Tämän tekstin aioin laittaa ensin Milenan tekstiin "Suosiiko seksi suhdetta?" kommentiksi, mutten sitten halunnutkaan olla bloginvaltaaja.
Eilen illalla katsoin Ruotsin Kunskapskanalenilta ohjelman, jossa keskusteltiin kuusikymppisten naisten seksuaalisuudesta, ja haastateltiin muutamaa. Ohjelma on kai saksalainen:
"Hälsa och medicin. Vi möter fem kvinnor i 60-årsåldern med en gemensam, prestigelös hållning till sina erotiska behov och vikten av att leva ut sin sexualitet. De ger sin syn på livet, kvinnorollen, åldrande kroppar och den lust som möter motstånd och fortfarande är tabu. Även 24/03 och 27/03."
Siinä ennakkoluulottomat naiset kertoivat omista ajatuksistaan ja suhteestaan seksuaalisuuteen. Oli monta eri tyyppistä naista, mutta huomasin, että yksi - ehkä ainoa - heitä yhdistävä tekijä oli itseluottamus, usko omaan itseen.
Yksi haastateltavista oli lesbo, ja hänellä oli paljon ja ennakkoluulotonta sanottavaa. Luulen, että hän oli tottunut elämään ennakkoluuloisten paineiden alla, eikä pelännyt kertoa omista ajatuksistaan ja seksuaalisuudestaan ja hänellä oli hyvin kehittynyt itseluottamus. Toisetkin olivat toki hyvin vapaamielisiä ja kertoivat omista ajatuksistaan avoimesti.
Minusta seksuaalisuuden pilaa usein juuri se, ettei usko omaan itseensä, uskoo olevansa ruma, lihava yms. raskausarpineen ja raskauden tuomine vyötärömakkaroineen vaikkei olisikaan ylipainoinen.
Miehet eivät ole aivan synnittömiä tämän itseluottamuksen puutteen luomisessa, mutteivat myöskään ainoa syntipukki. Naiset ehkä luovat vähän samansuuntaisia paineita miehiin.
Yhteiskunta luo todella suuria odotuksia naisille, nimenomaan heidän ulkonäöstään. Naisilta vaaditaan paljon ulkonäöllisesti, yhä enenevässä määrin. Pitää olla rakastava, pullantuoksuinen äiti, tehokas ja edustava työssään ja samalla ihana seksipommi miehelleen.
Joskus tämä yhdistelmä on mahdoton arjessa, töissä käynnin ja lastenhoidon myllerryksessä. Uupuu sitä vähemmästäkin. Yhä edelleen naisella on yleisesti ottaen suurin vastuu kodista, sen siisteydestä, ruuanlaitosta ja lapsista työssäkäynnin ohella, vaikka se onkin kovaa vauhtia muuttumassa - onneksi.
Ja onhan toki olemassa tasa-arvoisestikin toimivia perheitä yhä enemmän, varsinkin nuoremmassa ikäluokassa.
Tänään luin mielenkiintoisen tekstin Uuden Suomen verkkolehdestä. Siinä mietitään nuorten naisten seksuaalista haluttomuutta. Uskon että nämä ulkonäkö- ja työtehokkuusvaatimukset ovat sielläkin taustalla ainakin osittain. Ulkönäköpaineethan ovat vain vahvistuneet tänä päivänä.
Tässä linkki siihen tekstiin: Nuorten naisten seksielämä yllätti tutkijat
Milena kirjoittaa hauskasti ja järjellä nettituttavuuksista ja deittailusta netissä.
Nettituttavuus kyllä hajoaa useimmiten kuin ilmapallo heti tapaamisen jälkeen! Olen Ruotsissa asuessani tavannut kolme nettituttavaa, ja kaikki tapaamiset hajosivat omaan mahdottomuuteensa.
Yksi mies halusi heti viinaa, ei jaksanut istua kahvilassa, missä tapasimme, edes puolta tuntia. Hän oli pikkuhiprakassa jo kahvilaan tullessaan. Piti siirtyä ravintolaan. Sieltä olisi sitten pitänyt lähteä kotiin seksiä harrastamaan, jo tunnin kuluttua änkyräkännissä olevan miehen kanssa! Lähdin yksin kotiin ja mies sai raivarin siitä.
