27. kesäkuuta 2013

Pimu-neiti ja ikkunanpesijä

Tänään olikin se päivä, jolloin vasta asennetut ikkunat piti pestä.

Tiivi-ikkunalta tuli kirje viime viikolla, että taas pitää ikkunoiden edustat tyhjentää ja tehdä tilaa puolitoista metriä ikkunoiden ympärille.

No, makuuhuoneesta en tällä kertaa siirtänyt sänkyä muualle, en jaksanut alkaa värkkäämään kun oli niin kuumakin. Jätin siis sängyn paikoilleen, siirsin niin paljon kuin voin, eikä se ollut paljon, ehkä 30 cm. Ikkunan ja sängyn väliin jäi suurin piirtein 70-80 senttiä. Makuuhuone on melko pieni. Laitoin sängyn päälle kaksi puhdasta räsymattoa, ettei se likaannu tai kastu.

Kirje ikkunan pesijöille, ja siihen on raapustettu
vastauskin.
Saamassani kirjeessä luki myös, ettei lemmikkieläimiä saa olla kotona silloin kun ikkunan pesijä tulee. Minun oli kuitenkin pakko jättää Pimu kotiin tänäänkin, koska naapurin mies, joka hoiti Pimua ennen, oli työmatkalla, eikä voinut ottaa Pimua. En periaatteestakaan halua maksaa siitä, että asunnon ikkunoiden vaihdon takia Pimu joutuisi vaikkapa koirahotelliin. Enhän itse hyödy vaihdosta muuta kuin vaivan mitä siitäkin on ollut. Asunnon omistaja hyötyy toki suuresti.

Kirjoitin välioveen lapun ikkunoiden pesijälle, ettei vaan säikähtäisi, että asunnossa on koira. Otin kuvan siitä viestistä. Ikkunanpesijä oli kirjoittanut siihen oman viestinsä.

Arvelin, ettei Pimu ole aggressiivinen kun joku tuntematon tulee sisään, vaan iloinen ja ihan onnessaan. Ja luultavasti niin olikin!

Naapuri, joka hoiti Pimua ikkunoiden vaihdon aikana, kertoi, että hän oli kuullut Pimun vikisevän onnesta, kun se oli kotona silloin kun ikkunan listojen asentajat kävivät. Silloinkaan Pimu ei ollut muualla hoidossa kun en arvannut että listoittajat tulisivat juuri sinä päivänä. Kirjettä siitä ei tullut.

Asunto oli siistissä kunnossa ikkunan pesijän jäljiltä, ei ollut mitään roskia eikä muutakaan, vain tosi puhtaat ikkunat. On ilo katsella ulos niistä nyt! Pääsinpähän siitäkin vaivasta - ei tarvinnut itse pestä.

Kello puoli seitsemän tänä aamuna.
Oli kaunis, mutta kuuma aamu. Kuvattu bussipysäkillä.
On ollut niin kuuma, että olen suihkuttanut Pimun joka päivä kylmällä vedellä kun olen tullut töistä. Vasta sitten on menty ulos lenkille. Pimulla on ollut aika tukalaa. Onneksi furminoin sen turkin viikon lopulla, ja sain paljon aluskarvaa pois.



Tänä aamuna oli edelleen todella kuumaa ja hiostavaa, mutta kun tulin töistä, oli satanut ja ukkostanut. Tuulahtelikin reippaasti. Oli raikas ilma, vaikka edelleenkin kuuma.






6 kommenttia:

  1. Voi että oliki kiva juttu :) Pimu on niin ihana koira ja kiva kun sait vastauksen siivoojalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh... oli kiva kun siivooja vastasi, tiedän että kaikki meni hyvin. :)

      Poista
  2. Näitä lukiessa koirakammoinenkin alkaa ihan sympateerata niitä, tätä Pimua nyt ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh... kiitos!

      Pimu onkin tosi kiltti! Se ei ole kokenut mitään pahaa, joten se luottaa kaikkiin.

      Ei siitä kyllä ole vahtikoiraksi ollenkaan, muttei tarvitsekaan. :)

      Poista
  3. ikkunoinen pesu on oikei kivaa, minulla on vain yksi tosi iso ikkuna ja se ei ooo niin kiva pestä kun sen aukaisu ja jopa sulkeminen on työlästä, leveyttä ruudulla 220 cm ..pimu olisi minullekkin hyvä kaveri..varsinkin nyt kun on taas kaikenlaista, koiralle vois jutella, se vaan kuuntelisi ja ehkä antaisi kostean pusun.

    VastaaPoista
  4. Minä en niin ikkunoiden pesusta perusta, mutta pakko sekin on joskus tehdä! :D

    Pimu on ihana kaveri, yksinäistä olisi ilman sitä!

    Toivottavasti kaikki on hyvin Kaisu!

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.