5. syyskuuta 2012

Rakastettava romu

Sain  Orvokilta hauskan haasteen, eli minun pitäisi kertoa jostakin rakastamastani vanhasta romusta.

Minulla on monta romua, jota rakastan, esim. vanha Nishiki-maastopyörä. Siitä minun piti luopua, kun vaihteiston hammasrattaat olivat kuluneet melkein kokonaan pois. Ostin uuden pyörän, lähes samanlaisen. Vanhan korjaaminen olisi ollut kalliimpaa kuin uuden pyörän hinta!

No, en laita siitä vanhan pyörän kuvaa tähän, koska en löydä sitä tiedostoistani tähän hätään, tietokone tilttasi, ja piti laittaa uusi kovalevy. Vanha on tallella, pitää vain etsiä sieltä ne talletetut kuvat joku päivä.

Laitan sen sijaan kuvan toisesta romusta, joka on 82 vuotta vanhempi kuin tuo mainitsemani rakas pyörä.

Se on vanha puntari. Se ei ole ollut minulla kauan aikaa, vaan se löytyi talosta, kun muutin tänne neljä vuotta sitten. Mutta se on IHANA! Valmistusleimakin näkyy, eli se on valmistettu vuonna 1907.


Kahvan puuosa on melkein kulunut pois, mutta on siinä sentään vielä jotain jäljellä. Ja vaikka ruoste on raiskannut aika reippaasti, puntari toimii. Testasimme sitä siten, että mittasimme elektronisella vaa'alla erilaisia painoja ja verrattiin sitten mitä tämä puntari näyttää. Aika tarkka se on, eli jos tällä punnitsee esim. kalan, ei mene kalavaleen puolelle!

Kiitos Orvokki tästä hauskasta romumatkasta!

6 kommenttia:

  1. Kiva, että otit haasteen vastaan. Sinulla on tilaa säilyttää tuota vanhaa rakasta puntaria. Niin, ja ei niitä vanhoja pyöriä voi iän ajan pitää nurkissa, vaikka kuinka tykkäisi.

    PS. haastatko samat blogistit kuin minäkin, eli itsesikin.... heh. Oletko huomannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä huomannut!

      Tuo ylimääräinen teksti jäi tuonne,kun kopioin sen blogistasi nähdäkseni mitä kirjoitit, kun itse kirjoitan.

      En taida tällä kertaa haastaa ketään, kun en tiedä kenet haastaisin.

      Tai sitten kaikki lukijat mukaan haasteeseen!

      Joku ärsyyntyi kerran, kun annoin haasteen, ja siksi olen hiukan varovaisempi nyt. Mikäänhän ei ole kuitenkaan pakollista! :D

      Itse asiassa ei olisi tilaa säilyttää mitään vanhoja romuja, mutta säilytän silti! ;)

      Vanha pyöräkin on tallella, jos poika joskus sen korjaisi, se on muuten hyvässä kunnossa. Olen huoltanut sitä säännöllisesti.

      Tämä oli kiva haaste, kuten minun mielestäni kaikki muutkin mitkä olen saanut!

      Poistan tuon turhan tekstin, kun sen ei ollut tarkoitus jäädä. Kiitos huomautuksesta. Ja työn iloa sinulle Orvokki!

      Poista
  2. Saman näköinen puntari löytyy meidänkin mökiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen vanha puntari on kiva!

      On mulla puukkokin, muttei yhtä vanha! :D

      Poista
  3. Missähän meidän puntari muuten on, siihen en ole vielä törmännyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos törmäät siihen puntariin, niin katso, ettet törmää siihen koukkuun! Jäät vielä koukkuun siihen! :)

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.