2. joulukuuta 2012

Talvi tuli Ahvenanmaalle

Torstaista eiliseen, lauantaihin, on satanut lunta, välillä paljonkin.

Kaiken lisäksi on ollut todella kova tuuli, joten lumet ovat kertyneet meidän pihapolulle ja parkkipaikalle autotallin eteen. Yöllä oli ollut reilut kymmenen astetta pakkastakin. Nyt on reilut viisi astetta.

Takapihalla ei ole paljon ollenkaan lunta, ruohonkorret näkyvät. Kun on sopiva tuuli, kaikki lumet tulevat pihapolulle ja parkkipaikalle. Ja yleensä tuuli on just sellainen! Huoh!

Tänä aamuna heti kahdeksan jälkeen menin koirien kanssa ulos, ja koska oli pukeuduttava kunnolla, ajattelin että samalla kolaan lumet pihasta.

No, sitä työtä sitten riittikin, vaikka olimme jo kerran kolanneet pihaa jonkin verran. Oli oikeastaan kiva olla pihalla lumitöissä, olen aina tykännyt kolaamisesta.

Kun olin valmis, kello olikin jotain yksitoista, ja vatsa huusi aamiaista.

Kun aloin kirjoittamaan tätä, alkoi todella tiheä lumisade! Voi että! Lisää kuntoilua siis tiedossa! Onneksi nyt ei tuule ollenkaan, eli lumi ei kinostu.

Pimu ja Nalle ovat tietenkin innoissaan kun saavat juosta takapihalla lumessa. Pimu juoksee edestakaisin ja auraa kuonollaan lunta. Nalle yrittää ottaa Pimua kiinni, muttei se meinaa onnistua, Nalle on jo aika vanha, mutta pirteä ikäisekseen kuitenkin.

Naapurin omenapuun alla oli paljon peuran jälkiä, ja niitähän koirat sitten halusivat lähteä seuraamaan. Peuroilla oli ollut oikein syömingit. Naapuri jätti kaikki omenat keräämättä ja antoi niiden pudota puun juurelle peuroja varten. Puu on aivan pihassa, eli voivat katsella peurojen herkuttelua.

Tässä linkki aiempaan juttuuni, siinä on kuva joka on otettu 3.12.2011, eli samoihin aikoihin kuin tässä olevat kuvat on otettu, vuosi vain on eri, ja täysin erilainen lumitilanne!

Juttu melkein tasan vuosi sitten


12 kommenttia:

  1. Kyllä sitä on siellä enempi kuin täällä - lunta.
    Eteläsuomi vei tällä kertaa kaiken lumen. Meille jäi vain rippeitä.
    Mikäli vanhat merkit pitävät vähäkään paikkansa - tulee sitä tännekkin.
    Pelko oli Rukan-Kisojen puolesta.
    Mukavasti tuli pakkasta jolloin lumitykit saivat hommia.
    Tuo Omenien syöttäminen Peuroille on hieno homma.
    Täällä on melkein jokaisena talvena ulkoeläinten ruoka kortilla - Porojakin joudutaan tarhassa ruokkimaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, yleensä täällä on vähemmän lunta, mutta nyt sitä on sitten.

    Hurja ero samaan aikaan viime vuonna.

    Meilläkin on omenapuita, ja minä kerään pudokkaat vanhaan veneeseen, joka on puutarhan reunassa, saavat sieltä peurat sitten poimia. Jää niitä kyllä omenapuidenkin alle hiukan, ja siellä ne vierailevat sitten. Tänä talvena eivät ole vielä tänne asti eksyneet.

    Onhan se luonnossa elävien eläinten elämä aika kovaa.

    Näin aamulla joutsenaurankin, kun olin koirien kanssa ulkoilemassa. Kai nekin lähtivät tätä lumimäärää pakoon hiukan etelämmäksi.

    VastaaPoista
  3. Kovin on hepposen oloinen etukuormaaja noihin lumihommiin.... ;)
    t.raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mulla oikea lumikolakin! Vanha ja raskas sinkkipeltinen, osin jo ruostunutkin! ;)

      Tuolla työntimellä tein kapeat polut, että pääsin kunnolla kolaamaan! Ja sitten loppusilauksen.

      Tuo lumentyönnin on melko tehokas ja toimii oikein hyvin kun ei ole hirveästi lunta. Nyt piti kyllä ottaa se ikivanha kola apuun.

      Poista
  4. Hei vaan!Lunta on tulvillaan tämäkin residenssi,muutta onneksi on aurapoika talon puolesta:)

    VastaaPoista
  5. Mukavaa tässä kuitenkin että on valoisaa, ja kun kerran on saanut kolatuksi, ei tarvitse miettiä pitempää kuntoilulenkkiä! :D

    Koirat kuitenkin pitää ulkoiluttaa, mutta nekin ovat saaneet riehua tuolla pihalla! Eli niillekin riittää lyhyt puolen tunnin lenkki nyt illalla.

    VastaaPoista
  6. Turha minun on Sinua neuvoa, tiedät jo entuudestaan kaiken, mutta aikoinaan kotopuolessa, jossa oli kilometritolkulla avointa maantietä ja jolle aina talvella tuiskutti lunta niin paljon etteivät edes linja-autot kyenneet liikkumaan, kunta asetti 10 -20 m päähän tiestä, tien suuntaisesti lumiaitoja ja ne sitten estivät liiallisen tuiskuavan lumen kerääntymisen ajoteille.

    Isäukkoni aikoinaan teki melko leveät pihapolut, mutta niissä oli hyvin loivat reunat. Ei ollut tuulella pintaa mihin olisi tarttunut ja lunta kerännyt. Vain suoraan taivaalta satavaa lunta kertyi polulle.
    Niin, ja tiedäthän minun lapsuuteni asuneen myös meren rannalla, jossa aina tuuli?

    Mutta lohdutan Sinua ja kaikkia muitakin, tietääkseni ei Suomeen ole vielä tähän päivään mennessä koskaan satanut pysyvää lunta!
    Kyllä se yleensä jo Juhannukseksi sulaa pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin Kannuseni, kyllä se lumi sulaa pois juhannukseksi!

      Lumiaitoja en rakenna, enkä pysty paljon vaikuttamaan tuulen keräämiin kinoksiinkaan, joten kärsin vain tyynesti, tai no... meinasi yöllä tulla muutama PRKL! ;)

      Poista
  7. Kiva kun sinnekin tuli talvi ja lunta, muistaakseni viime joulun aikana sitä kovasti tilailit, olisiko tämä nyt vuoden myöhässä:)No onhan siinä omat riesansa tottakai ja aika paljon se aina työllistää omakotitaloasukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lumi tuli rysäyksellä silloin. Eikä se edes riittänyt!

      Nyt kun olin poissa viisi päivää, Pohjois-Suomessa ystävän hautajaisissa, tänne oli tullut toinen mokoma lisää! :(

      Poista
  8. Talvi tuli, kyllä.
    Toivotan Sinulle Hyvää Joulua ja Onnellista Uuuta Vuotta. blogiin tulee tauko..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku!

      Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Sinullekin! :D

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.