Tänään olikin jännää!
Puolueeni, Liberalerna på Åland, jäseniä kuvattiin tänään purjelaiva Albanuksella.
Minä tietenkin ensimmäisenä kiipesin keulapuomille. Sitten tulivat muutkin. Maaneuvos Viveka Eriksson tuli vähän myöhässä, mutta "päästin" hänet istumaan ihan etummaiseksi siihen puomille. Maaneuvos vastaa pääministeriä mantereella. Viveka on myös puolueemme puheenjohtaja. Kaikki eivät halunneet istua puomilla, pelkäsivät kiivetä sinne. Minä, Viveka ja muutama muu ei pelätty, vanhat merikarhut!
Olisin voinut kiivetä edemmäskin, Viveka myös, mutta muut eivät halunneet. Piti sitten istua suurin piirtein keulapuomin keskivaiheilla. Jos muut olisivat uskaltaneet tulla vielä edemmäs, olisi kuvasta tullut aika jännä. Mutta nyt eivät kaikki uskaltaneet, eikä kuvaan olisi mahtunut koko laivan pituus, ja puomillekin olisi jäänyt aukkoja, missä ei ollut istujaa.
Minulla ei ole vielä sitä kuvaa joka otettiin, joten pitää tyytyä Wikipedian kuvaan, mihin olen merkinnyt kohdan missä istuimme. Laitan tänne sitten kuvan, kun saan sen. Tämä liittyy meidän syksyiseen maakuntavaalikampanjaan.
It was an exiting day today.
My party members, Åland Liberals, were photographed on the schooner Albanus today. I was the first to climb on the bowsprit to sit there when photographed. Then I "allowed" our Premier of the Government of Åland, Viveka Eriksson, sit in front of me, because she is our Premier!
All the members didn't want to sit on the bowsprit, they were a little afraid to climb up there! I wasn't, and not even Viveka and some others, we are old sailors! I could have climbed further, Viveka as well, but the others didn't want to, so we sat down about in the middle of the bowsprit. You can see, where I was sitting in the picture, I have marked the place.
When I get the picture, I'll add it here, this picture is from Wikipedia.
The photos were taken because of coming Parliament election, we'll start the campaign after summer holidays.
|
Schooner Albanus |