31. joulukuuta 2013

Piknikillä jokirannassa uuden vuoden aattona

On se jännää, että nyt on niin lämmin joulukuu. En ole varma olenko koskaan nähnyt täysin lumetonta joulua.

Porvoojoki kuvattuna kävelysillalta. Keskusta on
vasemmalla ja piknik-paikkamme takaoikealla.
Oli niin hieno sää, että "tytöt" keksivät idean lähteä piknikille Porvoojoen rantaan. Ja sehän toteutettiin! Olen iloinen, että minut kutsuttiin mukaan!

Kävelin Pimu-koiran kanssa Kevätkummusta kaupunkiin ja kävelysillan yli jokirantaan.

Siskon tytär avasi skumpan
Sieltä ne "tytötkin" sitten ilmestyivät, yksi heistä siskoni ja toinen siskon tytär, lisäksi kaksi muuta mukavaa leidiä oli mukana. Minä ja siskoni oltiin porukan vanhimmat, pari-kolmekymmentä vuotta vanhempia kuin muut.

Olihan se jännää asettaa viltti vihreälle nurmikolle ja kattaa siihen sitten salaatit ja viinit, kahvi ja kakku ja mitä siinä nyt olikaan.

Oli meillä kynttilätkin viltin ympärillä tunnelman luojana ja valon lähteenä. Ei siellä kyllä ihan pimeää ollut, kuvat hämäävät hiukan.

Ruokaa oli riittävästi ja se maistui hyvältä! 
Pimu oli vähän ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu, mutta äkkiä sekin sopeutui, ja alkoi haukkumaan ohi kulkevia koiria. Eräs englantia puhuva nuori mies koiran ja pikkutytön kanssa tuli oikein juttelemaan, ja antoi koiransa leikkiä Pimun kanssa. Ja pikkutytölläkin kiinnosti Pimu kovasti. Ja Pimullahan ei ollut mitään mukavaa seuraa vastaan! Haukkukin loppui heti, kun oli saanut vähän haistaa vierasta koiraa.

Vilttien alle laitoimme roskasäkit, etteivät viltit kastuisi.
Ohikulkijat hämmästelivät meitä, kun istuimme siinä vilttien päällä nurmella syömässä, ja ihan jokainen toivotti meille hyvää uutta vuotta!

Siis suomalaisetkin! Se vähän ihmetytti! Minullahan on kokemuksia bussipysäkkikäyttäytymisestä, ja ne ovat sellaisia, että käännetään selkä ettei vain tarvitsisi tervehtiä!

Eräskin vanha herra katsoi meitä kummissaan, ja näytti siltä ettei hän oikein tiedä mitä ajattelisi meistä. Olimme kuitenkin selvin päin, emmekä remunneet, niin kai se sitten ratkaisi, että meille voi sanoakin jotain.

Ruoho on vihreää. Taustalla näkyy Porvoo joen
toisella puolella.
Kun hän tuli meidän kohdalle, ja oli jo melkein ohi, hänkin toivotti iloisen näköisenä hyvää uutta vuotta meille. Ja me kuorossa toivotettiin hyvää uutta vuotta hänelle.

Se viltille asettautuminen ei kyllä käynyt niin ketterästi kuin kolmekymmentä vuotta sitten, mutta onnistui se kuitenkin! Ja vielä hankalampaa oli se viltiltä nouseminen, ensin konttausasentoon ja sitten ponnistus käsien avulla ylös! Vanhuus ei tule yksin! Niin se vaan on - muttei se silti menoa haittaa!

Skumppaa.
Kuvaaja: Liisa Lipponen (sisko)
Siellä viltillä sitten istuskeltiin ja syötiin eväitä. Tietenkin juotiin skumppaa ensin, sehän kuuluu uuteen vuoteen.

Olin kyllä kuvitellut, että joku muukin olisi keksinyt piknik-idean, mutta me olimme ainoat.

Minulla oli 2,5 dl punkkua mukana pienessä muovipullossa, mutta en muistanut juoda sitä, kuohuviini riitti hyvin. Tyypillistä minulle! Joskus otan kotonakin lasillisen punaviiniä ja sitten unohdan juoda sen. No, eipä se iso vahinko ollut! Join sen sitten kotona!

Tulihan sitä kävelymatkaakin reilut seitsemän kilometriä, siis edestakaisin.
Olinpa minä reipas!
Tässä epäselvässä videossa näkyy myös Pimua tervehtinyt valkoinen koira. Se on suurin piirtein saman kokoinen kuin Pimukin, ja saman näköinenkin. Oli kiva kontrasti. Harmi kun kamera ei onnistu hämäräkuvauksessa. Isäntä puhui englantia ja hänellä oli pikkutyttö mukanaan.

4 kommenttia:

  1. Kiva idea, uudenvuodenaaton piknik! Minä en olisi enää vuosiin päässyt viltiltä ylös! Tai siis olisin päässyt, mutta se pyllyileminen olisi niin koomisen näköistä että sitä iloa en muille soisi. Kotona lattiaa luututessa (sinippiialla ei tule yhtä puhdasta) konttausasennosta nouseminen on ihan oma taiteen lajinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein kiva ja piristävä idea, vanhakin oikein nuortui! Musiikkikin soi kännykästä soitettuna ja lisäsi tunnelmaa. Juuri sopivaa uudelle vuodelle tällainen ideointi!

      Hihhh... minäkin konttaan lattiat puhtaaksi, kun siivoan! Onneksi ei tarvitse hirveän usein.

      Voihan se kampeaminen ylös näyttää koomiselta, mutta "sau vat" niin kuin Matti Nykänen sanoi! :D

      Poista
  2. Hieno picnik-tunnelma ja mukavia kuvia. Kaunista ja hyvää Uutta Vuotta Pimulle ja emännälleen. Kaunis oli tuo postauksen ensimmäinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Porvoo oli erittäin kaunis juuri tuona iltana ja meillä oli mukavaa!

      Myöhemmin, kun olimme jo kotona, tuli vesisade!

      Kiitos kommentista ja mukavaa alkanutta vuotta! :)

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.