4. kesäkuuta 2013

Tuntuuko erilaiselta nyt?

Hassu juttu, mutta ei tunnu! Ei yhtään erilaiselta verrattuna eiliseen tai vaikkapa viime vuoteen.

Tai no, oikeastaan hiukan paremmalta, kun ajattelee olosuhteita.

Kuva: Sisareni Helvi Seppälä, Maksniemi.
Kuvaan jouduin kopioimaan syntymäpäivä-
kukkiani, koska halusin peittää lankoni
karvaisen käsivarren joka oli siinä etualalla!
Nyt olen siis päässyt seitsemännellekymmenennelle! Onpa siinä sanahirviö! Ja aina minun syntymäpäivänä on liputuspäivä! Ja olen syntynyt Toivon päivänä. Tiedä vaikka se olisi syynä siihen, että suhtaudun asioihin yleensä positiivisesti, vaikka elämä koettelee minua samalla tavoin kuin  muitakin.

60 v tuli täyteen tänään, mutta juhlat pidettiin jo lauantaina, kun siskot pääsivät silloin tulemaan.

En edes aikonut pitää mitään juhlia, mutta kun siskot ilmoittivat että tulevat miehineen, niin ei siinä auta kuin pitää juhlat. Ne olivat pienimuotoiset, mutta sitäkin hauskemmat.

Vieraina oli siskoja ja heidän miehiään ja lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ja tietenkin poikani oli avovaimonsa kanssa. Lähtivät suoraan avovaimon valmistujaisista ajelemaan tänne etelään perjantaina.

Miniä valmistui puutarhuriksi todella hienoilla papereilla! Hyvä juttu, mutta on hän ollutkin ahkera!

Itse juhlaan tein pari voileipäkakkua ja mansikkatäytekakun, niistä juttua tuolla ruokablogin puolella. Juomaksi boolia ja joku snapsikin, ja kahvia. Limuakin löytyi ja paljon karkkia lapsille. Salaatti, patonki ja pekoniin käärityt nakitkin löysivät paremmat suut!

Tänään tein vielä yhden voileipäkakun, kun en ole varma tuleeko joku vielä tänään yllätyskylään. Jos ei tule, vien voileipäkakun töihin. Makeaa kakkua en jaksa tehdä, on niin kuumakin.

On kyllä ollut helteiset synttärijuhlat! En tiedä onko koskaan ollut niin kuumaa kuin nyt. Poikani kävi onneksi hakemassa pari tuuletinta että sai ilman kiertämään huoneistossa.

Helvin ottama kuva
Oli kiva kaupunkireissu!
En pidä suurimuotoisista juhlista, enkä kuvista joissa pönötetään viirit ja kunniakirjat käsissä pienten  kahvikuppien vieressä, joiden korvista pursuaa harsomaiset kahviservetit linnun siiviksi taitettuina. Kauniitahan ne, mutta ei just minua varten.

Tykkään vapaamuotoisista juhlista, eikä kenenkään tarvitse miettiä esim. mitä pukee päällensä.

Kyllähän eräs ahvenanmaalainen paikallislehti halusi tehdä minusta lehtijutun, kun täytän 60, mutten halunnut. Kerroin, ettei siitä välttämättä tulisi kovin positiivinen juttu ahvenanmaalaisittain ajatellen. Ajattelin sitä, etten saanut Ahvenanmaalta kokopäivätöitä vaikka etsin niitä parin vuoden ajan, eikä meriiteissäkään ole vikaa. Mantereelta sain miltei ensiyrittämällä. Kerroin tämän sille journalistille.

Lauantaina oli siis juhlat, ja istuimme illalla ulkona useamman tunnin ruokailun ja kahvittelun jälkeen. Ulkona ei ollut läheskään niin tukalaa. Lähdimme kuitenkin sisälle kello kymmenen, ettemme häiritsisi muiden unia.

Ja kohta sitten sukulaiset lähtivätkin  vähitellen koteihinsa. Yksi sisko ja poika avovaimoineen jäivät meille yöksi.

Kuva: poikani Jan Sergejeff
Tässä menossa syömään sunnuntaina
Wilhelm Å-nimiseen Jokikadun
terassiravintolaan
Sunnuntaina sitten kävimme kaupungilla syömässä ja katselemassa maailman menoa. Siellä söimme ihan tavallista ruokaa, pihviä ja ranskalaisia. Olikin hyvää pitkästä aikaa. Ruoka oli hyvin laitettua. Jälkiruuaksi mansikka/juustokakkua. Sekin oli hyvää!