Toinen oli vanhempi, oikein fiksu ruotsalainen mies, mutta hänelle oli tärkeämpää hänen jättikokoinen, hieno pienoismallirautatiensä. Hän ihmetteli myös kenkiäni, pukeudun joskus vähän räväkästi, hiukan hippi/rokkityyliin, mutta tajuan silti ikäni rajoitukset, enkä ole todellakaan huomiota herättävä. Mies oli melkolailla kaavoihinsa kangistunut ja vakavan oloinen, minä taas olen yleensä iloinen ja uusista asioista kiinnostunut. Ei synkannut, mutta erottiin ystävinä ja tavattiinkin kahvin merkeissä joskus. Asiallinen tyyppi sinänsä.
Nykyään en ole ollenkaan innostunut seurustelusuhteesta, sain niin tarpeekseni viimeisimmästä.
Olen kyllä ollut eräällä nettideittisivustolla, mutta hyvä jos jaksan käydä katsomassa siellä kerran pari kuussa. Yhteydenottoja tulee, mutta mikä kumma siinä on, että he ovat kaikki ulkomaalaisia, italialaisia tai englantilaisia? Yksi on kyllä suomalainen Australiassa. Joidenkin viestit on käännetty Googlella, ja sen huomaa, joitakin lauseita ei edes ymmärrä.
Yhteistä osalla näistä miehistä on se, että heidän vaimonsa on kuollut joko liikenneonnettomuudessa tai syöpään. Pitäneekö edes paikkaansa, vai yrittävätkö säälipisteitä?
Yksi yhteyttä ottaneista miehistä on englantilainen, suomalaisessa yliopistossa työskentelevä mies, vaimo kuulemma kuollut liikenneonnettomuudessa. Hän kirjoittaa itse, eikä käännätä Googlella, sen kyllä huomaa, mutta teksti on niin kummallista ja täynnä pikkuvirheitä (ei googlevirheitä, ne erottuvat), että englantilainen ei tekisi sellaisia virheitä. Esim. naisesta hän sanoo he, vaikka pitäisi sanoa she, yhtenä esimerkkinä. Tällaisessa ei aito englantilainen koskaan tee virheitä. Yksi mies on italialainen, joka asuu Englannissa, ja vaimo kuoli syöpään. Hän kääntää Googlella, vaikka sanoin, että minulle voi kirjoittaa englanniksi. Osanneeko edes englantia, vaikka kuulemma asuu siellä? Siis vastasin tälle miehelle, ja myös englantilaiselle.
Sain pitkät vastaukset heti molemmilta, ja australialaiselta sain Skype-numeron, että voin soittaa. En ole vielä vastannut näille takaisin. En tiedä vastaanko, ja vastaanko niin, ettei kannata jatkaa kirjoittamiseta. Askarruttaa nämä kummalliset seikat näiden miesten jutuissa.
Taannoin sain viestin mieheltä, joka on sanojensa mukaan yhdysvaltalainen, joka on Afganistanissa rauhanturvaoperaatiossa. Hänen vaimonsa on myös kuollut auto-onnettomuudessa. En ole vielä vastannut, enkä ehkä vastaakaan. Tämäkin viesti on ilmiselvää googlekäännöstä.
Viime kesänä ja syksynä chattailin erään englantilaisen miehen kanssa Messengerissä - tai hän oli norjalaissyntyinen lapsuudesta asti Lontoossa asunut. Hän oli koko ajan tulossa kylään, ja suuttui, kun sanoin, ettei vielä, soitetaan ja puhutaan ensin. Kun hän sitten soitti, hän puhui niin kummallista englantia, etten ymmärtänyt juuri mitään, ja osaan kyllä myös keskusteluenglantia puhelimitse. Tätä oli aivan mahdotonta ymmärtää. Mies ei antanut periksi, Messengerissä hän vaati että hän saisi tulla käymään, ja minä kieltäydyin. Hän suuttui lopullisesti. No, en usko että menetin mitään, eikä asia harmita, enhän ymmärtänyt edes hänen puhettaan!
Tällaisia tuli mieleen Milenan tekstistä!
