1. joulukuuta 2013

Laali-täti on hyvin vihainen!

Eihän näin 1. Adventtina saisi olla vihainen, mutta kun vihastuttaa muutamien ihmisten välinpitämättömyys! 

Nyt viikonlopulla on pari uutta asukasta tullut taloon, ja pari muuttanut pois.

Tällaista jälkeä roskiksella! Ovatko pois muuttaneet jättäneet roinansa, vai ovatko uudet muuttajat sen tehneet - vai muut asukkaat, jotka ovat uusineet sisustusta?

Nämä ovat ilmestyneet viime yönä, lukuunottamatta sohvaa, joka ilmestyi edellisenä yönä.

Minusta ei kuulu sivistykseen heittää  roinaa tällä tavalla 
Käyn roskiksella joka päivä, kun jätän kompostiin Pimun jätökset lenkin jälkeen.

Surkeaa, että ihmiset sotkevat tuolla tavalla! Me muuthan maksetaan myös näitä siivouskustannuksia korkeina vuokrina! Tässä melko lähellä on keräyspiste mihin noita voisi jättää ihan ilmaiseksi!

Ja roinat on kaiken lisäksi laitettu ihan säiliöiden eteen hankaloittamaan roskien jättämistä.

Toinen ongelma on ollut kompostisäiliön kanssa. Ihmiset sotkevat sen niin pahasti, että on vaikeaa avata kansi likaamatta käsiään. En ymmärrä, miten riisinjyvät, kastikkeet, lihapalat yms. joutuvat kompostin kannen päälle! Eikö niitä pusseja voisi sulkea kunnolla? Tai jos pussi meinaa hajota, voisi laittaa toisen siihen päälle, niin minä teen. Linnut eivät niitä levitä, koska kansi on kiinni, se ei pysy auki, koska se on tehty sellaiseksi.

Tämähän on kohta kuin Karibian Puerto Ricossa, missä rannat olivat täynnä roinaa; jääkaappeja, pakastinkaappeja, televisioita, sänkyjä, patjoja... you name it!

Mihin se suomalaisten sivistys on kadonnut? Minusta kuuluu sivistykseen myös tällaisten asioiden ymmärtäminen - ettei noin vaan voi ympäristöään roskata ja jättää omat jätteet toisten pois korjattaviksi.

Kiva graffiti
No, on tässä kivaakin tapahtunut, löysästi liittyen tähän samaan asiaan.

Kävin kävellen kaupungilla Pimun kanssa eilen, lauantaina. Menin kirjastoon lainaamaan muutaman kirjan. Matkalla kirjastosta takaisin huomasin jonkinlaisen sähköpääkeskuksen, tai mikä se nyt lieneekään. Se oli tosi nätti, peitetty kivalla graffitilla. Tuon perustuksen kun vielä älyäisivät maalata vaikkapa tummanharmaaksi. 

Löytyi kyllä toinenkin saman tyyppinen rakennelma, jossa oli ruma graffiti, saman reitin varreltaSiitä nätistä tulin oikein iloiseksi!


11 kommenttia:

  1. Kaikenlaista sitä näkeekin... en ole nähnyt törkyjä koskaan omalla asuntoalueellani, pysähdyspaikoilla kylläkin.
    Kaunis on tuo alempikin graffitti.
    Nyt on uutena muotivillityksenä nuo neulegraffaus.

    VastaaPoista
  2. Tuo Railin kuvaama "sähköpääkeskus" lienee oikealta nimeltään puistomuuntamo. Se sisältää itse muuntajakoneen ja tarvittavia kytkinlaitteita erijännitteisten johton liittämiseen ja suojaamiseen. Ja näin ohimennen sanoen, kyllä tuo kopin sisältökin olisi ihan silmää hivelevää
    katseltavaa, mutta ymmärrettävistä syistä sitä ei voi kaikille maalikoille tarjoilla!

    Ja jos vielä oikein tarkasti katsotte sitä ylempää kuvaa, sen seinässäkin näkyy olevan tuo pykälien vaatima hengenvaarasta kertova kilpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan minä tuon hengenvaara-kyltin näin, se on aika selkeä, taisi olla jokaisella seinällä.

      Ja muuntamo-sanaa minä alun perin käytinkin, mutta muutin sitten. Ja onko sillä oikealla nimellä niin hirmuisen väliä? Maallikko puhuu omaa kieltään, ammattilainen omaansa. :)

      Poista
  3. En minäkään ole ennen moista nähnyt!

