18. kesäkuuta 2013

Hurja bussireissu. . .

Taas on eletty jännittäviä hetkiä bussissa! Tänään ei kuitenkaan haissut mikään muu kuin diisseli eikä vessapaperipaketitkaan lennelleet naamalle.

Olen Ruoholahdessa töissä ja kävelen sieltä aina metroasemalle ja menen metrolla Kamppiin. Sieltä sitten bussilla Porvooseen. Bussi pysähtyy Porvoon linja-autoasemalla ja jatkaa matkaa Kevätkumpuun missä asun. Minun pysäkkini jälkeen on vielä kaksi pysäkkiä, mihin bussi menee.

Tänään meillä olikin sitten vauhdikas bussikuski! Eka kertaa elämässä pelotti bussissa!

Porvoon Liikenteen kuski jarrutteli tosi reippaasti kaikkiin punaisiin valoihin, ja kaasutteli tosi vauhdikkaasti kun vihreät syttyivät. Kuski oli myös vähällä ajaa yhden henkilöauton perään, ja jarrutti niin että ihmisten kassit putoilivat bussin lattialle. 

Oli se hirveää menoa, suorastaan törkeää. Koko matka meni samoissa jarruttelun ja kaasuttelun merkeissä. Näytti että vaihdekeppi menisi poikki kun mies vaihtoi milloin pienemmälle, milloin suuremmalle vaihteelle lähes väkisin, vaihteet vain kirskuivat ja valittivat.

Vähitellen tultiin Porvooseen, ja ainakin minulla oli väliin kylmä ja välillä kuuma hiki, kun kuski ei meinannut rauhoittua ollenkaan. Hän pysähtyi pysäkeille töksähdellen, ja avasi ovetkin paljon ennen kuin bussi pysähtyi.

Vähitellen kaikki jäivät pois kyydistä ja minä olin viimeisenä bussissa, taisikin olla ensimmäinen kerta, kun olin viimeinen bussista ulos astuva.  Kuski pysäytti bussin niin kuin olisi seinään ajanut kun minun pysäkkini oli kohdalla.

Kun olin jäänyt pois bussista, kuski teki u-käännöksen vaihteet kirskuen. Hän ei  ilmeisesti halunnut ajaa määränpäähän muutaman minuutin matkaa, koska kyydissäkään  ei ollut  enää ketään. Varmaan hänen työpäiväsä loppui siihen, ja hän säästi sillä sitten viisi minuuttia.

Sain u-käännöksen videollekin, en kuitenkaan sitä pahinta, eli alkua, jolloin ne vaihteet kirskuivat kuin henkensä hädässä kun kuski yritti vaihtaa liian nopeasti, että pääsee pois muiden autojen alta.

Hullu mies!

6 kommenttia:

  1. http://youtu.be/2vcFv-IZZWw
    t Pedro

    VastaaPoista
  2. No huh, olipa sulla sitten aikamoinen kyyti bussilla!
    Onneksi kuitenkin selvisit siittä ehjin nahoin!
    Hyvää Juhannuksen aikaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehjin nahoin selvittiin! Onneksi!

      Hyvää Juhannuksen aikaa Sinullekin! :)

      Poista
  3. ilmoita sille yhtiöllee aika jolloin olit kyydissä ja kerro tämä tarina. minulle sattui kerran samantapainen kun olin vielä työssä. asuin sillo vantaalla, JA OLIN TÖISSÄ HESAN KESKUSTASSA. kuski ajoi juur noin ihan mieletön ja pelkäsin ihan tosissani, se oli yöllä kun työ vuoro loppui.. soitin aamulla seínne firmaan ja kerroin asian. sain kuull että kuski oli ajanut viimeisen vuoronsa , joku muukin oli ilmoittanut ja se oli napattu jo varikolla kiinni kun oli ollut humalassa.. se menetti ajolupansa sen jälkeen. bussikuski on vastuussa matkustajien hengestä, ja turvallisuudesta tämmöinen kuvaamasi käytös ei ole sallittua. ilmoita heti. portugalissa panin lomalla ollessa merkille, että siellä kuskit ajoi yli 100 kilsaa tunnissa busilla, sekin vähän pelotti, kun oli myös kapeita vuoristoteitä.. se näytti olevan siellä niin tapa, että varoin kävelylläkin etten vaan mennyt ajotien yli, jos oli bussi näkyvissä.en tiedä onko tämä sun kokema rikos, mutta ei ainakaan suositus..si8ihen oli joku syy, kuski oli agressiivinen, tai sitten hirveen kiire johonkin muualle..hyvä että selvisit terveenä kotiin.. hyvää juhannusta sinulle laali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sähköpostia bussiyhtiöstä. Toimitusjohtaja kyseli tarkemmin asiasta. Oli kai saanut videon käsiinsä jostakin.

      Kerroin miten asia oli, mutta toivoin ettei kuskille tule kovin pahoja seurauksia tästä. Hänhän oli aivan rauhallinen edellisellä kerralla.

      Eräänä päivänä Kampista tuli eräs nainen kyytiin. Hän astui bussiin ja sanoi, että nyt onkin kunnon kuski ajamassa.

      Hän ei ollut uskaltanut mennä edelliseen bussiin, koska kuski oli ollut aivan hullu edellisellä reissulla, hän jäi mieluummin odottelemaan seuraavaa bussia.

      Kuski näytti kuulemma ulkomaalaiselta. Liekö ollut sama kuski minkä ajotyylistä minä kerroin? Tai jos se nainen olikin ollut samassa kyydissä kuin minä tässä kertomuksessani.

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.