Tarjoilijoilla näkyi olevan kiirettä, ja jotkut asiakkaat olivat kärsimättömiä ja hiukan epäkohteliaita, kun tulivat kesken tilauksen kiirehtimään omien tilausten tekemistä tai halusivat vettä tms. Oli hiukan epämiellyttävää, koska käytöstavat pitäisi kuitenkin osata.

Mutta eihän me siitä sen enempää välitetty. Säälittiin kyllä niitä kesätarjoilijatyttöjä, kun saivat hiki hatussa tehdä hommia siinä helteessä ja jotkut asiakkaat sitten olivat suorastaan ilkeitä.

Meidän tarjoilijatytölle kävi sitten köpelösti, kun hän toi meille tuopilliset vettä kun söimme jälkiruokaa. Yksi tuoppi kaatui tarjottimella, ja suoraan minun jälkiruokaani ja hiukan vaatteillekin. Tytöllä näytti olevan kauhea katumus ja hermostuneisuus siitä, mutta minä sanoin, että kyllä kesä kuivaa jonka joku kastelee! Tyttö nauroikin siinä sitten sutkaukselleni. Sanoimme myös, ettei meidän takia kannata kiirehtiä eikä hermoilla, meillä on aikaa vaikka kuinka paljon. Tyttö oli helpottuneen ja kiitollisen näköinen. Annoimme hiukan tippiäkin kun lähdimme ja tyttö oli suorastaan yllättynyt.

Illalla sitten vein siskon lentokentälle - oli haikeiden hyvästien aika. Mutta toivottavasti tapaamme vielä tänä kesänä.

Lahjat olivat kivoja, ja just oikeita! Kiitos siitä lahjojen antajille!

Kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu ja alkuviikko!


19 kommenttia:

  1. Tervetuloa samoille kymmenille. Minusta tuo soi niin somasti "seitsemällekymmenennelle"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D

      Tuohon oikeaan taivutukseen en ole viime aikoina kovin perehtynyt. Varmaan taivutin vanhalla tavalla, vaikka nykyään voi yksinkertaistaakin. :)

      Poista
  2. Laali, paljon onnea sexkyt-ryhmään pääsemisen johdosta.
    Perässä hiihdetään, vaikka kiinni en taida saadakaan,
    t Pedro

    VastaaPoista
  3. Mitä ihmeessä siellä Sun käsipussukassa mahtoi ollakaan kun kaksin käsin pidit siitä kahdessa kuvauksessa kiinni?

    Namit voileipäkakunjäämät?

    t.raija, kiusanhenki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei,vaan siellä olivat ne synttärilahjarahat!

      Ja pitihän se röllykkämahakin yrittää peittää, muttei se oikein onnistu noin pienellä pussukalla! ;)

      Poista
  4. Onnea vaan saavutuksesi johdosta, vaikka emmä nyt tiedä mitä iloa sexkyt-ryhmässä oleminen tuottaa, joka paikkaa kolottaa eikä kalliolta toiselle loikkiminenkaan onnistu enää niin kuin ennenvanhaan. Sexiäkin on enää tuossa ryhmän nimessä... :)
    Uskoitko...
    Silti nautiskele vääjäämättömästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhhh.... tottakai uskoin! Kuinkas muuten? Sinisilmäinen kun olen!

      Minä kyllä loikin vaikka hiukan kolottaakin, en nykyään kallioille, niitä kun ei ole täällä lähistöllä, mutta loikinpa sitten metron raput aamuin illoin!

      Niinpä, parempi nauttia, kuin surra, kun asialle ei kuitenkaan voi mitään!

      Poista
    2. Ja kiitokset jäi kirjoittamatta! Eli kiitos toivotuksesta orvokki! :D

      Poista
  5. Hyvä ikä nauttia elämästä ja nautikki sitten kunnolla. Onnea

    VastaaPoista
  6. Grattis, Laali! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  7. Ei ihme että liputetaan:) Sylin täydeltä onnea uudelle hienolle vuosikymmenellesi Laali. Elämä on laiffii:)

    VastaaPoista
  8. Onnea vaan täältäkin residenssistä kuvan pirtsakalle tyttölapselle!

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.