    Neulegraffitit ovat aika jänniä! Helsingissä on ollut jokunen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vastaukseni piti olla Ulleriinalle, tuli väärään kohtan, Siis "En minäkään ole ennen moista nähnyt..." jne.

      Poista
  4. Harmillista.

    Kaunis on ylempi muuntamo grafiitti asussaan.
    Tuo kivasti väriä tähänkin vuodenaikaan.

    Meillä on pysynyt roskahuon siistinä ja järjestyksessä.
    Hyllyt on jonne voi laittaa kierrätykseen ylimääräisiä tarpeettomaksi käyneitä tavaroitaan.


    Mukavaa joulun odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mukavasti väritetty muuntamo ja kiva aihekin.

      Aikaisemmissa paikoissa,missä olen asunut, ovat roskakatoksetkin olleet ihan siistejä. Tässä vain sattuu olemaan muutama välinpitämätön ihminen, joka roskaa. Harmillista.

      Ruotsissa asuessani oli lähes kaikissa taloyhtiöissä kunnon roskahuone hyllyineen, jonne sai jättää käyttökelpoiset tavarat. Kompostipussitkin olivat taloyhtiön puolesta. Hyllystä sai ottaa tarpeen mukaan.

      Mukavaa joulun odotusta Sinullekin Liplatus! :)

      Poista
  5. Joskus näkee törkyjä ja varsinkin jos tyhjennykset eivät toimi ajallaan, niistä tulee joskus soiteltua, itselläkin odotti pesukone kerran varaston takana vähän aikaa (oli se piilossa)kun en jaksanut yksin viedä, tietenkään en jaksanut!! eikä ollut autoa eikä kuskiakaan ja pelkäsin että siitä mainitaan. Olin helpottunut kun saimme raijattua sen romunkeräykseen. Tämmöisiä oli kotitalossani hirvittävä määrä, täynnä tajutonta törkyä eräiden vuokralaisten jälkeen, vaikka ihmisillä oli autot ja vehkeet, joilla kuljettaa. Monesti uudet tuovat vievät vanhan mennessään jos on sellainen tilanne että ostaa kokonaan uuden romppeen.

    Toivotan Laali-tätille kivaa adventin aikaa, josko ne törytkin sieltä lähtevät. Taloyhtiön isännöitsijä varmaan tietää ketä muuttajat olivat tai vuokraaja, joka voi laittaa laskun perään?

    VastaaPoista
  6. Kaikki eivät vaan välitä yleisestä viihtyvyydestä, vaan ovat itsekkäitä. Ja maksaahan sellainen roskaaminen myös.

    Varmaan isännöitsijä tietää, jaehkä lähettää laskun perässä.

    Meidän isännöitsijä vain on aika lepsu, ja lähettelee huomautuskirjeitä vuokralaisille erään vanhan rouvan pyynnöstä, rouva valittaa milloin mistäkin. Joissakin jutuissa eio lemitään järkeä.

    Kivaa adventin aikaa Sinullekin Mustis!

    VastaaPoista
  7. mitä isompi taloyhtiö, sitä useammin näitä sattuu.Meidän yhtiössä on 5 taloa, ja rappuja A-U joten lähes aina muuttojen yhteydessä löytyy isoja romuja roskisten luota, vaikka ei saisi. Uskon että ne on pois muuttaneen, kuka nyt raahaisi mukanaan roskia.. meillä on selkeät ohjeet roskien lajittelussa, ja muutama mummo vielä vahtii päivisin että totellaanko , sillä lailla se on hyvä kun on talopoliisi ja ihan ilmainen. heh.. itse vien isot romut varastoon ja sitten vaihtolavalle kun on taloyhtiön järjestämä romunkeräys päivä, yleensä se on kevät talkoissa. hurjasti sinne tavaraa kertyy, oli viime keväänä niin paljon että ei kaikki sopinut lavalle, enne ku tuli miehet jotka tiivisti. grafiitti maalaukset voi olla joskus kauniita, mutta valitettavan usein väärissä paikoissa, kallista lystiä pestä ja maalata uudelleen pintoja.
    Laali täti lakkaa nyt olemasta vihainen, ei se mitään auta, ellei mene oikeaan osoitteeseen. Hyvää Joulun odotusta , pari kymmentä päivää ja lauletaan joululaulua syödään herkkuja ja juodaan mitä kukin tykkää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yleensä vihainen minimaalisen ajan, muutaman minuutin! :D

      Nyt olen Ahvenanmaalla monen kuukauden jälkeen. Siivotaan ja raivataan.

      Mukavaa joulun odotusta ja huomista Itsenäisyyspäivää!

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.