuus kuitenkin!

Siinäkin olisi vaadittu kielitaitoa! Hyvän ruotsinkielen taitoisia on vaikea löytää täältä pohjoisesta, vaikka Ruotsi on niin lähellä.

Aika jännää, että kun pääsee eläkkeelle, saa töitä, mutta ei ennen sitä, vaikka kuinka ahkerasti etsii!

Näyttää siltä, että ne todelliset työpaikat ovat muualla kuin julkisessa haussa. Niinhän moni on sanonutkin.

Aloitan työt 16.7.18.

Mummokeikaus - osa 4

Noniin, kipsi on ollut pois jalasta jo monta viikkoa.

Siitä ei tullut yhtään ongelmia jälkeen päin. Murtuma parani hienosti, eikä tarvinnut paljon keppiä käyttää kipsin poiston jälkeen. Käytin kyllä varmuuden vuoksi yhtä, kun menin esim. parkkipaikalle, tai kävin kaupassa, ja jouduin kävelemään pidemmän matkan autolle/autolta.

Allu ja Pimun  haluaisivat ulos.
Mutta eihän sitä terveyden iloa jatkunut kauan!

Menin pojanpoikaani Allua hoitelemaan, kun kipsi oli otettu pois ja kaikki sujuikin hyvin. Poika oli kipeänä, eikä jaksanut ihmeemmin juoksennella, joten mumminkaan ei tarvinnut!

Mutta kotiin ajaessani alkoi olo tuntumaan aika ikävältä, ja paheni seuraavana päivänä. Kolmantena päivänä sitten oli pakko lähteä lääkärille.

Minulla todettiin keuhkokuume! Senkka oli 225, eikä se kuulemma ole kovinkaan hyvä lukema. Tiedän, ettei olekaan. Huh... Ei ihme, että olo oli huono, natriumtasokin oli hiukan alentunut.

Meinasivat väkisin ottaa minut osastolle, mutta kieltäydyin tiukasti. Lääkäri määräsikin sitten tujut antibiootit, ja tiukan seurannan, sekä astmapiipun hengenahdistuksen varalle. Labrassa piti käydä joka toinen päivä ottamassa testit.

Minä sitten sinnittelin kotona muutaman päivän suurin piirtein sängynpohjalla, Pimu piti kuitenkin käyttää pissalla ja kakalla joka päivä. Senkka oli seuraavana maanantaina laskenut kuitenkin 179 hujakoille, ei paljon, mutta laskemaan päin kuitenkin. Sain diagnoosin edellisenä perjantaina.

Keskiviikkona oli jo alle sadan ja perjantaina jo alle 20, eli sehän sujui hyvin! Johan se olo alkoi paranemaan, ja kymmenen päivän antibioottikuurin jälkeen olo olikin ihan hyvä, mitä nyt vähän ärsyttävää yskää jäljellä. Siihen ostin limaa irrottavia pillereitä apteekista, ja yskäkin hävisi noin viikossa.

Pihan hiekkalaatikko on rikki, auraustraktori rikkoi sen
lunta auratessaan. Se on jo kovattu uudella. Allua eivät
tuollaiset pikkuasiat juuri häiritse. ❤️
Mutta olin ihan rapakunnossa! Enhän päässyt liikkumaan kipsi jalassa kovinkaan paljon, ja vielä vähemmän keuhkokuumeessa.

Oikea polvenikin reistaili, kai oli rasittunut siitä, että jouduin tukeutumaan paljon oikealle jalalle, kun oli kipsi jalassa. Eli en päässyt Pimuakaan pissittämään ja kakattamaan kovin pitkiä matkoja kävelemällä, eikä se kipsattu jalkakaan olisi kestänyt vielä liikaa rasitusta.

Poika sitten sanoi, että mikset mene pyörällä, pyöräilyhän ei paljoa rasita. Ja tottahan se onkin! Aloin sitten käymään lyhyitä lenkkejä Pimun kanssa, koska Pimukin oli jo rapakunnossa. Hengästymiseen asti en uskaltanut lisätä vauhtia, koska keuhkokuumeen jäljiltä keuhkot olivat vielä vähän huonossa kunnossa, enkä halunnut riskeerata mitään.


Vähitellen molempien kunto on parantunut reippaasti. Käymme kaksi pyörälenkkiä päivässä.

Nyt sekä luunmurtuma että keuhkot ovat hyvässä kunnossa. Onneksi ei tarvinnut koko kesää olla sängyn pohjalla tai jalka kipsissä!

Vasen jalka on vielä aika turvoksissa, kuvan ottohetkellä kipsin poistosta on vain pari päivää. Ensimmäisenä iltana nilkka ja jalkaterä olivat niin turvoksissa, että piti soittaa terveyskeskukseen ja kysyä asiasta. Kuulemma ei ollut huolta. Seuraava päivä olikin sitten erilainen, jalka alkoi näyttämään ihan normaalilta.

Päivitykset luunmurtuman osalta jäävätkin tähän, asia on kunnossa!

Kiitos Suomen hyvän terveydenhoidon, jota nyt ollaan rapauttamassa. Toivottavasti se kuitenkin pelastuu!