16. kesäkuuta 2013

Kuka tunnistaa?


Tämän kasvin "äiti" on ollut minulla muutaman vuoden, mutta lahjoitin sen pois, kun muutin Ahvenanmaalta Porvooseen. Minulla oli kolme tällaista, kaikki kattoon asti ulottuvia. Eivät mahtuneet pieneen Polooni kun muutin, joten jouduin luopumaan niistä.

Otin kuitenkin oksia niistä ja laitoin juurtumaan helmikuussa, maaliskuun lopulla istutin ne ruukkuihin.

Yhteen on kasvanut tällainen marja tai hedelmä, mikä lie.

Ongelmani on se, etten tiedä mikä tämän kasvin nimi on. Voisiko olla varjoviikuna (Ficus microcarpa). Löysin sellaisen Wikipediasta, ja lehdet näyttävät samanlaisilta.

Ja tämä hedelmä, uskaltaako sitä maistaa? Se on nyt pienen mandariinin kokoinen, pari viikkoa sitten se oli ison kirsikan kokoinen. Kasvi on noin 40-senttinen.

En ole koskaan ennen nähnyt näissä kasveissani tällaisia marjoja/hedelmiä. Miksi ihmeessä se on nyt tehnyt tuollaisen pallukan?

Jos se on viikuna, voisikohan sitä syödä?

Pliis, kertokaa minulle, jos tunnette kasvin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.