19. marraskuuta 2011

Massiivisen tanakka rohjake

Noniin!

Tänään kyllästyin kenkien sekasotkuun eteisessä. Olen kompuroinut niihin useammankin kerran ja se on ärsyttänyt minua jo pari viikkoa.

Meillä tehdään remppaa, ja poika on vienyt eteisestä liikaa tilaa vievän vaate/hattu/kenkätelineen pois. Mutta remppa jatkuu muualla kuin eteisessä, se kun ei ole se kaikkein tärkein kohde.

Poika on tuonut työmaaltaan puuta, jota on jäänyt rakennuksilta, ja minä käytin sitten sitä. Ei ollut kevyempää tavaraa, niin tuli sitten massiivinen rohjake. Mutta on ainakin tanakka, jos ulkonäössä ei olekaan kehumista. Ei se tosiaankaan ole mikään nikkaritaidon mestarinäyte!

Ei siinä aikaakaan mennyt, kuin jotain tunti, kun sirkkeli ja ruuvinväännin olivat sopivasti esillä eikä tarvinut keräillä kasaan työkaluja.

Milloinkahan saisi Rohjakkeen maalatuksi? Saanko milloinkaan? Rohjake lähtee sieltä kunhan poika saa tehdyksi kaapiston tuohon Rohjakkeen takana olevan rapun alle.

Koko eteinen pitää rempata, laittaa uudet paneelit ja vanha 70-luvun lopun muovimattokin pitää vaihtaa. On aivan kamala tuo 70-luvun lopun tumma värityskin.

2 kommenttia:

  1. 70-luvun look on jo retroa, mutta vielä 1990-luvullakin osattiin halvalla paljon huonompaa näköjään rakentaa.. onnea ja jaksamista remonttiin Laali, se on aina raskasta mutta ihanaa kun saa jottain sitten uusiksi:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mustis!

    Minä tykkäsin siitä 70-luvun tyylistä aikanaa, olenhan värikkyyden ystävä!

    Remppa on hiukka hankalaa, kun rahat ovat koko ajan lopussa, mutta hiljaa hyvä tulee.

    Onneksi poika on ammattilainen, tekee halvastakin hyvää! Ja on muutenkin keskimääräistä taitavampi käsistään. Tullut pappaansa ja myös isäänsä! :D

    Me ostetaan paljon käytettyä. Mutta käytettyjä eristeitä ei silti voi käyttää eli ne ovat aina uusia!

    Yläkerrassa on menossa täys remppa. Kun otettiin katto auki siellä, huomattiin, että eristystä puuttui noin 5-8 neilön alueelta, peltikatto suoraan näkyvissä!

    Ei ihme että on ollut kylmät lattiat alakerrassa! Viime talvi olikin kamala, kun oli niin kauan kylmää. Ei tullut halvaksi lämmittäminen.

    Eristämisellä tienaa kirkkaasti eristeiden hinnan jo lämmityskustannuksissa yhden talven aikana.

    Muistan kun ostimme talon Kalixissa 1978. Valitsin lattioihin melko kirjavat muovimatot, muistuttivat tuota eteisen muovimattoa. Ne olivat tosi helppoja siivottavia muuten!

    Sitten tilasin oranssit keittiön kaapistot tummanruskeilla nupeilla! Sitten oli räikeän kukallisia tapetteja, joka huoneessa eri malli. Olkkarissa kuitenkin melkein yksivärinen, pystyraitainen tapetti.

    Tänään kun ajattelee, niin se oli yhtä kirjavaa sotkua! Vaikka mielestäni se oli tosi kaunista silloin. Olin oikein tyytyväinen onnistuneisiin valintoihini! :D

    Niin, ja olohuoneeseen tuli tummanruskea kokolattiamatto! :0

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.