2. joulukuuta 2010

Yksinkertainen patonki, hieman hapatettu

Nämä kuvassa olevat patongit on leivottu tammikuussa 2009.

Huomaa tässä on ero pinnan värissä, alemmat on penslattu vedellä, ylempää ei.
Nämä on nostatettu leivinpaperiin löysästi rullattuna, eli jätin tilaa kohoamiselle, löysä taikina leviää liikaa jos ei ole mitään reunoja. 

Yksinkertainen patonkiresepti

5 dl vettä
50 g hiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa, käytän itse aina kuivahiivaa)
Yleensä vähennän hiivamäärää hieman jos hapatan tämän taikinan.
1/2 dl öljyä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
noin 12 dl vehnäjauhoja
Hapanleipäjuurta tai ruisleivän muruja, noin 5-10 g. Jos ei ole, hapattuu ilmankin.

Sekoita ainekset lämpimään veteen, mutta ei öljyä ja suolaa, laita ne sekaan vasta ihan viimeiseki. Vaivaa vähintään viisi minuuttia, minä  vaivaan kaksi kertaa viisi minuuttia, sitten lepoa viisi minuuttia, sitten suolat sekaan ja taas viisi minuuttia ja öljyt siihen samaan syssyyn. Yleensä lisään siis suolan vasta ihan lopussa. Jos vaivaa käsin, se on liian hankalaa, eli silloin kannattaa laittaa suola suoraan nesteeseen, samoin öljy.

Tee taikinasta löysä, eli älä laita kaikkia jauhoja jos tuntuu hyvin kiinteältä! Minä teen aina1,25 litran taikinan tästä reseptistä, samalla vaivalla saa siis enemmän. Minulla on Electrolux Assistent, siihen ei mahdu suurempi taikina.

Laita valmis taikina öljyttyyn, suljettavaan astiaan ja huoneen lämpöön. Kääntele ensimmäisen tunnin aikana muutaman kerran. Laita sitten astia viileään, ei haittaa jos on lähellä nollaa - noin vuorokaudeksi. Katso ettei se siellä nouse liikaa, taikinalla on taipumus tehdä niin alkutunteina, ennen kuin  se on jäähtynyt kunnolla.

Nosta taikina huoneen lämpöön  3-4 tuntia ennen leipomista. Se nousee uudelleen, ja välillä voi painella sitä takaisin, ettei se pursua ulos astiasta.

Leikkaa taikina sopiviksi paloiksi ja laita leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Taikina on niin löysää ettei sitä oikein voi leipoa! Tarttuu joka paikkaan mutta tulee hyvää leipää! Anna sitten leipien nousta noin tuplaksi.

Leikkaa saksilla sopivia, aika pinnallisia, poikittaisia viiltoja hyvin varovasti juuri ennen uuniin laittamista.

Heitän aina noin desilitran vettä uunin pohjalle kun olen laittanut leivän uuniin. Tuloksena on kullanruskea väri, muutoin tulee paljon sameamman värinen pinta. Kokeilin vertailun vuoksi kun leivoin viimeksi! Toinen keino on penslata leivät vedellä.

Olen huomannut että noin 600-700 g painoisista paloista tulee sopivan kokoisia leipiä, riipppuu tietenkin vuoan koosta. Minulla on suorakaiteen muotoisia 1,5-2 litran vuokia.


Tällainen taikinan kohotuslaatikko minulla on, hyvä sulkea!
Smartstore 28x28x17. Tähän mahtuu nousemaan parinkin litran taikina.

10 kommenttia:

  1. Siis ihan helppo, juu kiitos ekspert asissistettitär. Mitenkähän tämä mimmi oppii pitkänlinjan leipomisen!
    soon ollu yleensä vartin möyrintä, toinen vartti kohotus ja kolmas paisto ja valmis. ja nyt sit tehdään tätä kolme päivää.Harjoittelen .on syytä olla hyvvää..tuota tiedustelisin vielä, että kai voipi pakastaa jäähtyneet. Olen aina pakastanut puolet leivistä, ei tarvitse leipoa yleensä kuin kerran viikos.
    Taksa mykke ahvenmaan flikka! Iso hali päälle! :)

    VastaaPoista
  2. Hih... no tässä menee vain vuorokausi! Tuo Pain au Levain on sitten se monimutkaisempi ja pitempi prosessi, mutta mielestäni siitäkin tulee hyvää. Vaivaan nähden tämä patonki on todella hyvää verrattuna tuohon Pain au Levainiin, makueroja ei juurikaan ole.

    Minä teen aina niin paljon leipää että riittää jopa pariksi kuukaudeksi, eli pakastimeen vaan!

    Halit sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi Aikkuseni, mulla on ollut niin paljon muuta!

    Minulla tämä poliittinen syksy on ollut yhtä matalalentoa. Vaalit ovat ensi syksynä täällä, joten poliittista kiirettä riittää vuodeksi eteenpäin. Huomennakin pitää mennä, ja kokouksia ja juttujen järjestelyjä on vaikka muille jakaa.

    Tänäänkin olen ollut koko päivän lietsussa, muissa asioissa kylläkin. Olen tehnyt tutkimusta palvelutasosta parissa K-kaupassa, yksi on saaristossa, piti mennä lossilla ja toinen on keskellä Ahvenanmaata, olin anonyyminä asiakkaana. Tiistaina tein yhden tutkimuksen eräässä isossa Supermarketissa Maarianhaminassa.

    On minulla jo pari kirjoitusta tänne viimeiselyjä vaille, pitäisi jaksaa paneutua. Kirjoittaminen on mukavaa rentoutumista.

    Eli eiköhän tänne ilmesty jotain ennen pitkää.

    Hyvää viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Hyvää Joulua Laalille ja Onnellista Uutta vuotta! Aikku vaikenee vähäksi aikaa

    VastaaPoista
  6. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sinulekin Aikku!

    Muista tulla takaisin! <3

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Ilman muuta Aikku, kopioin sen viestisi tuonne kasaan!

    Kotona tehty leipä on hyvää, oli se sitten tehty hapatuksella tai ilman! :D

    Toivottavasti se sinun reumatulehduksesi siitä tokenee ja vointisi tulee paremmaksi!

    Halit!

    VastaaPoista
  10. hi hi älä vaan ikinä vie kasaan mitään..sori poistin nuo iankaiken hölmöt kommini,, se oli se aika kun olisi ollut parempi vain pitää vaikka vuoden tauko.ainakin sieltä..

    VastaaPoista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.