15. syyskuuta 2012

Pihatöitä ja suloinen auringonpaiste!

Tänään ei tuntunut syksyltä ollenkaan, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Oli kuin keskikesä!

Niinpä pääsinkin töihin pihalle. Edellisenä viikonloppuna oli niin kostea keli ettei huvittanut.

Meillä on aika iso lautakasa autotallin vieressä ja se pitää saada suojaan sateelta. Joten aloin kuskaamaan niitä tontillamme olevaan pikkutaloon.

Siitä lautakasalta ei ole kai kahtakymmentä metriä pikkutalolle, mutta kun kannoin pari sylillistä niitä lautoja, ajattelin että täytyy keksiä jokin toinen keino. Laudat harottivat miten sattuu sylissä, kun kävelin pikkutalolle.

Hainkin sitten ruohonleikkurin, kiinnitin siihen peräkärryn ja lastasin lautoja siihen. Eihän siihen kovin painavaa lastia voi laittaa, mutta kuitenkin viisinkertaisen määrän mitä voin kantaa sylissäni.

Asia hoituikin sitten sutjakasti ja tallin vieressä oleva lautakasa aleni samalla kun pikkutalon kasa kohosi.

Poika harrasti polttopuun tekemistä siinä kun minä "lautailua". Hän sai kasan lautaa työpaikaltaan. Näitä lautoja on hyvä polttaa näin syksyllä, kun ei tarvitse kovin kuumaa. Nämä kuivaavat ilman hyvin ja lämmittävät sopivasti. Kyllä talven varalle pitää hankkia oikeaa polttopuuta kuitenkin.

Päivä kului mukavasti, ja energiaakin, joten on hyvä mieli.

Kun äsken käytin koiria lenkillä jalat olivat niin tönkkönä, etten meinannut päästä rappuja ylös, kun palasin.

No, huomenna jalat ovat taas entistä paremmassa kunnossa, saan kannetuksi loputkin laudat pikkutaloon.

Eilen Pimulla oli muita hommia, ruusunmarjat maistuivat. Tuuli aika reippaasi ja se kyllä kuuluu ikävästi videolla:

9 kommenttia:

  1. Ihana päivä täälläkin.....Ihania syyshommia sinne. Täälläki siivoillaan pihaa. Huh....kaameeta hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos systeri!

      On se kyllä kovaa hommaa, mutta jos jää jotain tekemättä, lumi kyllä peittää! ;)

      Mukavia pihasäitä sinne!

      Poista
  2. Ensin tiedoksi ohjelma pysähtyy tai heittää minut ulos sivultasi aina välillä, Laali.

    Keksithän oivan idean kuljetusongelmaasi! Olet varmasti huippukunnossa, kun liikut niin paljon koirien kanssa. Minä yritän liikkua enemmän. Kohta piilotan läppärin jonnekin.. ;))

    Onpa hassu video, en tiennyt, että koiraa voi tykätä ruusunmarjoista! Hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa ilkeä ohjelma kun heittää ulos! Minä en ainakaan heittäisi, vaan tarjoaisin kahvit! ;)

      Ei minulla ole mitenkään erityisen hyvä kunto, mutta pysyy se kuitenkin kohtalaisena koirien kanssa liikkuessa.

      Joo, meidän Pimu rakastaa ruusunmarjoja, söi tänä aamuna ainakin viisi-kuusi kappaletta, saa mukavasti c-vitamiinia! Aloitti jo syömään niitä kun ne olivat vihreitä j oku viikko sitten! Välillä se on hankalaa, kun oksat ovat piikikkäitä, mutta on se oppinut niitä ottamaan nätisti. Usein napsaisen irti sellaisen ja heitän Pimulle.

      Oletko nähnyt videon missä Pimu mussuttaa voikukkia? On aivan hervotonta katsoa, kun sen massutus kuulostaa niin herkulliselta.

      Jossakin puolentoista minuutin jälkeen se massutus alkaa kuulumaan. Ikävä kyllä videon ottohetkellä tuulee aikalailla ja kamera ottaa äänet liian terävinä mukaan.

      Pimu ja Nalle syövät voikukkia ja ruohoa

      Oikein hauskaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
    2. Se massutus alkaa muuten suurin piirtein puolentoista minuutin kohdalla! :D

      Poista
  3. Teillä se Pimu vaan mussuttaa ruusunmarjoja ja voikukkia. Meidän Rontti taas on ihastunut pensasmustikkaan ja varsinkin karhunvatukkaan.

    Kivoja elukoita kun ymmärtävät hyvän päälle!
    Ja onneksi tuo karhunvatukkakin hipoo korkeudessa jo kolmea metriä, jää meinaan meille muillekin vähän tuota mustaakin nautittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei olekaan karhunvatukkaa, tai on yksi viime kesänä istutettu pensas. Siinä ei ole monta marjaa vielä ollut. Onneksi noita ruusunmarjoja riittää koko talveksi! :D

      Pimukin syö kyllä kaikkia marjoja mitä löytää, esim. ahomansikoita, mustikoita ja puolukoita.

      Ei meidän koissut tyhmiä ole, kun ymmärtävät hyvän päälle! Rontti taitaa yltää korkeammalle kuin minun mussukat! :D

      Poista
  4. puita siinä pilkottiin ja kiva fideo.. en näe lukea hyvin mustalta pohjalta, näin päin on parempi, jätän kiusaamatta silmiäni ja toivotan aurinkoista syksyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun et näe lukea mustalla pohjalla.

      Mutta siihen on helppo ratkaisu. Tuolla ylhäällä lukee turkoosinsinisellä tekstillä näin:

      "Click here, you can choose an other view! - Klikkaa tätä, tästä voit valita erilaisen näkymän!"

      Sitä klikkaamalla pääset toisenlaiseen näkymään, siellä on vaalea pohja ja musta teksti. Klikkaat sitten vain tekstiä joka kiinnostaa, silloin näkymä suurenee koko ruudulle. Värit ovat siellä siis samat kuin sanomalehdissä.

      Kiitos kun kävit, tervetuloa uudelleen!

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.